Jaskan logo
Orvokki ja Jaakko Harjuvaara
Koulut ja
työura
Sota
lapset
Puheet, kirjat
haastattelut
Kuvia
sanoja
Taivaan
kotiin
LAPSET Luonto
ilmasto
Järvenpää
historiaa
Harrastukset
reseptit
Puheita Koulut ja
työura




TALONMAALAUSPROJEKTI
1.9. - 15.10.2020

Ensimmäinen vaihe talon maalaamisen kanssa alkoi ti 1.9.2020.

Ikkunan pokien alareunojen paikkamaalaus

Olin kiertänyt taloa ympäri ja todennut, että vaikka muuta ei maalaisi, niin ikkunan pokien alareunat täytyy maalata valkoisella öljymaalilla, sillä vesi valuu aina sen alareunan päälle lasia pitkin ja siksi pokan alareunat joutuvat koetukselle varsinkin, jos vielä aurinko koettelee niitä.  Parin päivän välein kävin ne alareunat läpi ja niihin ylettyi juuri ja juuri jatkotikapuiden yhden osan avulla.

Ikkunat koko taloon oli uusittu yli 30v sitten - Jatta von Konowin tarkan suunnitelman ja Metsä Serlan valmistamana tapahtui keskellä 'kovaa talvea' kahdessa viikonvaihteessa = karmipaketit tulivat pari päivää aikaisemmin valmiina ja la 30.1.1988 työporukka tuli aamulla ja vaihtoi yläkerran ja seuraavana lauantaina 7.2.1988 alakerran ikkunat: 
Löysin vanhasta albumista kuvia vaihdosta:
ikkunaremontti
Ikkunoiden
uusiminen

la 30.1.1988
ja
la 7.2.1988

Hyvällä maalilla pokien käyttöikää voi jatkaa vaikka kuinka pitkään, kunhan ne maalataan ajoissa ennenkuin vesi pääsee turmelemaan puuta sisältäpäin.

Tällaiset remontti- ja kunnostushommat ovat sellaisia, että aloituskynnyksen ylittämisen jälkeen pääsee vauhtiin. Keväällä aina suunnittelen, että täytyy kesällä tehdä tänä vuonna.... ja tavallisesti käy niinkuin viime kesänäkin, että elokuun lopussa huomaan, ettei mitään ole vielä tehty.

MUTTA nyt syyskuu alkoi erittäin lämpimänä ja ikkunan pokien maalaamisen jälkeen totesin, että nyt on mahdollista jatkaa - kun on hyvä säätäkin.


Kuistin katosta aloittaminen


Olin katsellut aina välillä, että kuistin katto tarvitsee maalausta ja kun sinne kiipesin tarkemmin katsomaan, niin totesin, että paikkamaalaus ei riitä, vaan täytyy käsitellä koko katto uudestaan, sillä pestessäni kattoa likaisten jälkien alta paljastui vaurioitunutta maalipintaa niin paljon.

kuistin katto
7.9.2020
Ensimmäinen tehtävä oli koota lappeellaan olevat lautatikkaat, jotka mitoitettiin konepeltikaistan levyiseksi ja yläpää ulottui harjan ylitse toiselle puolelle, jotta tikkaat ovat tukevasti paikoillaan.




kuistin katto
7.9.2020
Vihreä muoviletku tulee järvestä kastelu-uppopumpusta ja kiinnitettiin tikkaiden yläosaan, jolloin vesi huuhteli irtautuvan lian. Pari varrellista 'juuriharjaa' ja pari teräsharjaa, jolla ruoste tai tiukasti tarttunut jäkälä tms. harjataan pois.


kuistin katto
7.9.2020
Pesty ja huuhdeltu katon lape.






kuistin katto
7.9.2020
Vasen lape käsitellään ensin ja vasta sen jälkeen oikeanpuoleinen.




kuistin katto
14.9.2020
Oikean puoleinen lape on edellisenä iltana paikka-pohjamaalattu Rostex ruosteenestomaalilla. Näyttää jo lohdullisemmalta aamu-auringossa.


kuistin katto
15.9.2020
Lopullinen Panssarimaali - värisävy Panu 611 on kuistin tämän puoieisella lappeella valmiina.




15.9.2020

Mitä pidemmälle maalaus edistyy, sitä suurempi määrä maalipurkkeja ja muuta työvälinettä ja tarvekaluja alkaa kerääntyä kuistille. Tämä on vasta alkua...




kuistin katto
15.9.2020

Valmis katon puolikas - antaa toivoa, että projekti etenee. Kun näkee työnsä jäljen, niin piristyy ja 'nälkä kasvaa syödessä'... ja niin sitten toinenkin puoli oli pakko jatkaa kuntoon, kun hyvää säätä riitti. Täytyi aina edellisenä päivänä tutkia television sääkartat ja Forecan kartta.


kuistin katto
15.9.2020

Mitä pidemmälle projekti etenee, sitä enemmän kuistille kerääntyy maaleja ja tarvikkeita.




kuistin katto
16.9.2020

Ylhäältä päin on helppo todeta muutoksen tarve ja muutoksen näkyvyys.


Seinien maalaamiseen

Seuraavaksi seinien maalaukseen. Vaikeinta on maalata kuistin yläpuolella olevaa seinän osaa, koska sitä seinää vasten ei voi asetella tikapuita, kuistin katon tähden.


kuistin katto
26.9.2020

Ylemmän seinän alaosan saattoi maalata lautatikkailla seisoen.


kuistin katto
26.9.2020





kuistin katto
26.9.2020

Mutta ylempää osaa varten kaivoin esiin vanhan jatkovarren ja fiksasin sen yläpäässä olevaan reikään muovisen siveltimen Raspi-Roopella muovia hioen ja lopuksi viimeistely ilmastointiteipillä. Sivellin piti olla kapea, jotta sillä saa paremmin saumalistan ja laudan välisen kulman maalattua.


kuistin katto
26.9.2020






kuistin katto
27.9.2020

Seuraavana päivänä saa tikapuut pystyn kuistin vieressä. Pituutta niillä on täydessä mitassaan jatkettuna 11m.




kuistin katto
29.9.2020

Pari päivää myöhemmin ollaan jo kulman ympäri...



kuistin katto
29.9.2020
Kello on jo 22.48 - eiköhän ole aika lopettaa, laittaa sauna lämpiämään ja sitten nukkumaan. Monet kauhistelevat, että maalaan tikapuiden avulla. Niisä paikoissa, missä on mahdollista, kiinnitän niinkuin tässä vetoliinalla tikapuut oven kahvaan. Silloin ne eivät pääse missään tapauksessa kallistumaan, irtoamaan seinästä.



kuistin katto
2.10.2020

On niin kaunis ja lämmin päivä, että pääsen aloittamaan jo aikaisemmin. Tässä näkyy vielä selvemmin tikapuiden varmistaminen.



kuistin katto
2.10.2020

TIkapuiden alaosaan olen kiinnittänyt kolmen ratakiskon pätkän yhteen hitsatun painon - oli aikaisemmin autotallin taitto-oven vastapaino, mutta tallin tukirakenne vähitellen jumitti oven ja sen yläosan Pertti Ottman hitsasi kiinteäksi lipaksi oven yläpuolelle.
Vastapainon laitoin piiloon 'liiterin taakse', niinkuin monta muutakin asiaa... ja kaikkea niitä on aina jossain vaiheessa tarvittu. Nyt tämä vastapaino on n. 50-60 kg. Se pitää tikapuut tukevasti maassa, niin että pystyn yksinäni nostamaan ne pystyyn ja pystyssä ollessa kallistan niitä 10 cm sivulle ja maassa olevan reunan varassa käännän tikkaan toista reunaa maahan, kallistan sen varassa 10cm ja käännän taas toisen reunan eteenpäin... ja näin kävelytän tikkaita täydessä mitassaan eteenpäin. Koska reuna on pehmeähkössä maassa painuneena, niin se ei 'luista' mihinkään paikaltaan.
Tällä systeemillä alkuasukkaat siirsivät Pääsiäissaarilla niitä valtavan kokoisia kivihahmoja saaren toisesta reunasta toiseen reunaan. Patsaan pään päältä roikkui kummallekin sivulle köysiä, joiden avulla kallistivat patsasta vuoron perään puolelta toiselle.

Tikapuiden kävelyttämisestä näet käytännön esimerkin kohta tulossa olevasta YouTube-videossa toisella seinällä.



kuistin katto
3.10.2020

Tikapuiden puolikkaalla ylettyy puoleen väliin seinää. On kätevintä kiertää ensin ylätaso ja sitten lähteä maalaamaan seuraavaa tasoa, sillä koska tikapuut nojaavat seinän yläreunaan, niin mitä alemmaksi tulee, sitä kauempana ne ovat seinästä.


Sitten tullaan tuota pohjoisseinää takaisin päin maan tasalla pohjoisen kulman toisen kerroksen levennyksen alta - alin kolmannes seinän korkeudesta ja kun se on tehty, niin siirrytään talon toiselle puolelle - etelään päin olevan seinän käsittelyyn. Siitä saa hyvän kuvan tiivistetun videon muodossa:

maalaaminen
Eteläisen seinän
maalausta ja tika- puiden käsittelyä
YouTube-video



Kuistin maalaaminen

Tyyne ei ollut rakentanut taloon ensin ollenkaan kuistia. Muutama vuosi talon valmistumisen jälkeen siihen tuli 'tuulikaappi', johon juuri ja juuri mahtui pöytä ja penkit. Aikaisemmin oli ollut yläkerran laajennuskohdan alla yksi penkki siinä sateensuojassa.
Sen jälkeen tuli lähes tuulikaapin omainen pieni rakennelma, jonka sisäpuolelle mahtui juuri ja juuri pöytä ja penkit toiselle reunalle. Se tuulikaappi oli vielä 1979, kun me muutimme tähän taloon. Tuulikaappi oli kuitenkin vain tolppien varassa ja painunut alaspäin ja kovin pieni.
Koska täällä on kostean ympäristön tähden hyttysiä valtavasti, niin kesällä ei voi ulkona juoda kahvia... ja niin sitten heräsi ajatus laajentaa se pieni tuulikaappi kunnolliseksi kuistiksi, jossa on riittävän suuri sisäosa ja myös teraasi.
Jatta von Konow piti kovasti tästä persoonallisesta funkkistalosta ja rantamaisemista. Hän lupautui suunnittelemaan kuistiosan. Koska rakennus oli suojeltu, niin hän oli erittäin sopiva suunnittelija:

Jatta sanoi aina, että jos hän tekee lisää johonkin olemassa olevaan rakennukseen, niin 'hänen kätensä jälki ei saa näkyä, vaan sen täytyy näyttää siltä, kuin lisäosa olisi aina ollut siinä'

Niinpä uusi kuisti oli valmis 1984 ja Orvokki suunnitteli sen yhdessä Jatan kanssa ja sanoi, että kun hän muutti tähän taloon, niin täällä oli kaikki valmiina - nyt tämä osa on hänen ja Jatan yhteistyö. Siksi olenkin ristinyt kuistin 'Orvokki-huoneeksi' ja sieltä löytyy toista sataa orvokkia eri muodoissa - mutta siitä myöhemmin tulee sivu.

Talon ulkoiset muutosvaiheet on nähtävissä selvästi omalla sivustollaan
ranta

Kotitalomme ulkoiset vaiheet
1939 -


Seuraavana oli vuorossa kuistin maalaaminen, vaikka se oli ollut parhaassa maalissa viimeksi rakennettuna ja koska se oli sahapintaisesta laudasta, niin maali oli hyvin imeytynyt, mutta jo mustunut paikoin ja poikkesi ympäröivästä sävystä jonkin verran - siis taas sääkarttaa katsomaan ja 5 päivän ennustus lupasi muutamana päivänä lämmintä ja sitten tulevat ensimmäiset pakkaset - siis nopeasti toimeen:


kuistin katto
12.10.2020




kuistin katto
12.10.2020

Lampun valossa ei aina jälki erotus tarkasti - joten seuraavana aamuna täytyi vielä tarkastaa ja korjailla vähän.  Nyt on kuitenkin jo niin lähellä loppua, että otan seuraavaksi...


VALMIS TULOS


kuistin katto
15.10.2020




kuistin katto
15.10.2020

Terassia ympäröi 44 kpl pystysäleitä.


kuistin katto
15.10.2020

Vanhat metalliportit olivat ruostuneet pahasti ja oli pakko maalata nekin uudestaan. On ollut pakko ottaa ne käyttöön, kun yksityisalue - ja kameravalvonta kylteistä huolimatta öin ja päivin on kulkijoita... Vanhat betoniset portinpylväät ovat kallistuneet - niitä on pitänyt levittää, koska 1939 ei ollut tietoa millaisia öljy- huoltoautoja ja traktoriauroja täytyy mahtua portista ajamaan.
Niiden pylväiden vinssillä oikaisemin on vaarallista, sillä betoni on haurastunutta - ainoa mahdollisuus olisi tukea ulkoreunoilta esim. vahvalla i - palkilla ja sitten vetää niitä suoraan - ehkä joskus.
Alunperin porttina on ollut molemmissa pylväissä vasemmalla olevan kävelyportin mallin mukaiset valkoiset puiset kaariportit.  Niistä toinen on vielä tallessa.

Tässä kuva kesällä 1947, joissa olemme Heikin
(oikealla) kanssa samojen portinpylväiden päällä - jalankulkuportin  pylväät - suorassa ja portille johtaa 'kärrytie'...

portilla 1947
Kuva 699 - kesä 1947

Hauska vertailu vielä pakko tehdä, kun tuossa kärrytie portille on nykyisin Harjuvaarankuja ja kiinteistöni n:ro 16, koska Dahlin tehtaan tontille tulee Dahlinpuiston asuntoalue ja sitä varten kujan alkupää = mutkasta vasemmalle on asvaltoitu Vanhankyläntielle asti. Ei olisi isoisä voinut kuvitella, että näin tapahtuu... - maailma muuttuu. 
Kahlil Gibran sanoo: "Elämä ei mene taaksepäin eikä viivy menneessä päivässä..."


asvaltoitu
28.5.2020


Jos talon valmiin lopputuloksen kuvia on liikaa, niin hyppää loppuun....


kuistin katto
15.10.2020





kuistin katto
15.10.2020

Näissä kuvissa valo tuli iltapäivällä talon 'takaa' eikä saanut hyviä kuvia etupuolelta ja siksi seuraavana aamuna uimaan mennessä oli pakko ottaa aamuauringon valossa lisää:




kuistin katto
16.10.2020





kuistin katto
16.10.2020




kuistin katto
16.10.2020





kuistin katto
16.10.2020






kuistin katto
16.10.2020






kuistin katto
16.10.2020

Olin niin iloinen, että jaksoin ja pystyin tekemään ja Taivaan Isä antoi suotuisia säitä, niin että sain tämän projektin valmiiksi. Kun tässä iässä saa jotain näkyvää vielä aikaan, niin sitä kokee elävänsä -  muutenkin kuin päivittäisistä kolotuksista ja kompuroinneistaan.  ;)

Edellisenä yönä oli ollut jo pakkanen ja ruohikkoa huurteessa eivätkä seinärakenteet enää lämpene pohjoisen ilmavirtauksen tultua maalaamiseen tarvittavaan  astemäärään .
Tarkalle meni, mutta riittivät poutapäivät - välillä oli pakko pitää sadetta ja rokulipäiviä.


Maalarin haalari on jo kolmekymmentä vuotta palvellut uskollisesti .

Kornan tähden käyn Prismassa klo 22-24 ostokisilla, jolloin saa suunnilleen huhuilla , jotta näkee jonkun toisen asiakkaan... ja voi käyttää itsepalvelukassaa 23 asti.
Laitoin aina illalla lopuksi saunan lämpenemään ja ryntäsin vielä viime hetkillä kauppaan päivän päätteeksi. Ei ehtinyt edes vaihtaa maalarin haalaria pois ja muutama asiakas ja kassa tuijottivat vähän hämmästyneenä, kun välillä oli haalarin lisäksi maalia nenänpäässäkin :D


kuistin katto







talvea

kuvia




* * *

PALUU ETUSIVULLE










sivulaskuri