Takaisin pääsivun galleria Kaikki sivun kuvat Edellinen kuva Seuraava kuva

Qua varis-pahoinvoinnin patologiaa

Kirjailija, filosofi Seppo Hyrkäs on kirjoittanut, että kukaan mies ei enää kiistä naisten luontaista aggressiivisuutta, verenhimoa ja sotaisuutta, ja naisen kyky terävään taloudelliseen ajatteluun on yleisesti tunnustettu. Ovathan esimerkiksi miestenlehtien sivut täynnä taloudellisesti ja säästäväisesti pukeutuneita nuoria neitosia, joiden esimerkillisen vaatimattomat asut herättävät erityistä ihailua. Samaa ei valitettavasti voi sanoa naistenlehtien muotisivujen prameilevista vaatteista. Kerskakulutus kukkii siellä jatkuvasti.

Onpa miesten suhtautuminen jopa anoppiinsa alkanut muuttua entistä avarakatseisemmaksi ja suurpiirteisemmäksi. Moni anoppi on ilmestynyt aina säännöllisesti perinteiselle jouluillalliselle ja parin viime vuoden aikana jotkut miehet ovat laskeneet hänet jopa sisään.

Tai ajatellaanpa vaikka meikäläisiä tanssiravintoloita. Eivätkö ne ole varsinaisia tasa-arvon kehtoja? Sekahaku on Suomessa naisen historiallinen oikeus, josta muiden maiden naiset voivat vain kateellisena uneksia. Mitä sen rinnalla on muka joku äänioikeus? Jos terve nainen joutuu valitsemaan miehen ja äänen välillä, niin valinta kohdistuu ilman muuta mieheen! Mutta riittävätkö nämä huimat edistysaskeleet naisten vapautumisen tiellä? Eivät.

Jatkuvasti vaeltelee kaduillamme ja kujillamme vihankylväjiä, jotka saavat Ajatollah Khomeininkin muistuttamaan Peppi Pitkätossua, ja Terminaattorin kivekset kutistumaan rusinan kokoisiksi.

Suurin osa heistä on filmitähden näköisiä, mutta Clint Eastwoodin ulkomuotoon yhdistyy usein uhkaavan sairaalloinen kävelytyyli: he liikkuvat kuin raastaisivat juustoa hässäkällään. Harva mies uskaltaa heidän kanssaan rettelöimään ruveta (ehkä joku tasa-arvovaltuutettu tai Harri Jaskari korkeintaan). On vaarallista tapella sellaisten ihmisten kanssa, jotka kuvittelevat, ettei heillä ole mitään menetettävää. Ja kaiken kukkuraksi osa heistä saattaa olla aseistettuja. Näille naispuolisille Nakke Nakuttajille mikään ei ole tarpeeksi. Ilman myrkyttää jatkuva kitinä siitä, että nykynaisen osa on raskas; ettei energia muka milään riitä ammatin ohella kotitöihin, lastenhoitoon ja suihinottoon.