Saarna lokakuussa 1978 Järvenpään Yhteiskoulun 50 v juhlajumalanpalveluksessa. Teksti on Ps 100:1-5. Kanttorina ja urkurina oli Heikki Ruokonen, tekstin luki lehtori Esteri Kokkonen ja kuorona lauluyhtye Denari.
1. Uudenvuoden päivänä 1998 teksti on Luuk.4:16-21. Käsittelen saarnassa ajan täyttymistä ja elämäni käännekohtia.
2. Laskiaissunnuntaina 22.2.1998 teksti oli Mark 10: 35-45. Siinä opetuslapset pyysivät Jeesukselta kunniapaikkoja itselleen ja Jeesus ohjaa heitä palvelemisen tielle.
3. Seuraava saarna 15.3.1998 liittyy myös paastonaikaan: 3.paastonajan sunnuntai. Teksti on Joh 8:42-51. Jeesus keskustelee fariseusten kanssa ihmisen mahdollisuudesta uskoa ja löytää rauha sisimpäänsä.
4. Heinäkuun 19. päivä 1998 Järvenpään kirkossa oli Ylen Ykkösen radiojumalanpalvelus. Saarnateksti oli Matt 5:38-42. Jeesus puhui rakkauden laista. Jokainen sukupolvi kaipaa rakkautta omalla tavallaan. Millaisen rakkauden Jeesus antaa elämään?
5. Järvenpään kirkon 30-v juhlajumalanpalveluksessa ensimmäisenä adventtisunnuntaina 29.11.1998 teksti oli tuttu kertomus Jeesuksen ratsastuksesta Jerusalemiin hoosianna-huutojen kaikuessa, Matt 21:1-9. Miten kirkko luovutettiin seurakunnalle vihkiäisjumalanpalveluksessa 1.12.1968? Kirkko on ollut kaikkien näiden vuosikymmenien ajan seurakuntalaisille voiman lähde ja seurakunnan tärkein paikka.
6. Toinen radiojumalanpalvelus oli su 17.1.1999 ja aiheena oli "Jeesus kotien Herra". Teksti oli Kaanaan häistä, Joh 2:1-11. Jeesus auttaa pulaan joutunutta ystäväperhettään. Jeesus tietää ja tuntee myös meidän perhetilanteemme ja avaa perheellisille ja perheettömille rakkauden lähteen.
7. Piispantarkastuksen 14.3.1999 jumalanpalveluksen aiheena 4. paastonajan sunnuntaina oli "Elämän leipä". Evankeliumiteksti oli Joh 6:1-15. Jeesus selvittää ihmiselämän syviä tarpeita, 'maallisen' leivän ja Jumalan sanan merkitystä. Tätä taustaa vasten vanhemmilla, kasvattajilla ja seurakunnalla on vastuu lapsista. Ehtoollinen antaa voimaa.
8. Pitkäperjantain 2.4.1999 saarnan teksti on Luukkaan mukaan Luuk 23:32-46. Saarna jatkui suoraan liturgin ja saarnaajan yhteiseen rukoukseen alttarikrusifiksin alla. Rukous on liitettynä saarnan loppuun.
9. "Viisaas taloudenhoitaja" oli aiheena 1.8.1999 saarnassa, jonka teksti oli Luuk 16:1-15. Jeesuksen vertauksissa oli yleensä yksi pääsanoma, jonka hän halusi välittää kuulijoilleen.
10. Pyhäinpäivän 6.11.1999 saarnan teksti oli Jeesuksen tunnetusta vuorisaarnasta "autuaaksijulistukset" Matt 5:1-12. Millaista on "arkinen autuus"?
11. Joulusaarna perhekirkossa 1999 joulupäivän aamuna klo 10. Jouluevankeliumi oli luettu juuri ennen saarnaa ja veisattu yhdessä jouluvirsi "Enkeli taivaan...".
12. Edellisenä vuonna olin saarnannut (ks. saarna 6 ylh.) Kaanaan häiden tekstistä 2.loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina, jonka aihe on "Jeesus - kotien Herra". Tänä vuonna 16.1.2000 tekstinä oli "Jeesus ja samarialainen nainen Sykarin kaivolla", Joh.4:5-26. Miksi juutalaiset ja samarialaiset olivat niin huonoissa väleissä keskenään? Jeesus uudisti ihmisten asenteita.
13. ELÄMÄN LEIPÄ
4. paastonajan sunnuntaina 2.4.2000 oli jälleen
(ks. saarna 7 ylh.) aiheena "Elämän leipä".
Nyt tekstinä oli Joh 6:24-35, jossa Jeesus lupasi ettei
meidän koskaan enää tarvitse olla
nälissämme eikä janoissamme. Miten
me saavutamme tämän?
14. HYVÄ PAIMEN
3.pääsiäisajan sunnuntain
7.5.2000 aiheena oli "Hyvä Paimen". Tekstinä oli Joh
20:15-19, jossa Jeesus keskusteli Pietarin kanssa Gennesaretin
järven rannalla ja teki Pietarille
kolme kysymystä?
15. ARMAHTAMINEN
5.sunnuntai helluntaista 16.7.2000 käsitteli
"armahtamista". Tekstissä Joh 8: 2-11 kerrotaan, miten
Jeesuksen luo tuotiin aviorikoksesta kiinni otettu nainen ja
hänet haluttiin kivittää, mutta
Jeesus kohteli
syyttäjiä ja naista toisin kuin oli odotettu.
16. ANSAITSEMATON ARMO
septuagesimasunnuntai 11.2.2001 käsitteli armon
ainutlaatuisuutta. Tekstissä Matt 20:1-16 Jeesus kertoo
vertauksen isännästä, joka palkkasi torilta
eri päivänaikoihin miehiä viinitarhaan
työhön, mutta maksoi kaikille illan tultua saman
palkan. Mitä Jeesus
tarkoitti tällä vertauksella.
17. JEESUS PARANTAJAMME
13.sunnuntai helluntaista 2.9.2001 käsittelee
Jeesuksen parantamistoimintaa. Teksti Mark 7:31-37 kertoo, miten Jeesus
paransa kuuron miehen, joka ei osannut puhua kunnolla. Mikä on
puhumattomuuden
syy
ja miten voimme oppia puhumaan keskenämme?
Tämä messu oli samalla
Järvenpään kaupungin 50v
juhlajumalanpalvelus, jossa oli paikalla kaupungin
ystävyysvieraat kaikista Järvenpään
ystävyyskunnista, Täbystä,
Lörenskogista, Rödövrestä,
Volhovista, Jõgevasta, Vacista ja Pasadenasta.
Saarna oli käännetty ruotsiksi,
eestiksi
ja englanniksi.
18. ELONKORJUUN JUHLA / ERNTEDANKFEST
Põltsamaan seurakunta Eestissä vietti
kirkkonsa katon korjauksen kiitosjuhlajumalanpalvelusta lokakuusa 2001.
Se oli samalla kiitos vuoden sadosta.
Järvenpään ja Kangasalan seurakuntien
edustajat oli kutsuttu tähän juhlaan mukaan. Tekstit
Jes 58:7-12, epistola 2.Kor 9:6-15 ja evankeliumi Matt 6:19-23 kertovat
kiitossunnuntain
yhteisestä ilosta ja siunauksesta.
19. ANSAITSEMATON ARMO
Septuagesimasunnuntaina 27.1.2002 vietettiin
Järvenpään srk:ssa 38 v
työskennelleen nuorisotyönohjaaja Jarmo Kekin =
Jampan läksiäisiä. Tekstit 5.Moos 7:6-8,
epistola Fil 3:7-14 ja evankeliumi Matt 19:27-30 kertovat kaikki
"Jumalan armon valinnasta".
20. USKOLLISUUS JUMALAN LAHJOJEN HOITAMISESSA
10. helluntain jälkeinen sunnuntai 28.7.2002,
käsittelee vaikeata vertausta 5, 2 ja 1 leiviskän
saajasta ja heidän ratkaisuistaan. Tekstit Sananl
14:21-22,25,31, epistola 2.Kor 8:9-15 ja evankeliumi Matt 25:14-30
kertovat kaikki
vastuusta ja
uskollisuudesta vähässä.
18. ANTEEKSIANTAMISEN SUNNUNTAI
23. sunnuntai helluntaista 27.10.2002 syventyi
anteeksiantamisen vaikeisiin kysymyksiin. Tekstit 1.Moos 13:5-16,
epistola 1.Piet. 3:8-12 ja evankeliumi Matt 18:15-22 kertovat kaikki
"Miten voimme antaa anteeksi?"
21. AAMUHARTAUS radiossa ti 26.11.2002
käsitteli
"Kristuksesta todistamista" ja ILTAHARTAUDEN ti 26.11.2002
aiheena oli Jeesuksen merkillinen sana
"Väsymättömästä
rukouksesta". Onko rukous uuvuttavaa työtä
vai lepoa?
22. JOULUSAARNA 25.12.2002 klo 7
Betlehemin menneisyys ja nykypäivä
vievät meidät
keskelle joulun sanomaa. Evankeliumiteksti on Luukas 2:1-20.
23. SANAN KYLVÖN SUNNUNTAINA 23.2.2003
seksageesimasunnuntaina on 60
päivää
pääsiäiseen. Jeesus vie vertauksillaan
sinapinsiemenestä ja hapatuksesta meidät
keskelle kasvun ongelmia ja iloa.
Evankeliumiteksti on Matteus 13:31-33.
24. PYHÄINPÄIVÄNÄ
1.11.2003
Jeesus julistaa köyhät, murheelliset,
nälkäiset, ja vainotut
autuaiksi. Evankeliumiteksti on vuorisaarnasta Matteus
5:1-12.
25. PUHE ITSENÄISYYSPÄIVÄN
6.12.2003 LIPUNNOSTOSSA
Maamme on selvinnyt monista vaikeista ajoista. Veteraanien
työtä jatkavat
pojanpojat pojat ja tyttären tyttäret.
26. PITKÄPERJANTAIN SAARNA 9.4.2004
Pitkäperjantain evankeliumi Luuk 23:32-46 kertoo
meille aina uudestaan armon
ja
anteeksiantamuksen viestiä. Armo annetaan meille
heti sitä pyytäessämme.
27. SAIRAAN LAPSEN ISÄ JA USKON PERUSTUS
Uskonpuhdistuksen muistopäivän evankeliumi
Joh 4:46-53 kertoo meille vanhempien hädästä
sairaasta lapsestaan. Luther löysi
uskon perustuksen ja armo auttaa meitä kohtaamaan
arjen asiat.
28. VIINIPUU JA OKSAT
Kolminaisuudenpäivän evankeliumi oli
Johanneksen tuttu 15:1-10, jossa Jeesus
kuvaa hänen ja seurakunnan jäsenten
välistä yhteyttä. Lohdullinen
teksti siitä, miten runko kantaa meitä oksia.
29. ITSENSÄ TUTKIMINEN
Helluntain jälkeisen 17.sunnuntain teksti Matt.
21: 28–32
30. VAHVISTA HEIKKOJA
Ystävyysseurakuntamatkalla Unkariin Vácin
seurakuntaan sunnuntain 21.8.2005 saarnateksti oli Ilm
3:1-6 viestistä Sardeen seurakunnalle. Teksti kehotti vahvistamaan
'kuolemaisillaan' olevia seurakunnan
jäseniä.
31. TUOMAS-MESSU 15 v
Tuomas-messu täytti 15 v
Järvenpään seurakunnassa. Juhlamessussa
30.10.2005 saarnateksti oli Luuk
10:1-12 ja messun teemana oli "Vielä
jaksan toivoa" . Se on lainaus Jaakko Löytyn
laulusta "...vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä
jaksan toivoa, olen kahden maailman kansalainen...".
Jeesus ohjaa meidät voiman lähteille.
32. JOULUEVANKELIUMIN STRATEGIA
Jouluevankeliumin strategia
tarvitsee 4-kenttäanalyysin,
joka luettiin ensimmäisen kerran
Järvenpään
seurakunnan työntekijöiden ja
luottamushenkilöiden
jouluaterialla 7.12.2005 jouluevankeliumin Luukas
2:1-20 yhteydessä.
33. JOULUSAARNA
Jouluaamuna klo 7 pysähdyttiin jälleen jouluevankeliumin Luukas 2:1-20 äärelle joulukirkossa.
34. LASKIAISSUNNUNTAIN SAARNA
Paastonaika lähestyy ja laskiaissunnuntai 26.2.2006 vie meidät tutkimaan palvelevaa rakkautta ja ihmisarvoa. Teksti oli 3. vuosikerran mukaan Mark 10:32-45.
35. TUOMASMESSUN SAARNA
Syyskuun alussa 3.9.2006 klo 18 vietettiin kirkossa Tuomas-messua, jonka aiheena oli Jeesus parantajamme.
36. ADVENTTISAARNA
1.adventtisunnuntain 1. vuosikerran tekstien pohjalta valmistettu saarna käsittelee adventin teemaa "Kuninkaasi tulee nöyränä.
37. ITSENÄISYYDEN LAHJA
Itsenäisyyspäivän lipunnoston puhe kirkonmäellä ke 6.12.2006 pitää sisällään rohkaisevan viestin lapsille ja nuorille.
38. YHTEYDEN MERKITYS
Sanan ja rukouksen illassa 11.3.2007 oli aiheena YHTEYS ja teksti oli Fil 2:1-2. Siinä mietittiin mistä asioista meidän pitää ajatella samalla tavalla ja mikä on yhteytemme ydin.
39. LÄHTÖSAARNA
Palmusunnuntaina 1.4.2007 messussa oli Joh 12:12-24 tekstistä Jaakon lähtösaarna aiheesta kunnian kuninkaan alennustie.
41. ÄLÄKÄ SAATA MEITÄ KIUSAUKSEEN
42. PUHE ROTARYKLUBIN JOULUJUHLASSA
Keskiviikkona 16.12.2009 vietettiin Järvenpään rotaryklubin joulujuhlaa Stålhanen kartanossa Vanhankylänniemessä. Puheessa
käsittelin itsenäisyyspäivän ja talvisodan alkamisen 70v asioita,
Orvokin sotaorvon osaa itsenäisyytemme säilyttämisessä sekä hänen
Eino-isänsä sankarikuolemaa talvisodassa ja nyt tyttärenpojanpojan
Einon (8v) lipunnostoa partiolaisena kirkonmäellä 6.12.2009 sekä
jouluevankeliumin merkitystä.
Sivulla on käyty 6.8.99 lähtien
1498 kertaa ja
1.2.2003 lähtien
kertaa.
Viimeisin päivitys 18.1.2010