Jaskan logo
Orvokki ja Jaakko Harjuvaara
Koulut ja
työura
Sota
lapset
Puheet, kirjat
haastattelut
Kuvia
sanoja
Taivaan
kotiin
LAPSET Luonto
ilmasto
Järvenpää
historiaa
Harrastukset
reseptit
Puheita Koulut ja
työura




PUHE TUUSULAN SANKARIHAUDALLA
Koposten sukuseuran päivillä
  su 2.8.2015


sankarihaudalla



Virsi 577:1

Sun kätes, Herra, voimakkaan
suo olla turva Suomenmaan
niin sodassa kuin rauhassa
ja murheen, onnen aikana.



Hyvää suvisunnuntaita teille Koposten sukuseuran jäsenet!

Olen Jaakko Harjuvaara ja siirtynyt emeritukseksi Järvenpään kirkkoherran ja Tuusulan rovastikunnan lääninrovastin virasta yli 8 vuotta sitten. Minulla on ilo olla puhumassa teille täällä Tuusulan sankarihaudalla, jossa olen kymmeniä kertoja ollut laskemassa seppeleitä itsenäisyyspäivänä ja kaatuneiden muistopäivänä Järvenpään kaupungin ja seurakunnan yhteisessä lähetystössä.

Tälle paikalle Tuusulan isännät rakensivat ensimmäisen kirkkonsa v.1643. Sen ensimmäisen kirkon muistokiven, mustan graniittipaaden, näette nykyisen kirkon vieressä oikealla puolellanne. Kerrotaan historiassa, että tuusulalaisia isäntiä kohdeltiin vähän kaltoin, kun he kävivät täältä asti Sipoon kirkossa. Kirkon hämärässä asehuoneessa sipoolaiset isännät kamppasivat Tuusulan sivukylältä tulleita isäntiä.
Kerrotaan myös seuraavasta tapauksesta. Tuomiokapituli oli määrännyt, että Sipoon kirkossa pidettiin sunnuntaisin klo 10 ruotsinkielinen jumalanpalvelus ja klo 12 väentuvassa suomenkielinen jumalanpalvelus. Tuusulalaiset talonpojat olivat kävelleet heinäkuun helteisenä sunnuntaina puolen päivän aikaan Sipoon kirkolle suomenkielistä jumalanpalvelusta varten. Kirkkoherra oli jo ratsun selässä lähdössä muualle. Talonpojat sanoivat, että heille kuuluu olla klo 12 väentuvassa suomenkielinen jumalanpalvelus ja he ovat sitä varten tulleet tänne.
Kirkkoherra oli vastannut ratsun selästä: ”Jos ette voi tulla ruotsinkielisten kanssa klo 10 kirkkoon, niin painukaa helvettiin!”

Ei siis ole ihme, että tuusulalaiset talonpojat halusivat oman kappeliseurakunnan ja kirkon. Ratsumestari Lauri Niilonpoika Stålhana lähti ajamaan asiaa ja v. 1643 Thusian kylän Kaukjärven niemelle saatiin kapitulilta lupa rakentaa oma kirkko. Se oli käytössä 90 vuotta ja purettiin ränsistyneenä pois ja 1.11.1743 vihittiin käyttöön uusi kirkko samalle paikalla.

Kellotapuli on ollut tuolla omalla paikallaan vuodesta 1650 - tien vieressä kutsumassa ihmisiä kirkkoon.

On arvioitu, että tähän kirkon ympärillä olevaan kirkkopuistoon on vuosisatojen aikana haudattu n. 20 000 vainajaa. Nykyisin saa haudata vain museoviraston luvalla. Uusi iso hautausmaa on vähän matkan päässä Paijalan nummella.


Tänne haudattiin talvisodan aikana 30 arkkua + 13 kentälle jääneinä. Jatkosodan aikana sankarivainajia tuli yhä enemmän ja enemmän. Alue oli liian pieni. Sitä täytyi laajentaa ja kirkkoon päin ei ollut tilaa. Vuonna 1943 oli isäntiä yhteensä 20 hevosen ja kärryjen kanssa ajamassa lisämaata tänne rantaan päin, jotta tilaa saatiin uusille sankarivainajille. Jatkosodan aikana haudattiin 107 arkkua ja 20 kentälle jääneitä, yhteensä molempien sotien aikana 170.
Joukossa oli yksi nainen, lotta Hilda Lovisa Paju (26.12.1913 – 23.12.1943). Hän työskenteli voimiaan säästelemättä Syvärin kaupungissa muonitustöissä, jotta rintamalla olevat miehet saivat ruokaa ja jaksoivat taistella ylivoimaista vihollista vastaan. Hilda Paju uupui sydänhalvaukseen tässä työssään ja hänen leposijansa on  sankarihaudassa. 
           
Tämän jälkeen haudattiin vielä yksi sodan vammoihin kuollut sankarivainaja 8.4.1945.  Sen jälkeen todettiin, ettei enää ole tilaa enempää käytettävissä. Kuitenkin - Ihantalan taisteluissa kuollut tuusulalainen sankarivainaja - etsintä työn tuloksena - sai pienessä valkoisessa arkussa syksyllä 2003, 59 vuotta sodan päättymisen jälkeen viimeisen leposijansa vuosikymmeniä aikaisemmin haudattujen sankariveljien ja -sisaren vierelle.

Lisäksi Kellokosken sankarihaudassa on 4 sankarivainajaa, Paijalan hautausmaalla on Terijoelle jääneiden vainajien muistomerkki ja vakaumuksensa puolesta kuolleiden muistomerkki. Tuusulalaisia sankarivainajia on perhehaudoissa eri puolilla ja tuusulalainen talvisodan ensimmäinen sankarivainaja (+ 7.12.1939) oli haudattu jo joulukuussa 1939 Messukylän hautausmaahan.

Sen tähden seistessämme täällä sankarihauta-alueella, me muistamme samalla kaikkia muita sotiemme vainajia eri puolilla Suomea. Rakel Liehu sanoi runokokoelmansa nimessä syvän viisauden: ”Ihmisen murhe on yhteinen”
 
Suunnitelmat tämän sankarihauta-alueen suhteen toteutettiin ensin v 1940 taiteilija Ilmari Virkkalan luonnoksen pohjalta. Sitten v 1944 arkkitehti Veikko Larkas jatkoi suunnittelua alueen laajetessa sodan aikana, mutta sairastui ja työ jäi kesken. Lopullinen suunnittelu jatkui v 1947 alkaen arkkitehti Ola Mannströmin toimesta ja valmistui v 1952 ja siihen sisältyi myös sankaripatsas, jonka tiukan kilpailun jälkeen voitti Rakel Koivisto ehdotuksellaan ”Paluuton tie” ja se paljastettiin 24.5.1953 kaatuneitten muistopäivänä. Minulla on hämärä muisto mielessäni, että olisin ollut perheemme kanssa silloin täällä paikalla.

Kun patsaan nimi on ”Paluuton tie”, niin sen ajatuksen mukaan mielestäni lumipukuisten hahmojen pitäisi olla kulkemassa meistä poispäin paluuttomalla tiellään selkä meihin päin? 

sankarihaudalla

Nyt patsaan hahmot katsovat kuitenkin meihin päin sieltä, minne he ovat jo menneet ja mekin olemme kerran menossa.

Luen teille vaimoni isän ainoasta kirjeestä rintamalta vaimolleen ja neljälle pienelle lapselleen ja viides oli syntymässä muutaman viikon kuluttua. Hän tiesi talvisotaan lähtiessään, ettei enää palaa kotiin rakkaidensa luokse ja kirjoitti pikkujoulun, adventin kynnyksellä kirjeessään:

”…ikävä on minun teidät jättää tänne maailmaan orvoiksi, mutta tämä tilanne on nykyisin hyvin vakava ja maamme on siksi pieni, että sen puolesta on jokaisen kykenevän miehen ja naisen seisottava...

…Alan lopettaa tähän ja on sydämessäni viellä puhdas usko Kaikkivaltiaan Jumalan rajattomaan voimaan, että niin toivottamalta kun näyttääkin, viellä hänen apunsa voi tämän tilanteen pelastaa…vaan jos kuitenkin on niin määrätty, että meidän nyt erota täytyy, jätän teidät hellästi näin hyvästi, surut sydämessäni painaen, uskossa, että Jumala teistä ja teidän tulevaisuudestanne huolen pitää ja sen tähden käyn levolle, koska toiset nukkuvat.

Ne sanat, jotka tästä voitte opetuksen sanoiksi
(huom. kirje oli paljon pidempi) ottaa, toivon teidän, rakkaat lapseni elämänne valkeaan kirjaan muistiin kirjoittamaan, että saisitte sieltä elämänne taipaleella avuksenne ottaa. En pelkää kuolemaa – joka edessäni häämöittää tällä kerralla, sillä Joulun Sankari on synti sovittanut ja sen tähden aina kuin tämä kirje teille iloista Joulua toivottaa, muistakaa, että kerran luona Herran tavataan.
Rakas Einonne teitä tervehtien.
Säilytä, Aili, tämä lapsille! Einosi! ”

Terijoen muistomerkissä on kaiverrettuna sanat: ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään kuin että hän antaa henkensä ystävänsä edestä.”
Rakkaat ystävät, meidän sukupolveamme, meidän lastemme ja lastenlastemme sukupolvia on rakastettu, tämä maa on meille rakkaudella lunastettu. Hoitakaamme maatamme sen tähden huolellisesti ja uskollisesti.

Tästä sankarihaudalta näkyy tuolla aidan ulkopuolella oleva Pro Patria – Nimikirja muistomerkki. Kymmenen tonnia painava, avautuvan kirjan sivuina kuvattuna harmaasta graniitista oleva muistomerkki. Sen rakentamisesta teki aloitteen talvisodan päättymisen muistopäivänä 13.3.1997 sotaveteraani Heikki Talvela, jonka isonveljen Pekka Talvelan (2.6.1915 - 6.12.1941) leposija on myös täällä sankarihaudassa.
Nimikirja muistomerkki paljastettiin talvisodan alkamisen 60v muistopäivänä 30.11.1999. Siihen on kerätty 310 kaikkien niiden sankarivainajien nimet, joilla on perusteltu yhteys Tuusulan emäseurakuntaan ja joilla on ollut selvä maanpuolustuksellinen tehtävä ennen kuolemaansa tai katoamistaan.
Nimiä saattaa tulla vielä lisää tutkimusten edetessä.

Toivotan teille siunattua juhlapäivän jatkoa hyvät Koposten sukuseuran jäsenet.

Virsi 577:2-3

Sun armos täällä meille soi,
mi kallehinta olla voi,
ja meille alla auringon
tää synnyinseutu rakkain on.

On isät täällä taistelleet
ja uskoneet ja toivoneet.
Me saimme saman asunnon,
ja samat vaiheet meidän on.


LÄHTEET:

Kauko ja Sirkka Holma: 'Tuusulan kirkkopuiston kertomaa', Tuusula seura ry

’Tuusulan kirkko ja kirkkopuisto aikain saatossa", v 2004

Tuusulan seurakunnan esitteet

https://www.tuusulanseurakunta.fi/136-kirkon-historia

http://www.kolumbus.fi/jaakko.harjuvaara/orvokki_sota_ja_sotaorpous.shtml

KUVAT
Jaakko Harjuvaara

Paluu Jaakon SAARNOJEN SIVULLE

Paluu Orvokin ja Jaakon ETUSIVULLE












sivulaskuri