Onko koolla enää mitään väliä?
Takaisin pääsivun galleria Kaikki sivun kuvat Edellinen kuva Seuraava kuva
Usein kuulee väittelyä siitä onko iso vai pieni parempi. Pienien puolustajat vannovat teknisyyden, ja suurten taas massiivisuuden nimeen. Mutta onko koolla sitten mitään väliä todellisuudessa? On ainakin automaailmassa, missä joku pikkuauto ahtaassa raossa tuntee ison rekan edessä itsensä kyllä melko mitättömäksi. Ja myös kaikessa rakentamisessa huomaa, että mitä isompi ja massiivisempi kohde on, niin sen enempi sitä arvostetaan ja sen vähäpätöisempi pieni on siinä ison rinnalla.Samaa kokoon perustuvaa kaavaa ison oletetusta paremmuudesta noudattelee myös valtioiden välinen politiikka ja onhan valtion johtajien valinnoissakin suuntaus menossa yhä enemmän isoa kokoa ylistävän esittämisen muotoon. Mikä ilmenee EU:n laajentumispyrkimyksien lisäksi mm. siinä, että jos valtion johtajalla itsellään on muuten lyhyt varsi, niin varren yläpään pitää olla siinäkin tapauksessa huomattavan, jopa massiivisen suuri. Osittain tällainen valitseminen on alitajuista isouden symboliikan korostamista. Mutta valinnassa on kyse myös siitä olettamuksesta ja harhaluulosta, että esimerkiksi iso pää olisi jokin viisauden merkki sinällään. Vaikka matemaattisin perustein niin voisi väittää olevankin, koska suureen pään kokoon mahtuu tiukasti sullottuna huomattavasti enemmän aivomössöä sisälle kuin pienempiin vastaaviin päänkuoriin.
Oli miten oli, suuri tai pieni, molopää tai ei, niin lähimmäisenrakkaus on kuitenkin se tärkein asia ihmisellä.
Lähimmäisenrakkautta pyritään soveltamaan yhä lisääntyvin määrin myös valtionpäämiesten keskinäisissä tapaamisissa. Sen tarkoitus on poistaa kaikkia ylimääräisiä jännitteitä heidän väliltään.
Julkisuudessa on kohistu jonkin verran G8-maiden huippujohtajien viime tapaamisesta. Kohun aiheuttajana medioissa ei ollut niinkään kuuden kilometrin suojavyöhykkeellä eristetyn kokouspaikan ulkopuolella tapahtunut mielenosoittajien pamputtaminen poliisin toimesta. Vaan se kun meidän oma määkivä taivaanvuohemme osoitti jännitteitä poistavaa lähimmäisenrakkautta avoimesti roikkumalla erään isopäisen valtion johtajan kaulalla nuollen jopa hänen korvantaustansakin.
Voihan toki uskollisuutta ja alamaisuutta toiselle näinkin näyttää. Mutta Suomen delegaatio joutui siitä käytöksestä aikamoiseen selittelyrumbaan. Muiden maiden osallistujien ihmettely näet purkautui kysymyksiin niistä mahdollisista syistä mitkä johtivat taivaanvuohen intohimoa täynnä olevan käytöksen esilletuloon juuri siellä. Delegaatio joutui oikomaan sellaisiakin puheita, jotka epäilivät, että meidän määkivä taivaanvuohemme olisi sama henkilö kuin se, joka esiintyy pikkukakkosessa kilttinä Transu-setänä. Tällainen tulkinta oli ihmettelijöiden mukaan oikeutettua myös niiden lehtijuttujen perusteella, joissa kerrotaan taivaanvuohen vaikeuksista naismaailman pyörteissä. Kiusallisten väitteiden kumoamisen varmistamiseksi Suomalaiset laativat mm. lehdistötiedotteen, missä vakuuteltiin juorulehtien uutisoinnin olevan pääasiassa mustamaalausta. Tiedotteen sisältö muutenkin noudatteli lähinnä pesuainepaketin valkaisuohjeosan tapaista puhdistautumislöpinää. Todistelun keskittyessä "maineen puhdistamisessa" lähinnä siihen, ettei meidän taivaanvuohi oikeasti sentään mikään Transu-setä ole, vai onko joku nähnyt häntä julkisuudessa hame päällä? Tiedotteen lopuksi oli ympäripyöreä maininta käytökseen johtavista syistä. Niiden mukaan hänellä vaan nyt sattuu olemaan pieni kriisinpoikanen, jota hänen omat henkilääkärinsä kutsuvat kauniisti prinsessa Ruususen syndroomaksi.
Joidenkin enemmän elämänkokemusta omaavien ihmisten käyttämä nimi kyseisestä kriisistä on viidenkympin villitys tai hömppävuodet. Mutta ihan miten vain.