| Pääsivun galleria | Kaikki sivun kuvat | Edellinen kuva | Seuraava kuva |
Sahra Wagenknechit
Entinen vasemmistopuolueiden puheenjohtaja Sahra Wagenknechit on antanut Saksan liittopäivillä sensaatiomaisen lausunnon. Wagenknechit syytti Merkeliä siitä, että hän Saksan valtiojohtajana pettää kansaansa ja tukee Ukrainan rikollishallintoa, jota johtaa nyt miljardööri Petro Poroshenko.
Saksalaispoliitikko: ''Angela Merkel, olette pettänyt Euroopan!''
"Meidän maamme on sanonut tukevansa Euroopan demokraattisia voimia sekä vastustavansa oligarkkeja, köyhyyttä ja korruptiota. Nyt te kuitenkin tuette hallitusta, jossa
neljä ministeriä kuuluu nationalistiseen puolueeseen, joka avoimesti vastustaa juutalaisia ja venäläisiä sekä hallitusta, joka käy sotaa omaa kansaansa vastaan.
Te kannatatte presidenttiä, joka toteutti oman vaalikampanjansa varastamiensa miljardien ja oman televisiokanavansa avulla."
Lisäksi kansanedustaja huomautti, että ensimmäisen maailmansodan päättymisen ja toisen maailmansodan kauhujen jälkeen, Saksan johto on jälleen mukana uuden sodan
lietsomisessa keskelle Eurooppaa.
Ukraina on ajautunut sisällissotaan. Te petätte yhteiskuntaamme vaikenemalla siitä, mitä Ukrainassa todella tapahtuu. Te salaatte, että Ukrainan rikkaat oligarkit
rahoittavat omia yksityisiä armeijoitaan ja ryöstävät häikäilemättä maataan samoin kuin talibanisotapäälliköt tekevät.
Wagenknechit syyttää Saksan liittokansleria myös siitä, että köyhyys Euroopassa lisääntyy.
"Mikäli väestön köyhtyminen jatkuu ja jos sosiaalinen eriarvoisuus lisääntyy ja Eurooppa ajautuu hallitsemattomaan tilaan, niin tällainen Eurooppa kuolee. Myös tähän te
olette syyllinen, rouva Merkel. Te olette pettänyt Euroopan!"
Sahra Wagenknechit kutsui Merkelin harjoittamaa Venäjän vastaista pakotepolitiikkaa vastuuttomaksi, jolle jo pitkään ovat nauraneet yhdysvaltalaisetkin öljy- ja kaasuyhtiöt.
"Rauhaa ja Euroopan turvallisuutta ei voida saavuttaa ilman Venäjää, eikä missään nimessä politiikalla, joka on suunnattu Venäjää vastaan", sanoi liittopäiväedustaja.
Lähde: Rysslands Röst Toimittaja: Heikki Sipilä 12.6.2014, Verkkomedia.org.