Orvokin logo
Orvokki ja Jaakko Harjuvaara
Koulut ja
työura
Sota
lapset
Puheet, kirjat
haastattelut
Kuvia
sanoja
Taivaan
kotiin
LAPSET Luonto
ilmasto
Järvenpää
historiaa
Harrastukset
reseptit
Puheita Koulut ja
työura



ORVOKIN JA JAAKON HÄÄKUVAT




Vanhan vieraskirjamme sivuilta löytyi hääkutsu:

Kutsu

* * *

Kävimme hääkuvassa Kuvasiskojen - ateljeessa n. 2 t ennen vihkimistä.

Hääkuvamme

Kuvaajat asettelivat hääparia huolella ja halusivat luoda erilaisia vaikutelmia ja kuvakulmia.

Hääkuvamme

Emme koskaan aikaisemmin olleet tällaisessa kuvauksessa.


Hääkuvamme

Mutta sujuihan se ihan hyvin.

Pakkasta oli lähes 20 astetta ja lopuksi odottelimme pitkään taksia kuvaamon porraskäytävässä päästäksemme kirkolle.

* * *

Vihkiminen oli Alppilan kirkossa Kotkankatu 2 Helsingissä. Alppilan seurakunta oli ollut Orvokin ensimmäinen työpaikka opiskelujen valmistumisvaiheessa. Siksi tämä kirkko oli tuttu, kaunis, valkoiseksi maalattu tiilikirkko. Kanttorina ja urkurina oli Orvokin työtoverina toiminut dir.cant. Lauri Karttunen.

  Alppilan kirkossa
´
Askel nousi kevyesti kohti kirkon alttaria.
 

* * *



Olimme päättäneet ottaa vihkikaavassa olevan sormusvalan. 
 

Alppilan kirkossa sormusvala

Orvokki sanoi omassa osuudessaan "...minä tahdon ottaa sinut aviopuolisokseni..."
Minä sanoin omassani "...minä otan sinut aviopuolisokseni..."

Ehkä siinä kertautui pari viikkoa aikaisemmat tapahtumat. Pitkän ja perusteellisen tutustumisemme ja ystävystymisemme jälkeen eräänä ratkaisevana hetkenä sanoin Orvokille. Me menemme naimisiin. Orvokki totesi siihen, että vai niin. Sen jälkeen soitin kotiini ja sanoin isän vastatessa puhelimeen: "Hei täällä on Harjuvaaran Jaska. Me tulemme nyt käymään Orvokin kanssa siellä, sillä menemme naimisiin..." Kun sitten ajoimme Järvenpäähän, niin vanhemmat olivat äkkiä jostain hankkineet ruusukimpun ja ehtineet keittää kahvit.  
Olimme kerran aikaisemmin käyneet yhdessä kotonani. Olimme puhuneet Orvokin kanssa jo vuoden verran puhelimessa, sillä Helsingissä oli paikallistaksa, joka oli puhelukohtainen riippumatta siitä miten pitkään puhelu kesti. Kun tulin yliopistolta boksilleni, niin soitin Orvokille joko hän olisi tullut töistä asunnolleen Käenkujalle. Välillä puhelimen luuri laitettiin pöydälle siksi aikaa, että kumpikin kävi hakemassa hiukan syötävää tai juotavaa.
Isäni valitti myöhemmin minulle, että kummallista, kun hän ei puhelimella lainkaan tavoita minua, vaan aina vain linja on varattuna.

 * * *
  
Myöhemmin Orvokki sanoi usein, etten ollut ollenkaan kosinut häntä enkä kysynyt häneltä, että tuleeko hän puolisokseni. No näin se kuitenkin kävi ja nyt voin katsella sitä taaksepäin ja todeta, että varmaan olin niin varma rakkaudestani, etten nähnyt mitään muuta mahdollisuutta olevankaan enkä voinut ajatella, etteikö Orvokki myöskin rakastaisi minua niin syvästi.

* * *

Alppilan kirkossa sormus laitetaan sormeen
 
Laitoin vihkisormuksen Orvokin nimettömään kihlasormuksen vierelle.

Vihkipappimme kouluneuvos teol.tri Martti E. Miettinen julisti meidät aviopuolisoiksi. Hän oli toiminut Orvokin esimiehenä runsaan puolen vuoden työjaksolla Uusi Tie -lehden palveluksessa ennenkuin Orvokki siirtyi sitten kohta Kannelmäen seurakuntaan.

 * * *


Häävieraita oli n. 30, meidän kummankin läheisimmät sukulaiset, sisarukset perheineen ja joitakin koulu- tai opiskeluaikaisia ystäviä.


Alppilan kirkossa häävieraat sulhasen puolella

Sulhasen puolen häävieraat

* * *


Alppilan kirkossa häävieraat morsiamen puolella

Morsiamen puolen häävieraat
 
* * *


Sitten siirryttiin kirkon viereiseen seurakuntasaliin hääkahville.


Alppilan seurakuntakodissa

Häätarjoilun järjesti Kahvila Primula.



Alppilan seurakuntakodissa



Alppilan seurakuntakodissa
 
Hääkakun leikkaus.

* * *


Alppilan seurakuntakodissa



Alppilan seurakuntakodissa




Alppilan seurakuntakodissa



Isäni oli halunnut hoitaa valokuvauksen. Hän sanoi käyttävänsä vielä väridiafilmiä, jotta kuvista tulisi hyviä. Hän vielä vakuutti, ettei toisten tarvitse sitten kantaa kameraa ja hänellä on hyvä salamavalolaitekin omassa kamerassaan. Hän kuvasi ahkerasti. Sitten filmi lähetettiin kehitettäväksi. Kun se tuli takaisin kuvaamosta, niin selvisi, että kinofilmin hammastus oli rikkoutunut. Filmi ei ollut siirtynyt lainkaan ja kaikki kuvat olivat valottuneet yhteen ja samaan ruutuun.
Onneksi veljeni Heikki oli kuitenkin pitänyt tässä asiassa päänsä ja ottanut oman kameransa mukaa hääkahvilla ja napsinut sieltä kuvia, jotka näin saatiin talteen ja jopa vielä tälle sivullekin.

Helsingin kirkoissa kierteli niihin aikoihin eräs yksityisyrittäjä, valokuvaaja, joka huomaamatta kuvasi häitä, kasteita ym. toimituksia kirkoissa. Sitten hän jälkeenpäin selvitti jostain toimituksen kohteena olevan perheen tai henkilöiden yhteystiedot ja lähetti tarjouksen ottamistaan kuvista. Tällä kertaa tämän itsenäisen kuvaajan yritystoiminta pelasti meidän hääkuvamme kirkossa. Hän on varmaan harvoin saanut kuvilleen niin kiitollisia tilaajia kuin meidät. En enää edes muista tämän kuvaajan nimeä.
 

* * *


Koska olimme viettäneet häämme vain lähiomaisten ja ystävien läsnäollessa, opiskelu- ja työtoverit ja muut ystävät saivat lukea lehdestä uudenvuodenaattona tapahtuneesta vihkimisestämme. Sen vuoksi jälkikäteen tuli monia onnitteluja ja tervehdyksiä, jotka kaikki ovat tallessa vieraskirjassamme. Kävin niitä läpi ja haluan ottaa niistä yhden tähän sivulle:


osmo Tiililän onnittelu


Vanhan professori Osmo Tiililän toivotus on nyt toteutunut: ..." Suuri Vapahtajamme olkoon kanssanne taipaleenne alusta sen loppuun asti, kirkastakoon Hengellään niin ilonne kuin murheennekin !"

Vapahtaja on kulkenut kanssamme yhteisen tiemme  - 44 vuotta  eli 16179 päivää, 12 tuntia ja 32 minuuttia - loppuun asti ja kulkee edelleen vierelläni, kun Orvokki on jo lähtenyt Hänen luokseen Taivaan kotiin. Orvokin ja minun sukupolvemme nuoruuden ajan hengellisessä laulussa sanotaan:
"Koko tien Hän kanssain kulkee, mitä muuta toivoisin, epäilenkö rakkauttaan.. jatkuu...

Kun puoltatoista vuotta myöhemmin olin Helsingin Yliopiston kesätentissä suorittamassa dogmatiikan arvosanan, tentin otti vastaan prof. Tiililä. Se oli hänen yliopisto-opettajauransa viimeinen tenttitilaisuus ennen eläkkeelle siirtymistä. Tentin jälkeen hän vielä kyseli minulta perheestämme, johon silloin oli jo syntynyt Pauliina-tytärkin. Keskustelimme hetken aikaa ja sitten tämä ystävällinen ja jo väsynyt professori lähetti terveisiä perheelle ja lähdimme kumpikin kotiimme hänen vastaanottohuoneestaan hiljaisen yliopiston käytäviä pitkin ulos sateen tuoksuiseen kesäiltaan.


* * *

Alppilan kirkon alttarilla





* * *


Kuvien ja sanojen sivulle

Etusivulle

* * *


Viimeisin päivitys 17.9.2010