päivitetty 12.7.2008                                                                                                                                                                                             © Johanna Rissanen 2004-2008

 

 

 

Kasvukipuja.

Ei ole helppoa kasvaa mudi neidiksi, mutta kriisien kautta käy sinnikkään lapsen tie voittoon!

Siirille -oman äitinsä lisäksi- on ehdoton pomo ja lauman auktoriteetti sekä jonkinlainen esikuva ollut pikku pennusta lähtien Ella mäyräkoira. Mutta Siiristä ei sittenkään hämmästyksekseen kasvanutkaan mäyräkoiraa, vaan neiti vain kasvoi ja kasvoi; ja nyt jalkoja on onneksi jo kolmeksi mäyräkoiraksi!

"Mutta mikä minusta sitten tulee..."

 

"Tuleeko minusta sitten isona mäyräkoira?"
Siiri ja Ella helatorstaina 2002

 

Siiri nallekarhu kahdeksan viikko

 

Neiti Nokinenä ryhtyi todenteolla kasvamaan mudiksi; korvat nousivat pystyyn 8½ viikon iässä, ensin oikea ja sitten muutama päivä myöhemmin vasen.

Sitten vaihtui pentukarva ja kas, nallekarhu muistutti enemmän pelle Hermannia hulvattoman takatukkansa kanssa! Hämähäkkimäisen olemuksen täydensi alati kasvavat koivet...

Iloinen on Siiri ollut koko ikänsä. Silloinkin kun ei muita naurata, on neiti Nokinenällä naurava naama! Huonolla tuulella ei raitapaitaa usein näe

-optimismi on kantava voima!

Olen niin sievä, niin söpö, niin kiltti! Ja niin määrätietoinen, voimakastahtoinen, sinnikäs, luupäinen -ja kerta kaikkiaan vastustamaton!

Ensimmäiset kaksi viikkoa uudessa kodissaan Siiri protestoi kaikkea kynsien leikkuusta autossa matkustamiseen. Kerta kaikkiaan mikään ei mennyt HÄNEN tahtonsa mukaan -ja hän ei kärsinyt hiljaa...

Mutta sitten yhtäkkiä, hän päätti sopeutua eikä sen jälkeen ole työsopimusneuvotteluja käyty!

Niin söpö, niin eksyksissä, niin opportunisti

 

Uitettu mudi.
Suomenlinnassa 8 kuukauden iässä

 

Vaikeuksien kautta voittoon!

Siiristä kasvoi kuin kasvoikin mudi! Pienestä marsusta karhunpoikaseksi, pelle Hermannista kukkakepin kautta vihdoin nuoreksi hinteläksi mudi neidiksi. Välillä täplikkäänä välillä ilman merkkejä, toisinaan korvat pystyssä ja sitten taas lintassa. Mutta kas, tässä se nyt on; Siiri Virtapiiri, venynyt vanunut ja virttynyt mutta aito, ehta oma itsensä, ainutlaatuinen, omansa kaltainen ja kerrassaan valloittava!

Koirana olemista harjoiteltiin aina ja jatkuvasti; mudin mielestä ei ole niin itsestään selvää kuin päällepäin saattaisi näyttää, että juuri HÄN on koira. Asiasta tulee neuvotella.

Mutta niin Siiristä sitten kasvoi mudi, tottunut matkustaja, helppo reissukaveri ja väsymätön metsissä samoaja, iloinen ja innokas harrastaja, aina valmis tekemään ja mukana olemaan. Juuri niin kuin pitikin!

Kiitos Tuija, minä rakastan tätä koiraa!