| Kaikki sivun kuvat | Edellinen kuva | Seuraava kuva |
Stubbin kokoomushymy puri Suomen kansaan 2004 europarlamenttivaaleissa, minkä johdosta hän pääsi myös Brysseliin esittelemään hampaitaan eurooppalaisille virkaveljilleen.
Lähinnä hymypojaksi pestattu Stubb oletti kuitenkin jo alkuvaiheesta lähtien olevansa vähän joka alan asiantuntija ja niinpä Stubbin lausuntoja alkoi sataa suomalaiseen mediaan.
Vuonna 2006 Stubb nousi Ari Peltosen johtaman Valtion ulkoministeriksi, tiettävästi yksinvaltias Pelotosen häikäisseiden hampaidensa avulla.
Stubbin pääteema on aina ollut Natolla ruususteleminen, mutta esim. Lordin voitettua vuoden 2007 euroviisukarsinnat, Stubb päätti pestauttaa itsensä myös euroviisuasiantutijaksi vetoamalla Suomen puheenjohtajuuskauden vaarantuvan Lordin euroviisuihin osallistumisen myötä. Lordin voitettua euroviisut, Stubb vaihtoi nopeasti kantansa vanhalla, Paavo Väyrysen paljon käyttämällä, "niin niin, niinhän mä oon koko ajan sanonut"-tekniikalla.
Puoluetoverinsa Ilkka Kanervan käytettyä väärin isänmaallisia oikeuksia ja lähetettyä synnillistä sanomaa sisältäviä tekstiviestejä kauniimman sukupuolen edustajalle, pääsi Stubb
täyttämään tyhjäksi jääneen ulkoministerin pallin, nousten samalla historian ensimmäiseksi ihmiseksi, joka on ollut yhtä aikaa kahden valtion ulkoministeri.
Lentoyhtiöt kiittelevät
jo valmiiksi tietäessään Stubbin tekevän vielä kautensa aikana äärettömän määrän hymyilymatkoja Yhdysvaltoihin, hoitaessaaan isänmaansa absoluuttista etua.
Kun Hillary Clinton oli suunnitellut tulevansa vierailemaan Suomeen ja keskustelemaan kehitysvammapolitiikasta, olivat niin Stubb kuin Paavo Väyrynenkin ilmoittautuneet viivana
haluavansa tavata hänet. Kokoomuslaiset olivat alkaneet järjestelemään asioita ja Stubbin uskollinen apupoika Jyrki Katainen oli järjestänyt molemmille hymyilykilpailun siitä,
kumpi saisi päästä tapaamaan Clintonia.
Silmälasinsa aamulla hukannut Katainen pyysi molempia hymyilemään leveästi ja soitti handsfreellään salaa Saku Koivulle tiedustellen, kumpi
hymyilee oikeaoppisemmin. Sitten Katainen oli julistanut Stubbin voittajaksi ja käskenyt Väyrystä palaamaan toimistoonsa. Matti Vanhanen oli kuullut tapauksesta ja lohduttanut
Väyrystä sanomalla, että kokoomuslaiset ovat "välillä kummallista porukkaa".
– Clinton oli kuitenkin joutunut perumaan vierailunsa Suomeen, koska Suomen ilmatilassa lojunut
pieni tuhkapilvi oli pelottanut yhdysvaltalaisia.
Väyrynen oli näyttänyt Stubbille keskaria ja tavoistaan poiketen kommentoinut tapausta englanniksi
Vuonna 2011 tuhkapilvi oli
viimein kadonnut Suomen ilmatilasta, mutta amerikkalaiset tähtitieteilijät olivat varoitelleet, että "siitä saattaa olla edelleen muutamia atomeja jäljellä". Clinton
olikin – kaiken varalta – käskenyt Stubbia vierailemaan Yhdysvalloissa. Jenkeistä Stubb oli lähettänyt Väyryselle vastalahjaksi keskariterveisensä kameroiden välityksellä.
Vuonna 2010 Stubb on tarjonnut Suomen ottavan Guantánamon vankeja, jos ei muuten niin Stubbin valkoisia hampaita ihailemaan. Niin, nuo norsunluusta tehdyt "silppurit" ovat Jumalan luoma ihanuus, ja Suomen taktinen ase venäjäläisiä vastaan, mikäli hyökkäyksen kohteeksi joudutahan. Stubbin hampaat ovat olleet YK:n "hampaissa" jo viikkoja, ja hampaiden himmentäminen onkin ollut ulkopolitiikan ykkösaihe jo monen viikon ajan.
Taloustieteilijänä Stubb on arvottanut kirkon ulkomaanavun rahoittamaa klinikan kurssin Gazassa samansuuruiseksi oman kännykkänsä kanssa. Ilmeisesti Suomen ulkoministerin puheluista on jatkuvissa konflikteissa kärsiville siviileille yhtä suuresti humanitaarista apua kuin ihmisten hyväntahtoisuuteen perustuvan terveydenhoidon tarjoamisella. Mistä päästäänkin taas Ilkka Kanervaan....