Sodat on koettu anonyymien voimien synnyttämiksi katastrofeiksi, joihin historian kirjoituksissa ei etsitä valtaapitävien joukosta todellisia syyllisiä, vaikka heidän päätösten ja politikoinnin seurauksena tragediaan ajauduttiin. Päinvastoin näistä sotaan syyllisistä johtajista tehdään palvottavia kansakunnan ikoneita joiden maine puhdistaan kiiltokuvamaisen näköiseksi sankarimyytiksi.

Sotiin on suhtauduttu, ja suhtaudutaan, kuten luonnonmullistuksiin joiden estämiseksi ei ole mitään tehtävissä. Niiden raivotessa ei tavallisilla ihmisillä ole mahdollisuutta kuin koettaa raahata henkiriepuaan koettelemusten läpi.

Sotien jälkeen on elämä voinut jatkua jotenkuten ihmismäisesti, surun, kivun ja painajaisten ahdistamana tosin. Tavallinen kansanosa, joka säilytti henkiriepunsa sodan koettelemuksesta, sai valtaapitäviltä palkkioiksi ehkä mitalin, ehkä tunnustuksen antamastaan uhrista.

Samaa raamatun liturgista kaavaa uhrista ja uhrautumisesta, jota myös sodissa käytettiin, valtaapitävät käyttävät vaatiessa uhrauksia kansan toimeentulosta. Yhdeksänkymmenluvun alussa uhrautumista ja talvisodan henkeä vaadittiin sillä, että olisimme samassa veneessä. Laman jälkeen siitä veneestä heitettiin osa ihmisistä ylilaidan. Köyhyys lisääntyi ja tuloerot räjähtivät kasvuun.

Käytännössä pelastautumisoperaatiossa valtionvalta tuki ja varmisti toimillaan Suomen rikkaimman eliitin omaisuuden ja rahavarojen koskemattomuuden ja kasvun verorahoilla. Aikaa kutsuttiin myös pankkikriisiksi, joka meillä hoidettiin kuitenkin aivan erilailla kuin Ruotsissa.

Tämä määrätyn kansanosan uhraaminen kilpailukyvyn nimissä, ja yhteisestä veneestä laidan yli heittäminen on johtanut siihen, että todellisia köyhiä Suomessa on enemmän kuin koskaan, vaikka valtion ja osan kansalaisista rahavarannot ja omaisuus ovat suurempia kuin koskaan. Tämän on mahdollistanut se, että median, politiikan, talouden ja osin myös tutkimuksen eliitti kuuluu itse siihen elitistiseen kansanosaan väestöstä, joka on aivan erityisesti hyötynyt parin viime vuosikymmenen kilpailukyvyn nimissä tapahtuneesta yhden kansanosan uhraamisesta.

Käytettävissä olevien reaalitulojen kasvu on nimittäin jakautunut erittäin epätasaisesti. Mitä enemmän tuloja ja omaisuutta, sitä enemmän tulot ovat myös lisääntyneet. Vuosien 1990-2002 välisenä aikana rikkain sadasosa suomalaisista kasvatti tulojaan yli 120% ja rikkain kymmenes 44%. Tämä osa väestöstä siis vaurastui tuntuvasti ja rikkain sadasosa sai oikean lottovoiton.

Muiden Suomalaisten reaalitulot nousivat kahdessatoista vuodessa vain noin 10-20%, monien vielä vähemmän ja köyhimmän kymmenyksen ei lainkaan, päinvastoin heidän elämisen laatu on erilaisten sosiaaliturvan leikkausten ja "uudistusten" myötä romahtanut. Tilastojen mukaan Suomessa elää n. 500 000 köyhää ihmistä alle ns. toimeentulorajan ja OECD:n raportin mukaan Suomalaiset eivät mahdu ostovoimaltaan 24 rikkaimman OECD maan joukkoon. OECD luokitelee Suomen sellaisten köyhinä pitämiemme maiden, kuten Venezuela, Puola tai Iran joukkoon. Ja olemme köyhin pohjoismaa ostovoimaltamme, puolet köyhempiä kuin esim. naapurimaa Ruotsi.

Sama eriarvoistumisen tahti jatkuu nyt vuonna 2007 ja edelleen entisestään kiihtyvällä vauhdilla. On ennustettavissa, että lähitulevaisuudessa Suomessakin on vastaavanlaisia köyhälistön slummeja kuin mm. Yhdysvalloissa on nyt. Uusliberalistisen politiikan seurauksena hyvinvointivaltio ajetaan alas ja osa kansaa työnnetään yhteiskunnan ulkopuolisiksi hylkiöiksi ja osan saadessa entistä enemmän rahaa ja etuuksia. Tämänlaisen politiikan suosimisen seurauksena esim. "Kaveria ei jätetä"-lauseesta on muodostunut vain juhlapuheissa käytettävä klisee.

Niin sotiin kuin muihinkin päättäjien toimesta tehtyihin ratkaisuihin, joissa osa kansaa uhrataan ristille eliitin puolesta kärsijäksi, käytetään tukena vanhaa uskontojen kaavaa, jossa sanoman ydin on, että jumala on suurin ja jumalaa suurempaa ei ole (paitsi ehkä valtion päättävä eliitti), ja että myös jumala uhrasi ainoan poikansa meidän kaikkien takia, niin emme mekään voi kieltäytyä uhrauksista jumalan (valtaapitävän) niin vaatiessa. Ja näin se antaa valtaapitäville myös oikeutuksen rangaista (tappaa) sellainen ihminen joka ei ole valmis antamaan uhria (omaa henkeään) muiden (valtaapitävän) hyväksi.

"Ilon, rauhan ja tasa-arvon" jouluna 2007

Talvisotakin hävittiin.

Kaatuneita yli 23 000, haavoittuneita n. 45 000 , joista sotavammaisiksi jäi noin 10 000.
Kaatuneita jäi suremaan noin 100 000 vanhempaa, runsaat 30 000 leskeä ja pitkälti yli 50 000 lasta jäi sotaorvoiksi.
sotalapsiksi joutui 70 000-80 000 lasta, evakkoon joutui tuplasti saman verran,

Leningradin turvallisuudeksi tarkoitettu alue jouduttiin moninkertaisena luovuttamaan Neuvostoliitolle, kaiken lisäksi ilman mitään korvauksia.
Sitä kaikkea ei olisi menetetty, jos olisi talvisotaa edeltäneissä neuvotteluissa suostuttu rajajärjestelyihin, joita Neuvostoliitto korvausta vastaan Suomelle esitti.

Englantilainen Times kirjoitti jo 17.04 1919: Jos katsomme karttaa, näemme, että Itämeri on mitä mainioin tie päästä Pietariin ja lyhin ja helpoin tie sinne kulkee Suomen kautta. Suomi on Pietarin, Pietari Moskovan avain.

Paasikivi: Menettelymme syksyllä 1939, päästäessämme neuvottelut katkeamaan, oli tärkeimpiä ja painavimpia Suomen ulkopoliittisten virheiden sarjassa.
Neuvoitteluissa voi sanoa jyrkästi ei, jos on takana riittävästi voimaa, tässä tapauksessa aseelllista voimaa.
Mutta meillä ei ollut. Pelasimme pienelle kansalle vaarallista uhkapeliä.