Tappiostaan huolimatta fasismin aatteet eivät koskaan menneet minnekään.
Käsillä saattaa jälleen olla aikakausi, jolloin nämä teemat saavuttavat samankaltaista tai laajempaa hyväksyntää, joka mahdollisti fasismin nousun 1920-luvulla. Jälleen kerran on hyväksytympää puhua vaikkapa kansakunnan puhdistamisesta, suursiivouksesta ja kulttuurisesti, etnisesti tai uskonnollisesti sopimattomien ainesten heittämisestä valtion rajojen ulkopuolelle.

Suomessakin on kasvanut uusi sukupolvi intellektuelleja, jotka avoimesti lämmittelevät teemoja hierarkkisesta yhteiskunnasta, traditionalismista ja orgaanisesta kansakunnasta. On kulunut tarpeeksi pitkä aika, jotta noiden teemojen alkuperä ja niiden edustama maailmankuva on ehtinyt haihtua yleisestä tietoisuudesta. Historiallinen muisti on taas kerran osoittumassa kerrassaan lyhyeksi, huolimatta siitä, että toisen maailmansodan jälkeen läntisessä maailmassa on ryhdytty ennennäkömättömän suuriin ponnistuksiin, jotta lähihistorian opetukset eivät pääsisi unohtumaan.
Lähiajat näyttävät, oliko se sittenkin tarpeeksi.
Kirjasta: Suomalaiset fasistit, mustan sarastuksen airuet, Silvennoinen, Tikka, Roselius 2016