Stripparit

Karita Mattilan riisuuntuminen Amerikan oopperassa on suurta taidetta. Karita Mattilan alastonkuva muissa yhteyksissä olisi samojen tulkitsijoiden mukaan pornoa ja likaista, verrattavissa rintaliivimainoksiin, jotka nekin he kokevat naista alentavina.

TAIDE- JA KULTTUURIMÄÄRÄRAHOISTA VALTION TALOUSARVIOSSA 2006: Valtion talousarviota lukiessa törmää väistämättä sen Helsinki-keskeisyyteen ja keskittymiseen, jossa kulttuurin rahavirrat ohjataan pääosin Helsinkiin, muun Suomen toimiessa "tärkeän" kulttuurin ulkopuolella, lähinnä maksumiehenä.

Joitain lukuja siitä:

Valtion talousarviossa kulttuurin osuus oli 363,876 milj. euroa, josta 186,077 milj. euroa kustannettiin veikkausmäärärahoin.

Rahaa jaettiin Helsinki-keskeisesti seuraavasti mm.:

Suomen Kansallisooppera 42,005 miljoonaa euroa
Suomen kansallisteatteri 12,352 miljoonaa euroa
Valtion taidemuseo 17,682 miljoonaa euroa
Museovirasto 19,547 miljoonaa euroa
Suomen elokuvasäätiö 14,190 miljoonaa euroa
Suomenlinnan hoitokunta 4,159 miljoonaa euroa
Näkövammaisten kirjasto 6,238 miljoonaa euroa ym. ym.

Edellä mainitut Helsinkiä edustavat laitokset saivat yhteensä enemmän kuin koko maan kirjastolaitos, jonka määrärahat olivat 101,700 milj. euroa ja tästäkin summasta osa menee Helsingin kirjastolaitoksen hyväksi.

Koko maan taiteilijoiden apurahat ja avustukset olivat 17,094 milj. euroa ja tietenkin Helsinki otti omansa siitäkin kakusta (Lisäksi Suomen taiteilijaseuran mukaan noin 3500 koulutettua taiteentekijää saa työttömyyspäivärahaa).

Taidetoimikunnat rahastivat 2,656 milj. euroa ja kuntien kulttuuritoimi 5,000 milj. euroa. (Vertailun vuoksi, vuonna 2006 Suomen valtion isännöidessä EU puheenjohtajuutta, sen hinnaksi muodostui hiukan vajaa 100 milj. euroa, tai että armeijan määrärahat nousevat 120 milj. euroa, ollen nyt 700,5 milj. euroa.)

Kuntien kulttuuritoimi on yksi poliittisten suojatyöpaikkojen saareke, jota taidetoimikunnat ja muu palkollinen kulttuuriväki, (vaikkapa median edustajat) olemassa olollaan säestävät.

Vain 4% suomalaisista kuuluu poliittisiin puolueisiin, silti meidän kulttuuritoimi tai sen ihmiset ovat virassaan/päättämässä poliittisin perustein taiteiden laadusta/sisällöstä ja siitä mitä kunnallisissa taide- ja galleriatiloissa on esillä, tai se mikä kulloinkin on "ajan henki" taiteessa. Ajan hengelle ääriviivat luodaan joissain ns. länsimaisen taiteen "keskuksissa" järjestettävistä bienaaleista, ja niistä suuntaviittoja ja ismejä apinoiden ja työtapoja toistaen luodaan jotain Suomalaisen "ainutkertaista" ja uutta.. (en edes ota tähän esille näitä julkisilla varoilla tehtyjä taidehankintoja, vaikka niiden outouksista, joita ovat mm. määrättyjen piirien/henkilöiden suosiminen, saisi kirjoitettua kirjan jo siitäkin syystä, että siellä on liian paljon samoja tekijöitä joita suositaan yhteiskunnan varoin, myös taidehankinnoissa)

Kulttuuritoimesta johtajineen, sihteereineen ja lautakuntineen on luotu Suomeen joka kirkonkylänkin kattava laaja suojatyöpaikkojen verkosto, joka on ottanut tehtäväkseen valvoa mitä kansalaisten on hyvä katsoa ja kokea taidenäyttelyissä tai tapahtumissa. Sensuroiden näkymättömiin kaiken sen minkä he kokevat arvosteluna tai siihen tulkittavanakin, jos se suuntautuu heitä itseään, tai heidän edustamaansa poliittista hyväveli-järjestelmää ja sen toimia kohtaan. Kulttuuritoimessa osaamisella tai taiteentuntemisella ei ole suurtakaan painoarvoa, eikä sitä koeta erityisen tärkeänä siellä, siitä on todisteena "jäsenkirjan" riittäminen ja välttämättömyys tehtävään valittaessa. Kulttuuritoimessa nämä kansalaisten moraalin vartijat toteuttavat omia suppeita mieltymyksiään ja näkemyksiään, ja heidän näkemyksiensä taustalla, ja taiteellisen tason mittarina on oma poliittinen kanta ja sen mukainen maailmankatsomus.

Itse olen räikeimmillään törmännyt sensurointiin Kouvolan kulttuuritoimen "hyllyttäessä" näyttelyni vuonna 2006 noin viikkoa ennen avajaisia.

Saman vuoden marraskuussa pidin näyttelyn upeassa Kuusankoski-talossa. Sielläkin kulttuurilautakunta kokoontui pari viikkoa ennen näyttelyn avajaisia pohtimaan eräiden lautakunnan jäsenten toimesta saanko sittenkään pitää jo vuosi aikaisemmin sovittua näyttelyä siellä. Eräiden reunaehtojen, joita olivat määrättyjen töiden sensurointi, eli pois jättäminen näyttelystä, ja kiivaan kokouksen jälkeen sain kuin sainkin pitää näyttelyni. Näyttely oli menestys väkimäärän puolesta, ja sen että se herätti myös tunteita ja sen myötä keskustelua puolesta ja vastaan. Ehkä huvittavin tunteiden ilmaisu oli minuun kohdistunut ryöpytys, jossa Kouvolan taiteilijaseuran jäsenen vanhemman puoleinen rouva sylki minua naamalle vihoissaan. En viitsi sanoa kuka tämä taiteilija on, tai minkälaista kuvaa hän tekee, sillä ei ole merkitystä.

Olen törmännyt sensuuriin turhan usein myös kulttuuritoimesta haettujen näyttelytilojen vuokraamisien yhteydessä. Usein he eivät ole edes vaivautuneet vastaamaan tiedusteluihini näyttelytiloista, tai jos ovat, niin on vedottu pitkiin jonoihin, aiheiden sopimattomuuteen ym. ym.

En tiedä johtuuko kulttuurikentän ja rahojen jaon Helsinki-keskeisyydestä, vai päättäjien poliittisuudesta ja taiteentuntemattomuudesta, vai molemmista, että taidettakin ohjaavat samat poliittiset kytkökset "kaveri"-järjestelmineen, jotka kulkevat läpi yhteiskunnan joka alueen, ja jossa ilman nuolemista et ole mitään, tai ainakin olet ilman apurahoja ja näitä ns. virallisia "tukijoita".

Tätä systeemiä valtamediat tukevat täysillä eri kananotoissaan, ja näitä kannanottoja taasen apurahoja nauttivat kriitikot antaumuksella säestävät, näin tämä harmaa, hyväksytty taidekonsensus levittäytyy Helsingistä yli koko maan vaientaen samalla tehokkaasti kaikki erimieliset tekijät/ajattelijat.

KOUVOLAN KULTTURITOIMESTA LYHYESTI: Maailma koostuu näkemyksistä, sanotaan. Kouvolan kulttuuritoimen näkemyshän oli hyvinkin normaali, rajoittunut virkamiesmäinen ja poliittinen, missä toteutui tämänpäiväinen suomalainen vapauskäsitys, jota on yhä lisääntyvä valvonta ja kontrollointi ihmisten toiminnasta ja tekemisestä, tässä tapauksessa näkemisestä sekä tuntemisesta. (Kulttuurisihteeri Matero julkisuudessa perusteli sensurointia sillä, että näyttely olisi saattanut herättää keskustelua. Että näin meillä.)
Kouvolan kulttuuritoimen toiminta myös viestittää yhteiskunnan moraalin rappiosta, jossa päättäjät eivät kunnioita edes kirjallisia sopimuksia, eikä heitä sido samat normit ja lait, joita he itse laativat kansalaisten elämän valvontaan ja seurantaan. Kouvolan päättäjät ovatkin palkinneet näin vaalien alla kulttuurisihteeri Materon uudella tittelillä, joka on nyt kulttuuri- ja museotoimen johtaja. Vain Suomessa palkitaan moraaliton toiminta, kuin kannustimena muille virkaihmisille, viestittäen ettei tarvitse noudattaa sovittuja asioita...vielä vähemmän kirjallisesti sovittuja. En silti sano, että tämä olisi väärin, mutta voin kysyä onko tämä oikein?