päivitetty 12.7.2008                                                                                                                                                                                             © Johanna Rissanen 2004-2008

 

 

 

Luonnonrauhaa.

Mudi tarvitsee tekemistä. Riittävästi. Mikä sitten on riittävästi tekemistä, on mudikohtaista. Siirin vaatima liikunnan, tekemisen ja riekkumisen määrä on juuri minulle sopiva; enemmän aiheuttaisi päänsärkyä, vähemmän taas apatiaa ja tylsyyteen vaipumisen.

Ja mitä tekemistä? Reippailua luonnossa, rämpimistä lumihangessa, upottavaan suohon eksymistä, kallioilla kiipeilyä, myrskyvaroituksen uhmaamista merenrannassa, tiheikössä tarpomista ja armotonta hillumista. Siis luontoretkeilyä.

 

Pikku Siiri 10-viikkoisena harjoittelee luonnossa liikkumista Nuuksiossa.

 

Siiri maastoutuu. Juurakoksi tekeytyminen
hämää ovelimmankin City-liikkujan.

Koska minä vaadin makuualustakseni sängyn ja suostun kantamaan mukanani vain kameraa ja korkeintaan kevyttä evästä, ei yön yli reissussa rähjääntyminen tule kuuloonkaan. Olemme siis puhdasverisiä city-retkeilijöitä!

City-retkeilijälle on tarjolla kohtalaisen ajomatkan päässä useita riittävän harvaan asuttuja alueita, joilla kulkee tarvittavan vähän ulkoilijoita (lue: ei ketään) ja missä ei ole merkittyjä polkuja vähemmän karaistuneiden city-liikkujien rullaluistella.

Ja luonnollisesti; nämä alueet ovat tarkoin varjeltuja salaisuuksia.

 

Retkeilyä kannattaa myös harrastaa tolkuttomalla kelillä (myrsky, kaatosade, pilkkopimeä, paukkupakkanen, lumituisku) muiden kulkijoiden tapaamisriskin minimoimiseksi ja takuuvarmojen elämysten hankkimiseksi.

Tästä syystä City-retkeilijän varustekaappiin alkaa kertyä rompetta säärystimistä otsalamppuun sekä sadevarusteisiin ja Partioaitan myyjät ryhtyvät kutsumaan City-retkeilijää etunimeltä.

Investointi kannattaa; säkkipimeä merenjää kirkkaana yllä loistavine tähtineen ja raikkaana tuoksuva metsä rankkasateella ovat sekä vaivan, että rahanmenon arvoisia.

Ja mikä tärkeintä; City-retkeilijä saa taas kulkea omassa ylväässä yksinäisyydessään kuvitellen, ettei Helsinki ehkä sittenkään ole täyttymässä ihmisistä!

 

 

Siiri merenjäällä. Pakkasta palttiarallaa 35 astetta ja tuuli suoraan Siperiasta. Toisin kuin omistajansa, Siirin varpaita ei palele.

 

Tikusta asiaa. Siiri, Feri ja Sissi 
merenrannassa.

Retkeilyseura kannattaa valita huolella; suunnistustaito (tai vaihtoehtoisesti kyky pitää suunsa kiinni minun suunnistaessani) ja huoleton asenne retken äkilliseen pitenemiseen ja maaston muuttumiseen täysryteiköksi ovat välttämättömiä. Lisäksi tarvitaan kyky nauttia henkilöiden välisestä hiljaisuudesta sekä sietää koirien loputonta reuhkaamista ja metelöintiä.

Luonnollisesti retkeilyseura on velvoitettu vaitioloon retkeilykohteen sijainnin suhteen. Tässä kehotetaankin suosimaan sekä ajo- että suunnistustaidottomia retkeilyseuralaisia tai luonteeltaan riittävän epäsosiaalisia yksilöitä.

 

Onnistunut retki jättää retkeilijän levolliselle mielelle ja hänen nelijalkaisen seurueensa ihastuttavaan rauhallisen tuhinan tilaan.

Tarvottuaan muutaman tunnin reisiin asti upottavassa hangessa tai eksyksissä läpipääsemättömässä tiheikössä parimetriä leveiden ojien saartamana unohtaa kummasti arkihuolet ja työstressin. Ja oppii arvostamaan ihmeellisen tutkan omaavaa koiraansa, joka aina löytää tien sinne, minne auto on jätetty.

Retkeily koiran kanssa pitäisi olla verovähennyskelpoista sen mieltä tervehdyttävän ja sairauksia ehkäisevän  vaikutuksensa takia!

 

Risto Reipas kainalossaan tutka, GPS-paikannin, uskollinen ystävä sekä väsymätön retkikaveri.

 

"Reippahasti käypi askeleet!"