Jaskan logo
Orvokki ja Jaakko Harjuvaara
Koulut ja
työura
Sota
lapset
Puheet, kirjat
haastattelut
Kuvia
sanoja
Taivaan
kotiin
LAPSET Luonto
ilmasto
Järvenpää
historiaa
Harrastukset
reseptit
Puheita Koulut ja
työura



ILMASTONMUUTOS

VIIMEISIN PÄIVITYS 12.4.2018
(Sivut täydentyvät jatkuvasti kuvien, tekstin ja uusien linkkien muodossa tutkimuksen ja keskustelun edetessä.)

Ilmastonmuutos on lähes hysterian tasolla hoettu termi nykypäivinä. - Mielenkiintoisia lukuhetkiä!  Kuitenkin maapallon historian aikana on ollut valtava määrä erilaisia ilmastomuutoksia.  Näitä on pystytty dendrokronologian eli puiden vuosikasvuston, luston tutkimuksen, avulla selvittämään yksityiskohtaisesti - vuoden tarkkuudella - jo 7600 vuotta taaksepäin. Kesäkuun 2010 alussa oli Rovaniemellä vuosilustotutkijoiden eli dendrokronologien maailmankongressi, jossa 340 tutkijaa 40 maasta käsitteli lustotutkimuksen tuloksia maapallon vuosituhantisesta näkökulmasta.

Tutkimus on osoittanut, että maapallon ilmastomuutokseen ovat tuhansien vuosien vaikuttaneet aikana meistä ihmisistä riippumattomat tekijät. Tämä tieto on tärkeä, koska se antaa meille luotettavan ja tieteellisesti todistetun näkökulman ilmastoon ja sen vaihteluihin. Meidän on syytä tehdä kaikki voitavamme maan, ilman, vesien puhtaana pitämisessä - mutta sen rinnalla toimivat myös meistä riippumattomat tekijät...

Todellinen tieto antaa luotettavaa pohjaa yksityisen ihmisen, kansojen ja kansainvälisen suunnittelun ja toiminnan pohjaksi.

Olen koonnut tälle sivulle järvenpääläisen tutkijan, professori Kari Mielikäisen suosiollisella avustuksella muutamia keskeisiä lustotutkimuksen tuloksia suomeksi ja englanniksi. Alla olevassa listauksessa uusimmat asiat ovat ensimmäisenä luettavissa. 
Varsinainen sivusto on koko laajuudessaan www.lustia.fi 
* * *
TÄSSÄ LISTASSA ERILLISIÄ ESITELMIÄ JA LUENTOJA

12.
luontopuhuu
Kari Mielikäisen esitelmät
"Luonto puhuu"
lustotutkimuksesta,
ilmaston vaihteluista
srk:n miesten illassa
Keravanjärvellä
ti 10.4.2018
- PDF-versiona ja
- POWERPOINT-versiona
11. Kari Mielikäisen esitelmä Järvenpään rotaryklubissa 9.2.2011 lustotutkimuksesta ja ilmastonmuutoksesta.
10.

Juha Pekka Lunkka ja Kalevi Mursula kirjoittavat:
- "Auringon aktiivisuuden vaikutuksesta ilmastoon"
-  "Auringon ilmastovaikutukset ovat moninaiset ja niiden kokonaisosuus ilmastonmuutoksessa on toistaiseksi tuntematon, mutta voi olla jopa hallitseva."

(tiivistelmän laajuus 2 sivua /14.12.2010)
9.
Geological Society of America Bulletin, Sub-Milankovitch solar forcing of past climates: Mid and late Holocene
Email alerting perspectives

Samuli Helama, Marc Macias Fauria, Kari Mielikäinen, Mauri Timonen and Matti Eronen

(laajuus 8 sivua)
8.
Summer temperature variations in Lapland during the Medieval Warm Period and the Little Ice Age relative to natural instability of thermohaline
circulation on multi-decadal and
multi-centennial scales.


Samuli Helama, Mauri Timonen, Jari Holopainen, Maxim G. Ogurtsov, Kari Mielikäinen, Matti Eronen, Markus Lindholm ja Jouko Meriläinen.

(laajuus 7 sivua)
7.
Multicentennial megadrought in northern Europe coincided with a global El Niño–Southern Oscillation drought pattern during the Medieval Climate Anomaly

Samuli Helama, Jouko Meriläinen, Heikki Tuomenvirta

(laajuus 4 sivua)
6.
Kylmien ja lämpimien jaksojen vaihtelu Helsingin yliopiston ja Metlan tutkimustyön sisältö yhdellä
A 4-arkilla.
Kylmien ja lämpimien jaksojen yhteydestä auringon aktiivisuuteen ja merivirtojen vaikutukseen.
5.
Puun Muistikirja Lapin järvistä löytyneiden vuosituhantisten puiden runkojen tutkimisesta "Puun muisti on pitkä".

(laajuus 2 sivua)
4.
Puun Muisti Laajempi selvitys "PUUN MUISTI".

(laajuus 73 sivua)
3. Lustialabs-tutkimus Metlan Lustia - projekti.

(laajuus 30 sivua)
2. IHMISEN OSA ILMASTONMUUTOKSESSA

PUUN KÄYTTÖ AVAINASEMASSA

MAAHANMUUTTAJAT: IHMISET JA - ELÄIMET
Tutkimusprofessori Kari Mielikäisen lyhyitä katsauksia käytännön näkökulmista sekä lehdistössä että radiossa.
1.
Taivaan Isän ilmastomuutos Kuvakertomus talvesta 2009-2010, "Taivaan  Isän ilmastomuutos".