65. Päijänteen ympäriajo 7.-9.4.2000

Päijänneajo ajettiin perinteisiin nähden hyvissä olosuhteissa, aurinko paistoi ja lumi- tai vesisateesta ei ollut tietoakaan. Reitti kestikin pääosin kohtuullisessa kunnossa, kovana ja jäisenä. Lunta ei ollut pohjoisessakaan liiaksi riesaksi asti.

Mika Ahola voitti Päitsin kuudennen kerran ja lunasti näin toisen päijännekilven itselleen. Tänä vuonna mukana oli kuntoluokassa mukana kymmenen mopoa, joista jopa kahdeksan tuli maaliin asti. Suurin ihme ainakin allekirjoittaneelle oli, että kuntoluokan neljäs sija kuitattiin 50-kuutioisella Gileralla!

Kilpailun kokonaismatkaksi oli merkitty 950 kilometriä, josta 230 kilometriä oli maastokokeita. A- ja B-luokkalaiset kiertivät Päijännejärven Jyväskylää myöten. C-luokka, sivuvaunut, veteraanit ja kuntoluokka kiersivät lyhemmän reitin oikaisten Korpilahden kohdalta.
 

Perjantai 7.4. Hiihtomaja/MK4

 
Hiihtomajan maastokoe, perjantain toiseksi viimeinen, alkoi ennen iltaseitsemää. Ilta alkoikin jo hämärtyä viimeisten kilpailijoiden saapuessa lähtöpaikalle.

Järvenpään keskustan tuntumassa ajettu maastokoe oli kuulopuheiden mukaan perjantain raskain pätkä. Heti muutama sata metriä lähdön jälkeen oli mutainen ylämäki, jossa oli liukasteena pehmeää lunta. Pätkän pituus oli noin neljä kilometriä, se sisälsi mutalikon lisäksi kohtalaisen syvää lumispooria, reikiä ja kalliota. Hapettamaan pääsi kovapintaisella kuusimetsäosuudella, jossa hidasteina oli kaksi jäistä ysikymppimutkaa.

Lähtösuoran jälkeinen ylämäki osottautui varsinkin sivuvaunuille erittäin hankalaksi, nousemista vaikeutti  keskellä parasta ajolinjaa olevat kivet ja kannot.
 
 

TuMK:n Sami Laaksonen ottaa vauhtia MK4:n lähtösuoran jälkeiseen ylämäkeen. Nelarijammulla ajanut Sami oli yleiskilpailun kymmenes.

Suurempi kuva 20k


 
J-SMK:n Vesa Kytönen laulattaa Kawasakiaan. Tiukka kilpailu kolmospaikasta saman kerhon Janne Suomisen kanssa ratkesi Kytösen eduksi vain yhden sekunnin marginaalilla.

Suurempi kuva 74k


 

Sunnuntai 9.4. Haarajoki/MK 24

 
Pitkän Ohkolan erikoiskokeen jälkeen, kello kahden aikaan iltapäivällä, ajettiin Haarajoen maastokoe. Reitti kulki pitkin kovapohjaista kuusimetsää ja liukkaita peltojen reunoja. Maasto oli nopeaa, upottavia paikkoja oli vain muutama. Pituudeksi pätkälle oli merkitty seitsemän kilometriä.
 

Mestari vauhdissa. Mika Ahola ylittää ojan kirjaimellisesti lennähtäen.

Suurempi kuva 54k


 
A- ja B-luokkien ohitettua Haarajoen maastokokeen, eräs kilpailija kaatui ja katkaisi jalkansa. Onnettomuuspaikan lähelle, maalaistalon pihaan, laskeutui Mediheli. Suomalaiskansalliseen tapaan toppakansa oli välittömästi merkityllä ajouralla, jossa toiset ajoivat vielä kilpaa tietämättä tapahtuneesta mitään. Tiedonkulku lähetysautoon ei toiminut ainakaan kymmeneen minuuttiin, sillä kilpailijat ajoivat helikopterin siipien alta väistellen uteliaita katsojia.

Yleiskilpailun toiseksi runsaan kolmen minuutin erolla ajoi SiMK:n Marko Laaksonen, viimevuoden voittaja.

Suurempi kuva 53k


 

Sunnuntai 9.4. Maali/MK 26

 
Malmin lentokentälle ensimmäiset kilpailijat tulivat kolmen maissa iltapäivällä. Maalialueelle saavuttiin tuttuun tapaan kentän reuna-alueita kierrellen. Viimeinen hevosenkenkä ennen maalia mainasi aiheuttaa kahden kuntoluokkalaisen yhteentörmäyksen. Lippusiima kerääntyi kaistojen välistä kilpailijoiden takarenkaisiin ja yksi kilpailija kiersi lenkkiä väärään suuntaan toisen tullessa häntä vastaan.
 

Kuntosarjan neljänneksi vingutti MoMK:n Lasse Lähteenmäki 50-kuutioisella Gileralla. Eroa voittajaan, Kyösti Hartikaiseen, alle kaksi minuuttia.

Suurempi kuva 55k


 
Sivuvaunuluokan voiton vei Kotarilla runsaan kuuden minuutin marginaalilla pari Markus Blomqvist / Staffan Söderström, kerho on P-BMK.

Suurempi kuva 65k


 
Menemisen mallia viimeiseen hevosenkenkään tultaessa näyttää KTMC:n Seppo Suominen ja Timo Karttiala. Loppusijoitus viides.

Suurempi kuva 48k

Lisää informaatiota Päijänne-ajosta tarjoaa

Kalkku r.y
OFFROAD-Sanomat
 

Teksti ja kuvat Janne Tervola

Takaisin pääsivulle