10. Vähää vaille kuntaliitos 1964, ei vielä kaupungin osaksi
Alueliitoksessa 1964 siirtyi Jyväskylän kaupungin puolelle paljon alueita maalaiskunnasta. Keskustelussa oli tuolloin myös Jyväskylän kylässä sijaitsevien Ritoniemen ja Ukonniemen liittäminen kaupunkiin, mutta se ei tuolloin toteutunut. Ritoniemessä olevien Hallikkaan, Turkulaisen ja Pärnäsen maatilojen metsälohkot joutuivat tuolloin kaupungin puolelle ja niistä  muodostettiin kamraalisella jaolla uudet tilat. Tilojen nimetkin säilyivät kylläkin entisinä: Hennala Jyväskylän maalaiskunnan Jyväskylän kylästä muuttui Hennalaksi Jyväskylän kaupungin Jyväskylän kylässä.
Jo aiemmin vuonna 1949 oli Lahjaharjun alue siirtynyt maalaiskunnasta osaksi kaupunkia. Kankaan tehdas oli omistanut Lahjaharjun alueen maat ja oli lahjoittanut ne heti sodan jälkeen sotaorvoille ja leskille. Siitä lienee nimikin, Lahjaharju. Tuollon vuonna 1949 Lahjaharjussa oli jo kuutisenkymmentä taloa.