Takaisin pääsivun galleria Kaikki sivun kuvat Edellinen kuva Seuraava kuva

Etikan mukainen fobia

Fobioista kärsivä mies, joka on juossut omaa varjoaan karkuun koko elämänsä ajan. Nyt hän olettaa päässeensä varjostaan, eli peloistaan vapaaksi virkavallan avulla.

Taustaa teokselle:

Sisäministerin titteli tulee siitä, kun ministeri ei uskalla tulla ulos, vaan on vain sisällä fobioineen moninkertaisen poliisi- ja kameravalvonnan alla. Sisäministeriöstähän lähtee suomalainen vapauskäsitys, joka on yhä lisääntyvä valvonta.

Rajamäkeläisten viinatehtailijoiden etikkavisioissa luodaan uhkakuvia kaikesta liikkuvasta; tätä näkemystähän on hyvä täydentää olemalla Bushin opetuslapsena Maailmanpoliisissa, viemässä asevoimien tuella länsimaista demokratiakäsitystä maailman joka kolkkaan. Näin saadaan luotua mielikuva terrorivaarasta meillä Suomessakin.

Tiedonvälitys perustuu paljolti uhkakuville ja peloille, terrorin ollessa yksi niistä. Vuosituhannen vaihtuminen oli yksi järjettömimmistä fobiakertomuksista, mitä on ihmismieliin syötetty. Silloin tavallinenkin ihminen pelkäsi millenniumkauhuissaan uutta vuosilukua tulevana vaarana. Vaikka kyse olikin vain numeroista 1999 - 2000, jotka kuitenkin pelolla kerrottuna synnyttivät kauhua ajattelussa.

Saamme päivittäin ohjausta mediasta, mistä ja miten meidän olisi syytä olla huolissamme, mikä meitä kulloinkin uhkaa (uskon osan toimittajistakin pitävän juttujaan totena).

Pelkouskomusten seurauksena hyväksymme yhä laajenevan valvonnan ja kontrollin yhteiskunnassa. Politiikanteossakin on tiedostettu, että pelko ja epävarmuus yhdistävät massoja, pelokkaat hakevat toisistaan tukea ja turvaa. Näin heitä on helpompi hallita ja ohjata haluttuun suuntaan.

Valvonnan toteutumisesta vastaa viime kädessä poliisi, jonka Stasimaiset valtuudet pidättää kansalainen jo pelkästä epäilystä, tai poliisin henkilökohtaisesta olettamuksesta, ovat diktatuurimaiden kaltaiset.