Takaisin pääsivun galleria Kaikki sivun kuvat Edellinen kuva Seuraava kuva

Ryssä pyssä (piirros)

Tekeekö venäläisyys jostakin kansanryhmästä tosiaan niin alemman kastin olion, että siihen voi ja pitää suhtautua rasistisesti. Tätä samaa ihmisryhmää jo Hitlerin Saksa liittolaisineen (mm. Suomi) yritti hävittää sukupuuttoon.

Kylmä sota on ohi, mutta sen henki elää median meille tarjoamassa mielikuvassa ryssästä.

Suomessa on Viron löytökoirista huolehtivasta järjestöstä lähtien "uhanalaisia", "vainottuja" tai mitä milloinkin vähemmistöihin ja erikoisiin ryhmiin "auttavasti" suuntautuvia yhdistyksiä. Nämä muistuttavat ammattihuolestujiksi kutsuttua ryhmiä, niillehän on tunnusomaista huolehtia kaikesta muusta paitsi omista asioista.

Saapa nähdä koska he alkavat yhteistyönsä RKP:n kanssa pelastaakseen Viron venäläisvähemmistön? Luulisi RKP:n Suomessa tuntevan sydämen asiaksi puolustaa Viron kaksikielisyyden asemaa ja puhuvan sen tärkeydestä. Viron venäläiset edustavat n.30% sen väestöstä, silti Virolaiset päättäjät pyrkivät eliminoimaan Venäjän kielen.

Syvällä on Virolaisjohtajissakin Ryssän viha. Jota ilmentävät toimiessaan, kuin piirroksen pikkupoika turpaansa rääpien vain silloin, kun isommat pojat ovat nurkan takana valmiina "suojelemaan" häntä. Killipoikana tälläisille suun rääpijöille sanottiin, että älä kuule kaiva verta nenästäsi.

4.10. -07
Viro on viime aikoina saanut kansainvälisistä järjestöistä yhä enemmän suosituksia muuttaa suhtautumistaan maan venäläisvähemmistöön.
YK:n rasismin vastainen erityisraportoija Doudoi Diene toivoo, että Virossa voitaisiin ottaa käyttöön useampia kieliä. Käytännössä tämä tarkoittaa venäjänkielen aseman virallistamista. Euroopanneuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Thomas Hammarberg toivoi, että Viron pitäisi antaa automaattisesti kansalaisuus maassa syntyneille lapsille, lisäksi hän suositteli iäkkäiden ihmisten kohdalla kielitaitovaatimusten höllentämistä kansalaisuuskokeissa. Hammarberg vaati myös, että esim. tuomioistuimissa pitäisi voida käyttää omaa äidinkieltään. Hammarberg on luovuttanut raporttinsa tällä viikolla Viron hallitukselle. EN:n parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtaja Rene Van Der Linden kehotti Baltian maita parantamaan suhteitaan Venäjään. Linden myös huomautti, että Virossa on liikaa ihmisiä joilla ei ole minkään maan kansalaisuutta, ja että heidän asemansa työmarkkinoilla on heikompi kuin etnisten Virolaisten.

Kalikat ovat osuneet kohteisiinsa ja älähdykset Virossa ovat olleet sen mukaisia. Tunnetuimmista virolaisfasisteista (mm. Urmas Paet, Ene Ergma, Igor Gräzin, ja Jiirgen Ligi) reformipuolueen kansanedustaja Jiirgen Ligi meni kommenteissaan pisimmälle. Ligi sanoi, että YK:sta oli lähetetty "neekeri" neuvomaan virolaista. (Doudoi Dienne on kansallisuudeltaan senegalilainen) Ligi sanoi myös, että neekereitä ei Virossa ole niin paljon. Idiootteja on varmasti enenmän. Viron media on tietenkin myötäillyt näitä fasisteja kannanotoissaan.

YHTEISELLE TYHMYYDELLE

Kun luoti sattui, laukesi hänen mielensä omituiseen vapautuneisuuteen. Kolme sekuntia hänellä oli aikaa tajuta kuolevansa, mutta niinä kolmena sekuntina hän pelkäsi kuolemaa vähemmän kuin koko sodan aikana milloinkaan. Hän oli melkeinpä tyytyväinen, kun hän hämärtyneessä tajussaan totesi: - Nyt ei enää? Nyt se loppui?.
Jorma Kariluoto oli maksanut veronsa ihmisten yhteiselle tyhmyydelle.

Väinö Linna
Tuntematon sotilas

1. Viron pääministeri Andrus Ansip perusteli Pronssisoturin siirtoa pois Tönismäeltä sillä, että patsas oli miehityksen ja miehittäjien muistomerkki. Kun siirto-operaatio oli sitten tehty ja venäläisille tärkeä voiton päivä koittanut, marssi sama mies saman patsaan juurelle muhkea kukkapuketti kourassa. Nyt pronssisoturi olikin isänmaansa puolesta fasistimiehittäjiä vastaan taistelleiden sotilaiden muistomerkki. Arvon pääministerin törmäily olkoon vain pieni muistutus siitä, miten monipolvinen asia historiallinen totuus on.

2. Lisää samasta asiasta: Tavailin muutamien venäläisten nuorisojärjestöjen (Nasi, Molodja gvardija) nettisivuja ja aloin huolestua. Toisin kuin muinaisessa Komsomolissa, oli noiden järjestöjen touhussa ihan väärentämätöntä spontaaniutta ja nuoruuden hurjuutta. Voi tietysti käydä niinkin, että se laantuu pian, mutta ei välttämättä. Ja mitä tapahtuu sitten, jos loukatun omanarvontunnon kiihdyttämä suurvaltanationalismi saa pysyvän sijan Venäjän nuorison (maan tulevien päättäjien!) poliittisessa psykologiassa?
Ehkä sitten on liityttävä siihen läntiseen sotilasliittoon ja otettava se surkea ja ainoa rooli joka sillä on Suomelle antaa: olla äärimmäisin ja ankein rajalinnoitus, jonka etumaastossa raja vihamielisenä railona aukeaa. Raja, jonka ylittäminen tulee yhä vaikeammaksi ja jonka taakse jäävät auttamattomasti lukemattomat kiinnostavat ja järkiperäisen yhteistyön mahdollisuudet. Tai että monet välttämättömät projektit (Itämeren suojelu yms.) tulevat entistäkin vaikeammiksi.
Tämän meille vahingollisen vastakohtaisuuden syntyä ei mikään sotilaallinen liittouma kykene estämään tai korvaamaan. Suurimpia häviäjiä tulevat olemaan silloin Suomi ja Viro. Mahtavatko esimerkiksi kansainväistyneet suurfirmat olla kovinkaan innostuneita sijoittamaan tuotantoaan (puhumattakaan pääkonttoreista) tähän pahaiseen rajalinnakkeeseen.

3. Miten kurssia sitten voisi muuttaa?
Ensimmäisen kannattaisi yrittää hillitä sitä sodan ja sotaisten tekojen ihannointia, joka nyt rehottaa yhä valtoimempana niin Suomessa, Venäjällä kuin Virossakin. Uho nuhteettoman Puna-armeijan urotöistä, meikäläisten paisutetut tarinat Tali-Ihantalan "torjuntavoiton" merkityksestä ja virolaisten yritykset tehdä Sinimäkien taistelusta tai metsäveljien tekosista jotain elämää suurempia asioita ovat alkaneet tuntua minusta päivä päivältä vastenmielisemmältä. Eivätkä ne ole välttämättä kovin harmittomiakaan asioita, etenkin kun noilla mölysakeilla on taipumus kiihdyttää toinen toisiaan.
Tuossa tyhjänpäiväisessä uhossa näyttää painuvan aina vain pahemmin unohduksiin se perimmäinen totuus, jonka Linna kirjasi koruttoman selkeästi esiin Kariluodon kuolemaa kuvatessaan: hän kuoli meidän YHTEISEN TYHMYYTEMME takia. On hyvä aina muistaa, etteivät vapaus, isänmaa, koti tai mitkään muutkaan sellaiset kauniit ja ylevät asiat ole sinällään vaatineet kenenkään verta. Tällaista tapahtuu vain siellä, missä tyhmyys on saanut tarpeeksi suuren vallan.
Näin ajatellessamme me emme millään tavalla halvenna sankarivainajien muistoa emmekä liioin invalidien tai veteraanien kärsimyksiä ja menetyksiä. Päinvastoin: heidän kohtalonsa traagisuus näyttäytyy silloin entistä syvempänä ja koskettavampana. Niinpä jokaisen sankarivainajan pitäisi olla kaikille meille yhteisen häpeän ja syyllisyyden aihe. Eihän yhdenkään ihmisen osalle olisi saanut tulla sellaista kuolemaa. Vai onko joku toista mieltä?
En silti halua väittää, että kaikkien kansakuntien tai niiden johtajien syyllisyys olisi tasan yhtä suurta. Esimerkiksi toisen maailmansodan syttymiseen ja laajenemiseen olivat jotkut enemmän ja jotkut paljon vähemmän vikapäitä. Mutta se, joka ei kykene omaa tyhmyyttään näkemään, tulee aina demonisoineeksi sen toisen, vastapuolen. Ja pian ollaan ties missä sopassa.
Yhteisen tyhmyyden tunnustaminen voisi saattaa liikkeelle paljon parempia voimia ja kehityskulkuja.

Heikki Mäki-Kulmala
Aikalainen 10.2007