Sotien jälkeen sotapäälliköt yksin iltaisin istuessaan näkivät tuhansien pienten tyttöjen ja poikien vierailevan luonaan. Kaikilla näillä lapsilla oli sama, alati toistuva kysymys heille, joka kuului että: Kuule sinä iso sotapäällikkö, milloin isä palaa takaisin sieltä minne hänet lähetit?

Milloin?

Jos sotapäälliköt eivät nähneet näitä tuhansia pieniä tyttöjä ja poikia unissaan tai työpöydillään kyselemässä, niin silloin sotapäälliköiden omatunto oli haudattu tiiviisti piiloon sellaisten sanojen alle kuin velvollisuus, vaatimus, uhri, uhraus, isänmaa tai armeija.

Ja silloin he myös olivat käsitelleet näitä miehiä, isiä, joita lapset kyselivät, vain pataljoonina, komppanioina, ja joukkueina. Pelkästään lukuina lukujen joukossa, numeroina ja pelinappuloina, ei ajattelevina tuntevina ihmisinä.

Suomen sodissa 39-45 jäi noin 50.000 orpoa lasta.
(Vertailuksi: Vaasan väkiluku 14.4.2007 on 58.117)