Takaisin pääsivun galleria

Kaikki sivun kuvat

Edellinen kuva

Seuraava kuva


Kaksinaismooraalin maihinnousu

8-vuotias poikani kysyi äidiltään ruokakaupan kassalla, luettuaan ilta-päivälehden kirkuvasta lööpistä kirjoitusta missä kerrottiin äidin tappaneen kolme alaikäistä lastaan, että: "Äiti, mitä toi oikein tarkoittaa?" Kaksinaismoraalin keulakuviksi julkisuudessa yhteiskunnan varoin tuppautuneet erilaiset "viralliset" harrastelijaryhmät mm. Mannerheimin lastensuojeluliitto ja Pelastakaa lapset ry esittävät toimissaan olevansa lasten puolella. Kuitenkin lukiessa heidän kirjoituksiaan mm. nettisensuurista, mietityttää heidän kaksinaismoralistinen linja.

Eräs heistä on lausunut nettisensuurin tarpeellisuuteen liittyen mm. seuraavaa: "Mikäli operaattoreiden vapaaehtoiseen toimintaan perustuva sivujen sulkeminen osoittautuu huonosti toimivaksi, on syytä säätää pakottavaa lainsäädäntöä."

Tyyli on aivan sama, kuin mitä ministeri Brax käytti puolustautuessaan siitä, että oliko seksin ostolain toteuttaminen sittenkään tarpeellista. Kyseinen laki on ollut voimassa 1,5 vuotta ilman, että ketään olisi tuomittu sen nojalla? Braxin mielestä syy siihen on poliisi, ja sen pitäisi hänen mukaansa etsiä syyllisiä tehokkaammin?

Hän väläytteli myös poliisin resurssien siirtämistä lisää yleiseen pillujahtiin? Näin saataisiin Braxin logiikalla aikoinaan toteutetun lain tarpeellisuudesta myös näyttöä.
Niinpä niin...

Olisihan se tietenkin mukavaa ministeriössä julkaista raportteja tai tiedotteita kyseisen lain toimivuudesta. Samoin kuten tullaan kehumaan "onnistuneista" nettisuodatuksista, että niin ja niin monta sivua on suodatettu. Mainitsematta kuitenkaan, että valtaosa näistä sivuista on ollut täysin laillisia, ja siten virheellisesti suodatettuja - samalla tavalla kuin liikenne- ja viestintäministeriö vääristeli roskapostitilastoja edukseen pari vuotta sitten.

Mutta veronmaksajien rahoilla tapahtuva yleinen "vouhkaaminen" osana poliittista pyrkyryyttä (esim. Brax ja Huovinen) sekä virkaatekevien työtuntien hukkaan heittäminen siinä sivussa ei ole kuitenkaan mitään uutta Suomalaisessa virkamieskäytännössä.

Lyhytnäköinen ja "viattoman" tuntuinen kärpäsen paisuttelu härkäseksi on niin suuri "ongelma" että sen ratkaisemiseksi pitää pyrkiä luomaan ihan oikea ongelma, eli sensuuri. Siinä vain jätetään huomioimatta se, että sensuuri itsessään on ongelma, ei mikään ratkaisu.

Sekä myös se, että sensuuri ei mitenkään sovi vapausarvoja korostavaan demokratiaan. Varsinkaan kun maailma huutaa kokemistaan vääryyksistä yhä enemmän juuri internetin kautta. Sensuurin käyttöön pitäisi olla todella vakavat perusteet. Mutta yleisesti katsottuna näitä "vakavia perusteita" sensuroinnin sallimiselle eri maissa käytetään vain valtaapitävän luokan omien tarkoitusperien toteuttamisiin.

Kaksinaismoralismia on pyrkimys edistää valtiollisen sensuurin toteuttamista lasten "suojelun" nimissä. Kertoen, että lapsipornokuvien takana on lihaa ja verta olevia lapsia, (kuten onkin) ja niiden ihmisarvoa ja oikeuksia myös netissä levitettävä rikollinen kuvamateriaali loukkaa (kuten tekeekin). Mutta samalla myös "unohdetaan" se, että yhteiskunnassamme on moraalisesti oikeutettua ja hyväksyttyä tappaa tai tapattaa juuri näitä lihaa ja verta olevia ihmisiä, myös lapsia. Kunhan se saadaan näyttämään tapahtuvaksi "oikeiden" asioiden puolesta ja "oikeiden" ihmisten suorittamina.

Nyky-sodankäynti kohdistuu 90%:sti siviiliväestöön. Esim. Irakin sodassa kuolleita on jo noin miljoona ihmistä. Kuinka paljon heistä on lapsia, niin sitä ei tiedä kukaan. Kansalaiset saavat päivittäin viestejä eri medioiden välityksillä määrätynlaisten sotien oikeudenmukaisuudesta. Näitä "oikeutettuja sotia" hyväksytetään uutisoinnin ohella myös sähköisten pelien, lelujen ym. viihteen välityksellä. Käsitys jonkin sodan "oikeutuksesta" on saavuttanut lähes täydellisen hyväksynnän kansan keskuudessa. Se näkyy jopa arkipäivän katukuvassa ihmisten vaatetuksen näyttäessä niin sotaisalta ja armeijamaiselta, että sitä on ajoittain vaikea erottaa oikeiden armeijoiden virallisista asepuvuista. Jopa lapsia vaatetetaan vanhempien toimesta muistuttamaan muodikkaita "pikkusotilaita".

VIELÄ SENSUROINTIIN LIITYEN

Valtakunnansyyttäjä Ilman kaipaili jo noin vuosi sitten julkisuudessa internetin valvonnan ja sensuroinnin lisäämistä. Vaikka jo nyt eri medioiden ylläpitämillä ns. "vapailla" keskustelusivuilla on omat valvojansa, jotka tarpeensa mukaan ennakkosensuroivat tai poistavat kaikki heille ei mieluisat kirjoitukset. Samaa linjaa ajaa pääministeri Matti Vanhanen, joka oli Googlen vieraana "huolissaan" siitä, että yksityisyydensuojaa loukataan internetissä kuvin ja tekstein. Aika näyttää mitä "hyvää" Google saa kehiteltyä, ja onko se suoraa jatkoa Vanhasen ykköshallituksen kehittämälle web-sensuurilistalle. Vanhanen kommentoi Googlen vierailuaan Hesarissa mm. ,että "kannustin heitä (Googlelaisia) etsimään keinoja, joilla netin epäilyttävät viestit voitaisiin tunnistaa". Googlessa tätä teemaa on Vanhasen mukaan mietittykin ja "heillä on tiettyjä ajatuksia, joilla siihen voidaan vaikuttaa". Google voi myydä Suomelle epäilyttävien nettiviestien suodatinjärjestelmän. Emme edes joudu maksamaan tuotekehityskuluja, koska palvelu on jo lanseerattu esim. Kiinassa.

Suomessa operaattorit ovat jo aloittaneet web-sensuurin, joten äkkiäkö sinne saadaan mukaan uudet kansalliset uhkat, kuten internet-terrorismi, nettipokeri, vertaisverkkosivustot ym. Ja miksei myös pääministerin yksityisyyttä loukkaavat juorut, tai vaikka ammattiyhdistystoiminta tai muu yhteiskuntarauhaa uhkaavaksi katsottava tapaus, jota voi olla vaikka vain lakkoilu. Lakko-oikeutta kun on sopivasti alettu rajoittamaan ja nakertamaan muutenkin mm. EU:n toimesta erilaisin säädöksin ja laein.