Takaisin pääsivun galleria Kaikki sivun kuvat Edellinen kuva Seuraava kuva

Nyt on Jorma merrassa

Kuvassa Taivaanvuohi makaa poliittisella näyttämöllä idolinsa, Silvio Berlusconin kuvalla verhotun esiripun edessä. Kyseisessä näytännössä pyrittiin setvimään psykiatrisella Suomi-Soffalla maaten niitä kiusallisia patoutumia mitä hänelle kertyi niistä epämiellyttävistä julkisista vihjailuista, joissa verrattiin mm. Vanhasta, Lehtomäkeä, Kallia, Korhosta, tai yleensä suomalaisen poliittisen systeemin samankaltaisuutta Italian mafian kanssa.

Eikö teitä yhtään hävetä?
Otsikoi kolumniaan vaalirahoituskohun ympäriltä Juha Lehtinen Aamulehdessä 16.6. 2008. Hän kirjoitti mm. että, "Meidän tavallisten kansalaisten odotetaan noudattavan lakeja, joita te poliitikot siellä eduskunnassa säädätte. Muutenhan koko yhteiskunta hajoaisi kappaleiksi. Lakien noudattaminen on paitsi rangaistuksista, ennen kaikkea moraalista kiinni. Moraaliin kuuluu häpeän ja omantunnon kaltaiset käsitteet, joita ei tosin pystytä tarkasti määrittelemään ja mittaamaan."
Kirjoitettiin korruptiosta paljon muutakin, ja monessa lehdessä.
Mutta entä sitten?
Ei niin yhtään mitään, kaikki on edelleen yhtä hyvin Hölmölässä kuin ennenkin, ja kaikki jatkuu ennallaan, juuri kuten pitikin. Olympialaisten siivellä poliitikot saivat hymykuvaansa julkisuuteen Pitkämäkien ja muiden "epäpoliittisten" urheilupellejen olkapäiden takaa. Kaikki olivat "läsnä" kun kamerat ikuistivat näitä valtakuntien "supersankareita" yhteiskuvin.

Pääministeri Vanhanen on paljastellut maailmankuvaansa aina perhearvojen puolustajasta niiden poljentaan asti, laidasta laitaan. Näyttäen esimerkillään sen, että takin kääntäminen kuuluu poliittisen selkärangan peruspilariksi. Vanhanen on myös näyttänyt, että hänessä sittenkin taitaa olla johtaja-ainesta, sellaista joka hallitsee ihmissuhdekontaktit. Vai mitä oikein on sanottava miehestä joka sittenkin löytää naisen ilman nettipalveluiden apua?
Vanhasen tekemisien rimanalitus tapahtui silloin, kun käräjäoikeus hylkäsi Susan Ruususen kirjaan liittyneet syytteet. Vanhanen vähätteli koko käräjäoikeuslaitosta sanoessaan, että "Se nyt on vain käräjäoikeuden antama tuomio, joka toteutuessaan johtaisi ikäviin seurauksiin yhteiskunnassamme." Pääministeriltä, joka edustaa Suomen valtiota, olisi odottanut kunnioittavampaa suhtautumista oikeuteen, vaikka ei pitäisikään oikeuden ratkaisusta ja vaikka aikoisikin valittaa hovioikeuteen. Nythän me kaikki voimme sanoa Vanhasen tavoin vastaavissa tilanteissa, että se nyt vain oli sellainen käräjäoikeuden ratkaisu. Tai että käyttöä ja panemista vartenhan ne sellaiset lähiöruusutkin vain ovat olemassa.

Ehkäpä Vanhasen olisi hyvä "yksityisyyden" varjelussa ottaa mallia Italian pääministeri Silvio Berlusconista, joka säädätti Iltalian parlamentissa lain, mikä takaa hänelle syytesuojan pääministerinä. Berlusconin nimeen kun on yhdistetty Italiassa mm. vahvoja mafiaepäilyjä. Vaalirahasotkun esilletulo raotti julkisesti suomalaisen korruption verhoa, ja näimme ensikertaa miten laajaa ja kaiken kattavaa suomalainen korruptio todellisuudessa on. Aika ajoin medioissa on todisteltu sitä, kuinka Suomi olisi yksi vähiten korruptoitunut maa maailmassa, eikä ole haluttu tiedostaa, että täällä korruptio on läsnä päivittäin ja täysin hyväksyttynä. Riittää kun ajattelee eduskunnassa tapahtuvaa julkista lobbausta, milloin minkin asian hyväksi. Tai, että yhtä hyväksyttyjä yhteiskunnassamme ovat erilaiset hyväveli- tai hyväsisko-järjestelmät jotka myös "auttavat" pääsyä korruptiomaisesti haluttuihin hyväpalkkaisiin palkintovirkoihin tai muihin vastaaviin kunnallisiin suojatyöpaikkoihin.


Kirjailija Roberto Saviano kirjassaan Gomorra, kuvaa mahtavimman mafiajärjestön Camorran toimintaa mm. seuraavasti: Systeemiin kuuluu se, että liiketoimintaa edistetään kovalla vauhdilla. Kaavoituslait heitetään romukoppaan, otetaan rahaa puolin ja toisin, tuetaan oman edun kannalta tärkeitä tahoja, jne. Mafia on soluttautunut kunnalliseen terveydenhuoltoverkostoon, hankkineet tontit ennen kuin niille on suunniteltu käyttöä ja sitten rakentaneet aliurakkasopimuksilla kauppakeskuksia, sekä perustaneet omia monipalveluyrityksiään ruokaloista siivousalan firmoihin, joukkoliikenteestä jätehuoltoon ym.(tuttua meiltäkin). Suomalaiset poliitikot eivät tunnu ymmärtävän, että merkittävä järjestäytynyt rikollisuus ei ole tämän kummempaa. Selittelevät ministerit, edustajat, lakia soveltavat virkamiehet ja kunnallisia kuvioita junailevat pikkupoliitikot eivät käsitä, että he ovat jo osa järjestelmää. Korruptio ei ole sama asia kuin kirjaimellinen lahjonta. Se on myös moraalista. Se tarkoittaa rikosten tekemisen mahdollistamista ja edistämistä lainsäädännön avulla. Se tarkoittaa sitä, että autetaan liikemiehiä ja yrityksiä rikkomatta kirjaimellisesti lakia. Se tarkoittaa moraalista ja poliittista rappiota, jossa poliitikko ajaa omia ja valitun joukon etuja muun yhteiskunnan kustannuksella, ja edesauttaa pientä ryhmää hankkimaan taloudellista ja poliittista etua muihin nähden. Tätä on todellinen korruptio ja järjestäytynyt rikollisuus. Olemmeko niin tyhmiä ettemme tajua sitä? Muualla maailmassa tätä kutsutaan järjestäytyneeksi rikollisuudeksi; mafiaksi. Miksei meillä?