Suomelta on ryöstetty vastoin kansainvälistä oikeutta 13,3 % sen pinta-alasta. Karjala on ollut osa Suomea vuodesta 1812 lähtien. Vuoden 1920 Tarton rauhan rajat ovat Suomen oikeat rajat, kuten jalkaväenkenraali Ehrnrooth sanoi 17.12.2003: "Olen sitä mieltä, että rajat, jotka solmittiin Tarton rauhassa, ovat oikeita rajoja ja jotka ehdottomasti pitäisi palauttaa."

Nyt on tullut aika puhua asiasta, josta oli pakko vaieta suomettuneisuuden vaikeina aikoina. Kerään tähän osioon aineistoa Karjalan palautuksesta. 

Karjalan palautuksessa ei ole kyse siitä, tapahtuuko se. Kyse on vain siitä, milloin se tapahtuu.
Luultavasti viimeistään vuonna 2014. Silloin on kulunut 70 vuotta Karjalan anastuksesta. Päättyisikö Karjalan ja Suomen 70-vuotinen Baabelin vankeus silloin?

Uskon myös Itä-Karjalan, Vienan ja Aunuksen Karjalan, sekä myös Kuolan alueen yhdistyvän tulevaisuudessa Suomeen, johon niiden olisi pitänyt kuulua jo vuosisatoja sitten. Vaikka Itä-Karjala ja Kuola eivät ole koskaan kuulunut Suomeen, uskon, että tulee aika, jolloin itäisemmätkin Karjalan alueet, Kalevalan laulumaat, liittyvät Suomeen, mihin ne luonnollisesti, maantieteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti kuuluvat yhteisen kielen ja heimosukulaisuuden takia. Suomen sukuiset kansat vapautuvat silloin vihdoinkin slaavilaisesta ikeestä ja ne voivat rakentaa yhdessä yhteiseen perintöön perustuvaa kulttuuriaan.

Uusissa historian tilanteissa kaikki voi muuttua. Sain 9.1.2009 rohkaisevan raamatunpaikan Jesajan kirjan luvusta 58, jae 12, joka kuuluu seuraavasti:
"Ammoin raunioituneet asumuksesi sinä rakennat jälleen, pystytät rakennuksia muinaisille perustuksille, ja niin sinun nimesi on oleva: sortuneiden muurien korjaaja, maan asutuksen elvyttäjä."

Alunperin tuo raamatunkohta puhuu Israelin ja Jerusalemin uudelleenrakentamisesta, mutta yhtä hyvin se voi puhua raunioituneen Karjalan rakentamisesta, korjaamisesta ja Suomen sukuisten kansojen asutuksen elvyttämisestä.

 

      Luovutettu Karjala           

    
                                                                                            Vielä kerran Viipurin linnassa liehuu Suomen lippu.

         

    
Ylhäällä viisi suur-Suomen karttaa.

       


8.4.2013


Vielä kerran Viipurin linnassa liehuu Suomen lippu.

13.2.2013

Veikko Saksin kirjoitus "Niinistö YLEn mukaan: 'Suomi ei aio vaatia Karjalaa takaisin'."

NIINISTÖ YLEN MUKAAN: ”SUOMI EI AIO VAATIA KARJALAA TAKAISIN”

- Valtiojohdon Karjala-kanta ei ole muuttunut
- Miten Niinistö suhtautuisi Venäjän aloitteeseen?
- Suomi hylkää suomalaisten ihmisoikeudet
- Ovatko Venäjä-suhteet aidosti luottamukselliset?
- Miksi win-win –ratkaisua ei uskalleta harkita?
- Turvallisuuskonsepti hukassa
- Olisi hyvä miettiä asia aidosti uudelleen

Valtiojohdon Karjala-kanta ei ole muuttunut

Vastatessaan venäläisradion kuuntelijoiden kysymyksiin Venäjällä valtiovierailulla oleva presidentti Sauli Niinistö sanoi Ylen 13.02.2013 mukaan, että Suomi ei aio vaati Karjalaa takaisin. Mielenkiintoinen lausahdus istuvalta presidentiltä.

Niinistön lausuma ei sinänsä ole yllättävä. Suomen virallisen kannan mukaan Suomella ei ole mitään vaatimuksia Venäjältä, mutta Suomi on valmis keskustelemaan asiasta, jos Venäjä haluaa. Virallisen Suomen kanta Karjalan palautukseen ei siten ole Niinistön aikana muuttunut.

Presidentit Mauno Koivisto ja Tarja Halonen toivat Karjala-vastaisuutensa selvästi esille. Presidentti Martti Ahtisaari toi evakkoutensa ja karjalaisuutensa hyvin esille.

Miten Niinistö suhtautuisi Venäjän aloitteeseen?

YLE:n mukaan Niinistön lausuma on ollut kovin kategorinen. Olisi kiintoisaa tietää, miten hän suhtautuu asiaan, jos tulee sama tilanne kuin Koivistolle, jolloin Neuvostoliiton politbyroo ja Jeltsinin hallinto lähettivät viestejä valmiudestaan käydä alueneuvotteluja.

Ovatko presidentti ja Suomen valtiokoneisto todella jossain vaiheessa miettineet tämän asian perusteellisesti? Vastauksesta päätellen eivät ole. Tähän väitteeseen löytyy paljon vahvoja perusteita.

Ylen tekstissä sanotaan, ettei Niinistö vaadi Karjalaa takaisin. Sana vaatia on huono. Ei sellaista pitäisi käyttää naapureiden kesken. Oikea ilmaus on "rauhanomaisesti neuvotella, luottamuksen ja win-win -pohjan saavuttamiseksi".

Suomi hylkää suomalaisten ihmisoikeudet

Ensinnäkin, miksi Suomen presidentti haluaa hylätä noin 450 000 evakon oikeudet omaan maahansa? Nyt evakkoja ja heidän jälkeläisiään on noin miljoona. Eikö miljoonan ihmisen ihmisoikeuksilla ole valtiojohdolle merkitystä?

Toiseksi, jo vuonna 2007 virallisen kyselyn mukaan peräti 38 % suomalaisista kannatti Karjalan palautusta. Esim. Risto Kuisma on arvioinut, että lähes puolet suomalaisista kannattaa palautusta. Professori Tuomas Forsberg on ilmaissut asian siten, ettei kyse ole enää pienestä vähemmistöstä, vaan kannattajien määrä ei ainakaan ole pienempi kuin vastustajien. Eikö yli parin miljoonan suomalaisen kanta merkitsee valtionjohdolle mitään?

Ovatko Venäjä-suhteet aidosti luottamukselliset?

Kolmanneksi, ovatko Suomen ja Venäjän välit todella luottamukselliset ja hyvät? Nyt ne on rakennettu neuvostohyökkäyksien, väkivallan ja väkivaltasopimusten (kuten Moskovan välirauhansopimuksen ja Pariisin rauhansopimuksen) päälle. Vain äärettömän nai’ivi ja sinisilmäinen ihminen kehuu suhteita aidosti hyviksi. Onko tämä molemmille osapuolille hyvä ratkaisu?

Neljänneksi, onko maiden välinen luottamus nyt parhaimmillaan esim. taloudellisille päätöksille? Luottamus maailmalla Venäjää kohtaan on verraten heikko, mikä perustuu Venäjän omille toimenpiteille. Luottamus syntyy vain luottamusta herättävistä toimista, ei poliittisesta liturgiasta tai käskytyksestä.

Miksi win-win –ratkaisua ei uskalleta harkita?

Viidenneksi, onko maitten välisissä suhteissa koskaan todella ajateltu win-win –tilannetta? Ei ilmeisesti, vaan aina on ajatuksena ollut win-lose –tilanne. Eikö kannattaisi syvällisesti miettiä sitä, kuinka valtaisan panoksen aito luottamus ja win-win –tilanne voisivat antaa? Miksi ei avoimesti uskalleta edes miettiä tätä vaihtoehtoa?

Turvallisuuskonsepti hukassa

Kuudenneksi, onko maitten välinen laaja turvallisuuskompleksi nyt parhaalla tolallaan. Asiaa voidaan katsoa Kööpenhaminan koulukunnan mukaisen laajan turvallisuuskonseptin pohjalta eli poliittinen, sotilaallinen, taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristöllinen turvallisuus. Minkä päällä turvallisuus nyt lepää? Poliittisen liturgian päällä ja väkivallan perustalla.

Kysymyksenasettelua voitaisiin tästä jatkaa paljonkin. Voidaan todeta, ettei Suomen valtionjohto näytä koskaan syvällisesti perehtyneen Karjalan palautuskysymykseen luottamuksen pohjalta ja win-win –näkökulmasta.

Turvallisuusajattelu on jäänyt vajaaseen puolitiehen. Perustana on ”uskottava puolustus”, Nato-optio, jota kukaan ei koskaan ole antanut, koko maan puolustaminen ja sotilaallisen sektorin panos. Presidentti tuo esille taloutta tähän lisäsektorina, mutta kovin huonolta pohjalta.

Olisi hyvä miettiä asia aidosti uudelleen

Venäjän tilanne ei millään lailla edistä yhteisten asioitten hoitamista. Venäjän vallan vertikaali, ihmisoikeuksien huono taso, väkivaltaan perustuvat puheet, vanhojen asioitten selvittämättä jättäminen, pohjaton korruptio ja monet muut tekijät eivät luo kuvaa luotettavasta kumppanista.

Olisi hyvä, kun osapuolet miettisivät yhdessä, rauhanomaisesti neuvotellen, Karjalan palautusta rauhanoffensiivina. Sellaisena tapahtumana, joka palauttaisi luottamuksen kehittymisen Venäjään hyvänä kumppanina, mahdollistaisi win-win –toiminnan emergenttiset mahdollisuudet ja johtaisi syvempään ja aidompaan rauhantilaan. Asiaa kannattaa aidosti miettiä.

1.11.2012

Katkelmia Rauno Meriön haastattelusta

Karjala-lehdessä (1.11.2012) on Antti O. Arposen tekemä haastattelu kenraaliluutnantti Rauno Meriöstä,78, joka toimi aikanaan myös Karjalan liiton puheenjohtajana.

Otsikko oli komea "Rauno Meriö uskoo yhä Karjalan palautumiseen". Näin Meriö: "Palautuskeskustelu ei ole viime aikoina enää ollut Karjalan Liitossa aktiivista. Minä kuitenkin uskon, että jotain vielä tapahtuu. Kaksi on varmaa asiaa: kuolema tulee joskus ja Karjala palautuu."

"Tarvitaan vain oikea ajankohta. Pitää myös muistaa se, että neuvotteluissa on pyrittävä sellaiseen ratkaisuun, että molemmat osapuolet voittavat."

- - - - - - -

Jouko Pihon kommentti 1.11.2012

Olen samaa mieltä.

Olen kirjoittanut jo vuosia sitten Karjalan palautus -osioni alkuun seuraavat ajatukset: "Karjalan palautuksessa ei ole kyse siitä, tapahtuuko se. Kyse on vain siitä, milloin se tapahtuu."

22.10.2012

Jouko Pihon kirjoitus Johan Bäckmanin oudoista Karjala-väitteistä

Johan Bäckman: "Karjala ei ole ollut koskaan Suomen osa."

Ilta-Sanomien (22.10.2012) mukaan Johan Bäckman on kirjoittanut Respublika Karelija
–internetlehdessä Karjalan palauttamisesta seuraavasti: ”Suomalaisten revansistien vaatimus on: palauttakaa meille Karjala. Vaikka Karjala ei ole edes koskaan ollut Suomen osa. He yleensä puhuvat 1920-vuoden rajoista, mutta jos juuri ne rajat palautettaisiin, ei niillä rajoilla olisi käytännössä juuri mitään tekemistä Karjalan kanssa. Karjalan palauttaminen on nationalistien iskulause. He haluavat siten väärentää historiaa.”

On uskomatonta ja käsittämätöntä, että suomalainen dosentti voi väärentää historian tosiasioita näin räikeästi. Kaikki tietävät, paitsi Bäckman, että Kannaksen Karjala ja Laatokan Karjala Viipurin, Käkisalmen ja Sortavalan kaupunkeineen olivat osa Suomen suuriruhtinaskuntaa jo tsaarivallan aikana ja sitten oleellinen osa itsenäistä Suomea v. 1920 Tarton rauhan tekemisen jälkeen, jonka määrittelemiä rajoja Neuvostoliitto lupasi kunnioittaa ikuisesti. Kunnioitusta ei kestänyt kuin parikymmentä vuotta, niin Neuvostoliitto rikkoi Tarton rauhansopimuksen ja ryösti Suomelta Karjalan, siis suomalaisen Karjalan. Aunuksen ja Vienan Karjala eivät ole olleet koskaan osa Suomea, mutta Kannaksen alue ja Laatokan Karjala kuuluivat Suomen alueeseen pitkään ja sitä Karjalaa suomalaiset tarkoittavat puhuessaan Karjalasta ja sen palauttamisesta.

Tämän historiallisen oikeuden takia Suomessa on paljon ihmisiä, jotka vaativat ryöstösaaliin palauttamista takaisin oikealle omistajalle, Suomelle. Bäckman kutsuu heitä revansisteiksi ja nationalisteiksi.

Minä olen avoimesti tällainen revansisti. Vääryys pitää korjata tai muutoin tämä avohaava hiertää Suomen ja Venäjän välejä ikuisesti. Minä olen myös nationalisti ja pidän oman kansan puolta. Bäckmankin on nationalisti, mutta hän pitää vieraan vallan puolta. Bäckman on suurvenäläinen ja putinilainen nationalisti. Eihän siinä mitään jos venäläinen on isänmaataan rakastava nationalisti, mutta että suomalainen mies on venäjänmielinen nationalisti, niin sitä en voi käsittää mitenkään.

Joten Bäckmanin väite, että ”kaikki revansistiset vaatimukset ovat Suomessa hyvin salassa” ei pidä paikkaansa. Virallinen taho kyllä vaikenee, joten poliittisen johdon ajatuksia ei voi tietää, mutta käsittääkseni Suomen poliittinen johto ei halua eikä mitenkään aja Karjalan palautusta. Sen sijaan Suomessa on yksityisiä ihmisiä ja järjestöjä, kuten Pro Karelia ja Aluepalautus, jotka ajavat avoimesti Karjalan palautusta. Ja kuitenkin Bäckman väittää, että muka kaikki revansistiset vaatimukset olisivat Suomessa hyvin salassa.

Miten ihmeessä yksi ihminen voi puhua noin paljon valheita ja täysin perättömiä väitteitä?

Saako sananvapauden varjolla levittää Venäjällä vääriä tietoja Suomen historiasta ja suomalaisista ihmisistä ja järjestöistä?

Eikö Suomen valtio voisi haastaa Johan Bäckmanin oikeuteen virheellisen ja maittemme suhteita vahingoittavan valhepropagandan tahallisesta levittämisestä?

10.10.2012

Veikko Saksin kirjoitus "Hallitus antautunut Venäjälle Karjala-kysymyksessä"

Alkuperäinen lähde: http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=2055&author=10

HALLITUS ANTAUTUNUT VENÄJÄLLE KARJALA-KYSYMYKSESSÄ

Immonen kysyi Karjalan palautuksesta
NL otti 1/3 sotien, 2/3 väkivaltarauhalla
Pariisin väkivaltasopimus
Myös Venäjän pidettävä sopimukset
Suomi antautunut Venäjän mielivallalle
Koivisto pelkäsi neuvostovaltaa
Hallitukselle maksetaan suomalaisoikeuksien hoitamisesta
Venäjä ei omista Karjalan maita
Neuvostojärjestelmä iskenyt suomalaispoliitikoihin

Immonen kysyi Karjalan palautuksesta

Kansanedustaja Olli Immonen kysyi 07.09.2012 hallitukselta Karjalan palauttamisesta, Neuvostoliiton hajoamisen aikana mahdollisesti saaduista viesteistä, suomettuneisuudesta ja kysyi, aikooko hallitus ryhtyä toimii Karjalan ja muiden sodassa menetettyjen alueitten palauttamiseksi takaisin Suomelle.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja vastasi kysymykseen 01.10.2012. Tämä tieto, samoin kuin Immosen kysymys, on ohitettu verraten pimein lyhdyin. Kaleva-lehti käsitteli asiaa heti Tuomiojan ilmoituksen jälkeen. Kysymys ja Tuomiojan vastaus löytyvät Eduskunnan sivuilta.

Kysymys ja vastaus osoittavat, ettei Karjalan palautuskysymys ole millään muodoin selvä tai pois päiväjärjestyksestä. Vastaus osoittaa kuitenkin sen, että Suomen hallitus on täydellisesti alistunut Venäjän mielivallan alle, eikä sillä ole rohkeutta ottaa mitenkään asiaa esille.

NL otti 1/3 sotien, 2/3 väkivaltarauhalla

Suomi ei sodassa menettänyt pakkoluovutetusta alueesta kuin 1/3. Neuvostoliitto otti Moskovan välirauhansopimuksella 1944 ja Pariisin rauhansopimuksella 1947 loput 2/3 yhteensä 45 000 km2 alueesta. Kyse on siten 13.3 % Suomen nykyisestä pinta-alasta.

Pakkoluovutetut alueet olivat ja ovat Suomelle elintärkeitä. Venäjälle niiden merkitys on verraten vähäinen, mikä näkyy myös siinä, ettei Venäjä ole alueita kehittänyt. Vain Karjalan Kannaksella on jonkin verran kaasulogistiikkaa, mutta se voisi olla yhtä hyvin turvallisessa EU-maassa, Suomessa.

Pariisin väkivaltasopimus

Pariisin rauhansopimus oli tyypillinen väkivaltasopimus, aivan samoin kuin Moskovan välirauhansopimus 1944 tai Moskovan rauhansopimus 1940. Suomella ei ollut mitään mahdollisuuksia vaikuttaa sopimuksen sisältöön, vaan Neuvostoliitto saneli ne.

Suomen ja Neuvosto-Venäjän (myöhemmin Neuvostoliiton ja Venäjän) välinen ainoa ei-väkivaltainen rauhansopimus on Tarton rauhansopimus 1920. Silloin osapuolet kovan väännön jälkeen hyväksyivät maan rajat ja sopivat asiat. Kumpikaan osapuoli ei käyttänyt väkivaltaa tai sillä uhkaamista.

Rauhansopimus on sikäli sopimuksena ainutlaatuinen, että se on voimassa olevaa kansainvälistä oikeutta, vaikka se olisi väkivaltasopimuskin. Mutta yhtä vahvasti tulee tuoda esille se, että rauhansopimuksen vääriin kohtiin voidaan aina puuttua. Tähän oikeutta kansainvälisen oikeuden sääntö Rebus sic stantibus eli Asioiden niin ollen, jolloin voidaan vedota muuttuneisiin olosuhteisiin.

Myös Venäjän pidettävä sopimukset

Tuomioja on lukenut kansainvälistä lakia kovin tarkoituksenmukaisesti. Jo Haagin sopimuksista alkaen on ollut voimassa kansainvälisen oikeuden sääntö: Pacta sund servanda eli sopimukset on pidettävä. Vastauksessaan Tuomioja viittaa Pariisin rauhansopimukseen ja vaatii Suomelta sen pitämistä.

Tuomioja viittaa 22.01.1992 allekirjoitettuun ns. Naapuruussopimukseen, joka tehtiin kahden päivän erolla mittavan lahjoitus- ja korruptiosopimuksen eli Lähialueyhteistyösopimuksen kanssa. Mitä silloin todella sovittiin, jäi epäselväksi. Naapuruussopimus ei ollut millään lailla raja- tai rauhansopimus.

Tuomiojan oudoin piirre on se, että hän vaatii Suomea pitämään väkivaltasopimuksen eli Pariisin rauhansopimuksen. Mutta hän ei vaadi, että Venäjän tulisi mitenkään kunnioittaa Neuvostoliiton rikkomia kansainvälisiä lakeja tai keskinäisiä sopimuksia: Tarton rauhansopimus, Hyökkäämättömyyssopimus ja sen jatkosopimus sekä Moskovan rauhansopimus.

Miksi Suomen ulkoasiainministeri antaa Venäjälle oikeuden jatkaa väkivallantekojen ylläpitämistä, mutta ei anna Suomelle mahdollisuutta edes esittää asian korjaamista?

Suomi antautunut Venäjän mielivallalle

Oudoin on kuitenkin Tuomiojan jälleen toistama fraasi, ettei Suomella ole mitään vaatimuksia Venäjältä, mutta ”Periaatteessa ei siis voida sulkea pois mahdollisuutta että luovutetuista alueista ja niiden käytöstä voitaisiin neuvotella, jos Venäjällä on tähän valmius”.

Miten suomalainen ministeri ja hallitus voi olla noin täydellisen passiivinen? Osoitetaanko kaikessa muussakin Venäjään liittyvässä samaa täydellistä passiivisuutta ja alistumista Venäjän tahtoon? Kuinka Suomi uskalsi sanoa kenraali Makarov'ille tai entiselle KGB-miehelle Astahov'ille jotain vastaan?

Voisiko kuvitella, että presidentti Vladimir Putin Venäjällä sanoisi jotain vastaavaa eli täydellisesti alistuisi hyväksymään vääryyden, jos esim. USA tai Kiina tai Suomi niin tahtoisivat? Venäläiset johtajat ovat isänmaallisia ihmisiä, suomalaiset ovat Venäjä-alisteisia edelleenkin. Suomettuminen on syöpynyt syvälle suomalaispoliitikon sisimpään.

Koivisto pelkästi neuvostovaltaa

Kansainvälinen laki antaa Suomelle koska tahansa mahdollisuuden ottaa Pariisin rauhansopimuksen vääryydet neuvottelupöytään Rebus sic stantibus –periaatteen pohjalta. Presidentti Mauno Koivisto Neuvostoliiton sortumisvaiheessa käytti tätä muotoa hyväkseen, kun Suomi yksipuolisesti irtisanoi Pariisin rauhansopimuksen aseartikloja.

Miten nykyinen hallitus ei uskalla ottaa palautusasiaa esille, kun Neuvostoliittoa vahvasti pelännyt Koivisto uskalsi yksipuolisesti mennä muuttamaan rauhansopimuksen tulkintaa?

Siihen Koiviston rohkeus sitten loppuikin ja Suomen alistumisen tie alkoi. Vaikka Neuvostoliitto romahti ja venäläiset odottivat Suomen luonnollisesti esittävän Karjalan palautusvaatimuksen, Koivisto ei sitä rohjennut tehdä. Jos rohkeus ei riitä viran täyttämisen edellytyksiin, kannattaa hakeutua muihin tehtäviin.

Hallitukselle maksetaan suomalaisoikeuksien hoitamisesta

Tuomioja ilmoittaa, ettei hallitus pidä tarkoituksenmukaisena selvittää epävirallisia keskusteluja Karjalan palauttamisesta, vaan lykkää sen tehtävän historioitsijoille. Eivät historioitsijat käy neuvotteluja toisten maiden kanssa aluekysymyksistä. Niitä neuvotteluja käyvät tehtäviinsä nimitetyt poliitikot ja virkamiehet. Siitä heille maksetaan. Ei siitä, että he pelkäävät ajaa Suomen ja suomalaisten oikeuksia.

On todistettu (artikkeli 1 ja artikkeli 2"), että Neuvostoliiton Politbyroo lähetti Koivistolle epävirallisia viestejä – ei tarjouksia – valmiudesta käydä alueneuvotteluja. Myös Jeltsinin hallinto lähetti vastaavia viestejä.

Koivisto ei uskaltanut ensin edes reagoida näihin viesteihin, mutta sitten laittoi ulkoministerinsä ilmoittamaan, ettei Suomelle ole mitään vaatimuksia. Petsamoa, Karjalaa tai muita pakkoluovutettuja alueita ei siten tarjottu ostettaviksi, mutta viestejä kyllä tuli. Sillä tavoinhan suuret neuvottelut alkavat.

Nyt on Suomen hallituksen vuoro lähettää viestejä Venäjälle valmiudestaan käydä alueneuvotteluja.

Venäjä ei omista Karjalan maita

Immosen kysymyksessä sanotaan, että Neuvostoliiton hajottua alueet jäivät Venäjän federaation omistukseen. Eivät ne jäänet sen omistukseen, koska Neuvostoliitto ei koskaan omistanut alueita. Siitä ei ole ainuttakaan asiakirjaa, eikä ko. asiaa ole missään sopimuksessakaan mainittu. Tosin Suomen valtiollakaan ei ollut oikeutta luovuttaa yksityistä omaisuutta kenellekään.

Alueet olivat Neuvostoliiton ja nyt Venäjän hallinnon alaisia, mikä on Pariisin väkivaltasopimuksen perusteella fakta. Omistus ja hallinto tulee kuitenkin aina erottaa toisistaan.

Kansainvälisessä oikeudessa on omistamisen suoja ollut voimassa ainakin Haagin sopimuksista alkaen. Suomen hallitus ei näytä omistusoikeutta kunnioittavan, se kunnioittaa vain väkivaltaa ja sen käyttäjää. Olisi suositeltavaa, että hallitus perehtyisi YK:n ns. Pinheiron periaatteisiin (artikkeli 1 ja artikkeli 2), joihin on koottu kansainvälisten lakien sisältö omistamisesta.

Neuvostojärjestelmä iskenyt suomalaispoliitikoihin

Tuomiojan vastauksesta näkyy todella vahvasti se, miten neuvostojärjestelmän painostus ja propaganda ovat merkittävästi vaikuttaneet suomalaisiin poliitikoihin. Neuvostokokeilu kesti noin 70 vuotta. Näyttää siltä, että ainakin suomalaisten poliittisten johtajien osalta sen vaikutukset kestävät vähintään saman verran.

Suomen hallitus on tätä antautumismielialaa kylvänyt voimakkaasti myös Euroopan suuntaan etelän korruptoituneille ja huonosti asiansa hoitaneille maille annettavina tukilahjoituksina. Ehkä tämä lahjoitusmentaliteetti on perua siitä, että Suomi Neuvostoliiton hyökkäysten uhrina maksoi sotakorvaukset ja sotien kulut?

Kyse ei ole silloinkaan ollut pikkurahoista. Sotakorvaukset olisivat nykyisen Suomen rasitteeksi laskettuina noin 60 mrd. euroa ja sotien taloudelliset rasitteet yhteensä lähes 500 mrd. euroa. Ehkäpä näiden maksujen ”siunauksellisuus” koetaan yhä niin tärkeäksi, että tätä samaa menettelyä kannattaa jatkaa. Mutta on silti perusteltua kysyä, miksi suomalaispäättäjät ovat yhä polvillaan Venäjän edessä?

Lisätiedot:
Veikko Saksi

19.5.2012

Veikko Saksin kirjoitus "Karjalan pamauksen positiiviset miljardit"

Alkuperäinen lähde: http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=2045&author=61

KARJALAN PAMAUKSEN POSITIIVISET MILJARDIT

- Palautus on positiivinen asia
- Yksityiset investoinnit 2/3 kaikista investoinneista
- Palautusta estetään harhaisilla ajatuksilla
- Miksi suomalainen tukee neuvostoväkivaltaa?
- Suomettuneisuus ja pelko vastustusmotiiveja
- Suomi halutaan sopeuttaa Venäjän etuihin
- Palautus on emergenttinen katalyytti
- EU-maan vs. Venäjän turvallisuus
- Venäjä vahvassa kriisissä
- Miten Suomi toimii Venäjän kriisin eskaloituessa?

Palautus on positiivinen asia

Ilta-Sanomat käsitteli 19.05.2012 –lehdessään Karjalan palautusta otsikolla Miljardien pamaus. Toimittaja Sakari Nupposta voi kiittää erittäin tärkeän asian esille ottamisesta ja haastattelujen oikeasta referoinnista.

Viime sotien seurauksena Suomi joutui pakkoluovuttamaan Neuvostoliitolle 45 000 km2 alueen. Neuvostoliitto siten maksatti itse aloittamansa sodan Suomella. Samalla se rikkoi lukuisia kansainvälisiä ja kahdenvälisiä sopimuksia.

Pakkoluovutetun alueen palautus on Suomelle, Venäjälle ja EU:lle erittäin positiivinen asia. Palautusta tulee selvittää win-win –pohjalta, joka osoittaa selvästi, että kaikki osapuolet voittavat. Palautusta on myös katsottava kokonaisvaltaisesti. Esimerkiksi Petsamon palautus on tällä hetkellä Suomelle ja EU:lle ensiarvoisen tärkeä asia.

Yksityiset investoinnit 2/3 kaikista investoinneista

Petsamon, Karjalan ja koko pakkoluovutetun alueen palautuksen investointeja tarkasteltaessa tulee muistaa, että niistä noin 2/3 on yksityisiä investointeja eli kotitalouksien ja yritysten omia sijoituksia. Julkiset investoinnit tuottavat vero- ja sosiaalimaksuina itsensä nopeasti takaisin.

Yritysten tavoitteena on voiton saaminen, mihin niillä on hyvät mahdollisuudet valtaisan markkina-alueen vieressä. Nämä markkinat puolestaan tarvitsevat ympärilleen toimivia palvelukehiä voidakseen itse kehittyä. Ihmiset seuraavat kotimaisia ja kansainvälisiä yrityksiä.

Kun olot aikanaan Venäjällä rauhoittuvat, yrityksillä on vain lyhyt askel Venäjän puolelle. Yritykset hakeutuvat markkinoiden läheisyyteen. Olosuhteet Venäjällä ovat investoinneille nyt liian epävarmat, minkä vuoksi raha pakenee sieltä.

Palautusta estetään harhaisilla ajatuksilla

IS:n artikkelissa varatuomari Risto Piepponen esitti hyvin masentuneita ajatuksiaan. Hänen mielestään ”Karjalan kohtalo sinetöitiin 1944 ja viimeistään silloin, kun kaasuputki rakennettiin”. Piepponen ei käsittele kommentissaan palautuksen vaikutuksia, vaan etsii parhaansa mukaan esteitä palautuksen – ja samalla suomalaisten ihmisoikeuksien – toteutumiselle.

Lehdessä Piepponen esittää naiiveja vertauksia joulupukin olemassaoloon ja haukkuu eri mieltä olevat epärealistisiksi. Moskova ei J K Paasikiven sanoja lainaten ole käräjäoikeus, eikä Piepposen mukaan kansainvälinen oikeus pure siellä.

Piepposen ajatukset ja väitteet ovat harhaiset. On kummallista, että varatuomarin arvon saanut juristi ei piittaa kansainvälisten ja kahdenvälisten sopimusten rikkomisesta lainkaan. Se näyttää olevan hänelle yhdentekevä asia. Onko hän omassa työssäänkin soveltanut tätä samaa ajatustapaa?

Miksi suomalainen tukee neuvostoväkivaltaa?

Piepponen tukee puheillaan vahvasti Neuvostoliiton väkivallan käyttöä ja väkivaltasopimuksia. Useimmat juristit kuitenkin erottavat toisistaan väkivaltasopimukset ja vapaasta tahdosta tehdyt sopimukset.

Vaikka Pariisin rauhasopimus on väkivaltasopimuksenakin voimassa olevaa kansainvälistä sopimusoikeutta, sen ei tarvitse olla viimeinen sana kahden maan välillä. Kun olosuhteet sodan jälkeen muuttuvat, voidaan rauhansopimukseen aina palata ja neuvotella se uudelleen.

Myöskään sellaisen ajatuksen hyväksyminen, että Venäjä ei välitä kansainvälisistä sopimuksista, on pöyristyttävä. Tehdäänkö kansainvälisiä sopimuksia siten vain rikottaviksi? Kansainvälisen yhteisön, Suomi siihen mukaan lukien, tehtävänä on vaatia sopimusten pitämistä, ei niiden rikkomista.

Suomettuneisuus ja pelko vastustusmotiiveja

Piepposen kanta on kaksijakoinen. Toisaalta hän on ilmaissut, että ”Totta kai haluan Karjalan takaisin”. Kyse näyttää siten olevan lähinnä siitä, ettei Piepponen usko palautukseen. Joko kyky nähdä palautuksen etuja tai pelko palautuksen seurauksista hallitsevat hänen mieltään.

Tästä syntyy selvä kehätoiminta. Kun ei usko, että joku on mahdollista ja haluaa varmistaa olevansa oikeassa, tekee parhaansa positiivista vaihtoehtoa vastaan, vaikka vastaan oleminen olisi kuinka järjetöntä tahansa. Kun sitten varmuuden vuoksi pysyy kyynisenä ja vastustaa, voi onnitella itseään olevansa oikeassa ainakin jonkin aikaa.

Suomi halutaan sopeuttaa Venäjän etuihin

Tämä sama vika vaivaa vahvasti Suomen poliittista johtoa. Piepposen tavoin tähän ajatteluun liittyy kaksi vahvaa pääjuonnetta: suomettuneisuus ja pelko. Suomettuneisuus tarkoittaa sitä, että ensin katsotaan Venäjän etuja ja unohdetaan Suomen oikeudet. Sitten katsotaan, miten Suomen toiminta voitaisiin sopeuttaa luuloteltujen Venäjän etujen mukaisesti.

Tätä samaa asiaa ajaa pelko. Poliitikot ovat käsittäneet, että parhaiten menestyy, kun on Suomea vastaan ja vahvasti ajaa Neuvostoliiton tai Venäjän etuja. Pelko on siten ensisijaisesti omasta asemasta, ei Suomen oikeuksien menettämisestä.

Suomettuneisuus ja pelko ovat huonoja ajattelun ja toiminnan ohjaajia. Sellainen toiminta ei kuulu itsenäisen valtion ihmisille ja päättäjille, vaan alamaiskansalle. Suomi on pitkälle osoittanut olevansa alamaiskansa, joka ei vielä ole herännyt kuin rajoitetusti puolustamaan omia legaaleja oikeuksiaan.

Palautus on emergenttinen katalyytti

Olen käsitellyt pakkoluovutetun alueen palautusta mm. Karjalan palautus sekä Karjalan ja Petsamon palautus –kirjoissa ja sadoissa artikkeleissa Pro Karelian nettilehdessä ja Karjalan Kuvalehdessä. Jälkimmäisessä kirjassa asiaa on käsitelty kansainvälisten ja kahdenvälisten sopimusten valossa.

Palautus on vahvasti emergenttinen katalyytti, joka nostaa Suomen ja Venäjän yhteistoiminnan täysin uudelle tasolle. Palautus on luonteeltaan katalyytti, joka vahvistaa itseään ja luo täysin uutta toimintaa, mutta ei ”kulu” tässä prosessissa.

Kaasuputki ei millään lailla ole palautuksen este. Viimeistään Itämeressä putki ei enää ole Venäjän alueella, vaan Suomen talousvesialueella erotetulla kansainvälisellä kulkuväylällä. Joten putki on pois Venäjän suorasta valvonnasta.

EU-maan vs. Venäjän turvallisuus

Suomessa vallitsee edelleen täydellisesti toisenlainen oikeudenkäyttö ja omaisuussuoja kuin Venäjällä. Tämän osoittaa jo pelkästään rahan vahva pakeneminen Venäjältä sekä venäläisten into ostaa Suomesta kiinteistöjä.

Jokainen Suomen alueella oleva yritys on turvallisessa EU-maassa, missä joku viranomaistaho ei voi kaapata yritystä lähipiirilleen. Tosin Suomessa ei perivenäläinen järjettömän suuri korruptiokaan menesty, vaan turvallisuus kompensoi tämän asian.

Palautuksen kannattavuutta ja mahdollisuutta voidaan käsitellä monelta taholta, joissa tärkein elementti on lopulta luottamus. Ilman luottamusta ei ole investointeja, eikä täysipainoista yhteistyötä. Menetetyn luottamuksen voi palauttaa vain sen rikkonut osapuoli, joka tässä tapauksessa on Neuvostoliitto ja sen seuraajavaltio Venäjä.

Venäjä vahvassa kriisissä

Venäjä on edelleen voimakkaassa kriisissä, mikä voidaan tiivistää kahteen sanaan: johtajuuden kriisi. Tyytymättömyys maassa kasvaa jatkuvasti ja maan hajoaminen etenee. Kuvitelma vahvasta ja yhtenäisestä Venäjästä on harhakuva.

Tätä kehitystä Venäjällä ei lainkaan pysäytä se, että Eurooppa on myös kriisissä, tosin toisenlaisessa kuin Venäjä. Venäjän kriisi johtaa lisääntyvään hallinnon käyttämään väkivaltaan, valvontaan ja yksilön oikeuksien polkemiseen. Samalla järjettömän laaja korruptio vain lisääntyy.

Miten Suomi toimii Venäjän kriisin eskaloituessa?

Ovatko pakkoluovutetun alueen palautusta tunne- ja pelkopohjalla vastustavat henkilöt ja päättäjät miettineet lainkaan sitä, miten Suomen tulee toimia, kun Venäjän kriisi eskaloituu todella vahvasti? Nukutaanko silloinkin samaa hyväntahtoisen hölmön unta kuin presidentti Mauno Koiviston aikana?

Kun kriisi räjähtää käsiin, Venäjä tarvitsee erittäin kipeästi luotettavaa yhteistyötä ja tukijoita. Se ei tarvitse valheen päälle alistuvia suomalaisia poliitikkoja, jotka ajavat romahtavan valtakunnan luulemiaan etuja.

Venäjä tarvitsee silloin ja se tarvitsee nyt rehellistä, avointa asioiden käsittelyä. Se on ainoa keino, jolla rakennetaan aitoa luottamusta. Venäjän tulee sopia vanhat rikokset ja aloittaa uusi vaihe elämässään. Suomalaisten tulee lopettaa harhaiset puheet ikuisesta ystävyydestä, jota nyt yritetään rakentaa valheen ja väkivallan tulosten päälle. Vain aito yhteistoiminta tuo pitemmän päälle positiivisen tuloksen.

26.3.2012

Sisko Oksasen kommentteja Karjalan palautukseen ja Jouko Pihon vastaukset

Sisko Oksanen Savonlinnasta lähetti sivujeni vieraskirjaan alla olevan tekstin. Sen jälkeen on minun vastaukseni.

Karjala-palautuksen perusteluista:

1. "Karjalaisilla omistusoikeus isiensä tiloihin."
a) karjalaiset saivat suomalaisilta tiloja asuttavakseen maanluovutuksen yhteydessä. Kattoiko hinta suomalaisille maanhinnan? Olisiko palautetusta Karjalasta annettava korvauksia suomalaisille, jotka asuttivat karjalaiset?

b) Toisen polven karjalaiset ovat SUOMALAISIA, jotka eivät halua venäläistä identiteettiä. Karjassa kuitenkin venäläisyys oli koko ajan läsnä. Toisen polven karjalaisilla ei ole muita JUURIA Karjalassa kuin isiensä muistot ja unelmat. Sekä ehkä Karjala-henki, joka tahtoo olla jotakin enemmän kuin suomalaisuus. Eikö olisi parempi, että ne karjalaiset menevät Venäjälle, jotka eivät tahdo olla rehdisti suomalaisia.

Tiedän monta vanhaa karjalaista, jotka sanovat, etteivät mistään hinnasta palaisi karjalaan. Suomi tarjosi heille sen, mitä he kutsuvat isänmaakseen. Ja SUOMI HUOLEHTI KARJALAISISTA HYVIN.

2. "Koska Venäjä ei huolehdi paremmin Karjalasta, se kuuluisi palauttaa."

Voiko kukaan mennä sanomaan, että koska veljeni on huono, hänen omaisuutensa pitää antaa minulle?

3. "Anteeksianto"-hehkutus
Eiköhän se anteeksipyyntö-vaatimus kuulu suomalaisillekin? Hehän hehkuivat Suur-Suomen perään ja tukivat sotaa sotamaniallaan.

4. "Rohvetia-liike"

Kuuluuko Mikko Reponen -rohvetia niihin itsesuggestioihin, jotka ovat IHMISJOHTOISIA?

Jouko Pihon vastaukset: 

1. a. Karjalaisilla on edelleen omistusoikeus isiensä tiloihin. Ne suomalaiset, joiden maita lohkottiin karjalaisille, saivat korvauksia, mutta en osaa sanoa, oliko se riittävästi. Jos ei ollut, niin minun puolestani maita antaneiden suomalaisten jälkeläiset voisivat niin halutessaan saada maata Karjalasta muita edullisemmin.

b. Myös ensimmäisen polven karjalaiset olivat ja ovat suomalaisia siinä kuin pohjalaiset, hämäläiset ja savolaisetkin. Kyse on yhdestä Suomen heimosta. Toisen ja kolmannen polven Karjalan jälkeläisten ei tarvitse omaksua venäläistä identiteettiä, koska palautusvaiheessa alue jälleen suomalaistuisi voimakkaasti. Karjala-henki on oikeutettua oman asuma-alueen ja kulttuurin rakastamista. Ei se ole sen kummempaa kuin muidenkaan Suomen eri alueiden ihmisten kotiseuturakkaus. Niilläkin voi olla Karjala-rakkautta, joilla ei ole lainkaan juuria Karjalassa, kuten minä, joka olen hämäläisenä nk. otto-karjalainen.
Ja kyllä karjalaiset haluavat olla rehdisti suomalaisia, ei siitä ole epäilystäkään. Mutta ei siinä ole mitään pahaa, että haluaisi asua sukujensa satavuotisilla asuma-alueilla. Karjalaan ei vain voi nyt oikein kunnolla mennä, kun se on vieraan vallan komennossa. Nuo karjalaiset, jotka eivät halua palata Karjalaan, ovat joko liian vanhoja enää suureen muutokseen tai he tarkoittavat sitä, että he eivät halua palata nykyiseen Venäjän vallan alla olevaan Karjalaan.

2. Karjalan palautuksen pääsyy on se, että alue kuuluu suomalaisille. Kyse on oikeudenmukaisuudesta ja historiallisen vääryyden oikaisemisesta. Vasta toisena lisäperusteluna palautukselle on se, että Venäjä ei pidä alueesta huolta.

3. Suomalaiset voivat pyytää anteeksi vankileirejä. Itse yritystä liittää Itä-Karjala Suomeen ei tarvitse pyytää anteeksi, koska Aunus ja Viena ovat ikivanhoja suomalaiskarjalaisia alueita, Kalevalan laulumaita, joiden asukkaista suurin osa halusi eroon Venäjästä ja varsinkin bolshevikkikommunistisesta Neuvostoliitosta. Valitettavasti hanke ei onnistunut, vaan venäläisten sotamania ja himo valloittaa koko Suomi oli vahvempi ja Suomi säilyi tynkä-Suomena mutta kuitenkin itsenäisenä vain onnistuneiden torjuntataisteluiden ansiosta.

Joten venäläisillä on syytä pyytää anteeksi suomalaisilta ja karjalaisilta, että ryöstivät meidän maat ja 300 000 karjalaista joutui jättämään oman kotinsa ja rakkaan kotiseutunsa – vain Stalinin aggression ja kommunismin leviämisen aatteen takia. Tosin anteeksipyyntö ei riitä alkuunkaan, vaan kaikki meiltä ryövätyt alueet on palautettava Suomelle takaisin.

4. En usko, että Mikko Reposen profetia oli ihmisjohtoista itsesuggestiota. Reposen v. 1936 profetia Viipurin tuomiokirkon tuhoutumisesta toteutui. Uskon, että Reposen profetia menetetyn Karjalan takaisinsaamisesta tulee myös toteutumaan.

27.10.2011

Tiivistelmä Karjala-lehden jutusta


               Andrei Nelidov

Karjala-lehden numerossa 43 Pentti Väistö kirjoittaa Karjalan tasavallassa parhaillaan käytävästä keskustelusta alueen aseman ja talouden parantamiseksi. Uuden päämiehen Andrei Nelidovin johdolla on jotain saatukin aikaan, lähinnä matkailua on yritetty kehittää voimallisesti. Petroskoissa on myös järjestetty näyttäviä investointiseminaareja, jotta raha löytäisi tiensä syrjäiseen Karjalaan.


              Anatoli Grigorjev

Anatoli Grigorjev, Karjalan parlamentin ainoa karjalan kieltä taitava kansanedustaja, näkee tilanteen edelleen hyvin huonona. "Karjala on ajettu alas. Karjala ei ole enää edes kulissi, meillä ei ole mitään. Karjala on pelkkä raaka-ainevarasto", tulittaa Grigorjev Moskovan suuntaan.

Grigorjev sanookin, että Suomen tulisi "kolonalisoida" Karjala, jotta heimokansalla olisi jotain toivoa omassa tasavallassaan. Näin Grigorjev tykittää: "Tulkaa ja investoikaa. Me olemme hunningolla. Maataloutta ei ole, asunnot ovat kurjia ja tiet paikoin kulkukelvottomia."

Grigorjev haluaa Aunuksen Karjalan liittyvän Suomeen. "Ei se ole mikään vitsi, että aunuslaiset haluaisivat liittyä Suomen. Siihen voi suhtautua ironisesti, mutta asiassa on perää. Hyvin monet venäläisetkin täällä ajattelevat samoin."

- - - - - - -

Jouko Pihon kommentti 27.10.2011

Uskon, että aunuslaisten toive Suomeen liittymisestä tulee vielä toteutumaan.

19.10.2011

Jouko Pihon kirjoitus "Suuremman Suomen - Pohjolan valon - aika koittaa"



                            Suur-Suomi


Suuremman Suomen - Pohjolan valon - aika koittaa

Jos Luoja suo, niin tarkoitukseni on käydä joskus lähiaikoina Vienan Karjalassa, samoin kuin Aunuksen Karjalassa sekä Petsamon ja Kuolan alueella. Olen käynyt jo Kannaksen ja Laatokan Karjalassa, mutta seuraavaksi odottavat nuo mainitut alueet vuoroaan.

Kiinnostukseeni on monia syitä. Tärkein on se, että haluan käydä katsomassa Kalevalan laulumaita sekä Suomen Karjalan heimon ikivanhoja asuma-alueita, jotka ovat historian oikkujen ja kohtaloiden takia jääneet aina rajan toiselle puolelle venäläisten hallittaviksi, vaikka olisi ollut luonnollisempaa ja oikeudenmukaisempaa pieniä kansanryhmiä kohtaan, että koko karjalaisten heimo olisi ollut jo satoja vuosia sitten osa Suomea.

Uskon kuitenkin, että Karjalan paljon kärsineelle heimolle koittaa vielä uusi huomen, uuden onnellisemman ajan aamunkoitto, vapaus vieraan vallan ja vieraan kielen pakkosyötöstä eli venäläistämisestä ja pääsy omien heimoveljien luo, Suomen kansan yhteyteen.

Tämä vapauden ajatus koskee siis kaikkia menetettyjä alueita, Kannaksen ja Laatokan Karjalaa, mutta myös Itä-Karjalaa, jonka olisi pitänyt olla osa Suomea jo 1600-luvulta lähtien (silloin englantilaiset estivät sen) sekä myös Kuolan niemimaata, joka on ikivanhaa Suomen karjalaisten ja lappalaisten asuma-aluetta. Esim. v. 1918 Kuolassa oli 11 000 suomea ymmärtävää karjalaista (6000) ja lappalaista (5000), mutta vain 1500 täysin eri kielistä venäläistä.

Uskon siis, että suur-Suomi tulee vielä toteutumaan. Siitä haaveiltiin jo 1600-luvulla ja sen jälkeen 1700-luvulla. Suuremmasta Suomesta unelmoivat myös kansalliset herättäjät 1800-luvulla. Kun tultiin 1900-luvulle kommunistien suunnitelmissa oli Leninin tukemina saada synnytetyksi kommunistinen suur-Suomi. Myös Stalin tuki ajatusta myöhemmin. Tosin se suur-Suomi olisi sen jälkeen liitetty osaksi Neuvostoliittoa. Myös valkoinen Suomi puhui ja kirjoitti suur-Suomesta Ilmari Kiannon ja Mannerheimin isänmaallisin sanoin.

Mistään ei kuitenkaan ole tullut mitään, koska Karjalan heimon yhdistämisen asialla on ollut vahvoja vastustajia.

Kaikkein pahin ja vaikutusvaltaisin vastustaja on ollut satoja vuosia Englanti, joka oli jo 1600-luvulla omien Venäjän kauppareittiensä turvaamisen takia sitä vastaan, että vuoden 1617 Stolbovan rauhassa Ruotsi-Suomeen olisi liitetty myös Itä-Karjala, jolloin koko Karjalan heimo olisi ollut samassa valtakunnassa. Englanti oli myös vuoden 1918-21 heimosotien aikaan sitä vastaan, että Itä-Karjala olisi liitetty Suomeen em. taloudellisista syistä johtuen ja myös liioitellun Saksan pelon lietsomisen takia, josta Suomi sai kärsiä aiheettomasti. Englannin ratkaisuihin vaikuttivat taloudelliset ja maailmanpoliittiset syyt. Vaikka Englannin hallitukselle toimitettiin monia kirjelmiä, joissa tuotiin esiin Suomen hallituksen näkemys Itä-Karjalan Suomeen liittämisen oikeutuksesta, niin suurvallalla ei riittänyt mitään mielenkiintoa pienen kansan eri heimojen yhdistämistä kohtaan.

Toinen paha vastustaja oli kommunismi ja varsinkin suomalaiset kommunistit, jotka taistelivat suomalaisia vastaan ajatellen enemmänkin Venäjän ja myöhemmin Neuvostoliiton etua kuin Suomen etua. Niinpä heimosotien aikaan oli tilanteita, jolloin suomalaiset ja heihin liittyneet karjalaiset taistelivat venäläisiä ja suomalais-karjalaisia kommunisteja eli punakaartilaisia vastaan, joilla oli vielä tukenaan englantilaisia joukkoja. Kommunistit kyllä puhuivat pienten kansojen itsemääräämisoikeuden puolesta, mutta se oli vain tyhjää puhetta. Käytännössä pienet kansat haluttiin nielaista suuren ja mahtavan Neuvostoliiton vallan alle.

Kolmas vastus muodostui Suomen omasta hallituksesta, joka joutui Englannin, Ranskan ja USAn taholta hirmuisen uhkavaatimuksen kohteeksi, ja joutui realismipolitiikan takia luopumaan Itä-Karjalan vapaaehtoisten retkikuntien tukemisesta. Ulkovaltojen uhka oli: Jos Suomi valloittaa itselleen Itä-Karjalan, Englanti, Ranska ja USA julistavat Suomelle sodan. Sellaisessa uhkatilanteessa Suomen hallituksella ei ollut paljon vaihtoehtoja. Niinpä Suomen hallitus keskittyi Tarton rauhanneuvotteluihin, jotka saatiin loppuun v. 1920. Sen jälkeen Suomen hallitus katsoi tehtäväkseen vain juuri vahvistetun Suomen itsenäisen valtion rajojen puolustamisen eikä enää lainkaan sitä ajatusta, että myös Itä-Karjala olisi voinut olla osa Suomea. Tämän takia Suomen valtio ei tukenut heimosotureita eikä huomioinut eri puolilla Itä-Karjalaa esiin tulleita avunpyyntöjä eikä suoranaisia julistuksia halusta liittyä Suomeen.

Joten rajan toisella puolella olevat karjalaiset ovat jääneet aina ja ovat yhä väärällä puolella rajaa, koska

1. Englanti on aina vastustanut Suomen karjalaisten heimojen yhdistämistä omien imperialististen valtapyyteidensä takia välittämättä vähääkään täällä asuvien ihmisten tunteista ja mielipiteistä. Englannille Venäjä oli kauppakumppanina tärkeämpi kuin Suomen heimojen yhdistyminen.

2. Venäjä on aikoinaan valloittanut suomalaiskarjalaiset alueet itselleen eikä ole halunnut eikä halua luopua niistä imperialistisen ylpeytensä takia (minkä valloitin, sen valloitin), vaikka alueen ihmisille olisi ollut parempi kuulua Suomeen jo vuosisatoja sitten.

3. Suomen kommunistit vastustivat 1918-21 heimosotien aikaan Itä-Karjalan liittämistä itsenäiseen Suomeen. Suomen kommunistit olisivat kyllä halunneet kommunistisen suur-Suomen, mutta se olisi pitänyt liittää Venäjän vallan alle. 

Jatkosodan jälkeen suuremman Suomen asiasta on vaiettu tai sitä on lähinnä pilkattu.

Suuremman Suomen aika tulee kuitenkin vielä - historian lehdet jo havisevat...

Sitä on satoja vuosia odotettu. Koskaan se ole toteutunut, koska esteitä on ollut paljon ja ne ovat olleet vahvoja.

Mutta vielä sen päivä koittaa - suuremman Suomen - Pohjolan valon - aika tulee ja valaisee koko pimeän maailman.

10.10.2011

Veikko Saksin kirjoitus "Onko Kalliorinne yhä KGB-propagandan uhri?"

Alkuperäinen lähde: http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=2015&author=10

Pro Karelia/Veikko Saksi 10.10.2011

ONKO KALLIORINNE YHÄ KGB-PROPAGANDAN UHRI?

- Kalliorinne hyökkäsi Eerolaa vastaan
- Kalliorinne perustelee vanhalla KGB-propagandalla
- Evakkojen restituutio-oikeus yksiselitteinen
- Kansainväliset sopimukset yksiselitteisiä
- Kyse on Suomen alueen palauttamisesta
- Miksi suomalaisten pitäisi valehdella?
- Miksi karjalainen ajaa Venäjän laittomia etuja?
- Karjala, Kuriilit, Mantsuria, Setomaa ...
- Palautus on Suomelle talousveturi
- Lisäisikö 45 000 km2 omaa maata kurjuutta?
- Palautuksen salailu on pahasta
- Väkivaltaa ei tule hyväksyä


Kalliorinne hyökkäsi Eerolaa vastaan


Kansanedustaja Juha Eerola (PS) esitti venäläisen tv-kanavan haastattelussa asiallisen toivomuksen Karjalan palauttamisesta. Ilta-Sanomien nettikyselyyn on vastannut vajaa 2 000 ihmistä, joista 56 % kannattaa Eerolan ajatusta palautuksesta.

Kansanedustaja Risto Kalliorinne (VAS) on hyökännyt vahvasti Eerolaa vastaan. Hän pitää ”esiinnousutta näkemystä Karjalan ja eritoten Petsamon palauttamisesta käsittämättömänä haikailuna” Verkkouutisten 09.10.2011 mukaan.

Kalliorinne näkee, että ”ainoa konkreettinen tulos tästä voi olla Suomen ja Venäjän suhteiden heikkeneminen”. ”Rajojen siirtely ei voi liittyä Suomen ulkopolitiikkaan. Kuitenkaan ei ole tarvetta lähteä hamuamaan menneitä maita ja mantuja takaisin.”

Eikä Kalliorinteen mielestä olisi varaakaan Karjalan jälleenrakentamiseen. Keskustelukin on ajanhukkaa. Kalliorinne pelkää jo aluevaatimusten esittämisen peiteltynäkin vaikeuttavan ulkopoliittista tilannettamme koko kansainvälisen yhteisön silmissä.


Kalliorinne perustelee vanhalla KGB-propagandalla


Kun edustaja Kalliorinteen teesejä käy tarkemmin läpi, niihin sisältyvät lähes kaikki jo KGB:n Suomessa lanseeraamat propagandapohjaiset palautusesteet. Näyttää siltä, että Kalliorinne on vahvasti edelleen neuvostopropagandan uhri. Hyvin on oppi mennyt sisälle, kun vielä 70 vuoden kuluttua kansanedustaja ei kykene erottamaan totuutta propagandasta.

Kirjoituksen takaa paistaa voimakas Venäjä-pelko, mikä tänä päivänä hämmästyttää. Vieläkö 20 vuotta sitten romahtaneen Neuvostoliiton haamua ja Vladimir Putinin nykyistä Venäjää pelätään niin paljon, että keskusteluakin pitäisi suitsia?

Menettääkö Suomi maineensa kansainvälisen yhteisön silmissä, kun se haluaa omansa takaisin? Neuvostoaikana aikana niitä suomalaisia, jotka kaikessa tukivat Neuvostoliittoa, sanottiin hyväntahtoisiksi hölmöiksi, koska he eivät ymmärtäneet, mitä he todella puhuivat. Tätä samaa mentaliteettia näkyy olevan ilmassa edelleen.


Evakkojen restituutio-oikeus yksiselitteinen


Onko Suomella oikeus vaatia pakkoluovutettu alue takaisin ja onko suomalaisilla oikeus vaatia omat kiinteistönsä takaisin? Tätä asiaa ei pidä tarkastella henkilökohtaisen pelon tai ismin pohjalta, vaan kansainvälisten ja kahdenvälisten sopimusten pohjalta.

On täysin yksiselitteistä, että jo esim. 1900-luvun vaihteen Haagin sopimukset osoittivat, ettei rajan siirtyminen muuta omistusoikeutta. Selvimmin tämä on nykyään ilmaistu YK:n Pinheiron periaatteissa. Ne voidaan tiivistää yksiselitteisesti: Jokaisella pakolaisella (evakko mukaan lukien) on oikeus palata kotiinsa ja saada omaisuutensa takaisin.

Oikeussubjekti Suomi syntyi 1917. Ensimmäinen – ja viimeinen – rauhanomaisesti, neuvotteluteitse tehty Venäjän ja Suomen välinen rauhansopimus solmittiin Tartossa 1920. Tässä rauhansopimuksessa ja kaikissa sen jälkeisissä rauhansopimuksissa omistukseen ei puututtu mitenkään, joten suomalaiset edelleen omistavat kiinteistönsä.


Kansainväliset sopimukset yksiselitteisiä


Palautuksen osalta Kalliorinteen olisi hyvä lukea Haagin sopimukset, Sodanvastainen sopimus, Kellog-Briad –sopimus, Atlantin julistus (josta tuli sopimus 01.01.1942) sekä YK:n perustamiskirja ja sen jälkeiset kansainväliset sopimukset.

Jos nämä tiedot ovat päässeet väljähtymään, voi apuna käyttää viime vuoden lopulla ilmestynyttä Karjalan ja Petsamon palautus –kirjaa (Pro Karelia ry ja Karjalan Kuvalehti), jossa jokaisen sopimuksen sanamuodot käydään läpi.

Missään sopimuksessa ei väkivaltasopimukselle anneta mitään etuoikeutta, kuten Kalliorinne tekee. Kansainvälisten sopimusten mukaan miehittäjän tulee poistua heti olojen rauhoituttua valloittamaltaan alueelta. Tosin Neuvostoliitto ei edes kyennyt pieneltä Suomelta valloittamaan kuin 1/3 siitä alueesta, minkä se rauhansopimuksessa ryösti itselleen.


Kyse on Suomen alueen palauttamisesta


Siinä edustaja Kalliorinne on oikeassa, ettei Suomen ulkopolitiikkaan liity rajojen siirtely. Siitähän tässä ei edes ole kyse. Kyse onkin Suomelle kuuluvien, Suomen legaalien rajojen palauttamisesta. Suomi ei siten hamua mitään ylimääräistä, vain siltä ryöstetyt alueet takaisin. Eikö ryöstetyn omaisuuden takaisinsaaminen jo kuulu perusymmärrykseen?

On hämmästyttävää, että Suomen Eduskunnassa oleva kansanedustaja antaa väkivallalle niin suuren arvon, että pelkää jopa puhua palautuksesta. Olisikohan kotimaa-ajatus tullut jotenkin virheellisesti määritellyksi?

Vastapainona voidaan kysyä, uskoisiko edustaja, että yksikään Venäjän johtaja voisi sanoa, että me emme halua omia alueitamme takaisin? Tai kuten presidentti Tarja Halonen sanoo: ”Meillä ei ole mitään vaatimuksia Venäjältä”. Isänmaalliset venäläiset eivät sellaista puhetta sietäisi. Suomessa sellaisen puheen esittäjästä tehdään kansanedustaja tai presidentti.


Miksi suomalaisten pitäisi valehdella?


Heikkenevätkö Suomen ja Venäjän suhteet, kun puhutaan palautuksesta? Pitäisikö suomalaisten siten valehdella? Puhua Suomen ja Venäjän erinomaisista suhteista, paremmista kuin koskaan ennen?

Miksi kansanedustaja ei haluaa tässä asiassa totuutta esille? Onko koettu, että poliittinen liturgia, valehteleminen ja omien kansalaisten legaalien oikeuksien hylkääminen jotenkin parantaa tilannetta?

Suomi ja Venäjä ovat kohta 70 vuotta kokeilleet tällaista valheellista tilannetta. Ei se tuota mitään positiivista, pysyvää tulosta. Voihan sillä kansanedustajaksi päästä ja saada ”hyvän” nimen Venäjällä. Tosiasiassa venäläiset eivät koskaan ole arvostaneet ”quislingeja”, oman maansa pettäviä henkilöitä. Toki he käyttävät näitä täysimääräisesti hyväksi, mutta pitävät heitä hölmöinä.


Miksi karjalainen ajaa Venäjän laittomia etuja?


On uskomatonta, että edustaja Kalliorinne kertoo olevansa Karjalan evakon jälkeläinen. Se ei ainakaan vähennä sitä häpeää, mikä Venäjän laittomien etujen ajaminen omien heimolaistensa ja kansalaistensa legaalien oikeuksien sijaan syntyy.

ETYK:n päätösasiakirjassa Venäjä yritti saada lännen hyväksymään alueryöstöt. Päätökseksi kuitenkin tuli, että rajoja voidaan neuvotteluteitse muuttaa. Se onkin ainoa oikea tapa. Ei väkivaltaa pidä kostaa uudella väkivallalla, vaan asiat pitää neuvotella keskenään.


Karjala, Kuriilit, Mantsuria, Setomaa ...


Miksi Petsamon, Karjalan ja muun pakkoluovutetun alueen palauttaminen on erityisen tärkeää Venäjälle? Kyse on todellisuudessa laajemmasta asiasta kuin esim. Japanilta väkivalloin vietyjen Kuriilien saarien ja Kiinalta II oopiumsodan rauhanteon jälkeen väkivallalla uhkaamalla viedyn Mantsurian tai Viron Setomaan ja Narvan itäosien palauttamisesta.

Näiden alueryöstöjen vuoksi luottamus Neuvostoliittoon on mennyt. Koska Venäjä pitää näitä alueita yhä hallussaan, ei siihenkään luoteta. Tällä on valtaisa merkitys kansainvälisessä politiikassa ja liiketoiminnassa.

Kadotetun luottamuksen voi palauttaa vain se osapuoli, jonka toimesta luottamus meni. Vaikka virallinen Suomi ja edustaja Kalliorinne yrittävät palauttaa luottamusta Venäjään, se ei koskaan tule onnistumaan. Tästä häviää kaikkein eniten Venäjä itse, mikä on erittäin selvästi näkyvillä.


Palautus on Suomelle talousveturi


Edustaja Kalliorinne näkee palautuksen kannattamattomana. Hän siten kulkee presidentti Mauno Koiviston kustannuslaskija-jälkiä. Koivistohan sai sekä Politbyroolta että Jeltsinin hallinnolta viestejä valmiudesta alueneuvotteluihin. Hän ei uskaltanut niihin tarttua, koska pelkäsi Neuvostoliittoa ja kustannuksia. Tuotot hän unohti kokonaan laskea.

Olisi erittäin tärkeää, että edes Eduskunnassa ymmärrettäisiin, mikä merkitys Suomelle ja koko EU:lle on suora maayhteys Jäämerelle. Nyt sitä käsitystä ei näytä olevan. Globaali Aasia-Eurooppa –logistiikka siirtyy Jäämeren kautta kulkevaksi jo muutaman vuoden kuluttua osan aikaa vuodesta.

Suomi ja EU on suljettu pois Jäämeren ja Barentsin meren hyödyistä. Miksi? Siksi, että erityisesti Suomessa on vahvasti neuvostopropagandan imaisseita poliittisia päättäjiä. Petsamon ja Karjalan palautus muodostavat Suomelle talousveturin.


Lisäisikö 45 000 km2 omaa maata kurjuutta?


Onko edustaja Kalliorinne tosiaan sitä mieltä, että 45 000 km2 suomalaista aluetta on arvoton ja lisää kurjistumista? Kannattaisi varmastikin pyytää konsultaatioapua sen laskemiseen, mitä alueelle tehtävät investoinnit ja sen kautta voimakkaasti lisääntyvä liiketoiminta tuottaa.

Tämän vuoksi kansanedustaja Eerolan esitys oli erittäin positiivinen juuri Suomen talouden kannalta. Hän toi esille sellaisen tekijän, jolla maamme talouteen on valtaisa positiivinen merkitys. Palautuksessa tulee maamme rajojen sisällä olevat ongelmat ratkaistuiksi vain palautuksen avulla.

Nyt Kalliorinne on hallitustoveripuolueineen lahjoittamassa suomalaisten veronmaksajien rahoja Euroopalle. Ennen ne lahjoitettiin Neuvostoliitolle, kuten sotakorvauksina ja lähialuerahoina. Ongelmaksi alkanee muodostua se, että sekä itään että etelään ei aivan rajattomasti kyetä lahjoitusrahoja jakamaan, narun pää tulee vetävän käteen.


Palautuksen salailu on pahasta


Ei aluepalautusneuvottelujen aloittamisvaatimusta pidä millään lailla peittää. Miksi sitä pitäisi salata? Gallupin mukaan jo vuonna 2007 kaikkiaan 38 % suomalaisista halusi Karjalan takaisin. Nyt luku on selvästi yli 40 %. Pitäisikö noin 2.5 miljoonan suomalaisen mielipide piilottaa?

Mitä salaamisella voitetaan? Venäjä on aina ollut lahjakas käyttämään hyväksi toisen osapuolen typeryyttä. Venäläisten kanssa voi hyvin keskustella aluekysymyksistä asiallisesti. Voi olla, että he ensin jyrisevät ja murisevat, mutta kun havaitsevat, ettei se mitään vaikuta, hyväksyvät asian ja aloittavat neuvottelut.

Suomi ja suomalaiset ovat jo menettäneet kansainvälisen yhteisön silmissä uskottavuutensa. Mikä on sellaisen maan poliittinen johto, joka hyljeksii omien kansalaistensa legaaleja oikeuksia ja suosii väkivallankäyttäjän etuja? Tilanne on pitemmän päälle kestämätön.


Väkivaltaa ei tule hyväksyä


Väkivallan käyttö ja sillä uhkaaminen ovat kansainvälisten sopimusten pohjalta olleet kiellettyjä ainakin toista sataa vuotta. Silti suomalainen kansanedustaja kannattaa väkivallan hyväksymistä. Miksi?

Suomella ja Venäjällä on Pariisin rauhansopimus, joka on voimassa olevaa kansainvälistä oikeutta. Se ei kuitenkaan estä olosuhteiden muututtua ottamasta uudelleen neuvottelupöytään rajakysymyksiä. Kuka voi väittää, ettei vuodesta 1944 ole vuoteen 2011 tapahtunut valtaisa muutos?

Jos kansanedustaja Kalliorinne on varma omista näkemyksistään mm. kansainvälisten lakien ja sopimusten pohjalta, haastan hänet julkiseen debattiin asiasta. Ellei kansanedustajalla ole perusteita puheilleen, niitä kannattaisi harkita uudelleen.


Lisätiedot: Veikko Saksi


14.9.2011

Veikko Saksin kirjoitus "Vihavainen, miksi suosit väkivaltaa?"

Vihavainen, miksi suosit väkivaltaa?

- Vihavainen ryttää palautusajatukset  
- Ahtisaari oli oikeassa  
- Akkamaista ruikutusta  
- Vihavainen unohtaa suomalaisten 45 000 km2  
- Vihavainen on väkivallan kannattaja  
- Vihavaiselta on luottamus-käsite kadoksissa  
- Vihavainen on valheellisen liturgian kannattaja  
- Onko totuuskin turhaa polttoainetta?  
- Kenen pussiin Vihavainen puhuu?  
- Miksi Vihavainen lietsoo Venäjä-vihaa?  
- Professoritutkija taisi erehtyä?  
- Professori sattuu unohtamaan äänestäjät  
- Professori vai dosentti – vai kaksi desanttia?  
- Mitä Karjalan palautus on?  
- Win-Win aina mukana palautussuunnitelmassa  
- Palautus on emergenttinen katalyytti  
- Julkinen haaste Vihavaiselle  

Vihavainen ryttää palautusajatukset

Professori Timo Vihavainen on päästänyt sanaisen ilotulituksensa jälleen valloilleen. Hän on julkaissut tiistaina 13.09.2011 Helsingissä uuden kirjansa, Itäraja häviää. Koska kirjaa ei ole vielä käytettävissä, tämä juttu perustuu vain Ilta-Sanomien tiistaiseen artikkeliin kirjasta, ei itse kirjaan, joka on varmasti mielenkiintoinen.

IS:n informaation mukaan kirja ei säästele sen paremmin suomalaisia kuin venäläisiäkään. Erityisesti professorin tulilinjalla näyttävät olevan hänen suomalaiset kansalaistoverinsa – Karjalan palautusta ajavat ihmiset.

Vihavaisen tärkein teesi näyttää tästä näkökulmasta olevan tämä: - Niin sanotut "Karjalan palauttajat" aiheuttavat toiminnallaan maallemme niin suurta vahinkoa, että sitä on vaikea edes arvioida rahassa tai muuten.

Ahtisaari oli oikeassa

Vihavaisen rankka purkaus osoittaa presidentti Martti Ahtisaaren sanat oikeiksi: - Karjalan kysymys hiertää tulevaisuudessakin suomalaisten ja venäläisten mieliä. Kuka tahansa sitten onkin Kremlissä Venäjän korkeimpana vallanpitäjä, tämän alitajunnassa on aina pysyvänä piikkinä pakkoluovutetun Karjalan kysymys.

Ahtisaari olisi yhtä hyvin voinut sanoa, että Karjalan palautus –kysymys on suomalaisille poliittisille johtajille ja lukuisille meriittiä haluaville tutkijoille vielä vaikeampi kysymys kuin venäläisille. Miksi näin, sitä voi hyvällä perusteella ihmetellä.

Onhan tosin neuvostopelko ollut sekä poliittisen paikan että korkean viran saamisen kirjoittamattomia sääntöjä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kyseessä on ollut venäjäpelko, jota näköjään ruokitaan edelleen oikein kirjan voimin.

Akkamaista ruikutusta

Vihavaisen lyriikka pääsee vauhtiinsa, kun hän IS:n mukaan lennokkaasti toteaa, että ”Karjalan vaatiminen takaisin on akkamaista ruikutusta”. Sanonta on suurin piirtein samaa sivistysluokkaa ja tasoa kuin erään teologian tohtorin maininta ”sadistisesta perverssistä tendenssistä”.

Vihavainen perustelee IS:n mukaan kantaansa sillä, että rajalinjasta on maksettu kalliisti sekä suomalaisella että venäläisellä verellä. Hänen silmälappunsa antavat kovin rajoittuneesti valoa, koska hän katsoo, että rajan muuttaminen ei olisi mahdollista ilman uusia uhrauksia. Muutosko olisi siten mahdollinen vain väkivalloin?

Vihavainen toteaa IS:n mukaan, että ”Vähemmän kunniakasta on akkamainen ruikutus sodan lopputuloksen takia, ja sen harjoittajat eivät voi saada aikaan muuta kuin maansa maineen pilaamisen”.

Vihavainen unohtaa suomalaisten 45 000 km2

Pakkoluovutetun alueen palautuksessa on kyse 45 000 km2 alueesta, minkä Neuvostoliitto väkivallalla ja väkivaltasopimuksella ryösti hallintaansa. Pakkoluovutetulla alueella asui noin 500 000 suomalaista – Vihavaisen kanssakansalaista.

Samalla evakot valtaosin menettivät kiinteän omaisuutensa ja lähes kaiken irtaimen omaisuutensa. Vaikka raja siirtyi, omistusoikeus omaisuuteen ei siirtynyt. Sen pitäisi professoritasoisen tutkijankin tietää, vaikka kuinka lyriikkaa harrastaisi iltojensa iloksi. 

Voidaan hyvin kysyä, pilaavatko suomalaisten maineen alistuvat, nöyrät, venäjäpelkoiset väkivallan hyväksyjät vai ne, jotka suomalaisten ja omia oikeuksiaan kansainvälisten ja keskinäisten sopimusten pohjalta ovat rauhanomaisesti ajamassa.

Vihavainen on väkivallan kannattaja

Vihavaisen ”akkamainen ruikutus” sekä palautuksen ja omaisuuden restituution ehdoton kieltäminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että suomalainen professori hyväksyy ja tukee väkivallan käyttöä ja väkivaltasopimusten ikuista noudattamista.

Tällainen asenne on todella hämmästyttävä. Sen ymmärtää, ettei lyyrisesti lahjakas professori ole perehtynyt kansainvälisiin sopimuksiin ja lakeihin tai maitten kahdenvälisiin sopimuksiin tai välitä niiden rikkomisesta mitään.

Sen sijaan on vaikea ymmärtää sitä, millainen kunniantunto, väkivallan käytön hyväksyvä asenne ja elämänfilosofia tällaisella henkilöllä on. Ja millaista piittaamattomuutta kansainvälisten sopimusten rikkomisesta ja väkivallasta hän opettaa Suomen nuorisolle.

Vihavaiselta on luottamus-käsite kadoksissa

Vihavainen näyttää unohtavan kokonaan maitten välisen kanssakäymisen tärkeimmän elementin: luottamuksen. Professori kehottaa ihmisiä rakentamaan Venäjän kanssa tulevaisuuden väkivallantekojen ja valheen päälle.

Miten ruumiskasojen, ryöstetyn omaisuuden, rikottujen sopimusten ja väkivallan pohjalle rakennetaan maitten välinen luottamus? Vai toteuttaako professori omissakin oloissaan väkivaltaa ja katsoo sen luovan parhaan pohjan kahdenvälisille suhteille? Eipä uskoisi.

Vihavainen on valheellisen liturgian kannattaja

Professori Vihavainen näyttää kannattavan valheellista liturgiaa maitten välisissä suhteissa. Onhan hänen mielestään totuuden puhumista ja sopimusten pitämisen vaatimista ”… vaikea edes arvioida rahassa tai muuten”.

Tämä toteamus kertoo paljon professorin arvomaailman yhdestä kulmasta, mikä todella hämmästyttää lukijaa. Maitten välisiä suhteita mitataan vain rahassa. Muulla ei taida juurikaan olla merkitystä. Vai olisiko sitten väkivallalla myös merkitystä?

Mitä poliittisella lirkutuksella, liturgialla ja valheella saavutetaan? Ei pitkässä juoksussa yhtään mitään positiivista. Vain typerykset uskovat valheelliseen ystäväjulistukseen ja vakuutteluun siitä, ettei vanhoja enää ikinä muisteta. Ja kuitenkin mieli on yhä matalana väkivallasta ja valheista.

Onko totuuskin turhaa polttoainetta?

Totuus näyttää Vihavaiselle olevan turhaa polttoainetta ja totuuden kertominen kansojen välisen epäluulon lietsomista. Toisin päin kääntäen valehteleminen, nöyristely ja korruption lisääminen onkin epäluulojen poistamista. Niinkös asia olikin?

Professori on joko pelkuri, opportunisti, valheen hyväksyjä tai ihmismieltä ymmärtämätön. IS:n mukaan professorin mielestä ”Pelkkä sen (palautuksen) vaatiminen voi tulehduttaa valtioiden väliset suhteet …”.

Niinpä niin. Pitäisi muistaa aina valehdella ja presidentti Tarja Halosen tapaan vakuuttaa maitten välisiä loistavia suhteita. Poliittiset johtajat ja eräät tutkijat näkevät hyväksi rakentaa yhteisen tulevaisuuden valheen varaan. Valheella vain on lyhyet jäljet.

Kenen pussiin Vihavainen puhuu?

Kenen pussiin Vihavainen puhuu? Suomalaisten? Ei vaan hän ajaa vahvasti venäläisten korruptoituneiden ja diktatorista silovikihallintoa eteenpäin vievien venäläisjohtajien etuja. Kyse ei ole vain toisten pussiin puhumisesta, vaan todellisten suomalaisten oikeuksien kieltämisestä.

Mikä olisi seuraus, jos kaikki kansalaiset ja maat noudattaisivat Vihavaisen ohjeita? Luonnollisesti väkivalta lisääntyisi, vahvat ryöstäisivät entistä enemmän heikkoja – tehdäänhän nytkin jo niin. Ja Vihavainen julistaisi tällaisen kehityksen hyvin positiiviseksi.

Kant oli hyvin oikeassa sanoessaan: - Eivät vaarallisia ole vain pahat ihmiset, vaan hyvät ihmiset, jotka antavat pahan tapahtua. Mitä enemmän on Vihavaisen tapaan väkivallan tuloksiin positiivisesti suhtautuvia, sitä enemmän väkivallalle ja valheelle annetaan tilaa elää.

Miksi Vihavainen lietsoo Venäjä-vihaa?

Vihavainen on erittäin ristiriitainen kirjoittaja, ellei hän sitten ole ottanut pääasiakseen ihmisten vihastuttamisen ja hauskuuttamisen pamfletin keinoin. Toinen syy voi olla se, että hänellä on jotenkin niksahtanut oikea ja väärä raiteiltaan. Kukapa kovasti oppineen miehen mieltä osaisi arvuutella?

Toisaalta Vihavainen IS:n mukaan puhuu informaatiosodankäynnistä ja että – Suomea vastaan esitettävät väitteet ovat useimmiten täysin tolkuttomia ja vailla todellisuudentajua.

Mitenkäs se professori näin voi mennä sanomaan? Entäs jos venäläiset suuttuvatkin tästä? Entäs jos menetetään vaikka joku kauppasopimus tai tapahtuu jotain muuta?

Venäläisiähän ei saa edes moittia 45 000 km2 ryöstämisestä tai 500 000 suomalaisen omaisuuden laittomasta haltuunotosta. Miten heitä voisi moittia noin pahoin sanoin nykyisestä toiminnasta?

Professoritutkija taisi erehtyä?

Professori Vihavainen näyttää antavan hauskan ohjeen suomalaisille puolueille: - Tärkeää olisi, että poliittiset puolueet sanoutuisivat virallisesti ja varauksetta irti tästä toiminnasta (palautus). Olisi kiintoisaa nähdä, pystyvätkö ne tähän. Kuka uskaltaa ensimmäisenä?

Tutkijaprofessori on vähän erehtynyt. Jo presidentti Mauno Koivisto hyvin selvästi ja neuvostopelkoisesti asettui palautusta vastaan ihan virallisesti. Eikö hänen puolueensa ollut samassa juonessa mukana?

Myös presidentti Tarja Halonen on jatkanut samaa linjaa. Halonen on keskustellut Karjalasta venäläisten kanssa. Sen hän on jättänyt kertomatta, että keskustelun pääsisältö on ollut se, ettei Suomella ole mitään vaatimuksia esittää Venäjälle Karjalan suhteen, ei ainakaan hänellä itsellään.

Professori sattuu unohtamaan äänestäjät

Professori ei tutkimuksissaan ole myöskään huomannut sellaista mielenkiintoista seikka, että poliitikot ovat ainakin jossain määrin – vähintään vaalien alla – riippuvia kansalaisten mielipiteistä. Tuleehan 200 ansioituneesta suomalaisesta peräti kansanedustajia – mitä se itse kullekin sitten sattuukin merkitsemään.

Suomen kansalaisista yli 40 % kannattaa Karjalan (ja muitten pakkoluovutettujen alueitten) palautusta. Olisihan se mielenkiintoinen tilanne, kun joku puolue Vihavaisen innoittamana oikein voimakkain sanoin tuomitsisi Karjalan palautustoiminnan, joka aiheuttaa niin valtaisaa vahinkoa maallemme.

Tähän yhteyteen sopii myös muistella palautukseen läheisesti liittyvää asiaa eli sotasyyllisyystuomioiden purkamista. Gallupin mukaan 57 % suomalaisista kannattaa näiden perustuslain vastaisten tuomioiden purkamista.

IS:n kyselyyn vastasi lähes 13 000 ihmistä ja heistä 83 % vaati purkua. Ehkä professori haluaisi, että puolueet ihan virallisesti asettuisivat tätäkin asiaa vastaan?

Professori vai dosentti – vai kaksi desanttia?

Ovatko nämä mielipiteet Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorin parhaita oivalluksia ja tietoja? Tämäkö on yliopiston korkein Venäjä-tietämys ja Venäjä-asenne? 

Tulee mieleen eräs dosentti, jota professori arvostelee kirjassaan. Mahtaako näillä kahdella taholla siten kovin suurta eroa lopulta ollakaan? Molemmat hyväksyvät väkivallan käytön. Molemmat haluavat, että suomalaiset pyytävät anteeksi ja kumartavat suurta Venäjää. Molemmat kavahtavat totuutta keskinäisissä suhteissa.

Voidaan myös todeta, että Vihavainen heitoillaan lyttää maan rakoon suomalaisten veteraanien sodanaikaiset suuret saavutukset. Ei mahtaisi professorikaan nauttia verovaroin turvatusta tulevaisuudesta, jos veteraanit olisivat toimineet hänen ajatustensa mukaisesti.

Mitä Karjalan palautus on?

On hyvä kerrata, mistä Karjalan, Petsamon ja muiden Suomelta väkivalloin vietyjen alueitten palautuksessa on kyse. Perusajatukset näyttävät hukkuneen pelon ja suuremman osapuolen miellyttämisen ja kumartelun alle.

Palautuksessa on kyse rikottujen kansainvälisten sopimusten ja lakien sekä rikottujen keskinäisten sopimusten korjaamisesta. Kyse on väkivallantekojen korjaamisesta, minkä vain väkivallantekijä itse voi tehdä. Uhri ei sitä voi koskaan tehdä väkivallantekijän puolesta.

Kyse on siten maitten välisten suhteitten normalisoimisesta valheen ja korruptiorahojen jakamisen sijaan. Kyse on aidon luottamuksen rakentamisesta totuuden pohjalta, ei valheellisen liturgian pohjalle.

Win-Win aina mukana palautussuunnitelmassa

Palautuksessa pitää aina olla mukana win-win –periaate. Molempien osapuolien tulee voittaa palautuksessa. Siten ns. Karjalan palautuksessa käykin.

Kun Venäjä palauttaa Suomelta ryöstämänsä alueet vapaaehtoisesti, omin päätöksin, se saa niin huikean poliittisen voiton maailmalla, ettei mikään muu (paitsi Mantsurian palauttaminen) voi sellaista aiheuttaa.

Samalla luottamus Venäjään alkaa asteittain palata. Onhan silloin kyse Porkkalan palautuksen jälkeen ensimmäisestä aitoa luottamusta rakentavasta teosta.

Palautus on emergenttinen katalyytti

Palautus on vahvasti emergenttinen katalyytti, joka nostaa valtaisasti myös taloudellista aktiviteettia ei vain Suomen ja Venäjän välillä, vaan myös muiden maiden kanssa. 

Rajat madaltuvat ja aito yhteistyö voi toteutua maitten välillä. Vihavainen ei ole havainnut, että lähes 70 vuotta on yritetty rakentaa valheen varaan. Nyt on aika siirtyä rakentamaan totuuden varaan ja hylätä tuollaiset asenteeltaan väkivallan hyväksyvät ja oikeudentuntonsa kadottaneet ajatukset.

Julkinen haaste Vihavaiselle

Professori Timo Vihavainen on puhunut kirjansa kautta. Haastan hänet julkiseen kahdenkeskiseen, rauhanomaiseen Karjalan, Petsamon ja muiden Suomelta pakkoluovutettujen alueitten palautusasiasta käytävään keskusteluun.

Toki on hyvin tiedossa suomalaisten poliittisten johtajien ja johtavassa asemassa olevien henkilöiden tuttu keino: vaikeneminen. Toteutuuko se tässäkin haasteessa?

Jos professori Vihavainen ei halua ottaa haastetta vastaan, se kertoo mm. siitä, että hänen perustelunsa Karjalan palautus -kirjoituksilleen ovat ilmasta ammuttuja kuin entisen nimismiehen riistatilastot.

Lisätiedot: Veikko Saksi

12.7.2011

Arvo Salon kirjoitus "Raja railona aukeaa"


                            Arvo Salo

Kirjailija, professori ja entinen demaripoliitikko Arvo Salo kuoli viime viikonvaihteessa kotonaan Merikarvialla.

Minulle oli yllätys ja uusi tieto, että Arvo Salo oli myös Tarton rauhan rajojen puolestapuhuja. Ohessa Satakunnan Kansassa v. 1999 julkaistu Salon kirjoitus.

Arvo Salo:
RAJA RAILONA AUKEAA

Karjalan palauttaminen on yksille toivon, toisille pelon ja kolmansillekin vähintään keskustelun arvoinen asia. Minä olen neljäs. Minun mielestäni "keskustelu Karjalan palauttamisesta" pitäisi heti lopettaa.

Mistä näet "keskustellaan". Sellaista "Karjalaa", joka voitaisiin "palauttaa", ei näet ole. Rajan takana, myös Tarton rauhan rajan, aukeaa laajahko alue sellaista Karjalaa, joka koskaan ei ole kuulunut Suomeen, ei Vanhaan Suomeen, ei edes vanhaan Ruotsiin. Nykyisen rajan taakse taas, siis tämän Moskovan - Pariisin - Etykin rajan, suljetaan moniakin maankappaleita, jotka oikeastaan ja kansainvälisenkin oikeustajun mukaan kuuluvat tai kuuluisivat Suomelle.

Osuvaa ja aiheellista on sen sijaan esittää ja jopa vaatia Tarton rauhan rajojen palauttamista, niin kuin tekee dosentti Martti Siirala ja hänen perässään yhä useampi suomalainen, kuten nykyisin jopa minä. Palauttaa ei pidä "Karjalaa" vaan Suomi.

"Vanha Suomi" ei ilmaantunut tähän tyhjästä eikä turhan takia. Se on historiassamme lähes yhtä tarkka käsite kuin "Uusi Suomi ja sikälikin saman kaltainen, että molemmat voidaan palauttaa. Se tarkoittaa sitä kaakkoisen Suomen aluetta, jonka Ruotsi menetti Venäjälle "isonvihan" ' ja "pikkuvihan" jälkeen eli Uudenkaupungin rauhassa 1721 ja Turun rauhassa 1743. Tätä aluetta ei yritettykään liittää saati sulattaa varsinaiseen Venäjään, vaan muodostettiin erityinen kuvernementti, jolle nimitettiin jopa oma kenraalikuvernööri.

Sen hallinnossa, oikeudenkäytössä ja verotuksessa pyrittiin noudattamaan Ruotsin vallan aikaisia lakeja. Niin papit kuin muutkin virkamiehet koulutettiin pääosin Turun akatemiassa. Oli siis vain johdonmukaista, että sen "palauttamista" alettiin harkita heti 1809, kun Ruotsi taas oli hävinnyt yhden sodan ja Suomesta muodostettu suuriruhtinaskunta, autonominen, osana Venäjän valtakuntaa mutta ei osana Venäjää. Jo kolmen vuoden päästä Vanha Suomi liitettiin tähän uudempaan yksikköön ja sen asukkaat niihin suomalaisiin, jotka Aleksanteri 1 oli "kohottanut kansakunnaksi kansakuntien joukkoon".

Tässä määritelty Vanha Suomi ei siis koskaan ole kuulunut Venäjään, vaan pahimmillaankin vain siihen Neuvostoliittoon, joka raakaa väkivaltaa käyttäen liitti sen omaisuuksiinsa. Niin kuin muutkin ryöstösaaliinsa, täältäpäin Viron, Latvian ja Liettuan.

Miksi Vanhan Suomen nyt pitäisi kuulua johonkin muuhun maahan kuin Suomeen, kun Neuvostoliiton ovat hylänneet jopa venäläiset? Puhumattakaan virolaisista, latvialaisista ja liettualaisista?

Tarton rauhan rajojen tuolta puolen tuijottavat ylimpinä Petsamo ja Liinahamari, suomalaisten kovertama nikkelikaivos ja suomalaisten Jäämereen rakentama jäätön satama, vähän alempaa Sallan ja Kuusamon itäosat, Paanajärvi... Sallatunturi: joko talvikisoihin 2006? Tuosta Suomenlahdelta Suursaari, Tytärsaari, Lavansaari ja jopa Seiskari, Vanhan Suomen kappaleita kaikki. Samalla tavalla kuin nuo vanhat suomalaiset kaupungit, tännempänä Lappeenranta ja Hamina, sinnempää Sortavala. Käkisalmi ja Viipuri. Pitkät peninkulmat Suomenlahden ja Laatokan rantaviivaa, tuhansin hehdoin hiekkaa ja monen monta Laatokan norppaa... Kannaksen ja Laatokan-Karjalan viljavainiot, ne jotka suomalaisella työllä tihkuisivat ruista ja rieskaa paitsi Viipurin, myös ison Pietarin eli Pietari Suuren tarpeisiin.

Jos siltä näyttäisi, että joku laitos tai laite on naapureille tärkeämpi kuin meille, niin voisimme kai neuvotella ja vaihtaa, niin kuin vapaille kansoille vain on mahdollista, nyt siis myös Venäjän kansalle. Ja jos katsotaan, ettei meidän kannattaisi kaikkea pahaksi päässyttä ottaa puhdistettavaksemme, niin arvioikaamme saamiset vaikka vanhoina dollareina. Ja lisättäköön karhuttavien listaan vielä myös viekkaudella ja vääryydellä vietyjen "sotakorvausten" käypä arvo.

Ja kun näyttää, etteivät nuo mitään pysty maksamaan viiteenkymmeneen vuoteen, niin suostukaamme ottamaan elintasorailon tälle puolen viisisataatuhatta venäläistä, mieluiten hyvin koulutettuja ja opinhaluisia. Ja päästäkäämme halukkaat isiensä maille, niin kuin annetaan pakolla sinne tänne siirrettyjen isovenäläisten, vähävenäläisten, valkovenäläisten, tataarien, kirgiisien ja kalmukkien palata paikoilleen.

(Arvo Salo Satakunnan Kansa 1999-01-17, Tarton rauha ry http://tartonrauha.net/m7.php )

20.6.2011

Olin mukana Karjalan Liiton kesäjuhlassa Turussa sen viimeisenä päivänä eli sunnuntaina 19.6.2011. En nyt tässä yhteydessä kommentoi mitään muuta kuin yhtä kohtaa ministeri Paavo Väyrysen päätösjuhlassa pitämästä puheesta.

Väyrynen sanoi kosketellessaan Karjalan palautusta:

"Oliko missään vaiheessa todellista mahdollisuutta siihen, että ainakin osa Karjalasta olisi voinut palautua Suomelle? Mielestäni se mahdollisuus olisi ollut olemassa, jos Nikita Hrushtshev olisi saanut jatkaa pidempään Neuvostoliiton johdossa. Toisaalta yksi syy Hrushtshevin kaatumiseen oli läheinen suhde Kekkoseen ja myöntyväisyys hänen toivomuksiaan kohtaan.
Mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä vaikeammaksi Karjalan palauttaminen on käynyt. Menetetyt alueet on liitetty yhä tiiviimmin
Neuvostoliittoon ja Venäjään, ja ne ovat venäläistyneet.              
Jos aluejärjestelyihin olisi Neuvostoliiton hajotessa avautunut mahdollisuus, siihen olisi Suomen puolelta tartuttu.
Suomalaisten suhtautuminen aluemenetyksiin on perustunut sekä idealismiin että realismiin. Karjalan palauttamisesta on haaveiltu ja sen puolesta on toimittu, mutta vallitsevissa oloissa mahdollisuudet tähän on ymmärretty vähäisiksi. Jos olosuhteet joskus olennaisella tavalla muuttuvat, asiaan saatetaan vielä palata."

Näin siis Väyrynen Turussa 19.6.2011.

Ihmettelen lihavoimaani kohtaa Väyrysen puheessa.

Minun tietojeni mukaan Paavo Väyrynen ei puhu totta. Olen lukenut jo monia vuosia sitten erilaisia raportteja siitä, että itse asiassa Suomelle tehtiin loppuvuodesta 1991 useita epävirallisia tunnusteluja sen suhteen, josko Suomi olisi ollut kiinnostunut Karjalan aseman uudelleenjärjestelystä.

Tässä on yksi raportti. Siinä mainitaan vain presidentti Mauno Koivisto, mutta en pidä mitenkään mahdollisena, ettei silloinen ulkoministeri Paavo Väyrynenkin olisi ollut näistä alustavista tiedusteluista tietoinen.

Kuitenkin Paavo Väyrynen sanoi 19.6.2011 omin korvin kuulteni (olin mukana Karjalan liiton päätösjuhlassa, jossa Väyrynen puhui), että "jos aluejärjestelyihin olisi Neuvostoliiton hajotessa avautunut mahdollisuus, siihen olisi Suomen puolelta tartuttu." Tämä mahdollisuus uusiin aluejärjestelyihin syntyi vuonna 1991, kun Neuvostoliitto hajosi. Baltian maat käyttivät tilanteen hyväkseen. Jeltsinin Venäjällä oli suopeutta Suomea kohtaan, että Suomikin voisi vaatia omaansa takaisin, mutta näihin tarjouksiin ei siis tartuttu.

Tästä asiasta on monia todisteita. Laitan tähän yhden dokumentin.

''Kainuun Sanomien tietojen mukaan loppuvuodesta 1991 Boris Jeltsinin hallitus tarjosi Suomen korkeimmalle johdolle mahdollisuutta ostaa Karjala. Myynti olisi ollut jatkoa Baltian maiden itsenäistymiselle. Mauno Koivisto olisi lehden mukaan nimittänyt salaisen komitean selvittämään luovutetun Karjalan alueella olevan infrastruktuurin arvon sekä perusrakenteiden kunnostuksen kustannukset. Työryhmä työskenteli vuodenvaihteessa 1991-92 ja kokoontui muun muassa Santahaminassa. Ryhmä koostui kymmenkunnasta yhdyskunta- ja kaupunkirakentamisen asiantuntijasta, ja sen arvion mukaan Karjalan kauppahinta olisi ollut noin 64 miljardia markkaa. Infrastruktuurin kunnostus olisi tullut maksamaan paljon enemmän, jopa noin 350 miljardia. Kainuun Sanomien mukaan Koivisto piti hintaa liian kalliina.''

Suomi, presidentti Koiviston ja ulkoministeri Väyrysen johdolla totesi kuitenkin, että Suomella ei ole mitään aluemuutosvaatimuksia. Joten se asia tyssäsi sitten siihen. Eiväthän venäläisetkään halua jatkuvat tarjota Karjalaa Suomelle, jos Suomi ei itse sitä halua.

Niinpä joitakin vuosia myöhemmin Jeltsinin asenne olikin muuttunut ja koventunut. Jeltsin sanoi joskus 1990-luvulla, että Karjalan asia on loppu ja selvä eikä siitä pidä enää puhua. Siihen yritti silloinen presidentti Martti Ahtisaari vikistä, että kyllä suomalaiset voivat puhua mistä haluavat, vaikka Karjalasta.

Ymmärrän kyllä Jeltsinin reaktion. Jeltsinin Venäjä suhtautui 1990-luvun alussa myönteisesti siihen mahdollisuuteen, että Suomi voisi saada Suomelta vääryydellä anastetut alueensa takaisin. Suomen poliittinen johto, Koiviston ja Väyrysen johdolla antoi kuitenkin Venäjän ymmärtää, että Suomi ei ole kiinnostunut Karjalan palautuksesta eikä Suomella ole mitään aluevaatimuksia. Ei ole siten mitenkään ihmeellistä, että joitakin vuosia myöhemmin Jeltsinin asenne koventui tyyliin, että koska te suomalaiset ette halunneet Karjalaa takaisin, vaikka minä sitä tarjosin, niin älkää sitten edes puhuko asiasta enää mitään.

10.6.2011

Jouko Pihon näky 9.6.2011

Pyysin Jumalalta nukkumaan mennessäni illalla 9.6.2011, että Jumala antaisi minun nähdä unta, jossa olisi sanoma. En nähnyt unta, mutta aloin nähdä ennen nukahtamistani näkyjä. Näin ja koin nelivaiheisen sarjan näkyjä ja ajatuksia.

1. vaihe: Näin paljon keltaista väriä, mikä muistutti elonkorjuun kypsää vaalean keltaisuutta. Tuli voimakkaana ajatus, että Jumalan elopellolla on nyt lähestymässä elonkorjuun ajat.

2. vaihe: Näin Suomen ja Viron liput vierekkäin. Koin vahvasti, että Suomen ja Viron kohtalonyhteydet tulevat kietoutumaan toisiinsa tulevina aikoina.

3. vaihe: Näin suur-Suomen kartan. Kartassa oli nykyistä suurempi Suomi, johon kuului nyky-Suomen lisäksi Viro, Karjala, Itä-Karjala (Aunus ja Viena), Kuola ja Petsamo. Koin selviönä, että tulevaisuudessa Pohjolaan syntyy em. maista ja alueista koostuva suur-Suomi, jolla on tärkeä merkitys meidän aikakautemme lopun eli ns. lopunajan historian vaiheissa.

4. vaihe: En nähnyt mitään, mutta koin voimakkaasti, että Suomen ja Saksan välillä tulee olemaan tulevaisuudessa enemmän poliittista ja taloudellista yhteyttä.

3.5.2011

Jouko Pihon kirjoitus "Koko Suomen kartta"


 

Olin 2.5.2011 Loviisan Seudun Karjala-Seuran kokouksessa.

Kokouksen jälkeen mukana ollut Matti Risu halusi näyttää minulle karttaa sanoen sen olevan suur-Suomen kartan.

Katsoin avattua karttaa kiinnostuneena ja huomasin, että se ei ole oikeasti suur-Suomen kartta, vaan Suomen kartta vuoden 1920 Tarton rauhan rajojen mukaan.

Tutkimme sitten karttaa lähemmin. Sanoin, että minuun liittyviä paikkoja löytyy sikäli, että vaikka olen itse hämäläinen, eli myöhäsyntyinen ottokarjalainen, niin ex-vaimoni Rokka-suku on kotoisin Uudeltakirkolta ja nykyisen vaimoni suku on juuriaan Viipurin maalaiskunnan Honkaniemeltä. Lisäksi vaimoni veljen vaimon suku on kotoisin Salmen pitäjästä.

Matti Risu kertoi sitten omia muistojaan Säkkijärveltä. Kun katsoin Säkkijärven paikkaa, yllätyin, että se ei ollutkaan Kannaksella, vaan hyvin lähellä nykyistä Suomea, Viipurin länsipuolella.

Sen jälkeen seuraamme liittyi Maila Lund, joka näytti, missä päin Säkkijärveä hän oli elänyt, eli lähempänä Säkkijärven keskustaa.

Kun kyselin Säkkijärven polkasta, niin sitä kuulemma aina soitettiin ja soittajina oli omia soittajapoikia, eli tansseissakin oli aina omat pelimannit, ei äänilevyjä.

Matti Risu näytti sitten myös mukana ollutta Säkkijärven karttaa, josta tutkimme lähemmin heille tuttuja paikkoja. Maila Lund totesi, että Säkkijärvellä oli runsaasti merenrantaa, jossa oli hyvin paljon huviloita ja uimarantoja.

Kun katsoin näitä karttoja, joissa näkyi Suomelle ennen kuuluneita alueita ja niiden suomenkielistä nimistöä, koin voimakkaan tunne-elämyksen, että nämä suomalaisten ja karjalaisten alueet kuuluvat suomalaisille ja karjalaisille, ei venäläisille ja sinne pakkosiirretyille ukrainalaisille ja muille kaukaa omista maistaan pakkosiirretyille ihmisille. Säkkijärvi on Suomea eikä Venäjää.

Kuuluvatko nämä maat nyt sitten näille omiltakin mailtaan väkisin siirretyille ihmisille ja heidän jälkeläisilleen?

Eivät kuulu. He voisivat pikemminkin palata omille juurilleen.

Kuuluvatko Karjalan maat sitten Venäjälle?

Eivät kuulu, paitsi jos Venäjä pitää oikeana Stalinin hyökkäyssotia Suomea vastaan ja sen seurauksena Neuvostoliiton ryöstötoimia, joissa Suomelta riistettiin 10 % alueestaan, Suomelta, joka halusi pysyä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella, mutta sitä ei Suomelle sallittu.

Jos nykyinen Venäjä haluaa hyvät suhteet Suomeen, ei vain hymistelevään valtiojohtoon, vaan Suomen kansaan, niin Venäjä tekisi maailmanhistorian merkittävimmän teon myöntämällä Stalinin Suomeen kohdistuneiden valloituspyrkimysten vääryyden palauttamalla Karjalan ja muut Stalinin aggression takia Suomen menettämät alueet takaisin Suomelle, eli Petsamon, Salla-Kuusamon ja neljä Suomenlahden saarta, Suursaaren, Lavansaaren, Tytärsaaren ja Seiskarin.

16.4.2011

Veikko Saksin kirjoitus "Restituutio toteutettava ja väkivaltasopimus korjattava"

16.04.2011
Pro Karelia ry

RESTITUUTIO TOTEUTETTAVA JA VÄKIVALTASOPIMUS KORJATTAVA

- Restituutio-ajatus sai kannatusta
- Restituutio-oikeus on YK:n resoluutio
- Palautusselvityskin sai kannatusta
- Valtionjohto estänyt oikeuksien toteutumisen
- Pariisin rauhansopimus oli väkivaltasopimus
- Kyselyn asiat eivät ole tuttuja kaikille
- Kahdenvälisetkin sopimukset osittain vieraita
- KGB-propaganda yhä käytössä
- Mistä kumpuaa ehdokkaan etukäteisepätoivo?
- Läpileikkaus kysymyksiin, joita media ei esitä

Restituutio-ajatus sai kannatusta

Karjalan Kuvalehden kyselyyn vastanneilla kansanedustajaehdokkailla oli kaikkiin esitettyihin kysymyksiin keskimäärin positiivinen kanta. Tämän kertoo vastausten keskiarvo 3.7.

Suomalaisten evakkojen omaisuuden restituutio eli omaisuuden palauttaminen alkuperäiselle ja oikealle omistajalle sai suhteellisen positiivisen kannatuksen eli 3.8.

Restituutio-oikeus on YK:n resoluutio

Restituutio on juridisesti merkittävä, sillä jokainen kansainvälinen tai kahdenvälinen sopimus tukee restituutiota, eikä yksikään ole sitä vastaan.

Voimakkaimmin ja selvimmin omaisuuden restituution tuo esille YK:n ns. Pinheiron periaatteet: ”Jokaisella pakolaisella on oikeus palata kotiinsa ja saada omaisuutensa takaisin”. Vaatimus on selkeä ja jokaisen YK:n jäsenen, niin Suomen kuin Venäjän, tulee tätä YK-resoluutiota noudattaa.

Palautusselvityskin sai kannatusta

Pakkoluovutetun alueen palautusneuvotteluihin liittyvä selvitystyö sai 3.6 pisteen kannatuksen. Useat äänestäjät eivät ilmeisesti havainneet, että kyse ei vielä ollut palautuksesta, vaan vasta selvitystyön aloittamisesta.

Miten Suomen poliittinen johto voisi edes käydä mitään neuvotteluja Petsamon, Salla-Kuusamon itäosien, Laatokan Karjalan, Karjalan Kannaksen ja eräiden Suomenlahden ulappasaarien palautuksesta, kun heillä ei palautuksesta ole mitään syvällisempää tietoa?

Valtionjohto estänyt oikeuksien toteutumisen

Selvityksen tekemistä on viimeksi estänyt esim. presidentti Tarja Halosen kategorinen suhtautuminen asiaan: ”Suomella ei ole mitään vaatimuksia Venäjälle”.

Kun presidentille ei riitä se, että 45 000 km2 maasta on vieraan vallan alaisuudessa ja vieras valta hyödyntää evakkojen omaisuutta kaikista sopimuksista huolimatta, on vanhan vallan ensin vaihduttava, jotta ihmisoikeuksia aletaan kunnioittaa.

Pariisin rauhansopimus oli väkivaltasopimus

Väkivaltasopimuksiin liittyvien kysymysten muotoilu ei ollut erityisen onnistunut. Väkivaltasopimusten purkamiseen liittyvä työ sai kuitenkin selvän tuen 3.6 pisteellä.

Selkein väkivallan ja väkivaltasopimuksen hyväksyminen on Pariisin rauhansopimus. Siinä syytön Suomi tunnustaa syyllisyyden Neuvostoliiton aloittamaan sotaan, sitoutuu sotakorvauksiin ja maa-alueen menetyksiin. Suomella oli kaksi vaihtoehtoa: allekirjoittaa tai joutua uuden väkivallan kohteeksi.

Maitten välit ovat nyt rauhalliset, minkä vuoksi sopimukseen liittyvien erittäin suurten vääryyksien korjaamiseen liittyvä selvitystyö voidaan hyvin aloittaa.

Kyselyn asiat eivät ole tuttuja kaikille

Vastaajilla oli mahdollisuus kommentoida vastauksiaan. Mahdollisuutta käytettiin runsaasti hyväksi. Moni ehdokas toi esille omat karjalaiset juurensa. Suhtautuminen palautuskysymykseen ei kuitenkaan ole suoraan verrannollinen karjalaisiin sukujuuriin.

Kommentit osoittivat, etteivät kaikki ehdokkaat tunne hyökkäyssotaan, omaisuuden pysyvyyteen ym. liittyviä kansainvälisiä. Yksikään kansainvälinen sopimus ei hyväksy hyökkäyssodan aloittamista.

Talvisodan aloittaneen hyökkäyksensä vuoksi Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta.

Kahdenvälisetkin sopimukset osittain vieraita

Myöskään Suomen ja Neuvostoliiton/Venäjän väliset sopimukset eivät näytä olevan tuttuja. Tarton rauhansopimus 1920 oli ensimmäinen Neuvosto-Venäjän ja Suomen välinen sopimus. Sen NL rikkoi.

Pariisin rauhansopimus puolestaan oli väkivaltasopimus. Sopimuksia on käsitelty yksityiskohtaisesti kirjassa: Veikko Saksi, Karjalan ja Petsamon palautus, 2010, Karjalan Kuvalehti.

KGB-propaganda yhä käytössä

Eräät kommentit osoittivat, että KGB:n tuottama propaganda ja disinformaatio ovat edelleenkin ihmisten mielissä sitä oikeata tietoa. Pakkoluovutetun alueen palautus on kuitenkin Suomelle – ja Venäjälle - talousveturi, ei taloudellinen katastrofi.

Kaikkein tärkein asia palautuksessa on luottamuksen palautuminen Venäjää kohtaan. Presidentti Dmitri Medvedev on puheessaan tuonut vahvasti esille, että Venäjä tarvitsee luottamusta, jonka se on kadottanut.

Kommenteissa Karjalan palautusta ja Saksojen yhdistymistä vertaillaan keskenään. Vertailu ei ole hedelmällistä jo pelkästään siksi, että asioitten välillä on viisi erittäin merkittävää eroavuutta – palautuksen eduksi.

Mistä kumpuaa ehdokkaan etukäteisepätoivo?

Muutamat ehdokkaat ovat jo etukäteen täysin epätoivoisia. Eivät he halua edes yrittää mitään, koska he uskovat valmiiksi, etteivät he onnistu. Asenne on aika erikoinen, kun vastaukset samalla osoittavat, etteivät he ole näihin kysymyksiin syvällisemmin perehtyneet.

Usealla ehdokkaalla näyttää olevan valmius hyväksyä sodan vuoksi tehty vääryys, aivan kuin väkivallan käyttö antaisi jonkinlaisen legitimiteetin vääryyden tekemiselle.

Tavanomaisesta elämästä poikkeavia ovat sellaiset ilmaukset, joissa todetaan, että vääryys on tehty, antaa asian olla. Mikä on sen parempi pohja uudelle vääryydelle kuin vanhan vääryyden jättäminen tuloksineen kaikkineen vääryydentekijän hyväksi?

Läpileikkaus kysymyksiin, joita media ei esitä

Kansanedustajaehdokkaiden vastaukset antavat mielenkiintoisen läpileikkauksen Suomelle ja suomalaisille tärkeissä kysymyksissä, joita media ei heille esitä. Kysely osoitti, että poliittinen johto edelleen ylimielisesti vaikenee näistä asioista.

Sotasyyllisyys- tai palautusasia eivät ole ainoita vaiettuja asioita, mutta ne ovat olleet yksi hyvä pohja opetella vaikenemista kansan tyytyessä vain hiljaa jupisemaan itsekseen. Näissä vaaleissa suomalaiset kuitenkin osoittavat ns. vanhalle vallalle, ettei vaikeneminen ja asioitten salailu onnistu ikuisesti.

Vanha sanonta sanoo, että voit pettää ihmisen ja useitakin ihmisiä kerran ja toisenkin, mutta et voi pettää kaikkia ihmisiä ikuisesti. Pää on tulossa vetävän käteen

Ehdokkaiden kommentteja vaalikysymyksiin.

- - - - - - -

Jouko Pihon kommentti 16.4.2011

Vastasin kyselyyn seuraavasti:

”Sotasyyllisyysasia on vihdoinkin selvitettävä ja syyttömien maine puhdistettava. Uskon, että Karjala ja muut menetetyt alueet palautuvat takaisin Suomelle oikeudenmukaisuuden takia ja sen vuoksi, että Suomella olisi rahaa ja motiivia laittaa paikat kuntoon, mitä alueiden nykyhaltijalla ei ole.”

7.4.2011

Kansanedustajaehdokkaan mielipide Karjalan palautuksesta

Olen ollut kiinnostunut Karjalasta ja Karjalan palautuksesta jo kohta seitsemän vuoden ajan.
Koska olen itse hämäläinen, en ollut sen kummemmin kiinnittänyt koko Karjala-kysymykseen huomiota, ennen kuin luin kesällä 2004 professori Pentti Virrankosken kirjan Karjala takaisin – suhteet Venäjään terveiksi.
Sain silloin Karjala-herätyksen. Tunsin vahvasti, että Karjalan täytyy palautua vielä Suomelle historiallisen oikeudenmukaisuuden takia. Koin myös suurta empatiaa Karjalan heimon kärsimyksiä kohtaan. Olen sen jälkeen toiminut eri tavoin Karjalan ja muiden menetettyjen alueiden Suomelle palauttamisen puolesta. Minusta tuli ottokarjalainen.

Olen kirjoittanut paljon Karjalasta omien kotisivujeni Karjalan palautus -osiossa, eri nettifoorumeilla ja useissa lehdissä.

Valitettavasti Suomen valtiovalta ei halua ajaa Karjalan kysymyksen ratkaisua, koska nykyjohdon mielestä Suomella ei ole mitään keskusteltavaa Venäjän kanssa raja-asioista. Minä olen eri mieltä. Suomella on keskeneräisiä asioita Venäjän kanssa, joista on syytä neuvotella.
Mitä tulee eduskuntaan, niin siellä on vallalla sama alistuminen. Tietääkseni nykyisistä kansanedustajista vain Risto Kuisma on tehnyt kirjallisia kysymyksiä Karjalan palauttamisesta, mistä kunnia hänelle.

Yksi kansanedustaja ei kuitenkaan voi paljoakaan. Siksi eduskuntaan tarvitaan lisää Karjalan palautuksen puolestapuhujia.

"Mis sie tarviit hyvää miestä? Täs siul on sellainen.”

Näillä kannakselaisen Antti Rokan sanoilla ilmoittaudun Karjalan palauttajien joukkoon eduskuntatasolla. Jos minut valitaan eduskuntaan tämän kevään vaaleissa, pyrin kaikin tavoin toimimaan sen hyväksi, että Suomi on jälleen itsenäinen ja kokonainen Tarton rauhan rajojen mukaan.

Tässä Jumala minua auttakoon.

Jouko Piho
Itsenäisyyspuolueen
kansanedustajaehdokas
Uusimaa

4.4.2011

Veikko Saksin kirjoitus 4.4.2011

”KARJALAN PALAUTTAJA” HAKENUT TURVAPAIKKAA SUOMESTA

- Ekstremismistä tuomittu turvapaikanhakija
- Lentolehtinen oli hätähuuto
- Stalin-Kuusinen –sopimus yksi tuomioperusta
- Turvapaikkahakemuksen perusteet eivät tiedossa
- Suomen slogan: ”Ei vaatimuksia Venäjältä”
- Restituutio ja palautus vielä toteuttamatta
- Ekstremismin ei tarvitse olla rikollista toimintaa
- Miten käy turvapaikkahakemuksen?

Ekstremismistä tuomittu turvapaikanhakija

Stolica Onegon sivulla kerrotaan, että venäläinen 48-vuotias ”Karjalan palauttaja” on hakenut poliittista turvapaikkaa Suomesta. Pro Karelia kertoi 30.06.2010 petroskoilaismiehestä, jota syytettiin ekstremismistä.

Mies oli esittänyt kansanäänestyksen järjestämistä Karjalan tasavallan sekä eräiden Murmanskin ja Leningradin alueitten liittämisestä Suomeen. Syyttäjän mukaan tämä ”Karjalan palauttaja” sanoi Neuvostoliiton liittäneet suomalaiset alueet itseensä perusteettomasti.


Lentolehtinen oli hätähuuto

Todellisuudessa kyseessä oli hätähuuto Karjalan tasavallan erittäin ahdistuneen tilanteen vuoksi. Mies halusi järjestää alueella kansanäänestyksen Suomeen liittymisestä.

Lehtisessä mm. todettiin: ”Se ei ole vuosien 1939-45 sodan tuloksien uudelleenkäsittelyä. … Kyse on siitä, voimmeko jäädä eloon vai tuhotaanko meidät asteittain.” Lehtisen koko teksti on liitteenä.

Stalin-Kuusinen –sopimus yksi tuomioperusta

Mies tuomittiin 100 000 ruplan sakkoihin Venäjän rikoslain 280 artiklan pohjalta. Hänet siten tuomittiin ekstremismistä, vaikka hän ei uhannut minkäänlaisella väkivallalla, eikä asiantuntijat nähneet lentolehtisessä mitään rikollisuuteen viittaavaa.

Tuomion perusteluina oli tuotu esille Neuvostoliiton kansainvälisiä sopimuksia 1939 ja 1947. 1939-sopimuksella tarkoitettaneen Otto Wille Kuusisen Terijoen hallituksen kanssa tehtyä sopimusta, jolla ei ollut minkäänlaista legitimiteettiä. Kuusinen oli Stalinin asettama nukkehallitsija, joka oli edustavinaan Suomen kansaa.

Vuoden 1947 sopimuksella tarkoitetaan Suomen ja Neuvostoliiton välillä solmittua Pariisin rauhansopimusta. Sopimus oli tyypillinen väkivaltasopimus, jossa Suomen oli allekirjoitettava Neuvostoliiton laatima rauhansopimus tai varauduttava uuteen väkivaltahyökkäykseen.

Turvapaikkahakemuksen perusteet eivät tiedossa

Suomi on kiinnostavassa asemassa, sillä miehen vaatimukset kohdistuivat oman toivottoman tilanteen vuoksi siihen, että Neuvostoliiton Suomelta pakkoluovuttamat alueet palautettaisiin ja ihmisille syntyisi mahdollisuus selvitä.

Tässä vaiheessa ei ole tarkempaa tietoa siitä, millä perusteella poliittista turvapaikkaa on haettu. On todennäköistä, että ekstremismistä tuomittu mies ei katso saavansa Venäjällä oikeutta ja hän pelkää vapautensa puolesta.

Suomen slogan: ”Ei vaatimuksia Venäjältä”

Jos Suomi antaa miehelle poliittisen turvapaikan, katsooko Venäjä Suomen tukevan pakkoluovutetun alueen palauttamista? Suomen johtajat ovat tulleet jopa kuuluisiksi siitä, että heidän sloganinsa on ollut: ”Meillä ei ole mitään vaatimuksia Venäjältä”.

Presidentti Tarja Halonen on mm. tämän asian tuonut hyvin selvästi esille. Hän kertoo keskustelleensa ns. Karjalan palautuksesta Venäjän johdon kanssa. Wikileaksin paljastusten mukaan keskustelun sisältö on ollut se, ettei meillä ole mitään vaatimuksia Venäjältä.

Restituutio ja palautus vielä toteuttamatta

Tämä suomalaispoliitikkojen vaatimattomuus tuodaan aina esille, vaikka evakkojen omaisuuden restituutio on edelleen täydellisesti käsittelemättä. Suomalaiset evakot perillisineen yhä omistavat rajan taakse jääneet kiinteistöt. Ei ole ainuttakaan kahdenvälistä tai kansainvälistä sopimusta, joka todistaisi jotain muuta.

Suomella on myös täysi oikeus rauhanomaisesti vaatia pakkoluovutetun alueen palauttamista. Kyse on 45 000 km2 alueesta.

Erityisesti Petsamo ja Karjala ovat lähivuosina globaalin logistiikan kannalta erittäin keskeisiä alueita, joten kyse ei ole merkityksettömästä asiasta.

Ekstremismin ei tarvitse olla rikollista toimintaa

Ekstremismiin liittyvä Venäjän rikoslain kohta on erikoinen. Artiklan 280 mukaan julkisessa vetoomuksessa voidaan syyllistyä ekstremistiseen toimintaan. Tästä voi saada 3 – 5 vuotta vankeutta, jos käyttää hyväkseen joukkomediaa.

Ekstremismin määrittely on kuitenkin rikoslain pykälää laajempi. Täten ekstremismiksi leimatun toiminnan ei tarvitse olla Venäjän lain mukaan rikollista toimintaa, silti siitä voi saada tuomion.

Huolestuttavaa on se, että ekstremismistä tuomittu ei voi osallistua kansalaisjärjestötoimintaan, mitä käytetään poliittisena lyömäaseena. Poliittisia vastustajia voidaan siten syyttää, mutta esim. uusnatseja ja muita todellisia ääriryhmiä vastaan lakia ei juurikaan ole käytetty.

Miten käy turvapaikkahakemuksen?

Venäläisen ”Karjalan palauttajan” turvapaikkahakemuksen käsittely tulee olemaan kiinnostavaa erityisesti näin vaalien alla.

Tällä hetkellä jokainen puolue ja erityisesti ns. vanhan vallan puolueiden edustajat pelkäävät leimautumista sen paremmin Venäjän vastustajiksi kuin puolustajiksi. Mitä tämä merkitsee yksittäisen venäläisen turvapaikanhakijan osalta, jää nähtäväksi.

SORTAVALAN LEHTINEN [epävirallinen käännös]

Moukkamaisuus ja rumat sanat kaikkialla! Kouluissa, sairaaloissa, liikenteessä, perheessä! Rikollisuus on sellainen, että me pelkäämme päästää lapsia ulos! Meidän ruokatavaramme ja vetemme ovat vaarallisia. Syntyvyys on laskenut, sairastavuus kasvaa! Me alkoholisoidumme ja tuhoudumme huumeista!

Samalla kun poliitikot ja bisneksen mahtimiehet täyttävät taskunsa rahalla, me – Karjalan kansa – olemme oikeudeton havainnoitsija siitä, miten meidän isänmaatamme varastetaan. Kuinka kauan me voimme kärsiä?

Venäjän federaation valta esitti omaa saamattomuuttaan. Karjalan kansan ei ole pakko kärsiä korruptoituneiden virkamiesten vertikaalin vallan ikeen alla.

Ne lahjusten ottajat ja varkaat pysyvät [vallassa?] vain vain Kremlin hunsvotin avulla. Ainoa keino jäädä eloon – erota Venäjästä, muodostaa vapaa itsenäinen Karjala ja, mahdollisesti, pyytää Suomea ottamaan meidän tasavaltamme Suomen kokonaisuuteen.

Se ei ole vuosien 1939-1945 sodan tuloksien uudelleenkäsittelyä. Ei ole kyse meidän kielestämme ja kansallisylpeydestämme. Kyse on siitä, voimmeko jää eloon vai tuhotaanko meidät asteittain.

Meidän täytyy järjestää kansanäänestys kysymyksistä:

1. Täytyykö Karjalan saavuttaa itsenäisyys Venäjästä? (kyllä/ei)
2. Jos Karjala tulee itsenäiseksi tasavallaksi, täytyykö Karjalan hallituksen pyytää Suomen hallitusta ottamaan Karjala Suomen alueeseen? (kyllä/ei)

Me olemme valmiit noudattamaan kaikkia muodollisuuksia, joita laki vaatii kansanäänestyksen järjestämiseksi. Sanokaa meille, miten te vastaisitte sellaisen kansanäänestyksen kysymyksiin ja voitteko te auttaa meitä järjestämään sellainen kansanäänestys.

2010, tammikuu, Laatokan Karjala

4.3.2011

Veikko Saksin kirjoitus Uudessa Suomessa 5.3.2011

Alkuperäinen lähde: http://karjala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/63956-jussi-niinisto-on-oikeassa-karjala-on-palautettava

Jussi Niinistö on oikeassa, Karjala on palautettava

Kunnioitettavaa rohkeutta suomettuneessa Suomessa  
Terve oikeustunto vaatii palautusta  
Palautusoikeus on selvä  
Restituutio-oikeus on itsestään selvä  
Nykyinen valtiojohto pakoilee  
Suomalaiset haluavat purkaa sotasyyllisyyden  
Palaus ei minkään puolueen vaaliohjelmassa  
Mikään ei ole mahdotonta  
Virallinen Suomi vain lahjoittaa lähialuerahoina  
Rohkeus toivottavasti palkitaan  

Kunnioitettavaa rohkeutta suomettuneessa Suomessa

Uusi Suomi –verkkolehti uutisoi 04.03.2011, että perussuomalainen, Maanpuolustuskorkeakoulun ja Helsingin yliopiston dosentti Jussi Niinistö haluaa Karjalan takaisin.

Erityisesti vaalien alla tällaista selväsanaista ilmaisua voidaan pitää poikkeuksellisen kunnioitettavana. Vanhojen puolueiden edustajat varovat syvästi koskettelemasta heidän itsensä kannalta arkaluontoista asiaa eli pakkoluovutetun alueen palauttamista.

On mielenkiintoista nähdä, miten tämä viesti leviää ja miten äänestäjät suhtautuvat asiaan. Karjalan palautuksen ohella syvää suomettumista ilmentää edustajien suhtautuminen sotasyyllisyyden purkamiseen. Mitä suomettuneempi ehdokas, sitä enemmän hän kauhistuu sotasyyllisyystuomioiden purkamiseen ja palautusasiaan.

Terve oikeustunto vaatii palautusta

Kuitenkin kyse on erittäin luonnollisesta asiasta. Kuten Niinistö US:n mukaan sanoo: ”Neuvostoliitto teki väärin Suomen kohtaan toisessa maailmansodassa, kun se vaati Karjalan alueiden luovuttamista”.

Eikö joka ainoa terveellä oikeustunnolla varustettu ihminen sen jälkeen totea, että ilman muuta alue pitää saada takaisin?

Onko oikeustunto, isänmaallisuudesta puhumattakaan, kohdallaan, jos Suomen eduskuntaan pyrkivä sanoo, ettei meillä ole mitään vaatimuksia Venäjää kohtaan, eikä meillä ole mitään syytä vaatia omia alueitamme takaisin?

Palautusoikeus on selvä

Takaisinsaantioikeus on selkeä. Suomi ja Neuvosto-Venäjä allekirjoittivat 1920 Tarton rauhansopimuksen. Siinä sovittiin rajat. Sopimus ei ollut väkivaltasopimus. Siinä kumpikaan osapuoli ei uhannut toista väkivallalla.

Sen sijaan Moskovan rauhansopimus ja Pariisin rauhansopimus olivat väkivaltasopimuksia. Niissä Neuvostoliitto yksin määräsi sopimuksen sisällön. Suomen tehtäväksi jäi allekirjoittaa tai tuhoutua. Viisas valitsi pakkoallekirjoittamisen.

Väkivaltasopimus ei anna sitä oikeutta, mitä tasapuolisesti tehty, molempien osapuolien aitoa omaa tahtoa ilmentävä sopimus antaa. Pariisin rauhansopimus on silti voimassa olevaa sopimusoikeutta, mutta asia voidaan neuvotella uudelleen. Ja se tuleekin neuvotella.

Restituutio-oikeus on itsestään selvä

Tilanne on yksiselitteinen myös pakkoluovutetulla alueella olevien kiinteistöjen osalta. Suomalaiset evakot ja heidän jälkeläisensä yhä omistavat kiinteistönsä rajan takana. Ei ole olemassa ainuttakaan asiakirjaa, jolla evakot olisivat luopuneet omaisuudestaan.

Tämä restituutio-oikeus on viime aikoina tullut erittäin selkeästi esille mm. YK:n resoluutiossa, joka käsittelee ns. Pinheiron periaatteita.

Nykyinen valtiojohto pakoilee

Suomen valtionjohto on määrätietoisesti presidentti Tarja Halosen johdolla dementoinut evakkojen oikeuksia. Halonen on ilmoittanut, ettei hän suostu ottamaan palautusasiaa (tai restituutiota) esille.
Voidaan kysyä, mitä nämä Suomen presidentti, hallitus ja eduskunta ovat, jotka eivät suostu edes käsittelemään 1 – 2 miljoonaan suomalaiseen kohdistuneita rikoksia ja niiden oikaisua?

Suomalaiset haluavat purkaa sotasyyllisyyden

Suomen kansa on nämä asiat ymmärtänyt poliitikkoja paremmin. Loviisan Sanomien teettämän gallupin mukaan 57 % suomalaisista kannattaa perustuslain vastaisten sotasyyllisyystuomioiden purkamista. Vain 18 % vastustaa purkamista.

Ilta-Sanomien kyselyn mukaan peräti 83 % suomalaisista kannattaa sotasyyllisyystuomioiden purkamista. Se jo kertoo, että valveutunut nettikansa ei hyväksy valtiojohdon toimia.

Palaus ei minkään puolueen vaaliohjelmassa

Perussuomalaisten, puhumattakaan minkään muun merkittävän puolueen, vaaliohjelmassa ei puhuta sotasyyllisyyden purkamisesta tai Karjalan palautuksesta. Yhdelläkään puolueella ei ole rohkeutta ilmaista näitä asioita selkeästi.

Kuitenkin puheenjohtaja Timo Soini on sanonut, että Karjalan vieminen oli vääryys ja alue on palautettava. Hän ei lupaa puhua asiasta oma-aloitteisesti, mutta vastaa kysymyksiin.

Mikään ei ole mahdotonta

Neuvostoliiton kukistumisen jälkeen mikään ei ole mahdotonta. Presidentti Mauno Koivisto torppasi pahasti sekä Neuvostoliiton Politbyroon että presidentti Boris Jeltsinin hallinnon lähettämät viestit neuvotteluvalmiudesta.

Tämän päivän Venäjä on vakavassa turbulentissa tilanteessa. Mikä tahansa siellä on mahdollista. Separatismi nostaa Venäjällä varovasti päätään. Alueet haluavat itsenäisyyttä pois Moskovan ylivallasta ja tulojen viemisestä.

Onko Suomen valtionjohto valmis neuvotteluihin, jos syntyy sama tilanne kuin 1990-luvun alussa? Silloin jopa Duuman jäsenet keskustelivat keskenään, miten suhtaudutaan, kun Suomi vaatii alueitaan takaisin.

Virallinen Suomi vain lahjoittaa lähialuerahoina

Oli isänmaallisilla venäläisillä ihmettelemistä, kun Suomi ei tehnyt mitään vaatimuksia. On Venäjän johdolla ollut varmasti monta kertaa hauskaa, kun presidentti ja hallitus ovat kilvan vakuuttaneet, ettei Suomella ole mitään vaatimuksia.

Suomi sen sijaan jatkaa lähialuerahoituksen nimellä kulkevaa lahjoitustoimintaa. Rahat ovat suurelta osaltaan menneet Venäjän pohjattomaan korruptioon. Korruptio on Venäjällä suurempi kuin koskaan. Suomen on aika lopettaa tämä lahjoitustoiminta.

Rohkeus toivottavasti palkitaan

On kiitettävä asia, että löytyy edes yksi tunnettu eduskuntaehdokas, joka uskaltaa ”ministerisalkunkin varjosta” puhua siten, kuinka isänmaallisen ja oikeudentuntoisen suomalaisen suu sanoo.

Voitaneen myös arvioida, että tällä kertaa ehdokas ei vedä sanojaan takaisin, kuten eräät muut poliitikot ovat tehneet saatuaan puoluejohdoltaan pahat haukkumiset avattuaan suunta sotasyyllisyyden purkamiseen ja Karjalan palautukseen.

On nähtävissä, että suomalaiset äänestäjät antavat näissä vaaleissa vanhoille, ylimielisiksi ja itseriittoisiksi tulleille puolueille, jotka eivät ole halunneet tai osanneet suomalaisten asioita hoitaa ja oikeuksia puolustaa, kunnon varoituksen. 

- - - - - - -

Jouko Pihon kommentti 5.3.2011

Minulla on sama tilanne kuin Jussi Niinistöllä.
Puolueeni ohjelmassa ei ole Karjalan palautusta, mutta ajan henkilökohtaisesti Karjalan ja muiden menetettyjen alueiden palauttamista Suomelle.

Karjalan ja Petsamon sijainnit (Pietari ja Jäämeri) ovat taloudellisesti hyvillä paikoilla. Kun Venäjä ei pidä Karjalasta huolta, Suomi tekisi sen, koska Suomelta löytyisi motivaatiota asiaan.

Uskon, että Karjalan palautus toteutuu meidän elinaikanamme.

Jouko Piho
Itsenäisyyspuolueen
kansanedustajaehdokas
Uudenmaan vaalipiirissä

26.2.2011

Veikko Saksin kirjoitus 26.2.2011

VAALIPESUT ALKANEET, KARJALA SILTI HALLITUSOHJELMAAN

Vaalipesut ovat alkaneet
HS: Pro Karelia on räyhääjä
Karjalan kysymys ja KL:n säännöt
KL etsii paikkaa ja hetkeä
Miten Halosen kanssa keskustellaan palautuksesta?
KL toistaa Kekkosen toimintalinjaa
Tiedon jakaminen on vahva vaihtoehto
Pro Karelia haluaa avoimuutta
Ammattipoliitikot kansalaisjärjestön johdossa?
Milloin olisi ”sopiva” hetki?
Valtionapu ei perustu johdon poliittisuuteen
Palautus ei ole hetki, vaan prosessi
Kehottaako liitto ostamaan omaa omaisuutta?
Vastavuoroisuus ymmärretään väärin
Onko Japani räyhämaa? Entä EU?

Vaalipesut ovat alkaneet

Vaalit lähestyvät. Niistä odotetaan veret seisauttavaa ”varoitusta” vanhoille puolueille. Useat ihmiset katsovat puolueiden toimivan oman olemassaolonsa turvaamiseksi, ei kansalaisten oikeuksien ja etujen ajamiseksi.

Tämä näyttää johtavan puolustukselliseen toimintaan, jossa kansalaiset yritetään vakuuttaa puolueen ja edustajien puhtaista ja kansalaisia hyödyttävistä tavoitteista. Samalla leimataan toisia räyhääjiksi, metelöitsijöiksi ja epämääräisellä tavalla väärin toimijoiksi.

Lisämausteen tälle antaa Suomen poliittisen eliitin ja osittain mediankin edelleen jatkuva syvä suomettuneisuus, jota voidaan kutsua finnofobiaksi. Yksi esimerkki leimaamis- ja puhdistamistoiminnasta oli HS:n artikkeli 25.02.2011: ”Karjala takaisin, mutta ei räyhäämällä”.

HS: Pro Karelia on räyhääjä

Sanojen valinnalla tuomitaan ja kiitetään. Artikkelissa kiitoksen kohteena on Karjalan Liitto (KL), joka ei räyhää, eikä metelöi Karjalan palautuksella. Joten toisen mainitun tahon, Pro Karelian, sen sijaan katsotaan olevan räyhääjä, joka pyrkii pakkoluovutettujen alueitten palauttamiseen.

Leimaamisen perustelu on tosin lähinnä hauska: ”On aika lopettaa kyyristely ja suomettuminen”. Suomettumisen lopettamiseen ja ihmisoikeuksien puolustamiseen tähtäävä toiminta on siten räyhäämistä. Olisiko huono asia lopulta lopettaa suomettuminen?

Googlettamalla räyhääminen liitetään ensisijaisesti koiran huonoon käyttäytymiseen eli rähisemiseen. Kyyristelyn lopettaminen ei kovin monen korvissa kuulosta räyhäämiseltä. Olisiko sananvalinnalla siten muuta funktiota kuin leimaaminen perustelujen puuttuessa?

Karjalan kysymys ja KL:n säännöt

HS:n haastateltavana oli KL:n kunniapuheenjohtaja Pertti Viinanen, joka on mitä sympaattisin ja miellyttävin henkilö. Viinasen mukaan liitto pyrkii toiminnassaan ”Karjalan kysymyksen ratkaisemiseen”. Tällä liitto tarkoittaa karjalaisen kulttuurin ja elämämuodon ylläpitoa ja tunnetuksi tekemistä.

Onkohan toimittaja ymmärtänyt haastateltavan oikein? Liiton sääntöjen 2 §:n 1 momentin mukainen tehtävä on kulttuuritehtävä eli karjalaisen kulttuurin ja elämänmuodon ylläpito. Sen sijaan 2 momentti on Karjalan kysymyksen ratkaiseminen.

Ei samaa asiaa toisteta samassa tarkoituspykälässä. Kansleri Kauko Sipponen on mm. todennut, että olisi viisainta puhua palautuksesta, mikä on Karjalan kysymyksen alkuperäinen sisältö. Viinanen kieltää sanoilla harhauttamisen: ”Tämä ei ole missään tapauksessa sellainen asia, mistä ei pidä tai voisi puhua asian oikealla nimellä”.

KL etsii paikkaa ja hetkeä

Palautuskysymyksessä eli juuri siinä Karjala-kysymyksessä Viinanen korostaa: ”Enemmän vaikutamme suorilla kontakteilla. Pitää löytää sellainen hetki ja paikka, jossa asia olisi eteenpäin vietävänä.” Tällainen lausuma on ainakin kolmessa mielessä kyseenalainen: toiminnan kohde, toimintatapa ja toimintakuvaus.

Onko esim. sotasyyllisyyden purkaminen jotenkin räyhähenkistä toimintaa? Siinähän on kyse perustuslaillisen tilanteen palauttamisesta ja perustuslain vastaisten tuomioiden purkamisesta. Miksi sitä halutaan vastustaa?

Koska liitto korostaa, ettei se ole ulkopoliittinen toimija, näiden kontaktien kohde voi koskea vain suomalaisia poliittisia päättäjiä.

Miten Halosen kanssa keskustellaan palautuksesta?

Tärkein näistä päättäjistä on vielä pari vuotta presidentti Tarja Halonen. Hän on yksikantaan sanonut: ”En ota Karjalan kysymystä esille”. Venäjän johdolle hän on useampaan kertaan sanonut: ”Suomella ei ole mitään vaatimuksia Venäjää kohtaan”.

Mitä Halosen kanssa on kahden kesken keskusteltu? Miten asia on sillä tavoin edistynyt? Halosen ja presidentti Mauno Koiviston jyrkän vastustavat Karjalan palautus –kannat ovat saaneet venäläisetkin johtajat vastustamaan palautusta.

Ulkoministeri Alexander Stubb sanoi toukokuussa 2004: "Tietysti Karjalan palautus pitkällä aikavälillä rauhanomaisin keinoin. Nyt ei ole oikea aika ottaa asiaa esille, enkä tee asian puolesta mitään.” Tämän lupauksensa hän on pitänyt hyvin.

KL toistaa Kekkosen toimintalinjaa

Toiseksi lause kuvaa, että asiassa toimitaan presidentti Urho Kekkosen viitoittamalla polulla. Kekkonen teki parhaansa saadakseen Karjalan takaisin. Mutta hän kielsi tiukasti kansaa osallistumasta palautusasiaan millään lailla. Hän yksin päätti hoitaa asian.

Kekkonen ei kyennyt palauttamaan Karjalaa, koska häneltä puuttui kansan aktiivinen tuki asiassa. KL kieltää jäseniään osallistumasta palautusasiaan. Liiton johto hoitaa palautuksen salaisissa keskusteluissa asiaa täysin vastustavan poliittisen johdon kanssa.

Toimintatapa voidaan siten hyvin kyseenalaistaa. Mutta tuleeko siitä sitten räyhätoimintaa, jos kansalaisjärjestö toimii kansalaisjärjestön tapaan? Pitää asiasta seminaareja, tilaisuuksia, kirjoittaa artikkeleita, tarjoaa tietoa medialle, kutsuu päättäjiä kuulemaan asiasta, on aktiivinen?

Tiedon jakaminen on vahva vaihtoehto

Haastateltavan antama toimintakuvaus vaikuttaa oudolta: ”Ollaan hyvin räyhäkkäästi esillä tai yritetään vaikuttaa päättäjiin”. Siinäkö vaihtoehdot? Joko räyhätään ja metelöidään tai pidetään salakeskusteluja?

Pro Karelian tavoitteena on vaikuttaa päättäjiin jakamalla tietoa ja esittämällä erittäin merkittävä joukko argumentteja, miksi suomalaisilla on täysi oikeus, jopa velvollisuus, viedä palautuskysymystä eteenpäin. Niihin voi tutustua esim. kirjassa Karjalan ja Petsamon palautus.

Yrittääkö Pro Karelia pakottaa Venäjän johdon aloittamaan palautuksen? Ei, koska kansalaisjärjestönä sen tehtävänä ei ole neuvottelut ulkovaltojen kanssa. Se pyrkii vaikuttamaan kotimaisiin päättäjiin, mutta ei vain odottamaan suotuisaa hetkeä.

Pro Karelia haluaa avoimuutta

”KL ei metelöi Karjalan palauttamisella”. Se on totta. Liitto ei metelöi, se pitää salaisia johtajaneuvotteluja asiaan täysin kielteisesti suhtautuvien poliitikkojen kanssa. Tai sitten niissä keskusteluissa vahvistetaan sama, minkä Halonen on usein vahvistanut Venäjän johdolle: ”Meillä ei ole mitään vaatimuksia”.

Ero KL:n liiton toimintaan on suuri. Pro Karelia haluaa kansan tuntevan tämänkin 1 - 2 miljoonaan kansalaiseen kohdistuvan asian. Se ei halua salailua, kuten poliitikkojen tapa on ollut. Vaikeneminen on osa vahvaa poliittista vallankäyttöä.

Toimintatavoilla on suuri ero. KL:n harjoittama ”kekkoshenkinen palautus” johti siihen, että kaikkein suotuisampaan aikaan eli 1990-2000 palautuksen kannatus oli romahtanut 5 – 10 % tasolle.

Pro Karelian asiallisiin argumentteihin ja tiedon laajaan jakamiseen perustuvan toimintatavan myötä palautuksen kannatus on noussut yli 40 % tason. KL:n varapuheenjohtaja Risto Kuisman mukaan ollaan 50 % tasolla. Liitto ei tähän tiedon jakamiseen ole juurikaan osallistunut.

Ammattipoliitikot kansalaisjärjestön johdossa?

HS:n artikkelissa viitataan siihen, että KL:n puheenjohtajisto on täysin miehitetty istuvilla poliitikoilla. Onko tämä oikea ratkaisu, että suuren kansalaisjärjestön johdossa istuu ammattipoliitikkoja?

Kansanedustaja on aina sidottu puolueeseensa ja puoluekuriin. Entä kun puolueen johto sanoo, että me emme ota sotasyyllisyyttä, omaisuuden restituutiota tai palautusta esille? Miten sama henkilö ammattipoliitikkona toimii kansalaisjärjestössä aktiivisesti asian puolesta?

Liiton valinta ei ole sääntöjen määräämä, tuskin edes niiden hengen mukainen. Tämä puolueoivallus on tehty vaaliohjesääntöön vallankäytön varmistamiseksi.

Milloin olisi ”sopiva” hetki?

Artikkelissa KL lähettää terveisiä hallitukselle. ”Karjalan palauttamista pidettävä esillä aina kun siihen on sopiva hetki”. Tässä pitäisi määrittää, kenen hetkestä on kyse. Milloin esim. Halosen kanssa on sopiva hetki?

Liitto haluaa toimijan roolin lähialueyhteistyössä. Lähialuekustannuksista noin 800 milj. euroa on mennyt Venäjä-toimintaan. Jokunen sata miljoonaa on siten lahjoitettu Venäjällä kaiken kattavaan korruptioon.

Lähialuerahoitus on poliittinen lahjontamuoto, joka on syytä lopettaa. Suomalaiset nuoret ja vanhukset tarvitsevat nekin kymmenet miljoonat. Venäjä on maailman rikkain maa, jolla on varaa pitää alueensa kunnossa, jos sillä on siihen halua. Suomen ei ole tarpeen maksaa lisää sotakorvauksia.

Valtionapu ei perustu johdon poliittisuuteen

Liiton poliittisten johtajien valintaa perustellaan sillä, että valtionapu turvataan. Onko tämä lähtökohta oikein? Eikö itse toiminnan pidä olla sellaista kansalaisjärjestötoimintaa, jota valtio on velvollinen rahoituksellaan tukemaan?

Ellei ole, ei tukeakaan pidä myöntää. Tukea ei missään tapauksessa pidä myöntää siksi, että sitä lobbaavat ja siitä päättävät samat kansanedustajat, jotka istuvat rahan saaja-organisaation hallituksessa. Entistä pääministeri Matti Vanhasta kurmotettiin juuri tällaisesta asiasta vahvasti.

Palautus ei ole hetki, vaan prosessi

Artikkelissa viitataan siihen, että ”Pitää löytää sellainen hetki ja paikka, jossa asia olisi eteenpäin vietävänä”. Ei palautus ole hetki, se on hyvin pitkä ja monitahoinen prosessi. Se vaatii monitahoisen valmistelun ja kansan tuen.

Koivisto dementoi tällaisen prosessin potentiaalisen alkamisen sekä Politbyroolle että Jeltsinin hallinnolle. Odottamalla sitä hetkeä, Suomen poliittinen johto ei edelleenkään kykene edes ottamaan kantaa asiaan. Päättäjät eivät ole perehtyneet asiaan.

Palautuksessa on teknisten asioitten lisäksi etsittävä ne voimakkaat win-win –katalyytit, jotka ovat Venäjän kannalta hyvin merkittäviä positiivisia tekijöitä. Salailemalla ja estämällä julkinen keskustelu, mitään puoltavia argumentteja ei löydetä.

Kehottaako liitto ostamaan omaa omaisuutta?

Artikkelista voidaan ottaa vielä esille Suomen ja Venäjän vastavuoroisuus: ”Vanhat karjalaisten jälkeläiset ostaisivat tai vuokraisivat mielellään kesämökkipaikkoja entisiltä kotiseuduiltaan”.

Onko tämä sitaatti väärinymmärrys? Miten muuten voisi olla ymmärrettävissä, että maan suurimman karjalaisen järjestön kunniapuheenjohtaja kehottaa valtiovaltaa ja kansalaisia ostamaan omaa omaisuuttaan?

Pariisin rauhansopimuksessa raja siirtyi. Ei ole ainuttakaan asiakirjaa, joka osoittaisi, että suomalaisten omistamien kiinteistöjen omistusoikeus olisi siirtynyt. Suomalaiset yhä omistamat kiinteistönsä.

Vastavuoroisuus ymmärretään väärin

Vastavuoroisuus ei siten voi tarkoittaa oman omaisuuden ostamislupaa. Kyse on periaatteesta, että jos Suomi sallii venäläisten ostavan vapaasti maata Suomesta, Venäjän on sallittava suomalaisten ostaa vapaasti maata Venäjältä.

Onko Japani räyhämaa? Entä EU?

Onko Japanin hallitus räyhähallitus, kun se on hallitusohjelmaan ja omaan aktiiviseen toimintaansa liittänyt Kuriilien palautuksen? Onko Kiinalla räyhäjohto, kun se on vaatinut omia alueitaan takaisin? Onko Venäjällä räyhähallitus, kun se haluaa pitää ryöstämänsä alueet itsellään?

Onko Eurooppa Parlamentti, Euroopan Neuvosto ja ETYJ räyhäorganisaatioita, kun ne ovat menneet kovin sanoin tuomitsemaan Venäjän toimet ja vaativat mm. ihmisoikeuksien toteuttamista?

Vain onko vain suomalainen organisaatio, joka asiallisesti, faktoihin perustuen ja maltillisen kriittisesti käsittelee restituutiota ja palautusta, jotenkin metelöivä räyhäorganisaatio? Ehkä HS:n artikkelin pohjalta on tarpeen harkita uudelleen niitä sanoja, joilla yhteisöjä leimataan, vaikka vaalipesut ovat alkaneetkin.

Lisätiedot:
Veikko Saksi

11.2.2011

Veikko Saksin kirjoitus "Mikä Halosen motiivi Karjalan kieltämisessä?"

MIKÄ HALOSEN MOTIVAATIO KARJALAN KIELTÄMISESSÄ?

- Wikileaks antaa hämmentävän kuvan Halosesta
- Putin otti Karjalan palautuksen esille
- Putin tunnusti talvisodan Stalinin virheeksi
- Neuvostoliitto oli sotien hyökkääjävaltio
- Venäjän johto ajattelee isänmaallisesti
- Suomettuminen ja finnofobia
- Koivisto aloitti suomalaisten oikeuksien hylkäämisen
- Presidentti antaa velvoittavan vakuutuksen
- Wikileaks luo epäisänmaallisen presidentin kuvan
- Halonen: ”Suomella ei ole mitään vaatimuksia Venäjälle”
- Kenelle Halonen on vaarallinen nainen?
- Japanin ja Suomen rinnastaminen noloa
- Suomalaiset haluavat poliittisen muutoksen

Wikileaks antaa hämmentävän kuvan Halosesta

Helsingin Sanomien julkaisemista Wikileaks-vuodoista syntyy hämmentävä kuva Suomen presidentti Tarja Halosesta.

Politiikassa tiedon pimittäminen tai vuodattaminen on yleensä harkittua vallankäyttöä ja oman edun tavoittelua. Mutta onko koko kansaa ja maata koskevien tietojen pimittäminen vastuullista ja oikeaa presidentin vallankäyttöä, se tulee selvittää.

Putin otti Karjalan palautuksen esille

HS otsikoi 02.02.2011 Wikileaks-juttunsa: ”Putin tyrmäsi Karjala-kysymyksen Haloselle 2004." Jutun mukaan ex-presidentti Vladimir Putinin kerrottiin todenneen, että mikäli toisen maailmansodan jälkeen sovittuja rajoja aletaan muuttaa, myös muut Itä-Euroopan rajalinjat voidaan kyseenalaistaa.

On luonnollista, että tehdyt vääryydet tulee korjata. Usean rikoksen tekeminen ei voi olla lieventävä asianhaara. Vanhaa venäläistä sananlaskua ei voida pitää ohjenuorana: ”Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa."

Näin kuitenkin näyttää Suomen presidentti ajattelevan – ei kuitenkaan oman maansa näkökulmasta, vaan ryöstäjän näkökulmasta.

Putin tunnusti talvisodan Stalinin virheeksi

HS otsikoi 11.02.2011 Wikileaks-juttunsa: ”Putin sanoi Haloselle pitävänsä talvisotaa virheenä." Putin oli kesäkuussa 2000 sanonut Haloselle, että hänen mielestään Neuvostoliiton johtaja Stalin teki virheen hyökätessään Suomeen talvisodassa 1939.

Tämän saman asian toi selvästi esille jo presidentti Boris Jeltsin 18.05.1994: ”Me presidentti Martti Ahtisaaren kanssa emme hyväksy Stalinin rikollista hyökkäyspolitiikkaa Suomea vastaan”.

Karjalan palautuskysymys ei Suomen ja Venäjän välillä katoa koskaan, ennen kuin Venäjä palauttaa Suomelta viedyt alueet.

Ahtisaari sanoi tämän asian selvästi tv-puheessaan 24.10.1999: ”Karjalan kysymys hiertää tulevaisuudessakin suomalaisten ja venäläisten mieliä. Kuka tahansa sitten onkin Kremlissä Venäjän korkeimpana vallanpitäjänä, tämän alitajunnassa on aina pysyvänä piikkinä pakkoluovutetun Karjalan kysymys.”

Neuvostoliitto oli sotien hyökkääjävaltio

Karjala-kysymys – laajemmin tarkasteltuna pakkoluovutettujen alueitten palautuskysymys – ja talvisota liittyvät saumattomasti yhteen. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939, mistä alkoi talvisota ja mikä jatkui jatkosotana ja Lapin sotana.

Sotien ja sitä seuranneen Pariisin rauhansopimuksen perusteella Suomi menetti 45 000 km2 eli 13.3 % nyky-alueestaan.

Rauhansopimus oli Neuvostoliiton määräämä väkivaltasopimus. Suomelle jäi kaksi mahdollisuutta: hylätä sopimus ja tuhoutua tai allekirjoittaa ja myöhemmin pyrkiä rauhanomaisesti korjaamaan vääryydet.

Venäjän johto ajattelee isänmaallisesti

On positiivinen asia, että alueitten ryöstöön ja sodan aloittamiseen syyllistyneen Neuvostoliiton seuraajavaltio Venäjän presidentti ottaa maitten välisen kipukysymyksen esille oma-aloitteisesti.

Syynä tähän on varmastikin perusvenäläinen isänmaallisuus, joka ei ole sukua suomettuneiden suomalaisten poliitikkojen ”isänmaallisuudelle”.

Isänmaallisen venäläisen on mahdotonta ymmärtää, ettei suomalainen ehdottomasti halua omia, maalleen kuuluvia alueita takaisin. Hän arvioi asiasta puhumattomuuden tarkoittavan salaisten suunnitelmien tekemistä.

Sen vuoksi Duuman jäsenten kerrotaan keskenään keskustelleen, miten Suomelle vastataan, kun se Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen ilman muuta vaatii omia alueitaan takaisin. Hämmennys venäläisten keskuudessa oli varmasti suuri, kun Koivisto toimi täsmälleen päinvastoin.

Suomettuminen ja finnofobia

Suomettumisesta on puhuttu paljon. Edellä olevat esimerkit osoittavat, ettei se ole mihinkään hävinnyt Suomen poliittisesta johdosta. Jossain määrin se on muuttanut muotoaan, minkä vuoksi on yksinkertaisempaa puhua finnofobiasta.

Finnofobia on tehokkaan propagandan tuloksena syntynyt suomalaisten pelko ajaa omia oikeuksiaan ja laillisia etujaan, tarve mitätöidä omat saavutukset ja tarve tuntea syyllisyyttä niistä rikoksista, joita Suomi ei ole tehnyt.

Esimerkit osoittavat, että Suomen poliittisessa johdossa on vahva linnake, joka yhä pitäytyy syvässä Venäjä-pelossaan ja tarkastelee asioita ensin Venäjän edun näkökulmasta, uskaltamatta katsoa asioita Suomen legaalien oikeuksien kannalta.

Koivisto aloitti suomalaisten oikeuksien hylkäämisen

Suomalaisten oikeuksien hylkääminen koettiin jo Koiviston aikana. Kun Neuvostoliiton Politbyroo lähetti viestejä valmiudestaan käydä aluekysymysneuvotteluja, Koivisto vaikeni. Kun Jeltsinin hallinto lähetti neuvotteluviestejä, Koivisto ensin vaikeni ja sen jälkeen ilmoitti halukkuutensa tehdä uusi YYA-sopimus.

Kun YYA-sopimusta ei voitu tehdä, tehtiin 1992 satoja miljoonia suomalaisten veronmaksajien rahoja kaivoon heittävä korruptio- ja lahjoitussopimus, jota virheellisesti kutsutaan lähialuesopimukseksi sekä verraten tyhjänpäiväiseksi osoittautunut naapuruussopimus.

Koiviston käyttäytyminen aluekysymyksessä verrattuna presidentti J K Paasikiven loppuaikaan ja presidentti Urho Kekkosen aikaan, oli pöyristyttävää neuvostoihannointia tai –pelkoa, jonka motivaatiolle ei tähän mennessä ole löytynyt mitään todellista selitystä.

Presidentti antaa velvoittavan vakuutuksen

Suomen legaaleja oikeuksia katsova presidentti olisi viimeistään valtakautensa alussa valmistautunut tarttumaan Karjala-keskusteluun heti, kun siihen ilmenee mahdollisuuksia. Antamassaan juhlallisessa vakuutuksessa presidentti sitoutuu toimimaan Suomen ja suomalaisten oikeuksien, jopa etujen puolesta:

"Minä – –, jonka Suomen kansa on valinnut Suomen tasavallan presidentiksi, vakuutan, että minä presidentintoimessani vilpittömästi ja uskollisesti noudatan tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistän Suomen kansan menestystä”. Perustuslaki 56 §.

Vakuutuksen noudattaminen edellyttää pakkoluovutettujen alueitten palautuskysymysten ja evakkojen omaisuuden restituution (omaisuuden takaisinsaamisen) perusteellista selvittämistä ja esille ottamista Venäjän kanssa.

Wikileaks luo epäisänmaallisen presidentin kuvan

Wikileaksin luoma kuva Halosesta passiivisena ja kansan oikeuksista piittaamattomana presidenttinä tulee valitettavan vahvasti esille. Tämä ei ole Karjala-kysymyksen osalta ensimmäinen kerta.

Vuonna 2005 Halonen Lahden Karjala-juhlissa esitti, ettei hän ota palautusasiaa esille ja lupasi pyrkiä siihen, että suomalaiset evakot saisivat ostaa omia kiinteistöjään takaisin. Ajatus sinänsä on absurdi. Eihän omaa omaisuutta osteta rikolliselta taholta takaisin, vaan se saadaan takaisin korvausten kera.

Elokuussa 2005 Halonen sanoi yksiselitteisesti presidentti Kekkosen Tamminiemen museossa ent. päätoimittaja Inkeri Rislan kysymykseen, ettei hän tule ottamaan palautusasiaa esille.

Halonen: ”Suomella ei ole mitään vaatimuksia Venäjälle”

Halonen on kertonut keskustelleensa Venäjän johdon kanssa Karjalan kysymyksestä. Wikileaksin paljastukset tuovat selvästi esille, että jo silloin heränneet epäilyt keskustelujen sisällöstä ovat olleet valitettavan oikeita.

Halonen sanoo, ettei Suomella ole mitään vaatimuksia Venäjälle. Tähän sanontaan liittyy vahva ilmoitus siitä, ettei hänen johtamansa Suomi hae, ei edes halua, siltä väkivalloin riistettyjä alueita takaisin.

Mikä on tähän liittyvä Halosen motivaatio? Hän on Suomen presidentti, mutta hän ei suostu ajamaan kaikkiin suomalaisiin liittyviä asioita. Hän esittää terävän huolestumisensa arvioidessaan yksittäisen seksuaalivähemmistöryhmän tai ihmisen kaikkiin oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä. Hän sen sijaan vaikenee, kun kyse on koko kansaa koskevista suurista asioista.

Kenelle Halonen on vaarallinen nainen?

Halonen on koulutukseltaan juristi. Hänen tulisi tietää, että kansainväliset sopimukset ovat yksiselitteisesti jo yli vuosisadan ajan (esim. Haagin sopimukset 1899 ja 1907) vahvistaneet omaisuuden pysyvyyden suojan. Maailman vanhimmassa lakikoodeksissa omaisuus suojattiin yli 4 000 vuotta sitten.

Putin sanoi HS:n mukaan vuoden 2000 tienoilla Haloselle: ”Olet hyvin vaarallinen nainen."

Uutisesta jäi epäselväksi, tarkoittiko Putin, että Halonen on vaarallinen nainen hänelle, Venäjälle vai Suomelle. Wikileaks-paljastusten ja muiden tiedossa olevien seikkojen pohjalta lähinnä viimeksi mainittu kohde näyttää todennäköisimmältä.

Japanin ja Suomen rinnastaminen noloa

Viimeaikaiset uutiset Venäjän ja Japanin välisestä Kuriilien kiistasta saattavat Halosen toiminnan presidenttinä entistä oudompaan valoon. Neuvostoliitto valtasi eräitä Japanille kuuluvien Kuriilien saaria ja saariryhmiä aivan II maailmansodan lopussa.

Neuvostoliitto tai Venäjä eivät ole suostuneet palauttamaan Japanille kuuluvia alueita. Japanissa pääministeri ja koko hallitus ajavat voimakkaasti merkittävänä hallitusohjelman osana Kuriilien palauttamista. Koko kansa on hankkeen takana, vaikka Japani itse oli hyökkääjävaltio, mitä Suomi ei ollut.

Suomi ja Suomen poliittinen johto antaa todella heikon kuvan itsestään ja oikeusajattelustaan Petsamon, Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamisasiassa. Suomi on asiassa kuin vastahakoinen uppotukki, joka ei uskalla edes toisen osapuolen käynnistäessä keskustelua asiasta, ottaa siihen minkäänlaista omiin oikeuksiin liittyvää kantaa. Suomi piiloutuu antautuvan liturgian suojaan.

Suomalaiset haluavat poliittisen muutoksen

Kevään 2011 eduskuntavaalit tulevat osoittamaan, että kansa on perin juurin kyllästynyt kolmen suuren puolueen kyvyttömyyteen hoitaa suuria asioita. Vaikka tilalle ei ole tarjota mitään selkeää pelastusohjelmaa, kansalaiset näyttävät olevan valmiita antamaan ylimielisiksi käyneille ja omaa etuaan ajaville puolueille rankan opetuksen.

Suomeen tarvitaan isänmaallinen presidentti, hallitus ja eduskunta. Wikileaks paljastuksineen on erittäin hyvä tuomaan esille sen, miten merkittävä osa suomalaisesta poliittisesta johdosta edelleen pääosin toimii selkärangattomasti ja kansalaistensa oikeuksista piittaamatta.

Jos poliittisten gallupien kyselyt osoittautuvat oikeiksi, eduskuntavaaleista tulee veret seisauttava rökäletappio suurille puolueille. Ne ovat sen ansainneet. Vain perusteellisen järkytyksen jälkeen on mahdollista, että suomalaiset poliitikot kenties alkavat ajatella suomalaisten legaaleja oikeuksia sekä Suomen ja sen kansan oikeutta ja etua.

Lisätiedot: Veikko Saksi

27.1.2011

Risto Kuisman kirjallinen kysymys Karjalasta

Eduskunta 11.1.2011

KIRJALLINEN KYSYMYS

Karjalan kysymys

Eduskunnan puhemiehelle

Nyt jo entinen Neuvostoliitto anasti toisessa maailmansodassa Suomelta Karjalan ja eräät muut alueet. Sadattuhannet suomalaiset menettivät kotinsa ja maansa. He joutuivat muuttamaan pois kotiseudultaan. Neuvostoliitolla ei ollut anastukseen mitään muuta oikeutta kuin vahvemman oikeus. Tämä suuri vääryys ja epäoikeudenmukaisuus on edelleen korjaamatta.

Maamme hallitukset eivät ole olleet aktiivisia etsimään keinoja Karjalan palauttamiseksi. Menneinä vuosikymmeninä silloiset hallitukset onnistuivat palauttamaan Porkkalan alueen ja pitivät esillä mahdollisuutta myös muiden alueiden palautukseen.

Neuvostoliiton hajottua tämän vuosikymmenen alussa olisi ollut hyvä mahdollisuus Karjalan kysymyksen esille ottoon. Tällöin Baltian maat saivat takaisin itsenäisyytensä oman aktiivisuutensa ansiosta. Silloin Suomen johto oli passiivinen ja valmistautumaton avautuneeseen tilaisuuteen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kehitys on jatkunut Venäjän federaatiossa. Venäjällä on muun muassa jo presidentti Jeltsinin toimesta tuomittu Stalinin Neuvostoliiton toimet Suomea vastaan. Muutenkin Venäjä on tehnyt eroa Stalinin Neuvostoliiton toimintaan.

Itärajan takana vallitsee rappio. Siellä asuvan väestön vaikeudet ovat sellaisia, ettei Venäjällä ole mahdollisuutta omien vaikeuksiensa keskellä niitä korjata. Tämä tilanne antaa mahdollisuuden etsiä sellaista ratkaisua, joka toisaalta täyttää kokonaan tai osittain suomalaisten toiveet ja toisaalta on Venäjän hyväksyttävissä ja pelastaa Karjalan ja muut luovutettavat alueet ja niiden väestön nykyiseltä rappiolta.

Ulkoasiainministeri Tarja Halonen vastasi kirjalliseen kysymykseeni (KK 596/1999) Karjalan kysymyksestä vuonna 1999 ja ulkoasianministeri Erkki Tuomioja vuonna 2004 ( KK 964/2004) mm seuraavasti:
"ETYKI:n päätösasiakirjan mukaan rajoja voidaan muuttaa kansainvälisen oikeuden mukaisesti rauhanomaisin keinoin ja sopimusteitse. Periaatteessa ei siten voida sulkea pois mahdollisuutta, että Neuvostoliitolle luovutetuista alueista tai niiden käytöstä voitaisiin neuvotella uudelta pohjalta, jos Venäjällä on tähän valmius. Venäjä ei kuitenkaan ole halukas keskustelemaan rajojensa muuttamisesta."

Suomen on etsittävä aktiivisesti ratkaisua, joka on sekä Suomen että Venäjän etujen mukainen.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus varautunut omalta osaltaan mahdolliseen Karjalan ja muiden sodassa menetettyjen alueiden asioiden esille ottoon, onko hallituksella suunnitelmia siitä, miten mahdollinen Karjalan ja muiden alueiden palauttaminen Suomeen voidaan toteuttaa ja

onko Venäjän halukkuus keskustella Karjalan kysymyksestä muuttunut vuodesta 2004?

Helsingissä 11 päivänä tammikuuta 2011
Risto Kuisma /sd

21.1.2011

Veikko Saksin kirjoitus Itä-Suomen vahvistumisesta

Alkuperäinen lähde: http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1983&author=10

ITÄ-SUOMI VAHVISTUU, KUN KARJALA JA PETSAMO PALAUTUVAT

- Miksi itäinen Suomi kuihtuu?
- Elämisen mahdollisuudet luotava
- Petsamon ja Karjalan palautus avaimia
- Palautus suuri etu myös Venäjälle
- Lipposen malli liian rajoitettu
- Palautus on emergenttinen win-win

Miksi itäinen Suomi kuihtuu?

Entinen pääministeri Paavo Lipponen ehdottaa Suomen Kuvalehdessä 21.01.2011, että Itä-Suomi otettaisiin valtion erityissuojeluun seuraavassa hallitusohjelmassa. Suojeluperusteena on alueen taantuminen ilman erityisiä toimenpiteitä.

Miksi nykyinen Itä-Suomi taantuu ja kuihtuu? Syy on erittäin yksinkertainen. Viime sotien vuoksi Neuvostoliitto pakkoluovutti Suomelta Karjalan Kannaksen, Laatokan Karjalan, Petsamon, Sallan ja Kuusamon itäosia sekä eräitä Suomenlahden ulappasaaria.

Pakkoluovutetun Karjalan ja nykyisen itäisen Suomen luonnolliset talousakselit katkesivat. Luonnollinen taloudellinen yhteistoiminta molempiin suuntiin katkesi. Siksi molemmat alueet ovat taantuvia, ilman selvää tulevaisuutta olevia alueita.

Elämisen mahdollisuudet luotava

Voisiko Lipposen ehdottama suuren ja köyhän alueen yhdistäminen auttaa tilanteessa vai syntyisikö vain uusi miljoonan ihmisen entistä köyhempi alue? Mikä tai mitkä olisivat ne erityiset talousmaantieteelliset edut tai kilpailutekijät, jotka erityissuojelun mukana toteutuisivat?

Syntyisikö tällä tavoin riittävän vahvoja keskusseutuja, jotka olisivat lääke väestön vanhenemisen, nuorten pois muuttaminen, työpaikkojen puuttumisen ja muiden ongelmien ratkaisemiseksi?

Jatkuvilla vahvoilla tukitoimilla uutta suurta aluetta kyettäisiin pitämään elossa, mutta minkäänlaisia takeita ei ole siitä, että alueella oma yritystoiminta virkistyisi, nuoret muuttaisivat takaisin tai työttömyys sulaisi pois.

Petsamon ja Karjalan palautus avaimia

Ainoa selkeä keino nykyisen itäisen Suomen nostamiseksi on Karjalan Kannaksen, Laatokan Karjalan ja Petsamon sekä muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamisen takaisin Suomen osaksi. Tästä toimenpiteestä syntyisi valtaisa määrä uutta elämää ja liiketoimintaa.

Palautuksen mukana Petsamosta tulee Aasia-Eurooppa –logistiikan (logistiikka eli kaikki kuljetukseen, varastointiin, huolintaan ym. liittyvät toimet) keskus. Sen avulla koko Lapin elinkeinorakenteen muuttaminen alkaisi tapahtua vauhdikkaasti. Lapissa on lukuisia rikkaita kaivoksia, joiden hyödyntäminen ja kilpailukyky edellyttävät edullista logistista yhteyttä asiakkaisiin.

Lapin taloudellinen nouseminen ja Petsamon erittäin voimakas logistinen keskus puolestaan säteilevät vahvasti koko itäiseen Suomeen. Mutta ei pelkästään sinne, vaan myös Karjalan tasavallan alueelle.

Palautus suuri etu myös Venäjälle

Karjalan palautus toimii jo itsessään voimakkaani emergenttisenä katalyyttinä luoden täysin uutta liiketoiminnan tasoa. Palautus sysää voimakkaan investointiaallon liikkeelle. Rajan tuntumaan Pietarin kupeeseen syntyy voimakas teollisuus- ja kauppakeskittymä, joka tukee Pietarin metropolin kehittymistä toimien sen palvelukehän vahvana osana.

Karjala on portti Venäjälle. Karjalan Kannaksen ja Laatokan Karjalan talousmaantieteellinen asema on erinomainen. Se on luotu aktiiviseen yhteydenpitoon Venäjän alueiden kanssa.

On havaittu, ettei Venäjä kykene hyödyntämään Karjalaa, vaan se pääosin ränsistyy entisestään. Väkivalloin ja väkivallalla uhaten otettu alue ei tuo menestystä, koska väkivallan käyttö on hävittänyt kaikkein tärkeimmän yhteistoiminnan perustan – luottamuksen.

Lipposen malli liian rajoitettu

Lipposen malli on liian rajoitettu, jotta se voisi toimia aktiivisena kasvuveturina itäisen rajan molemmin puolin. Siltä puuttuvat myös ne vahvuudet, mitä voimakas kehitys aina edellyttää.

Kun Suomen alueet on palautettu, luottamus Venäjää kohtaan nousee täysin uudelle tasolle. Se merkitsee investointeja ja hyvinvointia koko itärajan pituudeltaan myös Venäjän puolella.

Tällöin metsäteollisuuden kehittäminen, sujuva liikenne ja venäjän kielen lisääntyvä käyttö voivat toteutua, kuten Lipponen toivoo.

Palautus on emergenttinen win-win

Pakkoluovutetun alueen palauttaminen ja evakkojen omaisuuden restituutio eli kiinteistöjen takaisinsaaminen ovat Suomen taloudellisen kehityksen kannalta avainkysymyksiä. Ellei näitä asioita toteuteta, Suomen kasvuedellytykset ovat heikot.

Mitä heikommat edellytykset Suomella ovat erityisesti itärajalla, sitä heikommin pärjäävät myös Venäjän luoteisalueen ihmiset ja yritykset. Suomen ja Venäjän tulisi nähdä ne valtaisat edut, jotka palautus ja Neuvostoliiton vanhojen rikosten korjaaminen tuovat.

Palautuksesta ja omaisuuden restituutiosta syntyy win-win –tilanne, josta Suomi ja Venäjä hyötyvät eniten. Siksi nämä asiat on saatava Suomen uuden hallituksen hallitusohjelmaan. On aika lopettaa kyyristely ja suomettuminen, finnofobian vaaliminen myös poliittisella tasolla.

Lisätiedot:
Veikko Saksi

20.1.2011

Mikko Reposen profetioita Karjalasta

Minulla on aiemmilla profetiasivuillani Mikko Reposen profetioita sekä ennen Talvisotaa että sotien jälkeen. En nyt aivan muista, mutta oheiset sodan jälkeiset profetiatkin taitavat olla mukana. Mutta kun minulle lähetettiin näitä katkelmia Reposen profetioista, jotka on otettu kirjasta "Mikko Reponen VIIPURIN PROFEETTA", niin päätin laittaa ne näkyviin, koska kaikki eivät ole varmaankaan niitä ennen lukeneet.

Kirjasta Mikko Reponen VIIPURIN PROFEETTA:

(Jeesus tulee pian) lyh. - "Mutta sitä ennen Hän, jolla on valta taivaassa ja maanpäällä, vie meidät, Karjalan siirtokansan, vielä entisille kotimaille Karjalaan"

Sivu 60 kirje 3.1.1947

"...Myrskyt lähenevät, ne vievät meidät Karjalaan..."

sivu 10

"...enkelit pitävät kiinni vihan tuulia, mutta näky täyttyy ajallaan. (Habak 2 ) Silloin, vihan tuulien puhaltaessa, aukee Karjalan maa takaisin.

sivu 60 kirje  5.11.1947

"Sitten kuin suuret myrskyt, sekä itä- ja länsituulet käyvät, niin ne vasta siirtävät karjalaiset jäännökset vanhoille paikoille"

Sivu 62 kirje 21.3.1950

"...kyllä Karjala saadaan takaisin, vaan hänelle ei ole ilmoitettu aikaa.

*Nyt se saadaan lahjaksi eikä sodalla, ja Venäjä tulee meidän ystäväksemme"*

sivu 30

- - - - - - -

Jouko Pihon kommentti 20.1.2011

Uskon, että näin tulee tapahtumaan, kuten Mikko Reponen profetoi. Suomi saa vielä Karjalan takaisin, ei sodalla vaan rauhanomaisesti sopimalla.

19.12.2010

Pro Karelian kirjoitus 19.12.2010

Alkuperäinen lähde: http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1970&author=10

KATOAVATKO ONGELMAT TODELLA ITSESTÄÄN?

Halosen mukaan väkivaltaongelmatkin katoavat itsestään
Ongelmat neuvostoväkivallan seurausta
Rahansopimus on väkivaltasopimus
Kyse sopimusten rikkomisesta, ei vain muisteloista
Kenen oikeuksia Suomen presidentti edistää?
Perusteettomat suomalaiset sloganit
Presidentin puheet huolestuttavia
Venäläiset eivät kunnioita maansa ”myyjiä”
Suomalaiset eivät tunne venäläisyyttä
Luottamus ei koskaan palaa liturgialla
Palautus Internetissä luonnollinen asia
Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt?
Erilaisia toimintavaihtoehtoja
Nykytilanne huono erityisesti Venäjälle
Presidentti voisi miettiä suomalaisten oikeuksia
Luottamus ja win-win edelleen avainsanoja

Halosen mukaan ongelmat katoavat itsestään

Presidentti Tarja Halonen kannustaa suomalaisia tutustumaan paremmin itäiseen naapuriinsa Venäjään, kertoo Iltalehti 19.12.2010.

Lehden mukaan presidentti katsoo, että ”… pitkä rauhanjakso antaa hyvän ennusteen sille, että keskinäiset epäluulot vähitellen hälvenevät”.

Halonen kertoo keskustelleensa venäläisten kanssa mm. Viipurista. Heti perään hän vakuuttaa, ”… että kysymys ei ole siitä, että Viipuri tulisi takaisin Suomelle …”.

Ongelmat neuvostoväkivallan seurausta

Presidentin puheenvuoro herättää useita ajatuksia ja kysymyksiä. Hälvenevätkö epäluulot tuosta vain? Asian selvittämiseksi on hyvä tarkastella niitä syitä, miksi epäluulot ovat syntyneet. Ovatko syyt nyt jotenkin korjattu, jotta muutokselle on luotu hyvä pohja?

Epäluulon pääsyy juontuu viime sodista. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939 solmittuaan sitä ennen kansallissosialistisen Saksan kanssa ns. Molotov-Ribbentrop –sopimuksen 23.08.1939. Alkanutta talvisotaa seurasi jatkosota.

Sotien seurauksena Neuvostoliitto pakkoluovutti Suomelta Petsamon, Sallan ja Kuusamon itäosat, Karjalan ja Suomenlahden ulappasaaria sekä maksatti Suomella sotakorvaukset itse aloittamastaan sodasta. Pelkät sotakorvaukset olisivat nyky-yhteiskunnan rasitteena 50 – 60 mrd. euroa.

Rahansopimus on väkivaltasopimus

Neuvostoliiton Suomelta pakkoluovuttama 45 000 km2 alue on edelleen Venäjän hallussa. Pariisin rauhansopimuksen artikloita ja todellista tilannetta ei ole korjattu, vaikka rauhansopimus oli Neuvostoliiton yksipuolisesti sanelema väkivaltasopimus.

Presidentti Halonen on aivan oikeassa siinä, että ”Neuvostoliiton hajotessa tuli sellainen, sanoisinko pakasteissa olleiden tunteiden purkaus”. Sen sijaan jatkolause: ”Nyt siitäkin on alettu mennä ohitse”, on toiveajattelua.

”Pakastearkun” purkautuminen on ollut hidasta, koska Neuvostoliitto ensin teki mahdottomaksi maitten välillä olevien asioitten selvittämisen. Tämän lisäksi suomalaiset, erityisesti poliittinen johtomme ja mediamme, suomettuivat perusteellisesti.

Kyse sopimusten rikkomisesta, ei vain muisteloista

Suomen presidentti sanoo, että ”… muistot ovat muistoja, sotamuistotkin”. Sekin on totta. Suomalaisten ja venäläisten keskinäisessä suhteessa kyse ei olekaan vain sotamuistoista, kyse on perustavaa laatua olevasta keskinäisten ja kansainvälisten sopimusten rikkomisesta, mitä koskaan ei ole korjattu.

Näyttää siltä, etteivät sen paremmin Suomen presidentti kuin Venäjän pääministerikään vielä ole oivaltaneet, ettei aitoa luottamusta ihmisten ja maiden välille voi syntyä väkivaltasopimusten ja sotaisan väkivallan päälle.

Luottamus voi syntyä vain siltä pohjalta, että asiat korjataan, väkivallanteot tunnustetaan ja rikokset sovitetaan.

Kenen oikeuksia Suomen presidentti edistää?

Kenen oikeuksia Suomen presidentti ajaa kiirehtiessään heti vakuuttamaan, ettei hän ole neuvottelemassa Suomelta pakkoluovutettuja alueita takaisin? Ajaako hän suomalaisten ja Suomen oikeuksia?

Tähän mennessä 45 000 km2 vieminen, parhaan miesaineiston tappaminen, kotien tuhoaminen ja muut sotaisat väkivaltatoimet eivät ole olleet millekään uhriksi joutuneelle maalle eduksi.

Perusteettomat suomalaiset sloganit

Eräät suomalaiset poliitikot ovat venäläisten propaganda-ammattilaisten kanssa kehittäneet kaksi ylivertaista slogania, joita suomalaisille on yritetty opettaa vuosikymmeniä. Mehän olimme itse oikeastaan syyllisiä sotiin, vaikka olimmekin syyttömiä; ja sotakorvaukset itse asiassa olivat siunauksellisia maallemme.

Tällaisilla totuuden vastaisilla väitteillä ei kuitenkaan rakenneta luottamusta maiden välille, eikä ajeta suomalaisten ja Suomen legaaleja oikeuksia. Tällaisilla valheellisilla väittämillä kumotaan nämä oikeudet ja yritetään legalisoida hyökkääjän oikeudet.

Tekivätkö Suomi ja Neuvostoliitto keskenään tai lukuisat maat kansainvälisesti sopimuksia vain siksi, että ne sitten olisi saatu rauhassa rikkoa ilman mitään sanktioita? Eikö sopimuksia olekaan tehty pidettäviksi?

Presidentin puheet huolestuttavia

On hyvin ymmärrettävää, jos Venäjän valtionjohto esittää tällaisia väittämiä. Ainahan syyllinen yrittää piilotella, selitellä ja oikeuttaa tekemiään rikoksia ja väkivaltaa. Selittely ei kuitenkaan muuta tilannetta.

Mutta kun tällaisia asioita esittää uhriksi joutuneen maan presidentti, on tilanne hyvin huolestuttava. Mihin on unohtunut presidentin vala ja aseman tuomat velvollisuudet? Ovatko suomalaiset valinneet itselleen johtajan, joka hyväksyy ja ajaa väkivaltaa Suomea kohtaan käyttäneen maan itsekkäitä etuja?

Venäläiset eivät kunnioita maansa ”myyjiä”

Tällaisille toimille ei tuo hyväksyttävyyttä se, että pelätään suuren naapurin suuttuvan tai heikentävän keskinäisiä kauppasuhteita. Ne ajat, jolloin pienen oli vain oltava nöyrä ja unohdettava omat oikeutensa, ovat historiaa.

Venäläiset eivät koskaan ole aidosti kunnioittaneet sellaisia henkilöitä, jotka unohtavat oman maansa legaalit oikeudet ja ryhtyvät ajamaan heidän oikeuksiaan. Nämä ihmiset siten pettävät oman maansa ja ”myyvät” valtansa pönkittämiseksi tai oman uran edistämiseksi oman maansa.

Venäläiset toki käyttävät tällaisia henkilöitä voimakkaasti hyväksi. Tällaisia ihmisiä kutsutaan hyväntahtoisiksi hölmöiksi, koska he toimivat oman maansa kannalta hölmön lailla ja vähintään luulottelevat tekevänsä maalleen suuren palvelun.

Suomalaiset eivät tunne venäläisyyttä

Venäläinen, erityisesti isovenäläinen, kulttuuri on erilainen kuin länsimainen. On väitetty, että suomalaiset ovat asiantuntijoita arvioimaan venäläisten käyttäytymistä ja tuntevat läpikotaisin venäläisten tavat.

Jos tämä on totta, valtiojohtomme pääosin erinomaisesti kätkee tämän osaamisen. Suomalaiset kerta toisensa jälkeen lankeavat venäläisten koepalloihin ja asettamiin ansoihin. Sitten niistä yritetään pyristellä irti. Kuitenkin, kun nokka irtoaa, pyrstö tarttuu kiinni.

Luottamus ei koskaan palaa liturgialla

Presidentti Halosen tai venäläisten johtajien toive siitä, että maitten välit tulevat aidosti hyviksi vanhoja rikoksia korjaamatta, on virheellinen. Niin ei tule koskaan käymään.

Painostuksen kanssa voidaan ehkä luoda tilanne, jossa Petsamon, Karjalan ja muiden Suomelta pakkoluovutettujen alueitten palautuksesta ei juuri puhuta, mutta näitä avoimia väkivaltaisia sotarikoksia ei voida häivyttää. Venäjän hallussa olevat suomalaiset alueet ovat erittäin konkreettisesti muistuttavat asiasta.

Palautus Internetissä luonnollinen asia

Karjalan palautuksesta on tullut erityisesti Internetissä jokapäiväinen puheenaihe. Sitä kohtaan ei enää tunneta pelkoa ja vaikenemistarvetta kuin johtavalla poliittisella tasolla.

Kuka suomalaisista muistaa, milloin viimeksi suomalaiset poliittiset johtajat ovat näitä asioita käsitelleet Suomen ja suomalaisten oikeuksien näkökulmasta? Koska he ovat edes puhuneet aidosti suomalaisten oikeuksista?

Oikeudellinen puoli on yksiselitteinen. Uudessa Karjalan ja Petsamon palautus –kirjassa käsitellään sopimus sopimukselta ne kansainväliset ja keskinäiset sopimukset, joita Neuvostoliitto rikkoi ja mitä rikkomuksia Venäjä ylläpitää väkivaltasopimusten avulla.

Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt?

Suomen valtionjohdon olisi hyvä perehtyä ko. kirjan viestiin ja miettiä, mikä on poliittisen johdon velvollisuus näiden asioiden suhteen. Onko se Venäjän etujen katsominen vai suomalaisten oikeuksien puolustaminen?

Miten Suomi voi katsoa olevansa oikeusvaltio, kun sen korkeimmat oikeusviranomaiset yhä pitävät ns. sotasyyllisyystuomiot voimassa, vaikka mm. Korkein oikeus ja oikeuskansleri ovat vahvistaneet, että tuomiot olivat perustuslain vastaisia. On kansallinen häpeä, että vääriä tuomioita ei ole vieläkään purettu.

Vanha viisaus on se, että sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Miten tämä toteutuu suomalaisten poliittisten johtajien osalta esim. evakkojen omaisuuden restituution (omaisuuden palauttaminen alkuperäiselle omistajalle, jolta se on väkivaltaisesti riistetty)? Yksiselitteistä on, että poliittiset johtajat syövät suomalaisten leipää, mutta kenen lauluja he laulavat?

Erilaisia toimintavaihtoehtoja

Mikä on tulevaisuus näiden asioitten osalta? Käytännössä näyttäisi olevan kolme vaihtoehtoista toimintalinjaa. Ensimmäinen osa se, että Venäjä ja Suomi aidosti korjaavat tilanteen, Venäjä palauttaa alueet ja maat sopivat Neuvostoliiton aiheuttamat tuho ja lähes 70 vuoden käytön.

Toinen vaihtoehto on se, ettei mitään tehdä ja poliittiset johtajat jatkavat yhä poliittista liturgiaa ja vakuuttelua siitä, että maitten suhteet ovat aidosti paremmat kuin koskaan ennen, eikä minkäänlaisia ongelmia ole edes olemassa. Tämä silmät sulkeva valheellinen tilanne on huono molemmille.

Oikeustoimet eivät ole poissuljettuja

Kolmas vaihtoehto on se, että eräitä suomalaisia suuryhtiöitä vastaan nostetaan esim. yhdysvaltalaisessa oikeudessa kanne siitä, että ne ovat tietoisesti ostaneet varastettua puutavaraa Karjalasta. Kiinteistöjen omistusoikeus pakkoluovutetuilla alueilla ei ole muuttunut mihinkään. Suomalaiset yhä omistavat suvuilleen kuuluvat kiinteistöt.

Venäjän federaatio ja Suomen tasavalta on eräiden tietojen mukaan mahdollista haastaa rikoksen suosijoina ja suojelijoina saman oikeuden eteen. Tällaiseen vaihtoehtoon voi tutustua mm. Maria Altmanin tapauksessa, joka Yhdysvaltain korkeinta oikeutta myöten on kiinnostava ennakkotapaus.

On selvää, ettei Suomen nykyisestä valtionhallinnosta ole neuvottelemaan venäläisten kanssa aidosti rakentavista ratkaisuista pakkoluovutettujen alueitten kysymyksessä. Suomalaiset ovat perusteellisesti dementoineet itsensä omilla Neuvostoliittoa ja Venäjää vahvasti suosivilla lausumillaan.

Nykytilanne huono erityisesti Venäjälle

Rauhan aika on suunnattoman tärkeä. Silti nykyinen tilanne on huono kaikkien osapuolien kannalta. Ensi silmäyksellä voi olla vaikea hyväksyä sitä, että tilanne on kaikkein huonoin Venäjälle. Näin kuitenkin asia todellisuudessa on.

Venäjä ei koskaan tule kantamaan aidon luottamuksen tuottamista hedelmistä, ennen kuin se korjaa viime sotiin liittyvät, yhä avoimet väkivaltarikokset ja –sopimukset. Venäjän kumppaneiden ja naapurimaiden tehtävänä on aidosti auttaa Venäjää tällä tiellä.

Ei ole minkään maan etu, että keskinäisiä suhteita kalvavista asioista vaietaan. Niistä tulee kyetä keskustelemaan avoimesti. Luottamuksen voi palauttaa vain sen rikkonut osapuoli. Uhri ei koskaan voi sitä tehdä, mutta voi kylläkin olla auttamassa oikean ratkaisun löytämistä.

Presidentti voisi miettiä suomalaisten oikeuksia

Suomen tasavallan presidentin voisi olla jouluaikana hyvä mietiskellä suhdettaan Suomen ja suomalaisten perustavaa laatua oleviin oikeuksiin. Onko hänen tehtävänsä ajaa näitä oikeuksia vai naapurimaan etuja?

Hänen olisi samalla hyvä miettiä sitä, mikä olisi oikea muoto, jolla saavutettaisiin aito luottamus ja todellinen maitten välinen ystävyys. Omien oikeuksien mitätöinti ei koskaan ole oikea muoto. Väkivallantekijän toimien hyväksyminen on aina väärä muoto.

Luottamus ja win-win edelleen avainsanoja

Ainoa oikea muoto on rehellisyys keskinäisissä suhteissa. Kun suhteet kerran ovat niin oivalliset, on kyettävä avoimesti keskustelemaan näistä ongelmakysymyksistä. On yhdessä etsittävä, miten asiat korjataan siten, että korjaamisesta syntyy ylivoimainen win-win –tilanne molemmille osapuolille.

Sellaisen vaihtoehdon löytäminen on täysin mahdollista, mutta se edellyttää oman maansa syyllistämisen ja alistamisen lopettamista. Se edellyttää rohkeutta ja aitoa oikeudenmukaisuutta.

4.12.2010

Markus Lehtipuun kirjoitus "Mistä Karjalassa ja sen palautuksessa on kyse"

Alkuperäinen lähde: http://markuslehtipuu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/53957-mista-karjalassa-ja-sen-palautuksessa-on-kyse-katso-kartat

Mistä Karjalassa ja sen palautuksessa on kyse (katso kartat)

 

Kokkoselkä 1930-luvulla, 1:20.000

 
Kokkoselkä 1990-luvulla, 1:200.000

Mistä on kyse Karjalan palautuksessa? Tästä:

Suurin osa Stalinin varastamasta alueesta on nykyään asumatonta. Suomalaisten omistamat pientilat, pellot ja metsäpalstat ovat rahanarvoista maata. Mutta alueet varastanut diktatuuri on jättänyt nämä maat heitteille.

MITEN KARJALAAN KEHITTYI 45000 PIENTILAA

Ymmärtääksesi Karjalaa, on tiedettävä perustiedot.

1) Karjala joutui tsaarinajalla maaorjuuden uhriksi. Suomalaisten talonpoikien viljelemät maat "lahjoitettiin" venäläisille riistäjille ("lahjoitusmaat"). 

2) Kun Suomen valtio alkoi hallita Karjalaa vuoden 1812 jälkeen Helsingistä käsin, se hitaasti eteni kohti "lahjoitusmaiden" lunastusta riistäjä-maananastaja-venäläisiltä. 

3) Suomen valtio osti maat itselleen 1860-luvulta alkaen.

4) Suomalaiset talonpojat alkoivat lunastaa rahalla Suomen valtiolta ikiaikaisia viljelysmaita.

5) Lopputuloksena Karjalassa oli enemmän lohkottuja pientiloja kuin muualla Suomessa. 

6) Yhteensä Karjalassa oli ennen Stalinin aloittamaa laitonta hyökkäyssotaa 45000 pientilaa.

MIKSI KARJALAN KYLÄT OVAT TYHJILLÄÄN

1) Varastettuaan Suomen kansalaisilta näiden rahalla lunastamat omat maat, Stalin & Co. alkoivat tyhjentää kyliä.

2) Kyliä likvidoimassa oli mm. saksalaisia orjia, eli sotavankeja.

3) Eri puolilla Karjalaa kylistä siirrettiin taloja, sen jälkeen kun ne oli purettu hirsi kerrallaan, "keskuskyliin".

4) Lopputuloksena oli autioituneet kylät kautta Karjalan, sekä pari sataa "keskuskylää".

5) Empiirinen tutkimukseni on ulottunut kaikkiin Karjalan pitäjiin. Tutkimusteni ja vertailun jälkeen olen antanut seuraavan lausunnon:

KARJALAN 1300 KYLÄSTÄ 800 ON TÄYSIN TYHJIÄ ja YHTEENSÄ 1000 ON TÄYSIN TAI LÄHES TYHJIÄ

1) Karjalan pitäjien kyläluetteloissa on yhteensä noin 1300 kyläksi nimitettyä kokonaisuutta.

2) Useimmat kylät ovat kuten oheisissa kartoissa oleva Kokkoselkä. Siellä ei ole mitään jäljellä.

3) Noin 800 kylää on kokonaan tyhjennettyjä. Niissä on korkeintaan kivijalkoja jäljellä, sekä merkkejä ikiaikaisesta suomalaisesta kulttuurimaisemasta.

4) Noin 200 kylää on jossakin mielessä asutettuja. Näissä voi olla muutama kesämökki tai pienimuotoista asutusta, mutta vain murto-osassa kylän alkuperäisestä laajuudesta.

5) Noin 300 kylää tai kaupunkia on alueanastajien asuttamia, mutta noin 90-95% asutuksesta keskittyy neuvostoaikaisiin (kaupungeissa myös suomalaiskauden) kerrostaloihin. 

6) Neuvostoaikaiset kerrostalot eivät loukkaa kuin äärimmäisen pieneltä osin suomalaisten yksityisomaisuuden koskemattomuutta. 

SUURIN OSA KARJALAA ON TYHJILLÄÄN

1) Suomalainen kyläperinne on täysin etnisten puhdistajien ja alueanastajien perinteen vastakohta.

2) Suomalainen "kylä" voi olla laaja alue, jossa asuintalot sijaitsevat kaukana toisistaan.

3) Alueanastajien kylä on ihmiskunnan enemmistön mukainen, tiiviisti rakennettu kokonaisuus, joka vie vain murto-osan alkuperäisen "kylän" pinta-alasta.

4) Kukin asuttukin kylä on yleensä asumaton reuna-alueilta, missä on edelleen kivijalkoja suomalaiskaudelta. Näiden pientilojen asuintalon tontti on nyt asumaton.

ALUEANASTAJA PANTTAA SUOMALAISTEN MAAOMAISUUTTA HYÖDYNTÄMÄTTÄ SITÄ ITSE MITENKÄÄN

1) Alueanastaja ei käytä sitä maata, jonka diktaattori ja terroristi Suomelta ja suomalaisilta anasti.

2) Suomalaisten omistamat tontit, peltomaat ja metsät ovat heitteillä, käyttämättöminä.

3) Suomalaiset voisivat siirtyä hyödyntämään maaomaisuuttaan vaikka heti, ilman että alueanastajat huomaisivat mitään eroa.

4) Käyttämättömien suomalaisten omistajien maiden osuus kaikista maista on näppituntumalla 60-80 prosenttia, jopa enemmän.

5) On tapahtunut massiivinen erehdys, joka tulee korjata hyvässä järjestyksessä.

KATSE KOKKOSELKÄÄN

Oheinen kartta on ns. kielletty kartta. Se on kätketty sen jälkeen, kun hyökkäyssodan aloittaja, terroristi ja alueanastaja oli vaatinut Suomelta ja suomalaisilta kaikkia anastetun alueen karttoja Neuvostoliittoon.

Olen saanut kartan äskettäin haltuuni. Olen ylpeä siitä suomalaisesta, joka toimi sydämen käskyn pohjalta, eikä alistunut tuon despootin käskyyn luovuttaa Suomen alueiden kartat alueanastajille.

Kartta on originaali, mittakaavaa 1:20.000. Se lienee ollut koskematon 50 vuotta, koska sen kätkijä kuoli joskus 1950-luvun lopussa.

Kokkoselkä on kasvanut karjalaisen vaaran huipulle. Siellä ovat yksityisomistuksessa olevat pientilat Auvinen, Tiainen, Tanjunen, Ihatsu, Kuivalainen ja Ensola. Vaaran koillispuolella ovat pientilat Timonen, Blinnikka, Jänönen ja muutama muu. Kylän reuna-alueilla on lisäksi kymmenkunta muuta pientilaa.

Venäläisessä kartassa näkyy sama kylä, mutta täysin asumattomana. Useat kymmenet suomalaisten omistamat pientilat on ryöstetty, tuhottu ja jätetty heitteille.

Milloin tähän asiaan uskalletaan paneutua?

Karjala on sopimusten mukaan suomalaisten ja Suomen tasavallan oma. 

Sen on varastanut natsien kanssa laittomia etupiirisopimuksia tehnyt terroristi, diktaattori ja sodan aloittanut tyranni. 

Miksi sallimme omaisuutemme anastuksen, sen tuhoamisen ja heitteillejätön, kun sen palauttaminen ei rikkoisi oikeastaan yhdenkään alueanastajan "oikeuksia" (alueanastajille ei ole oikeuksia, he ovat rikollisia)?

Karjala tulee palauttaa Suomelle, hyvässä järjestyksessä. On aika palauttaa 1-2 miljoonalle Suomen kansalaiselle perintömaat, sellaisenaan kuin ne on rahalla Suomen valtiolta lunastettu 1860-luvulta alkaen.

4.12.2010

Heikki Urmaksen ajatuksia Karjalan palautuksesta

URMAS: VÄÄRÄÄ POLITIIKKAA JA VALLAN VÄÄRINKÄYTTÖÄ

Kauppatieteiden tohtori Heikki Urmaksen kirja tykittää perusteltua tekstiä vallan väärinkäyttäjistä tavalla, johon esivaltapelkoisessa Suomessa ei ole totuttu.

Kirjan pohjalta käytiin Urmaksen ja päätoimittaja Veikko Saksin välillä keskustelu, josta seuraavassa on muutamia poimintoja. Lisää vahvaa tekstiä on odotettavissa kirjan seuraavassa, lisätyssä painoksessa.



USA:n mielestä Karjala on miehitetty

- USA ei ollut osallisena Pariisin rauhansopimuksessa. Sen mielestä Karjala on miehitetty, sillä USA tunnustaa vain Neuvostoliiton rajat vuodelta 1939. Tämän seikan toi selkeästi esiin USA:n ulkoministeri James Baker vieraillessaan Moskovassa 1991.

- Asian julkisti näyttävästi Pravda, mutta Suomessa vain Turun Sanomat ja Yleisradion uutiset 07.03.1991. Uutista eivät julkistaneet mm. Uusi Suomi ja Helsingin Sanomat, eivät myöskään televisiokanavat.

- Yhdysvaltalaiset yritykset eivät voi investoida Karjalaan ja Petsamoon, koska alueilla ei toimi Suomen virkavalta ja laki, koska vain nämä USA tunnustaa laillisiksi toimijoiksi alueilla. Tämä ei lupaa hyvää tulevaisuutta kyseisille alueille, koska kaikkia mahdollisuuksia talouden kehittämiseksi ei voida hyödyntää.

Pietarissa keskusteltu palautuksesta

- Vieraani BBA-ohjelmassa Mikkelissä 1990-luvulla, professori Vassily K Dermanov Pietarista, otti puheeksi luovutetun Karjalan. Hänen mukaansa alue tulisi säilymään takapajuisena, koska venäläisillä ei ole riittävästi mielenkiintoa alueen kehittämistä kohtaan.

- Alueen kannalta pelastus olisi, jos se liitettäisiin autonomisena alueena Suomeen. Hän sanoi, että Pietarissa keskusteltiin tällaisesta mahdollisuudesta, koska Pietarin elintarvikehuolto tulisi huomattavasti paremmin hoidetuksi jos Karjalan alue toimisi tehokkaasti.

- Yksi hanke, mitä ilmeisesti ei voitu juridisten ongelmien vuoksi toteuttaa, oli GM:n ja Saab-Valmetin autotehdashanke, mitkä piti sijoittaa Viipuriin.

Koivisto ei halunnut Karjalaa takaisin

- Karjala-seminaarissa Turussa 08.11.2008 tohtori Jukka Seppinen kertoi neuvotteluista Karjalan palauttamiseksi vuonna 1953, jolloin korvaukseksi olisi annettu osa Lappia. Koiviston aikana Neuvostoliitto ja Venäjä tarjosivat Karjalaa takaisin.

- Presidentti Mauno Koivisto lähetti ulkoministeri Pertti Paasion Moskovaan, missä hänen tuli kertoa, ettei Suomi halua Karjalaa takaisin.

- UM:n virkamies Jaakko Blomberg totesi haastattelulausunnossaan, että Venäjän vaatima hinta palautettavasta alueesta oli 135 miljardia markkaa eli noin 23 mrd. euroa. Koiviston syntilistaa korostaa erityisesti se, että tehdystä tarjouksesta tyystin vaiettiin.

- Suomalaisille ei edes annettu mahdollisuutta päättää olisiko esitetty summa ollut muka liian suuri.

Media johtaa tahallisesti harhaan

- Pelkästään jo tunnesyistä neuvottelutarjous olisi pitänyt hyväksyä. Sankarihaudoissamme lepää ikuista untaan 55 000 sotilasta, joiden elämää ei voida rahassa arvioida.

- Tämän päivän tarkastelussa kiinnittyy erityisesti huomio siihen, että media on tarkoituksellisesti Karjalan palautuskysymyksessä johtanut yleistä mielipidettä harhaan. Erityisesti tähän on syyllistytty Koiviston presidenttikaudella.

- Koiviston ei olisi pitänyt olla yksin tekemässä ratkaisua - varsinkin kun hänen asennoitumisensa KGB:hen oli SDP:n sisäpiirin tiedossa. Vuonna 2007 hän lakonisesti kielsi, että minkäänlaisia keskusteluja olisi edes käyty.

Historiallinen totuus tulee esille

- Presidentti Urho Kekkonen piti Karjalan palautusta yllä käymissään keskusteluissa Neuvostoliiton johdon kanssa. Tähän hänellä oli juridiset oikeudet, koska Pariisin rauhansopimuksessa on artikla 27, jonka mukaan Karjalaan jäänyttä omaisuutta voidaan vaatia takaisin niiden entisille omistajille.

- Asioiden salaaminen kansalaisilta on omiaan herättämään haluttomuutta osallistua vaaleihin. Liian näkyvä valtapuolueiden liehittely synnyttää halun äänestää toisin kuin valtamedia haluaa. Tämä on nähtävissä perussuomalaisten kannatuksen voimakkaana nousuna.

- Historiallinen totuus tulee vääjäämättömästi esiin ajallaan. Näin tulee käymään myös Karjalan palauttamiskysymyksessä. Nyt Koivistoa suojeleva mediarengas estää rehellisen tarkastelun, mutta jonain päivänä totuus tästäkin asiasta tulee valheellisen kuoren alta esiin.

- SDP:n vallanhimo häpäisi sankarihaudoissamme lepäävien sotilaiden työn. Tämän lisäksi estettiin alueelta siirrettyjen evakkojen henkinen paluu menetetyille kotiseuduille.

Karjalasta tehdään väärää politiikkaa

- Erityisesti Koiviston rooli Karjala-kysymyksessä pitäisi ottaa esille laajassa keskustelussa. Samalla lopetettaisiin salailupolitiikka, mikä on omiaan heikentämään demokraattisen järjestelmämme toimivuutta.

- Karjalan osalta on väärää politiikkaa, väärää vallankäyttöä ja salaamista. Pääministeri Harri Holkeri pistettiin ilmoittamaan asia eduskunnalle ja ilmoitettiin, ettei siitä saa puhua. Samalla salattiin Paasion Moskovan matka.

- Vaikkakin se rahallinen vaatimus oli törkeä, sekin olisi kannattanut maksaa. Kyse oli nimenomaan sijoituksesta. Neuvottelut olisi joka tapauksessa pitänyt aloittaa.

- Kun Koivisto tyrmäsi asian esittelyn, hän syyllistyi totaaliseen perustuslain rikkomiseen. Asia olisi pitänyt viedä eduskuntaan. Ulkoasianvaliokunnan olisi pitänyt päättää, lähteekö Paasio Moskovaan ja minkälaisin eväin.

Sotasyyllisyyden paradoksi

- Suomesta on tehty syyllinen, se ei voi vaatia Karjalaa takaisin. Siitä on tehtävistä aivan suorasti tämä johtopäätös. Totta kai väärät tuomiot pitäisi purkaa.

- On rakennettu tällainen sateenvarjo, joka ikään kuin syyllistää kaikki. Tavallaan kanonisoitu ne, jotka ovat olleet vääriä tuomioita tekemässä, että heitä ei voi syyllistää.

- On paradoksi, että tällaisilla väärillä tuomioilla me olemme syyllistäneet itsemme muun maailman silmissä.

Vaikeneminen vallan väärinkäyttönä

- Valtamedian melko täydellinen vaikeneminen kirjani sisältämistä lähihistoriamme entuudestaan tuntemattomista asioista, osoittaa että Suomessa on halu pimittää presidentti-instituutioon liittyviä kyseenalaisia piirteitä.

- Ne, jotka esittävät kritiikkiä "yleisesti hyväksyttyä käsityskantaa" kohtaan ovat populisteja.

- Syyllistäminen on yksi väärän vallankäytön muoto. Niitä, jotka esittävät omintakeisia ajatuksia politiikasta, pilkataan populisteiksi. Äärettömän tehokas tapa itsenäisesti ajattelevia henkilöitä syyttää ja saada sivuraiteelle.

Liinamaa joutui uhriksi

- Keijo Liinamaa totesi, että ministeri Väinö Leskisen sydänkohtaus oli järjestetty. Tämän tiesivät useat Liinamaalle tappouhkauksia saatelleet puolueen ydintä lähellä olevat henkilöt. Liinamaa itse koki samanlaisen järjestetyn sydänkohtauksen, mitä oli ennakoitu levittämällä huhua, että hänellä muka olisi ollut synnynnainen sydänvika.

- Järkyttävintä oli se, että kun Koivisto haukkui Liinamaata ja sanoi, että sinun sosiaalidemokraattina tulisi ymmärtää, että valtakunnassa on harjoitettava sellaista talouspolitiikkaa, mikä takaa vasemmiston kannatuksen ja mahdollisesti kasvun. Siihen Liinamaa totesi, että tämä on törkeätä vallan väärinkäyttöä.

Taloudellista vallan väärinkäyttöä

- Vallan väärinkäyttöä on se, kun ylisuurilla palkankorotuksilla nostetaan nimellisansioita, niistä otetaan entistä enemmän veroja ja entistä suuremmiksi kasvaneilla verotuloilla ikään kuin rakennetaan perusteetonta hyvinvointiyhteiskuntaa.

- Jos korkeakoulumaailmassa pitäisi tehdä tutkimusta aroista asioista, yksinkertaisesti sellaista tutkijaa tai korkeakoulua ei Suomesta löydy, joka voisi sellaisen tutkimuksen tehdä, koska poliitikot ruokkivat korkeakouluja.

Asiakirjojen julistaminen salaisiksi

- Jos oleellisten päätöksentekijöiden mahdolliset virheet peitetään sillä, että asiakirjat julistetaan salaisiksi, ei tällaisessa järjestelmässä ole minkäänlaista avoimuutta eli se on vallan väärinkäyttöä.

- Samanlaiseen vallan väärinkäyttöön perustuvat ns. vuorineuvostittelit. Jos on jonkunlainen titteli, niin saat puhua minkälaista potaskaa tahansa, eikä kukaan aseta kyseenalaiseksi. Se on mitä törkeintä vallan väärinkäyttöä.

- Tyypillinen suomalainen herran pelko pohjautuu tittelikulttuuriin. Mitä korkeampi titteli on, sitä paremmin on arvostelun ulkopuolella. Kun isälleni tarjottiin titteliä, hän sanoi, että minä menen hautaan maanviljelijänä, antakaa ne rahat sotainvalideille.

Kekkosen isänmaallisuus

- Minun käsitykseni on, että dosentti Hannu Rautkallio on niissä kommenteissa, joissa hän puhuu 1950-luvun ja Novosibirskin asioista, mitä todennäköisimmin aivan oikeassa. Näillä tempuillaan Kekkonen rakensi sitä valtansa perustetta, jolla hän nousi presidentiksi ja säilytti presidenttiyden.

- Mutta se Kekkonen, josta kirjassani puhun (vuodesta 1969), oli isänmaallinen mies, joka näki tilanteen sellaisena, että jos hän luopuu presidenttiydestä, meillä on kahden KGB-miehen hoitama Suomi ja se viedään mahdollisimman nopeasti sosialismiin. Sitä kehitystä Kekkonen lähti estämään roikkumalla vallassa.

+

Tämä artikkeli on julkaistu Karjalan Kuvalehden 4 numerossa.


12.11.2010

Markus Lehtipuun kirjoitus

Alkuperäinen lähde: http://markuslehtipuu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/51638-ita-karjala-tunnustaa-suomeen-olisi-kannattanut-liittya

Itä-Karjala tunnustaa: Suomeen olisi kannattanut liittyä

Nämä ovat historiallisia hetkiä. Karjalasta alkaa kuulua lupaavia ääniä.

Yksi kerrallaan äänensävyt alkavat tunnustaa tosiasioita.

Nyt Äänislinnassa ilmestyvä Karjalan Sanomat (3.11.2010) antaa reilusti tunnustusta Suomen tasavallalle.

Karjalaiset ovat tasavallassaan pieni vähemmistö, joka ei hyödy tasavallan rikkauksista. Kun on kulunut kohta 20 vuotta maailman häirikön, Neuvostofuckingliiton, romahtamisesta, karjalaisten tunnelmat ovat ankeat: "karjalaisten tilanne on monessa suhteessa huonontunut".

Tämä näkyy kaikkialla. Kylät ovat kurjistuneet, kaikkialla on raunioita, hylättyjä rakennuksia, tyhjentyneitä asuntoja. 

Allekirjoitan tämän kaiken sanasta sanaan:

"Nyt tie on täysin ajokelvottomassa kunnossa".

Olen käynyt sadoissa eri kylissä Karjalan tasavallan alueella, ja tilanne on kaikkialla sama. 

Karjalaa riistetään estotta. Näin Grigorjev:

"Karjalan metsistä rikastuvat muukalaiset, karjalaisille ei jää mitään".

Tätä olen aina korostanut. Joskus 1920-luvulla karjalaiset muodostivat 60% enemmistön OMASSA maassaan. Nyt kun Karjala juhlii 90-vuotisjuhlaansa, suomalaisille ei ole annettu mitään kunniaa siitä, että ylipäätään Karjala syntyi.

Päinvastoin. Meitä suomalaisia on lyöty kuin vierasta sikaa. Me olimme ainoa ihmisryhmä maailmassa, joka välitti itäkarjalaisista. Kaikki muut ovat riistäneet, ryöstäneet ja raiskanneet.

Vaikka Stalin perusti 1940 "karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan", josta piti tulla punainen Suur-Suomi (onneksi Saksan ennaltaehkäisevä hyökkäys hidasti Stalinin laajentumishimoa, neuvostotasavalta lakkautettiin 1956), vain Suomea syytetään Suur-Suomesta, ikään kuin olisimme jotakin pahaa halunneet.

Nyt Karjalassa asuu melkein yksinomaan muukalaisia. Karjalaisten osuus on enää 10%, ja heitä asuu kurjissa kylissä tai Kostamuksen slummiutuneissa kerrostaloissa. Alkoholismi nujertaa kalevalaisen kansan. 

Nyt me vihdoin saamme tunnustuksen.

Grigorjev ei sano sitä suoraan, vaan rivien välissä:

Karjalan olisi pitänyt saada liittyä Suomeen aikoinaan. 

"On loogista olettaa, että jos Itä-Karjala tai sen osa olisi 1920-luvulla liittynyt Suomeen, asuisivat nyt karjalaiset maailman parhaassa maassa".

Tästä on kyse "Suur-Suomi"-projektissa. Me halusimme, että itäkarjalaiset pääsevät eroon venäläisestä imperialismista, ja voivat ryhtyä asumaan maailman parhaassa maassa.

Kun karjalaisia, inkeriläisiä, vienalaisia ja aunuslaisia edelleenkin siirtyy yksi kerrallaan Suomeen, toteutuu vain venäläisen imperialistin märkä uni: kaikkien kansojen alueet varastetaan lopulta ahneen slaavilaisen imperiumin osiksi. Maailman suurin rikos, maailman suurin kaatopaikka, maailman suurin etninen puhdistus.

Jäljelle jää raunioita, roskaa ja etnisesti puhdistettuja alueita.

Imperialismin aika on ohi. Sen täytyy olla ohi. 

Karjalaisten hätähuutoon voi vastata ainakin yhdellä oikeudenmukaisella tavalla: Suomen Karjala, Salla-Kuusamo ja Petsamo tulee palauttaa Suomelle. 

Maailman parhaan maan yhteyteen.

- - - - - - -

Jouko Pihon kommentti 12.11.2010

Uskon, että Itä-Karjalan ahdinko vielä helpottaa. Siinä vaiheessa kun Suomi saa menetetyt alueensa takaisin, Petsamon, Salla-Kuusamon ja Karjalan, niin myös Aunuksen ja Vienan Karjala liittyvät Suomeen, maahan, jonne noiden alueiden olisi pitänyt kuulua jo kauan sitten.

4.11.2010

Jouko Pihon lauluruno "Karjala Suomen taas on"

Osallistuin Karjalaisseurojen Tampereen piirin järjestämään kilpailuun uuden karjalaisen laulun löytämiseksi. Kilpailun voitti Juha Lanu kappaleella Äiti Karjala. Kaiken kaikkiaan kisassa oli mukana 276 ehdotusta. Oma runoni ja sävellykseni ei menestynyt, mutta laitan nyt kilpailun ratkettua tekemäni sanat tänne sivuilleni.


Karjala Suomen taas on

1. Mielessäin Karjala säilyy,

muistoissa kimmeltäin,

kalliorantoja päin,

Laatokan aallot päilyy.

Kerto:

Karjala Suomen taas on,

helma Suomen neidon.

Liehuu lippu Suomen,

alkaa uusi huomen.

2. Karjalan laulu nyt raikaa,

lavoilla laulujen.

Sydämis ihmisten

tunnetaan laulun taikaa.

3. Viipuri helmenä hohtaa,

kieletkin sorisevat,

ihmiset porisevat,

toinen toisensa kohtaa.

4. Maat ja talot jo vuottaa

paikkoja korjaamaan

omia poikiaan,

joihin voi aina luottaa.


Sanat: Jouko Piho

19.10.2010

Veikko Saksin kirjoitus "Rauhansopimus väkivaltasopimuksena"

RAUHANSOPIMUS VÄKIVALTASOPIMUKSENA

Suomen ja NL:n rauhansopimukset väkivaltasopimuksia

Suomi ja Neuvosto-Venäjä sekä Viro ja Neuvosto-Venäjä solmivat keskinäiset rauhansopimukset Tarton kaupungissa 1920. Nämä sopimukset eivät olleet väkivaltaan perustuvia sopimuksia, joissa toinen osapuoli olisi väkivallalla uhaten määrännyt yksipuolisesti sopimuksen sisällön.

Kaikki Suomen ja Neuvostoliiton väliset rauhansopimukset Tarton sopimuksen jälkeen ovat olleet väkivaltasopimuksia, joissa Neuvostoliitto on määrännyt ehdot ja Suomella on ollut olematon liikkumavara neuvotella sopimuksen ehdoista.

Talvisodan aloittava Neuvostoliiton hyökkäys 30.11.1939 oli kaikkien keskinäisten ja kansainvälisten sopimusten vastainen. Jatkosota oli talvisodan jatkoa, jossa Neuvostoliitto halusi saavuttaa talvisodassa kesken jääneet tavoitteensa.

Raja siirtyi väkivaltasopimuksen avulla

Viime sotien seurauksena Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle 45 000 km2 suuruisen erittäin tärkeän alueen: Petsamo, Sallan ja Kuusamon itäosat, Karjala ja Suomenlahden ulappasaaria. Suomi joutui maksamaan sotakorvaukset siitä, että Neuvostoliitto hyökkäsi ja aiheutti sitä kautta itselleen ja Suomelle tuhoa.

Raja siirtyi sekä väkivallan että väkivallalla uhkaamisen avulla. Jos siirtyminen olisi ollut oikeudenmukainen ja tapahtunut rauhanomaisesti molempien osapuolien tahdosta, ei rajakysymystä olisi syntynyt. Maitten väliset suhteet olisivat erinomaiset ja molemmat hyötyisivät erittäin paljon yhteistyöstä.

Sellainen tilanne, että ensin rikotaan kaikki sopimukset ja sen jälkeen uhri pakotetaan väkivallalla uhaten allekirjoittamaan oman syyllisyytensä tunnustava sopimus, on rikollinen toimenpide. Sopimuksenvastainen ja laiton toiminta ei tuo sitä oikeutta, mitä väkivallan avulla yritetään saavuttaa.

NL rikkoi kansainvälisiä sopimuksia

Neuvostoliiton rikkomia kansainvälisiä sopimuksia olivat esim. Haagin sopimukset 1899 ja 1907, Kansainliittoon liittyvät sopimukset, Pariisin sopimus eli Kellogg-Briad –sopimus 1928, Sodanvastainen sopimus 1933, Atlantin julistus, YK:hon liittyvä julistus Arcadia-konferenssissa 1942.

Suomen ja Neuvostoliiton välisistä sopimuksista Neuvostoliitto rikkoi mm. seuraavia: Itsenäisyysjulistukseen annettu ratifiointi 1917, Tarton rauhansopimus 1920, Hyökkäämättömyyssopimus 1932 ja Hyökkäämättömyyssopimuksen jatkosopimus 1934, Moskovan rauhansopimus 1940, Moskovan välirauhansopimus 1944 ja Pariisin rauhansopimus 1947.

Lisäksi Neuvostoliiton hyökkäys rikkoi mm. Neuvostoliiton ja Saksan välisen Molotov-Ribbentrop –sopimuksen 1939, jonka 4. artiklassa viitataan mm. Kellogg-Briad –sopimukseen.

Lontoon sopimus 1945 oli vahvempien diktaatti

Suomen sotasyyllisyysprosessin yhtenä perustana oli Lontoon sopimus vuodelta 1945. Kyse ei ollut aidosta kansainvälisestä sopimuksesta, olihan kaikki häviäjiksi määritetyt valtiot suljettu pois sopimuksen tekemisessä. Ei esim. Kansainliiton tai YK:n sopimuksia tehtäessä käsiteltävään asiaan kriittisesti suhtautuvia suljettu saman tien päätöksenteosta ulos.

Kun Lontoon sopimuksesta vedetään kausaalisuhde, siitä tulee tyly: kun suurimmat ja vahvimmat voittajat yhdessä sopivat jotain, siitä tulee pakottavaa kansainvälistä oikeutta sopimuksen soveltamisen kohteiksi valituille.

Kyseessä on demokratiasta ja oikeudenmukaisuudesta kaukana oleva vallankäytön muoto juridiikan kaavussa. Lontoon sopimuksessa valittiin tie, jota voidaan pitää väkivallan jatkeena kansainvälisen oikeuden kaavussa.

Suomi haluaa pitää kaikki sopimukset

Pakolla synnytetyillä sopimuksilla ei ole sellaista arvoa ja perustaa kuin rauhanomaisesti tehdyillä sopimuksilla. Usein sanotaan ylpeästi, että Suomi pitää kaikki allekirjoittamansa sopimukset siitä riippumatta, ovatko ne pakolla vai vapaaehtoisesti tehtyjä.

Tällainen asenne on hätkähdyttävä, suorastaan vaarallinen ja täysin käsittämätön oikeusvaltion edustajalle. Se hyväksyy väkivallan käytön sopimuksenteossa ja keskinäisissä suhteissa. Se antaa huonon pohjan tulevalle yhteistyölle ja ”luvan” uusille väkivallanteoille.

Ei liene kaukaa haettu vertaus hyväuskoisista hölmöistä, jotka tekevät parhaansa hyödyttääkseen väkivallantekijää, mutta pukevat toimintansa kaikki sopimukset pidetään –kunniantunnon alle.

Sosiaalinen todellisuus ja neuvostopropaganda

Miten tällaiseen käsiteseittiin on jouduttu? Kriittisen diskurssianalyysin mukaan kielen käyttö luo sosiaalista todellisuutta, sillä rakennetaan tiettyä, haluttua todellisuutta. Käytetyt käsitteet ja kieli eivät siten pelkästään kuvaa sosiaalista ja poliittista todellisuutta, vaan ne ovat osa muodostunutta todellisuutta.

Neuvostoliiton harjoittama propaganda on ollut erittäin tehokas ase luomaan näitä valheellisia todellisuuksia. Suomalaiset päättäjät ovat suurin joukoin langenneet tai halunneet langeta näihin harhakuviin, jolloin on syntynyt suomettuminen, jota nykymuodossaan voidaan kutsua finnofobiaksi.

Neuvottelulähtökohdaksi väkivaltaa edeltävä tilanne

Suomen ja Venäjän välisissä neuvotteluissa lähtökohtana näyttää olevan se, että nykytilanne on kaiken lähtöpiste. Sellainen asenne ei ole tasapuolinen. Lähtökohtana tulee aina olla väkivallan käyttöä edeltävä tilanne. Samasta ajatuksesta lähtee niin Suomen perustuslaki kuin kansainvälinenkin lainsäädäntö.

Selvittämättömän väkivallan jälkeisestä kanssakäymisestä puuttuu kaiken inhimillisen yhteistoiminnan perusedellytys, luottamus. Ilman aitoa luottamusta välit voivat olla keinotekoisen hyvät, mikä merkitsee yleensä heikomman osapuolen alistumista ja alistamista.

Myös väkivaltapohjainen rauhansopimus on voimassa

Onko sitten katsottava, etteivät rauhansopimukset ole voimassa, koska ne on synnytetty väkivallalla ja toisen alistamisella? Asian selventämiseksi tulee lähteä rauhansopimuksen tehtävästä. Sen tehtävänä on rauhan aikaansaaminen ja pitäminen.

Vaikka Pariisin rauhansopimuksen 1947 johdannossa ylväästi sanotaan, että tämä sopimus lähtee oikeudenmukaisuudesta, ei sopimuksella ollut mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden kanssa.

Tämä on sinänsä ollut tyypillinen piirre useille rauhansopimuksille. Rauhansopimus on usein yksipuolinen, voittajaksi itsensä julistaneen tahon, diktaatti. Hävinneelle osapuolelle annetaan kaksi mahdollisuutta: hyväksy tai tuhoudu.

Väkivaltasopimukset otettava uudelleen neuvoteltaviksi

Rauhansopimuksen luonteen vuoksi epäoikeudenmukainenkaan sopimus ei ole pätemätön. Sen vuoksi Pariisin rauhansopimus on väkivaltapohjastaan huolimatta voimassa oleva sopimus, jota esim. osapuolien on rajanvedon osalta noudatettava.

Ovatko kansainväliset sopimukset ja lait sitten täysin hyödyttömiä ja pelkkää silmänlumetta? Kansainvälisiä sopimuksia on laadittu siksi, että ihmisiä ja valtioita suojeltaisiin toisten väkivallalta ja riistolta.

Tämä merkitsee sitä, että vanhat väkivaltaan perustuvat sopimukset on otettava uudelleen asialliseen käsittelyyn ja tehdyt vääryydet ja virheet on korjattava. Tällä hetkellä vanhojen väkivallantekojen selvittäminen on selkeä kansainvälinen trendi – vaikka samalla uusia väkivallantekoja tehdään entisten selvittämättömien tekojen päälle.

Venäjällä vastuu Suomea kohtaan

Suurin vastuu Suomeen kohdistuneen väkivallan oikaisemisesta lankeaa Venäjän osalle. Neuvostoliiton ainoana perijävaltiona se on täysin vastuussa näistä väkivallan toimista, koska se on osaltaan jatkanut Neuvostoliiton rikoksia pitämällä hallussaan toisille maille kuuluvia alueita ja toisten maiden kansalaisille kuuluvaa omaisuutta.

Suomi ja Neuvostoliitto/Venäjä ovat yli 65 vuotta yrittäneet olla parhaita naapureita Neuvostoliiton väkivaltaisista toimista huolimatta. Suomi on yrittänyt sovitella ja hyvitellä, vaikka neuvostorikokset ovat täysin korjaamatta.

Tällainen tila ei edistä keskinäistä luottamusta. Se ei edistä luottamusta tai yhteisten hyvien tavoitteiden toteutumista muittenkaan maitten kanssa. Epärehellinen tila ruokkii taustalla olevia epäluuloja, mikä erittäin selvästi näkyy päivänpolitiikassa.

Luottamus ja win-win avainkäsitteitä

Vanhojakaan rikoksia ja väkivaltaa ei koskaan pidä korjata uudella väkivallalla. Siitä aiheutuu vain korjaamaton koston kierre, joka ei hyödytä ketään.

Vaikka Venäjän ja Suomen välillä kyse on neuvostorikosten ja väkivallan korjaamisesta, on aina etsittävä rauhanomaisia ratkaisuja ja win-win –perustaa. Vain siten keskinäinen luottamus voi palata ja täysimääräisesti hyödyttää molempia maita ja niiden kansalaisia. Vain siten luodaan kestävä ja oikeudenmukainen rauha.

+
Päätoimittaja, kauppat. maisteri Veikko Saksin alustus Karjalan ja Petsamon palautus –kirjan esittelytilaisuudessa 15.10.2010 Studio24:ssä, Helsingissä.

14.10.2010

Veikko Saksin uusimman kirjan esittely

KIRJA-UUTUUS: KARJALAN JA PETSAMON PALAUTUS 14.10.2010

Torstaina 14.10.2010 vietetään Tarton rauhan 90-vuotisjuhlapäivää. Tarton rauha oli ensimmäinen Neuvosto-Venäjän ja itsenäisen Suomen välinen rauhansopimus, joka loi pohjan maitten väliselle rauhanomaiselle suhteelle ja lopetti sodan.

Miten rauha pysyi ja miten osapuolet noudattivat rauhansopimuksen ehtoja? Näitä asioita valottaa 14.10.10 julkaistava uusi kirja. Se käsittelee pitkäkestoisia, mutta päivä päivältä ajankohtaisempia aiheita, joista poliittinen johto pääosin vaikenee:

- Suomen sotasyyllisyyskysymys
- Sotaan syyllisyys
- Evakkojen omaisuuden restituutio
- Karjalan, Petsamon ja muiden alueiden palautus

Kirjassa tarkastellaan näitä Suomelle, Venäjälle ja koko Euroopalle ajankohtaisia kysymyksiä ensisijaisesti kansainvälisten lakien ja sopimusten sekä Suomen ja Neuvostoliiton/Venäjän välisten sopimusten valossa, aidon naapuruuden ja luottamuksen ilmapiirissä.

Suomella on Karjalan palautuskysymys, Virolla on Setomaan ja Narvan itäosien palautuskysymys. Kummassakaan maassa poliittinen johto ei pääosin halua käsitellä asiaa.

Käsitteiden ja oikeuksien selventämiseksi kirja ilmestyy myös vironkielisenä laitoksena. Kirjan hypoteesien ja kirjassa osittain käytetyn kriittinen diskurssianalyysin toivotaan herättävän keskustelua, kuten Karjalan palautus –kirjakin herätti vuonna 2005.

Kirjan kirjoittaja, kauppat. maisteri Veikko Saksi, toimii Karjalan Kuvalehden ja Pro Karelia -verkkolehden päätoimittajana. Hän on toimittanut kaksikymmentä numeroa Karelia Klubi –tabloidlehteä.

Veikko Saksi on kirjoittanut kymmenkunta kirjaa, joista kolme koskettelee Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palautuksen tematiikkaa. Lisäksi hän on toimittanut kaksi palautukseen liittyvää kirjaa.

Hän on myös kirjoittanut satoja substanssiartikkeleita Petsamosta, Karjalasta ja muista pakkoluovutetuista alueista Pro Karelian Internet-sivuille ja eri medioihin.

Julkistamistilaisuus 14.10.2010 klo 18:00
Casa Academica, Perhonkatu 5, HELSINKI
Ks. kutsu Julkistamistilaisuus ja kartta

Tilaisuuden järjestelyyn liittyvät asiat
Karelia Klubi ry:n varapuheenjohtaja Merja Pohjankoski
Email

Kirjojen myyntiin liittyvät asiat
Päivikki Tiilikka, Karelia Klubi Kauppa
Email

Kirjaan liittyvät kysymykset ja haastattelut
Veikko Saksi, kauppat. maisteri, päätoimittaja
toimitus@karjalankuvalehti.com
+358 400 877 978

26.9.2010

Riitta Uosukaisen ajatuksia Karjalan palautuksesta

Olin tänään 26.9.2010 mukana Porvoon Karjala-seuran 70-vuotisjuhlassa. Hienon juhlan pääkohta oli eittämättä valtioneuvos Riitta Uosukaisen upea puhe, jossa oli paljon asiaa hersyvällä huumorilla höystettynä.

Kiinnitin erityisesti huomiota siihen, mitä Uosukainen sanoi Karjalan palautuksesta. Ensin Uosukainen luetteli faktoja eli Koiviston ja Uuraan satamat sekä kaasuputki. Ne tuntuisivat olevan aika lailla sitä ajatusta vastaan, että Karjala voisi vielä palautua Suomelle.

Mutta sitten Uosukainen sanoi, että toisaalta ihmeitä voi tapahtua ja viime kädessä Karjalan kysymyskin on Korkeimman kädessä.

Olen kiitollinen Riitta Uosukaiselle näistä profeetallisista sanoista. Korkein on jakanut maa-alueita eri kansoille ja Korkeimman kädessä on myös Suomelta ryöstettyjen maa-alueiden tuleva kohtalo. Uskon, että ihme tapahtuu ja Jumalan aikana, kun on oikea aika, se kuuluisa momentum, Karjala ja muut menetetyt alueet palautuvat takaisin oikealle omistajalleen, Suomen kansalle ja Karjalan heimolle.

13.8.2010

Veikko Saksin kirjoitus 12.8.2010

KHI-TEEMATAPAHTUMA: KARJALAN JA PETSAMON PALAUTUS

Neuvostoliiton Suomelta pakkoluovuttamien alueitten palautusta ja sen vaikutuksia käsitellään alla olevan artikkelin pohjalta KHI Forumin Karjala-2 –luennossa lauantaina 21.08.2010 alkaen klo 16:00. Google-kartta.

Yleisön toivotaan esittävän paljon kysymyksiä ja tekevän kommentteja asiakokonaisuudesta.

Luennoitsijana on Karjalan Kuvalehden ja Pro Karelia -verkkolehden päätoimittaja, kauppat. maisteri Veikko Saksi. Tilaisuus videoidaan ja julkaistaan internetissä.

Veikko Saksi, päätoimittaja, Karjalan Kuvalehti
KARJALAN JA PETSAMON PALAUTUS

Palautus puhuttanut yli 65 vuotta

Karjalan palautuskysymys on puhuttanut suomalaisia yli 65 vuotta. Asia on ollut esillä Suomessa ja yli 40 % kansasta kannattaa palautusta. Palautusta on käsitelty eri tavoin Neuvostoliitossa, Venäjällä, Yhdysvalloissa ja useissa läntisissä maissa.

Virallinen Suomi vaikenee asiasta tehokkaasti. Euroopassa poliittinen eliitti ei ole innostunut ottamaan palautusta esille, koska Suomi vaikenee ja koska pelätään dominoefektiä, jossa muitakin vääriä tekoja ja väkivalloin piirrettyjä rajoja pitäisi ryhtyä oikaisemaan.

Oikeus halutaan siten tukahduttaa väkivaltaisen vääryyden ylläpitämisellä. Se on huono ratkaisu tulevaisuutta ajatellen.

Palautuksen ydinsisältö

Karjalan palautus –käsitteen ydinsisältönä on 14.10.1920 Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä allekirjoitetun Tarton rauhansopimuksen mukaisten rajojen palauttaminen. Se merkitsee koko pakkoluovutetun alueen palauttamista ja Suomeen kohdistuneiden väkivaltatekojen aitoa sopimista.

Viime sotien seurauksena Neuvostoliitto pakkoluovutti Suomelta noin 45 000 km2 alueen eli noin 13.3 % maan nykyisestä pinta-alasta: Karjalan Kannas, Laatokan Karjala, Petsamo, Sallan ja Kuusamon itäosat sekä eräät Suomenlahden ulappasaaret.

Kokonainen Suomi tarkoittaa itsenäisyyden jälkeisen ajan rajoja, jotka vahvistettiin Tarton rauhansopimuksessa 90 vuotta sitten. Pakkoluovutettujen alueitten palautus tarkoittaa siten samaa kuin Tarton rauhan rajojen palautus.

Palautus ja Karjalan kysymys

Rauhansopimus vahvistettiin kansainvälisellä Sodanhylkäämissopimuksella 27.08.1928, maitten välisellä Hyökkäämättömyyssopimuksella 21.01.1932 ja Hyökkäämättömyyssopimuksen jatkosopimuksella 07.04.1934.

Karjalan Liitto sisällyttää Karjalan kysymyksen sääntöjensä 2 §:ään, joka selventää toiminnan tarkoitusta: ”Liiton tarkoituksena on toimia karjalaisten sekä karjalaisuudesta kiinnostuneen väestön kulttuuri- ja etujärjestönä sekä toimia luovutetun Karjalan kysymyksen ratkaisemiseksi”.

Karjalan Liiton puheenjohtaja, kansanedustaja Markku Laukkasen mukaan Liiton tavoitteisiin on aina kuulunut Karjalan kysymys eli Karjala voisi olla vielä osa Suomea. Karjalan palautus kuuluu hänen mukaansa olennaisena osana kaikkeen Liiton toimintaan ja on sen toiminnan yksi peruspilari.

Karjala on palautuksen brändinimi

Karjalan palautus on eräänlainen brändinimi, joka auttaa yksinkertaistamaan viestintää kaikkien pakkoluovutettujen alueitten palautuskysymyksestä.

Karjala-sanan yksinomaista käyttöä palautuksen brändinimenä on aivan viime aikoina alkanut rasittaa se, että Petsamon palautuksen merkitys Euroopan unionille ja Suomelle korostuu lyhyen ajan kuluessa erittäin merkittäväksi.

Suomalaisten alueitten palautuskysymys ei ole maailmassa ainutlaatuinen. Samanlaisia alueellisia kysymyksiä ovat esim. Viron Setomaa ja Narvan itäosat, Latvian Abgrene, Königsbergin eli Kaliningradin itäpreussilainen alue, Japanin Kuriilit ja Sahalinin saari sekä Kiinan Mantsuria.

Jäämeren sulaminen ja Petsamo

Jäämeren jääpeite kutistuu paljon odotettua nopeammin. Suomi ja Petsamo ovat arktisen alueen ytimessä Venäjän, Norjan, Ruotsin, Islannin, Grönlannin, Kanadan ja Yhdysvaltojen kanssa.

Sulaminen merkitsee pohjoisten merireittien avautumista. Koillisväylä ja Luoteisväylä ovat lyhyempiä ja kulkevat kaukana maailman nykyisistä kriisipesäkkeistä verrattuna eteläiseen reittiin.

Muutos merkitsee mullistusta Aasian ja Euroopan, todennäköisesti myös Aasian ja Yhdysvaltain itärannikon välisessä logistiikassa. Strateginen painopiste siirtyy muutoinkin vahvasti Barentsin meren alueelle.

Suomi ilman Jäämeri-yhteyttä

Suomella ja muulla EU:lla ei ole Jäämeri-yhteyttä, mikä johtaa suureen riippuvuuteen Venäjästä myös logistiikassa energian lisäksi.

Keskeiseksi logistiseksi solmukohdaksi muodostuu Muurmanskin alue ja Petsamo, joka tällä hetkellä on Venäjän hallinnon alla. Konttirahtien lyhin tie Aasiasta Pietariin, Keski-Eurooppaan, Ruotsiin ja Suomeen kulkee Petsamon kautta.

Petsamo on hyvä paikka purkaa konttilaiva ja siirtää kontit eri puolille Eurooppaa meneviin junavaunuihin. Tehokkain jatkoyhteys syntyy, kun Petsamosta rakennetaan rautatie Kelloselkään, josta on rata Kemijärven ja Rovaniemen kautta Ouluun.

Jäämeren uusi meriväylä lyhentää konttilaivan matkaa esim. Kiinasta Keski-Eurooppaan noin 10 vuorokaudella. Rahassa tämä merkitsee 200 000 – 300 000 euroa jokaista matkaa kohti.

Petsamon palautus avainroolissa EU:ssa

Suomalaisen Petsamon hyödyntäminen on käytännössä ainoa mahdollisuus, millä Eurooppa voi päästä osalliseksi Jäämerialueen logistiikasta, rakentamisesta, kalastuksesta, ravustuksesta ja Barentsin meren alueen mineraaleista.

Petsamon palautus on koko Lapin alueelle ja saamelaisyhteisöille erittäin vahva taloudellinen ruiske, joka nostaa Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän Lapin positiivisen kasvun uralle.

Lapissa on useita kiinnostavia kaivoshankkeita. Kaivoksen kannattavuus ratkeaa pitkälti mineraaliesiintymän rikkauden sekä sen saatavuuden ja kuljetuskustannusten perusteella. Sen vuoksi Jäämeri- ja Eurooppa-rata –yhteys ovat elintärkeitä Lapinkin kehitykselle.

Venäjä valmistautuu hyvin

Venäjä varustautuu hyvin Jäämeri-muutokseen. Valtiojohto on tilannut jäänmurtajia ja jäävahvisteisia kauppalaivoja noin sata kappaletta vuoteen 2015 mennessä sekä joki- ja järvikäyttöön 350 alusta. Tilausten arvo on useita miljardeja euroja.

Venäjä ja Norja rakentavat nyt mm. suuria konttisatamia Altaan ja Kirkkoniemelle sekä 600 km rautatieyhteyttä Altasta Kirkkoniemelle ja sieltä Muurmanskiin. Projektien tavoitteena on kaapata pääosa EU-alueen konttiliikenteestä.

Jäämeren alue on merkittävältä osalta alle 200 m syvyistä, missä esim. kuningasrapu tulee viihtymään hyvin. Ravustus muodostuneekin ilmastomuutoksen vuoksi kalastusta ja laskettelua suuremmaksi liiketoiminnaksi. Kuningasravun markkinat ovat globaalit.

Palautus ja luottamus

Karjalan ja muiden Suomelta pakkoluovutettujen alueitten rauhanomaisen palautuksen tärkein asia on luottamuksen asteittainen palautuminen. Suomalaisten viime sotien aikana kokemat neuvosto-aggressiot eivät koskaan poistu ihmisten meemeistä (ns. kulttuurigeenit), ennen kuin vääryydet oikeudenmukaisesti käsitellään ja korjataan.

Luottamus on kaiken inhimillisen toiminnan perusta. Ilman luottamusta ei tehdä yhteistyötä tai yhteinen toiminta perustuu tiukkaan omien etujen valvontaan ja mahdollisten uhkakuvien torjuntaan. Tällainen toiminta on mahdollisimman kaukana kaikille edullisesta win-win –toiminnasta.

Korruptio on Venäjällä kaikilla elämän tasoilla suurempi kuin koskaan ennen. Korruptio liittyy elimellisesti kaikkeen toimintaan. Pahinta on se, että korruptio on suurimmillaan ylimmässä johdossa.

Karjalan palautuksen merkitys kasvaa

Petsamo ja Karjala muodostavat yhdessä logistisen keskuksen, jonka säteilyvaikutukset ovat erittäin laajat. Karjala on perinteisesti ennen sotia ollut lännen portti Venäjälle ja päinvastoin. Nyt tämä portti ei toimi kunnolla, vaan raja Suomen ja Venäjän välillä on edelleen korkea. Syynä tähän ovat historiallisten tekijöiden lisäksi erilaiset hallintomallit, erilainen lakien kunnioittaminen ja luottamuksen puute.

Itse palautustapahtuma on katalyytti, joka käynnistää erittäin voimakkaan yhteistyöpohjan maitten välille. Samalla käytännössä alkaa Venäjän aito integroituminen Euroopan kanssa.

Suomalaisille kuuluvan Karjalan alueen palauttaminen on erittäin voimakkaasti emergenttinen eli täysin uutta toimintatasoa luova tapahtuma. Palautuksesta muodostuu Suomelle talousveturi, joka pelkästään investointibuumin vuoksi vetää Suomea kasvuun kymmenen vuotta.

Emergenssiä luovan katalyytin ytimen muodostavat koti- ja ulkomaiset yritykset, jotka investoivat askeleen päähän Venäjän markkinoista ollakseen valmiita etabloitumaan Venäjälle, kun se on riittävän turvallista.

Venäjä hyötyy palautuksesta

Alueitten palautuksesta eivät hyödy vain suomalaiset ja muut EU-maiden asukkaat. Venäjä ja venäläiset ovat suurin hyötyjä. Alueitten palautus antaa niin suuren poliittisen voiton Venäjälle, ettei sen positiivisia vaikutuksia edes kyetä nyt arvioimaan.

Palautustapahtuma kertoo, että Venäjällä on tapahtunut jotain todella uutta ja merkittävää. Muutos on suuri mahdollisuus.

Palautus nostaa Venäjän taloudellista aktiviteettia erityisesti federaation luoteisosassa, mutta sen säteilyvaikutukset ulottuvat hyvin Moskovaan saakka. Tällöin ehkä toteutuu Mihail Gorbatshovin tavoite Viipurista Vladivostokiin ulottuvista kehityskeskuksista.

Alueen asukkaat ja yritykset hyötyvät

Alueelle jääville venäläisille palautus antaa uuden elämisen tason. Suomi on sitoutunut läntisen hyvinvointivaltion velvoitteisiin, jotka ulottuvat sen alueella asuviin henkilöihin.

Alueella toimivat yritykset sijaitsevat EU:n sisämarkkinoilla ja EU-lainsäädännön alla. Suomessa sijaitsee tälläkin hetkellä turvallisesti suuri määrä ulkomaisia yrityksiä, sillä lainsäädäntö ja sen toimeenpaneminen ovat hyvin ennakoitavissa.

Palautusasiaa voidaan tarkastella lisäksi monesta muusta näkökulmasta, esim. historiallisen suomalaisen kulttuurin, omaisuuden restituution, kansantalouden, ihmisyyden, ympäristön, työllisyyden tai arvomaailman kehittymisen kannalta. Näkökulmia on paljon.

Pakkoluovutettu alue palautuu

Kansakunta, joka ei tunne historiaansa, eikä osaa asiallisesti ajaa maalleen ja kansalaisilleen kuuluvia perusoikeuksia, on ontuva kulkija. Suomi oli talvi- ja jatkosodan sekä rauhanteon uhri. Sen tehtävänä on toimia aktiivisesti, jotta väkivallan avulla tehdyt teot saadaan korjatuiksi.

Tämä Suomen oikeuksien ja Suomen ja Venäjän yhteisten etujen ajaminen on aloitettava pikaisesti. Miksi osapuolet haluavat joka päivä menettää keskinäisiä mahdollisuuksiaan ja positiivista kehitystä pitkittämällä palautustoimenpiteiden käynnistämistä?

On selviö, että Karjalan, Petsamo, Sallan ja Kuusamon itäosat sekä neljä ulappasaarta palautuvat Suomelle rauhanomaisesti, win-win –pohjalta. Se on voimakkaasti Suomen ja Venäjän etu.

Lisätiedot: Veikko Saksi

23.7.2010

Veikko Saksin kirjoitus 23.7.2010 Kirsi Virtasen radio-ohjelmasta

KIRSI VIRTANEN EI PÄÄSSYT EDES KORKKARIEN TASOLLE YLE:SSÄ

- Virtanen onnistui alittamaan alhaalla olevan riman
- Korkkarit Virtasen historiapohjana
- Toimittajan kannattaisi perehtyä historiaan
- Toimittajan kannattaisi perehtyä kv-lakeihin
- Virtanen ajoi palauttajien asiaa

Virtanen onnistui alittamaan alhaalla olevan riman

Yleisradio on heinäkuun 2010 aikana esittänyt kokonaisuudessaan loisteliaan ohjelmakokonaisuuden Suomen Karjalasta ja suomalaisista karjalaisista evakoista. Siitä parhaat kiitokset.

Ilmeisesti asialliseen kokonaisuuteen täytyy liittää rimanalituksiakin, jotta se syvällinen ja oikea kokonaisuus hahmottuisi paremmin. Tällainen on toimittaja Kirsi Virtasen 07.07.2010 haaveellisen kitkerä kuva Karjalasta, Karjalan palautuksesta, katkerista evakoista ja kristallikruunuista.

Korkkarit Virtasen historiapohjana

Virtanen mainitsi lukeneensa historian Korkkareista eli Korkeajännityssarjasta. Näyttää siltä, että nekin ovat tulleet huonosti luetuiksi. Aku Ankka ja Nalle Puh -lehdet ovat historiatiedoiltaan korkeatasoisempia kuin kuultu esitys.

Joten niin asenteellisen ja jostain syystä evakoille erittäin katkeran ihmisen vuodatukseen ei kannata juurikaan tekstitilaa käyttää. Mistähän tämä katkeruus juontaa juurensa?

Toimittajan kannattaisi perehtyä historiaan

Olisi suositeltavaa, että Virtanen perehtyisi historiaan ihan oikeitten lähteitten mukaisesti. Erinomaisena pohjana voisi olla VETRES-toimikunnan yhteenvedot talvi- ja jatkosotaa edeltävistä ja sodanaikaisista vaiheista.

Virtasen olisi hyvä tarkistaa tietonsa karjalaisten evakkojen kansallisuudesta. Hänelle voi tulla yllätyksenä, että karjalaiset evakot olivat, ovat ja tulevat olemaan suomalaisia. Karjala taisi olla suomalaista seutua paljon ennen kuin Kannus oli sitä.

Toimittajan kannattaisi perehtyä kv-lakeihin

Virtasen kannattaisi perehtyä kansainvälisiin lakeihin ja sopimuksiin sekä maitten välisiin sopimuksiin. On ymmärrettävä, että hänen tietonsa asenteellisuuden vuoksi näistä asioista ovat alle sarjakuvasivujen tason.

Siitä liittolaisuudesta Virtaselta unohtui monen muun tiedon osalta Neuvostoliiton ja Saksan Molotov-Ribbentrop –sopimus 23.08.1939.

Se voidaan todeta, että tämä lähetys oli yksi parhaista rimanalituksista faktatietojen osalta monessa suhteessa pitkiin aikoihin. Ehkä Virtaselle löytyisi parempi ura vaikkapa teatterissa draamanäyttelijänä?

Virtanen ajoi palauttajien asiaa

Ehkäpä parasta Kirsi Virtasen esityksessä oli se syvä katkeruus, vahingonilo ja ihmisoikeuksista piittaamattomuus, joka monelle synnytti käsityksen, että totta, ilman muuta Karjala kuuluu Suomelle ja se pitää saada takaisin.

Karjalan palautuksesta tulee Suomelle ja Venäjälle talousveturi ja se luo sitä luottamusta maitten välille, mitä tuollainen radio-ohjelma yrittää parhaansa mukaan syödä. Win-win on loistelias lähtökohta verrattuna yksipuoliseen vallan ihannointiin.

Gallupien pohjalta noin 40 % suomalaisista kannattaa Karjalan palautusta ja 57 % kannattaa sotasyyllisyystuomioiden purkamista. Kehityksen suunta on ollut selkeän positiivinen kohti oikeudenmukaisuuden tapahtumista. Karjala palautuu.

Lisätiedot: Veikko Saksi

- - - - - - -

Jouko Pihon kommentti 23.7.2010

Kyseinen Kirsi Virtasen radio-ohjelma on herättänyt todellakin hyvin paljon pahaa mieltä karjalaisten keskuudessa. Myös monet, joilla ei ole juuria Karjalassa, ovat pitäneet ohjelmaa asiattomana.

Karjalan Liiton puheenjohtaja Markku Laukkanen piti Karjala-lehden tämänpäiväisessä kirjoituksessaan ohjelmaa lähinnä oksennuksena karjalaisten päälle. Laukkanen vertasi Virtasen asenteellista vimmaa taistolaisvuosien Ylen ohjelmistotyyliin.

Laukkanen kirjoitti lopuksi: "Virtasen ohjelma on karjalaisten keskuudessa koettu loukkaavana ja karjalaisten evakoiden muistoa häpäisevänä."

Olen hämäläisenä samaa mieltä. Karjalan kansa on kärsinyt enemmän kuin muut Suomen heimot yhteensä. Meidän ei tule lisätä kovia kokeneen Karjalan heimon taakkaa väärämielisillä ja valheellisilla syytöksillä.

20.7.2010

Antti Kaikkosen Karjala-puheiden jälkipyykkiä

Antti Kaikkonen tiedotti Uudessa Suomessa 19.7.2010:

Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) ihmettelee Karjalan palauttamista vaativien tahojen yritystä valjastaa hänet palauttamisvaatimusten keulakuvaksi. Ihmetyksen on aiheuttanut tiedote, joka lähetettiin Kaikkosen Heinjoen pitäjäjuhlassa pitämästä puheesta.

Aluepalautus ry:n entisen tiedottajan Lasse Koskisen lähettämässä tiedotteessa vihjaillaan Kaikkosen vaativan Suomen valtiojohdolta toimia palautusneuvottelujen aloittamiseksi Venäjän johdon kanssa, vaikka asiaa ei suoraan esitetäkään. Kaikkonen kertoo Uudelle Suomelle, että hän itse ei ole tiedotetta nähnyt eikä myöskään pyytänyt sen lähettämistä tiedotusvälineille.

-Voisi kyllä olla korrektia kysyä puheenpitäjältä, ennen kuin alkaa laajasti tiedotella, kummastelee Kaikkonen Uudelle Suomelle.

Kaikkonen ei itse ollut nostamassa julkisuuteen palautuskysymystä. Hänen Heinjoella pitämänsä puhe keskittyi enemmän venäläisten maanosto-oikeuteen, ja tästä asiasta hän lähettikin Suomen Tietotoimistolle tiedotteen. Kaikkosen kotisivuilta löytyvässä tiedotteessa ei mainita Karjalan palauttamista.

Kaikkonen on kummissaan lähinnä Markpoint-viestintäpalvelun nimissä toimivan Lasse Koskisen tiedotuspolitiikasta, ei tiedotteen sisällöstä. Kaikkosen mielestä Karjala tulisi palauttaa Suomelle.

-Kyllä se on unelma, jota en haluaisi tappaa, sanoo Kaikkonen Uudelle Suomelle.

”Palauttamisasia ei ole ajankohtainen, sillä naapurin puolella siihen ei ole halua”

-Mutta mitään en ole vaatimassa. Palauttamisasia ei ole ajankohtainen, sillä naapurin puolella siihen ei ole halua. Nykytilanteessa en usko, että myöskään Suomen johto ottaisi asiaa omakseen, kansanedustaja selventää.

Sen sijaan Kaikkonen vaati puheessaan valtiojohdolta puuttumista venäläisten maakauppoihin liittyviin ongelmiin.

-Tasavallan presidentti Tarja Halosen on syytä ottaa venäläisten maakauppoihin liittyvät ongelmat esille Venäjän presidentti Dimitri Medvedevin Suomen-vierailun yhteydessä. --- Nykytilanne on sikäli kohtuuton, että venäläiset pystyvät ostamaan maata Suomesta, mutta suomalaisten on lähes mahdotonta ostaa maata Venäjältä. Suomen on edellytettävä vastavuoroisuuden toteutumista jatkossa, lateli Kaikkonen puheessaan.

-Jos näitä epäkohtia ei saada korjattua, on venäläisten maanostot Suomessa syytä viheltää poikki. Suomen valtiojohdon on nyt entistä jämäkämmin puututtava asiaan. Nykymeno ei voi jatkua, hän jatkoi.

Kaikkosen mukaan Karjala-puheet eivät "missään nimessä" ole vaalitemppu, vaikka hän myöntääkin maininneensa palauttamisasian siksi, että se ihmisiä kiinnostaa. Kaikkonen sanoo olevansa monien suomalaisten kanssa samaa mieltä siitä, että Karjala-kysymys ei ole loppuun käsitelty.

Kaikkosen isoisä oli lähtöisin Viipurin läänin Pyhäjärveltä.

Aluepalautus ry on valtakunnallinen järjestö, joka ajaa Suomen viime sotien seurauksena Neuvostoliitolle pakkoluovutettujen alueiden palautusta neuvotteluteitse Venäjän hallusta.

- - - - - - -

Lasse Koskisen kommentti 19.7.2010

Lasse Koskinen kommentoi:
19.7.2010 21.36
Kaikkosen Karjala-kannanoton uutisointi

Kansanedustaja Antti Kaikkonen puhui juuri niin kuin uutisoin aiheesta. Puhe on minulla nauhalla, joten epäselvyyttä asiassa ei ole. Kuulijoita Heinjoen pitäjäjuhlassa oli toista sataa.

Markpoint uutispalvelu uutisoi luonnollisesti aivan vapaasti, kuten esimerkiksi STT tai muut tietotoimistot ja tiedotusvälineet. Mitään erityistä lupaa kansanedustajilta tai muilta ei tähän tarvita.

Kaikkonen puhui sisänsä täyttä asiaa. Hän otti kantaa ajankohtaiseen Suomen alueiden palautusasiaan. Kuten lähetetyssä uutisessa totesin, niin viimeisin puolueeton tutkimus kahden ja puolen vuoden takaa kertoo, että suomalaisista 49 prosenttia kannatti Suomen ja Venäjän hallitusten välisiä Karjalan palautusneuvotteluja. Nyt kannatus on varmasti jo reilusti yli 50 prosenttia. Neuvottelut voidaan siis näin ollen huoletta aloittaa ja kansanedustajat voivat ottaa luonnollisesti kantaa asiaan.

Terveisin
Lasse Koskinen
Markpoint-viestintäpalvelu

- - - - - - -

Jouko Pihon kommentti 20.7.2010

Vaikuttaa siltä, että Antti Kaikkonen kyllä kannattaa Karjalan palautusta passiivisesti, eli ei ole sitä vastaan, kunhan Karjalan palautusta ei mitenkään vaadita, koska Venäjä ei halua puhua asiasta.

Olin eilen iloinen Kaikkosen lausunnosta, mutta nyt tämän hänen takaisinvetonsa takia olen kyllä hiukan pettynyt, että Kaikkonenkin on näitä ylivarovaisia ja jälkisuomettuneita poliitikkoja, joiden mukaan Venäjältä ei voi vaatia mitään eikä Venäjälle voi tehdä mitään ehdotuksia, jos Venäjä itse ei sitä halua.

Ei se näin mene. Oikeutta ei saa, jos ei sitä itse hae.

Minä vaadin Venäjältä Karjalaa ja muita pakkoluovutettuja alueita takaisin oikealle omistajalle eli Suomelle. Vaadin myös, että Suomen valtiojohto aloittaa Karjalan palautuksesta korkean tason keskustelut Venäjän kanssa. Jos nykyisestä valtiojohdosta ei ole siihen, valtiojohto on vaihdettava. Seuraava tilaisuus on huhtikuun 2011 eduskuntavaaleissa.

Jos minut valitaan eduskuntaan, aion puhua ja toimia Karjalan palautuksen puolesta eri tavoin rohkeasti ja päättäväisesti.

19.7.2010

Veikko Saksin kirjoitus 19.7.2010

KAIKKONEN VAATII KESKUSTELUA KARJALAN PALAUTUKSESTA

- Kaikkonen odottaa Suomelta itsetilitystä
- Karjalan palautus vai Karjalan kysymys?
- Maanosto-oikeus myös suomalaisille
- Venäläisoikeudet katkolle Suomessa
- Karjalan palautus selkeästi esillä
- Palautus on Suomen ja Venäjän asia
- Palautus myös järjestöjen asia
- Palautuksen kannatus nousussa
- Palautuksen kannatus ylittänyt 40 %
- Sotasyyllisyystuomioiden purkamista kannattaa 57 %

Kaikkonen odottaa Suomelta itsetilitystä

Kansanedustaja Antti Kaikkonen vaatii presidentti Tarja Halosta ottamaan Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin kanssa esille venäläisten maanosto-oikeuden. Hän vaatii myös Suomelta jonkinlaista itsetilitystä sodanjälkeisestä ajasta ja avointa keskustelua Karjalan palauttamisesta.

Kaikkonen puhui näistä asioista 18.07.2010 Heinjoen pitäjäjuhlassa Karkkilassa. Puheesta uutisoi ensimmäisenä tiedottaja Lasse Koskinen Lahdesta.

Kaikkosen suku on pakkoluovutetusta Karjalasta. Antti Kaikkosen isoisä on lähtöisin Viipurin läänin Pyhäjärveltä. Heinjoki sijaitsee 40 kilometriä Viipurista itään. Ennen talvisotaa siellä asui 3 600 henkeä.

Karjalan palautus vai Karjalan kysymys?

Kansanedustaja Kaikkonen käsitteli puheessaan Karjalan palautusta ja venäläisten maanosto-oikeutta:

- Suomen olisi hyvä tehdä jonkinlainen itsetilitys sodan jälkeisestä ajasta. Tilityksessä tulisi käydä läpi Karjalan menetys, siirtolaisten kohtalo ja Suomen suhde Venäjään.

- Usein puhutaan vain Karjalan palautuksesta. Mielestäni on parempi puhua Karjalan kysymyksestä. Se laajentaa perspektiiviä. Se merkitsee kotiseutumatkojen esteiden poistamista ja maanvuokraus- ja maan osto-oikeuden saamista suomalaisille Karjalaan sekä Suomenlahden ulkosaarien ja Laatokan avaamista täysmittaiselle matkailulle.

Kaikkonen totesi virolaisten käyvän itsetilitykseen liittyvää keskustelua koko ajan. Suomikaan ei voi lakaista historiaansa maton alle.

Maanosto-oikeus myös suomalaisille

Kansanedustaja Kaikkonen totesi, että ei voi olla niin että venäläisillä on täysimittainen oikeus ostaa maata Suomesta, mutta päinvastoin asia ei toimi.

- Presidentti Tarja Halosen on syytä ottaa esille venäläisten maakauppoihin liittyvät asiat Venäjän presidentti Dmitri Medvedevin Suomen vierailun yhteydessä, vaatii Kaikkonen.

Hän toteaa, että nykyisin Suomesta tontin ostaneiden venäläisten taustat jäävät usein hämärän peittoon. Se johtaa erilaisten maksujen laiminlyönteihin ja muihin ongelmiin. Kaikkosen mielestä asia voitaisiin korjata suomalaista asiamiestä käyttäen.

- Tilanne on kohtuuton, kun venäläiset voivat tulla tänne ostamaan maata, mutta suomalaisten on lähes mahdoton ostaa maata Venäjältä.

Venäläisoikeudet katkolle Suomessa

Kaikkosen mielestä Suomen on edellytettävä matkustusturvallisuuden parantamista Venäjällä: - Ellei näitä asioita saada kuntoon, niin venäläisten maanomistus Suomessa on syytä viheltää poikki.

Hän toteaa, että Suomen on puututtava jämäkämmin asioihin. Nykyisellä tavalla ei voida enää jatkaa.

Karjalan palautus selkeästi esillä

- Karjalan palautus otetaan esiin aika ajoin ja jokainen meistä on sitä tavalla tai toisella pohtinut ja meillä kullakin on siitä mielipide. Toimia vaaditaan niin maamme poliittiselta johdolta kuin Karjalan Liitoltakin.

- Päätös palautuksesta kuuluu maan ulkopoliittiselle johdolle, mutta järjestöjen ja liitojen sanaa on myös kuultava näissä asioissa, toteaa Kaikkonen.

Palautus on Suomen ja Venäjän asia

Kansanedustaja Kaikkosen mielestä Karjalan palautus ei ole vain Suomen aloitteen varassa, vaan asia on hänen mielestään laajempi kansainvälinen kysymys:

- Asia on valmis liikahtamaan eteenpäin vasta sitten, kun Venäjä on valmis arvioimaan rajakysymyksiään uudelleen.

- Pidän valitettavana sitä, miten aggressiivista Karjalan kysymys on välillä Venäjän mediassa.

Palautus myös järjestöjen asia

Kaikkosen mielestä kansalaistoiminta Karjalan kysymyksessä on merkittävä kansallinen voimavara. Se on osa ulkosuhteiden ja kansallisen historian käsittelyä ja hoitamista. Järjestöjen pitää aika ajoin muistuttaa Suomen valtiojohtoa Karjala-kysymyksestä. Hän haluaa asiaan uudenlaista käsittelyä ja visioita.

- Karjalasta pitää kyetä keskustelemaan ja sen tulisi olla Suomen ja Venäjän käsittelylistalla.
Karjalan kysymys ei ole loppuun käsitelty, Kaikkonen toteaa.

Tiedottaja Lasse Koskinen kertoo, että Aluepalautus ry on tarjonnut ajoittain asiantuntemustaan matkailuesteiden poistamiseen, viisumittomuuskokeiluun, Karjalan kysymykseen ja Tarton rauhan rajojen palautustapoihin.

Palautuksen kannatus nousussa




Karjala-lehti teetti joulukuussa 2007 viimeisimmän virallisen gallupin Karjalan palautuksesta. Positiivinen suhtautuminen asiaan oli vuodesta 2005 kehittynyt myönteisesti. Erityisesti oli havaittavissa, että palautuksen vastustaminen oli vähentynyt olennaisesti.

Kyselyn mukaan suoraan palautuskysymykseen vastasi myönteisesti 38 %. Keskustelun aloittamista Suomen hallituksen ja Venäjän hallituksen välillä kannatti 47 % ja selkeää poliittisen johdon kannanottoa asiaan halusi 49 % vastanneista.

Peräti 72 % vastanneista katsoi jo 2007, että suomalaiset voivat vapaasti keskustella julkisesti Karjalan palautuksesta.

Palautuksen kannatus ylittänyt 40 %

Uusimpien nettigallupien mukaan palautuksen kannatus vaihtelee 50 – 70 % välillä. Verrattuna virallisiin gallupeihin nettigallupit antavat yleensä liian positiivisen kuvan. Tämä johtunee siitä, että netin gallupeihin vastaavat ihmiset ovat keskimääräistä aktiivisempia ja aikaansa seuraavia.

Tämän hetken arvion Karjalan palautuksen kannatus on ylittänyt 40 % rajan selvästi. Kansanedustaja Risto Kuisma arvioi kannatuksen lähestyvän 50 % rajaa.

Sotasyyllisyystuomioiden purkamista kannattaa 57 %

Karjalan palautuksen kanssa mielenkiintoinen on kysymys sotasyyllisten tuomioiden purkamisesta. Loviisan Sanomien 16.10.2009 julkaiseman Taloustutkimus Oy:n tekemän mielipidetiedustelun mukaan 57 % suomalaisista kannattaa sotasyyllisyystuomioiden purkamista. Miehistä purkamista kannattaa peräti 68 %.

Vain 18 % ei haluaisi purkaa tuomioita. Siten purkamista kannattaa 3.2 kertaa useampi henkilö kuin perustuslain vastaisten ja Suomen jatkuvaa sotasyyllisyyttä tukevien tuomioiden jättäminen ennalleen.

Sotasyyllisyydestä, sotaan syyllisyydestä, evakkojen omistusoikeudesta ja siihen liittyvästä restituutiosta (ennalleen palauttamisesta) sekä Karjalan palautuskysymyksestä ilmestynee syksyn 2010 aikana merkittävästi uutta tietoa.

_ _ _ _ _ _ _

Jouko Pihon kommentti 19.7.2010

Olen iloinen Antti Kaikkosen rohkeasta esilletulosta Karjalan kysymyksen ja Suomen sodan jälkeisen tilanteen selvittämisen suhteen.

Olen sanonut usein, että eduskunnassa ei ole yhtään Karjalan palautuksen puolesta puhuvaa kansanedustajaa. Täytyy korjata sanontaa sikäli, että eduskunnassa on tällä hetkellä ainakin kolme kansanedustajaa, jotka puhuvat Karjalan palautuksen ja Karjalan kysymyksen hoitamisen puolesta. He ovat Antti Kaikkosen (kesk.) lisäksi Markku Laukkanen (kesk.) ja Risto Kuisma (sos.dem.). Voi olla ehkä muitakin, mutta minulla ei ole tietoa siitä.

Toivon että ensi vuoden eduskuntavaalien jälkeen eduskuntaan saadaan paljon meitä Karjalan palauttajia. Yhteistyö on voimaa. Karjalan palautus on koko Suomen asia yli heimo-, puolue- ja uskontorajojen.

30.6.2010

Veikko Saksin kirjoitus Vankila uhkaa venäläistä "Karjalan palauttajaa"

30.06.2010
Pro Karelia ry
 

 
VANKILA UHKAA VENÄLÄISTÄ ”KARJALAN PALAUTTAJAA”
 
 
- Petroskoilaismiestä syytetään ekstremismistä
 
- Sortavalan lehtinen on hätähuuto
 
- Asiantuntija ei kelpaa syyttäjälle todistajaksi
 
- Epäselvät ekstremismi-syytökset yleistyneet
 
- Ekstremismi-syytös voi estää NGO-toiminnan
 
- Karjalan tasavallassa on hätä
 
- Venäjän Karjalassa liitosajatuksia jo 1920
 
- Venäläinen ja suomalainen ”palautus” eri asioita
 
- Pakkoluovutettujen alueitten palautus
 
- Venäjän tavoitteet hämmentävät
 
- Miten Suomen poliittinen johto toimii?
 
- Suomi ei voi jatkaa ikuisena uppotukkina
 
 
Petroskoilaismiestä syytetään ekstremismistä
 
 
Petroskoilainen 47-vuotias mies on The Moscow Times´in mukaan pidätetty ekstremismistä epäiltynä. Karjalaismies esitti kansanäänestyksen järjestämistä Karjalan tasavallan sekä eräiden Murmanskin ja Leningradin alueitten liittämistä Suomeen.
 
 
Syyttäjän mukaan tämä ”Karjalan palauttaja” sanoo Neuvostoliiton vuosien 1939-47 välillä liittäneen nämä alueet ”perusteettomasti” itseensä. Syyttäjän edustaja myös väittää miehen yllyttäneen väkivaltaan Venäjän alueellista koskemattomuutta vastaan.
 
 
Sortavalan lehtinen on hätähuuto
 
 
Sortavalan lehtiseksi kutsuttua vetoomusta käsiteltiin laajasti Karjalan Kuvalehden 1 numerossa, joka on luettavissa myös internetissä www.karjalankuvalehti.com, sivut 40-47.
 
 
Sortavalan lehtisen suomennoksesta [ks. tämän artikkelin lopussa] ei löydy sanaakaan väkivallasta tai ekstremismistä. Lehtinen on paremminkin hätähuuto Karjalan tasavallan erittäin ahdistuneen tilanteen vuoksi. Tämän vuoksi mies haluaa, että alueella järjestettäisiin kansanäänestys Suomeen liittymisestä.
 
 
Lehtisen tekijä korostaa, että ”Me olemme valmiit noudattamaan kaikkia muodollisuuksia, joita laki vaatii kansanäänestyksen järjestämiseksi”. Lehtisessä todetaan: ”Se ei ole vuosien 1939-45 sodan tuloksien uudelleenkäsittelyä. ... Kyse on siitä, voimmeko jäädä eloon vai tuhotaanko meidät asteittain”.
 
 
Asiantuntija ei kelpaa syyttäjälle todistajaksi
 
 
Syyttäjän edustaja ei osannut The Moscow Times´ille sanoa, millaista väkivaltaa karjalaismies oli uhannut käyttää.
 
 
Lehden mukaan Dmitry Dubrovsky, joka on Venäläisen etnografisen museon vanhempi tutkija on sanonut, ettei hän nähnyt lehtisessä mitään rikollista. Kuultuaan tutkijan mielipiteen poliisi päätti, ettei tätä henkilöä käytetä virallisena asiantuntijana.
 
 
Epäselvät ekstremismi-syytökset yleistyneet
 
 
Ektsremismi-syytösten käyttö on viime vuosina yleistynyt Venäjällä. Vuonna 2002 rikoslain 280. artikla uusittiin. Artikla sisältää säännöksiä julkisesta vetoomuksesta ekstremistiseen toimintaan. Lain mukaan tällaisesta toiminnasta voi saada 3 – 5 vuotta vankeutta, jos käytetään hyväksi joukkomediaa.
 
 
Ektstremismin määrittely on kuitenkin laajempaa kuin mitä rikoslaki tuntee. Tämän vuoksi ekstremismiksi leimatun toiminnan ei tarvitse olla rikollista edes Venäjän lain mukaan, silti siitä voi saada tuomion.
 
 
Ekstremismi-syytös voi estää NGO-toiminnan
 
 
Vuonna 2006 ekstremismi-käsite liitettiin kansalaisjärjestötoimintaan siten, ettei ekstremismistä tuomittu voi sellaiseen osallistua. Vaalilain mukaan ehdokas voidaan hylätä, jos hänen voidaan katsoa joskus toteuttaneen ekstremismisiä toimia.
 
 
Erittäin huolestuttavaa venäläisen lainkäytön kannalta on se, ettei ekstremismi-lakia juurikaan käytetä esim. uusnatseja tai muita todellisia ääriryhmiä vastaan. Tiettävästi sitä on käytetty vain joitakin ultranationalistisia lehtiä ja organisaatioita vastaan.
 
 
Karjalan tasavallassa on hätä
 
 
Miksi peroskoilainen mies lähetti tällaista palautusviestiä sekä ihmisille että medialle? Lehtisen sisältö kertoo rikollisuudesta, sairastavuudesta, alkoholisoitumisesta, mahtimiesten rahan kahmimisesta, korruptiosta.
 
 
Tasavallan lakia säätävän elimen varapuheenjohtaja Ljudmila Afanasjeva kertoi parlamentissa 28.01.2010 Stolica Onego –lehden mukaan omasta esimerkistään: Aamulla klo 8 koulussa oli lämpöä vain 6 astetta, minkä vuoksi hän joutui pakenemaan kylmään asuntoonsa, jossa oli kaksi liikuntakyvytöntä henkilöä. ”Minä siten itse tiedän, miten ihmiset elävät Sortavalassa”.
 
 
Venäjän Karjalassa liitosajatuksia jo 1920
 
 
Venäläinen ajatus Karjalan tasavallan ja pakkoluovutetun Karjalan liittämisestä Suomeen ei ole uusi. Jo 1920-luvulla Venäjän Karjalassa ihmiset kokivat elämänolosuhteensa ja tulevaisuudentoivonsa heikoiksi, eivätkä kokeneet saavansa valtiovallalta tukea. Tämän vuoksi ihmiset esittivät alueen siirtämistä Suomen hallinnon alle.
 
 
Aunuksenkarjalainen radiotoimittaja Anatoli Grigorjev palasi asiaan 1991, jolloin hänen Karjalan tulevaisuus –järjestönsä ajoi liittämisasiaa.
 
 
Karjalan Kongressin puheenjohtajana Anatoli Grigorjev palasi asiaan myös tänä vuonna. Stolica Onego –lehden haastattelussa 22.01.2010 hän totesi mm. seuraavaa: ”Jos karjalaiset [Karjalan tasavalta] eivät onnistu säilyttämään omaa valtiojärjestelmäänsä, heidän täytyy pyytää apua autonomian luomisessa naapuri-Suomesta”.
 
 
Venäläinen ja suomalainen ”palautus” eri asioita
 
 
Nyt kolmen vuoden vankilatuomio uhkaa petroskoilaista miestä, joka rauhanomaisesti esittää hätähuutonsa nykytilanteen ja osittain viime sodista johtuneen vääryyden korjaamiseksi.
 
 
Venäläisten ”palautus” tarkoittaa kuitenkin eri asiaa kuin suomalainen. Venäläiset puhuvat kylläkin Suomelta pakkoluovutettujen alueitten palauttamisesta, mihin on olemassa vankat kansainvälisjuridiset, psykologiset ja taloudelliset perusteet.
 
 
Mutta heidän palautuksensa tarkoittaa myös Karjalan tasavallan liittämistä Suomeen. Suomalaisittain katsoen kyse on silloin Suur-Suomi –hankkeesta, jota mm. 1920-luvun äärinationalistit Suomessakin halusivat edistää.
 
 
Maltilliset ja kansainvälisiin sopimuksiin pitäytyvät suomalaiset eivät esitä kuin suomalaisten ja suomalaisilta pakkoluovutettujen alueitten palauttamista.
 
 
Pakkoluovutettujen alueitten palautus
 
 
Viime sotien seurauksena Neuvostoliitto pakkoluovutti Suomelta Petsamon, Salla-Kuusamon itäosia, Laatokan Karjalan, Karjalan Kannaksen ja eräitä Suomenlahden ulappasaaria. Alueen pinta-ala on noin 45 000 km2 ja se edustaa noin 12 % nykyisestä ns. Tynkä-Suomesta. Pakkoluovutus vahvistettiin Pariisin rauhansopimuksessa 1947.
 
 
Suomalaisista kansalaisjärjestöistä mm. Pro Karelia ry ja Karelia Klubi ry ovat aktiivisesti ajaneet suomalaisten alueitten palautusta. Suuri suomalainen kansalaisjärjestö Karjalan Liitto on myös viimeisen vuoden aikana selkeästi liputtanut palautuksen puolesta.
 
 
Karjalan palautus –käsitettä käytetään eräänlaisena brändi-nimenä, jolla tarkoitetaan kaikkien pakkoluovutettujen alueitten palautusta. Sitä mukaa, kun palautusasiasta saadaan asiallista tietoa, suomalaisten palautuskannatus nousee. Nyt on ylitetty 40 % kannatuskynnys.
 
 
Venäjän tavoitteet hämmentävät
 
 
Petroskoilaisen miehen pidätys ja hänen syyttämisensä ektremismistä ja väkivallasta kuulostaa absurdilta. Toisaalta Venäjä väittää, että siellä vallitsee demokratia, sananvapaus ja mielipiteen vapaus. Tämä on tosin vain teoriaa. Käytäntö on karulla tavalla osoittanut, ettei Venäjällä ole sanan- ja mielipiteen vapautta kuin vallan huipulla olevilla henkilöillä.
 
 
Presidentti ja pääministeri Vladimir Putinin aikana Venäjä on asteittain yhä enemmän siirtynyt demokratiatavoitteesta kohti totalitaristista järjestelmää. Samalla Stalinin ja hänen aikansa ihannointi on saavuttanut uusia ulottuvuuksia. Kehitys on huolestuttava.
 
 
Presidentti Dmitri Medvedev on puhunut demokratian, korruption kitkemisen ja vapauden puolesta. Kovin vähän näistä puheista on saanut todellisia toteutuksia. Venäjän tilastokeskuksen mukaan lähes 100 miljoonaa venäläistä elää kuilun partaalla. Ei siten ole ihme, jos Sortavalassa, Lahdenpohjassa ja Petroskoissa kaihotaan Suomen suuntaan.
 
 
Miten Suomen poliittinen johto toimii?
 
 
Jos petroskoilainen 47-vuotias mies nyt tuomitaan, on kansainvälisen median, ihmisoikeusjärjestöjen, samoin kuin Suomen presidentin, pääministerin ja ulkoministerin, syytä ottaa asia vahvasti esille venäläisten kanssa.
 
 
Suomen poliittinen johto esittää, että sillä on erinomaiset suhteet venäläisiin virkaveljiinsä. Nyt näitä suhteita on hyvä käyttää. Venäläiset ovat käyttäneet erittäin vahvasti poliittisena aseenaan venäläisen isoäidin tapausta ja kaapatun suomalaislapsen tuomista takaisin Suomeen.
 
 
Nyt Tarja Halosella, Mari Kiviniemellä ja Alexander Stubbilla on erinomainen tilaisuus tehdä samanlaisia vierailuja Venäjälle kuin sikäläiset tahot ovat tehneet Suomeen.
 
 
Suomi ei voi jatkaa ikuisena uppotukkina
 
 
Samalla suomalaisella poliittisella johdolla on hyvä tilaisuus aidosti keskustella Karjalan ja muiden Suomelta pakkoluovutettujen alueitten palautuksesta.
 
 
Suomi ei voi ikuisesti toimia uppotukkina, joka kyyristellen odottaa Venäjän mahdollisesti aloittavan keskustelun asiasta. Ongelmat on nostettava aidosti pöydälle ja niihin on etsittävä kansainvälisoikeudellisesti ja ihmisoikeudellisesti kestävät ratkaisut.
 
 
Lisätiedot: Veikko Saksi
 
 
++
 
 
SORTAVALAN LEHTINEN [epävirallinen käännös]
 
 
Moukkamaisuus ja rumat sanat kaikkialla! Kouluissa, sairaaloissa, liikenteessä, perheessä! Rikollisuus on sellainen, että me pelkäämme päästää lapsia ulos! Meidän ruokatavaramme ja vetemme ovat vaarallisia. Syntyvyys on laskenut, sairastavuus kasvaa! Me alkoholisoidumme ja tuhoudumme huumeista!
 
 
Samalla kun poliitikot ja bisneksen mahtimiehet täyttävät taskunsa rahalla, me – Karjalan kansa – olemme oikeudeton havainnoitsija siitä, miten meidän isänmaatamme varastetaan. Kuinka kauan me voimme kärsiä?
 
 
Venäjän federaation valta esitti omaa saamattomuuttaan. Karjalan kansan ei ole pakko kärsiä korruptoituneiden virkamiesten vertikaalin vallan ikeen alla.
 
 
Ne lahjusten ottajat ja varkaat pysyvät [vallassa?] vain vain Kremlin hunsvotin avulla. Ainoa keino jäädä eloon – erota Venäjästä, muodostaa vapaa itsenäinen Karjala ja, mahdollisesti, pyytää Suomea ottamaan meidän tasavaltamme Suomen kokonaisuuteen.
 
 
Se ei ole vuosien 1939-1945 sodan tuloksien uudelleenkäsittelyä. Ei ole kyse meidän kielestämme ja kansallisylpeydestämme. Kyse on siitä, voimmeko jää eloon vai tuhotaanko meidät asteittain.
 
 
Meidän täytyy järjestää kansanäänestys kysymyksistä:
 
 
1. Täytyykö Karjalan saavuttaa itsenäisyys Venäjästä? (kyllä/ei)
 
2. Jos Karjala tulee itsenäiseksi tasavallaksi, täytyykö Karjalan hallituksen pyytää Suomen hallitusta ottamaan Karjala Suomen alueeseen? (kyllä/ei)
 
 
Me olemme valmiit noudattamaan kaikkia muodollisuuksia, joita laki vaatii kansanäänestyksen järjestämiseksi. Sanokaa meille, miten te vastaisitte sellaisen kansanäänestyksen kysymyksiin ja voitteko te auttaa meitä järjestämään sellainen kansanäänestys.
 
 
2010, tammikuu, Laatokan Karjala
 
Yllä oleva käännös on epävirallinen Sortavalan kohua aiheuttaneesta lentolehtisestä.


- - - - - - -

Jouko Pihon kommentti 30.6.2010

Veikko Saksi kirjoitti: "Maltilliset ja kansainvälisiin sopimuksiin pitäytyvät suomalaiset eivät esitä kuin suomalaisten ja suomalaisilta pakkoluovutettujen alueitten palauttamista."

Katson itsekin olevani maltillinen, mutta olen sitä mieltä, että kehitys menee siihen suuntaan, että jonain päivänä myös Itä-Karjala on oleva osa Suomea.

18.6.2010

Jouko Pihon raportti Karjalan kysymys -seminaarista.

Helsingissä on parhaillaan menossa Karjalaiset Laulujuhlat 17.-20.6.2010.

Olin mukana Karjalan kysymys -seminaarissa, joka pidettiin Käpylässä sijaitsevan Karjalatalon juhlasalissa 17.6.2010. Osanottajia oli noin 70.

Risto Uimonen

Seminaarin avasi Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen, joka selvitti Karjala-kysymyksen taustaa viitaten menetetyn Karjalan karttaan ja Kekkosen yrityksiin saada Karjala takaisin. Uimonen totesi, että v. 1991 jälkeen oli oltava hiljaa Karjalan asiasta presidentti Mauno Koiviston kielteisen kannanoton jälkeen, mutta että Jeltsinin jälkeen keskustelu on jossain määrin vapautunut uudestaan.

Markku Laukkanen

Seuraavaksi puhui Karjalan Liiton puheenjohtaja kansanedustaja Markku Laukkanen aiheenaan Karjalan Liiton suhtautuminen Karjalan kysymykseen. Laukkanen totesi, että Karjalan Liiton tavoitteisiin on aina kuulunut Karjalan kysymys eli että Karjala voisi olla vielä osa Suomea.

Laukkanen käsitteli sitten sitä, miksi Karjalan palautus -sanonta vaihtui jossain vaiheessa sanonnaksi Karjalan kysymys. Ensinnäkin oli kyse jonkinlaisesta häveliäisyydestä, toisekseen Karjalan asialle haluttiin antaa laajempi merkitys eli Karjalan kysymys tarkoittaisi myös käytännön asioiden hoitamista, esim. muistomerkkien kunnostamista sekä matkailun ja hautausmaiden hoidon edistämistä.

Laukkanen sanoi, että palautuskysymys on jakanut menneinä vuosina Karjalan Liiton jäseniä, mutta nyt tilanne on toinen.

Karjalan asia ei kuitenkaan liikahda mihinkään, ennen kuin Venäjä haluaa keskustella rajoista. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on kuitenkin sanonut, että Venäjällä ei ole Karjala-kysymystä.

Niinpä vastuu on Suomen valtiolla. Karjalan Liitto onkin ehdottanut hallitukselle, että hallitus tekisi erillisen Karjala-ohjelman.

Heikki A. Reenpää

Sitten oli vuorossa Otavan entinen toimitusjohtaja, professori Heikki A. Reenpää, joka puhui Karjalan kysymyksestä nimenomaan Karjalan palautuksen näkökulmasta.

Reenpää aloitti toivomuksella, että tämä tilaisuus on alku hedelmälliselle yhteistyölle eri järjestöjen välillä. Reenpää itse on ollut ja on aktiivinen Pro Kareliassa.

Reenpää tarkasteli Karjalan kysymystä kahdesta aspektista käsin. Ensinnäkin kysymys on sisäpoliittinen asia meidän keskinäisine väittelyinemme. Toisekseen Karjalan kysymystä voidaan arvioida myös globaalista näkökulmasta käsin.

Reenpää muisteli Pro Karelian perustamista juuri niihin aikoihin kun Karjala-keskustelu alkoi laantua ja tulla tabuksi. Pro Karelian toiminnan ansiosta keskustelu on virinnyt uudelleen ja Karjalan palautusta kannattavien määrä on gallupeissa noussut.

Reenpää piti tärkeänä sitä, että suomalaiset olisi ensin saatava ymmärtämään, että Karjalan palautus kuuluu Suomen poliittiseen filosofiaan.

Reenpää kiinnitti sitten huomiota koko asian globaaliin ulottuvuuteen viittaamalla pohjoiseen suuntaukseen eli tulevaisuuden pohjoiseen logistiseen väylään Kauko-idän maista Jäämerta myöten Eurooppaan, mikä koskisi myös Karjalaa. Valtion tulisi olla asiassa aktiivinen.

Outi Fingerroos

Filosofian tohtori, dosentti ja Jyväskylän yliopiston etnologian tutkija Outi Fingerroos toi esille toisenlaista näkökulmaa. Fingerroos puhui aiheesta Karjala utopiana, jonka niminen kirja on juuri ilmestynyt. Fingerroos kuvasi karelianismia suurena suomalaisena utopiana. On kulttuurista ja on poliittista utopiaa.

Fingerroos näki karelianismissa kolme vaihetta. Ensimmäinen vaihe oli 1800-luvulta Mannerheimin miekantuppipäiväkäskyyn. Toinen  vaihe oli sodan jälkeen ja kolmas vaihe 1990-luvun alun jälkeen.

Kauko Sipponen

Professori, kansliapäällikkö ja maaherra Kauko Sipponen viittasi Kekkoseen, Fagerholmiin ja Skogiin, jotka toimivat Karjalan palautuksen puolesta. Sipponen sanoi, että kun Neuvostoliitto luhistui, olisi Suomen pitänyt edes yrittää Karjalan palautusta.

Tuomas Forsberg

Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori, filosofian tohtori Tuomas Forsberg kysyi puheenvuorossaan, miten Suomi on selvinnyt Karjalan traumasta. Forsbergin mukaan traumasta on selvitty hyvin ja vaikean asian kanssa on opittu elämään.

Forsberg puhui myös vaikeiden kysymysten torjuntamekanismeista mainiten vähättelyn ja sen, että koko asiaan ei kiinnitetä mitään huomiota.

Karjalan kysymykseen liittyy myös tunteita, joita Forsberg piti positiivisena voimavarana.

Yleisön kommentteja

Yleisökeskustelu oli vilkasta. Tässä joitakin poimintoja.

Kun pohdittiin sitä, miksi Mauno Koivisto ei ollut aktiivinen Karjalan palautus -asiassa v. 1991, vaikka Venäjän puolelta vihjailtiin, että asiasta voitaisiin neuvotella, Risto Kuismalla oli seuraava tieto. Kuisman mukaan Koiviston ratkaisun takana olisi ollut ajatus siitä, että Venäjän heikkoutta ei pidä käyttää hyväksi. Siihen Jukka Seppinen vastasi, että tietenkin Suomen olisi pitänyt käyttää Venäjän heikkoutta hyväksi. Niinhän Suomi teki v. 1917, kun Suomi julistautui itsenäiseksi Venäjän heikkouden aikaan eli Venäjän vallankumouksen jälkeen. Jukka Seppinen toi esille myös sen näkökohdan, että Venäjän passiivisuuteen Karjala-asiassa viimeisten 10 vuoden aikana on saattanut vaikuttaa Nord Stream kaasuputki.

Opetusneuvos Antti Henttonen toi esille huolestumisensa Venäjän maakaupoista Suomessa.

Lopussa myös minä käytin puheenvuoron. Aloitin sanomalla, että minun sukujuureni ovat Hämeen Hausjärveltä, mutta siitä huolimatta minulla on karjalainen sydän. Kerroin Karjala-herätykseni alusta, kun kesällä 2004 luin prof. Kyösti Virrankosken kirjan, josta sain ensimmäisen kerran tietää, että tällainen Karjalan palautusasia elää tänäkin päivänä. Sanoma kolahti minuun heti.

Sanoin sitten, että minun mielestäni kyse ei ole siitä, palautuuko Karjala Suomelle. Kyse on vain siitä, milloin Karjala palautuu.

Viittasin sitten Fingerroosin puheeseen utopiasta ja toin esille sen, että huolimatta Snellmanin, Runebergin, Topeliuksen, Sibeliuksen ja Gallen-Kallelan kansallisesta herättämistyöstä Suomessa oli 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa paljon ihmisiä, jotka pitivät ajatusta Suomen itsenäisyydestä täysin utopistisena. Kuitenkin Suomi itsenäistyi v. 1917 juuri kriisin ja sodan jälkeen, kuten Risto Kuisma toi esille.

Lopuksi sanoin, että uskon Karjalan palautuvan vielä Suomelle kun tulee oikea hetki, oikea momentum. Se aika ei ole nyt Putinin tai Medvedevin aikana, mutta Karjalan palautuksen aika koittaa arvioni mukaan viimeistään 20 vuoden sisällä.


Karjalan kysymys -seminaarin yleisöä. Eturivissä toinen vas. Satu
Hallenberg ja hänestä seuraava oikealla Markku Laukkanen.
Toiselta riviltä vas. ensimmäinen on Risto Kuisma, sitten Outi
Fingerroos, Kauko Sipponen ja Tuomas Forsberg.


                Karjalan Liiton puheenjohtaja Markku Laukkanen

16.6.2010

Veikko Saksin artikkeli espanjankielisestä Karjalan palautus -kirjasta

16.06.2010
Pro Karelia ry

KARJALAN PALAUTUKSESTA ESPANJANKIELINEN KIRJA

- Karjalan palautus espanjalaisessa yliopistossa
- Espanjankielinen kirja tulossa palautuksesta
- VTT Petri Minkkinen etsii espanjankielistä ”kriitikkoa”
- Espanjaa puhuu noin 450 milj. ihmistä
- Minkkinen avaa palautusta kv-lukijakunnalle
- Palautuskysymyksen kannatus etenee vakaasti

Karjalan palautus espanjalaisessa yliopistossa

Espanjassa, Cádizin yliopistossa, vuoden 2009 marraskuussa järjestetyssä seminaarissa VTT Petri Minkkinen esitti espanjankielisen tutkimuksensa "Carelia y las Relaciones Fino-Rusas" eli Karjala ja Suomen ja Venäjän suhteet.

Karjalan palautuskysymys kiinnostaa siten kotimaassa asuvien lisäksi myös ulkosuomalaisia ja ulkolaisia ihmisiä. Tästä on konkreettisena todisteena eri puolilta maailmaa tulevat kyselyt ja tiedot palautusasian käsittelystä eri tilaisuuksissa.

Petri Minkkisen esitys ei ole ainoa yliopistotason selvitys Karjalan kysymyksestä. Esim. ranskalainen opiskelija teki retken Karjalaan saadakseen riittävän laajan kuvan tilanteesta. Matka varmasti antoi konkreettisen kuvan siitä, miten Venäjä on pyrkinyt hyödyntämään tai jättänyt hyödyntämättä pakkoluovutettua aluetta.

Espanjankielinen kirja tulossa palautuksesta

Petri Minkkinen kertoo oman mielenkiintonsa laajenemisesta Karjalaa kohtaan: - Olen viime aikoina ollut yhä enemmän kiinnostunut sukuni historiasta. Olen myös syventänyt ja täydentänyt tekstiä ja tarkoitukseni on julkaista selvitys kirjana syksyllä 2010.

- Kirjassa käydään läpi Suomen esihistoria ja kirjoitettu historia jääkaudesta alkaen. Tämän perusteellisen selvityksen tarkoituksena on varmistaa, ketkä ovat asuneet Suomessa ja Karjalassa ja kuinka Karjalan kansainvälispoliittinen asema on historiassa muuttunut.

- Kirjan lopussa selvennän useista näkökulmista, miksi ja kuinka Karjalan palauttaminen tulisi toteuttaa. Yksi näkökulma on Pro Karelia ry:n julkaisemassa Karjalan palautus -kirjassa esitetty Karjalan palautuksen kokonaisohjelma.

VTT Petri Minkkinen etsii espanjankielistä ”kriitikkoa”

Hanke on haastava, koska se kattaa arviolta 10 000 vuoden ajanjakson ja ylikin sekä monitahoisen Karjalan palautuskysymyksen tarkastelun. Lisäksi tarkastelu tapahtuu espanjan kielellä.

Näistä syistä Petri Minkkinen etsii apua: - Etsin ihmistä, joka hallitsee espanjan kielen sekä tuntee Suomen esihistorian ja Karjala-kysymyksen tai ainakin jonkun näistä osa-alueista. Henkilön tehtävänä olisi kommentoida tekstiä kriittisesti.

Espanjaa puhuu noin 450 milj. ihmistä

On toivottavaa, että tohtori Minkkinen löytää etsimänsä henkilön tuekseen, jolloin Karjalan palautuskysymys alkaa elää myös espanjan kielellä. Espanja on yksi maailman neljästä puhutuimmasta kielestä ja yksi YK:n kuudesta virallisesta kielestä.

Wikipedian mukaan espanjaa puhuu noin 450 miljoonaa ihmistä, joista äidinkielenään sitä puhuu 360-400 miljoonaa henkeä. Espanjan lisäksi tärkeitä espanjankielisiä alueita ovat Etelä- ja Keski-Amerikka sekä Meksiko.

Suomessa Wikipedian mukaan vuonna 2007 espanja oli 3 637 henkilön äidinkieli.

Minkkinen avaa palautusta kv-lukijakunnalle

Tohtori Minkkisen motivaatio espanjankielisen kirjan tekemiselle on selkeä. Hän haluaa avata Karjalan palautuskysymyksen myös kansainväliselle lukijakunnalle.

Tämä Karjala-kirja ilmestyy vuoden 2010 aikana. On mahdollista, että kirja ilmestyy myös netissä näköispainoksena. Kirjan suomenkielinen versio on myös neuvottelujen alla.

Palautuskysymyksen kannatus etenee vakaasti

Mielenkiinto Karjalan palautuskysymystä kohtaan on Suomessa kymmenen viimeisen vuoden aikana kasvanut tasaisesti 5 – 10 % tasolta 40 % tasolle. Tämän kehityksen pohjana on ollut asiapohjainen informaatio.

Voidaan arvioida, että suuntaus yliopistotason tutkimuksiin tulee lisääntymään, sillä Karjala ja muut pakkoluovutetut alueet ovat tutkijalle erittäin mielenkiintoinen ja monitahoinen tutkimuskohde.

Kyse on poikkitieteellisestä tutkimuksesta, jossa alueiden pakkoluovutusta ja palautusta joudutaan tarkastelemaan yhtä hyvin sodan kuin rauhanteon, psykologian, kansainvälisen oikeuden, ihmisoikeuksien, kansantalouden, sosiologian ja monen muun tieteen näkökulmasta.

Lisätiedot kirjahankkeesta:

Petri Minkkinen, VTT
petri.minkkinen(at)netsonic.fi
              041 514 9022         041 514 9022

Artikkeliin liittyvät tiedot: Veikko Saksi

14.6.2010

Veikko Saksin kirjoitus ja infoa Karjalan liiton palautusseminaarista

14.06.2010
Pro Karelia ry

KARJALAN LIITON SEMINAARI KÄSITTELEE PALAUTUSTA 17.06.10

- Karjalan Liiton seminaari palautusasiasta
- Karjalan kysymys sääntöjen tarkoituspykälässä
- Etujärjestötoiminta ja Karjalan kysymys
- Karjalan kysymyksen sisältö
- Seminaari käsittelee asiaa eri näkökulmista
- Alustajina useita asiantuntijoita
- Seminaarihinta Karjala-kortilla 35 euroa
- Seminaarin järjestäminen positiivinen asia
- Karjalan kysymys tärkeä koko Suomelle ja EU:lle

Karjalan Liiton seminaari palautusasiasta

Karjalan kysymys -seminaari on osa Karjalan Liiton 70-vuotisjuhlavuoden ja Karjalaisten laulujuhlien ohjelmavalikoimasta.

Karjalan kysymys –käsite on luotu suomettumisen aikana kuvaamaan Karjalan palautuksen käsittelyä, koska ei ole haluttu suoraan ilmaista, että puhutaan erityisesti poliitikoille arkaluontoisesta palautusasiasta.

Karjalan Liitto järjestää usean tunnetun asiantuntijan voimin seminaarin, jossa Karjalan kysymystä tarkastellaan eri näkökulmista. Seminaari pidetään Karjalatalolla 17.06.2010 klo 17 alkaen.

Karjalan kysymys sääntöjen tarkoituspykälässä

Karjalan Liiton sääntojen 2 §:n mukaan liitolla on koettu perinteisesti olevan kaksi toimintakenttää: kulttuuri ja palautus.

Liiton säännöissä kuitenkin asia ilmaistaan laajemmin: ”Liiton tarkoituksena on toimia karjalaisten sekä karjalaisuudesta kiinnostuneen väestön kulttuuri- ja etujärjestönä sekä toimia luovutetun Karjalan kysymyksen ratkaisemiseksi”.

Tarkoituspykälän tarkempi lukeminen löytää siten liitolle kolme toimintakenttää: kulttuuri, etujärjestötoiminta ja Karjalan kysymys. Heti sotien jälkeen etujärjestötoiminta-käsite oli selvä, koska Karjalan noin 420 000 evakkoa tuli asuttaa ja tehdä elämän uusi aloittaminen heille mahdolliseksi.

Etujärjestötoiminta ja Karjalan kysymys

Etujärjestötoiminnan voi tänä päivänä tulkita tarkoittavan karjalaisten ja muiden pakkoluovutetuilta alueilta siirrettyjen/siirtyneiden ihmisten ihmisoikeuksien palauttamista. Selvimmin tämä tulee esille YK:n ns. Pinheiron periaatteissa, joiden ydinsisältö on selkeä: ”Jokaisella pakolaisella on oikeus palata kotiinsa ja saada omaisuutensa takaisin”.

Tätä toimintaa mm. The European Union of Exiled and Expelled People eli EUEEP harjoittaa Eurooppa-tasoisesti. Pro Karelia ry on tässä toiminnassa jäsenenä.

Karjalan Liitto on puheenjohtajansa Markku Laukkasen mukaan useampaan kertaan todennut, ettei liitolla ole esteitä liittyä EUEEP:n toimintaan mukaan, vain aikatekijä on estänyt asiaan liittyvät neuvottelut.

Karjalan kysymyksen sisältö

Kolmas Karjalan Liiton tarkoituspykälän osa on Karjalan kysymys. Yksinkertaisesti ilmaistuna kyse on Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamiseen tähtäävästä toiminnasta. Liitto on tässä toiminnassa ollut kymmenisen vuotta verraten näkymätön toimija.

Liiton johto on kuitenkin linjannut asiaa uudelleen ja esimerkiksi vuoden 2009 kesällä liiton puheenjohtaja Markku Laukkanen, varapuheenjohtaja Risto Kuisma ja toiminnanjohtaja Satu Hallenberg hyvin selväsanaisesti ilmaisivat palautuksen kuuluvan liiton kaikkeen toimintaan sen yhtenä peruspilarina, kuten liiton sääntöjen mukaan tilanne onkin.

Pakkoluovutettujen alueitten palautusta kannattavat järjestöt, kuten Pro Karelia ry ja Karelia Klubi ry, myös käyttävät säännöissään ilmausta Karjalan kysymys. Tämä johtuu rekisteriviranomaisten finnofobisesta asenteesta, he pelkäävät edelleen palautus-sanan esiintymistä virallisissa asiakirjoissa.

Seminaari käsittelee asiaa eri näkökulmista

Karjalan kysymys –seminaari käsittelee siten liiton sääntömääräistä toimintaa hyvin keskeiseltä osaltaan. Seminaarin ohjelma torstaina 17.06.10 on seuraava:

klo 16.00 Ilmoittautuminen alkaa
klo 17.00 Seminaarin avaus, puheenjohtaja Risto Uimonen
klo 17.15 Karjalasta on kysymys, kansleri Kauko Sipponen
klo 17.45 Karjalan kysymys – Karjalan palautus, Heikki A Reenpää
klo 18.15 Karjala utopiana, FT Outi Fingerroos
Kahvitauko
klo 19.15 Karjalan kysymys, FT Tuomas Forsberg
klo 19.45 Karjala Venäjän Federaation näkökulmasta
klo 20.15 Karjalan Liitto ja Karjalan kysymys, puheenjohtaja Markku Laukkanen
Keskustelua alustusten pohjalta
klo 21.00 Seminaarin päätös, puheenjohtaja Risto Uimonen

Alustajina useita asiantuntijoita

Seminaarin alustajina on mielenkiintoinen joukko Karjalan asiantuntijoita. Alustusotsikoiden pohjalta on vaikea arvioida, käsittelevätkö alustajat palautusasiaa monipuolisesti vai ottavatko he laajan näkökulman Karjalan kysymykseen sekä kulttuurisena, palautukseen liittyvänä että menetetyn Karjalan muistelukysymyksenä.

Karjalan Liiton, kuten kaikkien ns. palautusjärjestöjenkin, käsityksen mukaan Karjalan palautus –käsite pitää sisällään Karjalan Kannaksen ja Laatokan Karjalan palauttamisen lisäksi myös Petsamon, Kuusamon ja Sallan itäosien sekä eräiden Suomenlahden ulappasaarien palautuksen.

Vain professori Heikki A Reenpään alustuksen kohdalle on selvästi merkitty sanat Karjalan palautus. Tämä aihe on nyt erittäin ajankohtainen, koska Jäämeren odotettua nopeampi sulaminen muuttaa globaaleja logistisia ja poliittisia ratkaisuja.

Tämän vuoksi Suomi ja muut Euroopan unionin maat joutuvat pitkälle Venäjästä riippuvaisiksi myös Aasia-logistiikkansa osalta, ellei Petsamon palautusasiaa pikaisesti ratkaista.

Seminaarihinta Karjala-kortilla 35 euroa

Karjalan Liitto on nettisivujensa mukaan tarkentanut seminaarin hinnoittelua. Seminaarin hinnaksi ilmoitetaan edelleen 75 euroa ja Karjala-kortilla 55 euroa. Hinta sisältää Karjalasta on kysymys –kirjan ja kahvit.

Seminaariin on myös mahdollista osallistua ostamatta kirjaa, jolloin hinnat ovat 55 euroa ja Karjala-kortilla 35 euroa. Tämä ratkaisu on tarpeen, sillä monilla henkilöillä jo on ko. kirja, eikä kirjan pakko-ostattaminen ainakaan lisää osallistumisintoa.

Koska tämä Karjalan kysymys –seminaari on käytännössä ensimmäinen palautukseen liittyvä liiton seminaari vuosikausiin, olisi ollut myönteistä nähdä, ettei seminaarihinta muodostaisi mitään estettä osallistua tämän erittäin kiinnostavan ja ajankohtaisen aiheen selvittämiseen.

Seminaari pidetään Karjalatalolla, Käpylänkuja 1, Helsinki. Paikka löytyy tämän Google-kartan avulla.

Seminaarin järjestäminen positiivinen asia

Karjalan kysymys –seminaarin järjestämistä voidaan pitää hyvin positiivisena asiana useistakin syistä. Seminaari viitoittaa liiton tietä sen sääntöjen mukaisen toiminnan toteuttamiseksi.

Seminaari rakentaa yhteistyöpohjaa liiton ja ns. palautusjärjestöjen välille. Kyse ei näiden tahojen osalta ole siten tavoitteisiin liittyvistä eriävistä näkökannoista, vaan paremminkin siitä aktiivisuuden tasosta ja niistä menettelytavoista, joita eri tahoilla halutaan toteuttaa.

Viime vuosikymmenenä karjalainen kulttuuri on saanut kohtuuttoman suuren painoarvon liiton toiminnassa verrattuna etujärjestötoimintaan ja Karjalan kysymys –toimintaan.

Yhtenä palautuksen esille ottamisen perusteena on se, että viimeisen kymmenen vuoden aikana Karjalan palautuksen kannatus on noussut hyvin tasaisesti 5 – 10 % tasolta noin 40 % tasolle. Tämä merkitsee valtakunnan tasolla yli kahta miljoonaa ihmistä.

Karjalan kysymys tärkeä koko Suomelle ja EU:lle

Karjalan palautuskysymys ei siten herätä kysymyksiä vain Karjala-juurisissa ihmisissä, koska heitä lasketaan olevan noin miljoona henkeä.

Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palautuskysymys koskee koko Suomea, kaikki suomalaisia. Mutta se koskee myös EU:ta aivan keskeisesti.

Siksi on hyvä kuulla, miten suuri suomalainen kansalaisjärjestö, Karjalan Liitto, linjaa tätä koko kansalle erittäin merkittävää Karjalan kysymystä.

Lisätiedot: Karjalan Liitto

11.6.2010

Katkelma Karjala-lehden referaatista

Markku Paakkinen selosti Karjala-lehdessä 10.6.2010 Tiina Päivärinteen väitöskirjan sisältöä. Historian alaan kuuluvan väitöskirjan nimi on "Luonto, tiede ja teknologia. Kansanvalistuksen Suomi-kuva 1870-1920". Paakkinen mainitsee: "Se on harvinaisen mielenkiintoinen tieteellinen julkaisu, jota karjalainen lukee luonteensa mukaisesti uteliaana."

Minua kiinnosti referaatissa erityisesti seuraava kohta.

"Kansanvalistuksen strategiaan kuului luonnonmaantiede, erityisesti kasvitiede. Muiden muassa kasvitieteilijä Kaarlo Linkola - Pentti Linkolan isä - piirsi tieteen avulla Suomen rajat, jotka kulkivat Laatokalta Äänisen kautta Jäämerelle. Vasta tämän rajan itäpuolelta alkoi outo, tasaisempi maa, jonka ei tarvinnutkaan kuulua Suomelle. Suomen maaperästä siellä muistuttivat enää jääkauden siirtämät kivet.
Tiina Päivärinne osoittaa, että luonnonmaantiede sopi hyvin myös kansallispoliittisiin tarkoituksiin. Se oli vankka tuki myöhemmin syntyneelle Akateemiselle Karjala-Seuralle."

- - - - - - -

Jouko Pihon kommentti 11.6.2010

Tämä Kaarlo Linkolan esiintuoma luonnonmaantieteellinen peruste on yksi syy siihen, että uskon Suomen, Karjalan ja Itä-Karjalan kuuluvan yhteen. Poliittisista syistä johtuen Suomen luonnollinen alue ei ole voinut toteutua, mutta se tulee vielä joskus näkemään päivänvalon.

11.6.2010

Everstiluutnantti Juhani Porvalin käsitys Karjalan palautuksesta

Markku Summa haastatteli Karjala-lehdessä 10.6.2010 everstiluutnantti evp. Juhani Porvalia. Kiinnitin huomiota Porvalin mielipiteeseen Karjalan palautuksesta.

"Karjalan palautus on Juhanin mielestä utopiaa. Ehkä sitten, kun Itä-Preussi palautetaan Saksalle! Varsinkaan Karjalankannasta on vaikea kuvitella saatavan millään ilveellä takaisin, koska sinne on rakennettu öljysatama, öljy- ja kaasuputki - lisäksi Terijoki on täynnä pietarilaisten rikkaiden asuntoja."

- - - - - - -

Jouko Pihon kommentti 11.6.2010

Olen eri mieltä.

Mitkään Karjalan kannaksella nyt olevat venäläisten omistamat maa-alueet, kiinteistöt tai laitteet eivät estä alueen liittämistä Suomeen. Suomen alaisuudessa venäläisten omistusoikeus asuntoihin säilyy, mutta satama ja öljy- ja kaasuputki toimisivat vuokraehdoilla, kuten Saimaan kanava nykyisin Suomelle.

Juhani Porvali antaa sen verran myöten, että mikäli Itä-Preussi palautetaan Saksalle, niin siinä tapauksessa Karjalan palautus Suomellekin voisi olla mahdollinen.

Olen sitä mieltä, että Karjalan palautusta ei tule kytkeä minkään muun maan jonkin alueen palautukseen. Mutta olen myös sitä mieltä, että jossain vaiheessa tulevaisuudessa tulee käymään niin, että Itä-Preussi palautuu Saksalle. Silloin myös Karjala ja muut meiltä ryöstetyt alueet palautuvat takaisin Suomelle, oikealle omistajalle. Sen sijaan imperialistinen Venäjä tulee pienentymään, koska kaikilla imperiumeilla on alkunsa, loistonsa ja loppunsa.

11.6.2010

Aino Riihimäen usko Karjalan palautukseen

Kaisu Rissanen kirjoitti Karjala-lehdessä 10.6.2010 vierailustaan koivistolaisen Aino Riihimäen luona.

Minua sykähdytti kirjoituksen viimeinen kappale.

"Aino uskoo sydämessään, että Suomi saa vielä Karjalan takaisin, vaikka hän ei sitä enää varmaankaan näe. Raamatussa ilmoitetaan, että Jumala itse pitää huolta eri kansojen rajoista ja kerran oikeus tapahtuu."

- - - - - - -

Jouko Pihon kommentti 11.6.2010

Näin tulee tapahtumaan kuten Aino Riihimäki uskoo. Paavali ilmoitti Ateenassa pitämässään puheessa, että Jumala on säätänyt eri kansoille määräajat ja niiden asuma-alueiden rajat. Tämä tarkoittaa sitä, että viime kädessä Jumala päättää sen, mikä kansa asuu milläkin alueella ja kuinka kauan.

Näemme historiasta, että kokonaisia kansoja on hävinnyt historian hämärään (esim. heettiläiset) eli heidän määräaikansa on syystä tai toisesta (Jumala sen tietää) päättynyt. Näemme historiassa myös sen, että kansojen asuma-alueiden rajat ovat vaihdelleet paljonkin aikojen kuluessa. Tämä rajojen muuttuminen on ollut erittäin rajua Euroopassa, kuten myös Suomen kohdalla. Esim. itäraja on ollut hyvinkin eri paikoissa eri aikoina.

Missä sitten olisi tulevan Suomen oikea itäraja?

Suomen oikea itäraja ei ole ainakaan siinä missä se nyt on. Nykyinen raja on vuoden 1947 Pariisin pakkorauhan häpeäraja, jossa sotaan syyllinen Neuvostoliitto pääsi määräilemään asioista saaden rajan jopa pitemmälle Suomeen kuin mitä puna-armeija kykeni edes valloittamaan. Suomi tuomittiin syylliseksi, vaikka koko sotasurkeuden aloitti Neuvostoliitto v. 1939 Hitlerin Saksan kanssa tekemänsä salaisen Molotov-Ribbentrop -sopimuksen pohjalta. Suomalaiset olisivat halunneet pysyä suurvaltojen ristiriitojen ja sodan ulkopuolella, mutta sitä ei meille sallittu.

Kaikella on kuitenkin aikansa. Suomi ei ole saanut heimo- ja kulttuuriyhteyttä ja luonnonmaantieteellistä yhteyttä Itä-Karjalaan tähän päivään mennessä lyhyttä aikaa 1941-1944 lukuun ottamatta, mutta tämä luonnollinen yhteys Suomen ja yhdistyneen Karjalan välillä tulee vielä toteutumaan. Siitä ovat profeetatkin puhuneet. Jos Suomen ja koko Karjalan yhteys on Jumalan tahto ja säätämys, kuten uskon, sitä ei voi mikään estää.

Ennen kuin niin pitkälle päästään, tiellä tulee olemaan kuitenkin ensin esteitä. Suomessa on paljon Jumalaan uskovia ihmisiä, mutta toisaalta Suomessa on myös paljon jumalattomuutta, epäuskoa, syntiä ja suoranaista pyhien asioiden pilkkaamista.
Nämä Suomen synnit johtavat siihen, että Suomi joutuu käymään ensin läpi puhdistuksen ja tuomioiden aikoja. Venäjä tulee miehittämään osan Suomesta tulevan suursodan aikana ja jo vähää ennen sitä. Mutta Kolmannen maailmansodan jälkeen, minkä Venäjä häviää, Suomi saa historian Jumalan antaman uuden tilaisuuden. Suomi liittää itseensä Aunuksen ja Vienan Karjalan, ehkä Kuolan niemimaankin, koska Venäjä on täysin romahtanut eikä kykene pitämään noilla alueilla yllä minkäänlaista hallintoa. Silloin Venäjällä on myös kristillinen hallinto, joka suhtautuu Suomeen liittolaisena, ei vihollisena.

11.6.2010

Nimimerkki Pekka Peitsin eli Urho Kekkosen kirjoitus Suomen Kuvalehden numerossa 25/1942

Ei kuku meidän käki ryssälle.

Evakon sananparsi.

Suomen Kuvalehti 25/1942

Evakkomatkallaan vaeltava Antrean mies tapasi maaliskuun lopussa 1940 vanhan länsisuomalaisen tuttavansa. Kun tämä kaiken toivonsa ja uskonsa menettäneenä surkutteli, ei vain karjalaisten osaa, vaan koko kansamme kohtaloa, vastasi Antrean mies hänelle: "Tervetuloa ensi juhannuksena Antreaan suojeluskunnan kesäjuhlille. Siellä näyttävät asiat taas valoisammilta."

Siinä nyt oli sanottu tietenkin kitistymisenkin varalta, sen tiesi sanojakin. Mutta siinä oli totta toinen puoli. Antrean mies uskoi vuorenlujasti siihen, että Karjalaa ei ollut menetetty, vaan se oli annettu vain lainaksi. Hän uskoi niin kuin jokainen muukin karjalainen, että takaisin kotiin, Karjalaan, päästään varmasti kerran, ja vaikka tuo päivä ei valkenisi vielä ensimmäisen tuomenkukinnan eikä ensimmäisen juhannuksen aikaan, niin se ei kuitenkaan olisi kaukana. Tuo karjalaisten varmuus kotiinpääsystä oli enemmän kuin toiveajattelua, se oli koko olemuksen täyttävä usko oikeuden voitolle pääsemisestä. Ja tämän uskon voimalla Karjalan heimo kesti Baabelin vankeutensa.

Kaksi juhannusta ovat karjalaiset saaneet olla poissa kotiseudultaan, mutta kolmantena juhannuksena on jo pariinsataantuhanteen nouseva joukko päässyt palaamaan vanhoille kotisijoilleen. Siellä he työskentelevät nyt omilla pelloillaan tai omassa ammatissaan. Sen lyhyen ajan kuluessa, jonka he ovat voineet puutteellisin edellytyksin Karjalassaan tehdä työtä, ovat he muokanneet ja kylväneet puolet siitä peltoalasta, mikä rauhanvuosina oli Karjalassa viljalla ja juurikasvilla. Me tiedämme, mitä tämä merkitsee tulevan talven olemassaolontaistelussa. Jollei se vielä levennä leipää, se ainakin turvaa sen saantia.

Mutta myös kaukaisempi Karjala, Itä-Karjala, on nyt mukana tuotannollaan tukemassa talvivarastojemme kartuttamista. Määrätietoinen ja tarmokas työ on siellä saanut aikaan sen, että kymmenillätuhansilla hehtaareilla kasvaa tänä kesänä kultainen vilja tai rehevä peruna.

Näin ovat Suomen Karjala ja entinen Venäjän Karjala, Aunus ja Viena, Itä-Karjala, liittyneet samaan kamppailuun, joka Kanta-Suomessa on suoritettavana elämänmahdollisuuksien valmistamiseksi armeijamme suojaamien alueiden sisäpuolella elävälle suomalaiselle väestölle. Yhdistyneet Karjalat ovat samassa rintamassa muun Suomen kanssa.

Mutta tämä on vain ahdas, lyhyen ajan perspektiivi, vain pieni yksityiskohta, joka on tällä hetkellä tietenkin tärkeä, mutta joka on mittasuhteiltaan vaatimaton niiden näköalojen rinnalla, joita yhdistyneet Karjalat tarjoavat suomalaiselle valtakunnalle.

Kun tarkastelemme Suomen geopoliittista ja sotilaspoliittista asemaa, huomaamme, kuinka elimellisesti Suomen Karjala ja Itä-Karjala kuuluvat yhteen.

Jokainen suomalainen tietää, oman kokemuksen todistuksesta paremmin kuin historiasta, että meidän maamme olemassaolo riippuu siitä suojasta, jonka maa voi pystyttää itää vastaan. Meitä on aina uhannut idästä käsin turma. Me olemme sen joskus unohtaneet, mutta nykyinen polvi on unohduksensa saanut niin kalliisti maksaa, että sen muistavat suomalaiset monessa sukupolvessa eteenpäin. Idän uhkaa vastassa saa olla kuinka palava isänmaanrakkaus ja puolustustahto tahansa, mutta jollei meillä ole rajoja, joiden puolustaminen on pienelle kansalle mahdollista, meidän puolustuksemme ei kykene kestämään ylivoimaisen vihollisen painostuksen alla. Primäärinen tekijä on se raja, jonka takana ja suojassa voimme rauhan aikana varustautua idän hyökkäyksen varalta.

Kun puhumme Suomen turvallisista rajoista, silloin kuuluvat Suomen Karjala ja Itä-Karjala yhteen.

Vuosien 1939-40 sodassa muodosti Karjalan Kannas pääsotanäyttämön, jolla vihollinen loppujen lopuksi pääsikin puolustuksemme läpi ja sillä tavoin ratkaisi ylivoimansa turvin sodan edukseen. Meidän varustautumisemme vihollista kohtaamaan oli Karjalan Kannaksella, edeltä käsin tiedossa olleella pääsotanäyttämöllämme, täysin riittämätön, mutta alkeellisenakin se antoi meille opetuksen, että nykyaikaisesti varustettu, syvyyteen rakennettu puolustuslinja suhteellisen kapealla alueella kykenee tarjoamaan otollisen puolustusmahdollisuuden lukumääräisesti heikommallekin armeijalle. Karjalan Kannas vesistöineen ja kapeikkoineen ja kukkuloineen olisi ihanteellinen työmaa Todtin tapaiselle linnoitusten rakentajalle. Jos Kannas linnoitetaan nykyisen sodan kokemukset huomioonottaen, tuskinpa ryssän kaltainen massavaikutukseen turvautuva hyökkääjä siitä pääsee lainkaan läpi.

Mutta valloittamatonkin Karjalan Kannas on merkityksetön, jos vihollinen onnistuu tunkeutumaan muualta maahan ja pääsee uhkaamaan Karjalan Kannaksen puolustajia selästä käsin. Kun tarkastelemme Itä-Suomen karttaa, havaitsemme helposti, että tämä saattaa tapahtua. Laatokan pohjoispuolelta maahan hyökkäävä armeija saattaa edetä Karjalan rautatielle, ja Sortavalaan päästyään se lähtee etenemään etelään käsin Kannasta puolustavan armeijan selustaan. Elisenvaaran ja Hiitolan valloittaminen on jo katkaissut itäisen Kannaksen puolustajien huoltolinjat, ja Kannaksen kohtalo lähenee tällöin täyttymistään. Tämä juuri oli Salmiin ja Suojärvelle tunkeutuneiden vahvojen venäläisarmeijojen tarkoitus talvisodassa, mutta Tolvajärven ja Ägläjärven loistavien voittojen sekä Kollaan ja Laatokan rannikkoalueen sankarillisen puolustuksen ansiosta tämä suunnitelma epäonnistui.

Venäläisten strategia talvisodan päiviltä osoittaa meille, missä on puolustuksemme Akilleen kantapää. Se ei ole Karjalan Kannaksella, jos haluamme ajoissa saattaa puolustuksen siellä kestävälle kannalle, vaan se on Laatokan pohjoispuolella olevalla itärajallamme. Eikä vaara uhkaa yksin Laatokan Karjalasta, vaan käytännöllisesti katsoen koko itärajan alueelta, niin kuin ryssien hyökkäykset Sallaan, Suomussalmelle ja Kuhmoon osoittivat.

Me olemme tottuneet katsomaan itärajaamme ja Itä-Karjalaa suurikokoisesta kartasta. Mutta jos tarkastelemme jotakin maapallon karttaa, jossa Suomi on vain pieni `pläntti`, niin huomaammekin, että Itä-Karjala on kuin ryssien valtaama sillanpääasema Suomea vastaan. Fennoskandian luonnollinen raja kulkee kolmen kannaksen linjaa, siis yli Karjalan Kannaksen Laatokalle, siitä yli Aunuksen kannaksen Äänisjärvelle ja siitä edelleen yli Ulkujärven molemmilla puolin olevien kannasalueiden Vienanmerelle. Tämän luonnollisen linjan länsipuolelle on ryssä tunkeutunut ja saanut sillanpääaseman Suomea ja Skandinaaviaa vastaan.

Tämä sillanpääasema tarjoaa hyökkääjälle rajattomat mahdollisuudet. Se saattaa kaikessa rauhassa ja syvässä salaisuudessa valmistaa itselleen kadehdittavat hyökkäyksen lähtökohdat, se saattaa suhteellisen suojatuille alueille rakentaa runsaasti lentokenttiä, se saattaa johtaa rautateitä ja teitä Suomen rajalle saakka, se saattaa kuljettaa varastoja niiden varsiin jne. Lyhyesti sanoen, hyökkäyksen valmistelut kyetään turvatuissa Itä-Karjalan sillanpääasemissa suorittamaan sataprosenttisesti. Emmekä me kykene varustamaan pitkää itärajaamme sellaisilla puolustuslaitteilla, että me niiden takana voisimme tuntea itsemme turvatuksi. Tehokkain puolustus ilmeisesti olisi itärajaa lähinnä olevien alueiden jättäminen asumattomaksi monien kymmenien kilometrien syvyydeltä, teiden hävittäminen tältä alueelta jne., mutta siihen meillä ei ole varaa.

Puolustuksemme on työnnettävä kauemmas itään, se sillanpääasema, jonka ryssät ovat saaneet, on otettava suomalaisten käsiin. Kolmen kannaksen raja tarjoaa meille luonnollisen puolustuslinjan, joka käy yksiin suomalaisen heimon asuma-alueen kanssa. Aunuksen Kannas ja Vienan Kannas ovat Karjalan Kannaksen veljet pohjoisessa. Niiden leveys kapeimmalta kohdalta on n. 130 ja 150 km. Kun muistamme, että vanha maarajamme Laatokalta Jäämerelle oli linnuntietäkin noin 1 000 km, niin havaitsemme, kuinka paljon suuremmat mahdollisuudet pienellä kansalla on puolustautua tällaisen maarajan takana. Lisäksi on huomattava, että kolmen kannaksen taakse jäävä maasto on erittäin epäedullinen hyökkäyksen lähtökohtien valmistamiselle, joten noiden kannasten puolustaminen on senkin vuoksi suhteellisen helppoa.

Jos tässä maassa ja koko Skandinaaviassa riittävän selvästi tunnetaan meitä ja muita pohjoismaita idästä uhkaava vaara, silloin pyrkimyksemme on Suomen rajan siirtäminen Aunuksen ja Äänisen kannaksille.

Historia tarjoaa kansoille joskus tilaisuuden. Toiset käyttävät sen rohkeasti ja itsekkäästi hyväkseen ja turvaavat tulevaisuutensa. Toiset joko laiminlyövät tilaisuuden, koska eivät tajua sen ratkaisevaa merkitystä, tai rohkeuden puutteesta tietoisesti jättävät tilaisuuden käyttämättä. Historia on ankara, se ei tuhlaa tilaisuuksia niille, jotka eivät ota niistä vaaria.

Suomen kohdalla on nyt tilaisuus, jonka hyväksikäyttäminen on Suomen suvun tulevaisuuden kannalta välttämättömyys, peruuttamattomasti ja ehdottomasti. Rajat on siirrettävä niin, että ne kokoovat yhteen suomalaisen heimon. Rajat on saatava sinne, missä ne turvaavat tälle maalle vapauden ja rauhan tuleville sukupolville, lapsillemme ja lastemme lapsille.

10.6.1942.

Pekka Peitsi (Urho Kekkonen)

Kirjoituksen kohtien lihavoinnit Jouko Pihon.

- - - - - - -

Jouko Pihon kommentti 11.6.2010

Urho Kekkosen artikkeli kesäkuussa 1942 on loistavan isänmaallinen, kareliaaninen ja Suomen eri heimojen yhteyttä ja turvallisuutta korostava. Parhaiten koko Suomen heimon tulevaisuuden voisi Kekkosen mielestä turvata kolmen kannaksen raja Laatokalta Äänisen kautta Vienanmereen.

Minä olen samaa mieltä tänään kesäkuussa 2010 kuin Kekkonen kesäkuussa 1942.

Seuraava Kekkosen sitaatti on myös mielenkiintoinen: "Ja tämän uskon voimalla Karjalan heimo kesti Baabelin vankeutensa."
Kekkosen sanonta v. 1942 on sikäli kiintoisa, että minä olen käyttänyt samaa Baabelin vankeuden vertausta jo vuosia Karjalan palautus -osioni alkutekstissä, josta seuraava katkelma: "Karjalan palautuksessa ei ole kyse siitä, tapahtuuko se. Kyse on vain siitä, milloin se tapahtuu. Luultavasti viimeistään vuonna 2014. Silloin on kulunut 70 vuotta Karjalan anastuksesta. Päättyisikö Karjalan ja Suomen 70-vuotinen Baabelin vankeus silloin?"

Kun Saksan sotaonni kääntyi, kääntyi myös Kekkosen mieli ja entisestä Pekka Peitsistä tuli rauhanopposition mies, oikeusministeri, joka ajoi tiukasti toisten suomalaisten sotasyyllisyystuomioita, pääministeri ja presidentti, joka aloitti kaksijakoisen ystävyyspolitiikan Neuvostoliiton kanssa YYA-sopimuksen puitteissa. Toisaalta Neuvostoliiton kaikinpuolinen huomioiminen oli poliittinen ja taloudellinen menestystarina, toisaalta liiallinen kumartaminen johti itsesensuuriin sekä sisäiseen ja moraaliseen mädännäisyyteen, jota kutsutaan suomettumiseksi. Ilmiö oli niin salakavala ja ihmisen myrkyttävä, että esim. Paavo Väyrynen ei tunnusta vieläkään, että mitään suomettumista edes oli, vaan kyse oli muka vain Länsi-Saksan poliitikkojen propagandasta, kuten Väyrynen väitti 9.6.2010 Helsingin Sanominen tentissä.

Se on kuitenkin sanottava Urho Kekkosen kunniaksi, että hän ajoi presidenttinä ollessaan voimakkaasti Karjalan palautusta puhuen asiasta Neuvostoliiton eri presidenteille. Nikita Hrushtshev olisi ollut henkilökohtaisesti valmis Karjalan palautukseen Suomelle (hänhän luovutti jo Porkkalan), mutta politbyroo oli vastaan ja Hrushtshev syrjäytettiin vallasta.

Suomelle tuli kuitenkin uusi mahdollisuus 1990-luvun alussa, kun Neuvostoliitto hajosi. Silloin Venäjällä oli Jeltsinin johdolla paljon myötämielisyyttä sen suhteen, että siinä kun Baltian maat itsenäistyivät, niin Suomikin voisi saada Karjalan takaisin.

Miksi niin ei sitten käynyt?

Kävi juuri niin kuin Urho Kekkonen kirjoitti v. 1942: "Historia tarjoaa kansoille joskus tilaisuuden. Toiset käyttävät sen rohkeasti ja itsekkäästi hyväkseen ja turvaavat tulevaisuutensa. Toiset joko laiminlyövät tilaisuuden, koska eivät tajua sen ratkaisevaa merkitystä, tai rohkeuden puutteesta tietoisesti jättävät tilaisuuden käyttämättä."

Suomen hallitus ei tarttunut annettuun mahdollisuuteen ja Suomi ilmoitti Mauno Koiviston johdolla, että Suomella ei ole mitään vaateita Karjalan suhteen eikä niin ollen Suomella ole tarvetta keskustella asiasta.

Miksi tuhannen taalan historiallinen mahdollisuus hukattiin? Pelon takia? Rohkeuden puutteen takia? Tyhmyyden takia?
Vai sen takia, että Suomen johto katsoi siinä tilanteessa olevan Suomelle parhainta olla ottamatta Karjalaa takaisin?

Kuka tietää?

Minun mielestäni Suomen valtiojohdon toiminta 1990-luvun alussa oli historiallinen virhe. Itse pidän suurimpana syynä selkäytimiin asti näivertynyttä suomettumista ja itänaapurin pelkoa. Eli silloinkaan ei uskalleta ottaa mitään Venäjältä vastaan, vaikka Venäjä itse vihjailee siihen suuntaan, kun pelätään, että siitä seuraisi kuitenkin jotain huonoa. Pessimistinen presidentti Mauno Koivisto ei ollut siinä asiassa Suomen kansan rohkea ja visionäärinen johtaja. On asia erikseen sitten se, että Mauno Koivistolla oli monia muita ansioita uransa aikana. Minäkin äänestin Koivistoa aikanaan presidentiksi. Mutta Karjalan asiassa Mauno Koivisto petti Suomen ja karjalaiset.

Suomi tulee kuitenkin saamaan vielä uuden mahdollisuuden ja silloin Suomella on sellaiset johtajat, jotka eivät tuhlaa historiallista tilaisuutta minkään pelon tai tyhmyyden takia.

         
Kolme eri karttaa, jotka kuvaavat Suur-Suomea kolmen kannaksen rajojen mukaan. Näistä rajoista puhuivat ja kirjoittivat mm. Kaarlo Linkola (Pentti Linkolan isä) ja Urho Kekkonen ja monet muut.        

11.6.2010

Ranskalaisten Sansonien Suomen kartta 1600-luvulla

Maantieteellisten karttojen valmistuksen painopiste siirtyi 1600-luvun alussa Alankomaista Ranskaan eikä vähiten Sansonien suvun toimesta. Erinomaisen selkeitä versioita Pohjoismaitten ja Suomen alueesta esittivät 1600-luvun puolivälistä lähtien ranskalaiseen Sansonien perheeseen kuuluvat kartanpiirtäjät kahdessa sukupolvessa.

Ranskalaisen Sansonien perheen kartanpiirtäjät piirsi Skandinavian kartan 1600-luvulla siten, että Suomeen kuului Karjalan kannaksen ja Laatokan Karjalan lisäksi myös Aunuksen ja Vienan Karjala. Eli Suur-Suomi oli kartoissa jo 1600-luvulla.

24.5.2010

Veikko Saksin artikkeli "Esivallan kunnioittaminen ja hallitsijauskollisuus"

22.05.2010
Pro Karelia ry

ESIVALLAN KUNNIOITTAMINEN JA HALLITSIJAUSKOLLISUUS

- Historia toistaa itseään
- Demokratian vapaus riippuu valtarakenteista
- Vaikeneminen pesiytyy demokratiaankin
- Piispa Molander ei puolustanut kirkkoa
- Molander vastusti apupappi Renqvistiä
- Luterilaisuus on esivallan kunnioitusta
- Suomalaisilla oli oikeus omaan valtioonsa
- Onko oikeus vaatia Karjalaa takaisin?
- Perusteiden oikeudellisuus tarkastettava
- Perusteiden oikeudellisuus tarkastettava
- Tekeekö johto oikein unohtaessaan kansalaisten oikeudet?
- Ovatko presidentit toimineet oikein?
- Presidentti ei ole perustuslain yläpuolella
- Voiko presidentti ajaa vain haluamiaan asioita?
- Rauhansopimus ei legitimoi väkivaltaa
- Rauhan rakentaminen on arvokas asia
- Hyvä esivalta kruunaa maan

Historia toistaa itseään

Historia toistaa eri yhteyksissä itseään. Erilaisista ajankohdista löytyy samankaltaisia tilanteita, joissa punnitaan ihmisten arvomaailma. Yksi tällainen perusteellisen punninnan ja terveen käsityksen löytämisen arvomaailma tulee esille käsitteissä esivallan kunnioittaminen ja uskollisuus hallitsijaa kohtaan.

Voitaneen sanoa, että ne ovat länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen peruspilareita. Ilman esivallan kunnioitusta ei ole demokraattisen elämän edellyttämää järjestystä ja ilman uskollisuutta hallitsijaa kohtaan ei ole pohjaa demokraattisten elinten toiminnalle.

Lähtökohdiltaan vastakkaisena järjestelmänä voidaan pitää totalitarismia. Siinä järjestys ja valtioelinten toiminta ei riipu esivallan ja hallitsijan kunnioituksesta, vaan sitä/häntä kohtaan tunnetusta pelosta. Vaihtoehtoja on kuvaannollisesti kaksi: totella tai tuhoutua.

Demokratian vapaus riippuu valtarakenteista

Demokratiassa ihmisten todellinen vapaus ja mahdollisuus toteuttaa itseään riippuvat paljolti siitä, miten tasapainoisesti nämä eri valtasuhteet kyetään rakentamaan. Sen vuoksi rajaton ja kritiikitön esivallan kunnioittaminen tai uskollisuus hallitsijaa kohtaan ei välttämättä ole tavoiteltavin muoto. Tarvitaan tasapaino valtasuhteitten välillä.

Raamatussa sanotaan, että esivalta on Jumalalta ja siten esivaltaa pitää kunnioittaa ja totella. Entä jos esivalta itse toimii väärin? Vangitsee ja murhauttaa massoittain ihmisiä, ei piittaa säädetyistä laista, ei kunnioita ihmisoikeuksia tai muita sopimuksia ja kerää valtiolle kuuluvia varoja itselleen?

Ehkä koko esivalta on kaapannut itse laittomasti vallan itselleen. Tuleeko tätäkin esivaltaa kunnioittaa ja totella?

Vaikeneminen pesiytyy demokratiaankin

Demokratiassa esivallan teot eivät yleensä ole niin julmia kuin totalitarismissa. Mutta silti vallankäyttöön voi liittyä piittaamattomuutta kansalaisten turvallisuudesta ja hengestä, taloudellisten etujen kahmimista ja piittaamattomuutta ihmisoikeuksista.

Tyypillisimmällään tällainen tilanne syntyy vaikenemisena. Hallinto päättää vaieta sille epämiellyttävistä ja usealle kansalaiselle vahingollisista asioista. Vaikeneminen on vallan väärinkäytön muoto, jonka oikaiseminen voi olla hyvinkin ongelmallista, koska asiaan liittyvä tieto on useimmiten vain vallankäyttäjällä.

Tässä yhteydessä voidaan käyttää alunperin kirkollista käsitettä kanonisointi. Kun poliittinen johto kanonisoi asian, se ”pyhittää” asian vain itsensä käsiteltäväksi riippumatta siitä, kenelle valta asiassa kuuluu tai kenen oikeuksia mahdollisesti poljetaan.

Piispa Molander ei puolustanut kirkkoa

Wikipediasta löytyy mielenkiintoinen artikkeli Porvoon piispasta Johan Molanderista (1762-1837): ”Molander on piispana saanut jälkikäteen keisarin uskollisen alamaisen leiman, eikä hänen ole katsottu nousseen edeltäjiensä tasolle kirkon itsenäisyyden puolustajana”.

”Hänen piispankautensa kuitenkin osui ajanjaksolle, jota leimasivat suurvaltojen taantumuksellisuus, eurooppalaisten kansojen itsenäisyyspyrkimykset sekä taistelu perustuslain puolesta niin itsevaltaisella Venäjällä kuin muissakin manner-Euroopan johtavissa valtioissa”.

Molander vastusti apupappi Renqvistiä

Wikipediassa kerrotaan, että piispa Molander oli Liperin apupappi Henrik Renqvistin vastustaja, ”joka teki Renqvististä saarnaajan, itse asiassa vangin, Svartholman linnoitukseen”.

Vuonna 1830 Molander piti puheen, jossa hän käsitteli poliittista kuohuntaa Euroopassa. Hän piti katolisen kirkon toimintaa pyrkimyksenä vääränlaiseen poliittiseen valtaan.

Piispa korosti kirkon vastavallankumouksellista tehtävää. Hän siten halusi, ettei syntyisi kansallisvaltioita, vaan kansojen orjuuttaminen jatkuisi. Piispan toimintaa voidaan Wikipedian mukaan ”kritisoida liiasta myöntyväisyydestä hallitsijaa kohtaan”.

Luterilaisuus on esivallan kunnioitusta

”Luterilaisuuden tunnusomaiseksi piirteeksi Molander esitti esivallan kunnioittamisen ja uskollisuuden hallitsijaa kohtaan”.

Tämä piirre joutui kovalle koetukselle, kun suomalainen kansallistunne alkoi nousta ja Suomesta haluttiin itsenäinen valtio. Silloinkin on varmasti ollut paljon varoittajia siitä, ettei laillista esivaltaa vastaan pidä nousta, vaikka esivalta olikin venäläinen, ei suomalainen.

Suomesta tuli itsenäinen valtio, eikä se tapahtunut tsaarin käskystä. Toimivatko suomalaiset itsenäisyyden kannattajat siten väärin ja luterilaisen opin vastaisesti noustessaan hallitsijaansa vastaan?

Suomalaisilla oli oikeus omaan valtioonsa

Suomalaisilla oli oikeus omaan valtioonsa, eikä Venäjän vanha valloitus antanut sille mitään oikeutta pitää suomalaisia ikiaikaisesti vieraan vallan alaisena.

Jälkikäteinen esivalta eli itsenäisen Suomen esivalta ei siten legitimoinut itsenäisyyttä ajavien tahojen oikeutta toimia, vaan heidän oma toimintansa vapaan Suomen puolesta antoi heille legitiimiyden viedä itsenäisyystavoitetta eteenpäin.

Onko oikeus vaatia Karjalaa takaisin?

Itsenäisyyttä lievempi, mutta silti erittäin merkittävä kysymys tänä päivänä on esimerkiksi se, onko suomalaisilla oikeus vaatia Karjalaa ja muita pakkoluovutettuja alueita takaisin.

Onko heillä oikeus vaatia YK:n Pinheiron periaatteiden mukaisesti oikeutta palata omaan kotiinsa ja saada omaisuutensa takaisin? Vai onko Pariisin rauhansopimus legitimoinut väkivallan käytön ja väkivallalla uhkailun niin, ettei tällaisia asioita saisi edes esittää?

Merkittävän lisäpiirteen tähän asiaan tekee se, ettei Suomen nykyinen valtionjohto halua tehdä mitään asian hyväksi ja sanoo, ettei Suomella ole mitään alueellisia tai muita vaatimuksia Venäjältä. Onko näistä asioista puhuminen siten nousemista laillista esivaltaa vastaan ja hallitsijauskollisuuden rikkomista?

Perusteiden oikeudellisuus tarkastettava

Tarkastelun lähtökohdaksi pitää ottaa ainakin kaksi tekijää. Millä tavoin alue ja omaisuus ovat siirtyneet nykyisille haltijoille ja toimiiko Suomen poliittinen johto oikein ilmoittaessaan, ettei Suomella ole mitään vaatimuksia.

Alueiden siirtyminen tapahtui väkivallan avulla. Siirrossa ei ollut mitään aitoa sopimista. Siirtymää voidaan luonnehtia aseelliseksi ryöstöksi. Mistä lähtien väkivaltainen ryöstö on tuottanut aitoja oikeuksia ryöstäjälle? Ei ainakaan 1760 eKr. Hammurabin lain jälkeen.

Toinen merkittävä tekijä on se, että siirtymä tapahtui kaikkia voimassa olevia keskinäisiä sopimuksia rikkoen. Neuvostoliitto rikkoi esim. Tarton rauhansopimuksen 1920 ja ratifioimansa kansainvälisen Atlantin julistuksen. Sopimusrikkomuksilla ei synnytetä aitoa omistusoikeutta.

Tekeekö johto oikein unohtaessaan kansalaisten oikeudet?

Onko Suomen poliittisella johdolla oikeus ja velvollisuus ilmoittaa, ettei Suomella ole mitään alueellisia vaatimuksia Venäjää kohtaan? Tekeekö esivalta oikein yksinkertaisesti hylätessään noin puolen miljoonan oman kansalaisensa ihmisoikeudet edes yrittämättä tehdä mitään heidän hyväkseen?

Poliittiset johtajat ovat itse toimineet kaikin voimin saavuttaakseen poliittisen asemansa. Ei ole ainuttakaan poliittista johtajaa, joka olisi vastentahtoisesti valittu johonkin korkeaan tehtävään. Eivät ne tehtävät ole pakollisia, sen sijaan hyvin haluttuja ja hyväpalkkaisia tehtäviä ne näyttävät olevan.

Mikä on poliittinen johtaja? Hänen tehtävänsä on palvella sitä kansaa, joka hänet on valinnut johtajakseen. Ei lähtökohta ole se, että kansa on johtajaa varten, vaan johtaja on kansaa varten. Vain totalitarismissa kansan tehtävä on palvella johtajaansa.

Ovatko presidentit toimineet oikein?

Toimivatko presidentit J K Paasikivi ja Urho Kekkonen vastoin valaansa ja presidentin tehtäviä, kun he vahvasti ajoivat pakkoluovutettujen alueitten palauttamista? Eivät toimineet, he toimivat kansalaisten oikeuksien puolesta.

Toimivatko presidentit Mauno Koivisto ja Tarja Halonen oikein, kun he ehdottomasti ovat kieltäytyneet käsittelemästä koko asiaa? Onko heillä Suomen laillisena esivaltana ja hallitsijana ollut oikeus päättää, mikä on oikea ja mitä väärä? Onko heidän toimistaan syntynyt automaattisesti se oikea hallintomuoto, mikä on kristillisen etiikan ja perustuslain mukainen?

Entä presidentti Martti Ahtisaaren toiminta? Hän asettui toimissaan Kekkosen ja Koiviston puoliväliin siten, että hän oli viimeinen henkilö kieltämään Karjala-keskustelun ja Vaasan kesäisillä karjalaispäivillä hän avasi keskustelun, mutta karjalaiset eivät sitä ymmärtäneet.

Presidentti ei ole perustuslain yläpuolella

Olisi kovin ihmiskeskeistä ja demokraattisen valtion perustuslaki ja kansainväliset ihmisoikeussäännökset unohtavaa antaa Suomen presidentille oikeus päättää siitä, mikä on oikea ja mikä väärä. Siihen liittyvät periaatteet on lyöty kiinni presidenttejä korkeammissa valtioelimissä.

Paasikivi, Kekkonen ja Ahtisaari toimivat siten oikein pyrkiessään edistämään aluekysymyksen ratkaisua. He eivät toimineet pelkästään kansainvälisten sopimusten ja Suomen perustuslain, vaan myös eettisten ja ihmisoikeusperiaatteiden mukaisesti.

Sen sijaan Koiviston ja Halosen toiminnan osalta voidaan esittää voimakasta kritiikkiä ja kysyä sen vastuun perään, minkä he ovat jättäneet toteuttamatta. Onko heillä kansakunnan hallitsijoina ollut siihen oikeus? Eikö paremminkin heillä ole ollut velvollisuus toimia kansalaisten oikeuksien puolesta, eikä niitä vastaan?

Voiko presidentti ajaa vain haluamiaan asioita?

Onko esivaltauskollisuus käsitettävä siten, että presidentit saavat ajaa tai olla ajamatta haluamiaan asioita, mutta kansan pitää noudattaa lakeja ja olla aina esivallalle uskollinen? Ei mikään laki tai moraali anna hallitsijoille tällaisia erityisoikeuksia. Sellaiset oikeudet ovat itse otettuja ja toisten vaikenemalla hyväksymiä.

Presidenttien tai korkeitten poliittisten johtajien ja virkamiesten velvollisuuksiin kuuluu erityisesti esim. valtakunnan ulkosuhteitten hoitaminen. Sekään ei anna erityistä oikeutta olla kansalaisten ihmisoikeuksia tai kansainvälisiä sopimuksia ja oikeuksia vastaan.

Voidaan myös kysyä, ovatko presidentit Koivisto ja Halonen toimineet Suomen perustuslain mukaisesti päättäessään itse 45 000 km2 suuruisesta alueesta? Rajakysymykset ovat eduskunnan asioita.

Rauhansopimus ei legitimoi väkivaltaa

Miksi nyt sitten olisi mahdollisuus tai velvollisuus ottaa Tarton rauhan rajat esille? Tilanne rauhanteosta on täydellisesti muuttunut. Elämme täysin eri aikoja kuin silloin. Lisäksi vastapuoli eli Neuvostoliitto on luhistunut, sitä ei ole enää edes olemassa.

Rauhansopimuksen tehtävänä ei ole legitimoida ikuisiksi ajoiksi väkivalloin saavutettu. Sen tehtävänä on rauhan aikaansaaminen ja ylläpitäminen. Sen Pariisin rauhansopimus on tehnyt. Kiitos siitä kuuluu poikkeuksellisen pitkämieliselle ja omista oikeuksistaan venyvälle Suomen kansalle.

Olot ovat vakiintuneet. Nyt esivallan velvollisuus on ryhtyä korjaamaan sodan aikana synnytettyjä vääryyksiä. Ei rikoksen tekijä niitä juurikaan korjaa. Korjaustoimien käynnistäminen on uhrin tehtävä.

Rauhan rakentaminen on arvokas asia

Porvoon piispa Molander ajoi valloittajan ja miehittäjän asiaa omien suomenheimolaistensa oikeuksia vastaan. Oliko se Raamatun mukaista ja oikeaa toimintaa? Oliko se merkittävässä esivalta-asemassa olevan kirkonmiehen moraalisesti oikeaa toimintaa? Ei ollut silloin, ei ole nyt.

Rauhan saarna, yhteistyön rakentaminen ja esivallan kunnioitus ovat arvokkaita ja positiivisia asioita. Niiden varjolla ei saa toteuttaa vääryyden hyväksymistä ja ylläpitämistä.

Vallanpitäjällä ei myöskään ole oikeutta ajaa omia etujaan toisten kustannuksella ja siksi kieltäytyä ehkä pelottavaksikin kokemastaan tehtävästä.

Hyvä esivalta kruunaa maan

Esivallan kunnioittaminen ja uskollisuus hallitsijaa kohtaan ovat arvokkaita asioita. Hyvä esivalta ja hyvä hallitsija antavat juhlavan kruunun hallitsemalleen maalle.

Vastuu velvoittaa. Sen vuoksi niin luterilaisen kirkon kuin suomalaisten poliittisten johtajienkin olisi tarpeen perusteellisesti pohtia omaa vastuutaan vallankäytössään.

Onko kirkolla eli hengellisellä regimentillä ja poliittisella johdolla eli maallisella regimentillä oikeus vaieta ja ohittaa kansalaisten ihmisoikeudet olankohautuksella. Vai onko molemmilla regimenteillä velvollisuus ajaa kaikella tarmollaan kansalaistensa ihmisoikeuksia?

Tämä artikkeli on julkaistu myös Karjalan Kuvalehden no:ssa 2. Lisätiedot: Veikko Saksi

23.5.2010

Jouko Pihon kirjoitus "Miksi hämäläinen haluaa Karjalan takaisin?"

 

Minä olen hämäläinen.

Sekä äitini että isäni suku ovat kotoisin Hausjärveltä, Etelä-Hämeestä.

Vaikka minun juureni eivät siis ole Karjalassa, minä rakastan Karjalaa ja toimin sen puolesta, että Karjala palautuu vielä takaisin sen oikeille omistajille, Suomelle ja Suomen karjalaisille.

Miksi minä hämäläinen ajattelen näin?

Minä puhun Karjalan palautuksen puolesta isänmaallisena patrioottina, jolle vain kokonainen Suomi on se oikea Suomi. Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth oli samaa mieltä, kun hän sanoi 17.12.2003: "Olen sitä mieltä, että rajat, jotka solmittiin Tarton rauhassa, ovat oikeita rajoja ja jotka ehdottomasti pitäisi palauttaa."

 

Minä puhun Karjalan palautuksen puolesta myös uskovana kristittynä. Uskon, että Kaikkivaltias Jumala säätää kansakuntien asumisalueet ja niiden rajat, kuten apostoli Paavali opetti puheessaan Ateenassa. Jos sitten näitä rajoja rikotaan vääryydellä, kuten Stalin teki, niin Jumala voi sallia sen, esim. rangaistuksena kansan synneistä, mutta Jumala voi myös palauttaa menetettyjä alueita tietyn ajan jälkeen.

Karjala oli ja on osa Suomea. Kun Karjala reväistiin pois Suomesta, samalla revittiin pois jotakin myös minun hämäläisestä sydämestäni. Minä haluan sydämeni takaisin. Karjalan tulee palautua takaisin osaksi Suomea samoin kuin Petsamon, Salla-Kuusamon ja neljän Suomenlahden ulappasaarenkin. Tiedän, että näin tulee vielä joskus tapahtumaan. Saan koko sydämeni takaisin.

 

Minä toimin Karjalan palautuksen hyväksi myös niiden 420 000 karjalaisen ja heidän jälkeläistensä hyväksi, jotka joutuivat jättämään oman rakkaan kotiseutunsa, vaikka he eivät olleet tehneet mitään pahaa. Karjalan evakot eivät aina saaneet osakseen ymmärtävää kohtelua muiden suomalaisten taholta. Jopa ryssiteltiin, mitä en käsitä lainkaan. Se oli väärin. Vaikka en ole ollutkaan mukana karjalaisten tylyssä kohtelussa, haluan omalta osaltani hyvittää heidän kokemiaan vääryyksiä sekä venäläisten että suomalaisten taholta ajamalla aktiivisesti Karjalan ja muiden menetettyjen alueiden palautusasiaa. Haluan samalla kiittää niitä suomalaisia, jotka ottivat Karjalan hätää kärsivät evakot vastaan ystävällisesti ja apua tarjoten. Kiitos myös Veikko Vennamolle, joka teki suuren työn tehokkaan asutustoiminnan hoitamisessa.

Historiassa tapahtuu vääryyksiä, mutta sekin on väärin, jos historian vääryyksiä ei korjata, vaan ajatellaan, että historian vääryydet ovat jokin laki, jota ei voi muka muuttaa.

Kaikkia Suomenkin lähihistorian vääryyksiä voidaan ja pitää korjata.

Kaikkein tärkein korjausliike olisi myöntää Pariisin 1947 rauha pakkorauhaksi, jonka suurin pakottaja oli Neuvostoliitto, joka oli itse asiassa itse sotarikollinen hyökättyään Suomeen 30.11.1939 Saksan kanssa sopimansa salaisen Molotov-Ribbentrop –sopimuksen turvin.

 

Karjalan palautus –tietoisuuteni alkaa

 

En ole aina ollut Karjalan puolesta puhuja. Karjala-tietoisuuteni alkoi kun luin kesällä 2004 professori Pentti Virrankosken mielenkiintoisen kirjan Karjala takaisin -suhteet Venäjään terveiksi. Virrankoski kysyy: "Miksi venäläiset eivät poistaisi loukkauskiveä, joka estää Suomessa todellisen luottamuksen ja ystävyyden Venäjää ja sen kansaa kohtaan, palauttamalla maaltamme riistetyt alueet?" 

Virrankosken viittaus Neuvostoliiton hajoamiseen on myös ajattelemisen arvoinen: "Kuinka venäläiset voivat pitää sitä yhä hallussaan tehtyään itse lopun siitä valtiosta, joka syyllistyi tähän rikokseen?"

Jotkut venäläisistä olisivatkin valmiit radikaaleihin muutoksiin. Virrankoski lainaa runoilija
Maja Borisovan pietarilaisessa Literator -lehdessä lokakuussa 1991 julkaistua järisyttävää runoa, jonka laitan tähän seuraavaksi.

                                                        

 Perkjärvi

                                     Pilvet kulkevat valloitetun maan yllä.

                                     Ikivanhan asumuksen, ennen vankan talon

                                     uupunut kivijalka on täysin ruohottunut.

                                     Mikä polku johdattaa meidät

                                     kiihkottoman tuomarin oikeuteen?

                                     Kenen tuomio on hyväksyttävä

                                     siitä että olemme raiskanneet maan joka ei ole meidän?

                                     Murtumakohdan graniittikerrokset ovat veriset.

                                     Kylät jotka eivät ole meidän lahoavat ryteikössä.

                                     Ryvettynyt puro ...

                                     Maat jotka eivät ole kutsuneet meitä vieraikseen,

                                     hätääntyneet, eivät kenenkään omat,

                                     hometahraiset, rupiset ...

                                     Mitä meidän on tehtävä, syyttämme syyllisten,

                                     mailla jotka laiskat varastavat kädet anastivat?

 

 Matkaraporttini Karjalan matkasta 5.-7.-6.2009

Koska aloin kiinnostua niin paljon Karjalan kysymyksestä, halusin tehdä sinne matkan, mikä toteutuikin vaimoni Ritvan kanssa 5.-7.6.2009.

Matka oli Vihdin Liikenne Oy:n järjestämä. Kaikki järjestelyt olivat hyviä. Mainiona ja asiantuntevana oppaana oli Suomen ainoa naispuolinen sotahistorian tutkija Eeva Tammi, joka julkaisi v. 2007 yhdessä Eero Elfvengrenin kanssa kirjan Viipuri 1944, joka toi esiin mm. sen asian, että Viipuri menetettiin kesäkuussa 1944 sen takia, että osa päättävistä upseereista oli tullut siihen tulokseen, että Viipurista ei kannata taistella sen huonon strategisen aseman takia, joten kaupungin täydellisen tuhoutumisen välttämiseksi Viipurista luovuttiin ilman suurempia taisteluja.

Sen sijaan suomalaisten voimakas vastarinta yhdessä saksalaisten aseveljien kanssa keskitettiin esim. Tali-Ihantalaan, jossa kävimme katsomassa kuuluisia taistelupaikkoja, joissa venäläisten eteneminen kohti Helsinkiä pysäytettiin ja koko Suomen valloitus estettiin.

Viipuri oli matkamme seuraava kohde. Viipuri on edelleen osittain ränsistynyt, mutta myös jo aika paljon korjattu kaupunki.

Kävimme tutustumassa myös Äyräpään maineikkaisiin taistelupaikkoihin talvi- ja jatkosodan aikana.

Sitten oli vuorossa Käkisalmi, josta tuhoutui 90% sotien aikana, koska suurin osa Käkisalmesta oli siihen aikaan puutaloja, jotka paloivat lähes kaikki sodan myllerryksissä. Sen tähden Käkisalmi on tänä päivänä pitkälti neukkutyylinen kaupunki. Käkisalmen linna oli uusi kokemus. En edes muistanut, että sellainenkin linna on olemassa.

Viimeisenä matkapäivänä tutustuimme Sortavalan nähtävyyksiin. Sortavala oli enemmän suomalaistyyppinen kaupunki, jossa on vielä jäljellä aika paljon suomalaisajan rakennuksia. Kaiken huippu oli nousu Kuhavuorelle, josta avautui upeat näkymät Sortavalaan, samat maisemat, joita elokuvaohjaaja Edvin Laine käytti filmissään Tuntematon sotilas kuvaamaan Petroskoin valloitusta.

Ennen rajan ylitystä kävimme tutustumassa Ruskealan kauniisiin marmorilouhoksiin, jotka on vastikään avattu turismille.

Matka oli kaikin puolin onnistunut. Myös matkaseuramme oli tosi hyvää ja mukavaa.

Sain paljon sisäistä tunneinformaatiota Karjalasta, josta olin siihen mennessä vain lukenut tai katsonut TV-ohjelmia.

Kun siirryimme Karjalassa paikasta toiseen, niin yksi ajatus seurasi minua koko ajan: mitä varten nämä vieraat ihmiset ovat täällä meidän maassamme? Tämähän on meidän maata. Miksi me emme voi asua täällä - omilla kotiseuduillamme?

 

Kirjoitus on julkaistu Karjalan Kuvalehdessä nro 2/2010.

19.5.2010

Bjarne Kalliksen unelma Viipurista ja Jouko Pihon kommentti


         Bjarne Kallis

KD:n kansanedustaja Bjarne Kallis kirjoitti 19.5.2010 Uuden Suomen blogissaan ajatuksiaan juuri tekemänsä Viipurin matkan innoittamana. Seuraavassa hänen kirjoituksensa loppuosa.

"Ymmärrän enemmän kuin hyvin ne unelmat, joita osalla suomalaisista on saada Viipuri takaisin. Ennen sotaa se oli Suomen toiseksi suurin kaupunki, samoin kuin kulttuurin ja kaupan keskus. Uudet rajat vedettiin kuitenkin jatkosodan jälkeisessä rauhassa, enkä halua mitään uutta sotaa. Me voimme unelmoida menetettyjen alueiden palauttamisesta, mutta samalla meidän pitäisi kuitenkin elää tässä päivässä. Tämä ei kuitenkaan estä meitä unelmoimasta."

Vastasin Kalliksen kirjoitukseen US:ssa seuraavalla kommentillani.

Kukaan Karjalan palauttaja ei halua uutta sotaa. Uskon, että Viipuri, Karjala ja muut menetetyt alueet palautuvat takaisin Suomelle, ei sodalla, vaan sitten kun on historian oikea aika, se kuuluisa momentum. Toivottavasti silloin Suomen johdossa on henkilöitä, jotka uskaltavat tarttua rohkeasti tarjoutuvaan tilaisuuteen.

Viimeksi Suomella olisi ollut historiallinen hetki saada Karjala takaisin 1990-luvun alussa samaan aikaan kun Baltian maat itsenäistyivät ja Jeltsinin Venäjällä oli avoimuutta ja suopeutta Karjalan Suomelle palauttamista kohtaan. Mutta Suomen poliittinen johto Mauno Koiviston johdolla ei nähnyt tilaisuutta eikä uskaltanut tarttua annettuun mahdollisuuteen.

Sittemmin Jeltsininkin kanta jyrkkeni. Se ei ole mikään ihme. Kai Jeltsin ajatteli, että jos kerran Karjala ei suomalaisille kelpaa, niin pidetään se sitten osana Venäjää eikä puhuta koko asiasta enää mitään. Näinhän Jeltsin sanoi presidentti Ahtisaarelle, johon Ahtisaari mutisi, että suomalaiset voivat kyllä jatkossakin puhua mistä haluavat. Siinä vaiheessa Karjalan palautuksen momentum oli jo mennyt kuitenkin täysin ohi.

Menetetyistä alueista voi unelmoida, mutta minun mielestäni kaihoilun lisäksi meidän tulee toimia eri tavoin (sota ei kuulu keinovalikoimaan) aktiivisesti sen puolesta, että historiallinen vääryys vielä korjataan.

Ja se tullaan korjaamaan. Eräänä päivänä Viipurin linnassa liehuu jälleen Suomen lippu, Karjalassa lauletaan taas Sortavalan laululavalla ja Petsamossa kalastetaan Jäämerellä.
                                                                    
27.3.2010

Päätoimittaja Veikko Saksin uutinen: KARJALAN KUVALEHTI ON SYNTYNYT

Karjalaisuuden tasapuolinen käsittely

Noin miljoonalla suomalaisella on juuret Karjalassa. Karjalan Kuvalehti on uusi aikakauslehti, joka pyrkii antamaan tasapuolisesti näkyvyyttä karjalaiselle kulttuurille, Karjalan palautuskysymykselle, Karjalaan liittyvälle tieteelle ja karjalaisille yhteisöille, unohtamatta naapurimaita.



Lehden tavoitteena on tuottaa näihin aihe-alueisiin liittyviä substanssiartikkeleita ja elävöittää niitä runsailla kuvilla. Lehdessä on 84 sivua, se on 4/4-väripainos. Lehden koko on 220 x 280 ja painos 20 000 kappaletta.

Tutustu ensimmäiseen numeroon

Ole hyvä ja tutustu Karjalan Kuvalehden ensimmäiseen numeroon. Se on aihe-alueeltaan laajempi kuin sen edeltäjä, Karelia Klubi -lehti. Paremminkin voitaisiin nyt puhua Pro Finland -lehdestä.

Ensimmäisessä numerossa käsitellään mm. seuraavia aiheita:

- Jäämeren sulamisesta valtavat muutokset
- Onko sotasyyllinen Suomi oikeusvaltio
- Seitsemän eri Karjalaa
- Karjalan kauneus avautuu varjoliitäjälle
- Laulava vallankumous
- Sortavalassa palautustoiveita
- Onnea, Karjalan Liitto 70-vuotta
- Suomen vapauden ja Viron kunnian puolesta

Online-lehti käytettävissä

Lehteä voit lukea näköispainoksena osoitteessa www.karjalankuvalehti.com. Voit käyttää lehdessä olevaa tilauslomaketta esim. näytenumeron tilaamiseksi.

Mitä enemmän lehdelle tulee tilauksia ja lehteen ilmoituksia, sitä useammin Karjalan Kuvalehti voi ilmestyä.

Lehden pääkirjoitus kertoo niistä tavoitteista, mitä lehdelle on asetettu. Parhaiten lehdestä saa kuvan tutustumalla siihen. Tervetuloa lukemaan.

Lisätiedot:
Veikko Saksi
päätoimittaja

6.3.2010

Veikko Saksin kirjoitus Suomen ja Venäjän rajakysymyksestä

06.03.2010
Pro Karelia ry

ONKO SUOMELLA JA VENÄJÄLLÄ RAJAKYSYMYS?

- Ei rajakysymystä, mutta jos sittenkin ...
- Raja siirtyi väkivallan avulla
- Rajakysymys ei este Kööpenhaminan kriteereissä
- Eikö 45 000 km2 viemisestä synny rajakysymystä?
- Jeltsin tuomitsi Stalinin aggressiot
- Kaksi presidenttiä tunsi rajakysymyksen, kaksi ei
- CIA:n Factbook tunnistaa rajakysymyksen
- Rajaongelma näkyy omistusongelmana
- Onko anastajan tahto kv-päätöskriteeri?
- Mitä demonstraatiot Venäjällä osoittavat?
- Venäjän sotilasdoktriinin muutos
- Koska rajakysymys ratkaistaan?

Ei rajakysymystä, mutta jos sittenkin ...

Virallisen poliittisen kannan mukaan Suomella ei ole rajakysymystä Venäjän kanssa. Mutta jos Venäjä haluaa asiasta keskustella, Suomi on siihen valmis. Rajakysymyksen olemassaolo siten yksinkertaisesti kielletään.

Miten sellainen ilmaus tulkitaan, että ei meillä ole rajakysymystä, mutta jos kuitenkin on, niin keskustellaan asiasta

Poliittinen jos-liturgia kertoo, että Suomella ja Venäjällä on rajakysymys. Suomalaiset poliitikot eivät uskalla asiasta puhua, vaan verhoavat passiivisuutensa Venäjän tahdon seurailuksi. Kieltämättä outo tilanne.

Raja siirtyi väkivallan avulla

Suomi joutui pakkoluovuttamaan Neuvostoliitolle 45 000 km2 alueita, maksamaan nykyisen yhteiskunnan rasitteeksi laskettuna 50 – 60 mrd. euron sotakorvaukset ja kärsimään kaikki omat menetyksensä.

Raja siirtyi sekä väkivallan että väkivallalla uhkaamisen avulla. Jos siirtyminen olisi ollut oikeudenmukainen, rauhanomaisesti tapahtunut molempien osapuolien tahdosta tapahtuva, ei rajakysymystä olisi syntynyt.

Noudattiko Neuvostoliitto Tarton rauhansopimusta tai hyökkäämättömyyssopimusta? Noudattiko se kansainvälisiä sopimuksia, kuten Atlantin julistusta? Vai noudattiko se toisen hyökkääjä- ja valloittajavaltion Saksan kanssa tehtyä Molotov-Ribbentrop –sopimusta?

Rajakysymys ei este Kööpenhaminan kriteereissä

Rauhansopimuksen tehtävänä on rauhan aikaansaaminen. Se ei yleensä koskaan ole oikeudenmukainen tai tasapuolinen. Tarkoituksena on, että rauhantilan vakiinnuttua osapuolet sopivat tehdyt vääryydet.

Monella ihmisellä on sellainen kuva, että esim. ETY-prosessi, EU-jäsenyys ja NATO-kumppanuus ehdottomasti kieltävät rajakysymysten olemassaolon. Tällaisia määräyksiä ei löydy Kööpenhaminan kriteereistä, joiden pohjalta EU-jäsenyydestä neuvotellaan. Eikä esim. Virosta olisi koskaan voinut tulla NATO- tai EU-maata, koska sillä ei vieläkään ole rajasopimusta Venäjän kanssa.

ETYJ:n periaatteet lähtevät siitä, että osapuolet voivat rauhanomaisesti sopia rajoista, ei rajoista sopimista ole kielletty. Poliitikot ovat vain omien pelkotilojensa vuoksi lukinneet nämä asiat kielletyiksi aiheiksi.

Eikö 45 000 km2 viemisestä synny rajakysymystä?

Kun Neuvostoliitto oman hyökkäyssotansa päätteeksi pakkoluovutti Suomelta 45 000 km2 alueita, ei tällaista laillistetussa muodossa tapahtunutta ryöstöä voida kuitata olemattomaksi ja mitättömäksi. Sivistyneessä maailmassa väkivallan avulla saatu ei siirry omaksi omaisuudeksi.

Ovatko suomalaiset jotenkin ymmärtäneet asian väärin, kun noin 40 % kansalaisista eli noin 2 miljoonaa ihmistä ilmoittaa gallupissa tukevansa Karjalan palautusta?

72 % eli yli 3.5 miljoonaa suomalaista sanoo, että Karjalan palautuskysymys on tavanomainen keskustelukysymys ja siitä pitää voida keskustella. Ovatko nämäkin ihmiset jotenkin hairahtuneet kannattamaan pelkkiä kuvitelmia?

Jeltsin tuomitsi Stalinin aggressiot

Presidentti Boris Jeltsin sanoi presidentti Martti Ahtisaarelle 18.05.1994: ”Me presidentti Ahtisaaren kanssa emme hyväksy Stalinin rikollista hyökkäyspolitiikkaa Suomea vastaan”.

Presidentti Ahtisaari totesi 24.10.1999 lähetetyssä tv-haastattelussa: ”Karjalan kysymys hiertää tulevaisuudessakin suomalaisten ja venäläisten mieliä”. Hän totesi lisäksi, että kuka tahansa sitten onkin Kremlissä Venäjän korkeimpana vallanpitäjänä, tämän alitajunnassa on aina pysyvänä piikkinä pakkoluovutetun Karjalan kysymys.

Mikä se Karjalan kysymys on, ellei rajakysymys ja siitä johtuvat monet muut asiat? Olisiko Suomen presidentti voinut niin pahasti erehtyä, että olisi puhunut vain kuvitelmista?

Kaksi presidenttiä tunsi rajakysymyksen, kaksi ei

Presidentti J K Paasikivi oli vanhoilla päivillään kovasti murheellinen Karjalan kysymyksestä. Presidentti Urho Kekkonen toimi aktiivisesti Karjalan palautuksen hyväksi.

Vain presidentit Mauno Koivisto ja Tarja Halonen ovat olleet vahvasti Karjalan kysymystä vastaan. Koivisto dementoi mm. Neuvostoliiton ja Venäjän neuvotteluviestit valmiudesta keskustella alueellisista kysymyksistä.

Kun ollaan puolesta ja vastaan, se yleensä tarkoittaa, että ongelma tai kysymyksenasettelu on olemassa. Harvemmin sitä kovin voimakkaasti lähdetään puoltamaan tai vastustamaan olematonta asiaa.

CIA:n Factbook tunnistaa rajakysymyksen

CIA:n Factbook on aikaisemmin ilmaissut Venäjän ja Suomen välisen rajakysymyksen olemassaolon selväsanaisesti.

Nyt Factbook ilmaisee asian siten, että eräät ryhmät ajavat rajakysymystä, mutta virallisella Suomella ei ole mitään vaatimuksia.

Mielenkiintoisen kysymyksen synnyttää se, kuka/mikä on CIA:lle muistuttanut siitä, ettei Suomella ole rajakysymystä. Tällaiselta toimijalta voidaan kysyä toiminnan isänmaallisuuden, Suomen etujen ja Suomen oikeuksien legaalisuuden perään.

Rajaongelma näkyy omistusongelmana

Rajakysymystä voidaan tarkastella kiinteistöjen omistuksen pohjalta. Häviävätkö lähes 500 000 suomalaiseen evakkoon kohdistuneet ihmisoikeusloukkaukset ja Suomen menetykset sillä, että rajan väkivaltaisen siirtymän olemassaolo kielletään? Onko meillä rajakysymys, koska kansainvälisten lakien ja sopimusten mukaan suomalaiset yhä omistavat rajan taakse jääneet kiinteistöt?

Kansainvälisten lakien ja sopimusten mukaisesti rajan siirto ei vaikuta esim. kiinteistöjen omistusoikeuteen. Suomen valtio ei yksityisiä kiinteistöjä omistanut, eikä niitä siirtänyt omakseen. Kiinteistöjen sosialisointi ei voinut laillisesti toteutuakaan ilman Suomen lain mukaista menettelyä.

Pariisin rauhansopimuksella ei suomalaisten kiinteistöjä edes pyritty siirtämään Neuvostoliitolle. Joten kaikenmuotoiset saantokirjat asiasta puuttuvat.

Onko anastajan tahto kv-päätöskriteeri?

Olisi perin kummallista, jos kiinteistöjen omistuksen lähtökohdaksi otettaisiin maat anastaneen valtion omat lait ja sanottaisiin, että tässä maassa ei tunneta yksityisomaisuutta, joten nyt kiinteistöt ovat valtion omaisuutta. Tilanne olisi sama kuin ryöstäjän selityksenä hyväksyttäisiin se, että hänen omien säännöstensä mukaan ryöstösaalis siirtyy hänen omaisuudekseen.

Ainakin Hammurabin laista alkaen noin vuodesta 1760 eKr. yksityisen omaisuuden pysyvyydelle on annettu suoja. Jokaisella on oikeus puolustaa omaisuuttaan, eikä omistusoikeus siirry väkivallan avulla.

Viime sotien jälkeen ratifioidut kansainväliset lait ja sopimukset ovat yksiselitteisiä omistuksen pysyvyyden osalta. Ne kieltävät hyökkäyssodan. Oltiin Neuvostoliiton omistussuhteista mitä mieltä tahansa, Neuvostoliittoa ei enää ole ja Venäjällä tunnetaan ja tunnustetaan yksityisomaisuus.

Mitä demonstraatiot Venäjällä osoittavat?

Suomen ja Venäjän välisen rajakysymyksen olemassaoloa tukevat viimeaikaiset tapahtumat Sortavalassa ja Lahdenpohjassa. Siellä joukko kansalaisia on ryhtynyt puuhaamaan Laatokan Karjalan pohjoisosien palautusta Suomelle.

Karjalan Kongressissa ovat puheet Karjalan tasavallankin liittämisestä Suomeen virinneet jälleen. Edellisen kerran ne olivat voimakkaita 1990-luvun alussa ja sitä ennen 1920-luvulla.

Venäjän sotilasdoktriinin muutos

Venäjällä maitten välistä rajakysymystä on pyritty tekemään olemattomaksi erilaisin diktaatein. Presidentti Dmitri Medvedevin historiankomissio, jonka tehtävänä on valvoa historian kirjoittamista federaation hallinnon tahdon mukaisesti, on tästä esimerkki.

Toinen esimerkki on viime vuoden puolella annettu ns. antifasistinen lakiesitys, jonka tarkoituksena oli kriminalisoida kaikki epäilyt Neuvostoliiton rauhantahdosta ja puna-armeijan sankarillisuudesta. Lakialoite on hylätty, mutta itse asiaa ei ole lainkaan hylätty. Sille etsitään ilmeisesti vahvempi esitysmuoto.

Venäjän sotilasdoktriinin muutoksen mukaan vanhojen rajakysymysten esille ottaminen on hyökkäys Neuvostoliittoa ja siten myös nykyistä Venäjää vastaan.

Koska rajakysymys ratkaistaan?

Suomen ja Venäjän välistä rajakysymystä ei ole kyetty dementoimaan yrityksistä huolimatta. Eikä sitä koskaan kyetäkään dementoimaan, ennen kuin avoimena olevat väkivallan seuraukset on asianmukaisesti korjattu.

Johtavat poliitikot kummassakin maassa ovat hämmästyttävän lyhytnäköisiä, kun he kuvittelevat rajakysymyksen katoavan määräyksillä. Sellainen on ihmisluonteen vastaista, eikä tule koskaan toteutumaan.

On siten tarpeen kysyä, milloin Suomen ja Venäjän poliittiset päättäjät oivaltavat, että vain rehellinen ja vanhojenkin vääryyksien vastuullinen korjaaminen on paras tie menestykselliseen tulevaisuuteen?

Artikkeli on kauppat. maisteri Veikko Saksin alustus Karelia Klubi ry:n vuosikokouksessa 03.03.2010 Helsingissä ja modifioituna seminaarissa Tallinnassa 06.03.2010.

Lisätiedot: Veikko Saksi

27.2.2010

Aluepalautus ry:n kirjoitus Karjalan palautuksesta

Alkuperäinen lähde: http://aluepalautus.net/

Palautusmittari

Julkaistu 08.10.09

Kysely Karjalan palautuksesta 19.03.2008 Sonera Plaza sivustolla Ilkka Kanerva - Karjalan palautus Turussa uutisen pohjalta

Yllä oleva kysely ei täytä varsinaisesti mielipidetiedustelun kriteereitä mutta saman suuntaisia tulokset ovat olleet nettikyselyissä .

Tutkimus Karjalan palautuksen kannatuksesta joulukuussa 2007

Karjala-lehti julkaisi itsenäisyyspäivänä 2007 puolueettomasti tehdyn MC-Info Oy:llä teettämänsä tutkimuksen Karjalan palautuksen kannatuksesta. Suomalaisista 38 prosenttia kannattaa Suomen pakkoluovuttaman Karjalan palautusta. Sitä vastustaa 43 prosenttia ja 19 prosenttia ei osaa sanoa mielipidettään asiassa.

Kannatuksen kasvu parissa vuodessa on ollut pari prosenttia ja vastustajien määrä on romahtanut 51 prosentista 43 prosenttiin, jota voidaan pitää suomalaisessa mielipideilmastossa merkittävänä.

Huomattavan uutisarvoista on myös se, että suomalaisista nyt 47 prosenttia kannattaa Suomen ja Venäjän hallitusten välisiä keskusteluja palautuksesta. Pari vuotta sitten heitä oli 43 prosenttia. Vastaavasti neuvottelujen vastustajien määrä on pudonnut 49 prosentista 43 prosenttiin, joka sekin on hyvin merkittävä muutos ja uutinen.

Johdattelematon tutkimusaineisto

Karjala-lehden tutkimuksessa huomattavaa on myös se, että se tehdään johdattelematta, kuten pitääkin. Meillähän on teetetty palautuskyselyitä, joissa on kysytty, kannattaako vastaaja palautusta, jos se tietää sotaa tai jos verotus kiristyy. Sodanuhkaa ei ole perusteltu eikä palautuksen tuloja ole esitetty menojen vastapainoksi.

Tuorein palautusgallup sivuutettiin suomalaisissa tiedotusvälineissä lähes tyystin tai huomioitiin pienin pakollisin uutisin. Aihe ei kohonnut puoluemittausten mukaisesti sähköisen median pääuutiseksi. Sitä ei käsitelty television ajankohtaislähetyksissä eikä se ollut keskusteluohjelmien valttikortti. Osa maakuntalehdistä vaikeni STT:n pikku-uutisen kokonaan.

Uutisen vähäisyydestä ei ole kysymys, vaan paljon puhutusta Karjala-traumasta, joka tuntuu myös uutisvälineissä. Tämä on tietenkin inhimillistä, jos sitä oireilee osa kansaa, niin totta kai sitä tapahtuu myös uutistoimituksissa.

Osa tiedotusvälineistä myötäilee poliitikkoja, jotka pyrkivät vaientamaan palautusasian vaikenemisella tai Pariisin rauhansopimus -liturgialla. Tämä koetaan turvalliseksi ratkaisuksi monessa toimituksessa. Asiaa ei ole, koska poliitikot eivät siitä puhu.

Merkittävää tiedontarvetta

Karjala-lehden MC-Info -tutkimuksessa uutisen arvoinen asia on myös se, että puolueetonta tietoa on vähän saatavissa palautuksesta. Liian vähän tietoa saaneiden joukko on kasvanut 42 prosentista 45:een. Kaksi vuotta sitten tietoa sai mielestään riittävästi 50 prosenttia, mutta nyt enää 44 prosenttia.
Opiskelijat ja alle 25-vuotiaat ovat selkeimmin sitä mieltä, että he eivät ole saaneet riittävästi palautustietoa. Palautus siis kiinnostaa nuorta sukupolvea, kuten palautusjärjestöt ovat toitottaneet maailmalle jo pitkään. Silti palautus on haluttu leimata monessa tiedotusvälineessä menneen ajan asiaksi - tarkoitushakuisesti.

Tiedon tarve ja mielenkiinto palautusta kohtaan on selkeästi kasvanut. Poliitikot ja tiedotusvälineet pyrkivät tästä huolimatta vaikenemaan palautuksesta ja sen käytännön seikkojen käsittelystä.

Mikä olisikaan kansalaisten tiedon taso, jos palautusneuvotteluista käytäisiin julkista keskustelua, palautuksen jälkeisen jälleenrakentamisen tulot ja menot asetettaisiin puolueettomasti vaakakuppiin ja tarkasteltaisiin Pariisin rauhansopimuksen loppujenkin artiklojen korvaamista Tarton rauhansopimuksella.

Tätähän juuri poliitikot pelkäävät; avointa keskustelua ja todellisen tiedon levittämistä. Voidaan vain ihmetellä, miksi tiedotusvälineet ovat lähteneet myötäilemään poliitikkoja tässä kysymyksessä, vaikka me toisaalta tiedämme kaiken entisen ministerin avioerosta ja nykyisen pääministerin seurustelusuhteista.

Venäjällä toki huomioidaan

Suomen alueiden palautuksessa ei siis noudateta journalismin pyhiä periaatteita, vaan jotain muuta. Samoin poliitikot eivät keskustele tämän kysymyksen osalta siitä mistä kansalaiset keskustelevat.

Aluepalautus ry ja muut palautusjärjestöt tietävät, mitä kansalaiset ajattelevat ja miten huutava yleinen tiedon ja keskustelun tarve on. Se on tullut kenttätyössä esiin ja siitä järjestöillä on jo yli 15 vuoden kokemus.

Jos Suomen alueiden palautusta vertaa Berliinin muuriin, niin palautusmuuri on yhä olemassa ja Suomen kansa yritetään pitää sen itäpuolella.

Nyt on kuitenkin jo aika julkisesti puhua Suomen palautuvista alueista, koska poliitikkojen ja mediapäättäjien jarrutuksesta huolimatta palautuksen muuri kaatuu kohta väistämättä. Rutinaa tietenkin kuulu muurin murtuessa, mutta se kuuluu asiaan.
Venäläiset tiedotusvälineet ovat toki kertoneet tuoreimmasta Suomen alueiden palautustutkimuksesta. Jokainen suomalainen Venäjälle matkaava poliitikko joutuu toistuvasti vastaamaan tätä asiaa koskeviin Venäjän median kysymyksiin, vaikka siitä ei meille kerrota Suomessa. Palautus kiinnostaa Venäjää.

8.2.2010

Veikko Saksin kirjoitus Neuvosto-Karjalan liittämisestä Suomeen

08.02.2010
Pro Karelia ry

1990-LUVULLA NEUVOSTO-KARJALAN LIITTÄMINEN SUOMEEN ESILLÄ

- Neuvosto-Karjalan liittäminen Suomeen esillä 1990-luvulla
- Grigorjev oli aktiivinen jo 1990-luvulla
- Tarton rauha –järjestö esillä 1990-luvulla
- Yhtäläisyyksiä 1990 ja 2010 tilanteissa
- Stalin murskasi Gyllingin Karjalan menestyksen
- Historia toistunut 1920-, 1990- ja 2010-luvuilla
- Karjalan palautus ja Karjalan tasavalta
- Karjalan palautus paljon esillä Neuvostoliitossa ja Venäjällä
- Suomalaiset eivät 2010-tapahtumien takana
- Sortavalan ja Lahdenpohjan lehtisen käännös

Neuvosto-Karjalan liittäminen Suomeen esillä 1990-luvulla

Parikymmentä vuotta vanhojen sanomalehtien selaaminen osoittaa, ettei Sortavalan ja Lahdenpohjan alueilla esille tullut ajatus autonomisesta alueesta ja sen liittämisestä Suomeen ole vain 1920-luvulla syntynyt ajatus. Tämä sama ajatus on elänyt voimakkaana kesällä 1991 presidentti Boris Jeltsinin hallinnon aikana.

Aamulehti kertoi 21.07.1991 otsikolla ”Uusi liike ajaa Neuvosto-Karjalaa osaksi Suomea”, että ”Vanha ajatus Itä-Karjalan liittämisestä Suomeen on herännyt henkiin Neuvosto-Karjalassa”.

Artikkelissa syy tällaiseen ajatukseen tulee selkeästi esille: ”Alueen kurjistuva talous on antanut pontta uudelle liikkeelle, joka vaatii Neuvosto-Karjalan liittämistä autonomiseksi alueeksi Suomen yhteyteen. Esikuvaksi on otettu Ahvenanmaa.”

Grigorjev oli aktiivinen jo 1990-luvulla

Ajatuksen liikenteeseen panija 1991 näyttää olevan sama henkilö kuin nytkin: ”Aunuksenkarjalaisen radiotoimittajan Anatoli Grigorjevin johtama liike pelkää Karjalan sortuvan riistetyksi puolisiirtomaaksi, jos se jää Jeltsinin Venäjän osaksi. Kansallinen ja taloudellinen kukoistus ovat mahdollisia vain Suomen yhteydessä, liike uskoo.”

Tästä liikkeestä lehti käyttää nimeä ”moderni suur-Suomi” ilmeisesti erotuksena suomalaisten Isänmaallisen Kansanliikkeen (IKL) ja Akateemisen Karjala-Seuran (AKS) Suur-Suomi –hankkeista. Grigorjevin liikkeen nimeksi mainitaan myös Karjalan tulevaisuus.

Aamulehti kertoi, että lehdistökeskustelu modernista versiosta käynnistyi jo vuoden 1990 lopulla, kun venäjänkielinen Komsomolet-lehti julkaisi Aunuksessa asuvan karjalaisen Oleb Bobin mielipidekirjoituksen. Tämä aiheutti välittömästi ryöpyn kannanottoja.

Tarton rauha –järjestö esillä 1990-luvulla

Artikkelissa kerrotaan Neuvosto-Karjalassa pitkään työskennelleen historiantutkija Pekka Kauppalan seuranneen tiiviisti liikehdinnän etenemistä. ”Väittelyä on käyty lähes pelkästään venäjänkielisissä lehdissä. Suomenkielinen Neuvosto-Karjala –lehti on pysynyt hiljaa. Se onkin Petroskoin vanhoillisin ja ikävin sanomalehti, hän kommentoi.”

Aamulehden mukaan Petrozavodsk-lehti toi esille suomalaisen Tarton rauha –järjestön vaatimukset, joita Grigorjevin ryhmä on rajan takana tukenut. Ko. liike on kuitenkin ajanut vain luovutetun Karjalan palauttamista, eikä se ole esittänyt Itä-Karjalan suhteen vaatimuksia.

Tarton rauha ry on perustettu 1990 ja rekisteröity 1995. Tekstissä mainitaan yhdistyksen perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja, psykiatri Martti Siirala, joka oli ollut mukana Aunuksessa karjalaisten ensimmäisessä edustajakokouksessa vuoden 1920 jälkeen.

Artikkelissa tutkija Kauppalan, joka siinä vaiheessa viimeisteli väitöskirjaansa Neuvosto-Karjalan historiasta vuosina 1917-1941, sanotaan tukeneen Grigorjevin ajatuksia. Hän näkee, että valtioliitto olisi hyvä myös venäläisille.

Yhtäläisyyksiä 1991 ja 2010 tilanteissa

Kun lukee 1990-luvun alun kirjoituksia, niissä havaitsee paljon yhtäläisyyttä nykyiseen tilanteeseen. Kauppala mm. totesi, että ”Jeltsinin Venäjä sen sijaan on jo marssilla kohti puolalaistyyppistä raakaa kapitalismia”.

Kauppalan mukaan ”Suomen vetovoima Petroskoissa kasvaa samalla, kun Neuvosto-Karjalan talouden syöksykierre pahenee”. Monen Kauppalan tapaamien venäläisten ajatuksissa liitos Suomeen olisi käytännöllinen tie ulos kurjuudesta.

Stalin murskasi Gyllingin Karjalan menestyksen

Itä-Karjalan tilanne 1920-luvulla oli huono. Siihen löytyi aluksi lupaavasti alkanut kehitys: ”Suomalaisen tilastotieteilijän johtama Karjala oli tunnettu hurjasta talouskasvusta, markkinavoimien hallitusta hyödyntämisestä sekä Neuvostoliiton oloissa pehmeästä ihmisoikeuspolitiikasta”. Tämä tilastotieteilijä oli Edvard Gylling.

Taloudellisesti itsenäinen, NEP-kauden (Lenin aloitti NEP-kauden, joka oli uusi, vapaampi, yksityisyritteliäisyyttä jossain määrin salliva talouspolitiikka, ks. esim. Arto Luukkanen, Kuka omistaa Venäjän) helmeksi mainittu Gyllingin Karjala toteutti paljon sellaista, mitä muiden alueiden kansat haaveilivat. Kehitys ei saanut jatkua pitkään, vaan lupaavasti alkanut kehitys katkesi 1930-luvulla Stalinin murskaavaan terroriin.

”Vuonna 1938 Stalinin vainoissa murhattu Neuvosto-Karjalan suomalainen johtaja on jälleen ajankohtainen. Gyllingin 1920-luvun ratkaisuista etsitään nyt apua talouden ja kansallisuuskysymysten kaaokseen”, kirjoitti Aamulehti 22.07.1991.

Historia toistunut 1920-, 1990- ja 2010-luvuilla

Edellä olevat siteeraukset Aamulehdestä osoittavat, että Venäjän Karjalassa historia on toistanut itseään 1920-luvulla, 1990-luvulla ja 2010-luvulla. Ihmiset kokevat elämänolosuhteensa ja tulevaisuudentoivonsa heikoiksi, eivätkä he koe saavansa valtiovallalta tarvittavaa tukea.

Nyt liikkeellä on jälleen Anatoli Grigorjev, kuten 1990-luvun alussakin. Liikkeellä on ollut Karjalan tulevaisuus –järjestö, nyt liikkeellä on Karjalan Kongressi. Mutta liikkeellä on myös viranomaisten syytösten kohteeksi joutunut Laatokan Karjala –ryhmä lehtolehtisen jakamisesta.

Stalinin aikaiseen pakkovaltaan jotain muutosta halunneet ihmiset likvidoitiin, kuten Gylling. Vielä 2010 FSB ja syyttäjä nostavat syytteitä ekstremismistä niitä henkilöitä vastaan, jotka etsivät ratkaisua omaan hätäänsä.

Lehtisten jakamisesta tultaneen rankaisemaan useamman vuoden vankeudella. Luulisi tällaisen toiminnan jo herättävän ihmisoikeusjärjestöt toimimaan.

Karjalan palautus ja Karjalan tasavalta

Neuvostoliiton Suomelta pakkoluovuttamien alueitten palautuksen, jota kansanomaisesti kutsutaan Karjalan palautukseksi, kytkeminen Karjalan tasavallan tapahtumiin on virheellinen ajatuskuvio. Palautuskysymys ei ole Suur-Suomi –tavoittelua tai Venäjälle kuuluvien alueitten vaatimista.

Palautuskysymys koskee vain Suomelta pakkoluovutettujen alueitten takaisin saamista. Jokaisella ihmisellä on oikeus vaatia häneltä väkivalloin viety omaisuus ja alue takaisin.

Karjalan palautus paljon esillä Neuvostoliitossa ja Venäjällä

Karjalan palautus –kysymys, joka ei ole sama kuin nyt esillä oleva Laatokan Karjala –järjestön lentolehtisen autonomiakysymys, oli esillä jo Neuvostoliiton politbyroossa. Se lähetti Liettuan pääministeri Kazimiera Brunskienen kautta presidentti Mauno Koivistolle viestejä neuvotteluhalukkuudesta. Koivisto ei viestejä noteerannut.

Jeltsinin hallinto lähetti myöskin Koivistolle viestejä valmiudesta neuvotella aluekysymyksistä. Koivisto ei näihin viesteihin tarttunut ja on myöhemmin kieltänyt saaneensa mitään Karjalan palautukseen liittyviä tarjouksia. Tarjouksistahan ei alunperinkään ollut kyse, vaan diplomaattisista tunnusteluviesteistä. Mitäpä sitä tarjouksia tekemään, kun asenne on äärettömän pelokas ja kielteinen.

Näiden viestien olemassaolon ovat todistaneet mm. tohtori Jukka Seppinen ja aikanaan apulaisulkoministerinä toiminut Andrei Fjodorov.

Suomalaiset eivät 2010-tapahtumien takana

Millään suomalaisella palautukseen liittyvällä organisaatiolla ei ole tiettävästi mitään tekemistä Sortavalassa ja Lahdenpohjassa nyt uudelleen heränneen kansanliikkeen kanssa, joka haluaa autonomisen Karjalan tasavallan liittämistä Suomeen.

Pro Karelia ry on perustettu vasta 1999, joten se ei ole voinut olla mitenkään mukana 1920-luvun tai 1990-luvun tapahtumissa. Eikä se ole osallinen 2010-luvunkaan tapahtumissa, vaikka ihmisoikeuksia kunnioittavana järjestönä esittääkin toivomuksen, että myös Venäjällä noudatettaisiin ihmisoikeusvapauksia.

Sortavalan ja Lahdenpohjan lehtisen käännös

Epävirallinen käännös Sortavalan kohua aiheuttaneesta lentolehtisestä on seuraava:

++ lainaus ja epävirallinen käännös ++

Moukkamaisuus ja rumat sanat kaikkialla! Kouluissa, sairaaloissa, liikenteessä, perheessä! Rikollisuus on sellainen, että me pelkäämme päästää lapsia ulos! Meidän ruokatavaramme ja vetemme ovat vaarallisia. Syntyvyys on laskenut, sairastavuus kasvaa! Me alkoholisoidumme ja tuhoudumme huumeista!

Samalla kun poliitikot ja bisneksen mahtimiehet täyttävät taskunsa rahalla, me – Karjalan kansa – olemme oikeudeton havainnoitsija siitä, miten meidän isänmaatamme varastetaan. Kuinka kauan me voimme kärsiä?

Venäjän federaation valta esitti omaa saamattomuuttaan. Karjalan kansan ei ole pakko kärsiä korruptoituneiden virkamiesten vertikaalin vallan ikeen alla.

Ne lahjusten ottajat ja varkaat pysyvät [vallassa?] vain vain Kremlin hunsvotin avulla. Ainoa keino jäädä eloon – erota Venäjästä, muodostaa vapaa itsenäinen Karjala ja, mahdollisesti, pyytää Suomea ottamaan meidän tasavaltamme Suomen kokonaisuuteen.

Se ei ole vuosien 1939-1945 sodan tuloksien uudelleenkäsittelyä. Ei ole kyse meidän kielestämme ja kansallisylpeydestämme. Kyse on siitä, voimmeko jää eloon vai tuhotaanko meidät asteittain.

Meidän täytyy järjestää kansanäänestys kysymyksistä:

1. Täytyykö Karjalan saavuttaa itsenäisyys Venäjästä? (kyllä/ei)
2. Jos Karjala tulee itsenäiseksi tasavallaksi, täytyykö Karjalan hallituksen pyytää Suomen hallitusta ottamaan Karjala Suomen alueeseen? (kyllä/ei)

Me olemme valmiit noudattamaan kaikkia muodollisuuksia, joita laki vaatii kansanäänestyksen järjestämiseksi. Sanokaa meille, miten te vastaisitte sellaisen kansanäänestyksen kysymyksiin ja voitteko te auttaa meitä järjestämään sellainen kansanäänestys.

2010, tammikuu, Laatokan Karjala

++ lainaus ja epävirallinen käännös päättyvät ++

Lisätiedot: Veikko Saksi

- - - - - - -

Jouko Pihon kommentti 8.2.2010

Olen yleensä samaa mieltä Veikko Saksin kanssa Karjalan palautus -asioissa. Mutta mitä tulee Itä-Karjalaan, niin sen suhteen olemme eri mieltä, eli minä menen visioissani pitemmälle kuin Saksi. Veikko Saksi kirjoitti:

"Neuvostoliiton Suomelta pakkoluovuttamien alueitten palautuksen, jota kansanomaisesti kutsutaan Karjalan palautukseksi, kytkeminen Karjalan tasavallan tapahtumiin on virheellinen ajatuskuvio. Palautuskysymys ei ole Suur-Suomi –tavoittelua tai Venäjälle kuuluvien alueitten vaatimista.
Palautuskysymys koskee vain Suomelta pakkoluovutettujen alueitten takaisin saamista."

Olen eri mieltä. Minun mielestäni voidaan ajaa samanaikaisesti sekä Suomelta vääryydellä vietyjen alueiden takaisin saamista eli perinteistä Karjalan palautusta että myös sitä, että nekin alueet, jotka eivät ole koskaan kuuluneet Suomeen, voisivat sitä vihdoinkin olla, kun aikaisemmat Itä-Karjalan Suomeen yhdistämiset epäonnistuivat eri syistä johtuen.

Ymmärrän, että Veikko Saksi haluaa ajaa yhtä päämäärää kerrallaan. Minä taas haluan ajaa kahta päämäärää samanaikaisesti.

4.2.2010

Jouko Pihon pohdintaa Karjalan palautuksesta 4.2.2010

Minä kannatan Karjalan palautusta takaisin Suomelle.

Suomessa on kuitenkin paljon ihmisiä, jotka vastustavat oman maamme takaisin saamista.

Kun olen lukenut näiden Karjalan palautukseen kielteisesti suhtautuvien kommentteja ja perusteluja, on mieleeni tullut eräs kertomus Raamatusta.

Toivon, että sinäkin, joka et ole uskonnollinen, jatkat lukemista, koska tämä kertomus Siinain niemimaalta noin 3500 vuotta sitten, on ajankohtainen edelleenkin. Me voimme ehkä oppia jotakin siitä.

Kysymys on siitä, miten eri ihmiset suhtautuvat edessä oleviin vaikeisiin haasteisiin.

Tulevien haasteiden edessä ihmiset nimittäin jakautuvat hyvin selvästi kahteen eri ryhmään. Toinen ryhmä on hyvin kielteinen ja toinen on hyvin myönteinen tai ainakin jotensakin myönteinen siinä mielessä, ettei halua tyrmätä uutta ideaa ainakaan heti alkuunsa.

Karjalan palautuksen asiassa kielteinen ryhmä on voimakkaasti palautusta vastaan, koska he näkevät asiassa vain negatiivisia seurauksia, kuten palautuksen kalleus, venäläisväestön suuri määrä, hankkeen epärealistisuus jne.

Karjalan palautukseen myönteisesti suhtautuva ryhmä näkee kyllä kielteiset asiat, mutta ei anna niiden olla koko asian ratkaisevia tekijöitä, vaan heillä on sen sijaan tarjottavanaan myönteisiä ideoita, eli että Karjalan palautus voisikin olla hankaluuksistaan huolimatta loppujen lopuksi hyvä idea siten, että se korjaisi historiallisen vääryyden, laittaisi Venäjän laiminlyömän alueen kuntoon, tarjoaisi uusia taloudellisia kiihokkeita ja mahdollisuuksia varsinkin läheisen Pietarin talousalueen takia ja hyödyttäisi näin ollen myös Venäjän taloutta.

Miten tämä sitten liittyy Raamattuun?

Hyvä että kysyit.
Minä kerron.

Kun israelilaiset olivat Egyptistä lähtönsä jälkeen lähestymässä heille luvatun maan rajoja, lähetti Mooses 10 vakoilijaa maata tutkimaan. Kun vakoilijat tulivat takaisin, heistä 8 oli kielteisiä ja 2 myönteisiä. Kielteiset sanoivat: ”Emme me pysty käymään sen kansan kimppuun. He ovat vahvempia kuin me.” Myönteiset sanoivat: ”Me hyökkäämme sinne heti ja otamme maan haltuumme! Me pystymme siihen!”

Eli näin on ollut aina ja näin on aina oleva.

Kummat sitten voittivat Raamatun kertomuksessa, negatiiviset vai positiiviset ihmiset, pessimistit vai optimistit?
Positiiviset optimistit voittivat lopulta. Tosin siinä välissä piti kärsiä 40 vuoden erämaavaelluksen rangaistus kielteisten  ihmisten epäuskon takia, ennen kuin myönteisten ihmisten toivo toteutui. Joka tuntee Raamattunsa, tietää mistä minä kirjoitan. Joka ei tunne Raamattuaan, voi olla epätietoinen, mistä on kysymys. Siinä tapauksessa kehotan lukemaan Raamattua alkaen esim. 4. Mooseksen kirjan luvut 13 ja 14.

Sama asenteiden kahtiajako on sittemmin seurannut ihmiskuntaa jatkuvasti. Niin myös Karjala-kysymyksessä. On kielteisesti ja on myönteisesti suhtautuvia. On epäuskoisia ja on asiaan uskovia.

Sanotaan usein, että kielteisesti Karjalan palautukseen suhtautuvat ovat realisteja. Minun mielestäni on mahdotonta sanoa jostakin tulevaisuuteen suuntautuvasta asiasta, että siihen kielteisesti suhtautuvat ihmiset olisivat realisteja. Miten he voivat olla realisteja, kun he jättävät laskelmistaan kokonaan pois sen mahdollisuuden, että kävisikin hyvin? Minun mielestäni realistisuus ei voi olla poissulkevaa, esim. hyvän vaihtoehdon poissulkevaa ajattelua.

Tulevaisuuden suhteen on syytä pitää kaikki kanavat auki, sekä kielteiset että myönteiset.

Kaikenlaista voi tapahtua ja on tapahtunut historian aikana. Tämän päivän skeptikot ja kaiken epäilijät eivät ole ilmeisestikään tutustuneet kovin hyvin historiaan tai muutoin he eivät olisi niin innokkaasti teilaamassa kaikkia uusia ideoita ja tulevaisuuden visioita.

Idealistit voittavat aina - lopulta. 

3.2.2010

Jouko Pihon pohdintaa Karjalan palautuksesta 3.2.2010

Monet väittävät, että he eivät voi mitenkään ymmärtää, minkä takia Venäjä palauttaisi koskaan Karjalan takaisin Suomelle. Eli he eivät näe, että Venäjällä voisi olla mitään syytä tai motiivia sellaisen tekoon.

Elämässä ja historiassa voi kuitenkin tapahtua kaikenlaista. Sama koskee Karjalan palautusta

Yksi mahdollisuus on se, että Venäjä todellakin haluaa palauttaa Karjalan Suomelle. Silloin Venäjän motiivina voisi olla se, että sielläkin huomattaisiin palautuksen taloudellinen arvo ja hyöty myös Venäjälle. Sen lisäksi Venäjä saisi hyvin suuren PR-voiton ja goodwilliä vuosikymmeniksi eteenpäin.

Toinen mahdollisuus on se, että tulee tilanne, jossa ei enää kysytä, haluaako Venäjä palauttaa Karjalan Suomelle. Sellainen tilanne voisi syntyä suurten sotien, vallankumousten ja sisällissotien jälkeen. Tätä skenaariota voisi verrata tsaari-Venäjän hajoamiseen Ensimmäisen maailmansodan, Venäjän vallankumouksen ja sitä seuranneen sisällissodan aikana. Niiden myllerrysten aikana Suomi itsenäistyi v. 1917. Tulevaisuudessa voi käydä samoin, että Suomi saa Karjalan takaisin ikään kuin itsestään siinä vaiheessa, kun Venäjä on äärimmäisen heikentyneessä tilassa em. syiden takia, jolloin myös Karjalan hallinto romahtaa täydellisesti.

Historia voi toistaa itseään.

Minusta molemmat vaihtoehdot, sekä rauhan aikana tapahtuva hyvä kehitys että sodan ja muiden mullistusten jälkeinen uusi tilanne, ovat mahdollisia.

Kävi niin tai näin, eräänä päivänä Karjala on taas osa Suomea.

2.2.2010

Jenni Suuntimon tunnustus Sortavalan  lehtolehtisten levittämisestä

Jenni Suuntimo, KNFIJV kommentoi 1.2.2010 Uuden Suomen blogissa:
 
KNFIJV tunnustaa julkisesti että me ollaan annettu kymmenille asiamiehille tehtäväks levittää Lahdenpohjan ja Sortavalan alueella ja koko Suomen Viipurinläänissä näitä flaijereita ja jullareita http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html#posters .

Kattokaas mun mielestä tän jutun eli Karjalanpalautuksen ja Itäkarjalan itsenäistymisen varsinainen se juttu on ettei brändit ja fiilistelyt ja pari rosisjuttuu riitä. Tarvitaan ihan siis aikuistenoikeesti jotain mediahypetystä kovempaa munankuorta uskottavuudenlisäks. Tutkihei toi KNFIJV:n Ehdotus2007, se vois olla ratkasu joka hyödyttää kaikkia osapuolia ja tekee venäjästäkin hyvän naapurin http://rescordis.net/knfijv-ca…hdotus2007 .

Jenni Suuntimo, KNFIJV
Kansalaiset neuvostofasistisen imperialismin jäänteitä vastaan
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html

2.2.2010

Vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksen 27. artikla

Pariisin rauhansopimuksen 27. artikla: "Suomen hallituksen ja Suomen kansalaisten oikeudet, kuin myös suomalaisten juridisten henkilöiden oikeudet, jotka koskevat suomalaista omaisuutta tai muita suomalaisia varoja Liittoutuneiden ja Liittyneiden Valtojen alueella, on saatettava entiselleen tämän sopimuksen tultua voimaan ..."

Siis Karjala takaisin!

1.2.2010

Karjalan Sanomien uutinen suomenkielisten  radiolähetysten tarpeesta Karjalassa

Karjalan Sanomat ( http://www.karjalansanomat.ru/Fin/indexF.htm ) kirjoitti 27.1.2010, että Venäjän Karjalassa, Pietarin seudulla ja eri puolilla Venäjää asuva suomalaisväestö on hyvin tyytymätön Suomen Yleisradion lähetysten siirryttyä keskipitkiltä ja lyhyiltä aalloilta kokonaan Internetiin kaksi vuotta sitten.
Suomalaisvähemmistöllä ei ole mahdollisuuksia käyttää satelliitti-, mobiili- tai internetverkkoja. Ne ovat kalliita ja suuressa osassa Karjalaa ne eivät edes toimi. Monipuolinen ja jokapäiväinen yhteys Suomeen on katkennut.
– Radio oli meille Suomesta, kielestä ja sen kehityksestä kiinnostuneille ensisijainen väline pysyä ajan tasalla. Se myös vahvisti identiteettiäni suomalaisvähemmistön jäsenenä Venäjällä, sanoo jo harmaantunut runoilija Mishin.

Toivottavasti YLE peruu päätöksensä ja alkaa uudelleen sille kuuluvan sivistystyön ja suomenkielisistä huolehtimisen yli valtakunnan rajojen.

31.1.2010

Veikko Saksin artikkeli "FSB syyttää palelevia ihmisiä äärisuuntauksesta"

FSB SYYTTÄÄ PALELEVIA IHMISIÄ ÄÄRISUUNTAUKSESTA

- Kansalaisia syytetään ekstremismistä Sortavalassa
- Pro Kareliaa epäillään provokaattoriksi
- Pro Karelia ei ole”kiihotuslehtisten” takana
- Karjalan tasavallan ihmiset palelevat
- Karjalan tasavallan syyttäjä etsii ekstremismiä
- Ekstremismisyytökset eivät juuri kohdistu esim. uusnatseihin
- Ekstremismi-syytteen käyttö herättänyt huolestumista
- Karjalan kongressin puhemies ei käsitellyt ”ekstremismiasiaa”
- Venäjän ihmisoikeudet suojaavat vain ylintä hallintoa
- Neuvostovastainen–ekstremisti –yhtenevyys?
- Venäjä ei kunnioita ihmisoikeuksia
- Antifasisti-lakialoite hylätty, sisältöä ei ole hylätty
- FSB pidättää palelevia ihmisiä, maan historiatilitys tekemättä

Kansalaisia syytetään ekstremismistä Sortavalassa

Lakia säätävän elimen varapuheenjohtaja Ludmila Afanasiev on Karjalan tasavallan parlamentissa kertonut 28.01.2010, että Sortavalan ja Lahdenpohjan piireissä tasavallan hallinnon alaisella alueella jaetaan kiihotuslehtisiä, jotka kehottavat paikkakuntalaisia järjestämään kansanäänestyksen liittymisestä Suomeen.

Sekä Afanasiev että Karjalan tasavallan syyttäjä German Shtadler puolestaan ovat kertoneet, että FSB on nostanut oikeusjutun kiihotuslehtisten levittämisestä. Perusteena käytetään rikoslain 280 artikla. Syyte liittyy julkisen kutsun esittämiseen äärimmäissuuntaukselliseen toimintaan. FSB siten syyttää joitakin henkilöitä ekstremismistä.

FSB kertoo paljastaneensa 50 kiihotuslehtistä Sortavan alueella. Lahdenpohjassa on paljastettu samanlaisia lehtisiä. Paikkakuntalaiset kertovat Stolican mukaan, että lehtisten teksti on erittäin tunnepitoista. Jotkut kansalaiset ovat siten FSB:n mukaan jakaneet tunnepitoisia ”kiihotuslehtisiä”.

Pro Kareliaa epäillään provokaattoriksi

Lehtisten lähettäjän nimeä ei mainita, yhteystietoina on vain sähköpostiosoite. Jotkut toimittajat esittävät, että ”skandaalitunnetulla” suomalaisella Pro Karelia –järjestöllä olisi osansa tässä asiassa, kertoo Stolica Onego.

Lehden mukaan Pro Karelia vaatii entisten suomalaisten, Neuvostoliitolle II maailmansodan jälkeen pakkoluovutettujen, alueittein palauttamista takaisin.

Isänmaallisille venäläisille ei pitäisi olla yllätys, että Suomessa gallupin mukaan noin 40 % kansalaisista haluaa saada Suomelta väkivalloin riistetyt alueet takaisin.

Jos vastaava toiminta tapahtuisi Venäjällä, sitä tuskin kutsuttaisiin ektsremismiksi tai asiaa rauhanomaisesta ajavaa järjestöä skandaalitunnetuksi. Valtiovalta todennäköisesti tukisi vahvasti toimintaa ja kannustaisi kansalaisia aktiivisuuteen.

Pro Karelia ei ole”kiihotuslehtisten” takana

Erikseen kysyttäessä Pro Karelia ry on ilmoittanut, ettei sillä ole mitään tekemistä Sortavalan ja Lahdenpohjan lehtisten kanssa. Pro Karelia ry ei tunne lehtisten sisältöä tai levittäjiä.

Oman toimintansa perusteena Pro Karelia tuo esille ne kansainväliset ja kahdenväliset sopimukset ja Atlantin julistuksen, joita Neuvostoliitto rikkoi ja joiden rikkomista Venäjä yhä pitää voimassa pitämällä hallinnassaan Suomelle kuuluvia alueita.

Alla oleva kartta kuvaa niitä alueita, joita Pro Karelia haluaa rauhanomaisesti, neuvotteluteitse, luottamuksen hengessä ja win-win -pohjalta palauttaa Suomelle.



Karjalan tasavallan ihmiset palelevat

Stolica Onegon mukaan lehtisen ilmestymisen syy on kriittinen tilanne Sortavalan talojen lämmityksen ja sosiaalipalvelujen osalta. Ihmiset palelevat, lämmitys ei toimi. Lukuisten ihmisten kohdalla tilanne näyttää erittäin pelottavalta ja kriittiseltä.

Afanasiev kertoo esimerkin omalta kohdaltaan. Hän asuu Sortavalassa. Aamulla klo 8 koulussa oli lämpöä vain 6 astetta, minkä vuoksi hän joutui pakenemaan kylmään asuntoonsa, jossa oli kaksi liikuntakyvytöntä henkilöä. ”Minä siten itse tiedän, miten ihmiset elävät Sortavalassa”.

Kun lämpö ja ruoka loppuvat, ei ole ihme, jos kansalaiset haluavat liittyä naapurivaltioon, jossa ihmisistä pidetään huolta. Venäjän hallinto on jättänyt Karjalan tasavallan ja suurimman osan Laatokan Karjalaa ja Karjalan kannasta periferiaksi, jonka tulevaisuus ei sitä kiinnosta.

Karjalan tasavallan syyttäjä etsii ekstremismiä

Shtadlerin mukaan Karjalan tasavallassa on suotuisa maaperä äärimmäissuuntauksia varten. Syyttäjä Shtadler ei näytä tunnistavan inhimillistä kriisiä.

Hän mieluummin puhuu ekstremismille hedelmällisestä maaperästä ja mainitsee esimerkin Kuytezhan kylästä, jossa paikallisella väestöllä oli konflikti tsetseenien kanssa ja Kostamuksesta, jossa kansalaisia provosoitiin massaprotesteihin.

Shtadlerin mukaan syy vallitsevaan tilanteeseen on huomattavat puutteet ektstremismiuhkien estämisessä paikallisviranomaisten toimesta.

Ekstremismisyytökset eivät juuri kohdistu esim. uusnatseihin

Ekstremismi-syytösten käyttö on Venäjällä lisääntynyt viime vuosina. Rikoslain artikla 280 uusittiin 2002. Se sisältää säännöksiä julkisesta vetoomuksesta ekstremistiseen toimintaan.

Tällaisesta toiminnasta voi saada 3 – 5 vuotta vankeutta, jos käytetään joukkomediaa. Ilmeisesti lentolehtinen katsotaan massamediavälineeksi.

Erikoista näyttää olevan mm. se, ettei ekstremismiksi väitetyn toiminnan tarvitse olla rikollista, koska ektstremismin määrittely on laajempaa kuin rikoslaissa on lueteltu.

Ekstremismin käsite on vuonna 2006 liitetty osana NGO-toimintaa (Non-Government Organization – kansalaisjärjestö) siten, ettei ekstremismistä tuomittu voi osallistua NGO-toimintaan. Myös vaalilakiin 2006 tehty uudistus voi johtaa ehdokkaan hylkäämiseen siitä, mitä hän on joskus tehnyt.

Ekstremismi-syytteen käyttö herättänyt huolestumista

Exkstremismi-lakien käyttäminen nopeasti kaventaa kansalaisten perusoikeuksia. The Soviet Story –dokumenttifilmin ja sen ohjaajan Edvins Snoren haastattelun jälkeen ei ole yllätyksellistä kuulla, ettei ekstremismiin liittyviä vastatoimia ole käytetty juurikaan mm. uusnatseja tai muita ääriryhmiä vastaan Venäjällä, vain muutamia ultanationalistisia lehtiä ja organisaatioita vastaan.

Sen sijaan on havaittu, että anti-ekstremististen lainsäädännön toimeenpanoa käytetään enenevässä määrin laittomasti rajoittamaan vapauteen liittyviä perusihmisoikeuksia.

Tällöin toimeenpanon on havaittu olevan kovakouraisempaa kuin todellisten rikollisjoukkojen (kuten uusnatsit) kohdalla. Näihin samoihin tekijöihin ovat kiinnittäneet huomiota myös The International Commission of Jurists (ICJ) lausunnossaan YK:n ihmisoikeuskomissiolle.

Karjalan kongressin puhemies ei käsitellyt ”ekstremismiasiaa”

Karjalan kongressin johtaja Anatoli Grigorjev Stolica Onego –lehden haastattelussa 22.01.2010 totesi mm. seuraavaa: ”Jos karjalaiset (Karjalan tasavalta) eivät onnistu säilyttämään omaa valtiojärjestelmäänsä, heidän täytyy pyytää apua autonomian luomisessa naapuri-Suomesta”.

On heitetty kysymys, liittyvätkö nämä kansalaisjärjestön puheenjohtajan lausumat jotenkin Sortavalan ja Lahdenpohjan tiedotuslehtisiin, ja siten väitettyyn ekstremismiin.

Grigorjevin huolena oli tasavallan budjettivarojen riittämättömyys ja Duuman alahuoneen puhemiehen Boris Gruzlovin ehdotus Venäjän federaation joidenkin liittovaltiosubjektien lakkauttamisesta. Syynä lakkauttamiseen olisi se, ettei esim. Karjalan tasavalta tule omilla tuloillaan toimeen.

Näyttäisi siten siltä, ettei Grigorjevin esitys liity tiedotuslehtisiin. Kun tiedotuslehtisten tekoaika ei ole tiedossa, ei myöskään voida vetää johtopäätöksiä siitä, olisivatko Grigorjevin sanat jotenkin rohkaisseet ihmisiä hädän hetkellä esittämään kansalaisten omaa toivetta tulevaisuudestaan.

Venäjän ihmisoikeudet suojaavat vain ylintä hallintoa

Suomessa on kerta toisensa jälkeen tuotu eräiltä tahoilta esille se, että Venäjä kunnioittaa ihmisoikeuksia, maassa on suurempi lehdistövapaus kuin Suomessa ja jokainen federaation subjekti on oikeutettu perustuslain mukaan eroamaan halutessaan federaatiosta.

Ihmisoikeuksien kunnioitus näyttää koskevan vain ylintä hallintoa, jossa myös korruptio on suurimmillaan. Liian ”vapaiksi” käyneitä toimittajia on murhattu.

Kun ihmiset paleltumiskuoleman kynnyksellä esittävät perustuslain sallimia esityksiä syvästi tunteenomaisesti, mutta ei väkivaltaisesti (kukaan ei ole raportoinut väkivaltaan yllyttämisestä lentolehtisissä), nämä ihmiset pidätetään ja heidät leimataan ektstremisteiksi eli ääriaineistoksi.

Neuvostovastainen–ekstremisti –yhtenevyys?

Tilanne on menossa samaan suuntaan kuin neuvostoaikana. Jopa Suomessa ihmisiä silloin leimattiin neuvostovastaisiksi ja sen jälkeen heidän yhteiskunnallinen ja ehkä muukin uransa oli poikki. Tämä suomettumisen aika ei ole ohitse, vaikka siitä voisi nyt puhua paremminkin finnofobiana.

Tällainen suhtautuminen istuu yhä hyvin venäläiseen hallintoon. Järkyttävimmät esimerkit tästä kansalaisiin suhtautuvasta epäluulosta tapahtuivat Stalinin aikana, jolloin epämääräisten epäilyjen ja jopa aluekohtaisten kiintiöiden perusteella ihmisiä likvidoitiin tai lähetettiin Gulagiin vuosikausiksi.

Nyt FSB on pidättänyt palelevia ja nälkäisiä ihmisiä, jotka etsivät itselleen elämisen mahdollisuuksia. Perustana käytetty rikoslain artikla 280 mahdollistaa laajan mielivallan. Mikä tahansa toiminta voi olla ekstremismiä ja siten valtiolle vaarallista, kun asia niin päätetään katsoa.

Venäjä ei kunnioita ihmisoikeuksia

Venäjä on Euroopan neuvoston jäsen, se on ETYJ:n jäsen, YK:n jäsen ja maan kansalaisten asioita käsitellään EIT:ssä.

Venäjän kunnioitus kansalaisten ihmisoikeuksia kohtaan on huolestuttava. Tähän vaikuttaneet merkittävästi se, että jo Vladimir Putinin presidenttikaudella Neuvostoliiton suuruutta ja ihannointia on alettu nostaa ja sen kunniaa palauttaa. ”Kansalaisten” Neuvostoliitossa oli totalitaarinen diktatuuri ilman demokratiaa tai demokraattisia oikeuksia.

Venäjän historiaa on ryhdytty kirjoittamaan uudelleen. Historiapuolta valvoo presidentti Dmitri Medvedevin viime keväänä perustama komissio. Komissio on kuukausikaupalla ollut sangen hiljaa, mikä enteilee vastustuksen sen toimintaa kohtaan lisääntyneen tai jotain suurempaa olevan tekeillä.

Antifasisti-lakialoite hylätty, sisältöä ei ole hylätty

Venäjän duumassa vireillä keväästä 2008 ollut ns. antifasisti-lakialoite sen sijaan on hylätty.

Tämä ei tarkoita sitä, että Venäjän suunta suhteessa Suuren isänmaallisen sodan (II maailmansodan) saavutuksiin muuttuisi.

Odotettavissa ilmeisesti on paremmin modifioitu ja mahdollisesti jossain määrin peitelty laki, jonka pääministerin hallinto valmistelee. Tällöin se voisi toimia artikla 280 tyyppisesti lähes missä asiassa tahansa.

FSB pidättää palelevia ihmisiä, maan historiatilitys tekemättä

FSB on pidättänyt Sortavalan ja Lahdenpohjan alueiden ihmisiä avun etsimisestä heitä kohtaavaan inhimilliseen katastrofiin. Venäjän federaatio on siten vastannut avunpyyntöön pidätyksillä ja vankeusuhalla.

Nämäkin tapahtumat tuovat entistä selvemmin esille sen, että Venäjän tulisi pikaisesti käynnistää punaisen valtionterrori-ajan selvitystyö. Historian väärentäminen tai väärentämisen legalisointi ei auta, ei myöskään viattomien kansalaisten pidätykset. Asiat eivät korjaannut viattomia syyttämällä, vaan omat teot selvittämällä.

Luottamus Venäjää kohtaan ei palaa, ennen kuin se Natsi-Saksan tavoin tekee tarkan tilinteon historiastaan ja ryhtyy korjaamaan tehtyjä rikoksia. Kylmässä tuskaantuneiden kansalaisten tuomitseminen ei auta. Venäjän kannattaa oman etunsa vuoksi ryhtyä historiansa kunniakkaampaan ja tuottavimpaan velvollisuuteen, entisten väkivallantekojen korjaamiseen.

Lisätiedot: Veikko Saksi

30.1.2010

Uutinen Sortavalasta, jossa vaadittiin liittymistä Suomeen

Maaseudun Tulevaisuus -lehti kertoi 29.1.2010, että aktivistit ovat jakaneet tällä viikolla Sortavalassa ja Lahdenpohjassa esitteitä, joissa vaaditaan kansanäänestyksen järjestämistä Laatokan Karjalan liittämisestä Suomeen. Syyksi kerrotaan alueen asukkaiden kyllästyminen huonoihin asuinolosuhteisiin ja huonosti toimivaan lämmitykseen, mikä on jättänyt asukkaat kylmän armoille. Kovat pakkaset ovat aikaisemminkin koetelleet Venäjän Karjalan rakennusten lämmitysjärjestelmiä. Sortavalalaisen poliitikko Ljudmila Afanasjevan mukaan lappusia on jaettu kymmeniä alueen postilaatikoihin.

Petroskoilaisen start.karelia.ru-sivuston mukaan esitteiden jakajia on kuulusteltu. Asiasta uutisoi Suomessa infoverstas.fi.

28.1.2010

Veikko Saksi kirjoitti 26.1.2010:
”Karjalan tasavallassa toimivan Karjalan kongressin puheenjohtaja Anatoli Grigorjev on valmis kääntymään Suomen puoleen, jos tasavallan tilanne sen vaatii.

Stolica Onego –lehden haastattelussa 22.01.2010 Grigorjev sanoi: ’Tänään on karjalaisen kansan edessä jälleen sama tilanne kuin kuin vuonna 1920, on kysymys omasta itsemääräämisoikeudestamme. Jos karjalaiset eivät onnistu säilyttämään omaa valtiojärjestelmäänsä, heidän täytyy pyytää apua autonomian luomisessa naapuri-Suomesta.’”

Luin tänään tulleesta Karjala-lehdestä Harri Ekholmin uutisen, jonka mukaan Grigorjev olisi mennyt sanomisissaan vielä pidemmälle. En tiedä, mikä on oikea käännös ja tulkinta Grigorjevin sanoista, mutta jos hän on sanonut kuten seuraavasta ilmenee, niin asia on todella merkittävä.

Näin Anatoli Grigorjev, alueen karjalaisen väestön edustajien puhemies, viime perjantaina Petroskoissa:
”Jos meidän Karjalan tasavaltamme vähäinenkin valtiollinen itsenäisyys yritetään viedä, meidän on käännyttävä Suomen puoleen ja pyydettävä pääsyä osaksi Suomea.

Minä sanoisin tähän, että tervetuloa osaksi Suomea! Karjalan tasavallalle voisi antaa selkeän autonomian Suomen tasavallan osana, kuten Ahvenanmaallakin on.

27.1.2010

Erään venäläisen, Viipurissa asuvan nuoren miehen, pohdintaa Karjalan palautuksesta

Joitakin päiviä sitten sain eri tavoin, myös suoraan sähköpostitse, viestejä eräältä nuorelta 20-vuotiaalta venäläismieheltä, joka asuu Viipurissa. Hän ei osaa suomea, joten hän kirjoitti englanniksi. Miehen, jonka henkilöllisyyden tiedän, ajatukset ovat todella mielenkiintoisia, koska hän on hyvin suoraan sitä mieltä, että olisi kaikin tavoin parempi, jos Karjala ja Viipuri siirtyisivät takaisin Suomelle. Seuraavassa on hänen teksteistään tekemäni kooste, jonka olen kääntänyt englannista suomeksi.

_ _ _ _ _ _ _

Viipurissa asuvan venäläismiehen pohdintaa Karjalan palautuksesta

Minä olen venäläinen ja asun Viipurissa.

Rakastan Suomea ja suomalaisia, koska he ovat rakentaneet sellaisia ihmeellisiä kaupunkeja kuten Viipuri, Käkisalmi ja Sortavala, jotka edustavat suurta suomalaista perintöä, joka on nyt väärissä käsissä, mikä asioiden tilanne tulisi korjata mahdollisimman pian.

Rakastan Viipuria, ei vain paikkana, vaan kuin elävänä henkilönä. Kaupunki on kuin elävä organismi, jossa on oma luonteensa.

Nyt Viipuri on kuitenkin melkein tuhoutumaisillaan. Jos prosessia ei pysäytetä, kaupunki kuolee. Useimmat Viipurin tehtaista on suljettu, maanviljelys on tuhottu ja kokonaiset kylät ovat kuolemassa. Esikaupunkien ihmiset vähenevät, ja he muuttavat Pietariin tai Moskovaan.

Viipuri on menettämässä kulttuuriperintöään. Suomalaiset rakennukset tuhoutuvat, koska niiden korjaamiseen ei ole rahaa.  Kaupungin ja sen ympäristön ekologia on menossa todella huonoon suuntaan. Roskaa ja jätteitä on kaikkialla.

Ennen Toista maailmansotaa tilanne oli toinen. Monet Suomen ja Venäjän runoilijat, kirjailijat, taiteilijat ja muusikot ylistivät silloisen Suomen kulttuuripääkaupunkia. Nyt Viipuri on maahantunkeutujien käsissä. Minun mielestäni se on suuri historiallinen virhe ja tragedia suomalaisille.

Te voisitte Suomen kansalaisina hoitaa tämän asian kuntoon. Teidän tulisi tuoda mielipiteenne avoimesti esille ja vaatia Karjalan palautusta Suomelle. Suomalaisten tulisi olla aktiivisia. Silloin teidän hallituksenne ottaisi ehkä tämän asian esille presidentin kanssa.

Me olemme täällä kuin sidottuja. Emme voi vaatia mitään avoimesti tai poliisi tukahduttaa kaiken.

Voi kuulostaa oudolta, mutta rajan tällä puolella on venäläisiä, jotka ovat kiinnostuneita Viipurin palauttamisesta takaisin Suomelle. Nyt on toiminnan aika. Meidän on syytä tehdä jotakin.

Olen kuullut joidenkin suomalaisten peloista, jos Karjala palautuisi Suomelle. Pelot ovat kuitenkin aiheettomia. Karjalaan tulisi paljon venäläisiä, suomalaisia ja EU-investointeja. Alueesta voisi tehdä houkuttelevan vapaakauppavyöhykkeen. Uskon, että neljässä viidessä vuodessa järkevä talouspolitiikka nostaisi Karjalan yhdeksi Suomen menestysalueista.

Mitä tulee venäläispelkoon, niin useimmat venäläiset joutuisivat lähtemään työnsä takia pois (sotilaat ja virkamiehet) tai

poliittisten näkemystensä takia. Uskon, että Karjalaan jäisi vain noin 25-30 % nykyisistä venäläisistä, joista suurin osa olisi 20-45 -vuotiaita työikäisiä ihmisiä. Uskon myös, että ensimmäisten viiden vuoden aikana noin 15-25 % venäläisistä lähtisi pois Karjalasta, koska he eivät kuitenkaan sopeutuisi uuteen elämäntyyliin tai omien henkilökohtaisten syiden takia.

Kaiken kaikkiaan Karjalaan voisi jäädä vain noin 40 000 venäläistä, jotka eivät vaikuttaisi paljoakaan suomalaisten elämään eivätkä aiheuttaisi venäläistymisen uhkaa. Useimmat Karjalassa asuvat venäläiset käyvät usein Suomessa ja he tuntevat Suomen lainsäädäntöä hyvin. He tulisivat integroitumaan Suomen yhteiskuntaan helposti ja nopeasti.

Toivon hartaasti, että henkilöt, jotka valitaan seuraavan kerran Suomen eduskuntaan, alkaisivat keskustella Karjalan kysymyksestä kansainvälisellä tasolla.

Kävin vaimoni kanssa Suomessa viime syksynä. Olimme kolme viikkoa eräiden suomalaisten ystäviemme luona. Ne päivät olivat elämämme parhaita hetkiä.

Oli vaikeaa palata takaisin Venäjälle. Emme halua kuitenkaan menettää toivoamme. Uskomme, että onni vielä hymyilee meille ja me saamme hengittää vielä uudestaan vapauden ilmaa, jossa ihminen voi olla oma itsensä ilman pelkoa, että poliisi ja auktoriteetit rankaisevat.  Täällä on tilanne valitettavasti se, että jos joku tuo totuutta esiin, niin sellainen ihminen joutuu pian vankilaan ja ihmiset alkavat haukkua häntä saastaiseksi valehtelijaksi.

_ _ _ _ _ _ _

Tässä yllä oleva kirjoitus venäjäksi.

The text above is here in Russian.

Взгляд на проблему возвращения Карелии молодого человека из России, живущего в Выборге

Я русский, и я живу в Выборге

Я люблю Финляндию и финнов за то, что они создали такие замечательные города, как
Выборг, Кякисалми (Приозерск), Сортавале и другие. Это финское наследие и оно должно быть возвращено им как можно скорее.

Я люблю Выборга не просто как место, где я живу, а, как человека. Город для меня является живым организмом со своим характером.
Скоро Выборг будет полностью уничтожен, и если мы не остановим этот процесс, город умрет.
Многие компании в Выборге разваливаются, хозяйство разрушено, целые сёла вымирают и от них остаются только разваливающиеся домики, население района сильно падает, люди уезжают жить в Санкт-Петербург и Москву. За последние 2 года зарплаты сильно упали Выборг теряет своё культурное наследие, финские дома приходят в негодность, потому, что нет денег на их ремонт Несколько зданий намечены под снос.
Экология района уничтожена, повсеместно можно наблюдать свалки бытового и производственного мусора. Несмотря на усилия культурных организаций,  город продолжает разрушаться.


А до Зимней войны Выборг быль культурной столицей Финляндии, прекрасным островком красоты в безбрежном сером небе сурового севера. Его воспевали в своих трудах многие финские  поэты, писатели, художники и музыканты. То, что Выборг сейчас находиться в руках захватчиков я считаю большой исторической ошибкой и национальной трагедией для всего финского народа.


Вы как граждане Финляндии можете всё исправить. Вы должны высказать свое гражданское мнение и выступить с требованием возврата этих территорий. Я не побоюсь этого слова - но остались последние годы, перед тем как финское наследие будет полностью уничтожено. Я считаю, если финский народ проявит свою гражданскую инициативу по этому вопросу - ваше правительство сможет пойти на диалог с правительством РФ и это будет сигналом к действию и к восстановлению справедливости

Мы связаны здесь! Мы не можем открыто, что-либо требовать, так как любая наша инициатив будет подавлена милицией. И я знаю, это может показаться странным, но есть люди и по эту сторону, которые заинтересованы в возвращении Выборга Финляндии. Пожалуйста, будьте активны! Мы должны сделать что-то.
Если кто-то в России будет говорить правду, о том, что в действительности происходит в государстве, то его в тот же день посадят в  тюрьму, и все будут называть его грязным лжецом.


Я не понимаю, финских опасений относительно экономического будущего этого региона Хотя сейчас он уничтожен, но он может стать экономически и культурно полезными для Финляндии. Большинство инвестиций в восстановление этого региона будет поступать из финских и других европейских частных компаний. Есть возможность сделать Карелию свободной экономической зоной с низкими налогами, что позволит привлечь ещё больше инвестиций. Лишь около четырех или пяти лет разумной экономической политики понадобиться, чтобы превратить Карелию в процветающую часть Финляндии. Так как граница будет находиться рядом с Санкт-Петербургом, это привлечёт большое количество туристов по обе стороны границы.

Что касается русских, живущих сейчас здесь, большинство из них будут вынуждены уехать (военные и чиновники) другие уедут по своим политическим взглядам. Не более 25-30% русских останутся жить здесь, и большинство из них в трудоспособном возрасте (20-45 лет). За первые пять лет (в процессе интеграции) 15-25% уедут из Карелии, потому они не смогут привыкнуть к новому образу жизни или исходя из других личных причин.

Всего здесь останется около 40000 человек, которые никак не смогут повлиять на Финляндию с точки зрения русификации. Большинство русских, проживающих сейчас в Карелии, часто посещают Финляндию и знают финские законы и порядки и они легко смогут интегрироваться в Финское общество и стать его частью.


Я очень надеюсь, что на следующих выборах в Финский парламент будут избраны люди, которые начнут диалог о возврате Карельских земель.


В сентябре этого года я и моя жена, жили в одном из городов Финляндии у наших друзей в течение трех недель. Эти дни были одними из лучших в нашей жизни! После этого было трудно вернуться в Россию, но мы не теряем надежды и верим, что удача улыбнется нам, и мы снова будем дышать воздухом свободы.

27.1.2010

Arvi Jänneksen runo "Herää Suomi"

Herää, Suomi

Suomeni, kansani, synnyinmaa!
Äitini kurja ja kallis!
Kärsinyt ain' olet sorrantaa;
Vieläkö kärsinet kauvempaa,
Vieläkö luontosi sallis?

Suottako, kansani, keskeen jään
Raivasit maan ihanimman,
Suottako suojasit suojas tään,
Suottako välkytit peitses pään
Keskellä taistojen vimman?

Turhaanko kantelo soinut lie
Väinämön, tenhoisa, raikas?
Turhaanko synnyt kaikk' opit sie
Turhako Sammon nouanta-tie,
Turha sun muinainen taikas?

Vieras sun runteli ruumistas,
Suomeni suur', jalopeuran',
Sorti sun äänes ja valtas kaas,
Ilkkuen kuolontaisteloas,
Niin kuni isketyn teuraan.

Poikaskin moni kunnoton, oi,
Pöyhkänä päätäsi tallaa,
Maidon, jonk' utaristas joi,
Pilkoin palkiten, min vain voi, –
Rintansa täynnä on hallaa.

Herää, Suomi, niin loppuu yö,
Nouse jo pois, jalopeura!
Ken sua kieltävi, sortaa, syö,
Luotasi luo tahi maahan lyö!
Suuri on lastesi seura.

Vasta kun leijona valveutuu,
Loppuvi kärsimys Suomen;
Kun kuka kansoa halveksuu,
Sortuvi niin kuni juureton puu,
Silloin on Suomessa huomen.

Suomeni, kansani, synnyinmaa!
Äitini kultainen, kallis!
Kyllin jo kärsit sä sorrantaa,
Ellös kärsikö kauvempaa,
Ei sitä Luojasi sallis!

[Arvi Jännes. Muistoja ja toiveita.]

26.1.2010

Veikko Saksin artikkeli "Karjalan kongressi haluaisi pyytää Suomesta apua"

Pro Karelia ry, 26.1.2010

KARJALAN KONGRESSI HALUAISI PYYTÄÄ SUOMESTA APUA

- Karjalan kongressin johtaja muistelee 1920-lukua
- Karjalan tasavalta alijäämäinen 1998 lähtien
- Luoteis-Venäjä ei ole kiinnostanut Kremliä
- Federaation alueet vain periaatteessa tasa-arvoisia
- Karjala-käsite on monimuotoinen
- Prof. Jaakkola valaisi Itä-Karjalan kysymystä jo 1941
- Vienan Karjalan maakuntapäivien julistus
- Tarton rauhansopimuksen lupauksia ei pidetty
- Suomen hallitus ajoi heimoveljien asiaa
- Haagin tuomioistuin ei käsitellyt heimoveljien asiaa
- Kokoomus tuki heimoveljien pyrkimyksiä
- Osa puolueista vielä 1930-luvulla tuki heimokansoja
- Naapuruussopimuksessa sitouduttu vähemmistöjen suojeluun
- Aluepalautus tukee Karjalan tasavallan elinmahdollisuuksia

Karjalan kongressin johtaja muistelee 1920-lukua

Karjalan tasavallassa toimivan Karjalan kongressin puheenjohtaja Anatoli Grigorjev on valmis kääntymään Suomen puoleen, jos tasavallan tilanne sen vaatii.

Stolica Onego –lehden haastattelussa 22.01.2010 Grigorjev sanoi: ”Tänään on karjalaisen kansan edessä jälleen sama tilanne kuin kuin vuonna 1920, on kysymys omasta itsemääräämisoikeudestamme. Jos karjalaiset eivät onnistu säilyttämään omaa valtiojärjestelmäänsä, heidän täytyy pyytää apua autonomian luomisessa naapuri-Suomesta.”

Grigorjev kommentoi tällä tavoin Duuman alahuoneen puhemiehen Boris Gruzlovin ehdotusta Venäjän federaation liittovaltiosubjektien lakkauttamisesta.

Karjalan tasavalta alijäämäinen 1998 lähtien

Gruzlov on esittänyt, että ne subjektit, jotka eivät kykene tulemaan tuloillaan toimeen, tulisi lakkauttaa. Stolica Onegon 21.01.2010 mukaan Gruzlov totesi: "Federaation subjekti on korkea arvonimi ja subjektin tulee vastata tätä arvonimeä. Sellaisessa subjektissa on vaihdettava toimintatapaa tai liityttävä yhteen toisen subjektin kanssa, jotta alue kannattaa itsensä."

Vuodesta 1998, Karjalan tasavallan päämiehen Sergei Katanandovin hallinto-ajan alusta lähtien, Karjalan tasavalta ei ole pystynyt turvaamaan budjettimenojensa rahoittamista alueen omilla tuloilla. Tasavallan on pitänyt jatkuvasti pyytää Moskovasta apua.

Vuoden 2010 budjettivajeeksi ennakoidaan noin 1.5 mrd. ruplaa, jolloin tasavallan valtionvelka ylittää 5 mrd. ruplaa.

Luoteis-Venäjä ei ole kiinnostanut Kremliä

Toteamus siitä, ettei joku Venäjän alue tule tuloillaan toimeen, on monitahoinen. Pari esimerkkiä kuvannee tilannetta. Kreml ei ole ollut kiinnostunut Luoteis-Venäjän kehittämisestä kuin hyvin rajatuissa kohteissa, joten alueen mahdollisuudet ovat vähäiset.

Karjalan tasavallassa on paljon puuta, mutta siitä saadut rahat ovat pääasiassa menneet Moskovaan. Puutullipäätökset ja lopulta globaali kriisi lähes lopettivat venäläisen puukaupan, mikä kohteli pahasti erityisesti Karjalan tasavaltaa.

Federaation alueet vain periaatteessa tasa-arvoisia

Vuoden 1993 perustuslain mukaan Venäjän federaatio on liittovaltio, joka koostuu 83 liittovaltiosubjektista: 46 aluetta, 21 tasavaltaa, 9 aluepiiriä, 4 autonomista piiriä, 1 autonominen alue ja 2 liittokaupunkia (Moskova eli Moskovan alue ja Pietari eli Leningradin alue).

Grigorjev muistutti, että Venäjän federaation perustuslain mukaan tasavallat piirit ja alueet ovat tasa-arvoisia riippumatta siitä, onko niillä riittävästi omia tuloja vai ei. ”Tasavalta on perustuslain mukaan julkinen kokonaisuus ja tämä ei ole muuta kuin hyökkäys Karjalan tasavaltaa vastaan”.

Autonominen Karjalan tasavalta perustettiin Neuvostoliiton hajottua 24.08.1991. Tasavallalla on noin 700 km raja Suomen kanssa. Alueella on Wikipedian mukaan 27 000 jokea ja 60 000 järveä, joista tunnetuimmat ovat Laatokka ja Ääninen. Väestömäärän ilmoitettiin vuonna 2008 olevan 690 653 henkeä. Venäläisten osuus on noin 76.6 %, karjalaisten 9.2 % ja suomalaisten 2.0 %.

Karjala-käsite on monimuotoinen

Puhuttaessa Karjalasta on tarpeen ymmärtää käsitteen monimuotoisuus. Vanhemman polven suomalaisille Karjala on Karjalan Kannas ja Laatokan Karjala. Venäläisille Karjala on lähinnä Karjalan tasavalta. Yleisesti Karjala käsitetään ikivanhaksi itämerensuomalaiseksi asutusvyöhykkeeksi, joka ulottuu Suomenlahdelta Laatokan ja Äänisen kautta Vienanmerelle.

On ainakin seitsemän eri ”Karjalaa”, jotka sijoittuvat alueellisesti Karjala-luettelon alla olevan kartan mukaisesti:

1. Karjalan Kannas: Suomi luovutti NL:lle 1944, nyt osa Venäjää
2. Laatokan Karjala: Suomi luovutti NL:lle 1944, nyt osa Venäjää
3. Etelä-Karjala: osa Suomea
4. Pohjois-Karjala: osa Suomea
5. Aunuksen Karjala: osa Neuvostoliittoa ja nyt osa Venäjää
6. Vienan Karjala: osa Neuvostoliittoa ja nyt osa Venäjää
7. Tverin Karjala: osa Neuvostoliittoa ja nyt osa Venäjää


Prof. Jaakkola valaisi Itä-Karjalan kysymystä jo 1941

Grigorjevin viittaus 1920-luvun avunpyyntöön liittyy Itä-Karjalan itsenäistymistavoitteisiin. Professori Jalmari Jaakkola kirjoitti kirjassaan Suomen idänkysymys (WSOY 1941) seuraavasti: ”Suomen vapaussodan aikana, maaliskuussa 1918, kääntyivät karjalaiset Suomen hallituksen puoleen ja pyysivät apua maan puhdistamiseksi bolsevikkien rosvojoukkueista”.

”Hädän kasvaessa pyydettiin Suomesta yhä uudelleen ja uudelleen apua. Suomesta lähti pieniä vapaaehtoisjoukkoja karjalaisten avuksi: Pohjoinen joukko, noin 1 200 miestä, Kantalahtea kohti ja Eteläinen retkikunta, joka suuntasi Kemin kaupunkia (ei länsirannikon Kemi) kohti”.

Englantilaiset tukivat bolsevikkeja laskemalla 1918 englantilaisen laivasto-osaston verran ympärysvaltojen joukkoja Muurmanniin. Täältä he venäläisten voimien kanssa etenivät etelää kohti. Englantilaiset ilmoittivat tulevansa vapauttamaan karjalaisia bolsevikeista ja saivat sillä tavoin osan väestöstä puolelleen joksikin aikaa.

Tähän Itä-Karjalan avunpyyntöön ja vapaaehtoisjoukkoihin liittyy Suomen hallituksen joukkojen ylipäällikön, kenraali C. G. Mannerheimin kuuluisaksi tullut miekantuppipäiväkäsky. Hän lupasi, että hän ei pane miekkaansa tuppeen, ennen kuin Suomi ja Itä-Karjala ovat vapaat. Tätä vapaussodan aikaista lausumaa on eri tahojen toimesta tulkittu hyvin monella tavalla.

Vienan Karjalan maakuntapäivien julistus

Itä-Karjalan asukkaat eivät halunneet jäädä bolsevikkien hallitsemaan maahan. 22.03.1920 tekivät 124 yleisellä kansanäänestyksellä valittua Vienan Karjalan ensimmäisten maakuntapäivien edustajaa yksimielisen päätöksen (Jaakkola):

”Me Vienan Karjalan kansan yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden perusteella valitsemat edustajat, kokoontuneina Uhtualle Vienan Karjalan ensimmäisille maakuntapäiville edustajavelvollisuuttamme täyttämään, ilmoitamme täten omana ja ja kansamme järkähtämättömänä mielipiteenä, vetoamalla pienten kansojen itsemääräämisoikeuteen, kansamme vanhaan kansalliseen erikoissivistykseen ja maantieteelliseen asemaan Venäjän valtakunnassa, että Vienan karjala tahtoo itse vapaasti hoitaa asiansa sekä irtautua Venäjän valtakunnasta”.

Alue oli kuitenkin jo bolsevikkien miehittämä. He karkottivat maakuntapäivien valitseman hallituksen Suomeen. Vähäinen karjalaisjoukko jatkoi taistelua, kunnes senkin oli Tarton rauhan määräysten perusteella siirryttävä Suomeen.

Tarton rauhansopimuksen lupauksia ei pidetty

Tarton rauhansopimukseen 1920 liitettiin Karjalaa koskeva erikoissitoumus, jossa Arkangelin ja Aunuksen kuvernementtien karjalaiselle väestölle Venäjä vakuutti tietyt oikeudet, jotka liittyivät Jaakkolan mukaan mm. kansalliseen itsemääräämisoikeuteen, paikalliseen kansankieleen ja taloudellisen elämän järjestämiseen. Tähän juhlalliseen vakuutuksen kuutta lupauskohtaa ei ole miltään osin täytetty.

Varsinaisessa Tarton rauhansopimuksessa annettiin Itä-Karjalaa koskevia lupauksia, joista Jaakkola toteaa mm. seuraavaa:

10. artiklassa luvattu Itä-Karjalan autonomista aluetta ei ole koskaan muodostettu. 11. artiklassa järjestyksenpito on luvattu jättää Repolan ja Porajärven väestön asettaman miliisiin huoleksi. Miliisi kuitenkin riisuttiin aseista ja osittain vangittiin. 11. artiklan 3. momentissa Porajärven ja Repolan väestölle taattiin irtaimistonsa ja kiinteistönsä omistusoikeus. Käytännössä irtain omaisuus suureksi osaksi takavarikoitiin ja tilukset kollektivisoitiin.

11. artiklan 4. momentissa ko. alueiden asukkaille annettiin vuoden vapaa oikeus siirtyä Venäjälle. Raja kuitenkin suljettiin tiukasti, eikä sen ylittäminen ollut mahdollista. 4. momentissa siirtyville luvattiin oikeus viedä irtain omaisuus mukanaan. Siirtyminen kuitenkin estettiin ja omaisuus yleensä takavarikoitiin. Itä-Karjala jäi siten kaikkia Tarton rauhanteossa Venäjän takaamia erityisiä oikeuksia vaille.

Suomen hallitus ajoi heimoveljien asiaa

Suomen hallitus pyrki ajamaan heimoveljien asiaa ja esitti, että Neuvosto-Venäjä oli Tarton rauhassa tehnyt Karjalaa koskevan kansainvälisen sopimuksen. Neuvostohallitus kielsi sen.

Kansainliitto oli valmis 1922 käsittelemään asiaa, jos Suomi ja Venäjä suostuisivat siihen. Neuvostohallitus kieltäytyi jyrkästi asian käsittelystä ja syytti ”reunavaltioita” vihamielisyydestä itseään kohtaan. Asia ei edennyt myöskään suomalais-venäläisessä sekakomissiossa.

Eräät suomalaiset oikeusoppineet pyysivät puolueettomien ulkolaisten kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden antamaan asiantuntijalausunnot Suomen vaatimusten oikeudenmukaisuudesta ja sitoumusten kansainvälisyydestä. Kaikki asiantuntijat tukivat olennaisissa kysymyksissä Suomen oikeudellista kantaa.

Haagin tuomioistuin ei käsitellyt heimoveljien asiaa

Suomen hallitus pyysi vielä Haagin pysyvältä kansainväliseltä tuomioistuimelta lausuntoa asiasta. Tuomioistuin ei katsonut voivansa käsitellä asiaa, koska Venäjä ei ollut Kansainliiton jäsen. Päätös tehtiin äänestyksen jälkeen.

Lopulta Itä-Karjalan asiasta tehtiin yleisluontoinen päätöslauselma Kansainliiton yleiskokouksessa 24.09.1923. Se päätyi toivomukseen, ”... jotta voitaisiin etsiä jokaista tyydyttävää ratkaisua, joka myöhemmät olosuhteet sallivat”.

Kokoomus tuki heimoveljien pyrkimyksiä

Suomen poliittisista puolueista Kansallinen Kokoomus käsitteli selväsanaisesti mm. puolueohjelmassaan 02.02.1919 tätä heimoveljien tilannetta: ”... että hallitus pitää kiinni maamme alueen koskemattomuudesta sekä tekee mitä mahdollista on, jotta Karjalan kysymys tulee ratkaistuksi tavalla, joka tyydyttää sen väestön kansallisia oikeuksia ja Suomen turvallisuutta”.

23-24.04.1922 puoluekokouksessa hyväksyttiin seuraava kohta puolueohjelmaan: ”Samoin kuin maamme on rehellisesti täyttänyt sen, mihin se rauhanteossa Venäjän kanssa on suostunut. Samoin on sen oikeus ja velvollisuus vaatia, että myöskin toinen sopimuspuoli sen tekee. Suomen on tinkimättä pidettävä kiinni siitä, että Venäjän on täytettävä myöskin itäisten heimolaistemme hyväksi Tarton rauhansopimuksen yhteydessä tekemänsä sitoumukset. Maassamme pakolaisina olevia heimolaisiamme on taloudellisesti autettava, kunnes heille saadaan vahvistetuksi täysin turvattu paluu kotiseuduilleen ja häiritsemätön elämä siellä, sekä tehtävä heidän keskuudessaan voimakasta kansallista valistustyötä.

Suomen tulee järkähtämättä toimia niin, että Itä-Karjala saavuttaa kansallisen itsemääräämisoikeuden. Rajantakaisen kansamme osan tätä tarkoittavia pyrintöjä on maamme voimien mukaan tuettava."

Osa puolueista vielä 1930-luvulla tuki heimokansoja

Maalaisliiton ohjelmassa 14.04.1921 asia tuotiin paljon varovaisemmin esille: ”Heimokansojemme pyrkimyksiä elää omaa elämäänsä on käytännöllisten mahdollisuuksien rajoissa tuettava”.

Isänmaallisen kansanliikkeen yleisissä ohjelmaperusteissa 05.06.1932 julistettiin: ”Kaikki Suomen heimot on liitettävä yhdeksi suureksi Suomeksi kansojen itsemääräämisoikeuden perusteella”.

Isänmaallisen Kansanpuolueen ohjelma 1932 toi esille yhteenkuuluvaisuutta: ”Suhteissamme ulkomaihin on noudatettava laajanäköisyyttä ja otettava huomioon kuulumisemme pohjoismaiseen ja länsimaiseen sivistysmaailmaan sekä yhteenkuuluvaisuutemme suomalaisten heimojen ja suomensukuisten kansojen kanssa”. Muut puolueet eivät Itä-Karjalan heimoveljien asiaa käsitelleet.

Naapuruussopimuksessa sitouduttu vähemmistöjen suojeluun

Presidentti Tarja Halonen kävi presidentti Vladimir Putinin kutsusta kesällä 2007 tutustumassa suomalais-ugrilaisen heimon elämään Venäjällä. Arviot järjestelyn tarkoituksesta olivat hyvin ristiriitaisia. Eräät näkivät vierailun hyvin ihmisoikeuksia tukevana asiana, eräät vertasivat vierailua Potemkinin kulisseihin.

Suomi ja Venäjä ovat 22.01.1992 solmitun ns. Naapuruussopimuksen 10. artiklassa sitoutuneet vähemmistöjen suojeluun: ”Sopimuspuolet tukevat suomalaisten ja suomensukuisten kansojen ja kansallisuuksien omaperäisyyden säilyttämistä Venäjällä ja vastaavasti Venäjältä peräisin olevien omaperäisyyttä Suomessa. Ne suojelevat toistensa kieliä, kulttuuria ja historian muistomerkkejä.”

Aluepalautus tukee Karjalan tasavallan elinmahdollisuuksia

Karjalan Kongressin johtaja Anatoli Grigorjev toi esille heimoveljeyteen liittyvän Suomen vapaussodan aikaisen eli 90 vuotta vanhan asian esille. Itä-Karjalan asukkaat siten yhä muistavat sen, että he pyysivät Suomelta kerta toisensa jälkeen apua ja saivatkin sitä, mutta eivät riittävästi.

1930-luvulla joiden suomalaisten ryhmien mieliä itäisten heimoveljien asema ja ehkä samalla omankin maan laajentamismahdollisuus kiihdytti Suur-Suomi –ajatteluun. Venäjällä oli menossa valtaisa muutos kohti uhkaavaa ja väkivaltaista bolsevismia. Kehitys pelotti Itä-Karjalan asukkaita, eikä lainkaan turhaan.

Vallitsevissa olosuhteissa heimoveljien auttamisen varmastikin moni koki velvollisuudekseen. Tänä päivänä Suomessa ei ole monta Suur-Suomi –tavoittelijaa. Sen sijaan on isänmaallisia kansalaisia, jotka haluavat suomalaisten omat alueet eli pakkoluovutetut alueet takaisin.

Suomen Karjalan, Petsamon ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttaminen antaa erinomaisen mahdollisuuden myös Karjalan tasavallan positiiviselle taloudelliselle kehitykselle, ja sitä kautta tasavallan itsemääräämisoikeuden jatkumiselle.

_ _ _ _ _ _ _

Jouko Pihon kommentti 26.1.2010

Veikko Saksi kirjoitti: "Tänä päivänä Suomessa ei ole monta Suur-Suomi –tavoittelijaa."

Minä olen yksi heistä.

Uskon, että jonain päivänä Karjala, kaikki menetetyt alueet, mutta myös Aunuksen ja Vienan Karjala ovat osa suurta Suomea, Suomea, jossa suomensukuiset kansat voivat vihdoinkin toteuttaa ikiaikaisen unelmansa yhdessä valtiossa asumisesta.

Jo Lenin ja Stalin lupasivat aikoinaan Suomelle suur-Suomen rajat, jonka mukaan myös Itä-Karjala kuuluu Suomeen. Lenin ja Stalin eivät kuitenkaan pitäneet lupauksiaan.

Jumala säätää viime kädessä kansojen ja kansakuntien rajat ja asumisen alueet. Jumala on puhunut joillekin profeetoille siitä, että Suomella tulee olemaan vielä kolmen kannaksen itäraja, Laatokasta Äänisen kautta Vienanmereen.

Aikanaan, Jumalan aikana, tämä visio toteutuu.

26.1.2010

Markus Lehtipuun ohjelmasuositus Karjalan palauttamiseksi

Julkaistu Uuden Suomen blogissa 26.1.2010.

1) Karjala-keskustelu vapautetaan, myös monopolilehdessä.

2) Käydään avoin kansalaiskeskustelu, media seuraa tilannetta, ilmestyy aiheesta artikkeleita ja kirjallisuutta.

3) Suomen valtio antaa virallisia julistuksia

- sotasyyllisyysteatteri mitätöidään. Tuomitut vapautetaan syytteistä postuumisti.

- Suomi tunnustaa jälleen Venäjän ja Suomen rajat. Auktoriteettina vuoden 1920 silloiset vakiintuneet rajat vahvistanut ns. Tarton sopimus.

- Suomi julistaa Stalinin toimet vuodelta 1939 ei-toivotuiksi (tässä en tunne diplomaattista käytäntöä, mutta käytännössä Suomi tuomitsee Stalinin teot vuonna 1939, muitakin tapahtumia voidaan tuomita)

- Suomi tunnustaa omien kansalaistensa moraalisen ja juridisen oikeuden niihin maihin, jotka Stalin varasti Suomen kansalaisilta.

4) Suomi tekee virallisen neuvottelualoitteen Suomen laillisten alueiden palauttamiseksi. Aloitteita tehdään niin monta kuin on välttämätöntä.

5) Suomi informoi EU:ta, YK:ta ja muita ulkovaltoja kohdista 1-4 ja järjestää aiheesta tiedotustilaisuuksia, julkaisutoimintaa ja perustaa vaikkapa tiedotustoimiston henkilökuntineen.

6) Mahdolliset neuvottelut.

7) Karjalan pitäjäseurojen ja kyläseurojen avustuksella kartoitetaan kaikki maaomistus sellaisenaan kuin se oli 30.11.1939.

8) Kartoitetaan karjalaisten pakolaissukujen elossa olevat jäsenet jälkeläisineen ja luodaan lakiasiainneuvontatoimisto, joka selvittää perintökaaret ja maaomaisuuksien paikat jne

9) Avataan Karjalan kiinteistökauppa, aletaan myydä rakennusoikeuksia ja muita optioita.

10) Sopimus syntyy ja nykyisen rajan yli pääsee ilman viisumia. Vanhalle rajalle luodaan aluksi kevyt rajavartio, myöhemmin Venäjän kanssa tehdyn sopimuksen mukainen rajavalvonta.

25.1.2010

Arvi Jänneksen runo Karjala

Karjala

Kuss' aallot Laatokan vuoriin lyö,
Kuss' Imatran innot raukes,
Kuss' uurtaa vaaroja Pielisvyö,
Siell' ensin silmäni aukes,
Siell' leikin lasna ma rantamalla,
Siell' lepää heimoni nurmen alla,
Ja siellä neitonen Karjalan
Sai lempeni leimuamaan.

Siell' elää kansa niin sitkeä
Kuin vaahteran latva nuori;
Se kyllin saanut on itkeä,
Mut vankkana on kuin vuori;
Se orjana ollut on ounaan herran,
Se vaivaa nähnyt on toisen verran
Kuin Suomi muu, mut murtumaton
Ja hilpeä vielä se on.

Se soittaa vieläkin kanneltaan –
Sit' usein lasna ma kuulin –
Ja vanhoja Väinön-laulujaan
Se laulavi partahuulin;
Ja urhot astuvat kumpuin yöstä
Ja kertovat muinaiskansan työstä
Ja neuvovat polvea nousevaa –
Oi Karjala, muistojen maa!

Arvi Jännes. Muistoja ja toiveita. Lyhennetty.

30.12.2009

Markus Lehtipuun kirjoitus "Kun Karjalasta tulee pakkomielle"

Kun Karjalasta tulee pakkomielle

30.12.2009 0.02 | Markus Lehtipuu |
 
Osallistuin hyvillä mielin Jyväskylän karjalaisille kesäjuhlille muistaakseni vuonna 2003. Ilma oli kuin morsian, kun karjalainen kansa marssi värikkäässä letkassa läpi kaupungin.

Olin hankkinut digikameran saman vuoden alussa, ja kuvasin pitkää letkaa. Kun jono alkoi harveta ja loppua, näin hämmästyksekseni plakaatin ”Karjala Takaisin Heti!” ryhmän lopussa.

Jyväskylän karjalaisilla kesäjuhlilla v. 2003

Kuvasin sitäkin. Juhlien jälkeen laitoin kuvavalikoiman Veikko Saksille, joka laittoi kuvia nettiin.

Sitten alkoi tapahtua. En tiedä kuka ensimmäisenä repi hihansa, mutta Markku Laukkanen kuului siihen ryhmään.

Olin Lehtikuvassa hoitamassa asiakassuhteitani, kun puhelimeni soi. Siellä oli tämä lumivaaralaistaustainen kansanedustaja. Hän ei edes kysynyt, onko minulla jotakin päällä (kyllä oli). Haukkuminen alkoi heti.

Laukkasen päässä oli sellainen salaliittoteoria, että minä olin jotenkin asettanut ”panderollimiehen” sinne kulkueeseen ja sitten kuvannut hänen. Tämä salaliittoteoria jatkuu niin, että kuva linkitettiin tarkoituksella ProKarelian sivustolle, ja karmea salaliitto oli toteutettu.

Ei. En tiedä kuka oli tämä vanhahko julisteen kantaja, en ole koskaan häntä tavannut, ennen enkä jälkeen, enkä mitenkään eritellyt kuvamateriaaliani. Olen toki sitä mieltä, että Karjala tulisi palauttaa (mieluiten heti), ja että perustuslain takaama sananvapaus antaa meille mahdollisuuden sanoa mielipiteemme plakaatein, tekstein, valokuvin tai ihan miten tahansa.

Eikä se ole panderolli vaan banderolli.

Karjalasta on tullut pakkomielle joillekuille. Kun aikaa oli kulunut tuosta Jyväskylän ilahduttavasta kulkueesta, kuulin eräältä karjalanliittolaiselta, että ”ei ole kokousta, missä nimeäni ei mainittaisi”. Pakkomielteenomaista!

Minähän en edusta mitenkään erityistä mitään. Ainoastaan olen tutustunut perusteellisesti Karjalaan, mutta en ole sieltä kotoisin, en kuulu mihinkään puolueeseen enkä omaa mitään ylimaallisia voimia mihinkään suuntaan. Ne mielipiteet, joita esitän, ovat yleisiä, humaaneja, normaaleja, loogisia ja suuren ihmisjoukon mielipiteitä. Niitä olen kuullut niin moneen kertaan, että on vain tekninen asia toistaa ne myös ääneen, tai tekstissä tai blogissa tai missä tahansa.

Karjala-keskustelussa on aina näitä pakkomielteisesti keskustelua häiriköiviä nimimerkkejä. Suomi24:ssä päivystää maaninen ”Nimierkki”, jonka totalitäärinen asenne käy jo vitsistä.

HS:ssa on ”Klaus Haushofer”, jonka ylikorostunut russofiiliys on myös vitsi.

KareliaForum keräsi aktivistiryhmän, joiden joukossa oli klonkkumainen ”kylmyri”, jonka maailmankuva oli synkkä, masentava ja täynnä vihaa.

Karjala-pakkomielteiset harjoittavat nimimerkkiensä takaa järjestelmällistä mustamaalausta. Vaikka olen puuhannut pari vuotta lähinnä New Yorkin, Thaimaan, Vietnamin, Romanian ja monien muiden asioiden parissa, ei tarvitse kuin aivastaa niin Suomi24:ään ilmestyy taas joku nimierkki listaamaan väitteitä, joiden mukaan olen ”keksinyt veromallin” tai ”levittänyt tietoa” Halosen vappupuheesta.

Mitä enemmän kirjoitetaan asiaa, sitä varmemmin sen käännetään vastakohdakseen, jotta sillä voitaisiin lyödä ja mustamaalata.

Asioiden kirjoittaminen auki, tosiasiat, historian kausaliteettien kertaaminen tai matkalla havaitut tilanteet Karjalasta eivät riitä. Itse asiassa niitä ei haluta.

Pakkomielteisten mielestä ainoa keskusteluaihe saa olla ”Prokahelien” herjaaminen, ”elämöijien” rienaaminen, ”hörhöjen” haukkuminen.

Toisaalta se tekee keskustelusta haasteellisen. Mikään muu asia ei ole opettanut itsehillintää, harkitsevaa kirjoitustaitoa ja suomettuneisuuden syvyyden ymmärrystä kuin näiden pakkomielteisten nimierkkien kanssa väittely.

10.12.2009

Veikko Saksin kirjoitus "USA maksaa intiaaneille miljardeja"

USA MAKSAA INTIAANEILLE MILJARDEJA

- USA-hallitus korvaa intiaaneilta ryöstettyjä maita
- Intiaaniviraston toiminta rikollisen huolimatonta
- Kongressi vaatinut suullisesti muutoksia yli 100 vuotta
- Yhdysvallat rakentaa polkua tulevaisuuteen
- Uusi-Seelanti ja Australia korjanneet vääryyksiä
- Italia, Kanada, Saksa, Japani ... korjanneet vääryyksiä
- Vain Venäjä ei ole korjannut punaisen terrorin tekoja
- Putin onnitteli Halosta Tarton rauhansopimuksesta
- NL:n vaatimat pakkoluovutukset palauttamatta
- Milloin Suomi alkaa tukea evakkojen ihmisoikeuksia?

USA-hallitus korvaa intiaaneilta ryöstettyjä maita

Yhdysvaltoihin perustettiin vuonna 1824 Indian Department hallinnoimaan intiaaneilta vietyjä maita ja maksamaan korvauksia. Sekä entinen Intiaaniosasto että nykyinen Intiaanivirasto (Bureau of Indian Affairs eli BIA) ovat hoitaneet luottamustehtävänsä poikkeuksellisen huonosti.

Presidentti Barack Obaman hallitus on 185 vuoden jälkeen lopulta korjaamassa amerikkalaisten alkuperäisasukkaiden eli intiaanien epäoikeudenmukaista ja välinpitämätöntä kohtelua. Hallitus ilmoitti tiistaina 08.12.2009, että se maksaa 3.4 miljardia dollaria (2.3 mrd.€)saattaakseen päätöksen pitkäaikaisen oikeudenkäynnin sisäministeriötä vastaan.

Hallitus maksaa 1.4 mrd. dollaria (0.95 mrd.€) suoraan intiaaniheimojen jälkeläisille ja perustaa 2.0 mrd. dollarin (1.4 mrd.€) rahaston maan ostamiseksi alkuperäisiltä amerikkalaisilta. Sopimuksen pohjalta useimmat 300 000 yksittäisestä intiaanista, jotka ovat vireillä olevaan oikeudenkäyntiin osallisina, saavat kukin ainakin 1 500 dollaria (1 000 €).

Intiaaniviraston toiminta rikollisen huolimatonta

Sisäministeriö sai haasteen 13 vuotta sitten intiaaneille osoitetun rahaston (IIM eli Individual Indian Money eli yksittäisen intiaanin rahat) tulojen väärinkäytöksistä alkaen vuodesta 1887. Rahastoihin kuului 4 milj. hehtaaria yksittäisten intiaanien omistamia maita ja 19 milj. hehtaaria intiaaniheimoille kuuluvia maita.

Virasto hallitsee yli 100 000 vuokrasopimusta näistä maista ja tarkoituksena on ollut, että alueiden mineraalikaivoksista, öljy- ja kaasuporauksista, karjalaitumista ja maataloustiloista saadut rahat talletettaisiin intiaanirahastoon. Alkuperäisasukkaat väittivät, että hallitus on heille velkaa 47 mrd. dollaria (32 mrd.€). Intiaanien mielestä nyt sovittu korvaus on vähemmän, mikä heidän häviönsä on ollut, mutta oli parempi sopia kuin jatkaa riitaa.

Todistusaineisto BIA:n toimintaa vastaan on ollut vaikuttava (Albion Monitor, August 15, 1996). Esimerkiksi Kongressin komitea palkkasi tilintarkastustoimiston tutkimaan sattumanvaraisesti valittuja 17 000 IIM-tiliä.

Vuosien työn ja miljoonien dollarien palkkioiden jälkeen toimisto löysi 2 000 tiliä. Pelkästään 20 vuoden ajalta tilintarkastajat havaitsivat ainakin 2.4 mrd. dollarin jääneen tilittämättä, eivätkä he kyenneet jäljittämään miljardeja dollareita kyseenalaisten rekisterien vuoksi. Tilitarkastajat arvioivat, että tarkempi tutkimus maksaisi 108 – 281 milj. dollaria.

Kongressi vaatinut suullisesti muutoksia yli 100 vuotta

Kongressi on vaatinut drastisia muutoksia BIA:n käyttäytymiseen jo yli 100 vuoden ajan - turhaan. Sen sijaan, että virasto olisi pyrkinyt rakentamaan luottamusta, se on rakentanut epäluottamusta, eikä viraston ole havaittu edes yrittäneen asianmukaisesti ratkaista ongelmia. Samat ongelmat ovat esiintyneet esim. vuosien 1928, 1952 ja 1955 tarkastuksissa. Vuodesta 1982 lähtien on ollut yli 30 tilitarkastusta, joissa kaikissa on havaittu vakavia tilinpito-ongelmia ja heikkoa valvontaa.

Senaattori McCain totesikin 11.07.1996: ”Edunvalvojat saavat ja jakavat varoja koko aika muille amerikkalaisille ja jos he epäonnistuvat, he korvaavat. Tässä tapauksessa juuri alkuperäisille amerikkalaisille ollaan rahat todellisuudessa velkaa ja liittovaltio on pakotettava korvaamaan heidän tappionsa.” Liittovaltiokorvaus tarkoittaa yksinkertaisesti veronmaksajien suorittamaa korvausta.

Teksasilainen Albert G Bustamante kritisoi kuulemisessa vuonna 1990 BIA:n toimintaa voimakkaasti: ”Meillä on 300 000 tiliä. Meillä on noin 350 heimoa USA:ssa. On todella surullista, että BIA on edustanut väärin näitä ihmisiä. ... monet ovat hyväksikäyttäneet useimpia näistä ihmisistä ja samoin BIA:ssa te, joiden juuri olisi tullut huolehtia heistä. Jos tämä olisi tapahtunut sosiaaliturva-asioissa, nyt olisi sota.”

Yhdysvallat rakentaa polkua tulevaisuuteen

Yhdysvaltain hallituksen päätös menee vielä tuomioistuimen ja Kongressin hyväksyttäväksi, mikä vienee useamman kuukauden. Vaikka kyseessä on merkittävä määrä rahaa, sopimus on kuitenkin amerikkalaisille veronmaksajille erittäin edullinen, koska vain murto-osa intiaanien menetyksistä korvataan.

Sopimukseen liittyy korvausten lisäksi 60 milj. dollarin liittovaltion apuraha parantamaan intiaaninuorten mahdollisuuksia saada korkeampaa koulutusta.

Yhdysvaltain oikeusministeri Eric Holder on todennut sopimuksesta: ”Viimeiset yli 13 vuotta osapuolet ovat yrittäneet sovitella tätä tapausta monia, monia kertoja, joka kerran epäonnistuen. Mutta tänään me käännämme lehteä. Tämä sovitteluratkaisu on kohtuullinen kantajalle, vastuullinen Yhdysvalloille ja se rakentaa polun kohti tulevaisuutta.”

Uusi-Seelanti ja Australia korjanneet vääryyksiä

Yhdysvaltain hallitus ei ole ainoa maa, joka on ryhtynyt korjaamaan omille kansalaisilleen vanhoja vääryyksiä. Esimerkkejä maailmalta löytyy paljon. Uuden-Seelannin maoreista tuli maan suurin metsänomistajaryhmä, kun he kesäkuussa 2008 saivat lähes 200 milj. euron korvaukset ja 170 000 hehtaaria metsää aikaisempien sopimusten lisäksi.

Maorit tekivät Britannian kuningatar Viktorian kanssa 06.02.1840 sopimuksen (Treaty of Waitang, joka on maan perustamisdokumentti), jolla he luovuttivat ylimmän päätösvallan Britannialle sillä ehdolla, että saavat pitää maansa. Brittiläisten siirtolaisten saapuessa suurin osa maista kuitenkin vietiin maoreilta.

Helmikuussa 2008 Australian pääministeri Kevin Rudd pyysi maan alkuperäisiltä asukkailta, aboriginaaleilta, anteeksi mm. lasten pakkohuostaanottoja. Näitä väärin kohdeltuja sukupolvia kutsutaan Australiassa varastetuiksi sukupolviksi. Anteeksipyyntöön liittyi korvauksia.

Italia, Kanada, Saksa, Japani ... korjanneet vääryyksiä

Tsekit haluavat rakentaa totalitarismin uhreille instituutin ja museon. Italia ja Libya ovat löytäneet yhteisymmärryksen Libyan vaatimista siirtomaa-ajan korvauksista. Kanada on kesäkuussa 2008 tunnustanut Kanadan alkuperäiskansojen kärsimykset ja pyytänyt niitä anteeksi. Saksa on jatkuvasti pyytänyt natsiuhreilta anteeksi ja maksanut miljardeja. Japani pyysi tammikuussa 1992 Korealta anteeksi II maailmansodan aikaisia julmuuksia.

Puolalaiset oikeusistuimet ovat paaluttaneet natsien ja kommunistien 1944-62 toteuttamia omaisuuden takavarikointeja ja kansallistamisia, ja tuominneet ne laittomina. Paavi pyysi anteeksi vuoden 1415 teloituksia. Romanian ortodoksisen kirkon patriarkka Teoktist joutui korjaamaan virheitä kommunistisen diktaattorin Nicolae Ceausescun vallan romahdettua.

Katolinen kirkko pyysi vuonna 1965 anteeksi sitä, että juutalaisia oli syyllistetty vuosituhansien ajan Jeesuksen kuolemasta. Helmikuussa 1997 Sveitsin kolme suurta pankkia muodostivat 71 milj. dollarin rahaston holokaustin uhreille ja heidän perheilleen. Joulukuussa 1998 Punaisten khmerien johtajat pyysivät Kamputsean kansanmurhaa anteeksi. Sen aikana yli miljoona kansalaista murhattiin 1970-luvulla.

Ehkä mielenkiintoisin korvauslupaus on amerikkalaisen New York Life Insurance Company’n (NYLIC) lupaus myöntää hyvityksiä tietyistä kreikkalaista sukua olevien henkilöiden henkivakuutuksista, jotka on tehty vuodesta 1882 alkaen Ottomaanien valtakunnassa (ns. Kreikkalaiset vakuutuskirjat).

Vain Venäjä ei ole korjannut punaisen terrorin tekoja

Nämä muutamat esimerkit Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) päätösten lisäksi osoittavat, että maailmalla on tultu vaiheeseen, jossa vanhoja vääryyksiä korjataan.

Lähes kaikki maat, jotka II maailmansodassa valloittivat tai pakkoluovuttivat maa-alueita, ovat ne palauttaneet alkuperäisille omistajilleen. Ainoa maa, joka yhä pitää hallussaan merkittäviä toisten maiden alueita on Venäjä. Palauttamatta ovat mm. Japanin Kuriilit, Kiinan Mantsuria, Viron Setomaa ja Suomelta pakkoluovutetut alueet.

Venäjän presidentti Boris Jeltsin totesi 18.05.1994 presidentti Martti Ahtisaarelle Kremlissä, että "Suomen alueiden vieminen oli Stalinin totalitaarista politiikkaa ja jokainen Venäjän johtaja tuntee piston sydämessään tehdystä vääryydestä". Myöhemmin 1997 hän katsoi rajakysymyksen ratkaistuksi ja halusi kieltää koko keskustelun.

Putin onnitteli Halosta Tarton rauhansopimuksesta

Presidentti Vladimir Putin laski seppeleen marsalkka Mannerheimin haudalle vuonna 2001 ja onnitteli presidentti Tarja Halosta maitten välisten diplomaattisten suhteiden solmimisen 80-vuotispäivänä 27.12.2000. Hän siten onnitteli Tarton rauhansopimuksen allekirjoittamisesta.

Putin oli Viron presidentti Arnold Rüütelin mukaan valmis tuomitsemaan Molotov-Ribbentrop –sopimuksen 20.01.2005. Putin tuomitsi sopimuksen 23.08.2009. Mitään korjaustoimenpiteitä ei kuitenkaan ole kuulunut.

Venäjä ei ole neuvostoaikaisen punaisen terrorin uhreilta pyytänyt anteeksi tai korvannut heidän kärsimyksiään. Joitain ns. rehabilitaatioita eli kunnianpalautuksia on tehty.

NL:n vaatimat pakkoluovutukset palauttamatta

Viime sotien vuoksi Suomi joutui luovuttamaan 45 000 km2 alueitaan ja maksamaan nykyisen yhteiskunnan rasitteeksi laskettuna 50 – 60 mrd. euron sotakorvaukset hyökkääjävaltiolle.

Suomen valtio eli suomalaiset veronmaksajat korvasivat sosiaalisena ja yritystoimintaan liittyvänä tukena evakoille teoreettisesti laskien 39 % menetyksistä, käytännössä vain kiinteästä omaisuudesta noin 20 %.

Hyökkääjävaltio eli Neuvostoliitto tai sen seuraaja Venäjä eivät ole korvanneet evakkojen tai Suomen menetyksiä. Suomen poliittisen johdon asenne näihin kysymyksiin on poikkeuksellinen. Hallinto kieltää koko ongelman olemassaolon, se haluaa luovuttaa alueet ja kiinteistöt lopullisesti Venäjälle ja hallinto kieltäytyy kaikista toimenpiteistä etsiä ratkaisua asiaan.

Milloin Suomi alkaa tukea evakkojen ihmisoikeuksia?

Suomen valtionjohdon asenne on outo, eikä sen osalta voida puhua oikeusvaltioperiaatteen toteutumisesta. Yhtä outo on valtiojohdon itsepintainen halu (?) pysyä sotasyyllisenä maana, vaikka se väittääkin Suomen olleen syytön.

Suomen johdon ehdottomana velvollisuutena on auttaa kansalaistensa ihmisoikeuksien toteutumista. Yhdysvaltain hallituksen päätös lukuisten muiden maiden korjaustoimien jälkeen on vankka viesti Suomen hallinnolle ryhtyä korjaamaan kansalaistensa ihmisoikeustilannetta.

Lisätiedot: Veikko Saksi

2.12.2009

Jouko Pihon artikkeli Leninin ja Stalinin suur-Suomi -ideasta

Suur-Suomi -ajatus ei ole vain 1920-1940 -lukujen oikeistolainen idea.

Jo ennen Akateemista Karjala-seuraa, IKL:ää (Isänmaallinen kansanliike) ja Lapuan liikettä Lenin esitti Venäjällä huhtikuun lopulla 1917 (siis ennen Suomen itsenäistymistä) tarkasti hahmottelemansa Suomen rajat. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Venäjän (sittemmin Neuvostoliiton) viralliseen johtoon myöhemmin kuulunut henkilö lupasi Suomelle suur-Suomi -alueen luonnonhistoriallisine rajoineen Laatokasta Syväriä pitkin Äänisjärveen ja siitä Vienanmereen niin, että Suomelle kuuluvat Karjalan kannas, Laatokan Karjala, Itä-Karjala (Aunuksen Karjala ja Vienan Karjala), Petsamo sekä Kuolan niemimaa.

Alla Leninin v. 1917 määrittelemät Suomen rajat. Kartta on otettu Vilho Tahvanaisen kirjasta Miksi Suomi ei käyttänyt etsikkoaikaansa? sivulta 291.

Tämän Leninin ajatuksen toisti Stalin kirjeessään Suomen hallitukselle 28.5.1941 eli vähää ennen saksalaisten suurhyökkäystä Neuvostoliittoon 22.6.1940. Stalin pyysi ensin suomalaisilta muutamia sotapalveluksia. Suomalaisten tulisi estää saksalaisia katkaisemasta Muurmannin-Arkangelin rautatielinjaa sekä estää saksalaisia pääsemästä Leningradiin. Jos suomalaiset tekisivät näin eli estäisivät ja hidastaisivat saksalaisten sotatoimia, niin Stalin kirjoitti seuraavan lupauksen: "Kun Suomi näin tekee ja turvaa toiminnallaan Neuvostoliiton pohjoisen rintaman Suomenlahdesta - Pohjoiseen Jäämereen, niin Neuvostoliitto katsoo Suomen omaksi liittolaiseksensa taistelussa saksalaisia vastaan ja sen liiton palkaksi Neuvostoliitto luovuttaa Suomelle kokonaan Suomen sukuisen heimoalueen eli Itä-Karjalan kuin myöskin ne muut alueet, jotka 1940 välirauhansopimuksessa Karjalan kannaksen, Kuolajärven ja Petsamon alueina ovat siirtyneet Neuvostoliiton hallintaan." On myös huomattavaa, että samassa kirjeessä Stalin antoi suomalaisille luvan miehittää Suomen alueen vanhoja rajoja myöten ja jos saksalaisten pysäyttäminen sitä vaatii, niin suomalaiset saivat luvan viivyttää saksalaisia myös suomensukuisella Itä-Karjalan alueella.

Valitettavasti Leninin suur-Suomi -ajatus ei toteutunut.

Valitettavasti Stalin petti Mannerheimille ja Suomen hallitukselle antamansa suur-Suomi -lupauksen. Suomi piti Mannerheimin käskystä ja tahdosta Stalinin ehdoista kiinni: Muurmannin rataa ei katkaistu, vaikka se olisi ollut helppoa, eikä Leningradin saartoon liitytty mukaan, vaikka se olisi voinut ratkaista koko Toisen maailmansodan kohtalon toiseen suuntaan. Mannerheimin ratkaisuja ei ymmärretty, vaan häntä alettiin kutsua vanhuudenhöperöksi mieheksi.

Mannerheim oli kuitenkin rehellinen kunnian mies. Mannerheim oli oppinut luottamaan Staliniin, joka tunsi sympatiaa Suomea kohtaan ja suurta arvostusta Mannerheimia kohtaan.

Kun Stalin kuitenkin petti lupauksensa, Mannerheim oli hyvin pettynyt mies.

Lukemistani kirjoista, ennen kaikkea Vilho Tahvanaisen kirjasta Erikoistehtävä (Mannerheimin salaisena asiamiehenä 1932-1945) ei selviä syytä Stalinin petokseen. Arvelen itse syyksi sitä, että vaikka Stalin oli diktaattori, ei hänellä kuitenkaan ollut kaikkea valtaa. Kun suuri osa nuoremmista kommunisteista, suomalaiskommunisteista ja sotilasjohdosta halusi Suomen rankaisemista Hitlerin rinnalla sotimisesta, niin ei edes Stalin mahtanut asialle mitään, koska hänenkin täytyi pelätä oman henkensä puolesta.

Stalinin ansioksi voidaan ilmeisesti laskea se, että koko Suomea ei miehitetty. En tällä tarkoita, ettei muitakin ansiollisia olisi. Totta kai: Suomen rohkea ja taitava puolustus sekä johdon, upseerien että tavallisen sotilaan toimesta, tykistön tehokas käyttö, uudet panssarintorjuntavälineet Saksasta, Kuhlmeyn tuloksia aikaansaanut saksalainen lentolaivue, Rytin epäitsekäs sopimuksen teko ja sen myötä aseapu Saksasta, kristittyjen rukoukset ja siihen vastauksena Jumalan apu ja varjelus. Näiden lisäksi mukana oli ilmeisesti myös Stalinin halu tehdä edes minimi Suomen hyväksi niissä olosuhteissa, kun muut kommunistit vaativat Suomen murskaamista.

Silloin Stalin on saattanut muistaa lupauksensa Suomen hallitukselle. Stalin on voinut ajatella, että vaikka hän ei voikaan muiden painostuksen takia lunastaa lupaustaan Suomelle Karjalan ja muiden menetettyjen alueiden palauttamisesta takaisin Suomen yhteyteen eikä lupaustaan Itä-Karjalan antamisesta Suomelle, niin hän voi ainakin yrittää estää, ettei koko Suomea miehitetä.

Tässä Stalin onnistui. Stalin kuuluu sanoneen sodan jälkeen: "Niin sankarillisesti itseään puolustavalle kansalle kuin Suomen kansalle kuuluu ilman muuta oikeus itsenäisyyteen."

Palataan kirjoitukseni perusaiheeseen. Sekä Lenin että Stalin näkivät Suomen paljon nykyistä suurempana eli suur-Suomena. Lenin kuoli jo v. 1924 ja hänen työnsä jäi kesken. Lenin ehti kuitenkin tunnustaa Suomen itsenäisyyden. Voi olla, että Leninin ajatuksena oli se, että Suomi muuttuu sittemmin kommunistiseksi ja liittyy osaksi Neuvostoliittoa. Toisaalta on olemassa tietoja vanhan Leninin ajatuksista vähää ennen hänen kuolemaansa esiin tulleessa Leninin testamentissa, joiden mukaan hän nimenomaan kehotti kommunisteja olemaan sotkeutumasta millään tavoin Suomen asioihin.

Oli niin tai näin, Lenin oli hyvin myötämielinen Suomea kohtaan, jossa hän oli saanut ainakin kahdesti turvapaikan omien pakolaisvuosiensa aikana. Tätä samaa sympatiaa Suomea kohtaa Lenin teroitti myös Stalinin mieleen. Uskon, että nämä Leninin puheet vaikuttivat Staliniin koko hänen elämänsä ajan.

Mikä on siis tämän kaiken lopputulema?

Mielestäni tämän kaiken edellä kerrotun johtopäätös on seuraava. Koska suuren naapurimaamme Venäjä/Neuvostoliiton johtajat Lenin ja Stalin ovat luvanneet Suomelle suur-Suomen rajoja, niin idea suur-Suomesta ei ole vain oikeistolainen vaan alunperin vasemmistolainen.
Ja koska Leninin ja Stalinin suur-Suomi -ajatukset eivät ole vielä toteutuneet, niin vetoan Venäjän nykyisin johtajiin, presidentti Medvedeviin ja pääministeri Putiniin, että he ryhtyvät pian sellaisiin toimiin, että Leninin ja Stalinin hahmottelema ja lupaama suur-Suomi voi vihdoinkin toteutua.

Seuratkaamme siis Leninin ja Stalinin viitoittamaa tietä suur-Suomea kohti!

Oikeudenmukainen Jumala, joka viime kädessä säätää kansojen rajat, olkoon meidän kanssamme! Profeetat ovat puhuneet Karjalan ja Itä-Karjalan yhteydestä Suomeen. Stalinkin tunnusti, että kyseessä on suomensukuisten heimojen alue. Tuokoon Jumala heimomme yhteen.

2.11.2009

NEUVOSTOLIITON VAIKUTUS EVAKKOJEN OMISTUSOIKEUTEEN

- NL:n perustuslaki tunsi yksityisomaisuuden
- Omistaminen, käyttöoikeus ja korruptio
- Marxilaisuus halusi tuhota yksityisomistuksen
- Yksityisomistuksen lopettaminen haudattiin 1922
- Hrutshev tunnusti omistuksen
- NL:n perustuslaki mahdollisti omistuksen
- Ortodoksikirkko vaatinut kiinteistöjä takaisin
- Muillakin uskonnollisilla yhteisöillä vaatimuksia
- Inkerin kirkko vaati suomalaisomaisuuden palautusta
- Puolassa korvattu kansallistettua omaisuutta 100 %:sti
- Venäjä ei käsitellyt suomalaisen vaadetta
- Venäjä iskee ulkomaisia omistajatahoja
- Kansainväliset sopimukset tukevat omistusta
- NL ja Venäjä palauttaneet alueita Kiinalle
- Palautus on tahdon asia

NL:n perustuslaki tunsi yksityisomaisuuden

Suomalaisten evakkojen omaisuuden pysyvyys pakkoluovutetulla alueella on paljon keskusteltu kysymys. Väitetään, etteivät evakot enää omistaisi sukujensa maita Neuvostoliitolle luovutetuilla alueilla Petsamossa, Sallassa, Kuusamossa, Karjalassa ja eräillä ulappasaarilla. Perusteeksi sanotaan se, ettei Neuvostoliitossa ollut yksityisomaisuuden käsitettä.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen, Neuvostoliiton perustuslaki tunsi yksityisomaisuuden. Voidaan perustellusti sanoa, että suomalaiset evakot yhä omistavat pakkoluovutetuilla alueilla olevan omaisuutensa, vaikka tämä omistus onkin ollut latenttia yli 60 vuotta. Omistus ei siten ole ollut aktiivista ja toimivaa, eikä omistaja ole päässyt hallinnoimaan omaisuuttaan tai käyttämään omistajan oikeuksiaan.

Seuraavassa on otettu eräitä esimerkkejä, jotka vahvistavat omistusoikeuden pysyvyyteen liittyviä näkemyksiä. Artikkelissa ei tarkastella yksityiskohtaisesti Tarton rauhansopimusta tai Pariisin rauhansopimusta tai niitä varhaisempia kansainvälisiä sopimuksia. Myöskään Porkkalan tai Hangon alueiden palautusta alkuperäisille omistajille ei tarkastella.

Omistaminen, käyttöoikeus ja korruptio

Dosentti Arto Luukkanen esittää mielenkiintoisia selvityksiä Neuvostoliiton historiasta kirjassaan Kuka omistaa Venäjän? (WSOY 2009, lainaukset on merkitty sivunumerolla).

Venäjällä tsaarien aikana kehitys on suuntautunut hallitsijavallan patrimoniaaliseen tulkintaan. Valta ja hallittava alue asukkaineen ja omaisuuksineen nähdään eräänlaisena isänperintönä, johon hallitsijalla on absoluuttinen käyttö- ja omistusoikeus (s. 43).

Tämä sama ajatusrakennelma näkyy edelleen voimakkaasti sekä presidentti Vladimir Putinin että presidentti Dmitri Medvedevin aikana. Nyt ”omistaminen” on välillistä ja hallitsijoiden hyöty toteutuu kaiken kattavan korruption avulla, mikä on suurempaa kuin koskaan aikaisemmin.

Marxilaisuus halusi tuhota yksityisomistuksen

Marxilaisuuden yksi perusajatus oli luoda yhteiskunta, jossa ei olisi lainkaan yksityisomaisuutta (s. 71). Tämän tuli tapahtua asteittain siirryttäessä sosialismiin ja siitä kommunismiin. Vallankumousta seuranneen proletariaatin diktatuurin piti ottaa haltuunsa kaikki tuotantovälineet.

”Kun vastustavat luokat olisi vihdoin tuhottu, voitiin näin syntyneessä sosialistisessa yhteiskunnassa rakentaa kollektiivista yhteiskuntaa. Lopulta kun sosialismi muuttuisi kommunismiksi, häviäisi myös yksityisomistus (s. 72).”

Yksityisomistuksen lopettaminen haudattiin 1922

Neuvostoliitossa oli mahdollista juridisesti omistaa yksityisesti jopa tuotantovälineitä, vaikka kyse oli paremminkin kontrollista. Irtaimen omaisuuden omistaminen oli mahdollista koko neuvostoajan (s. 72). Mutta tämän omaisuuden piti olla mieskohtaista omaisuutta, joka oli hankittu omalla työllä ja jota ei oltu riistetty keneltäkään (s. 73).

28.06.1918 neuvostohallitus julkaisi dekreetin, jolla kiellettiin yksityinen kapitalismi. Marraskuussa 1920 tehtaat otettiin muodolliseti valtion haltuun aina yli 10 hengen tuotantolaitoksiin saakka (s. 82-83).

Vuosien 1921-22 nälänhätä johti siihen, että utopia yksityisomistuksen täydellisestä lopettamisesta oli haudattava. Uusi talouspolitiikka NEP merkitsi viljan pakko-otoista luopumista ja siirtymistä viljaveroon. Veron maksettuaan talonpoika sai käyttää jäljelle jääneen osan vapaasti (s. 86).

Samalla sallittiin yksityisen pienteollisuuden harjoittaminen ja valtio palautti takavarikoituja liikeyrityksiä niiden entisille omistajille (s. 86).

Hrutshev tunnusti omistuksen

1930-luvulla talonpojilla oli maaseudulla oikeus puolen hehtaarin maatilkkuun ja lehmään, mikä tarkoitti yksityisomistamisen hyväksymistä (s. 77). Luukkasen mukaan neuvostotasavalta tavallaan kaatui näihin babuskojen pitämiin yksityisiin lehmiin ja kotiviljelyksiin (s. 94).

Nikita Hrutsevin aikana valtio kevensi ensin talonpoikien yksityisten peltotilkkujen verotusta ja tunnusti heidät omat palstansa merkityksellisiksi (s. 104).

Aleksei Kosyginin aikana 1960-luvulla talousreformia rakentanut professori E G Liberman painotti rahatalouden merkitystä työmotivaatiolle, joten hän välillisesti vahvisti omistusoikeuden merkitystä (s. 108).

NL:n perustuslaki mahdollisti omistuksen

Tohtori Marketta Hornin Dissidentti-sivujen mukaan Neuvostoliiton perustuslait olivat vuosilta 1918, 1924, 1936 ja 1977. Hänen mukaansa Neuvostoliiton 1977 perustuslaissa on yksityisomaisuudesta ja palkkatyöstä säädetty seuraavaa:

§ 11: Yksinomaan valtion omistuksessa ovat: maa, sen uumenet, vesistö ja metsät. Valtiolle kuuluvat teollisuuden, rakennusalan ja maatalouden tuotantovälineet, liikenne- ja tietoliikennevälineet, pankit, valtion järjestämien kaupallisten, kunnallisten ynnä muiden laitosten omaisuus, perusosa kaupunkien asuinrakennuksista sekä muu omaisuus, joka on tarpeen valtion tehtävien täyttämisessä.

§ 13: Kansalaiset voivat omistaa henkilökohtaisia kulutus- ja mukavuus- välineitä, sivuelinkeinon välineitä, asunnon sekä työllä ansaitut säästöt.

§ 17: SNTL:ssä sallitaan vain sellaista yksityistä toimintaa käsiteollisuudessa, maataloudessa, väestöpalvelussa ja muussa toiminnassa, joka perustuu yksinomaan kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä henkilökohtaiseen työhön.

Ortodoksikirkko vaatinut kiinteistöjä takaisin

Omistusoikeus Neuvostoliitossa tulee kiinnostavalla tavalla vahvistetuksi myös Venäjän ortodoksikirkon toiminnassa. Novaja Gazeta 4/2009 käsittelee Jan Toshenkon artikkelissa laajasti Venäjän kirkon taloudellisia pyrkimyksiä.

Hänen mukaansa ”Venäjän ortodoksinen kirkko ei ole koskaan tunnustanut 27. lokakuuta 1917 hyväksyttyä asetusta maasta. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen kirkko ei alkanut välittömästi vaatia maa-alueiden palauttamista. Kirkon oli tyytyminen omaisuutensa osittaiseen palautukseen, maa-alueita palautettiin 300 000 hehtaaria.” (s. 18).

Erityistä oli se, että piispain juhlakokouksessa 2000 hyväksyttiin presidentille osoitettu vaatimus, jossa todettiin: ”... ilman maa-alueiden ja kiinteistöjen palautusta kirkko ei voi oikealla tavalla välittää Jumalan sanaa kansanjoukoille”. Entisiä kirkon maita on yhteensä noin 3 milj. hehtaaria.

Muillakin uskonnollisilla yhteisöillä vaatimuksia

Myös rakennusten osalta kirkko on esittänyt paljon vaatimuksia. Todellisuudessa kirkon vaatimista rakennuksista useita satoja on ollut Pyhän Synodin eli valtiollisen elimen omistamia, ei kirkon (s. 18). Kirkolla on siten runsaasti todellisen omistuksen ohittavia vaateita.

Ortodoksikirkko on suurin kiinteistöjen palautusta vaativa yhteisö, mutta ei lainkaan ainoa. Toshenkon mukaan islamilaisilla yhteisöillä oli ennen vallankumousta omistuksessaan noin 200 000 hehtaaria maata. Buddhalaisilla oli laajoja alueita, samoin juutalaisseurakunnilla ja vanhauskoisilla.

Lisäksi on joukko uskonlahkoja, joilla voi olla omaisuuden palautusvaatimuksia. Jos ortodoksikirkon vaatimuksiin suostutaan (kuten on jo merkittävältä osalta suostuttu), se voi aiheuttaa merkittäviä sosiaalisia vaatimuksia lisää. Artikkelissa on paljon muitakin kiinnostavia tietoja erityisesti ortodoksikirkon taloudellisesta toiminnasta.

Inkerin kirkko vaati suomalaisomaisuuden palautusta

Kotimaa-lehti uutisoi 14.03.2009, että Inkerin kirkko vaatii Suomen kirkon omaisuuden palauttamista Venäjältä. Inkerin kirkko sai vuonna 1991 oikeuden käyttää mm. Viipurin luterilaiselle seurakunnalle kuulunutta kirkkoa, joka on usean miljoonan euron arvoinen kivitalo Viipurin keskustassa.

Kirkko on pyytänyt ministeriötä palauttamaan talon, mutta vastausta ei ole tullut. Venäjän valtion omaisuusvirasto vastaa omistussuhteiden selvittämisestä, mutta se ei ole tehnyt asian hyväksi mitään.

Kotimaan mukaan Venäjällä tuli vuonna 2001 voimaan laki, jonka mukaan uskonnollisilla yhteisöillä on oikeus saada valtiolle pakkoluovutettu omaisuus takaisin. Venäjällä tätä mahdollisuutta on saanut käyttää hyväksi vain ortodoksinen kirkko.

Pakkoluovutetulla alueella on noin 120 kiinteistöä, joita Inkerin kirkko tulee vaatimaan takaisin. Kiinteistöjen yksilöintiin ja selvittämiseen toivotaan tietoja ja apua Suomesta. Olisi outoa, ellei Suomen kirkko auttaisi tässä kysymyksessä Inkerin kirkkoa. Aikanaan päätös kertoo, pätevätkö Venäjällä sen itse laatimat lait.

Puolassa korvattu kansallistettua omaisuutta 100 %:sti

Neuvostoliittoa koskevat myös kiinteistökysymykset Puolassa. Natsit ja kommunistit takavarikoivat ja kansallistivat omaisuutta 1944-62. Puolalaiset oikeusistuimet ovat tehneet päätöksiä, joissa nämä toimet on tuomittu laittomiksi ja omaisuudelle on määrätty 100 % korvausarvo nykyisen markkina-arvon pohjalta.

Puolassa omistuksen pysyvyys on siten itsestään selvä asia. Vaadittavat korvaukset voivat uhata maan taloudellista kestokykyä, minkä vuoksi Puolassa pyritään laatimaan laki, jossa korvaus olisi 15 – 20 % käyvästä arvosta. Puolassa on arviolta 180 000 tällaista kiinteistöä. Osa kiinteistöistä voitaisiin palauttaa.

Romanian hallitus on hävinnyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa (EIT) tusinan oikeustapauksia, jotka liittyvät kommunistisen hallinnon suorittamaan omaisuuden takavarikointiin. Valtava määrä kiinteistöjä, asuntoja, yksityisiä tehtaita, kirkkoja ja maata kansallistettiin vuonna 1948 kommunistien tultua Romaniassa valtaan.

Venäjä ei käsitellyt suomalaisen vaadetta

Suomalainen Kalle Paula on hakenut Venäjältä sukunsa perintötilan palauttamista, mihin Venäjä ei ole suostunut.

Paulan asiamies, asianajaja Kari Silvennoisen mukaan Venäjä on rikkonut Paulalle Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14. artiklassa taattua kansalliseen syntyperään perustuvaa syrjintäkieltoa. Venäjä ei ole antanut suomalaiselle samanlaista oikeudellista asemaa kuin venäläisille, sillä asiaa ei suostuta käsittelemään oikeudessa.

Venäjän oikeuslaitoksen mukaan Neuvostoliitossa ei ollut perimysoikeutta, joten tontin omistus ei ole voinut siirtyä Paulan isältä tämän kuollessa vuonna 1941. Oikeus perusti päätöksensä Neuvostoliiton perustuslakiin vuodelta 1936.

Venäjä iskee ulkomaisia omistajatahoja

Silvennoisen mukaan kansainvälisessä oikeudessa pääsääntönä on se, että valtioiden väliset sopimukset (esim. rauhansopimus) eivät ulota vaikutuksiaan yksityisiin oikeussuhteisiin, kuten yksityiseen maanomistukseen.

Jos valtioiden välinen raja siirtyy, ei tällä ole vaikutusta yksityiseen maanomistukseen. Kaarle Paula (isä) ei lisäksi ollut Neuvostoliiton kansalainen, vaan suomalainen.

Venäjän oikeuden päätös on paha isku kaikille ulkolaisille tahoille, jotka omistavat suoraan tai välillisesti jotain Venäjällä. Venäjän oikeus ei tunnusta ulkomaista perimysjärjestystä. Päätös voi aiheuttaa vakavia seurauksia Venäjälle tehtäviin investointeihin.

Kansainväliset sopimukset tukevat omistusta

Neuvostoliitto oli YK:n jäsen, joten se on ratifioinut mm. YK:n ihmisoikeusjulistuksen 17. artiklassa vahvistetun omistusoikeuden pysyvyyden.

Pariisin rauhansopimuksessa 1947 ei ollut mitään mainintaa omistusoikeuden siirtymisestä Neuvostoliitolle. Ei sellaista ollut Moskovan rauhansopimuksessakaan 1940. Tarton rauhansopimus 1920 sen sijaan toi selvästi esille omistuksen pysyvyyden.

Suomen valtio ei omistusoikeutta olisi yksipuolisesti voinut siirtää, koska se ei demokraattisena maana sosialisoinut evakkojen omaisuutta, eikä mitään omistusoikeuteen liittyvää oikeustoimea tehty.

NL ja Venäjä palauttaneet alueita Kiinalle

Neuvostoliitto luovutti Kiinalle 1991 Habarovskin kaupungin lähellä olevan Damanskin saaren. Venäjä palautti Kiinalle alkuvuodesta 2008 Habarovskin kaupungin lähellä Amur-joessa olevan Tarabarov-saaren ja puolet Bolsoi Ussuriskij –saaresta.

Palautetut saaret ovat osa Priamuryen aluetta. Alue siirtyi Venäjälle 28.05.1858 Aigunin sopimuksella, mutta vahvistus jäi kesken, koska Kiina ei ratifioinut sopimusta. Sitä aiemmin Kiina ja Venäjä olivat solmineet 1689 Nerchinskin sopimuksen, joka liittyi keskinäisiin kauppa-asioihin ja rajojen vahvistamiseen.

Ns. oopiumsodat päättyivät Tianjin sopimukseen 1858 ja Pekingin sopimukseen 1860. Pekingin sopimukseen liittyen Venäjä vaati ja sai Mantsurian pohjoispuolisen alueen. Etelä- ja länsiosa jäivät Kiinalle. Esimerkit osoittavat, että Venäjä on halutessaan kykenevä rauhanomaisesti ratkomaan aluekysymyksiä.

Palautus on tahdon asia

Neuvostoliitossa yksityisomistus oli siten mahdollista, vaikka tavoitteena olikin siirtyä siitä pois. Täydellinen siirtyminen havaittiin mahdottomaksi. Neuvostoliiton utopia romahti. Venäjällä on voimassa perustuslaki, joka sallii yksityisomistuksen. Siihen liittyy joukko rajoituksia, joita ei tässä artikkelissa tarkastella.

Esimerkit osoittavat, että pakkoluovutetulla alueilla olevien suomalaisten kiinteistöjen palauttaminen, kuten koko pakkoluovutetun alueen palauttaminenkin, on täysin tahdon asia. Jos Venäjä haluaa olla oikeusvaltio, se ryhtyy selvittämään kiinteistöjen ja pakkoluovutettujen alueitten palauttamista.

Palauttaminen on toimenpide, joka nostaa Venäjän nykyisen hyvin heikoksi menneen luottamusaseman täysin uudelle tasolle. Se on katalyytti, joka nopeasti kehittää suuren määrän täysin uutta liiketoimintaa ja kanssakäymistä. Luottamus on kaiken inhimillisen yhteistyön edellytys.

Lisätiedot: Veikko Saksi


26.10.2009


Loviisan seudun karjalaisilla syyskokous

 

Loviisan Seudun Karjala-Seura piti syyskokouksensa 25.10.2009 seurakunnan Tikva-salissa. Läsnä oli ennätykselliset 27 jäsentä, mistä monet tuntuivat vilpittömästi iloitsevan kuten siitäkin, että toimintaan oli tulossa uusia ihmisiä mukaan.

 

Esittelykierroksella kävi ilmi, että siinä kun suurimmalla osalla oli juuria Karjalasta, oli Salmista, Kivennavalta, Säkkijärveltä, Sakkolasta, Muolasta ja muilta paikoilta ja myös Suomenlahden saarilta, kuten Lavansaarelta, niin mukana oli myös ei-karjalaisia, jotka olivat tulleet sisään karjalaisuuteen avioliiton kautta. Todettiin kuitenkin, että karjalaisuus asuu sydämessä ja että me olemme ennen kaikkea kaikki suomalaisia.

 

Esko Sipiläinen toi esille sitä, miten karjalaisuus on ollut monin tavoin voimavara Loviisankin seudulla tuoden tänne erilaista tietotaitoa, iloisuutta ja kulttuuria.

 

Kokous sujui asialistan mukaisesti. Tärkein päätös oli uuden puheenjohtajan ja hallituksen valinta.

Loviisan Seudun Karjala-Seuran uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Ritva Malmivuori-Piho. Uuden hallituksen jäseniä ovat: Lahja Kivelä (varapuheenjohtaja), Johannes Karhu, Maila Lund, Jouko Piho, Sari Pitkänen ja Matti Risu.

 

 

Loviisan Seudun Karjala-Seuran uusi hallitus. Vasemmalta Sirpa
Pitkänen, Matti Risu, Johannes Karhu, Lahja Kivelä, Ritva Malmivuori-
Piho, Maila Lund ja Jouko Piho.

 

 

Kolme puheenjohtajaa. Matti Risu, Esko Sipiläinen ja uusimpana
Ritva Malmivuori-Piho.

24.10.2009

Pro Karelian artikkeli 23.10.2009

PETROSKOIN UUSI-KARJALA -RYHMÄ HYÖKKÄSI SUOMEEN

- Venäjän ristiriita heijastuu kansalaisjärjestöihinkin
- Uusi-Karjala –ryhmän hyökkäysuhkaus
- Uusi-Karjala –ryhmä käynnisti hyökkäyksen
- Mikä ryhmän motivaatio hyökkäykseen?
- Ryhmä ei tunne historiaa
- Ryhmä ei vastannut kahvikutsuun
- Suomalaiset haluavat omat alueensa takaisin
- Luottamus ja win-win ovat avainsanoja
- Haluaako ryhmä rakentaa vai tuhoa Tasavaltaa?

Venäjän ristiriita heijastuu kansalaisjärjestöihinkin

Venäjä elää ristiriitaisessa vaiheessa, jossa läntisen yhteistyön tarve on huutava, mutta vielä kovemmin näyttää huutavan tasapuolista yhteistyötä vastustava isovenäläinen aggressiivinen politiikka. Kun finanssikriisin vaikutukset vielä syvenevät Venäjän omien perinteisten ongelmien kanssa, tämä ristiriita tulee ilmeisesti kasvamaan.

Yksi osa Venäjän tämän hetken kehitysvaiheesta on historian uudelleen kirjoittaminen sekä ulkomailla olevien venäläisten suojelu kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla. Puheet alkavat kuulostaa jo siltä, että erään suomalaisen kohudosentin agitaation pohjalta Venäjän armeija tai vähintään FSB:n erikoisjoukot ovat tulossa suojelemaan venäläisten intressejä.

Tästä aggressiivisesta tilanteesta näyttävät myös suomalaiset kansalaisjärjestöt saavan osansa. Venäjällä Petroskoissa toimiva Uusi-Karjala –ryhmä on nettisivuillaan hyökännyt Pro Karelia ry:tä vastaan. Nyt se näyttää siirtyneen uhkauksista käytännön tekoihin.

Uusi-Karjala –ryhmän hyökkäysuhkaus

22.10.2009 klo 13:27 Uusi-Karjala –ryhmä (www.new-karelia.ru) lähetti osoitteesta new-karel@rkmail.ru Pro Karelia ry:lle seuraavan nimettömän mailin:

”Tiedotamme seuraavaa.
Me suljetaan nettisivunne siita syysta, etta jarjestonne esittaa aiheettomia aluevaatimuksia Venajaa kohtaan «prokarelia.net».”

Ja kuinka ollakaan, samana päivänä noin klo 17:30 käynnistyi DoS-hyökkäys Intiassa ja Brasiliassa olevista IP-osoitteista. Hyökkäyksen seurauksena www.prokarelia.net on ollut pois toiminnasta useamman tunnin, mikä on kiusallista, mutta ei mitenkään katastrofaalista.

Uusi-Karjala –ryhmä käynnisti hyökkäyksen

Hyökkäystä voisi ilmeisesti paremminkin kutsua hajautetuksi palvelunestohyökkäykseksi (DDoS), koska sitä toteutetaan useista lähteistä samanaikaisesti (lisätietoa: Wikipedia.

On vähän erikoista saada ensin maili, jossa kerrotaan, että tulemme tekemään rikoksen ja toimimaan internetin sääntöjen vastaisesti. Ja sen jälkeen sitten tämä hyökkäys toteutetaan.

Mikä ryhmän motivaatio hyökkäykseen?

Uusi-Karjala –ryhmän motivaatio tällaiseen vahingon- ja kiusantekoon on kummallinen: ”jarjestonne esittaa aiheettomia aluevaatimuksia”. Ryhmän nettisivuihin tutustuessaan havaitsee, että ryhmä käyttää kovin vapaasti erilaisia negatiivisia käsitteitä. Ilmeisesti ryhmässä ei koskaan ole sen syvällisemmin pohdittu, onko niillä mitään pohjaa.

Sivuilta löytyy mm. väitteitä revansismista, Suur-Suomesta, Tarton rauhan rajojen vaatimisesta, ihmisoikeuksien loukkaamisesta, valloitetuista alueista. Ja tiukasti vannotaan, ettei Karjalan palautus onnistu koskaan.

Mainintoja löytyy myös historian uudelleenkirjoittamisesta, Baltian maiden vapauttamisesta ja venäläisten maanostoista. Aiheet ovat siten ajankohtaisia. Niihin liittyvä tieto on vain kovin valikoivaa ja osin täysin virheellistä.

Ryhmä ei tunne historiaa

Ryhmän olisi hyvä perehtyä todelliseen historiaan ja muistaa, että nimenomaan Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen lähes 70 vuotta sitten ja käynnisti ns. talvisodan Molotov-Ribbentrop –sopimuksen pohjalta. Hyökkäyksen vuoksi Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta.

Neuvostoliitto talvi- ja jatkosodan aikana kykeni moninkertaisesta ylivoimastaan huolimatta valloittamaan vain noin 1/3 siitä alueesta, minkä se rauhanteossa sodanuhkalla sai itselleen. Muut Atlantin julistuksen allekirjoittaneet maat ovat vetäytyneet pakkoluovuttamiltaan alueita, Venäjä ei sitä ole tehnyt.

Asiallisesti toimivat suomalaiset organisaatiot eivät etsi revanssia, vaan ihmisoikeuksia. Eivät ne myöskään tavoittele mitään Suur-Suomea, kaikki sellainen epäily on puhdasta mielikuvituksen tuotetta. Palautusvaatimukset eivät ole perusteettomia, sillä Neuvostoliitto otti alueet väkivalloin rikkoen niin Tarton rauhansopimuksen kuin Hyökkäämättömyyssopimuksenkin.

Ryhmä ei vastannut kahvikutsuun

Erityisesti venäläisten nuorten tulisi oppia katsomaan asioita kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien kannalta, eikä tuijottaa tahallisesti väärennettyyn historiaan tai luoda itselleen utopia- tai uhkakuvia sellaisesta toiminnasta, jota he eivät tunne.

Pro Karelia ry on viime keväänä kutsunut Uusi-Karjala –ryhmän johtajia keskustelemaan kaikista näistä asioista kaikessa rauhassa kahvikupin äärellä. Kutsuun ei ole tullut vastausta. On hämmästyttävää, että tällainen ryhmä ei rohkene esiintyä omalla nimellään tai edes keskustella asioista. Mitä pelätään?

Kuitenkin ryhmä ”uskaltaa” hyökätä nimettömänä ja kiertoteitä käyttäen toisen osapuolen kimppuun. Sellainen toiminta ymmärretään kavalaksi ja alhaiseksi. Se ei täytä alkeistason moraalisäännöksiä. Kuitenkin voisi kuvitella, että ryhmässä on jo hyvin koulutettuja henkilöitä miettimässä Venäjän tulevaisuutta. Tämän tyyppisellä pohjalla jatkettaessa tulevaisuus ei perin kehuttava voi olla.

Suomalaiset haluavat omat alueensa takaisin

Ihmisoikeudet ovat Karjalan palautusta ajavien tahojen puolella. Ei väkivaltaiselle hyökkäykselle ja pakolle pidä antaa minkäänlaista oikeutta ottamaansa alueeseen. Myöskään kuvitelma siitä, että ”minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa”, ei pidä paikkansa.

Pro Karelian toiminta kohdistuu Neuvostoliiton Suomelta pakkoluovuttamien alueitten, Karjalan Kannaksen, Laatokan Karjalan, Sallan ja Kuusamon alueiden, Petsamon sekä eräiden Suomenlahden ulappasaarien palauttamiseen rauhanomaisesti, neuvottelen ja win-win –pohjalta.

Se merkitsee Tarton rauhan rajojen palauttamista. Ennen Neuvostoliiton sortumista monet vannoivat, ettei se koskaan tule kaatumaan, vaan valloittamaan maailman. Ei koskaan on huono perusta silloin, kun asiat hoidetaan huonosti. Venäjän tilanne tälläkin hetkellä on hyvinkin kriittinen monessa suhteessa.

Luottamus ja win-win ovat avainsanoja

Asioita pitäisi tarkastella täydellisesti toiselta kannalta kuin käynnistää hyökkäyksiä sellaisia tahoja vastaan, joiden toiminnasta ei ole tietoa tai joiden kanssa on jostain syystä eri mieltä. Hyökkäys ja aggressiot aiheuttavat pelko- ja pakenemisreaktioita tai vastahyökkäyksiä. Mitä hyötyä sellaisesta lapsenomaisesta käyttäytymisestä on?

Kaikkea ihmisten välistä toimintaa pitäisi aina tarkastella kahden käsitteen valossa: luottamus ja win-win. Ilman luottamusta ei synny yhteistyötä. Kuka luottaa sellaiseen osapuoleen, joka nimettömänä hyökkää toista vastaan? Venäjä kärsii itse eniten aiheuttamastaan luottamuksen puutteesta. Tarvitseeko nuorisoryhmienkin kärsiä? Eivätkö ne osaa ottaa mitään muuta suuntaa kuin aggressiivisen suunnan?

Win-win tarkoittaa sitä, että molemmat osapuolet voittavat. Voittavatko molemmat osapuolet, kun toinen hyökkää? Ei lopulta kumpikaan voita sellaisessa mitään. Molemmat vain häviävät, eniten hyökkääjä, koska hän kadottaa luotettavuutensa.

Haluaako ryhmä rakentaa vai tuhota Tasavaltaa?

Miksi Uusi-Karjala –ryhmä ei linjaa tavoitteitaan uudelleen? Miksi tavoitteeksi ei oteta tasapuolista yhteistyötä? Onko ryhmän tavoitteena Karjalan Tasavallan näivettäminen vai edistäminen? Aggressiivisella toiminnalla kotiseudun mahdollisuuksia pelkästään heikennetään. Se on hyvin itsetuhoista toimintaa.

Käynnistetystä hyökkäyksestä huolimatta Pro Karealia ry ehdottaa yhteisiä keskusteluja luottamuksen ja win-win –ajattelun pohjalta. Onko ryhmällä rohkeutta siihen, vai onko kyseessä totuutta ja ihmisiä pelkäävä ryhmä?

Vain aidon luottamuksen ja monipuolisen yhteisen hyvän eli win-win –toiminnan avulla saadaan myös Karjalan Tasavaltaa kehitettyä kohti parempaa tulevaisuutta. Mikä on Uusi-Karjala –ryhmän rooli siinä toiminnassa? Onko se tuhoaja vai rakentaja?

Lisätiedot: Veikko Saksi

18.10.2009

Kirja-arvio Ilmari Susiluodon kirjasta "Uusi Karjalakirja"

Venäjän tutkija Ilmari Susiluoto julkaisi 10 vuotta sitten Pienen Karjalakirjan, jossa hän toi esille mielenkiintoisen näkökulman, että jos Venäjä luovuttaisi Karjalan Suomelle, se estäisi samalla NATOn laajentumisen pohjoisessa.

Nyt Susiluoto on päivittänyt Uudessa Karjalakirjassaan polttavimpia Karjalaan liittyviä kysymyksiä aina keväälle 2009 asti.

Kirja on äärimmäisen kiinnostava ja lukemaan tempaiseva. Susiluodolla on ollut merkittäviä tapaamisia monien korkean tason henkilöiden kanssa, joilta hän on saanut sellaista tietoa, jota ei julkisuudessa toitoteta.

Faktojen lisäksi Susiluoto viljelee paljon myös huumoria ja osuvat anekdootit ovatkin oleellinen osa kirjan letkeää luettavuutta.

Kirjassa tulee esille sekin, että joidenkin venäläisten nationalistien ja slavofiilisten imperialistien, kuten Duginin, Zirinovskin ja Zjuganovin mukaan, Karjala tulisi liittää osaksi Suomea, mutta samalla Venäjän länsirajan tulisi olla Tornionjoella eli koko Suomi liitettäisiin Venäjään. Ainoastaan Varsinais-Suomi saattaisi jäädä ulkopuolelle.

On kiintoisaa, että tällaiset Suomen valloitussuunnitelmat, joihin liittyy Karjalan palautus Suomelle, ovat hyvin lähellä niitä monia samansuuntaisia profetioita, joita asiasta on eri henkilöille tullut.

Suosittelen lämpimästi Susiluodon uuden kirjan lukemista.

14.10.2009

Tarton rauhasta 89 vuotta -Jouko Pihon kommentointia

Tänään, 14.10.2009, on kulunut 89 vuotta Tarton rauhan sopimuksen allekirjoittamisesta 14.10.1920. Tarton rauha on Suomen tärkein rauha, koska se oli itsenäisen Suomen ensimmäinen rauha, joka määritteli selkeästi uuden valtion rajat, joita Neuvostoliitto lupasi kunnioittaa ikuisesti. Sitä edeltävät rauhat olivat olleet Ruotsin ja Venäjän välisiä rauhansopimuksia.

"Ikuisesti" ei kuitenkaan kestänyt kuin 19 vuotta, niin Neuvostoliitto yritti jo vallata koko Suomea takaisin itselleen.

Sotiemme urhoollisten torjuntataisteluiden ansiosta Suomi säilytti itsenäisyytensä, mutta menetti 12% pinta-alastaan sodan aloittajalle. Menetetyt ja meiltä ryöstetyt alueet kuuluvat kuitenkin Suomelle. Vuoden 1920 Tarton rauhan rajat ovat Suomen oikeat rajat, kuten jalkaväenkenraali Ehrnrooth sanoi 17.12.2003: "Olen sitä mieltä, että rajat, jotka solmittiin Tarton rauhassa, ovat oikeita rajoja, jotka ehdottomasti pitäisi palauttaa."

Tämä Tarton rauhan rajojen palauttaminen lähestyy päivä päivältä eikä mikään voi sitä estää.

10.10.2009

Pro Karelian artikkeli "Karjalan palautus kannattaa" 10.10.2009

KARJALAN PALAUTUS KANNATTAA

- Palautusinvestoinnit 30 mrd. euron luokkaa
- Investointien tuotot ja vaikutukset laskettava
- Luottamus on katalyytti
- Palautuksesta Suomen talousveturi
- Palautus elvyttää itäisen Suomen
- Palautus säteilee positiivisesti Venäjälle
- Jälleenrakentamisen rahoitus ei ole ongelma
- Venäläisväestö luontaisesti vähenee
- Yritystoiminta avainasemassa
- Palautuksen eteneminen
- Venäjän nykytila monitahoinen

Palautusinvestoinnit 30 mrd. euron luokkaa

Karjalan ja muiden Suomelta pakkoluovutettujen alueitten palauttaminen on ajankohtainen aihe. Valtaosa suomalaisista katsoo, että maitten vieminen oli vääryys. Vaikka palautus on merkittävä ihmisoikeuskysymys, se on vahvasti myös talouskysymys – sekä Suomelle että Venäjälle.

Palautuksen taloudellisista rasituksesta ja etenemisestä on mm. tiedottaja Lasse Koskinen ottanut kantaa Lahden alueradiossa ja aiheesta on US kertonut 07.10.2009. Hän päätyi investointiarvioissaan 8 mrd. euron luokkaan, joista kolme mrd. olisi julkisia investointeja.

Realistisempi lähtökohta on arvioida, että julkiset investoinnit ovat 10 mrd. euron luokkaa ja yksityiset 20 mrd. euron luokkaa ensimmäisen 10 vuoden aikana. Merkitseekö palautus tällöin Suomen konkurssia vai kulta-aikaa?

Investointien tuotot ja vaikutukset laskettava

Investointien osalta ei pidä tuijottaa pelkkiä lukuja ja hokea, että kalliiksi tulee, konkurssi tulee. Tällaisen ajatuksen pohjalta jokainen suuri investointi, esim. atomivoimala, merkitsisi konkurssia.

Palautuksen poliittisesti ja taloudellisesti tärkein seuraus on luottamusasteen kohoaminen. Kaikenlainen yhteistyö pohjautuu luottamukselle. Nyt sitä ei liiemmin ole, minkä vuoksi Venäjälle sijoitetaan hyvin nihkeästi ja vain täysin varmoiksi uskottuihin kohteisiin.

Luottamus Neuvostoliittoon ja Venäjään on matalalla, koska näiltä mailta on puuttunut luottamusta herättävät toimenpiteet. Sen sijaan luottamusta rikkovia toimenpiteitä on ollut liian paljon. Yksi niistä on historian väärentämien.

Luottamus on katalyytti

Luottamus on se katalyytti, joka tuottaa keskinäiselle poliittiselle ja liiketoiminnalle täysin uuden tason. Sillä on siten emergenssiä eli täysin uutta luova vaikutus. Tämä merkitsee esim. erittäin merkittävää keskinäisen liiketoiminnan kasvua.

Kun ennen sotia vallinneet luontaiset talousakselit pääsevät vaikuttamaan, Karjalasta muodostuu jälleen lännen portti Venäjälle. Siitä muodostuu Venäjä-liiketoiminnan keskus, jossa myös logistiikalla on Petsamon jäävapaan sataman ohella merkittävä asema.

Palautuksesta Suomen talousveturi

Kun Suomi saa Karjalan, Petsamon, Sallan, Kuusamon ja eräät ulappasaaret takaisin, alkaa niiden ripeä jälleenrakentaminen. Siihen uhrattavat varat eivät ole hukkaan heitettyjä kustannuksia, vaan investointeja.

Noin 30 mrd. euron investoinnit merkitsevät sitä, että palautetusta alueesta tulee Suomen talousveturi. Se antaa työtä ja toimeentuloa suoraan ja välillisesti kymmenille tuhansille ihmisille. Jokainen voi laskea, kuinka suuren elvyttävän ruiskeen palautusinvestoinnit tuovat Suomen kansantalouteen.

Palautusinvestoinnit eivät ole elvytystä sosiaalitukien muodossa. Kun sellainen tuki loppuu, myös tuen vaikutus loppuu. Palautusalueen investoinnit sen sijaan alkavat tuottaa ja generoida uutta yhteiskunnallista liiketoimintaa ja aktiviteettia.

Palautus elvyttää itäisen Suomen

Aluepalautus säteilee suoraan nykyisen itäisen Suomen kehitykseen hyvin positiivisesti. Sen aktiviteettitaso nousee merkittävästi. Raha alkaa kiertää itäisen Suomen liiketoiminnassa siten, että nykyinen rajakauppa osoittautuu suhteellisen pieneksi puroksi.

Palautusinvestoinneilla on koko Suomen talouteen positiivinen vaikutus. Palautus ei ole pois muualta, vaan se on lisäarvo, minkä 45 000 km2 alue ja sen jälleenrakentaminen tuottavat.

Palautus säteilee positiivisesti Venäjälle

Palautuksella on Venäjän talouteen positiivinen vaikutus. Luottamusaseman noustessa yhä useampi sijoittaja rohkenee panostaa Venäjälle. Onhan siellä jotain voimakkaasti muuttunut, kun Venäjä lisäalueiden hankkimisen sijaan on ryhtynyt korjaamaan vanhoja aggressioita.

Erityisen positiivista kehitys on Pietarin metropolille. Jokainen suurkaupunki tarvitsee ympärilleen palvelukehiä, jotka antavat kaupungille lisää elin- ja kasvuvoimaa. Pietari on ollut yksinäinen saareke, johon on kylläkin satsattu valtavasti, mutta jonka ympärillä ei ole mitään kasvua todellisesti tukevaa toimintaa.

Luottamuksen kasvaessa raja väistämättä madaltuu. Tämä puolestaan säteilee Pietarin lisäksi Petroskoin suuntaan. Samoin Etelä- ja Pohjois-Karjalan taloudellinen nousu tuovat varallisuutta myös Venäjän puolelle.

Jälleenrakentamisen rahoitus ei ole ongelma

Jälleenrakentamisen rahoituksen malli on yksinkertainen. Julkiset investoinnit jakautuvat etupainotteisesti 10 vuodelle. Niiden rahoittamiseksi on maailmalta saatavissa kansainvälistä rahoitusta niin paljon kuin tarvitaan.

Suomen valtion tarvitsee kattaa vain pohjariski, Lahden moottoritien kaltaisiin rahoitusjärjestelyihin halukkaita löytyy. Suomi on luotettava maa, jolla ei ole ongelmaa rahoittaa tuottavia investointeja.

Yksityisten investointien osalta jokainen yritys ja talousyksikkö hoitaa itse rahoituksen, kuten yleensäkin. On mielenkiintoista selvittää, olisiko kannattavaa perustaa erillinen Karelia Fund rahoittamaan kaikki Karjalan ja Petsamon järkevät investoinnit.

Venäläisväestö luontaisesti vähenee

Pakkoluovutetulla alueella asuu nyt kokoluokkana 300 000 henkeä. Rajan siirtyessä Venäjä vetää alueelta pois rajajoukkonsa, armeijansa, turvallisuuspalvelunsa ja korkeimmat virkamiehensä. Osa ihmisistä ei varmastikaan halua asua muualla kuin Venäjällä, joten he muuttavat vanhan rajan taakse.

Voidaan arvioida, että alueelle jää noin 200 000 ihmistä. Heistä merkittävä osa on iäkkäitä naisia, koska miesten eliniän odotus on vain 59 vuotta ja nuoret ovat lähteneet etsimään elämisen mahdollisuuksia muualta.

Alueelle jäävät venäläiset eivät ikänsä vuoksi synnytä uusia kansalaisia. Parinkymmenen vuoden kuluttua alkuperäinen venäläisväestö on supistunut verraten vähäiseksi.

Yritystoiminta avainasemassa

Alueella käynnistettävä yritystoiminta on avainasemassa kehityksen jatkuvuuden ja suomalaisen väestön muuton kannalta. Suomalaiset muuttavat yritysten mukana alueelle. Alueelle on mahdollista rakentaa mittava teollisuus- ja kauppakeskittymä esim. Pietarin kupeeseen. Alueella on valtavat mahdollisuudet myös matkailun ja monen muun talouden alan toimintaan.

Suomen todelliset lähimarkkinat yli kaksinkertaistuvat, kun raja Pietarin metropolin vaikutusalueella aidosti madaltuu. Palautettava alue kiinnostaa sekä koti- että ulkomaisia yrityksiä. Molempia kiinnostaa Pietarin alueen lisäksi se, että Karjala on turvallisessa EU-maassa oleva portti Venäjälle.

Kun Venäjän poliittinen ja taloudellinen ilmasto muuttuu, Karjalasta on helppo ottaa askel yli rajan. Tällä hetkellä sen askeleen ottaminen on poikkeuksellisen riskialtista.

Palautuksen eteneminen

Palautuksessa on kyse suuresta asennemuutoksesta, mikä luonnollisesti vie aikaa. Suomessa palautusvalmiuden kehitys on ollut tasaisesti kasvavaa. Vuonna 2000 palautusta kannatti reilut 10 % kansalaisista ja yli 80 % vastusti. Tällä hetkellä voidaan arvioida, että palautus ja vastustus ovat molemmat noin 40 % luokkaa. Kehitys menee selvästi kohti palautusmyönteisyyttä.

Tässä vaiheessa Suomen ei ole mitään syytä ehdottaa Venäjälle palautusneuvotteluja, koska Suomen valtionjohto ja virkakoneisto ei ole lainkaan valmistautunut sellaiseen toimintaan. Kunkin ministeriön on ryhdyttävä osaltaan selvittämään palautuksen vaikutuksia ja tarvittavia toimenpiteitä.

Palautussuunnittelun koordinointi voidaan järjestää esim. pääministerin kansliaan erillisenä toimistona. Selvitystyötä on paljon, mutta positiivisten tulosten aikaansaamisen edestä kannattaa tehdä työtä, eikä vain odottaa, josko se lama joskus loppuisi.

Venäjän nykytila monitahoinen

Palautus voi edetä yllätyksellistäkin vauhtia ja muotoa noudattaen. Venäjällä eletään erittäin turbulenttisia ja epävarmoja aikoja. Maan talous on kireällä ja 50 – 60 miljoonaa ihmistä elää alle alueellisen toimeentulominimin.

Maan johdossa on silovikeistä koostuva klaani, joka tällä hetkellä edistää isovenäläistä geopoliittista laajentumispolitiikkaa. Se on huono pohja ihmisoikeuksien toteutumiselle ja hyville naapurisuhteille. Se myöskin tuhoaa keskinäistä luottamusta vaarallisella tavalla.

Suomen on siitä huolimatta varauduttava esittämään Venäjälle vahva win-win –pohjainen ehdotus, jossa itse palautustapahtuma on se luottamusta lisäävä ja siten win-win –tilannetta voimaperäisesti edistävä tapahtumaketju ja katalyytti. Tilanteet voivat muuttua nopeasti ja ikkunan mahdollinen raottuminen on käytettävä molempien osapuolien hyödyksi.

Lisätiedot:

Karjalan palautus –kirja, Veikko Saksi, Pro Karelia ry, 2005
Karjalan palautus –kirja internetissä
Veikko Saksi

7.10.2009

Lasse Koskisen haastattelu YLEn Lahden radiossa 7.10.2009

     Lasse Koskinen

Luovutettujen alueiden palautuminen Suomelle on vain ajan kysymys. Lasse Koskinen Aluepalautus ry:stä,          http://www.aluepalautus.net/fi/ , uskoo Suomen saavan Petsamon ja Karjalan takaisin jo lähivuosina. Koskinen uskoo Venäjän olevan halukas neuvottelukumppani, mutta Suomen olisi ensin tehtävä selvä pelinavaus.
Suomalainen liikemiesjoukko on yrittänyt hieroa vaihtokauppaa Karjalan palauttamisesta Itämeren kaasuputkea vastaan. Aluepalautus ry:n tiedotusasiantuntija Lasse Koskinen pitää kaupankäyntiyritystä hyvänä.

- Missään tapauksessahan me emme mitään maksa, mutta palauttamisesta voidaan tehdä kauppatilanne. Venäjälle olisi hyötyä esimerkiksi Karjalan jälleenrakentamista, koska se työllistäisi 60 000 ihmistä Pietarin seudulla, Koskinen arvioi.

Koskisen edustama Aluepalautus ry. on valtakunnallinen järjestö, joka ajaa luovutettujen alueiden palautusta neuvotteluteitse.

- Luovutetut alueet pitää saada ehdottomasti takaisin. Myös suurin osa suomalaisista on tätä mieltä hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan, Koskinen muistuttaa.

- Venäläisten neuvottelutapa on se, että viimeiseen saakka sanotaan kiivaasti ei, kunnes sanotaan äkkiä kyllä. Ei suurvalta lähde mitään oma-aloitteisesti tarjoamaan, vaan Suomen pitää tehdä aloite neuvotteluista, Karjala-aktivisti vaatii.

Pietarilaiset liikemiehet ovat Koskisen mukaan toivoneet nopeaa palauttamista, koska he näkevät Karjalan jälleenrakentamisen bisnesmahdollisuudet. Koskisen mukaan suomalaispoliitikot ovat tällä hetkellä suurimpana jarruna hankkeelle.

"Läpimurto kolmessa vuodessa"

Koskiselle Karjalan palauttaminen on vain ajan kysymys.

- Pidän sitä täysin varmana, asia on tosin edennyt hitaasti. Virossa kampanjoitiin parikymmentä vuotta ennen läpimurtoa. Meillä on kampanjoitu pitkään. Veikkaan, että jonkinlainen läpimurto tapahtuu kolmen vuoden sisällä.

Koskisen mielestä pohjoiset alueet pitää liittää Karjalan palauttamiseen. Petsamon alue kaasuvaroineen on taloudellisesti arvokas. Luovutetut alueet ovat Koskisen mukaan Suomelle tavoittelemisen arvoisia.

- Karjalan jälleenrakentaminen maksaisi kahdeksan miljardia, josta yhteiskunnan osuus olisi noin kolme. Loput jää liike-elämän ja asukkaiden maksettavaksi. Alueen metsävarat, kivennäisteollisuus ja matkailumahdollisuudet tekevät sen helposti tuottavaksi.

Alueelle jäävät venäläiset Koskinen näkee potentiaalisena työvoimana.

- Arvion mukaan Karjalaan jäisi 150 000 venäläistä. Jos se koetaan haitaksi, niin sen poistuu 25 vuodessa. Koska saman verran suomalaisia muutti aikanaan Ruotsiin ja heidän lapsensa ovat jo täysin ruotsalaistuneet.

YLE Lahti

_ _ _ _ _ _ _

Jouko Pihon kommentti 7.10.2009

Olen Lasse Koskisen kanssa samaa mieltä siitä, että menetettyjen alueiden palautuminen takaisin Suomelle on vain ajan kysymys.
Koskinen veikkaa jonkinlaista läpimurtoa kolmen vuoden sisällä. Voi hyvinkin olla niin. Joka tapauksessa uskon, että Karjala ja muut luovutetut alueet saadaan takaisin oikealle omistajalleen, Suomelle, viimeistään viiden vuoden sisällä.

Koskisen mukaan suomalaispoliitikot ovat tällä hetkellä suurimpana jarruna hankkeelle. Näin on valitettavasti. Jos minut valitaan ensinnäkin KD:n ehdokkaaksi maaliskuun 2011 eduskuntavaaleihin ja sen jälkeen kansanedustajaksi, tulen puhumaan Karjalan palautuksen puolesta Eduskunnassa ja kaikkialla.

14.9.2009

Professori Pentti Kososen juhlapuhe 13.09.2009 Kuolemajärvi-juhlassa Turun konserttitalossa
 

”HIMMETÄ EI MUISTOT KOSKAAN SAA ...”

- Pitäjäjuhlat ovat eräänlainen pyhiinvaelluskohde
- Kuolemajärvisäätiö säilyttää kulttuuriperintöä
- Yhdessä elämisen oppiminen sivistystason mittari
- Tiedostavatko nuoret 70 vuotta sitten tapahtuneet asiat?
- Molotov-Ribbentrop -sopimus 1939
- Suomea odotti Baltian maiden kohtalo
- Talvisodan ihme syntyi itsenäisyystaistelussa
- Talvisota oli Neuvostoliitolle katastrofi
- Suomalaiset evakot asutettiin Tynkä-Suomeen
- Pika-asutuslaki 1940
- Jatkosodan alku Suomelle suotuisa
- Valtava ylivoima pakotti perääntymään
- Rauhanehdot olivat erittäin kovat
- Maanhankintalaki 1945
- Siirtoväki sai ostaa maata muualta Suomesta
- Paluu Karjalaan on unelma
- Venäjä on antanut Karjalan pääosin rappioitua
- Olemmeko tapahtumamurroksen kohdalla?

Pitäjäjuhlat ovat eräänlainen pyhiinvaelluskohde

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisat kuolemajärveläiset, hyvät juhlavieraat!

On jälleen kerran se juhlahetki, kun te kuolemajärveläiset ystävienne, tuttavienne ja muiden juhlavieraiden kanssa olette kokoontuneet viettämään jokavuotista Kuolemajärvisäätiön järjestämää Kuolemajärvi-juhlaa.

Nämä pitäjäjuhlat ovat erityisesti Karjalan heimolle eräänlainen pyhiinvaelluskohde. Sellainen tämä juhla oli varsinkin niinä aikoina, kun Karjalaan jääneille kotikunnaille ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta päästä. Silloin tehtiin ikään kuin pyhiinvaellusmatka omaan pitäjäjuhlaan, jossa voitiin tavata sukulaisia ja menetetyn kotiseudun tuttavia.

Miten sydäntä lämmittävää olikaan päästä haastamaan heidän kanssaan asioista, joita vain siinä lähipiirissä tunnettiin. Voitiin yhdessä surra raskaita menetyksiä, mutta karjalaiseen tapaan yhdessä myös iloita elämän jatkumisesta uusissa, monesti vaikeissakin olosuhteissa. Usein nuo juttutuokiot päättyivät toteamukseen, että ”Ihan tuli suu hyvän makuiseksi, kun sai sinun kanssasi haastaa”.

Kuolemajärvisäätiö säilyttää kulttuuriperintöä

Tervehdyspuheessaan Kuolemajärvisäätiön puheenjohtaja Kalevi Kettinen palautti mieliimme 70 vuotta sitten alkaneen talvisodan. Hän kertoi myös, miten Kuolemajärvisäätiö tekee vuodesta toiseen arvokasta työtä oman pitäjänsä asukkaiden karjalaisen kulttuuriperinnön säilyttämisessä.

Säätiön työ ei ole ollut vain vanhan säilyttämistä, vaan se on ollut myös uuden luomista, alusta lähtien myös yhteydenpitoa ja paikallisen väestön kanssa rinnan elämisen opettelua.

On tunnettu tosiasia, että karjalaisväestön tulo uusille asuinsijoilleen saattoi aluksi aiheuttaa ristiriitaisiakin tunteita väestöryhmien kesken, mutta vuosien saatossa yhteisymmärrys kasvoi ja kanssakäyminen tuli luonnolliseksi ja itsestään selväksi yhdessä elämiseksi.

Karjalaisten ja paikkakuntalaisten nuorten väliset avioliitot vahvistivat tätä yhdessä elämistä, jossa kaukaisten geeniperintöjen sekoittuminen loi kaikin puolin entistä vahvempia uusia sukupolvia tähän maahan.

Yhdessä elämisen oppiminen sivistystason mittari

Tuon yhdessä elämisen oppiminen on tavallaan ollut myös molemminpuolisen sivistystason mittari. Ne, jotka tajusivat kansaamme kohdanneen yhteisen suuren onnettomuuden ja joilla oli henkistä kykyä tajuta, että syyllisiä syntyneeseen tilanteeseen oli turha etsiä karjalaisesta väestöstä tai paikkakunnan väestöstä, olivat viisaita ja sivistyneitä ymmärryksen sillanrakentajia.

Kuolemajärvisäätiössä on ja on ollut alusta lähtien juuri tällaisia sillanrakentajia. Siksi toivotan Säätiölle jatkuvia menestyksellisiä toiminnan vuosia. Teidän työnne erityisesti karjalaisen kulttuurin säilyttäjänä ja uusille sukupolville siirtäjänä tulee aikanaan kantamaan hedelmää myös sen unelman toteuttamisessa, jonka tulen puheeni lopussa tuomaan esille.

Nyt ajattelin minäkin palata ajassa 70 vuotta taaksepäin, koska silloin alkaneilla tapahtumilla on ollut ratkaiseva merkitys koko isänmaamme kohtaloille

Tiedostavatko nuoret 70 vuotta sitten tapahtuneet asiat?

Tämän juhlan ajankohta antaa mielestäni myös luvan, jopa kehotuksen, muistella lähtökohtia ja joitakin niistä vaikeuksista, joiden kanssa erityisesti siirtoväki joutui ponnistelemaan ja jotka jo seitsemän vuosikymmenen ajan ovat olleet taustalla vaikuttamassa Suomen kansan kohtaloihin ja erityisesti Karjalan heimon elämään.

Nämä tapahtumat ovat saattaneet jäädä kansamme nuoremmilta sukupolvilta oikealla tavalla tiedostamatta. Siksi katson olevan tärkeää tuoda ne tässäkin lyhyesti esille sellaisina kuin ne ovat tapahtuneet, jotta niihin liittyvät muistot eivät kokonaan himmenisi.

Suomessa elettiin 70 vuotta sitten hyvin vaikeaa aikaa. Silloinen suuri naapuri Neuvostoliitto oli esittänyt Suomelle alueiden luovutusvaatimuksia luoteisen rajansa ja erityisesti Leningradin kaupungin turva-alueiksi.

Molotov-Ribbentrop -sopimus 1939

Taustalla oli tietenkin meidän nykyisin hyvin tuntema ns. Molotov–Ribbentrop –sopimus, jossa Euroopan silloisten kahden totalitaarisen valtion diktaattoria, Hitler ja Stalin, olivat päättäneet omien valtioittensa alueiden suurentamisesta.

Tuo sopimus tehtiin 23.08.1939 ja sen salainen lisäpöytäkirja sisälsi Saksan ja Neuvostoliiton välisen etupiirijaon niin, että mm. Baltian maat ja Suomi jäivät Neuvostoliiton etupiiriin. Tässä sopii vain hiljaa toivoa, ettei Saksan ja Venäjän välinen taloussopimus kaasuputken upottamiseksi Suomenlahteen sisällä mitään salaista pöytäkirjaa.

Suomea odotti Baltian maiden kohtalo

Vain viikko Molotov-Ribbentrop –sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen 01.09.1939 Saksa lähti toteuttamaan alueensa laajentamista hyökkäämällä Puolaan. Stalinin puna-armeija yhtyi sotaan pari viikkoa myöhemmin ”vapauttaakseen Puolan puolalaisista fasisteista”, niin kuin propagandistinen termi kuului. Kahden suurvallan hyökkäyssodan tuloksena Puola jaettiin Neuvostoliiton ja Saksan kesken.

Seuraavaksi tuli Baltian maiden ja Suomen vuoro. Neuvostoliitto aloitti Baltian maiden miehityksen perustamalla sinne armeijansa tukikohtia syyskuussa 1939 ja miehitti ne kesällä 1940.

Suomea odotti samanlainen kohtalo. Neuvostoliitto kutsui Suomen poliittisiin neuvotteluihin Moskovaan lokakuun alussa. Noissa neuvotteluissa tuli selväksi, että Suomen tulisi suostua tiettyihin alueluovutuksiin ja tukikohtiin tai edessä olisivat sotatoimet Suomea vastaan.

Näitä tietoja oli tullut kyllä jo aikaisemminkin, mutta niihin ei Suomessa uskottu ja valmistautuminen tulevaan puolustautumiseen jäi nyt aivan viime tinkaan.

Talvisodan ihme syntyi itsenäisyystaistelussa

Kun Suomen poliittinen johto ei suostunut vaadittuihin alueluovutuksiin, hyökkäsi Neuvostoliitto provosoimiensa ”Mainilan laukausten” jälkeen sotakoneistollaan Suomen rajojen ylitse 30. päivä marraskuuta 1939. Oli alkanut talvisota, niin kuin me tuota Neuvostoliiton aloittamaa sotaa kutsumme.

Mitä tuossa sodassa sitten tapahtuikaan! Syntyi ns. ”talvisodan ihme”. Tuossa todellisessa itsenäisyystaistelussa Suomen pieni kansa yhdistyi yhdeksi lujaksi voimaksi, joka alkuhämmennyksen jälkeen pystyi tekemään ylivoimaisen vastustajan koko maan valloittamiseen tähtäävät hankkeet tyhjiksi.

Ankarissa korpitaisteluissa yli kolmekymmenasteisen pakkasen avustuksella vihollisen mies- ja materiaaleiltaan lukumääräisesti moninkertaiset hyökkäysjoukot pysäytettiin ja usein myös tuhottiin. Suomussalmi, Summa, Raate ja Kollaanjoki ovat talvisodan sankaritaistelujen tunnetuimpia paikkoja.

Edellä mainitsemani Summa on yksi Kuolemajärven pitäjän kylä. Karjalan Kannaksen poikki rakennettu Suomen puolustuslinja, Mannerheim-linjaksi kutsuttu, kulki Kuolemajärven pitäjässä noin kolmenkymmenen kilometrin matkan ja muodosti yhden strategisen kohdan juuri Summassa. Siksi siellä käytiin myös talvisodan kovimpiin kuuluvat puolustustaistelut ja Kuolemajärven Summan nimi piirtyi näin lähtemättömästi talvisodan historiaan.

Talvisota oli Neuvostoliitolle katastrofi

Talvisota oli Neuvostoliitolle sotilaallinen katastrofi. Puna-armeija ei saavuttanut sille asetettuja tavoitteita. Suomea ei miehitetty ja isänmaamme itsenäisyys säilyi.

Talvisota oli Neuvostoliitolle myös poliittinen katastrofi. Kansainliitto, nykyistä YK:ta vastaava järjestö, erotti Neuvostoliiton jäsenyydestään. Näin kansainvälinen järjestö selkeästi tuomitsi Neuvostoliiton hyökkäyssodan aloittajana.

Taistelut päättyivät Moskovassa maaliskuussa 1940 sovittuun rauhaan. Talvisodan rauha oli kuitenkin ankara. Koko Vanha Suomi eli Suomen Karjala oli pakosta luovutettava viholliselle, vaikka vain noin yhden kolmasosan siitä Neuvostoliitto hyökkäyssodalla oli pystynyt valloittamaan. Yli neljäsataatuhatta karjalaista joutui evakkotielle.

Suomalaiset evakot asutettiin Tynkä-Suomeen

Kaupunkilaiset ja teollisuuden palveluksessa olleelle väestölle osoitettiin sijoituspaikkakunniksi yleensä kaupungit. Karjalaisesta siirtolaisväestöstä oli tuolloin lähes 60 % maanviljelijöitä tai maataloudesta toimeentulonsa saavia.

Näille väestöryhmille sijoituspaikat pyrittiin osoittamaan maaseutuympäristöön, jossa heille piti antaa mahdollisuus harjoittaa entistä ammattiaan ja ansaita siten elatuksensa.

Pika-asutuslaki 1940

Heti talvisodan jälkeen kesäkuussa 1940 saatettiinkin voimaan ns. pika-asutuslaki. Sen mukaisesti maata viljelleen siirtoväen asuttamiseen käytettiin ensisijaisesti valtion maata, sen jälkeen seurakuntien, kuntien, yhtiöiden ja muiden yhteisöjen omistamaa maata ja lopuksi myös yksityisten omistamaa maata.

Vain suhteellisen harvat karjalaiset ehtivät mukaan pika-asutuslain mukaiseen elämänsä järjestelyyn, sillä jo kesään 1941 mennessä Neuvostoliiton ja Saksan välit olivat kylmenneet niin, että Saksan ja Neuvostoliiton välillä syttyi sota.

Kesäkuun 25 päivänä Neuvostoliitto puolestaan aloitti sodan Suomea vastaan tarkoituksena saattaa talvisodassa kesken jäänyt Suomen valloitus nyt loppuun. Tämän ns. jatkosodan aloitus tapahtui suuntaamalla voimakkaat ilmapommitukset 18 kaupunkikohteeseen Suomessa, mm. Turkuun.

Jatkosodan alku Suomelle suotuisa

Jatkosodan alussa Suomen joukot valloittivat nopeasti talvisodassa Suomen Karjalassa menetetyt alueet ja onnistuivat myös idässä etenemääni kauas Syvärille, Äänislinnaan ja Karhumäkeen. Sotilasstrategisesti eteneminen Itä-Karjalaan luonnollisille vesistöjen mukaisille, helpommin puolustettaville linjoille oli perusteltua.

Sen vuoksi sodan johto ei Suomen joukkoja vanhalle rajalle pysäyttänyt, vaikka siitä silloin syntyikin erimielisyyksiä. Karjalan Kannaksella vanhaa rajalinjaa ei oikeastaan lainkaan ylitetty, vain joissakin kohdin vähäisesti oikaistiin parempien puolustusasemien saamiseksi.

Näihin asemiin myös rintamalinjat pysähtyivät ns. asemasotavaiheessa aina vuoden 1944 kesäkuuhun asti. Silloin 09.06.1944 Neuvostoliiton joukot aloittivat voimakkaat hyökkäykset suomalaisia joukkoja vastaan erityisesti Karjalan Kannaksella.

Valtava ylivoima pakotti perääntymään

Valtavan materiaaliylivoiman edessä suomalaiset joutuvat peräytymään. Kannaksella tapahtui vihollisen suoranainen läpimurto ja Viipurikin menetettiin. Joukot saatiin kuitenkin koottua puolustukseen Tali-Ihantala-Vuoksi –linjalle, ja siihen myös maahan tunkeutujan hyökkäys hurjilla torjuntataisteluilla pysäytettiin.

Talvisodan Suomi taisteli täysin yksin. Ulkopuolinen apu oli vähäistä. Jatkosodan torjuntavoittojen saavuttamiseen tarpeellinen aseapu saatiin Saksasta. Uudet panssaritorjunta-aseet sekä taisteluosasto Kuhlmeyn syöksypommittajat olivat torjunnan onnistumisessa esimerkiksi Tali-Ihantalassa omille joukoillemme suurena apuna.

Jatkosodan taistelujen tauottua syyskuussa 1944 tilanne oli sama kuin talvisodan jälkeen. Rintamalinjat olivat pysähtyneet käytännöllisesti katsoen samoihin asemiin, vaikka Viipuri nyt menetettiinkin. Vain pienen osan, niin kuin talvisodassakin, Karjalan Kannaksesta ja Laatokan Karjalasta Neuvostoliitto oli pystynyt sotilaallisesti valtaamaan.

Rauhanehdot olivat erittäin kovat

Moskovassa tehdyn välirauhan ehdot, jotka sitten Pariisin rauhassa 1947 vahvistettiin, olivat jälleen erittäin kovat. Mm. koko Suomen Karjala, ns. Vanha Suomi ja paljon muita alueita oli pakkoluovutettava Neuvostoliitolle.

Lisäksi tulivat valtavat sotakorvaukset. Suomen oli myös osoitettava valtiollisesta johdostaan ns. sotasyylliset sotaan, jonka Neuvostoliitto oli Suomen valloittamiseksi aloittanut.

Jatkosodan alussa vallattuun Suomen Karjalaan suurin osa karjalaisväestöstä oli palannut takaisin omille kotikonnuilleen jo syksyllä 1941. Tuhotut kodit oli rakennettu uudelleen ja nyt tuli eteen jälleen lähtö ja kaiken jättäminen vieraan haltuun. Yli neljäsataatuhatta karjalaista joutui taas evakkoon.

Maanhankintalaki 1945

Sodan aikana maata oli luvattu myös perheellisille rintamamiehille, sotainvalideille ja sotaleskille sekä heidän perheilleen. Pika-asutuslaki ei tähän laajentuneeseen toimintaan enää soveltunut.

Eduskunnassa hyväksyttiinkin jo toukokuussa 1945 uusi maanhankintalaki. Sen nojalla siirtoväki, sotainvalidit, sotalesket sekä perheelliset rintamamiehet olivat halutessaan oikeutettuja saamaan itselleen maata.

On paikallaan korostaa, ettei yksin siirtoväki vaan lisäksi myös hyvin suuri joukko muita suomalaisia tuli nyt maan saantiin oikeutetuiksi, vaikka he eivät olisi olleet missään tekemisissä maanviljelyn kanssa, eivätkä olleet aikaisemmin omistaneet maata. Tätä ei vieläkään ole yleisesti tiedostettu.

Siirtoväki sai ostaa maata muualta Suomesta

Toisenkin harhakäsityksen haluan tässä oikaista. Erityisesti siirtoväen kohdalla kuulee monasti kerrottavan, että siirtoväki sai täältä sijoituspaikkakunniltaan maata. Lain sanonta ”maan saantiin oikeutettu . . .” antaa helposti kuvan, että maa saatiin ilmaiseksi.

Oikeampi ilmaisu on: siirtoväki sai ostaa täältä maata. Maasta nimittäin jokainen joutui maksamaan valtioneuvoston vahvistaman vuoden 1944 hintatason mukaisen "kohtuullisen käyvän hinnan".

Tiedämme, että hinta oli kohtuullinen, mutta niin olivat myös siirtoväen saamat korvaukset Karjalaan jääneestä ja menettämästään omaisuudesta. Tosiasia on, että karjalainen siirtoväki menetti käytännöllisesti katsoen kaikki esi-isiensä ja menneitten sukupolviensa työn tulokset.

Mutta niin kuin Veteraanin iltahuuto –laulussa sanotaan: ”Ylväänä Karjalan heimo tuskansa kantanut on …”, näin on myös tapahtunut.

Paluu Karjalaan on unelma

Vaikeuksien keskellä nousi karjalaisten mieliin alinomaa ajatus takaisin Karjalaan pääsemisestä. Se oli unelma, johon aluksi vahvasti myös uskottiin. Tuo takaisin paluun unelma vain ei ole toteutunut.

Monet ovat jo täysin menettäneet uskonsa Karjalan palautumiseen ja toiset, jopa karjalaisetkin, eri syistä pelkäävät Karjalan mahdollista palauttamista. Näin erityisesti meidän vanhemman ikäluokan joukossa.

Olen kuullut karjalaisten ikäihmisten sanovan: "Minä en ainakaan sellaisiin oloihin lähde. Siellä on kaikki ihan mahdottomassa kunnossa. Täällä meidän on nyt hyvä olla."

Näinhän tosiasiat meidän useimpien ikäihmisten kohdalla ovatkin. Mutta ei kukaan ole pakottamassa ketään palaamaan siinäkään tilanteessa, että Karjala on jälleen Suomen ja Suomen lakien alainen.

Vanhusväestö, jonka voimat eivät enää riitä uuden elämän aloittamiseen rakkailla synnyinkunnailla, voisi rauhassa seurata nuoren polven työtä Karjalan jälleenrakentamiseksi. Innokkaita Karjalaan lähtijöitä riittäisi, sillä Karjala tarjoaisi nuorelle työikäiselle väestölle ainutlaatuisen mahdollisuuden elämän rakentamiseen ja vaurastumiseen.

Venäjä on antanut Karjalan pääosin rappioitua

Venäjän johto on selittänyt, että meiltä anastettu Karjala on Venäjälle edelleen kaikin puolin hyvin tärkeä alue. Selitystä on vaikea uskoa, koska koko pakkoluovutettu Karjala on vuosikymmenten saatossa päästetty vajoamaan yhä surkeampaan tilaan.

Sotilastukikohdat ja kolhoosit on sieltä käytännöllisesti katsoen kokonaan lopetettu. Viljavat pellot on jätetty oman onnensa nojaan metsittymään. Rakennukset hajoavat tai ne on tarkoituksellisesti hajotettu polttopuiksi tai poltettu paikoilleen.

Väestö on nopeasti vähentynyt, ja alue on autioitumassa muutamia uusrikkaitten huvilapaikkoja lukuun ottamatta. Miten näin voi tapahtua, jos alue on venäläisille tärkeä?

Kuulun niihin suomalaisiin, jotka tosissaan toivovat, että Venäjän ja Suomen aitoja ystävyyssuhteita koetteleva Karjalakysymys otettaisiin maassamme reilusti keskustelun alle. Siihen ei valtiojohtomme, eikä kansanedustajiemme rohkeus näytä kuitenkaan riittävän.

Suomalainen suoraselkäisyys on vielä kadoksissa suomettumisvuosien pelottelun seurauksena. On suorastaan jännittävää seurata, onko tilanne samanlainen nyt uusien ajankohtaisten Suomelle tärkeiden asioiden käsittelyssä, vai ovatko nuo Suomea koskettavat asiat vain ympäristökysymyksiä.

Olemmeko tapahtumamurroksen kohdalla?

Nyt juuri tässä ajassa, 70 vuotta talvisodan syttymisen jälkeen, saatamme olla suuren tapahtumamurroksen kohdalla. On mielenkiintoista odottaa, minkälaista viestiä tuleviin talvisota-tapahtuman muistotilaisuuksiin suurvaltanaapurin taholta mahdollisesti välitetään.

Näiden ajatusten siivittämänä toivotan Teille kaikille vahvaa uskoa isänmaamme valoisaan tulevaisuuteen. Mahdottomaltakin näyttävä asia – unelma - voi olosuhteiden muuttuessa yhtäkkiä olla mahdollista.

Me emme vain saa antaa uusien sukupolvien unohtaa meitä kohdanneita tapahtumia, eikä niihin liittyviä muistoja, vaan ne on saatava jäämään myös nousevan nuorisomme tietoisuuteen kansamme elämään ratkaisevasti vaikuttaneina asioina.

Noiden muistojen säilyttämiseen ja sotiemme sankariveteraanien muistamiseen kehottavat myös meitä syvältä koskettavat Veteraanin iltahuuto -laulun viimeiset säkeet: ”Hoivatkaa, kohta poissa on veljet, muistakaa heille kallis ol´maa. Kertokaa lasten lapsille lauluin, himmetä ei muistot koskaan saa!”

+

Artikkeli on professori Pentti Kososen juhlapuhe 13.09.2009 Kuolemajärvi-juhlassa Turun konserttitalossa. Väliotsikointi toimituksen.

Lisätiedot: Pentti Kosonen

13.9.2009

Markus Lehtipuun kirjoitus "Irakin katastrofi ja Karjalan palautus" 12.9.2009


    Markus Lehtipuu

IRAKIN KATASTROFI JA KARJALAN PALAUTUS

- Irakin ja Karjalan vertailu
- Koulut ennallaan
- Kouluja uudistetaan pienellä budjetilla
- Terveydenhoidon asteittainen parantaminen
- Infra on jo, se pitää vain korjata
- Irakin katastrofi ja Karjalan jälleenrakentaminen
- Karjalan palautus ja realismi
- Karjalaisten sukujen omaisuuden palautus
- Palautuksessa koetaan uusia mahdollisuuksia
- Perikunta voi myös myydä tontin
- Karjalan palautus ja markkinatalous
- Palautuksen tulee taata tasapuoliset mahdollisuudet
- Karjalan palautus voi olla menestys
- Karjalan palautus ja win-win-win

Tämä on Markus Lehtipuun mielipideartikkeli:

Irakin ja Karjalan vertailu

Luin Naomi Kleinin kirjasta The Shock Doctrine Irakia käsittelevän osuuden ja järkytyin perinpohjaisesti. USA:n hallinto, joka uskotteli tuovansa Irakiin vapauden ja demokratian, toikin sinne kaaoksen. Se tuhosi maan korkeatasoisen koulutusjärjestelmän ja teollisuuden, loi suurtyöttömyyden ja esti paikallisvaalit.

Niiden sijaan se toi maahan verovaroin rahoitettuja amerikkalaisia ja muita ulkomaalaisia ”jälleenrakentajia”, jotka kuluttivat valtion rahoja (omaan taskuunsa?), mutta eivät saaneet mitään valmista aikaan.

Entä Karjala? Onko joku suunnittelemassa Suomen vuonna 1944 pakkoluovuttaman Viipurin läänin ja muiden alueiden (Karjala, Salla, Kuusamo, Petsamo, eräät ulappasaaret) "jälleenrakennusta"? Mitä pitää välttää, mihin pitää pyrkiä, kun Karjalaa päästään jälleenrakentamaan? Keskustelua tarvitaan, tässä tuorein lisäys.

Koulut ennallaan

Irakin opetus on se, että paikallisten ihmisten perinteitä pitää kunnioittaa kaikessa. Ulkoa ei voi tuoda demokratiaa, eikä toimivaa koulujärjestelmää.

Karjalan palautuksen jälkeen koulut pitää jättää hetkeksi ennalleen. Oppilailla on oltava tunne jatkuvuudesta. Opettajien tulee pitää työpaikkansa. Muutosten tulee olla varovaisia: palkka nousee asteittain joka kuukausi, kunnes se saavuttaa suomalaisen tason.

Opetusohjelma pysyy ennallaan, mutta siihen lisätään suomen kielen opetusta. Luokkahuoneet pysyvät ennallaan. Muutosten tulee tapahtua asteittain, ja pienellä budjetilla.

Kouluja uudistetaan pienellä budjetilla

Avustusjärjestöjen toimin voidaan kerätä lahjoituksia muualta Suomesta, ja kertyneiden kirjojen ja varusteiden jakelu kouluille tapahtuu avustusjärjestöjen kautta.

Kouluja modernisoidaan pienellä budjetilla: ensin katsotaan, mitä kertyy lahjoituksista, sitten aletaan remontit suurimmasta tarpeesta alkaen.

Näin koululaisten koulutus jatkuu keskeytyksettä, jatkuvat parannukset tuovat optimismia, eikä tämä aiheuta kohtuuttomia kustannuksia julkiselle taloudelle.

Terveydenhoidon asteittainen parantaminen

Shokkihoito on väärä malli, ja siitä Irak on paras esimerkki. Kaikki olemassa oleva terveydenhuollon infrastruktuuri pitää säilyttää aluksi sellaisenaan. Se on paikallisten ihmisten mielestä tuttu ja turvallinen.
Karjalan palautus on humanitäärinen tapahtuma. Se parantaa elävien ihmisten elämän tasoa. Jotta se ei johtaisi muun Suomen konkurssiin, se voidaan tehdä kohtuullisin kustannuksin.

Kohentaminen on aloitettava varovaisesti ja asteittain: ensin normaali päivittäisessä käytössä oleva materiaali tuotetaan muualta Suomesta: Suomessa käytössä oleva hygieniaan ja kertakäyttöön perustuva materiaali parantaa terveydenhuollon tasoa välittömästi, mutta ei tule kohtuuttoman kalliiksi.

Isoja kustannuksia aiheuttavat remontit voidaan tehdä suurimmasta tarpeesta alkaen, jolloin pitkällä aikavälillä terveydenhuolto nousee muun Suomen tasolle ilman shokkivaikutusta, jolla on taipumus vieraannuttaa ihmiset ja aiheuttaa kapinaa, kuten Irakin esimerkki osoittaa.

Infra on jo, se pitää vain korjata

Yleinen harhakäsitys Karjalasta on se, että Karjala olisi roskakasa tai risukkoa. Pieneltä osalta se on sitäkin, mutta hyvin laajana alueena Karjala on kaikkea muutakin. Karjalassa on jo infrastruktuuri. Se on paikoin juuri kunnostettu, paikoin ei. Esimerkiksi osa Karjalan teistä on aivan äskettäin saanut uuden asfalttipinnan.

Viipurissa, Sortavalassa ja muuallakin on korkealuokkaisia, yksityisessä omistuksessa olevia kauppoja, hotelleja, ravintoloita ja asuinkerrostaloja. Ne tulevat pysymään toiminnassa vuosia ja vuosikymmeniä, täysin riippumatta siitä, hallinnoiko aluetta Suomi, Venäjä tai jokin muu valtio.

Karjala ei tarvitse välitöntä shokkihoitoa. Sellainen voisi pahoin järkyttää nykyasukkaiden tasapainon, lietsoa levottomuuksia ja pahimmillaan kasvattaa väkivaltaista vastarintaa.

Maltillinen tie on Irakin esimerkkiin vedoten turvallisin ja se on myös edullinen, eikä aiheuta Suomen konkurssia.

Irakin katastrofi ja Karjalan jälleenrakentaminen

On täysin harhaanjohtavaa kuvitella, että Karjala olisi pakko jälleenrakentaa tyhjästä. Juuri tähän megaluokan erehdykseen perustui Georg W Bushin hallinnon täydellinen katastrofi Irakissa: ensin pommitettiin, sitten irtisanottiin ammattitaitoiset irakilaiset ja sitten tuotiin kaikki muualta.

Karjalan jälleenrakentamisen, kun sellaista joskus päästään toteuttamaan, on toteutettava paikallisesta lähtökohdasta. Demokratiaa ei voi tuoda väkisin alueelle, joka sitä ei halua. Yhtä vähän Karjalaan voidaan viedä 1930-luvun nostalginen Karjala.

Karjalaan voidaan tuoda ihmisoikeudet, suomalaisten sukujen omistusoikeus voidaan palauttaa ja Stalinin anastamille Suomen alueille voidaan tuoda Suomen hallinto, mutta sinne ei voi tuoda mielikuvituksen tuottamaa virtuaalitodellisuutta.

Karjalan palautus ja realismi

Karjalan palautus on toivottavaa kahdesta suuresta syystä: siksi, että se on laittomasti Suomelta viety, ja siksi, että sen palautus palauttaa samalla ihmisoikeudet alueen alkuperäisille asukkaille tai heidän perillisilleen. On paljon muitakin syitä.

Sen sijaan Karjalan palautus ei tarkoita romanttisen virtuaali-Karjalan luomista tälle alueelle. On turha kuvitella, että kylien murteet, perinteet, maalaisidylli tai pienviljelijäperinne koskaan palaavat Karjalaan.

Yhtä vähän on realistista kuvitella, että Karjalasta tulisi pelkkä suojelualue. Sellainen fantasia muistuttaa ruotsalaisten pakonomaista halua peittää hankala Estonia-hylky vedenalaisella betonikerroksella.

Palautuksessa koetaan uusia mahdollisuuksia

Realistinen Karjalan palautus tarkoittaa ainakin kolmen ihmisryhmän kokemaa uutta mahdollisuutta. Ensiksi alueelle jäävät nykyasukkaat näkevät elintasonsa nousun, toiseksi karjalaisten sukujen nuori polvi tarttuu maaomaisuutensa palautuksen myötä mahdollisuuksiin kukin oman intressinsä mukaan.

Ja kolmanneksi muu Suomi, maahanmuuttajineen kaikkineen, tekee omat päätöksensä suhteessa Karjalaa: kuka muuttaa sinne asumaan, kuka investoi, kuka käy vain lomamatkalla.

Karjalaisten sukujen omaisuuden palautus

Karjalan räikein ihmisoikeusrikkomus oli karjalaisten sukujen ikiaikaisten kotien ja kotitilojen riistäminen. Mikään muu ei korvaa tätä rikosta kuin Karjalan palautus, eikä sekään kuin pieneltä osin. Karjalan sukujen oikeudet voi tiivistää yhteen perusoikeuteen: oikeus maapohjaan.

Maapohja käsittää suvusta riippuen kotitalon tontin, peltomaata, metsää ja muita maa-alueita. Näiden maa-alueiden omistus on palautettava suvuille, jotka sitten sopivat keskenään alueiden jaon tai myymisen.

Syntyy tilanteita, joissa suomalainen perikunta omistaa tontin, jossa on venäläisten rakentama talo. Jos talossa on asukkaita, heillä säilyy asumisoikeus toistaiseksi, mutta velvollisuus maksaa vuokraa tontista.

Perikunta voi myös myydä tontin

Suomalainen perikunta voi myös myydä tontin nykyasukkaalle, jolloin se saa rahallisen korvauksen menetyksestään, vihdoinkin todellisen maakaupan muodossa.

Perikunta voi myös odottaa vuosikymmenen, jos asukas on iäkäs, kuten usein on asian laita. Tyhjäksi jäänyt rakennus vapauttaa samalla koko tontin suomalaisen perikunnan käyttöön.

Jos perikunnan maaomaisuus on kokonaan tyhjillään, se voidaan ottaa heti käyttöön. Sen jälkeen se voidaan myydä, jakaa tai käyttää perikunnan oman valinnan mukaan.

Karjalan palautus ja markkinatalous

Irakin esimerkki osoittaa, kuinka ideologinen kapitalismi voi tuhota sekä kokonaisen valtion että alkuperäisen ideologian. Näin ainakin väittää Naomi Klein kirjassaan The Shock Doctrine.

Karjalan palautus on sekä valtion ja siihen liittyvien velvoitteiden asia että yksityisen sektorin mahdollisuus: yksilöille palautetaan ihmisoikeus omaan kotiseutuunsa ja maaomaisuuteen, nykyasukkaat näkevät oman elintasonsa nousun, ja yksityiset yritykset voivat kokeilla liikeideansa menestystä Karjalassa.

Palautuksen tulee taata tasapuoliset mahdollisuudet

Karjalan palautuksen tulee taata kaikille osapuolille tasavertaiset mahdollisuudet yrittää, työllistää ja kilpailla. Tämä tarkoittaa yhtäältä Karjalan nykyisten yritysten oikeutta kilpailla myös palautetussa Karjalassa ja toisaalta Karjalan nykyisten yritysten velvollisuutta maksaa Suomen valtion määräämät verot ja muut maksut. Nämä seikat unohdettiin Irakissa, katastrofaalisin seurauksin.

Markkinatalous Karjalassa voi siis tarkoittaa valtion kasvavia verotuloja, kun nykyiset ja tulevat yritykset laitetaan verovelvollisiksi.

Se tarkoittaa elintason nousua nykyasukkaille ja suomalaisille, kun syntyy lisää työpaikkoja, joista maksetaan palkkaa. Se tarkoittaa maltillisia hintoja, kun kahden kulttuurin yritystoiminta kilpailee hinnoilla ja laadulla.

Karjalan palautus voi olla menestys

Jos Irakin esimerkistä otetaan opiksi, toimitaan maltillisesti, nykyasukkaiden oikeuksia ja perinteitä kunnioittaen, Karjalan palautus voi olla todellinen menestys. Se pelastaa kauniin Karjalan kohti hitaasti kiihtyvää nousua.

Se pelastaa ihmisoikeudet niille, joilta vietiin kotiseutu Stalinin sotaseikkailujen seurauksena. Se nostaa nykyasukkaiden elintasoa.

Se tekee pohjoisen Euroopan strategisimmasta alueesta elinkelpoisen, toimivan ja vauraan alueen, joka sen jälkeen vaurastuttaa sekä muuta Suomea että Venäjää.

Karjalan palautus ja win-win-win

Toimiva, vaurastuva ja houkutteleva Karjala voi vain vaurastuttaa Suomea, joka tarvitsee Venäjää ja Venäjän-kauppaa sekä Venäjää, joka tarvitsee EU:ta ja sen lähintä edustajaa: kokonaista Suomea, jonka alueeseen Karjala on palautettu.

Karjalan palautus on kannatettava hanke, jossa on havaittavissa selkeä win-win-win -sävy. Kaikki voittavat: Suomi, Venäjä ja ennen muuta Karjala.

Lisätiedot: Markus Lehtipuu

27.8.2009

Pro Karelian artikkeli 27.8.2009

MERIVALTAUS AVAA KARJALAN PALAUTUKSEN PATOUMAA

- Karjalan palautus Venäjällä vahvasti esille
- Silvennoinen toivonut venäläisten pyytävän Ahtisaarta välittäjäksi
- Palautuskysymys tulee väkisin esille Suomessa
- Valtausalueen ylityksestä voidaan neuvotella
- Iltalehti: 52 % kannattaa palautusneuvottelujen aloittamista
- Pelko estää poliitikkojen avoimen Karjala-keskustelun
- Kiinteistöjen omistusoikeuden ja rajan palauttaminen
- Palautuksen ydin: luottamus ja win-win-
- Win-win luo pitkän tähtäyksen luottamuspohjaa
- Karjalan palautus avaa paremman tulevaisuuden

Karjalan palautus Venäjällä vahvasti esille

Karjalan palautuskysymys on rävähtänyt 26.08.2009 Venäjällä voimakkaasti esille tiedotusvälineissä, joissa on käsitelty palautusta ja Nord Streamia sekä merivaltausta. Neljän suomalaisen liikemiehen merivaltaushankkeen hankkeen merkitys on ehkä vasta nyt käsitetty merkittäväksi Venäjällä.

Liikemiesten asiamies, asianajaja Kari Silvennoinen kertoo, että keskiviikkona kaivoslupahakemuksen jättäneen liikemies Erkki Sederqvistin kuva oli mm. pietarilaisen lehden etusivulla, asiaa on tuotu esille myös venäläisen radion ja television kautta.

Kerrotaan, että olisi esitetty neuvottelualoite, jossa Karjalan palauttamista vastaan ei merikaasuputken rakentamiselle olisi kaivosvaltauksen osalta esteitä.

Silvennoinen toivonut venäläisten pyytävän Ahtisaarta välittäjäksi

Kari Silvennoinen kertoo, että hän on esittänyt presidentti Martti Ahtisaaren nimen siinä mielessä, että venäläiset voisivat esittää Ahtisaarelle pyynnön ryhtyä välittämään Karjala-asiassa. Hän ei ole keskustellut tällaisesta tehtävästä presidentti Ahtisaaren kanssa, eikä luonnollisestikaan nimeä tätä neuvottelijaksi.

Suomessa Karjalan palautuksen kaltaisista asioista neuvottelevat presidentti ja pääministeri. Miksi Silvennoinen ei esittänyt, että venäläiset voisivat lähettää neuvottelukontaktia presidentti Tarja Haloselle tai pääministeri Matti Vanhaselle?

– Muistamme, miten presidentti Mauno Koivisto suhtautui 1990-luvun alussa Neuvostoliiton Politbyroolta ja presidentti Boris Jeltsinin hallinnolta tulleisiin viesteihin. Muistamme myös, miten presidenttimme ja pääministerimme tarkastelevat kaasuputkea vain ympäristökysymyksenä. Eiköhän tämä selvitä sitä, miksi mieleeni juolahti ensimmäisenä presidentti Ahtisaari?

Palautuskysymys tulee väkisin esille Suomessa

Nord Stream ei tiedotusvälineiden mukaan tiedä mitään tällaisista vaiheista ja ilmoittaa vain, että putken rakentaminen aloitetaan ensi vuonna.

Venäläisten tiedotusvälineitten lisäksi ainakin englanninkieliset uutiset sekä lähes kaikki tiedotusvälineet ovat tarttuneet kaivosvaltaukseen ja Karjalan palautuskysymykseen. Keskustelu Karjalan palautuksesta näyttää räjähtäneen kuumaaksi saman tien.

Tämä kertoo siitä, että Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen, erityisesti viime vuosien aikana, palautuskysymys on yhä enemmän alkanut poukkoilla ihmisten mielissä. Moni haluaa tietää, mistä oikein on kysymys, mitkä ovat sen vaikutukset ja miksi koko asiaa pitäisi enää vuosikymmenien jälkeen käsitellä.

Karjalan palautus –käsitteellä tarkoitetaan kaikkien Neuvostoliiton viime sotien seurauksena pakkoluovuttamien alueitten palauttamista Suomelle ja suomalaisille: Karjalan Kannas, Laatokan Karjala, Sallan ja Kuusamon osia, Petsamo sekä Suomenlahden eräitä ulappasaaria.

Alla olevat kartat havainnollistavat pakkoluovutettuja alueita ja Neuvostoliittoa.

      

Valtausalueen ylityksestä voidaan neuvotella

Asianajaja Silvennoinen on todennut, että vaikka valtaus on Suomen kaivoslain mukainen ja tavoitteena on käynnistää Suomenlahdella kaivostoiminta, voidaan merikaasuputken kuljettamisesta valtausalueen läpi neuvotella Karjalan palautusneuvottelujen käynnistämistä vastaan, mutta ei rahaa vastaan.

Tästä toteamuksesta on käynnistynyt mittava nettikeskustelu, jossa peistä taitetaan Karjalan palautuksen puolesta ja vastaan. Kaivosvaltaajia pidetään isänmaallisina patriootteina ja sankareina tai sitten pahaisina roistoina.

Erityisen mielenkiintoinen on Iltalehdessä oleva nettikysely, johon tätä kirjoitettaessa on vastannut lähes 8 100 ihmistä. Peräti 53 % vastaa myönteisesti kysymykseen: Pitäisikö Karjalasta aloittaa viralliset neuvottelu?

Iltalehti: 52 % kannattaa palautusneuvottelujen aloittamista

Tämä nettitulos osoittaa, että Karjalan palautuskysymys on patoutuma, joka vuosi vuodelta alkaa saada voimakkaampia kannanottoja ja suuremman kannattajakunnan, kun tieto asiasta lisääntyy. Viimeisin varsinainen gallup on tehty lokakuussa 2005, jolloin 36 % toivoi Karjalan palautusta ja 70 % suomalaisista oli valmiita puhumaan Karjalasta.

Keskeinen kysymys on se, miksi palautuskysymys ei katoa, vaikka nykytila on vallinnut yli 60 vuotta ja poliittinen valtiojohtomme on tehnyt ehdottomasti parhaansa dementoidakseen keskustelunkin kokonaan.

Tämä kanonisointi, vaientaminen ja dementointi eivät kuitenkaan tule koskaan täysin onnistumaan, sillä aluemenetykset niihin liittyvine tapahtumineen olivat niin suuri koko kansakuntaa kohtaava ihmisoikeusloukkaus, että se jää vääjäämättä kansalaisten meemeihin (kulttuurigeeneihin) siihen saakka, kunnes asia korjataan. Kyse on siten kansakunnan muistista.

Pelko estää poliitikkojen avoimen Karjala-keskustelun

Palautuskeskusteluakin on pyritty estämään mitä erilaisimmin perustein. Perusteiden takana on pääasiassa ollut pelko. Pelko Venäjän reaktioista, talouden romahtamisesta, miljoonasta venäläisestä tai mafian tunkeutumisesta maahan.

Poliitikot ja lukuisat suomalaiset ovat tämän vuoksi asettuneet puoltamaan Venäjän ”legitiimeiksi” sanottuja oikeuksia. Siinä ilmapiirissä on täydellisesti unohdettu oman kansan perustavaa laatua olevat legitiimit ihmisoikeudet sekä Neuvostoliiton tekemät lukuisat sopimusrikkomukset.

Kyse on paljolti psykologisesta vaikutuksesta, jota venäläisten ja suomalaisten poliitikkojen taholta on propagandana tuotettu. Itse palautuksen substanssiin ei ole uskallettu pureutua lainkaan. Tilanteen erikoisuutta kuvaa se, ettei Suomessa valtiojohto ole tehnyt ainuttakaan kattavaa selvitystä palautuksen vaikutuksista.

Kiinteistöjen omistusoikeuden ja rajan palauttaminen

Pakkoluovutettujen alueitten palautuskysymys kulminoituu käytännössä ensinnäkin YK:n resoluution mukaisiin Pinheiron periaatteisiin eli kaikkien pakolaisten oikeuteen palata kotiinsa ja saada omaisuutensa takaisin. Toiseksi se kulminoituu rajan siirtämiseen takaisin alkuperäisen sopimuksen mukaiselle paikalle. Näiden oikeuksien luulisi jo olevan itsestään selvyyksiä kaikille, niin ei valitettavasti vielä ole.

Kiinteistöjen omistuskysymystä on käsitelty laajasti aikaisemmin. Sekä YK:n ihmisoikeusjulistus että sitä varhemmat ihmisoikeuksiin liittyvät kansainväliset sopimukset olivat yksiselitteisiä siitä, että omaisuuden pysyvyys oli omistajan vahva oikeus. Tämä tuotiin maakohtaisesti esille vahvasti jo Hammurabin laissa noin vuodelta 1760 eKr.

Rajan palauttaminen perustuu siihen, että Neuvostoliitto ja Suomi solmivat ensimmäisen rajasopimuksen 1920 eli Tarton rauhansopimuksen. Neuvostoliiton hyökkäys, joka aloitti talvisodan, oli Tarton rauhansopimuksen, Hyökkäämättömyyssopimuksen ja sen jatkosopimuksen sekä kansainvälisten sopimusten vastainen. Neuvostoliitto erotettiin hyökkäyksen vuoksi Kansainliitosta.

Palautuksen ydin: luottamus ja win-win

Karjalan palautuksen vaikutuksia on käsitelty laajimmin Karjalan palautus –kirjassa, joka ilmestyi Pro Karelian kustantamana 2005. Kirja sai erittäin paljon huomiota myös kansainvälisesti. Se on luettavissa myös netissä tässä linkissä.

Palautuksen toteutuksen perusperiaatteet voidaan kiteyttää kahteen käsitteeseen: luottamus ja win-win. Suomen ja Venäjän – Venäjän ja koko muun maailman – välillä ei voi syntyä aitoa luottamusta, ennen kuin Venäjä tekee aidon tilityksen historiastaan.

Nyt Venäjän suunta on täysin päinvastainen, joten sen seurauksia ei tarvitse ihmetellä. Neuvostoliitto ja Saksa olivat viime sotien syylliset ja käynnistäjät. Käynnistämisen mahdollisti maiden välinen Molotov-Ribbentrop –sopimus 23.08.1939. Saksa on tehnyt tarkan tilin aggressiivisesta historiastaan ja sen vuoksi kunnioitettu ja luotettu maa. Venäjä ei tätä tiliä ole koskaan tehnyt.

Win-win luo pitkän tähtäyksen luottamuspohjaa

Win-win on käsitteenä laaja. Vaikka Venäjä estää erittäin merkittävien rikosten korjaamista, on silti tulevaisuuteen kantavaa viisautta etsiä sellaisia korjausmuotoja, jossa lopulta molemmat osapuolet voittavat. Jos korjaavia toimenpiteitä tehtäisiin väkivalloin tai valtavien menetysten aikaansaamiseksi, siinä olisi erinomainen pohja tuleville ongelmille.

Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palautus on vahvasti luottamusta herättävä win-win –tapahtuma. Palautus on luoteeltaan katalyytti, joka käynnistää paljon positiivista liike- ja yhteistoimintaa maitten välillä. Katalyytin ytimenä on luottamus, mikä on kaiken inhimillisen yhteistoiminnan tärkein elementti.

Palautus investointeineen toimii Suomen talousveturina. Se vetää kansainvälisiä rahoittajia ja yrityksiä Pietarin metropolin ja Venäjän markkinoiden lähelle. Luottamuspula estää tällä hetkellä pääosin sijoittamisen Venäjälle, joten maan tilanne heikkenee nopeasti.

Karjalan palautus avaa paremman tulevaisuuden

Karjalan palautuskysymys on syvästi ihmisoikeuskysymys. Se on myöskin kahden naapurimaan sekä Venäjän ja koko muun maailman luottamusta luotaava kysymys. Se on nyt kuin kivi, joka hiertää molempien maiden päättäjien kengässä.

Yhteisten asioitten hoitaminen, rajan madaltaminen, liiketoiminnan lisääminen ja monet muut hyvät asiat odottavat ratkaisuaan. Niille kannattaa raivata tilaa poistamalla aidon luottamuksen rakentamisen esteet.

Lisätiedot: Veikko Saksi

27.8.2009

Valtteri Varpelan kirjoitus Uudessa Suomessa 27.8.2009 "Karjala-vaatijat paljastivat ehtonsa: Ahtisaari kehiin!"

Karjala-vaatijat paljastivat ehtonsa: Ahtisaari kehiin!

Karjalan palauttamista Venäjältä vaativa suomalainen liikemiesryhmä on paljastanut ehtonsa, jolla se voi vetäytyä Itämeren kaasuputkihanketta viivästyttävästä kaivosprojektistaan.

- Jos Venäjä ottaa yhteyttä presidentti Martti Ahtisaareen ja pyytää häntä toimimaan Suomen ja Venäjän välisenä välittäjänä Karjala-kysymyksessä, niin vedämme asian pois, suomalaisen liikemiesryhmän asiamies, asianajaja Kari Silvennoinen sanoo Uudelle Suomelle.

Venäjä on vaatinut suomalaista liikemiesryhmää luopumaan kaivoslupahankkeestaan, joka on Itämeren kaasuputkihankkeen tiellä. Suomalaisille on tarjottu vetäytymisestä rahaa, mutta tämä ei heille riitä. Karjalan palauttaminen ei kuitenkaan ole ehto kaivoshankkeen perumiselle, yhteydenotto Ahtisaareen riittää.

- Ei laitettu heitä näin mahdottomaan tilanteeseen.

Karjala-taustaisia "monen alan" liikemiehiä

Silvennoisen mukaan kaivoshanketta vetävään porukkaan kuuluu kuuluu neljä kokenutta suomalaista liikemiestä, jotka suhtautuvat myönteisesti Karjalan palauttamiseen Suomelle ja haluavat pysyä poissa julkisuudesta. Kaivoshankehakemuksen jättänyt Erkki Sederqvist on kotoisin Pohjois-Karjalasta. Taustalla on myös venäläinen yhteistyökumppani rahoittajana.

- Tässä on monen alan liikemiehiä. Kaikilla on linkki kaivostoimintaan, mutta vain yhden liiketoimet liittyvät päätoimisesti kaivostoimintaan, Silvennoinen myöntää.

”Tässä on monen alan liikemiehiä”

- Ei ole mitään kohuliikemiehiä, esimerkiksi Nova Groupin liikemiehiä tai vaalirahoittajia, Silvennoinen naurahtaa.

Silvennoinen vakuuttaa, että vuosi sitten jätetty kaivoshankehakemus on tehty vain ja ainoastaan sen takia, että Itämeren pohjasta voisi otaksuttavasti löytyä kaivoskivennäisiä.

Vakuutatko, että hanketta ei ole tehty vain julkisuustemppuna Karjala-kysymyksen takia?

- Ei tehty. Nyt neuvottelutilanteessa asia tuli nopeasti mieleen, Silvennoinen lupaa.

Silvennoinen ei pidä "erityisen realistisena", että Venäjä suostuisi Ahtisaari-vaatimukseen.

- Sitten jatketaan kaivosvaltauksen kanssa. Venäläisillä on kova kiire kaasuputkensa kanssa, mutta sitä he eivät sitten saa nopeasti.

Suomalaiset liikemiehet ehtivät jättää oman kaivoshakemuksensa ennen Nord Stream -yhtiötä, minkä takia Silvennoinen uskoo oikeuden olevan heidän puolellaan. Jos kaivoshakemus sivuutetaan, aikovat he valittaa asiasta kaikkiin oikeusasteisiin. Prosessi veisi vuosia.

- Meidän hintaa ei ruplilla tai dollareilla osteta, Silvennoinen vakuuttaa, ja kiistää että kyse olisi Venäjän kiristämisestä.

Valtteri Varpela

Lähde: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/69855-karjalan-vaatijat-paljastivat-ehtonsa-ahtisaari-kehiin

4.8.2009

Pro Karelian artikkeli 4.8.2009

ONKO KUVA KARJALASTA VINOUTUNUT?

- HS-Vieraskynä käsittelee Karjalan matkailua
- Venäjän Karjala –käsite epämääräinen
- Karjalassa vielä paljon suomalaisjälkiä
- Suomalaisjälkien vähetessä matkailu kasvaa
- Suomalaisilla uskomattoman vahva side Karjalaan
- Karjala ei koskaan katoa suomalaisten mielistä
- Kirjoituksessa käsitellään vain 50 % karjalaisuudesta
- Tutkijat käsittelevät sangen rajallista Karjala-kuvaa
- Suomi kävi useita vapaussotia
- Evakkojen muistot hajanaisia ja valikoivia?
- Suomalaiset juurillaan vahvasti kiinni Karjalassa
- Tutkimus ei näe koko Karjalaa
- Tutkijat unohtavat suomalaisiin kohdistetut vääryydet
- Tutkijoiden suomettunut eli novettunut tila yhä vahva
- Karjalan kokonaiskuva sisältää palautuksen
- Tutkijoiden tarkasteltava Karjalaa laaja-alaisesti
- Karjalan kaikki tasot yhdistettävä tutkimuksessa

HS-Vieraskynä käsittelee Karjalan matkailua

Helsingin Sanomien Vieraskynässä professori Maria Lähteenmäki käsitteli 04.08.2009 pakkoluovutettua Karjalaa otsikolla ”Kuva menetetystä Karjalasta on vinoutunut ja kuvitteellinen”. Artikkelin painopiste on Karjalaan suuntautuvan matkailun tarkastelussa.

Otsikon pohjalta voisi odottaa, että Karjalaa (jolla tässä ilmeisesti tarkoitetaan Karjalan Kannasta ja Laatokan Karjalaa) käsiteltäisiin suhteellisen laaja-alaisena kysymyksenä. Niin ei kuitenkaan ole tehty.

On selvää, ettei lyhyessä artikkelissa ole mahdollista käsitellä laajamittaista asiaa syvällisesti. Eräitä lisähuomautuksia on kuitenkin tarpeen tehdä, koska kuva jää nyt kovin kapeaksi.

Venäjän Karjala –käsite epämääräinen

Kirjoituksessa käsitteen ”Venäjän Karjala” käyttäminen johtaa merkittävään epäselvyyteen. Venäjän Karjalalla yleensä tarkoitetaan Karjalan Tasavaltaa. Sillä ei tarkoiteta Suomelta pakkoluovutettua Karjalan Kannasta ja Laatokan Karjalaa.

Venäjän Karjala –käsitteen käyttäminen herättää samanlaisen asenteellisen kuvan kuin pakkoluovutettu Karjala, mutta vain vastakkaisesta näkökulmasta. Venäjää korostava nimike synnyttää kuvan, että kirjoittaja hyväksyy Karjalan menetyksen ja sen, että alue on nyt ikuisesti Venäjän.

Pakkoluovutetusta alueesta puhuja puolestaan synnyttää kuvaa siitä, ettei hän hyväksy rikollisin perustein toteutettua anastusta ja haluaa Karjalan takaisin. Suomalaisesta näkökulmasta pakkoluovutettu alue vastannee lähinnä oikeaa käsitettä alueen siirtymisestä Neuvostoliitolle ja sen tämän hetken tilasta.

Karjalassa vielä paljon suomalaisjälkiä

Kirjoittajan mukaan Karjalassa on vielä joitakin harvoja suomalaisjälkiä. Jos asia nähdään näin, on näkökyky rajoitettu. Alueella on muistomerkkien ja pääosin tuhottujen hautausmaiden lisäksi edelleen paljon vanhoja suomalaisia rakennuksia, huonosti hoidettuja ja ränsistyneiksi jätettyjä. On myös vanhoja kivirakennuksia esim. Viipurissa. Ne muistuttavat suomalaisuudesta.

Jäljellä ovat myös vanhat suomalaiset tiepohjat. Ennen kaikkea jäljellä on nykyisen käyttäjän piittaamattomuudesta huolimatta paljon ikikaunista karjalaista eli suomalaista luontoa eri muodoissaan.

Vaikka esim. Terijoen kuuluisista hiekkarannoista on viety valtavat määrät hiekkaa Pietarin patoihin, aivan samoin kuin hautakiviä ja rakennusten perustuksia, ei suomalaista luontoa ole kyetty kokonaan tuhoamaan. Suunnattoman paljon on tuhottu, mutta todellista Karjalan suomalaisuutta ei kyetä koskaan tuhoamaan.

Suomalaisjälkien vähetessä matkailu kasvaa

Matkailun vähyyden 1950-luvulta lähtien ymmärtää sangen hyvin, kun ottaa huomioon ne monet rajoitukset, mitä matkustamiseen neuvosto-aikana liittyi. Lisäksi evakkoja ja useimpia suomalaisia järkyttäneet sotatapahtumat olivat kovasti vielä lähellä.

Kirjoittajalla on mielenkiintoinen oivallus: ”Mitä vähäisemmiksi alueen suomalaisjäljet käyvät, sitä suuremmin joukoin sinne mennään”.

On harmittavaa, ettei kirjoittaja tätä oivallusta tarkastele muutoin kuin matkailun yleiseltä kannalta. Aihehan on mitä kiinnostavin. Se pikaisesti kuulostaa kovin ristiriitaiseltakin.

Suomalaisilla uskomattoman vahva side Karjalaan

Miksi Karjalaan mennään yhä suuremmin joukoin? Miksi uudet sukupolvet lähtevät näille matkoille, vaikka kirjoittajan sanoin Karjalassa ei ole mitään suomalaista turistia viehättävää?

Avain löytyy kirjoittajan toteamuksesta: ”Monella on henkilökohtainen, kansallinen tai aatteellinen side rajaseutuun”. Lause on paljon mittavampi ja syvämietteisempi kuin sen jälkeinen teksti osoittaa.

Professori Lähteenmäen arvio siitä, että Karjala muistetaan ja se kiinnostaa vain kesäisin, konkreettisena matkailuaktiviteettina on varmastikin oikea. Kuka haluaisi lähteä heikkoihin majoitusolosuhteisiin, vielä heikommille teille, ankeuden keskelle talvisaikaan? Kokonaisuudessaan arvio on pahasti virheellinen.

Karjala ei koskaan katoa suomalaisten mielistä

Karjalaa ei muisteta vain kesäisin. Karjala on syöpynyt niin syvälle suomalaisten mieleen, ettei se tule sieltä koskaan katoamaan. Noin miljoonalla suomalaisella on juuret tai juuria Karjalassa.

Ehkä useimmille ihmisille tulee jossain vaiheessa tarve perehtyä juuriinsa ja konkreettisesti nähdä, mistä he ovat lähtöisin. Sangen useat kaipaavat juurilleen.

Karjala on siten elimellinen ja pysyvä osa suomalaisuutta. Se on meidän geeneissämme ja meemeissämme (eli ”kulttuurigeeneissämme”). Kirjoittajan mainitsemat inhimilliset tragediat, sodan traumat ja lapsuuden muistot vahvistavat Karjalaa meemeissämme.

Kirjoituksessa käsitellään vain 50 % karjalaisuudesta

Kun kirjoitusta lukee, syntyy vääjäämättä sellainen käsitys, että kirjoittaja on perehtynyt karjalaisuuteen ja Karjalan kuvaan vain Karjalan Liiton pitäjäseurojen ja Joensuussa toteutetun Karjala-tutkimuksen kautta. Häneltä on täysin jäänyt mitalin toinen puoli eli vähintään 50 % asiasta havaitsematta.

Karjalaisuuden ja Karjalaan liittyvän ajattelun syvin olemus ei ole vain kotiseuturakkaus ja nostalgiset muistot. Syvin olemus on halu ja missio saada Karjala ja muut pakkoluovutetut alueet takaisin. Se, mikä meiltä on vääryydellä otettu, on saatava takaisin.

Tätä Karjalan kysymystä eli Karjalan palautusta kirjoittaja ei käsittele lainkaan. Karjala-kuvan muodostuminen ei silloin voi muodostua mitenkään ehjäksi. Tutkitaan vain ilmifunktiosta, sitä osaa Karjalasta, joka kenelle tahansa kulkijalle näkyy hyvin: Karjalassa kesällä matkailevat ihmiset ja kotiseutumuistelot.

Tutkijat käsittelevät sangen rajallista Karjala-kuvaa

Eikö tutkijoita lainkaan kiinnosta se osa Karjalasta, joka käsittelee niitä perusteita, joiden pohjalta alueen vieminen oli suuri vääryys? Ihmisten Karjala-kuvan syntymiselle ja kehittymiselle tällä on suuri merkitys.

Kirjoittaja viittaa poliittiseen muistokarttaan ja epäonnistuneeseen sotaoperaatioon. Onkohan kirjoittaja harkinnut asiaa syvällisemmin? Jos sotaoperaatio oli epäonnistunut, niin mitä mahdollisuuksia Suomella ensinnäkin oli välttää sota? Ei käytännössä mitään muita kuin täydellinen antautuminen.

Oliko pakolla sotaan joutumisen jälkeen operaatio epäonnistunut? Suomen itsenäisyys säilyi, menetettiin kylläkin 45 000 km2 alueita. Koettiin valtavat henkiset, inhimilliset ja taloudelliset tappiot. Silti vapaus säilyi. Sen sijaan hyökkääjävaltio itse tuhosi itsensä myöhemmin.

Suomi kävi useita vapaussotia

Käsitykset muodostuvat pienistä sanoista ja vivahteista. Niiden pohjalta kirjoittaja ei ole oivaltanut sitä, että Suomi taisteli itsenäisyydestään ja vapaudestaan 1918 eli kävi vapaussotaa.

Se kävi uudelleen vapaussotaa talvisodan alettua ja kolmatta vapaussotaansa jatkosodan alettua ja käytännössä neljättä vapaussotaansa karkottaessaan saksalaiset Moskovan määräämien rauhanehtojen mukaisesti.

Olisi suositeltavaa todella miettiä näitä asioita Karjalan yhteydessä laajemminkin.

Evakkojen muistot hajanaisia ja valikoivia?

Kirjoittaja kuvaa evakkojen Karjalamuistoja fragmentaarisiksi, hajanaisiksi ja valikoiviksi. Havainto pitää varmastikin paikkansa, koska jokainen ihminen erityisesti tunteissaan on valikoiva. Jokaisella ihmisellä on hänen omat muistonsa, jotka hän sitten mahdollisesti liittää suurempaan kokonaisuuteen eli kansan historiaan.

Näillä samoilla evakoilla on myös kokonaan toinen puoli sekä havainnoida että luoda kuvaa Karjalasta. Se puoli liittyy Karjalan palautustavoitteeseen. Myös sen osalta ajatukset voivat olla sekaisia, valikoivia ja hajanaisia.

Ajatuksiin voi liittyä toivoa, rakkautta, pelkoa, epätoivoa, mahdollisuuksiin uskomista tai aktiivista hyljeksivää unohtamista. Tunteiden, tietojen ja kokemusten täyttä kirjoa.

Suomalaiset juurillaan vahvasti kiinni Karjalassa

Sitten on vielä oma ryhmänsä ne ihmiset, jotka eivät ole syntyneet Karjalassa, mutta ovat juuriensa kautta kiinteästi sitoutuneet Karjalaan. Tähän ryhmään kuuluu paljon ihmisiä, jotka oivaltavat, ettei Karjalan nykyinen asema ja tila ole oikea, eikä se ole millään tavoin hyvän naapuruuden pohja.

Hyvää naapuruutta, keskinäistä kanssakäymistä ja maitten välisiä suhteita ei voida jatkuvasti rakentaa valheellisen ystävyyden pohjalle. Ystävyyden ja yhteistyön ainoa todellinen ja aito perusta on luottamus.

Uhri ei voi tuntea luottamusta ryöstäjäänsä kohtaan. Sellainen on inhimillisesti mahdotonta.

Tutkimus ei näe koko Karjalaa

Kirjoittaja esittää, että tutkimuksen näkökulmasta kuva Karjalasta on vinoutunut ja kuvitteellinen. Perusteiksi hän mainitsee menetettyjen yhteisöjen epäkohdat, kuten taloudellisen ahdingon, sisällissodan vastakkainasettelun, venäläisten epäasiallisen kohtelun ja ihmisten eriarvoisuuden.

Asetelma on jollakin tavoin hämärä ja puutteellinen. On ongelmallista ymmärtää, mitä menetetyillä yhteisöillä tässä tarkoitetaan. Puhutaanko tässä suomalaisista vai venäläisistä? Kenen taloudellisesta ahdingosta on siten kyse?

Johtuuko taloudellinen ahdinko siitä, että Suomen Karjala on riistetty sen alkuperäisistä yhteyksistä, rikottu luonnolliset taloudelliset akselit tai että Moskova on jättänyt alueen pääosiltaan periferiaksi?

Tutkijat unohtavat suomalaisiin kohdistetut vääryydet

Miten Karjalan kuva ja sisällis- eli vapaussodan vastakkainasettelu liittyvät toisiinsa? Esim. talvisodassa Suomi taisteli yksituumaisesti, niin oikeiston kuin vasemmiston voimin, vapaussodan vaiheet unohtaen. Ei Karjalan kysymys silloin ollut tärkein.

Vielä hämmästyttävämpi on kysymys venäläisten epäasiallisesta kohtelusta. Ei kai kirjoittaja tarkoita, että suomalaisten olisi talvi- ja jatkosodassa pitänyt toivottaa venäläiset lämpimästi tervetulleiksi viemään koko Suomen?

Eikö kirjoittajan ja tutkijan pitäisi olennaisesti enemmän keskittyä siihen epäasialliseen kohteluun, mitä Neuvostoliitto toteutti suomalaisia kohtaan? Kuva Karjalasta on muotoutunut rakkaudesta Karjalaan ja Suomeen, mutta myös neuvostohyökkäyksistä ja niiden seurauksista.

Tutkijoiden suomettunut eli novettunut tila yhä vahva

Miksi suomalaisten tutkijoiden näkökulma ja suuntaus on niin vinoutunut? Syy varmaankin on siinä, että meillä viime vuosikymmenet traditiona on paljolti ollut suhteettoman vahvasti positiivinen neuvostonäkökulma suurvallan legitiimeine oikeuksineen.

Siitä ajattelusta käytetään nimitystä suomettuminen tai ”novettunut tila” (Kauko Parkkisen uusi termi).

Karjalan kokonaiskuva sisältää palautuksen

Jos halutaan tasapuolista tutkimusta Karjala-kuvan selventämiseksi, siihen on otettava kattavammat elementit kuin kesämatkailu, nostalgia, venäläisten väärä kohtelu tai muut vastaavat asiat.

Mukaan on ehdottomasti otettava sotien syyllisyys ja suomalaisten kokemat vääryydet. Karjalan palautusta ja sen perusteita ja oikeutusta on uskallettava käsitellä, eikä yritettävä ylittää aitaa sieltä, missä se on matalin.

Tutkijoiden on turha puhua vinoutuneista kuvista, kun heistä sangen monet parhaansa mukaan yrittävät itse vinouttaa kuvaa jättämällä aivan olennaisia asioita pois. Ei Karjala-kuvaa voida muodostaa ilman menetyksen korjaamista. Karjalan palautus on suomalainen missio, jota ei voi jättää pois.

Tutkijoiden tarkasteltava Karjalaa laaja-alaisesti

Kirjoittajan mainitsee, että tutkijoiden esille tuoma kuva nyky-Karjalasta ei kaikessa realistisuudessaan ... On harmittavaa, mutta tutkijoiden esittämä nykykuva voi olla realistinen vain maantieteellisten, demograafisten ja vastaavien tekijöiden osalta. Se on valitettavan kaukana realistisuudesta kokonaisuudessaan.

Historian ja sen aikana tapahtuneiden suomalaisiin kohdistuneiden vääryyksien osalta kuva on usein kapea, vino ja poliittisesti neuvosto-orientoitunut. Tutkijan kannattaa miettiä siltä osin omaa asennettaan.

Nykyisellään moni tutkija tekee poliittista työtä kotimaataan vastaan unohtamalla Karjalan kuvan syvimmän osan, palautustoiminnan ja sen perusteet. Vastaavasti moni kuvittelee olevansa realisti keskittäessään mahdollisimman negatiivisen, kauas ohi tasapuolisen tai objektiivisen, tarkastelun omaan maahansa.

Karjalan kaikki tasot yhdistettävä tutkimuksessa

Kun nämä eri tasot saadaan yhdistettyä, alkaa syntyä oikea kokonaiskuva Karjalasta. Se olisi paljon rikkaampi kokonaisuus kuin ”harhailu rajaseudun suomalaistalojen raunioilla” tai neuvostopoliittisessa, usein yhä pelon sävyttämässä asenneilmastossa.

Karjala on tunteineen, rakkauksineen ja oikeuksineen Suomelle kuuluva rikkaus.

Lisätiedot: Veikko Saksi


9.7.2009

Pro Karelian tiedote 08.07.2009

SUOMALAINEN SYYLLISYYSSYNDROOMA

Suomalaisessa luonteessa on usein taipumus aiheetta syyllistää itsensä. Siitä koetaan jonkinlaista suolaisenmakuista, itseä ruoskivaa ylpeyttä ja kuvitellaan, että nyt olemme isänmaallisia ja ennen kaikkea rehellisiä. Useimmiten olemme ajattelukyvyttömiä propagandan uhreja.

Esimerkki syyllisyyssyndroomasta valaissee asiaa. Moottoripyöräjengi hyökkää yllättäen kotiisi, tappaa osan perheestäsi ja varastaa tavarat. Saat vaivoin ajettua heidät pois, mutta osalle tontistasi he linnoittautuvat.

Jengi vaatii sinua, perhettäsi ja omaisuuttasi valtansa alle. Et suostu ja se hyökkää uudestaan. Olet huutanut naapurin miestä haulikon kanssa apuun. Saattekin ajettua jengin pois mailtasi.

Seisotte jengin ison rakennuksen lähellä, mutta ette hyökkää tai ammu sinne. Jengi hakee lisäväkeä ja joudutte perääntymään. Jengi tuhoaa naapurisi ja osan perheestäsi ja ottaa osan maistasi itselleen.

Sitten iskee morkkis. Tuli puolustettua, tuli hyökättyäkin, tuli käytyä jengin tontin puolella, tuli seisottua jengin talon lähellä, tuli aiheutettua hyökkääjälle vahinkoja. Minä itsehän se olenkin syyllinen, kun en heti kaikkeani antanut jengille.

Päätät tuomita vanhimman poikasi syyllisenä vankilaan. Päätät maksaa huikeat korvaukset jengille. Päätät olla hyvä ja luotettava naapuri ihan siitä riippumatta, mitä jengi tekee.

Entä sitten? Jengin jatkuva painostus. Ikuinen epäluulo, luottamuksen puute. Jengi uhoaa, mutta lopulta tuhoaa itsensä. Jäljelle jääneet perustavat uuden jengin ja kohta alkaakin uusi uho. Mitä teet? Vakuutat ystävyyttä ja oivia suhteita. Heikennät puolustustasi. Annat lahjuksia. Vannot, ettet ikinä vaadi omiasi takaisin. Olet maailman paras naapuri.

Suomessa on käynyt siten, että syyllistetään ne ihmiset, jotka haluavat korjata vanhat vääryydet. Rauhan ja yhteistyön rakentajia kutsutaan sodanlietsojiksi. Yhteistyötä ei kuitenkaan voi rakentaa epäluottamuksen ja korjaamattomien rikosten päälle.

Pelko vääryyden korjaamisesta on niin suuri, että asiat kanonisoidaan, niistä vaietaan. Vaikeneminen on vahva kannanotto. Valtiojohtomme ottaa jatkuvasti erittäin vahvasti kantaa moniin asioihin. Ei vain sotasyyllisyyteen tai Karjalan palautukseen, mutta myös vanhusten heikkoon hoitoon, lasten pahoinvointiin, pankkikriisin suurimpiin rikoksiin ja mielenterveysongelmien lisääntymiseen.

Mielenterveysongelmien lisääntyminen ei ole ihme, kun totuuden puhuminen on kielletty, totuus on suurin loukkaus. Valheesta ja valheelle perustuvasta ystävyydestä on tehty hyve.

On suomalaisten onni, että eurooppalaisella tasolla asenneilmasto on jo muuttumassa. Se on muuttumassa Suomessakin, mitä osoittavat lukuisat Uuden Suomenkin blogikirjoitukset. Kykenevätkö suomalaiset päättäjät muuttumaan?

Tämä juttu on julkaistu myös Uusi Suomi -blogissa 08.07.2009. Mahdollisen keskustelun toivotaan tapahtuvan blogissa.
http://karjala.blogit.uusisuomi.fi/2009/07/08/suomalainen-syyllisyyssyndrooma/

7.7.2009

Markus Lehtipuun Uudessa Suomessa 2.12.2008 julkaistu artikkeli "Karjala tulisi palauttaa"

Karjala tulisi palauttaa

Karjala ei ole se unohdettu asia, jollaisena monet tahot haluavat sen esittää. Sen sijaan se on tukahdutettu iso asia.

Karjala tulisi palauttaa Suomelle lukemattomista syistä, muun muassa siksi, että Suomi on ainoa emämaastaan irtautunut uusi valtio, jonka tunnustettuja, laillisia alueita entinen emämaa on sodilla, sopimusrikkomuksilla ja uhkavaatimuksilla itselleen anastanut. Se on tappava, etnisiä puhdistuksia toteuttava ennakkotapaus, jollaista ei tässä maailmassa saa sallia.

Karjalan palautus toisi ihmisoikeudet alkuperäisasukkaille, oikeudenmukaisuuden kahdenvälisiin suhteisiin naapurimaiden kesken, täystyöllisyyden ja sitä kautta vaurastumista suomalaisille, luottamuksen Venäjän ja Suomen suhteisiin, ratkaisuja Suomen puupulaan, biokasvien saatavuuteen ja kallistuvien elintarvikkeiden tuotantoon sekä runsaasti muita hyötyjä.

Karjalan palautus nostaisi nyt alueella asuvien venäläisten elintasoa, rakennettujen datshojen arvoa ja Pietarin asukkaiden mahdollisuutta laadukkaaseen vapaa-ajanviettoon ja ostosmahdollisuuksiin lähiseuduilla.

Karjalan palautusta kannattavia luokitellaan, leimataan ja mustamaalataan ihan periaatteenkin vuoksi – sen periaatteen, ettei Suomella ole samoja valtiollisia oikeuksia kuin kaikilla muilla itsenäistyneillä mailla, tai että Venäjä joka tapauksessa saa tehdä ihan mitä se itse haluaa, tai että leimaamalla muita voi tavallinen rivikansalainen ansaita lisäpisteitä muilta suomettuneilta, Venäjältä tai oletetuilta mielipidejohtajilta.

Karjalan palautuksen kannatus ei ole automaattinen tie Karjalan palautukseen. Ei mikään mielipide johda automaattisesti ongelman poistumiseen.

Mielipiteitä ilmaistaan arvojen tai moraalisen kehikon rakennuspalikkana. Karjalan anastaminen itsenäiseltä monipuoluevaltiolta oli niin räikeä rikos, että sitä on vastustettava jo arvopohjalta.

Jos mitä tahansa kiistakysymystä (Karjalan palautuksesta, maahanmuutosta, seksuaalivähemmistöistä, ilmastonmuutoksesta, evoluutiosta) pidetään väkisin predestinoituna yhtenä ainoana totuutena, on jo periaatteen vuoksi annettava vastakkaista käsitystä edustava kannanotto. Tämäkään kannanotto ei edusta edes lausujansa näkökulmasta koko totuutta, vaan arvopohjaista, tasapainottavaa moniarvoista keskustelukulttuuria.

Kannanotto Karjalan palautuksen puolesta on vaatimus siitä, että Suomi olisi oikeusvaltio, luotettava tekijä kansainvälisessä politiikassa ja omien kansalaistensa etua ajava suvereeni valtio.

Karjalan palautusta kannattava toivoo, että Suomi tunnustaisi oman historiansa, omat rajansa ja omat sopimukset sellaisena kuin ne ovat itsenäisen Suomen alusta alkaen tapahtuneet. Suomen on itsensä muistettava, että Suomi itsenäistyi kokonaisena, Karjala, Itä-Salla ja Itä-Kuusamo osana Suomea. Suomen on itsensä tunnustettava ne rajat, joissa Suomi suvereenit ensiaskeleensa otti. Suomen on itse muistettava Tarton rauhansopimus tai hyökkäämättömyyssopimus vuodelta 1932.

Siksi: Karjala olisi palautettava.
 

23.6.2009

Pro Karelian artikkeli 23.6.2009

KUISMA: LÄHES PUOLET KANNATTAA KARJALAN PALAUTUSTA

- Kuisma käsitteli liiton kesäjuhlilla palautusta
- Laukkanen tarkasteli palautusta laajemmassa perspektiivissä
- Liitolla kaksi päätarkoitusta: kulttuuri ja palautus
- Karjalan kysymys on kiertoilmaus
- Palautusjärjestöt pitäneet palautusta esillä
- Liiton johdon poliittisuus puntarissa
- Liitto on kansalaisjärjestö, ei poliittinen elin
- Liitto ei voi jättäytyä valtiojohdon taakse palautusasiassa
- Kuisman puhe oli selkeä linjapuhe
- Ilman palautustavoitetta ei olisi elinvoimaista liittoa
- Liiton uusi panos palautuksessa on merkittävä
- Karjala on vielä osa Suomea

Kuisma käsitteli liiton kesäjuhlilla palautusta

Karjalan Liiton kesäjuhlat kokosivat kesäkuun puolivälissä Kuopioon mittavan määrän juhlaväkeä, joka erityisesti kansallispuvuissaan näkyi uljaana kokonaisuutensa.

Kesäjuhlien keskeisissä puheissa on harvemmin tuotu jotain todella uutta esille. Tänä kesänä tuotiin. Erityistä huomiota kiinnitti liiton 1. varapuheenjohtajan Risto Kuisman hyvän selkeä ja tasapuolistava puhe. Se käsitteli pääosin liiton sääntöjen 2 pykälää eli liiton toiminnan tarkoitusta. Kuisman puhe kokonaisuudessaan Karjalan Liiton internet-sivuilla.

Liiton puheenjohtaja Markku Laukkasen puhe käsitteli laajemmassa perspektiivissä liiton historian lisäksi suomalaisten itsetilityksen tarvetta. Laukkasen puhe kokonaisuudessaan Karjalan Liiton internet-sivuilla.

Laukkanen tarkasteli palautusta laajemmassa perspektiivissä

Laukkasen mukaan ”voimme käydä samanlaisen tuntoja puhdistavan kansalaiskeskustelun suhteessa toiseen maailmansotaan, sen rauhanehtoihin, Karjalan menetykseen ja sen jälkeiseen aikaan kuin mikä on käyty niin monessa muussakin eurooppalaisessa maassa. Tämä keskustelu on Suomessa monin osin käymättä, nyt on sen aika.”

Puheessaan Laukkanen totesi, että ”Nyky-Venäjä on pyyhkinyt pois Suomen itsenäisyyden ajan 1917-1944 Karjalassa. Mekin tarvitsemme avoimen puhdistavan itsetilityksen sodan jälkeiseen aikaan. Suomessa sotasyyllisiksi tuomittujen muodollinen maineenpuhdistus on nähtävä osana kansakunnan syyllisyyden purkamista ja maineenpuhdistamista. Myös Karjalan menetystä ja karjalaisten sodan jälkeistä historiaa tulee tutkia laaja-alaisesti ja puhua siitä."

EU-vaalien aikaisissa haastatteluissa (esim. Karelia Klubi –lehti 20, sivu 11) puheenjohtaja Laukkanen toi näitä asioita vielä vahvemmin esille. Ko. artikkeli on hyvä lisäselvitys liittojuhlan laaja-alaisempaan puheeseen.

Liitolla kaksi päätarkoitusta: kulttuuri ja palautus

Varapuheenjohtaja Kuisman puhe perustui pitkälti liiton säätöjen tarkoituspykälään. ”Liitolla on sääntöjensä mukaan kaksi päätarkoitusta: karjalaisen kulttuurin vaaliminen ja Karjalan kysymys. Karjalan kysymyksellä tarkoitetaan menetetyn Karjalan palauttamista.”

Eriävät mielipiteet siitä, tulisiko liiton toteuttaa tarkoituspykälänsä molempia momentteja ja miten erityisesti Karjalan kysymyksen tarkoitusta tulisi toteuttaa, ovat vaihdelleet melkoisesti. Tuskin kukaan on erimielinen siitä, etteikö karjalainen kulttuuri kuulu ehdottomasti liiton toimintaan.

Kuisman käsitys asiasta on selkeä: ”Karjalaisten piirissä ja myös Karjalan Liitossa käydään välillä kiivastakin keskustelua siitä, onko liitto kulttuurijärjestö vai palautusjärjestö. Karjalan Liitto ei ole kumpaakaan, vaan se on molempia; sekä karjalaisen kulttuurin vaalija että Karjalan palautuksen edistäjä.”

Karjalan kysymys on kiertoilmaus

Karjalaisen kulttuurin ja Karjalan palautuskysymyksen vaaliminen eivät ole millään lailla ristiriidassa keskenään, mikä Kuismankin puheesta tulee yksiselitteisesti esille.

Nimitys Karjalan kysymys on jossain määrin harhaanjohtava. Kuisma selvittää, että ”Sodan jälkeen ja Neuvostoliiton aikana Karjalan palautus oli niin arka asia, ettei Karjalan Liitto tohtinut puhua siitä oikealla nimellä, vaan käytti termiä Karjalan kysymys”.

On Karjalan kysymys –ilmaisun käyttämiseen toinenkin syy. Suomalaisille rekisteriviranomaisille Karjalan palautus on edelleen niin arka asia, ettei Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin hyväksytä sellaista tarkoituspykälää. Tämä testattiin muutama vuosi sitten Karelia Klubi ry:n perustamisvaiheessa.

Palautusjärjestöt pitäneet palautusta esillä

Puheessaan Kuisma viittasi palautusjärjestöihin, joiden perustaminen ”on jonkin verran synnyttänyt vastakkaisasettelua kulttuurikysymysten ja palautuksen kesken”. Ehkä kyse ei niinkään ole palautuksen ja kulttuurin asettamisesta vastakkain, vaan ensisijaisesti siitä, että Karjalan Liitto harkitusti siirsi koko Karjalan palautuskysymyksen syrjään, eikä tuonut sitä mitenkään esille.

Tällöin puuttui se luonnollinen tasapaino, mikä liiton toiminnassa oli aina ennen ollut. On siten luonnollista, että karjalaisuuden syvimmästä olemuksesta ja tavoitteesta eli omien alueiden takaisin saamisesta huolestuneet ovat halunneet tuoda tämän asian esille.

Voidaankin sanoa, että on nimenomaan palautusjärjestöjen ansiota se, että muutos asenteissa on tapahtunut. Tämän Kuismakin on havainnut: ”Vielä muutama vuosi sitten valtakunnan päälehti ei julkaissut juuri mitään Karjalan kysymykseen liittyvää. Nyt tiedotusvälineet ovat avautuneet.”

Liiton johdon poliittisuus puntarissa

Puheessaan Kuisma kosketteli liiton johdon poliittisuutta. Hän näki sen lähinnä myönteiseksi tekijäksi: ”Karjalan Liiton perustajat näkivät välttämättömäksi, että liiton johdossa on kattava edustus paitsi alueellisesti niin myös poliittisesti. Alusta alkaen liiton johdossa on aina ollut henkilöitä kolmesta suurimmasta eduskuntapuolueesta; keskustasta, kokoomuksesta ja sosialidemokraateista. Tätä linjaa on jatkettu tähän päivään asti.”

Tämä on Kuisman mukaan johtanut siihen, että ”Tämä laaja poliittinen edustus on myös auttanut liiton työtä: liittoa on kuunneltu ja sillä on ollut valmiit vaikutuskanavat eduskuntaan, hallitukseen ja maan ylimpään poliittiseen johtoon”.

Liitto on kansalaisjärjestö, ei poliittinen elin

Mitalilla on kuitenkin vähintään kaksi puolta. Liiton korkein johto ei ole ensisijaisesti alueellisesti edustettu, vaan nimenomaan poliittisesti. Tämä on johtanut siihen, että poliittisten puolueiden mielipiteet ovat olleet määräävässä asemassa erityisesti Karjalan palautuskysymykseen suhtautumisen osalta.

Poliittisten voimien näkyvä esilläolo liiton perustamisvaiheessa oli varmasti hyvin perusteltua ja sitä voidaan pitää valtioviisautena. Onko se sitä edelleenkin?

Suomessakin on tapahtunut voimakas muutos kohti kansalaisyhteiskuntaa. Karjalan Liitto on merkittävä kansalaisjärjestö, jonka olemassaolon keskeisin syy on omien alueitten menettäminen hyökkääjävaltiolle. Ellei aluemenetyksiä olisi ollut, liiton olemassaolo olisi todennäköisesti kyseenalaista.

Liitto ei voi jättäytyä valtiojohdon taakse palautusasiassa

Suomen valtionjohdon vetäytyvästä ja pelokkaasta Karjala-politiikasta johtuu, ettei valtionjohto tunnusta Karjalan palautuskysymyksen olemassaoloa. Yksikään puolue ei ohjelmassaan tunnusta tätä asiaa.

Karjalan Liitto on aikaisemmin halunnut ajaa palautuskysymystä valtionjohdon linjan mukaisesti. Se tarkoittaa sitä, ettei koko kysymyksen olemassaoloa tunnusteta: meillä ei ole Karjalan kysymystä, meillä ei ole aluevaatimuksia Venäjältä, suomalaisten kiinteistöt Karjalassa ovatkin venäläisten kiinteistöjä.

Ristiriita on todella merkittävä. Tämän vuoksi sellainen tilanne, jossa suuri kansalaisjärjestö jättäytyy poliittisten päätöksentekijöiden omien intressien taakse, on pitemmällä tähtäyksellä mahdoton. Roolit ovat menneet silloin sekaisin.

Kansalaisjärjestön tehtävänä on ajaa omien jäsentensä asioita, ei vetäytyä valtionjohdon selän taakse piiloon. Se edellyttää aktiviteetteja, toimintaa, näkyvyyttä, panostamista. Sellainen kansalaisjärjestö, joka toiminnassaan omien jäsentensä intressien vastaisesti kuuliaisesti seuraa valtiojohdon linjaa, on tarpeeton tai sen tulisi olla valtion orgaani. Tällöin jäsenet voisivat paremmin ymmärtää, onko heillä mitään tekemistä sellaisessa järjestössä.

Kuisman puhe oli selkeä linjapuhe

Karjalan Liiton varapuheenjohtaja Risto Kuisman Kuopion puhetta voidaan pitää liiton toiminnan linjapuheena. Siinä selvennettiin, miten liiton johdossa ymmärretään kulttuurin ja palautuksen välinen elimellinen side ja painotus. Molemmat toiminta-alueet ovat yhtä tärkeitä.

Puheenjohtaja Markku Laukkasen puhe tuki Kuisman puhetta asettamalla koko Suomen tilanteen laajempaan perspektiiviin. Karjalan Liitto on siten palaamassa entisille juurilleen, mikä on sangen myönteistä kehitystä.

Kuopion linjapuheiden pohjalta voidaan ilahtuneina odottaa, että Karjalan Liiton 70-vuotisjuhlilla vuonna 2010 tämä linjattu kahden tarkoituksen tasapuolisuus toteutuu. Esille tulee karjalaista kulttuuria kaikessa komeudessaan. Mutta esille voidaan odottaa myös Karjalan palautukseen liittyviä tapahtumia, kuten seminaareja. Kulttuurin eri keinoinkin palautusasia voidaan tuoda havainnollisesti esille.

Ilman palautustavoitetta ei olisi elinvoimaista liittoa

Palautuskysymyksen tasapuolisella esille tuomisella on keskeinen merkitys liiton tulevaisuuden, jopa eloonjäämisen, kannalta. Tasapainotilan palauttaminen antaa sellaista alkuvoimaista energiaa, mitä nuoriso tarvitsee kiinnostuakseen omista juuristaan. Ei keski-ikäinenkään välttämättä kiinnostu vain kulttuurista, sitähän meille tarjotaan kaikkien tuuttien täydeltä erityisesti viihteen lukemattomin keinoin.

Kuisma näkee tämän asian selvästi: ”Jos unelmaa Karjalan palauttamisesta ei olisi, ei olisi luultavasti elinvoimaista Karjalan liittoa; ei ainakaan merkittävää. Menetetty Karjala on se konkreettinen kohde, joka on antanut ja antaa myös karjalaiselle kulttuurille elinvoiman.”

Karjalan palautuksen ei tule olla vain unelma. Sen tulee olla toinen keskeinen tavoite. Kuisma on havainnut palautuksen puolesta tehdyn työn vaikutuksen: ”Mielipidetutkimukset kertovat, että lähes puolet suomalaisista kannattaa Karjalan palautusta. Luku on suuri. Karjalan Liitolla on tärkeä tehtävä levittää oikeaa tietoa Karjalan kysymyksestä.”

Liiton uusi panos palautuksessa on merkittävä

Viime vuosikymmenenä liitto ei ole tehnyt työtä palautuksen puolesta. Silti Kuisman mukaan lähes puolet suomalaisista kannattaa palautusta. Se on todella ainutlaatuisen suuri kannatus sammutetuin lyhdyin edenneelle asialle.

Kun liitto lähtee koko rintamallaan levittämään oikeaa tietoa Karjalan palautuskysymyksestä kulttuurin vaalimisen ohella, liiton toiminta tasapainottuu ja ohjelma olennaisesti kokonaisvaltaistuu. Tämä merkitsee mahdollisuutta liiton uudelle nousulle. Se merkitsee myös, että palautuksen kannatus ylittää reippaasti viisikymmentä prosenttia.

Karjala on vielä osa Suomea

Kuisma on varovainen palautuksen ajankohdan ennakoinnissa. Pitää tosin muistaa, että jo nyt on kulunut 2 – 3 sukupolvea siitä, kun Karjala ja muut pakkoluovutetut alueet jouduttiin luovuttamaan.

Kuisma uskoo silti tulevaisuuteen: ”Uskon, ettei mikään vääryys voi jäädä ikuiseksi. Pitemmän päälle oikeus voittaa. Siihen voi tosin kulua aikaa enemmän kuin yhden sukupolven verran: Mutta vielä kerran, jos Luoja suo, kotiseutumme, menetetty Karjala, on osa Suomea.”

_ _ _ _ _ _ _

Jouko Pihon kommentti 24.6.2009

Koen hyvin myönteisenä Karjalan Liitossa tapahtuneen muutoksen eli sen, että Karjalan palautuksesta voidaan puhua enemmän kuin ennen.

Olen samaa mieltä Pro Karelian Veikko Saksin kanssa, joka totesi että "Voidaankin sanoa, että on nimenomaan palautusjärjestöjen ansiota se, että muutos asenteissa on tapahtunut".

Haluan tässä yhteydessä sanoa sen, että pyrin maaliskuun 2011 eduskuntavaaleissa Eduskuntaan eri teemoilla, mutta minun päävaaliteemani tulee olemaan Karjalan palautuksen ajaminen Eduskunnassa.

18.6.2009

Pro Karelian artikkeli "Jaakko Laakso tukee karkotettujen omistusoikeutta" 18.6.2009

JAAKKO LAAKSO TUKEE KARKOTETTUJEN OMISTUSOIKEUTTA

- EN-julistus tuomitsi laittoman hyväksikäytön
- Omaisuuden anastajat syyllistyivät törkeään rikokseen
- Jaakko Laakso allekirjoitti En-julistuksen
- Missä muut suomalaiset allekirjoittajat?
- Euroopan yhteisön tuomioistuin tuki julistusta
- Kyproslainen evakko voitti tuomioistuimessa
- Evakkokertomukset ovat samanlaisia eri maissa
- EIT määrännyt korvauksia pakolaisille
- Omistusoikeus on pysyvä ihmisoikeus
- Suomen valtionjohto horjuva omistusasiassa
- EN ja EU tuominneet totalitarismin ja ryöstöt
- Useat maat korjaavat vanhoja rikoksia
- Jaakko Laaksolla tuhannen ruplan paikka jatkaa

EN-julistus tuomitsi laittoman hyväksikäytön

Euroopan neuvoston Julistus no 400 27.06.2007 on sisällöltään ja allekirjoituksiltaan mielenkiintoinen. Julistuksessa vahvasti tuomitaan kyproksenkreikkalaisten omaisuuden laiton hyväksikäyttö Kyproksen tasavallalta vallatussa osassa.

Julistuksessa todetaan, että vuonna 1974 Turkin suorittaman Kyproksen pohjoisosien invaasion ja miehityksen vuoksi 170 000 kyproksenkreikkalaista karkotettiin. Turkki edelleen estää heitä palaamasta kiinteistöihinsä.

Vuodesta 2002 lähtien miehityshallinto on hyväksynyt karkotettujen omaisuuksien siirtäminen kolmansille osapuolille ilman alkuperäisten lainmukaisten omistajien hyväksymistä.

Omaisuuden anastajat syyllistyivät törkeään rikokseen

Julistuksen 43 allekirjoittajaa tuomitsevat nämä laittomat toimet kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen sekä kansainvälisten ja kansallisten lakien vastaisiksi.

Allekirjoittajien mielestä laittomia omaisuuden takaisinsaanti vallananastajia vastaan voidaan panna toimeen missä tahansa EU:n jäsenvaltiossa. Anastajat syyllistyivät törkeään rikokseen ja he voivat Kyproksen rikoslain mukaan joutua siitä vankilaan.

Julistuksessa tuodaan esille, että tällaisen omaisuuden ”ostajat” voivat havaita olevansa täysin puolustuskyvyttömiä ja ilman minkäänlaista laillista suojaa.

Jaakko Laakso allekirjoitti EN-julistuksen

Julistuksessa on 43 allekirjoittajaa, jotka edustavat EU:n poliittisia ryhmittymiä. Erityistä huomiota suomalaisittain kiinnittää se, että kansanedustaja Jaakko Laakso on allekirjoittanut julistuksen.

Laakso on nettisivujensa mukaan ollut Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen yhtyneen vasemmistoryhmän puheenjohtaja ja on vaalikauden 2007-2011 Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnassa. Valtuuskunnan kertomuksen 2007 mukaan hän on ollut neuvoston varajäsen.

Missä muut suomalaiset allekirjoittajat?

Huomio kiinnittyy siihen, ettei julistusta ole allekirjoittanut kukaan muu suomalainen Euroopan neuvoston edustaja. Neuvoston varsinaisina jäseninä olivat ko. aikana Sinikka Hurskainen, Antti Kaikkonen, Sirpa Asko-Seljavaara, Kimmo Sasi ja Markku Laukkanen. Varajäseninä olivat Reijo Kallio, Krista Kiuru, Juha Korkeaoja, Jaakko Laakso ja Tuulikki Ukkola.

Julistuksessa on allekirjoittajia myös muiden suomalaisten edustajien poliittisista ryhmittymistä. Joten eivätkö pakolaisten ja karkotettujen ihmisoikeudet kiinnosta suomalaisia edustajia vai eikö karkotettujen asiaa rohjeta lainkaan käsitellä?

Julistukset eivät ole kansainvälistä lakia. Ne sitovat vain julistuksen allekirjoittajia. Ilmeisesti tällaisia sitoumuksia ei haluta antaa.

Euroopan yhteisön tuomioistuin tuki julistusta

Euroopan yhteisön tuomioistuin on tähän samaan asiaan ottanut kantaa 28.04.2009 (Case C-420-07). Lehdistötiedotteen mukaan tuomioistuin on päättänyt, että Kyproksen tasavallan tuomioistuimen päätös on tunnustettava ja laitettava voimaan myös muissa jäsenvaltioissa, vaikka se koskisi maata, joka sijaitsee saaren pohjoisosassa eli Turkin miehittämällä alueella.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on WikiPedian mukaan Luxemburgissa toimiva tuomioistuin, joka ratkoo Euroopan unionin sopimuksiin ja säännöksiin liittyviä oikeuskysymyksiä.

Se on yksi Euroopan unionin toimielimistä. Sen toimialaan kuuluvat jäsenyysvelvoite-, kumoamis-, laiminlyönti-, vahingonkorvaus- ja muutoksenhakukanteet sekä ennakkoratkaisupyynnöt. Tuomioistuimessa on 27 tuomaria.

Kyproslainen evakko voitti tuomioistuimessa

Tuomioistuimen päätöksen tunnelmia selvittää The Guardian artikkelissaan 01.05.2009: ”Voiton tuoksu sitruunapuiden seassa, koska karkotetut kyprokselaiset voittivat vaatimuksen esi-isiltä perittyyn maahan”.

Lehden mukaan kyproksenkreikkalaiset juhlivat oikeuden päätöstä omistukseen liittyvien oikeuksien rajapyykkinä.

Lehti kertoo, miten kyprokselaista Meletis Apostolides’ia menneisyyden muistot olivat vainonneet. Hän oli koko aikuisikänsä halunnut palata nuoruutensa kotiin ja nyt Euroopan yhteisön tuomioistuin toi hänet askeleen lähemmäksi unelman täyttymystä. Apostolides oli perheensä kanssa joutunut jättämään kotinsa 35 vuotta sitten Turkin valloitettua Pohjois-Kyproksen.

Evakkokertomukset ovat samanlaisia eri maissa

Kyproslaisen karkotetun tarina ja tuntemukset ovat täysin samanlaiset kuin Suomen karjalaisten evakkokuvaukset. Evakkojen paosta kotiseudultaan on jo yli 60 vuotta, mutta silti sen kokeneet ihmiset muistavat tarkasti evakkomatkan vaiheet. Mutta he muistavat myös Karjalan kauniit laulumaat ja kukoistuksen.

Apostolides nosti nicosialaisessa oikeusistuimessa kanteen englantilaisia Linda ja David Orams’ia vastaan, jotka olivat ostaneet hänen perintömaansa. Tuomioistuin päätti, että kiinteistö kuuluu Apostolides’ille.

Euroopan yhteisön tuomioistuin puolestaan kehotti kaikkia EU-maita tunnustamaan tämän päätöksen. Tämä päätös on merkittävä.

EIT määrännyt korvauksia pakolaisille

Kyproksen pakolaisten ja pakkosiirrettyjen osalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on antanut selkeitä päätöksiä, joissa alkuperäiset omistusoikeudet on yksiselitteisesti vahvistettu. Ensimmäinen päätös oli Titina Loizidoun tapaus, jonka päätöksen 12.03.2003 pohjalta Turkki joutui maksamaan 1.2 milj. euron korvauksen.

Keväällä 2008 EIT määräsi Turkin maksamaan 835 000 euroa kyproksenkreikkalaiselle pakolaiselle John Demades’ille. Vahingonkorvaus johtui siitä, ettei Demandes voinut hyödyntää omaisuuttaan. Kiinteistön omistusta korvaus ei siirtänyt Turkille.

Omistusoikeus on pysyvä ihmisoikeus

Omistusoikeus on pysyvä ihmisoikeus. Se on useiden muiden ihmisoikeuksien perusta. Ainakin Hammurabin ajoista, vuodesta 1760 eKr., omistuksen pysyvyys on ollut selvä asia, eikä omistusoikeus siirry ryöstön seurauksena omaisuuden haltijalle, vaikka merkittävä joukko suomalaisia tunnettuja poliitikoita näyttää näin ajattelevan.

Omistuskysymystä on käsitelty tässä englanninkielisessä artikkelissa (12 sivua, PDF-formaatti) yksityiskohtaisemmin.

Suomen valtionjohto horjuva omistusasiassa

Suomalaisten poliitikkojen suhtautuminen omistuksen pysyvyyteen on sangen ristiriitainen. Suomen valtionjohto haluaa esittää ulospäin, että suomalaiset menettivät omistusoikeutensa pakkoluovutetuilla alueilla Pariisin rauhansopimuksella 1947 tai jo Moskovan välirauhansopimuksella 1944.

Tämä väite ei perustu mihinkään kansainväliseen sopimukseen, puhumattakaan mistään eettisistä ja moraalisista käsityksistä.

Sen ainoa perusta on minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa –periaate. Se on fiktiota, jota suomalaisille on opetettu ja jonka erityisesti poliitikot ovat hyvin omaksuneet. Tuskin he sitä periaatetta kuitenkaan oman omaisuutensa osalta hyväksyisivät.

EN ja EU tuominneet totalitarismin ja ryöstöt

Euroopan neuvosto on antanut 25.01.2006 resoluution totalitarististen kommunistihallintojen rikosten tuomitsemisesta. Päätöslauselma sisältää myös omaisuuden ryöstämisen tuomitsemisen.

EU-parlamentti on tuominnut kommunismin rikokset 02.04.2009.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut selkeitä päätöksiä omistuksen pysyvyydestä. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on antanut selvän päätöksen omistuksen pysyvyydestä.

Useat maat korjaavat vanhoja rikoksia

Atlantin julistuksen periaatteisiin kuuluu, että ei kahmita toisten maita ja hyökkääjä vetäytyy miehittämiltään alueilta heti, kun se on mahdollista.

YK:n ihmisoikeusjulistus painottaa omaisuuden pysyvyyttä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 1. lisäpöytäkirja vahvistaa omaisuuden pysyvyyden.

Yhä useammat maat ovat ryhtyneet palauttamaan ryöstämäänsä omaisuutta. Esim. Uusi-Seelanti on palauttanut maoreille valtavat metsä-alueet ja Australia on ryhtynyt korjaamaan alkuperäiskansalaisiin kohdistuneita rikoksia.

Jaakko Laaksolla tuhannen ruplan paikka jatkaa

Eikö Suomi ole oikeusvaltio, kun sen johto ei lukuisten muiden EU-maiden tapaan kanna huolta noin miljoonan suomalaisen ihmisoikeuksista omistuskysymyksessä? Onko oikeusvaltioperiaate unohdettu myös Karjalan ja muiden Suomelta pakkoluovutettujen alueitten palautuskysymyksen käsittelyssä? Sotasyyllisyys kuuluu tähän sarjaan, jossa ihmisoikeuksista ei piitata.

Jaakko Laaksolla on ”tuhannen ruplan” paikka ryhtyä aktiivisesti ajamaan suomalaisten evakkojen ihmisoikeuksia. Hän on Euroopan neuvoston julkilausumassa vahvasti tuominnut valloituksen ja miehityksen kautta syntyneen omistuksen mitätöimisen.

Vaikka Sinikka Hurskainen äänesti Euroopan neuvoston resoluutiossa 25.01.2006 Mikko Elon kanssa totalitarististen kommunistihallintojen rikosten puolesta, hänellä olisi nyt mahdollisuus korjata tuo ihmisoikeuksien vastainen kannanottonsa ja ryhtyä ajamaan suomalaisten oikeuksia.

Sitä samaa voidaan odottaa Suomen presidentiltä, hallitukselta, eduskunnalta ja oikeusviranomaisilta.

Lisätiedot: Veikko Saksi

14.6.2009

Jouko Pihon matkaraportti Karjalan matkasta 5.-7.-6.2009

Tein vaimoni Ritvan kanssa matkan Karjalaan 5.-7.6.2009 - vihdoinkin. Olin nimittäin jo vuosia ajatellut Karjalaan tutustumista sen takia, että olen 24.6.2004 lähtien kirjoittanut näillä sivuillani Karjalan palautuksesta, kun sain Karjala-herätyksen luettuani kesällä 2004 professori Kyösti Virrankosken kirjan
Karjala takaisin -suhteet Venäjään terveiksi.

Viisi vuotta kului ennen kuin sain haaveeni toteutettua. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Toisaalta kyse ei ole vain haaveesta, vaan vakavasta tutkimusprojektista. Halusin nähdä omin silmin sen alueen, josta olen kirjoittanut niin paljon, ja jonka asioista olen lainannut sivuilleni paljon muiden kirjoituksia, ennen kaikkea Pro Karelian Veikko Saksin ansiokasta tekstiä.

Kyse ei ole haaveesta myöskään sen tähden, että minulla ei ole itselläni karjalaisia sukujuuria. En siis voi unelmoida vanhempieni tai muiden sukulaisten menetetyistä maista ja kotikonnuista.

Miksi sitten ajan karjalaisten asiaa ja Karjalan ja muiden menetettyjen aluiden palauttamista takaisin Suomen yhteyteen? Puhun Karjalan ja kokonaisen Suomen puolesta v. 1920 Tarton rauhan mukaan isänmaallisena ja uskovana patrioottina. Uskon, että Kaikkivaltias Jumala säätää kansakuntien asumisalueet ja niiden rajat, kuten apostoli Paavali opetti puheessaan Ateenassa. Jos sitten näitä rajoja rikotaan vääryydellä, kuten Stalin teki, niin Jumala voi sallia sen, esim. rangaistuksena kansan synneistä, mutta Jumala voi myös palauttaa menetettyjä alueita tietyn ajan jälkeen - ja antaa uusiakin alueita, jos hän niin haluaa.

Matka oli Vihdin Liikenne Oy:n järjestämä. Kaikki järjestelyt olivat hyviä. Mainiona ja asiantuntevana oppaana oli Suomen ainoa naispuolinen sotahistorian tutkija Eeva Tammi, joka julkaisi v. 2007 yhdessä Eero Elfvengrenin kanssa kirjan Viipuri 1944, joka toi esiin mm. sen asian, että Viipuri menetettiin kesäkuussa 1944 sen takia, että osa päättävistä upseereista oli tullut siihen tulokseen, että Viipurista ei kannata taistella sen huonon strategisen aseman takia, joten kaupungin täydellisen tuhoutumisen välttämiseksi Viipurista luovuttiin ilman suurempia taisteluja.

Sen sijaan  suomalaisten voimakas vastarinta yhdessä saksalaisten aseveljien kanssa keskitettiin esim. Tali-Ihantalaan, jossa kävimme  katsomassa kuuluisia taistelupaikkoja, joissa venäläisten eteneminen kohti Helsinkiä pysäytettiin ja koko Suomen valloitus estettiin.

Viipuri oli matkamme seuraava kohde. Viipuri on edelleen osittain ränsistynyt, mutta myös jo aika paljon korjattu kaupunki.

Kävimme tutustumassa myös Äyräpään maineikkaisiin taistelupaikkoihin talvi- ja jatkosodan aikana.

Sitten oli vuorossa Käkisalmi, josta tuhoutui 90% sotien aikana, koska suurin osa Käkisalmesta oli siihen aikaan puutaloja, jotka paloivat lähes kaikki sodan myllerryksissä. Sen tähden Käkisalmi on tänä päivänä pitkälti neukkutyylinen kaupunki. Käkisalmen linna oli uusi kokemus. En edes muistanut, että sellainenkin linna on olemassa.

Viimeisenä matkapäivänä tutustuimme Sortavalan nähtävyyksiin. Sortavala oli enemmän suomalaistyyppinen kaupunki, jossa on vielä jäljellä aika paljon suomalaisajan rakennuksia. Kaiken huippu oli nousu Kuhavuorelle, josta avautui upeat näkymät Sortavalaan, samat maisemat, joita elokuvaohjaaja Edvin Laine käytti filmissään Tuntematon sotilas kuvaamaan muka Petroskoin valloitusta.

Ennen rajan ylitystä kävimme tutustumassa Ruskealan kauniisiin marmorilouhoksiin, jotka on vastikään avattu turismille.

Matka oli kaikin puolin onnistunut. Myös matkaseuramme oli tosi hyvää ja mukavaa.

Sain paljon sisäistä tunneinformaatiota Karjalasta, josta olen tähän mennessä vain lukenut tai katsonut TV-ohjelmia.

Sanon lopuksi vielä yhden asian. Kun siirryimme Karjalassa paikasta toiseen, niin yksi ajatus seurasi minua koko ajan.

Minulla oli koko ajan tunne: mitä varten nämä vieraat ihmiset ovat täällä meidän maassamme? Tämähän on meidän suomalaisten ja karjalaisten maata. Miksi me emme voi asua täällä - omilla kotiseuduillamme?


Tässä kuvia Karjalan matkasta.

Tali-Ihantalan taistelujen muistomerkki
     Tali-Ihantalan taistelujen muistomerkki


Viipurin Kauppatori ja Pyöreä torni
Ritva Malmivuori-Piho, Lada, Viipurin Kauppatori
ja Pyöreä torni


Suomen kaunein näkymä
Viipurin kellotorni ja
"Suomen kaunein maisema"


Viipurin kellotorni ja kirkon rauniot
Viipurin kellotorni ja kirkon
rauniot


Viipurin Tuomiokirkon paikka
Viipurin tuomiokirkon tyhjä paikka. Mikko 
Reponen ennusti 1936, että Viipurin tuomiokirkko
tuhoutuu. Näin kävi.


Käkisalmen linnan torni
  Käkisalmen linnan torni

Kuhavuoren huipulla
Kuhavuorella, edessä Ritva Malmivuori-Piho,
taustalla Sortavalaa, joka esitti Edvin Laineen
Tuntemattomassa sotilaassa vallattua Petroskoita.

kaksi runonlaulajaa Sortavalassa
Kaksi runonlaulajaa Sorta-
valassa

Sortavalan laululava
                     Sortavalan laululava

Ruskealan marmorilouhos
                Ruskealan  marmorilouhos

29.4.2009

Pro Karelian tiedote 28.4.2009

ESTEET VAI MAHDOLLISUUDET PALAUTUKSESSA?

- Inhorealismi vai positivismi lähtökohdaksi?
- Vesi ei ole este, se on kulkutie
- Positivisti ajattelee tulosta ja tietä perille
- Mielen esteet kahlitsevat
- Ei järjettömiä riskejä pidä ottaa
- Inhorealisti uskoo, kun näkee, jos sittenkään
- Sodanajan luovuttajat olisivat joutuneet Siperiaan
- Päätökset tehdään odotettujen tulosten perusteella
- Palautuksen avain: Venäjä näkee win-win –edut
- Mitä Venäjä hyötyy palautuksesta?
- Polku on jalkojesi alla
- MOT-päättäjät kotiin takinkääntöviikkojen alettua

Inhorealismi vai toiveajattelu lähtökohdaksi?

Karjalan palautuskeskusteluissa törmää useankinlaiseen kahtiajakoon. Yksi perustava lähtökohtaero on siinä, lähteekö Karjalan palautukseen liittyvä ajattelu esteitten tarkastelusta vai mahdollisuuksien tarkastelusta.

Kun esteet ja mahdottomuus ovat ajattelun lähtökohtana, myös palautukseen liittyviä mahdollisuuksia katsotaan siitä näkökulmasta, miten esteet dementoivat ne kaikki. Tätä eräät henkilöt kutsuvat inhorealistiseksi tai reaalipoliittiseksi lähtökohdaksi.

Toinen vaihtoehto on tarkastella palautukseen liittyviä mahdollisuuksia, positiivisia seurauksia ja myönteisiä tuloksia. Tällöin esteitä tarkastellaan siitä näkökulmasta, miten esteet ohitetaan, kumotaan, ylitetään - voitetaan. Tätä ajattelua halutaan usein kutsua wishful thinking eli toiveajatteluksi. On hyvä tarkastella, onko kyse siitä vai jostain syvemmästä ajattelusta.

Vesi ei ole este, se on kulkutie

Näiden lähtökohtaisten näkökulmien eroa kuvastaa suhtautuminen matkareitillä olevaan vesialueeseen. Joillekin se on ylittämätön este, matka pysähtyy. Armeijan vanha sanonta on toisenlainen: vesi ei ole este, se on kulkutie.

Pitäisikö Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamistoiminnan sitten olla inhorealistin pessimismiä, joka pysähtyy ensimmäiseen ”vesiesteeseen”? Johan sananlaskukin sanoo, ettei pessimisti koskaan pety.

Muistamme kaikki vanhat palautusta vastustavat esitykset: Pietarin legitiimeistä turvallisuusvaatimuksista ei ikinä tingitä, tulee miljoona venäläistä, talous romahtaa, kuka sinne muuttaa, karhua ei pidä ärsyttää, syttyy sota. Pahalta kuulostaa, kyllä tällainen ”vesieste” jää ylittämättä. Koko homma voidaan lopettaa ja jääkööt Karjalan laulumaat 
anastajan ahnaisiin käsiin suosiolla.


Positivisti ajattelee tulosta ja tietä perille

Positiivisesti asennoituva miettii uhkakuvien sijaan myönteisiä tuloksia: keskinäinen luottamus kasvaa, talouden katalyytit alkavat toimia, rajat madaltuvat, kanssakäyminen lisääntyy, epäluulo vähenee, vanhat Hansa-reitit avautuvat, business lisääntyy vahvasti, kummankin talous kohenee, win-win –toiminnat käynnistyvät, positiiviset vaikutukset säteilevät eteenpäin.

Positiivisten puolten analyysin jälkeen onkin hyvä ryhtyä tarkastelemaan niitä esteitä. Kuinka todellisia ne ovat? Kuka ne on asettanut tai asettaa? Mistä asioista esteet muodostuvat? Mitkä niistä esteistä ovat kiveen hakattuja ja aidosti mahdottomia muuttaa?

Analyysi osoittaa pian, että lähes kaikki esteiksi ilmoitetut ovat todellisuudessa häviäjien, negatiivisesti etukäteen asennoituneiden ihmisten mielen esteitä. Vielä tarkempi tarkastelu herättää epäilyn, että ne ovat vanhaa KGB-propagandaa, jota meille on syötetty yli 60 vuotta.

Mielen esteet kahlitsevat

Mielen esteet ovat vahvoja esteitä, koska ne pelottavat, kahlitsevat ajatuksia ja estävät innovaatioiden kehittymistä. Mitä enemmän ajattelemme negatiivisia asioita sitä masentuneempia asian suhteen olemme. Miksi edes yrittää, kun pitäisi ylittää esteitä? Eikö helpompi olisi jatkaa entisellään?

Status quon pysyttäminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Suomen ja Venäjän välillä on niin paljon selvittämättömiä asioita, ettei aito ja olemassa olevat mahdollisuudet hyväksikäyttävä vaihtoehto ole mahdollinen ilman muutosta. Me omien esteittemme vuoksi rajoitamme mahdollisuuksiamme todella paljon.

Samalla annamme Venäjälle kerta toisena jälkeen vääriä signaaleja siitä, että kaikki on hyvin, kun asiat kuitenkaan eivät ole hyvin. Kadotettu luottamus ei koskaan palaa puheilla, vaan asioitten korjaamisella eli luottamusta herättävillä teoilla.

Ei järjettömiä riskejä pidä ottaa

Venäjän tulevaisuuden mahdollisuudet ovat paljolti kiinni siitä, miten se saa uudelleen rakennettua itseään kohtaan menetetyn luottamuksen. Kuka uskaltaa todella lähteä aitoon yhteistyöhön sellaisen maan kanssa, johon ei voida luottaa?

Ei positivistikaan ajattele, että päätöksenteossa katsottaisiin vain myönteisiä asioita. Erittäin arveluttavan esimerkin tällaisesta pelkkien mahdollisuuksien ajattelusta antaa Fortumin päätös ostaa Siperiasta TGC-10 -sähköyhtiö. Fortum riskeeraa tahallisesti 6 - 8 mrd. euroa veronmaksajilta otettuja ja otettavia rahoja.

Järkevä päätöksenteko ei myöskään tapahdu kuin presidentti Koiviston sanotaan tehneen Neuvostoliiton Politbyroon ja Jeltsinin hallinnon alueneuvotteluviesteille. Hän ryhtyi laskettamaan palautuksen hintaa, mutta unohti täydellisesti hyöty- ja tuottopuolen.

Inhorealisti uskoo, kun näkee, jos sittenkään

Mistä voimme tietää, että palautuksen esteet eivät ole kiveen hakattuja mahdottomuuksia? Inhorealisti ei usko, ennen kuin asia on tapahtunut. Voidaan ottaa muutama esimerkki.

Eihän Porkkalan pitänyt palautua, kuitenkin niin kävi. Silloinen valtionjohto ei ryhtynyt taistelemaan palautusta vastaan tai dementoimaan sitä, kuten inhorealismia mielestään harjoittava, viestejä ja mahdollisuuksia dementoiva valtionjohto 1990-luvun alussa.

Eihän Suomen pitänyt selvitä itsenäisenä sodista, niin kävi. Eihän Saksojen pitänyt yhdistyä, niin kävi. Eihän Baltian maiden pitänyt ikinä itsenäistyä uudelleen, niin kävi. Eihän Neuvostoliiton pitänyt ikinä kaatua, niin kävi – suomalaisen ”inhorealistin” väitöskirjasta huolimatta.

Olisiko Yhdysvaltain musta väestö koskaan saanut äänioikeutta, jos he olisivat ajatelleet, mahdoton homma, ei kannata yrittää? Olisiko Obamasta tullut presidentti, jos hän olisi ajatellut, mahdoton asia. Entä olisiko Suomesta koskaan tullut itsenäinen, jos kaikki olisivat ajatelleet, mission impossible, mahdoton tehtävä?

Sodanajan luovuttajat olisivat joutuneet Siperiaan

Suomen pakkoluovuttama Karjala on vain 0.25 % Neuvostoliiton pinta-alasta, joten se on aika piskuinen asia koko Goljatin kaatumiseen. Miksi Suomi sitten on elossa? Koska sillä oli tätä mammuttivaltiota parempi strategia ja usko selviämismahdollisuuteen.

Jos suomalaiset johtajat olisivat ajatelleet (myöntyväisyysmies Paasikiven tavoin), että mahdoton ajatuskin, annetaan etukäteen periksi ja luovutetaan alueita, meidän veteraanisukupolviemme luut viruisivat Siperian taigalla tai Katynin metsissä. Tämän vaihtoehdon seurauksista kannattaa katsoa Soviet Story –dokumenttifilmi.

Aina hyvä vertailupohja on miettiä, miten venäläiset suhtautuisivat vastaavaan toimintaan ja johtajiensa pakoiluun ja mahdollisuuksien dementoimiseen. Jos valtiojohto toimisi Venäjällä samoin kuin Suomessa, isänmaalliset venäläiset saisivat raivokohtauksen. Suomalaiset lähinnä tuijottavat kengänkärkiään.

Päätökset tehdään odotettujen tulosten perusteella

Miksi positiivisia tekijöitä kannattaa miettiä ja lähteä ajattelemaan niiden pohjalta? Päätökset tapahtuvat positiivisten tulosten pohjalta ottaen luonnollisesti negatiiviset tekijät huomioon, samoin uhkat.

Mitään liiketoimintaa ei syntyisi, jos tuijotettaisiin vain uhkatekijöihin. Ei yritystoiminta eroa perusratkaisultaan kovin paljon Karjalan palautuksesta. Mielen esteitä on vain enemmän ja yhtälössä useampia muuttujia.

Ellei sen vertaa positivismia löydy, että on valmis tutkimaan positiivisen vaihtoehdon mahdollisuudet, uhkat, hyvät ja huonot puolet ja miettimään tietä päämäärään, on päätöksentekijä täysin väärässä tehtävässä. Miten etukäteen voidaan vuorenvarmasti tietää, ettei esim. palautus ole mahdollista? Milloin sitä uuden Venäjän aikana on edes kokeiltu?

Palautuksen avain: Venäjä näkee win-win –edut

Venäläiset ovat taitavia neuvottelijoita ja vuosisatojen kauppakansaa. Heillä on siinä omat tapansa, jota suomalaiset eivät vieläkään näytä havainneen, mutta oman etunsa he kyllä osaavat pitää.

Toisin kuin suomalaiset, jotka ensimmäiseksi ajattelevat, että mitähän se iso karhu meistä ajattelee ja sanoo. Jospa se suuttuu, jos esitän jonkun poikkipuolisen sanan.

Onnistuneen palautussuunnitelman avain on siinä, että kyetään kyllin konkreettisesti osoittamaan Venäjälle, että se hyötyy todella paljon palautuksesta. On Venäjän etu palauttaa Suomelta pakkoluovutetut alueet.

Mitä Venäjä hyötyy palautuksesta?

Miten Venäjän on mahdollista hyötyä, jos Suomi ei maksa palautuksesta mitään? Täytyisi olla aika poikkeava tapaus, että itseltä ryöstetyistä maista maksettaisiin jotain. Se sotisi kaikkea oikeustajua vastaan. Ja olisi jälleen yksi väärä signaali lisää. Tulisihan siinä ihmisoikeuksiakin poljettua pahemman kerran.

Suuri etu molemmille osapuolille koituu itse palautustapahtumasta. Palautus itse rakentaa luottamusta Venäjää kohtaan. Jotain on muuttunut Venäjän hallinnossa, kun tähän ratkaisuun on tultu.

Luottamus lisää yhteistyötä. Luottamus käynnistää palautustapahtumasta johtuvat katalyyttivaikutukset, jotka luovat uutta liiketoimintaa, yhteistyötä ja lisää luottamusta.

Polku on jalkojesi alla

Ovatko mahdollisuuksia ja positiivisia tekijöitä ajattelevat ihmiset siten haihattelijoita, tuulentavoittajia, toive-ajattelijoita, utopisteja, jalat irti maasta olevia idealisteja? Eivät ole.

Heidän ajattelutapansa vain lähtee lopputuloksesta. I have a dream - minulla on unelma ja näen sen toteutuvan. Tämä ajattelu generoi valtavan määrän ideoita ja vaihtoehtoja siitä, miten olisi viisainta toimia. Tämä ajattelu löytää tien.

Issan Dorsey: "Polku on tässä kaiken aikaa, aivan jalkojesi alla". Pessimisti ja inhorealisti ei sitä polkua näe. Positiivisesti asiaan suhtautuva näkee polusta ensin utuisen kuva, joka asiaa tutkittaessa selkenee. Jossain vaiheessa hän oivaltaa, että tässähän se polku ja tie on.

MOT-päättäjät kotiin takinkääntöviikkojen alettua

Etukäteinen pessimisti, realistiksi itseään sanova mahdollisuuksien tuhoaja, ei näe tulosta tai sen vaikutuksia. Hän näkee ensisijassa uhkia ja esteitä – ”vettä” on joka puolella silmänkantamattomiin. Sellainen ajattelu onkin varmin keino tuhota mahdollisuudet – MOT.

Suomesta löytyy näitä MOT-päättäjiä. Koska he eivät tällä hetkellä osaa arvioida, mikä on ensin suomalaisten äänestäjien lopputulos, he vaikenevat ja odottavat takinkääntöviikkoja.

Asennemuutos Suomessa ja muualla läntisessä maailmassa, osittain selvästi myös Venäjällä, on alkanut. ”Vedestä” ollaan rakentamassa kulkutietä. Karjala palautuu.

Lisätiedot: Veikko Saksi

24.4.2009

Pro Karelian tiedote 23.4.2009

KARJALAN KIINTEISTÖJEN OSTO, VUOKRAUS VAI PALAUTUS?

- Venäläisten kiinteistökaupat ja vastavuoroisuus
- Venäläisten kiinteistö-ostoissa paljon ongelmia
- Maanosto muodostaa turvallisuusuhkia
- Ratkaiseeko Putin raja-alueen syvyyden?
- Suomalaisten omistusoikeus on pysyvä
- Omistus on jatkumo, varastaminen ei tuo omistusta
- Nykysäännökset vahvistavat omistusoikeuden
- Venäjän ainoa maarekisteri on Mikkelissä
- Vastavuoroisuus kiinteistö-ostoissa ei toimi
- Vuokraamisen perusteet ovat huterat
- Pakkoluovutettu alue kiinnostavin
- Yksi kestävä ratkaisu: Suomen alueitten palauttaminen
- Venäjän voitto palautuksesta on suuri
- Suomessa asenneilmasto vahvasti muuttumassa

Venäläisten kiinteistökaupat ja vastavuoroisuus

Viime kuukausina venäläisten kiinteistö-ostot Suomessa ovat puhuttaneet kansalaisia. Viime päivinä suomalaisilta puuttuvat oikeudet ostaa Venäjältä kiinteistöjä ovat muodostuneet keskeiseksi puheenaiheeksi.

Kansanedustaja Markku Laukkanen esitti ennen presidentti Dmitri Medvedevin vierailua, että presidentti Tarja Halosen tulisi ottaa venäläisten maakaupat esille. Samalla hän esitti, että Suomen on aika ilmaista selkeä vaatimus vastavuoroisuuden toteutumisesta maa- ja kiinteistökaupoissa”.

Tämä ehdotus on saanut kannatusta. Esim. meppiehdokas Nina Suomalainen esittää varovaisen kannatuksensa ajatuksille. Useimmille kansalaisille tasapuolisuus ja vastavuoroisuus ovat ilmiselviä periaatteita.

Venäläisten kiinteistö-ostoissa paljon ongelmia

Oli mielenkiintoista, että juuri Halonen otti vastavuoroisuuden esille ja se tuli useissa median kysymyksissä esille. Jopa niin paljon, että Halonen perusteellisesti hermostui ja vei vieraansa pois. Eivät asiat sillä selviä, että laitetaan pää pensaaseen tai paetaan. Sitä politiikkaa Suomen johdossa on harjoitettu ikävän kauan aikaa.

Kiinteistöjen osto ja vastavuoroisuus on monitahoinen. Esim. Venäjän maalaki ei juurikaan tunne yksityisomistusta, aivan kuten se ei sitä tuntenut neuvostoaikoina. Toisena ongelmana on rahanpesu, jota yleisesti näyttää tapahtuvan venäläisten maanostoissa, vaikka siihen suomalaisten viranomaisten toimesta ei lainkaan tartuta. Miksi?

Kolmantena on se, että sangen useat venäläiset ovat kuljettaneet rahansa veroparatiisimaihin, joiden valvonta on vielä retuperällä. Kun ostaja tulee EU-veroparatiisimaasta, on jo vaikeampi selvittää, kuka todella on ostaja.

Maanosto muodostaa turvallisuusuhkia

Venäläisten maanosto on outo epätasapainotilanne. Venäläinen maanosto on tullut korostetusti esille, kun on havaittu, että ostot voivat muodostaa vakavan turvallisuusuhan esim. Suomen viestiliikenteelle.

On vähintään kummallista, että venäläinen ostaja esim. perustaa pressukankaalla päällystetyn hallin teräksen varastointiin keskelle ei-mitään, kauas asiakkaista, ilman asiallisia käsittelylaitteita ja sitten käsittelee maata aina viiden metrin syvyyteen saakka. Tämä kaikki tärkeän viestiliikennemaston vieressä.

Nämä kysymykset ovat suuria epäilyksiä herättäviä aivan kuten Nord Stream –suunnitelma, jossa suomalaiset päättäjät laittavat silmät kiinni ja vielä mustat laput päälle, etteivät näkisi hankkeeseen liittyviä turvallisuus- ja maanpuolustusuhkia. Ne ovat vakavia ja niitä on useita.

Ratkaiseeko Putin raja-alueen syvyyden?

Neljäntenä huomioon otettavana tekijänä on se, että kansainvälisten normien mukaisesti suomalaiset yhä omistavat Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten kiinteistöt.

Tämän asian Uusi Suomi –verkkolehden päätoimittaja Markku Huusko ilmaisee kysymyksellä: ”Entä jos Venäjä päättäisikin jostain syystä palauttaa luovutetun Karjalan Suomelle, ja joku Karjalan evakkojen perillinen tulisi vaatimaan juuri Sinun kalliilla ostamaasi mökkikiinteistöä omakseen”?

Huusko esittää kysymyksen: ”Onko suomalaisten äkillinen tontti-innostus korvike karjalan palautushaaveille?”. Ei varmastikaan, kyseessä on paremmin tie ja prosessi kohti palautuksen toteutumista. Kansainvälisiin sopimuksiin perustuva tavoite ei ole vain haave.

Suomalaisten omistusoikeus on pysyvä

Se, että Neuvostoliitossa ei ollut yksityisomistusta tai Venäjän nykyinen perustuslaki on nihkeä erityisesti ulkomaisten omistusoikeudelle ja täysin kielteinen ns. rajaseudulta ostamiselle, ei muuta suomalaisten omistusoikeutta.

Rajakysymykset ovat nyt KGB:n seuraajan, FSB:n toimialaa. Rajaseudun syvyyttä ei ole määritetty, joten kukaan ei osaa sanoa, onko se 5 kilometriä vai 100 kilometriä.

Joten suomalaiset jäävät kiinnostuneina odottamaan pääministeri Vladimir Putinin vierailua, jonka pitäisi paikata avoimia kysymyksiä. Tässä punnitaan suomalaisten poliitikkojen ja median rohkeus selvittää asioita suomalaisten näkökulmasta.

Omistus on jatkumo, varastaminen ei tuo omistusta

Vanha sananlasku sanoo, että minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa. Näinhän Venäjän hallinto, joukko suomalaisia poliittisia päättäjiä ja heidän ajatustensa kannattajia kuvittelee. Se ei kuitenkaan pidä paikkansa. Ryöstöstä ei seuraa omistusoikeutta, vaikka se naamioitaisiin rauhansopimukseksi.

Omistusoikeuden pysyvyys tulee harvinaisen selväksi siinä omistusjatkumossa, minkä jo historialliset säädökset osoittivat. On täysin selvää, että esim. Hammurabin laki noin vuodelta 1870 eKr. selkeästi vahvistaa omistuksen pysyvyyden:

”Jos joku tekee aukon talon seinään (murtautuu sisään varastaakseen), hänet tapettakoon murtoaukkonsa kohdalla ja haudattakoon (murto-aukkoon)”. Ja 22 kohta toteaa: ”Jos joku tekee ryöstön ja saadaan kiinni, hänet tapettakoon”.

Nykysäännökset vahvistavat omistusoikeuden

Ks. tarkemmin Pro Karelian englanninkielinen artikkeli: Finland: Right to return and right to restitution.

Nykyään omistuksen pysyvyyden perussuojaa tarjoavat mm. YK:n ihmisoikeusjulistuksen 17. artikla ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 1. lisäpöytäkirja sekä kansalliset lait.

Erityisen selkeästi asian ilmaisee YK:n alakomission vahvistamat ns. Pinheiron periaatteet: ”Jokaisella pakolaisella on oikeus palata ja saada omaisuutensa takaisin”.

Venäjän ainoa maarekisteri on Mikkelissä

Omistusoikeuden osalta käytiin mielenkiintoinen oikeudenkäynti Suomen vapaussodan jälkeen (Mikko Uola, Katastrofin lasku). Helsingissä sijaitseva Aleksanterin kimnaasi oli keväällä 1918 annettu Suomen armeijan käyttöön sotasaaliina.

Kimnaasi oli kuitenkin yksityistä omaisuutta, minkä vuoksi valtion piti palauttaa se. Asia kävi kaikissa Suomen oikeusasteissa päätöksen muuttumatta.

Omistuskysymys oli ajankohtainen myös Porkkalan palauduttua Suomelle. Päätös oli selkeä, omistussuhteet pysyivät ennallaan.

Eräät radiokuuntelijat ovat kertoneet, että Halonen olisi omistusoikeuden yhteydessä puhunut maarekisteristä. Pakkoluovutetun alueen osalta tämä on aivan oikein. Vain sitä aluetta koskee Venäjän hallintoalueella nykyisin aito maarekisteri. Tosin se on vuodelta 1939 ja sitä pidetään Mikkelissä. Sieltä voi tarkistaa, kuka tai mikä kuolinpesä edelleenkin omistaa Karjalan maitten kiinteistöt.

Vastavuoroisuus kiinteistö-ostoissa ei toimi

Vastavuoroisuuden osalta tilanne on nyt huono. Suomi sallii venäläisille käytännössä täyden omistuksen, mutta suomalaisilla ei ole mahdollisuutta omistaa Venäjällä kiinteistöjä. Venäjän epätasapainoisen käytännön puolustajat esittävät, että aina voi palkata bulvaanin tai vuokrata kiinteistön. Kuka takaa bulvaanin luotettavuuden?

Tärkeämpää on todeta, ettei omistus saa olla kikkailusta kiinni, vaan sen pitää olla suoraviivaista ja selkeää. Pitäisikö suomalaisille opettaa rikollisia menettelyjä, koska Venäjällä sellaisia harjoitetaan?

Periaatetasolla vastavuoroisuuden puute on suuri epätasapainokysymys. Perusteena sille ei voi olla Venäjän perustuslain muutos. Eihän se muutoinkaan ole muuttamaton. Vastaavasti voidaan yksinkertaisesti todeta, ettei venäläisillä pidä olla maanosto-oikeutta Suomessa niin kauan kuin ei ole vastavuoroisuutta.

Vuokraamisen perusteet ovat huterat

Medvedev esitti, että suomalaiset vuokraisivat kiinteistöjä Venäjältä esim. 99 vuodeksi. Kyseessä lienee harkittu, yksipuolisten etujen katsominen. Miksi esim. Karjalan mailta suomalaiset vuokraisivat toisten suomalaisten omistamia kiinteistöjä? Miksi he maksaisivat venäläisille siitä, että he saisivat käyttää suomalaisten omistamia tiloja?

Kuka takaisi vuokrasuhteen pysyvyyden? Venäjän valtio? Se olisi ehkä huonoin mahdollinen vahvistaja, minkä näkee vaikkapa Jukosin, Shellin, BP:n, Stockmannin, Fortumin yms. yritysten kohtalosta. Jokainen näistä on tullut petetyksi siten, että valtiovalta on ollut pääasiallinen vaikuttaja petoksen onnistumisessa.

Aivan yhtä järjetöntä olisi kaikkien Karjalan maiden vuokraaminen. Miksi Suomi vuokraisi suomalaisten maita Venäjän valtiolta? Tapana on ollut se, että rikoksen kohteeksi tiedetty omaisuus palautetaan oikealle omistajalle.

Suomen ja Venäjän poliittisten päättäjien olisi hyvä katsoa Soviet Story –dokumentti. Ehkä se vähän avaisi silmiä näkemään, mitä tapahtui. Tosin asiat ovat varmasti molempien tahojen tiedossa, mutta kummallakaan ei ole halua ja toisella osapuolella ei ole rohkeutta tuoda asian todellista laitaa esille.

Pakkoluovutettu alue kiinnostavin

Valtaosa suomalaisten kiinnostuksesta liittyy juuri pakkoluovutetulla alueella oleviin kiinteistöihin. Tuskin suomalaiset ovat juurikaan kiinnostuneita muista alueista.

Siperian puolelle, varsinkaan Mantsuriaan, ei kannata mennä havittelemaan kiinteistö-ostoja, koska Kiina tulee vaatimaan ko. alueen Venäjältä takaisin. Venäjä väkivallalla uhaten pakotti Kiinan antamaan Mantsurian alueen 1860 II oopiumsodan rauhanteon jälkeen – edes olematta itse sodan osapuoli.

Yksi kestävä ratkaisu: Suomen alueitten palauttaminen

Tähän omistus- ja vastavuoroisuuskysymykseen on olemassa vain yksi kestävä ratkaisu. Venäjä palauttaa Neuvostoliiton Suomelta ryöstämät alueet ja sopii korvaukset niiden rajattomasta käytöstä yli 60 vuoden ajalta.

Tämän yksinkertaisen palautusratkaisun myötä Suomen ja Venäjän väliltä ei saataisi pelkästään omistus- ja vastavuoroisuusasia pois päiväjärjestyksestä, vaan yli 60 vuotta maitten välisiä suhteita ongelmoittanut asia ratkeaisi myönteiseen tulokseen.

Luottamus Venäjään sopimuskumppanina alkaisi palata ja todellinen win-win –pohjainen toiminta olisi sen jälkeen mahdollista.

Venäjän voitto palautuksesta on suuri

Vastaavasti voitaisiin kysyä, mitä Venäjä menettäisi palauttamalla Karjalan, Sallan, Kuusamon, Petsamon ja eräät ulappasaaret? Sen pinta-ala pienenisi 0.25 % ja se luopuisi yhdestä periferiasta.

Mutta – Venäjä ei ole vuoden 1920 Tarton rauhan jälkeen näitä alueita omistanut, joten kyseessä on laittomasti hyökkäyssodan avulla hankittu alue.

Ryöstösaalis on palautettava. Ellei sitä palauteta, ei juuri muustakaan moraalisesta käyttäytymisestä voida puhua. Harvemmin anastajaa kunnioitetaan rehellisenä ja luotettavana ihmisenä. Sama koskee maitten anastajaa.

Suomessa asenneilmasto vahvasti muuttumassa

Suomessa on virinnyt uusi asenneilmasto, joka enteilee, että suomettuminen ja jälkisuomettuminen sittenkin alkavat hellittää. Poliitikoilla on nyt tuhannen taalan paikka näyttää, ajavatko he suomalaisten legitiimejä oikeuksia.

Mikä on suomalaisten laillinen etu ja oikeus, ei voi olla venäläisten menetys. Mitä ei koskaan ole ollut, sitä ei voi menettää. Tämä sama pätee nyt suomalaisiin poliittisiin päättäjiin – ja koko kansaan seuraavissa vaaleissa.

Asenneilmaston muuttumisella ei ole tekemistä russofobian tai Venäjä-vihan kanssa, muutoin kuin myönteisessä mielessä. On selvää, että epäluulo ja fobiat katoavat, kun asiat korjataan oikeiksi ja luottamus alkaa palata.

Lisätiedot: Veikko Saksi

19.4.2009

Ilmari Susiluodon kirjoitus ”Kuinka ratkaisemme Karjalan kysymyksen” Verkkoapilassa (http://www.verkkoapila.fi/opencms/opencms/apila/opinions/columns/0142.html ) 19.4.2009

Ilmari Susiluoto, valtiotieteen tohtori ja Venäjä-asiantuntija

Otsikon jäljessä ei ole kysymysmerkkiä. Sain idean tähän kolumniin lukemalla uudestaan tälle verkkosivulle lähettämäni ensimmäisen artikkelin. Sen nimenä oli “Kuinka ratkaisemme puutulliongelman”.

Kuvailin, mitä vaikeuksia Suomen metsäteollisuudelle tulee, jos tätä kysymystä ei saada pois päiväjärjestyksestä. Kerroin myös, miten lyhytnäköiseltä ja sekavalta Venäjän metsäpolitiikka silloin näytti.

Kuten muistetaan, ongelma saatiin väliaikaisesti ratkaistua Moskovassa vuonna 2008. Se ei silti auttanut Suomen metsäteollisuutta, joka ajautui kriisiin Venäjästä riippumatta, nimittäin maailmanmarkkinoiden, kustannusten ja hintojen paineessa.

Suomen valtio helpotti metsänomistajien asemaa veropolitiikalla, mutta ei puuttunut itse markkinamekanismien toimintaan. Suunta oli alaspäin, mutta hallitusti.

Venäjälle on käynyt paljon huonommin. Sen metsäteollisuuden eräät sektorit suorastaan romahtivat, koska niiden kilpailukyky on surkea. Sitten kävi vielä niin, että juuri puutullien uhka kääntyi itse Venäjää vastaan. Suomalaiset metsäfirmat alkoivat vetää puunhankintaorganisaatioitaan maasta. Puun kaataminen ja kuljettaminen varastoille tuli kannattamattomaksi.

Lopputulos? Venäjän puut jäävät metsiin lahoamaan, aivan kuten tuli ennustettuakin. Yksikään suuri ulkomainen metsäfirma ei ole investoinut Venäjälle. Sen sijaan, että metsäteollisuuden tuotot olisi kymmenkertaistettu muutamassa vuodessa, mikä oli virallinen valtiollinen tavoite, ne saatiin tällä metsäpolitiikalla putoamaan kymmenekseen edeltävästä tasosta. Vanhalla koulumatematiikalla asia voidaan esittää näin:

Alkutaso A

Suunniteltu taso 10A

Saavutettu taso 1/10 A

Suunnitellun ja saavutetun tason ero on siis satakertainen. Tämä on tietenkin kärjistys, mutta osoittaa venäläisen sosialismin ajoilta periytyvän metsäpolitiikan ja markkinaperusteisen metsäpolitiikan eron. Samanlainen laskelma pitäisi tietenkin tehdä myös Suomesta, mutta luulen, että luvut ovat kertaluokkaa paremmat.

Lukija voi nyt kysyä, mitä tällä matematiikalla on tekemistä Karjalan kysymyksen ratkaisun kanssa. Paljonkin. Karjalan, ja tarkoitan luovutettua Karjalaa, ja Venäjän ja Suomen suhteita ei pitäisi nähdä mustavalkoisina, vaan tarkastella pragmaattisesti ja pitkäjänteisesti, miten yhteisiä projekteja voitaisiin hallita, voittoja jakaa ja suunnitella tulevaisuuden moottoriteitä Helsingistä Viipuriin, Viipurista Pietariin.

Tällaisen ratkaisun, mikä sen muoto tulee olemaankaan, täytyy perustua kärsivällisyyteen ja harkintaan. Esille tulevat näet myös kansojen erilaiset ominaispiirteet ja kulttuuriset traditiot. Venäjä on aina ollut johtajavaltainen maa. Niin kutsuttua Vanhaa Suomea, siis Karjalaa ja Itä-Suomea ei olisi koskaan liitetty takaisin Suomen suuriruhtinaskuntaan, ellei suuriruhtinas ja tsaari Aleksanteri I:n olisi sitä tahtonut.

Joten aina kun Venäjän hallitsija vaihtuu, suomalaisten kannattaisi selostaa uudelle Tsaarille, mitä etuja myös Venäjä saisi, jos Suomesta tulisi kokonainen. Juho Kusti Paasikivi teki sen, Urho Kaleva Kekkonen teki sen. Ja omalla tavallaan myös Martti Ahtisaari.

Kun “Venäjän Karhu”, Dmitri Medvedev saapuu pian Suomeen, ja kertoo, mitä Venäjä ajattelee NATO:sta, kannattaisi ehkä vielä kerran yrittää.

- Ilmari Susiluoto, valtiotieteen tohtori ja Venäjä-asiantuntija.

26.3.2009

Pro Karelian tiedote 26.03.2009

KARELIA KLUBI RY:N TOIMINNAN PERUSTEET

- Toimintaan vaikuttavat muuttujakentät
- Luottamus ja win-win aina toimintastrategiassa
- Kansalaisjärjestöt ovat palautustoiminnan kanava
- Vaikeneminen tulee kalliiksi
- Sitoutuneisuus synnyttää energiaa
- Säännökset vuodesta 1760 eKr. tukevat toimintaamme
- Vain toimintaperusteinen budjetti on aktiivinen
- Panosta resurssejasi toimintaamme - Yes, we can!

Tarkastelen klubimme toiminnan perusteita yhteenvetomaisesti. Samalla pyrin valottamaan, mitä voimme tehdä. Toiminnastamme voidaan käyttää nimeä Karjalan palautus, Karjala-missio, Tarton rauhan rajojen palauttaminen tai Karjalan kysymys.

Toimintaan vaikuttavat muuttujakentät

Toimintaperusteita voimme tarkastella esim. kuuden muuttujaryhmän kentässä:

1. Karjala-mission tukijat, EUEEP
2. Media ja Suomen kansa
3. Virallinen Suomi
4. EU, EN, ETYJ, EIT, USA
5. Venäjä
6. Muu maailma

Muuttujakentän vaihtuessa asennoituminen ja panostus mission toteuttamiseen vaihtelee voimakkaasti. Karjalan palautustoiminnan kannatus on ylittänyt 40 % tason ja vastustus on pudonnut reilun 40 % tasolle.

Elämme siten takinkääntöviikkojen odotusvaihetta, jolle on luoteenomaista syvä vaikeneminen asiasta. Ei vielä tiedetä, pitääkö takki varmasti kääntää ja koska se pitää kääntää. Tehtävämme on saada positiivinen takinkääntövaihe alkamaan.

Luottamus ja win-win aina toimintastrategiassa

Toimintastrategiamme voi perustua kahteen näkökulmaan:

- vastakkainasettelu ja taistelu, muurien murtaminen
- luottamus ja win-win sekä niiden katalyyttivaikutukset

Toteutus sisältää molempia. Palautuskysymys on paradokseja täynnä Vastakkainasettelu herättää kansalaisia ja poliitikkoja. Kohdistamalla toimenpiteet useisiin asiakokonaisuuksiin (esim. sotasyyllisyys, palautus) yhdelle sektorille tullut muurin murtuma auttaa koko muurin sortamisessa.

Jokaiseen toimenpiteeseen tulee liittyä mahdollisuus rakentaa luottamusta tai antaa luottamuksen rakentua. Vaikka kyseessä on suvereenien ihmisoikeuksien toteuttaminen, ratkaisun tulee sisältää win-win -elementit. Muussa tapauksessa ei pitemmällä tähtäyksellä synny positiivisia katalyyttivaikutuksia.

Kansalaisjärjestöt ovat palautustoiminnan kanava

Valtiojohdon ja useiden kansalaisten lähtökohtana on passiivinen odottelu, unelmointi: eihän Venäjä kuitenkaan anna maita takaisin. Tämä asenne dementoi kaiken oman toiminnan jo etukäteen; ei kannata toimia, sillä ei ole tulevaisuutta. Asenne on häviäjän ja pessimistin näkökulma, jota ei kannata ruokkia.

Kansalaisjärjestöt ovat palautustoiminnan kanava, substanssitiedon rakentaja, aktivoija ja motivoija. Arvovallan lajit, joilla voidaan vaikuttaa, ovat: moraalinen ja juridinen oikeus, asiantuntemus, totuus, kv-oikeudet, periksiantamattomuus.

Valtionhallinnon ei nyt pidä lähteä täysin valmistautumattomana neuvottelemaan Venäjän kanssa palautuksesta. Ensin asia on perusteellisesti selvitettävä ministeriöiden ja tutkimuslaitosten toimesta.

- Minä valmistaudun ja yhtenä päivänä mahdollisuuteni tulee. Abraham Lincoln, Yhdysvaltain 16. presidentti.

Vaikeneminen tulee kalliiksi

- Tiedon kiistämisen tai väistämisen peruste on halu välttää koskettamasta tabua, ei tiedon virheellisyys. Tieto aiheuttaa moraalista paniikkia, minkä vuoksi siitä on parempi vaieta. Miten kukin aika käsittelee vaarallista tietoa tai anomaalisia (poikkeavia) havaintoja, lopulta ratkaisee tulevaisuuden ja selviytymisen kannalta oleellisia asioita.

- Jos jokin todeksi havaittu ilmiö vaietaan, muodostuvat väistämisestä koituvat kustannukset jatkossa huomattavasti suuremmiksi kuin jos asioihin olisi puututtu ajoissa. Jyrki Korkeila, dosentti.

Sitoutuneisuus synnyttää energiaa

- A. Sitoutunut henkilö tuo mukanaan energiaa, intohimoa ja kiihtymystä, mitä aito myönteisyyskään ei synnytä. B. Sitoutunut henkilö ei pelaa pelin säännöillä, hän vastaa pelistä. C. Jos pelin säännöt ovat vision saavuttamisen tiellä, hän löytää tavan muuttaa sääntöjä. D. Ryhmä ihmisiä, jotka ovat todella sitoutuneita yhteiseen visioon, on mahtava voima. He voivat saada mahdottoman aikaan. Tohtori Peter M Senge, MIT.

- Älä koskaan epäile, etteikö pieni ryhmä syvällisesti asialleen vihkiytyneitä kansalaisia voisi muuttaa maailmaa. Todellakin, se on ainoa asia joka sitä on koskaan muuttanut. Margaret Mead, amerikkalainen sosiaaliantropologi.

- Surulliset ihmiset eivät tee mitään. He vain itkevät tilannettaan. Vihaiset ihmiset tekevät muutoksen. Malcom X. Vihaisen sijasta voidaan puhua turhautuneista, huolestuneista, motivoituneista tai muutostarpeisista ihmisistä.

Yksikin ihminen voi muuttaa maailmaa, koska hän voi kerätä ympärilleen toisia ihmisiä.
Nooa, Mooses, Jeesus, Luther, Edison, Lenin, Stalin, Hitler, Mao, Martin Luther King, Elvis, Obama. Kuka käynnisti Suomen itsenäistymisprosessin?

Säännökset vuodesta 1760 eKr. tukevat toimintaamme

Toimintaamme tukevat useat tekijät erityisesti pakolaisten, karkotettujen ja pakkosiirrettyjen perusoikeuksien osalta: oikeus palata kotiinsa ja oikeus saada omaisuutensa takaisin (ns. Pinheiron periaatteet, YK).

Ks. 12-sivuinen yhteenveto kansainvälisistä sopimuksista, julistuksista ja laeista (www.prokarelia.net). YK:n resoluutiot, EIT:n eräät päätökset, EN:n resoluutio 25.01.06, lukuisat caset (www.projusticia.net).

Karjalan Liiton johto vakuuttaa, että sen sääntöjen 2 § 2 momentti tarkoittaa Karjalan palautusta. EUEEP ajaa EU-tasolla oikeutta palata ja saada omaisuutensa takaisin, ei rajojen palauttamista. Kun omaisuus on palautunut, on rajojen oikaisu olennaisesti yksinkertaisempaa.

- Missä on tahtoa, siinä on tie. Ranskalainen sananlasku.

Vain toimintaperusteinen budjetti on aktiivinen

Klubin talous voidaan rakentaa periaatteessa kahdella tavalla: 1) budjettiperusteinen tai 2) toimintaperusteinen. Budjettiperusteisessa ensin hankitaan rahat budjettiin ja sitten ryhdytään toimimaan. Odottavan aika käy pitkäksi, sillä kuka rahoittaisi toimimatonta, ilman tuloksia olevaa kansalaisjärjestöä? Mistä uudet jäsenet?

Toimintaperusteinen budjetti perustuu joustavuudelle. Kehitetään toimintaa, jonka avulla tai jonka vuoksi on mahdollista saada toiminnalle rahoitus. Toimitaan siten, että jokainen riskinotto on kestettävissä, eikä uutta riskiä oteta, ennen kuin entinen on saatu katettua. Toiminta kehittyy, menetelmät paranevat ja syntyy tuloksia, joiden pohjalta potentiaalisia rahoittajia on mahdollisuus lähestyä.

- Rahan puute ei ole este, ideoiden puute on este. Horatius, antiikin ajattelija.

Panosta resurssejasi toimintaamme - Yes, we can!

Keskeistä on mahdollisimman monen henkilön aktiivinen osallistuminen voimiensa ja mahdollisuuksiensa mukaan. Tarvitsemme aktiivisia osallistujia.

Klubin jäsenistössä on poikkeuksellisen paljon osaavia resursseja. Se ei kuitenkaan merkittävästi näy toiminnassamme, koska nämä resurssit ovat vain rajoitetusti käytettävissä.

Esitän Karelia Klubin jäsenille vetoomuksen. Tarjoa resurssejasi klubin toimintaan. Jokaisella on osaamista, jolla toimintaamme voidaan tehostaa. Koordinoitu yhteistyö on arvaamattoman suuri voima.

Muutos on jo alkanut. Me kykenemme yhdessä muutokseen, joka mahdollistaa momentumin. - Yes, we can! Yhdysvaltain presidentti Barack Obama.

Artikkeli on puheenjohtaja Veikko Saksin alustus Karelia Klubi ry:n vuosikokouksessa 25.03.2009.

22.3.2009

Pro Karelian tiedote 22.03.2009

KIRKOT VAATIVAT OMAISUUDEN PALAUTUSTA

- Suomen kirkon omaisuuspalautusta vaaditaan Venäjältä
- Karjalassa kyseessä 120 kiinteistöä
- Kyproksen ortodoksikirkko haastaa Turkin EIT:een
- Vieläkö Inkerin kirkko on lakkautusuhan alla?
- Venäjän valtio ei omista Karjalan kirkkoja
- Jarruttaako kansallinen messianismi osaltaan selvitystyötä?
- Inkerin kirkon vaatimus rohkaisee suomalaisia
- Mitä tekee Suomen luterilainen kirkko?
- Suomen kirkko: "mikä on tapahtunut, sitä ei voi korjata"
- Miksi Inkerin kirkko ajaa palautusta, jos ei voi korjata?
- Piirrelläänkö kuvioita veteen vai korjataanko asia?

Suomen kirkon omaisuuspalautusta vaaditaan Venäjältä

Kotimaa-lehti uutisoi 14.03.2009, että Suomen kirkon omaisuutta vaaditaan takaisin Venäjältä ensimmäistä kertaa sotien jälkeen.

Tätä palautusta vaatii Inkerin kirkko, joka sai oikeuden käyttää Viipurin luterilaiselle seurakunnalle kuulunutta kirkkoa vuonna 1991. Kysymyksessä on usean miljoonan euron arvoinen kivitalo Viipurin keskustassa.

Kotimaa kertoo, että Venäjällä tuli vuonna 2001 voimaan laki, jonka mukaan uskonnollisilla yhteisöillä on oikeus saada valtiolle pakkoluovutettu omaisuus takaisin. Venäjällä tätä mahdollisuutta on saanut käyttää hyväksi vain ortodoksinen kirkko, joka muutoinkin on tiiviissä suhteessa valtionhallintoon.

Karjalassa kyseessä 120 kiinteistöä

Inkerin kirkko on kerännyt jo pitkään asiakirjoja, joilla se haluaa todistaa omistusoikeutensa. Vai olisiko paremminkin kyse käyttöoikeudesta? Se on pyytänyt ministeriötä palauttamaan talon, mutta vastausta ei ole tullut. Venäjän valtion omaisuusvirasto vastaa omistussuhteiden selvittämisestä, mutta se ei ole tehnyt asian hyväksi mitään.

Suomen Neuvostoliitolle pakkoluovuttamilla alueilla on noin 120 kiinteistöä, joita Inkerin kirkko tulee vaatimaan takaisin. Kiinteistöjen yksilöintiin ja selvittämiseen toivotaan tietoja ja apua Suomesta. Omistuskysymys on erittäin tärkeä Inkerin kirkolle, koska se potee tilapulaa. Aikanaan mahdollisesti saatava päätös kertoo, pätevätkö Venäjällä sen itse laatimat lait.

Kyproksen ortodoksikirkko haastaa Turkin EIT:een

Kotimaa-lehti kertoo 21.03.2009 myös toisesta kiinnostavasta omistuksen palautushankkeesta. Kyproksen ortodoksikirkko haastaa Turkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Turkki miehitti Pohjois-Kyproksen 1974, mutta se ei ole suojellut ortodoksien kirkkorakennuksia. Osa niistä on varastoina, yökerhoina ja moskeijoina.

Ortodoksikirkko painottaa sitä, ettei kyse ole politiikasta, vaan kulttuurimonumenttien säilyttämisestä. Käytännössä kyse on merkittävistä omaisuusarvoista, sillä kirkon mukaan miehitetyllä alueella on 522 kirkollista kohdetta, joita ortodoksien mukaan ei suojella asianmukaisesti.

Lehti kertoo, että Kyproksen kirkon johtaja, arkkipiispa Khrysosthomos II asettaa kirkollisen omaisuuden palautuksen Turkin EU-jäsenhyväksymisen ehdoksi.

Vieläkö Inkerin kirkko on lakkautusuhan alla?

Venäjällä uskonnonvapaus ja eri kirkkokuntien kohtelu on sangen vaihtelevaa. Ortodoksikirkko on valtion suojeluksessa, se on edullista molemmille osapuolille. Kirkko saa rahoituksen ja valtionjohto kirkon siunauksen. Ortodoksikirkko on merkittävä yhteisö maassa.

Sen sijaan Inkerin kirkko oli lakkautusuhan alainen lokakuun 2008 puolivälissä lähinnä tekosyyhyn vedoten. Tämän vuoksi Slaavilaisen oikeuskeskuksen puheenjohtaja Anatoli Pchelinzev totesi, että "Järjestöjen likvidointi pienten rikkomusten johdosta johtaa törkeimpiin ihmisoikeuksien polkemisiin maassamme ja maan itse aiheuttamaan isolaatioon".

Pchelinzev on tuonut esille, etteivät "[lakkautus]toiminnot vastaa Venäjän valtion politiikkaa, joka takaa omantunnonvapauden ja uskonnonvapauden jokaiselle". Slaavilaista oikeuskeskuksen huomiota on herättänyt se, ettei lopetettavaksi suunniteltujen järjestöjen listalla ole lainkaan Moskovan patriarkaatin alaisia järjestöjä. Täyttä selvyyttä nykyisestä tilanteesta ei ole annettu.

Venäjän valtio ei omista Karjalan kirkkoja

Viipurissa kirkon omistajaksi mainitaan Venäjän valtio. On oikeampaa sanoa, että Venäjän valtio hallitsee kiinteistöä, sillä Pariisin rauhansopimuksessa 1947 vain raja siirtyi, ei kiinteistöjen omistusoikeus.

Omistuksen pysyvyys tulee erittäin hyvin ilmi Pro Karelian yhteenvedosta, joka käsittelee lähinnä omistusoikeutta: Finland: Right to return and right to restitution.

Kyproksen miehittäminen ei antanut Turkille omistusoikeutta kiinteistöihin. Tämä on erityisen selvästi tullut esille EIT:n päätöksessä, jossa Turkki velvoitettiin maksamaan kyproksenkreikkalaiselle pakolaiselle John Demades'lle 835 000 euroa sen vuoksi, ettei omistaja voi hyödyntää kiinteistöään. Omistusoikeus ei millään muodoin tällä vahingonkorvauksella siirry Turkille.

Jarruttaako kansallinen messianismi osaltaan selvitystyötä?

Valtionhallinto ei Venäjällä katso erityisen suopeasti kilpailevaa uskonnollista toimintaa, joka saarnaa vapaudesta ja tasa-arvoisuudesta.

Venäjän yksi aate oli 1800-luvulla kansallinen messianismi, jota "Dostojevski" kuvailee: "On välttämätöntä, että vastavoimana lännelle alkaa loistaa meidän Kristuksemme, jota me olemme vaalineet ja jota he eivät ole tunteneet". Maailma voi uudistua vain ja ainoastaan venäläisen ajattelun, venäläisen Jumalan ja Kristuksen kautta".

Tiettyyn arvomaailmaan pakottaminen on siten yksi messianismin lähtökohdista. 1880-luvulla tämä aate oli ortodoksikirkon johtama vahva kolmiyhteys: kirkko, valistunut itsevaltius ja yhteiskunta. Kirkko valvoi moraalis-eettistä puolta. Neuvostoaikaan kirkko syrjäytettiin ja yhteiskunnasta (ihmisistä) tuli puolueen orjia. Nyt kirkko, klaanivalta (KGB-pohjalta) ja yhteiskunta ovat taas yhtä, mutta johtajana toimii hallinto.

Läntisissä demokratioissa kirkollinen ja maallinen regimentti pyritään pitämään erillään. Venäjällä nämä yhdistyvät ajamaan isovenäläisiä tavoitteita: maan geopoliittista mahtavuutta ja sotilasmahtia. Kuten Vsevolod Chaplin lausui Grani.ru:n mukaan 29.08.2008: "Venäjän tulee tiukasti puolustaa Venäjän erityisen kehityksen tietä ja kartuttaa sotilasmahtia".

Inkerin kirkon vaatimus rohkaisee suomalaisia

Inkerin kirkon esittämä omaisuuden palautusvaatimus on rohkaiseva signaali myös suomalaisille evakoille. Heillä on täysi oikeus vaatia YK:n määrittämien Pinheiron periaatteiden noudattamista eli vaatia oikeutta palata kotiinsa ja saada omaisuutensa takaisin.

Olisi luonnollisesti luottamusta herättävää, jos Venäjän valtion omaisuusvirasto alkaisi noudattaa kansainvälisiä sopimuksia, julistuksia ja säännöksiä ja ryhtyisi selvittämään niitä keinoja, joilla suomalainen - mukaan lukien Inkerin kirkolla nyt oleva - omaisuus palautetaan sen alkuperäisille ja laillisille omistajilleen.

Mitä tekee Suomen luterilainen kirkko?

Tässä tilanteessa tulee punnittua Suomen luterilaisen kirkon valmius ottaa kantaa ihmisoikeuskysymykseen. Kotimaa-lehden artikkelin mukaan Inkerin kirkko vaatii Suomen kirkon omaisuutta takaisin. Omistusoikeutta ei siten ole siirretty kenellekään. Kansankirkko joutuu ottamaan kantaa oman omaisuutensa ja omien jäsentensä ihmisoikeuskysymykseen.

Olisi peräti kummallista, jos oikeudenmukaisuutta ja totuutta Raamatun valossa saarnaava kirkko jäisi passiiviseksi, eikä yhtyisi Inkerin kirkon vaatimuksiin. Sehän merkitsisi sitä, että Suomen kirkko hävittäisi tai jättäisi hoitamatta noin 120 kiinteistöä koskevan asian. Se on jäsenkunnalle merkittävä asia. Periaatteellisesti vielä paljon suurempi asia on se, hyväksyykö kirkko vääryyden vai ei.

Suomen kirkko: "mikä on tapahtunut, sitä ei voi korjata"

Suomen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma ei elokuun 2006 Karelia Klubi -lehden haastattelussa lämmennyt vääryyksien korjaamiselle: "... tottakai vääryys tapahtui, sotahan on täynnä vääryyksiä. Mutta näinhän historia on täynnä vääryyksiä."

"Ei, sitä mikä on tapahtunut, niin ei sitä voi korjata enää". "Ajattelen tätä kirkon roolin kannalta ja kristittynä, niin ainoa tapa, millä ihminen pääsee tästä menneisyydestänsä ja sen haavoista yli on se, että hän sisäisesti hyväksyy eli antaa anteeksi".

Miksi Inkerin kirkko ajaa palautusta, jos ei voi korjata?

Jos vääryyttä ei voi korjata, niin miksi Inkerin kirkko Suomen kirkon puolesta lähtee vaatimaan suomalaista omaisuutta takaisin? Eikö Inkerin kirkko olekaan antanut anteeksi ja hyväksynyt tapahtunutta?

Olisiko siinä käynyt niin, että suomalaiset kirkolliset ja poliittiset päättäjät ovat jääneet lamaannukseen, eivätkä havaitse maailmassa tapahtunutta muutosta. Muutoksista suurin on se, ettei Neuvostoliittoa enää ole.

Inkerin kirkko vaatii käyttöönsä luvattua omaisuutta takaisin. Kyproksen ortodoksikirkko asettaa omaisuuden palautuksen Turkin EU-jäsenyyden ehdoksi. Suomalaiset vaikenevat. Eihän suomalaisilla ole mitään vaatimuksia Venäjälle.

Piirrelläänkö kuvioita veteen vai korjataanko asia?

Kuka on oikeassa, kuka väärässä? Ovatko "anteeksiantamattomat" inkeriläiset ja kyprokselaiset oikeassa vai väärässä? Onko suomalainen "anteeksiantaja" oikeassa vai väärässä?

Japanilainen sananlasku sanoo: "Antaa anteeksi katumattomalle on samaa kuin piirtää kuvioita veteen". Mitä oikeata on rikoksen suosimisessa? Siitähän on kyse, jos rikoksenteko hyväksytään edes yrittämättä sitä korjata. Se myöskin luo mitä parhaimman pohjan rikosten uusimiselle, sillä eihän rikoksesta seuraa mitään rangaistusta, ei edes omaisuuden palautusvaatimusta.

Suomen valtionhallinnon ja luterilaisen kirkon tulee ensin luonnollisesti olla aktiivisia ja Venäjän valtionhallinnon herätä havaitsemaan oma etunsa. Venäjä on tällä hetkellä menossa yhä syvemmälle taloudelliseen kriisiin, kuten Suomi ja muu Eurooppa - lähes koko maailma. Nyt on aika tehdä luottamusta herättäviä tekoja, joka voivat toimia win-win -yhteistyön katalyyttinä.

_ _ _ _ _ _ _

Jouko Pihon kommentti 22.3.2009

Arkkipiispa Jukka Paarman mielipide, että Karjalassa tapahtuneita vääryyksiä ei voi enää korjata, on täysin linjassa Suomen valtiojohdon passiivisen, antautuneen ja epäuskoisen asenteen kanssa. Luulisi kirkolta löytyvän uskoa, mutta ei näköjään löydy, vaan tyydytään vain pragmaattiseen status quo -politiikkaan, jossa mikään ei muutu, ei ainakaan oman toiminnan kautta.

Suomen kirkon ja valtion johdossa tarvittaisiin nyt rohkeita visionäärejä, jotka uskaltavat puhua historian vääryyksien korjaamisesta ja suomalaisten oikeuksien ajamisesta.

Voi tosin olla, että sellaisia näkijöitä ja tekijöitä ei Suomen johtopaikoille voi tulla, koska yleensä huippupaikoilla täytyy tehdä enemmän tai vähemmän konsensuksen mukaisia kompromisseja, jotta voisi saada asemia ja säilyttää ne. 

Siksi eri kansalaisjärjestöjen ja yksityisten ihmisten työ on tärkeää. Tässä suhteessa esim. Pro Karelian Veikko Saksin työ on merkittävää ja uraauurtavaa.

16.3.2009

Pro Karelian tiedote 15.03.2009

MITÄ JA MITEN KARJALASTA SAISI KIRJOITTAA?

- Osa haluaisi vain hyviä ja kauniita kirjoituksia
- Kritiikki kohdistetaan vääriin toimintoihin
- Saat kysyä vain kerran -periaate on loukkaava
- Karjalan viemisessä ei ollut mitään kunniakasta
- Minkä nuorena varastaa, sitä ei vanhanakaan omista
- Miten pahasta voi kertoa oikein hyvin?
- Tarvitaan toistoa, jotta viesti ymmärretään
- Aito ystävyys edellyttää luottamusta
- Kunnioittaisiko Venäjä meitä lahjusten vuoksi?
- 20 vuoden suojasää ei ole riittänyt suomalaisille
- Luottamus ja win-win ovat avainsanoja

Osa haluaisi vain hyviä ja kauniita kirjoituksia

Pro Karelian kirjoitusten lukijapalautteessa tulee esille kritiikkiä siitä, että Venäjän valtiota muistutetaan vanhoista Neuvostoliiton rikoksista ja niiden jatkumisesta. On arvioitu, että sellainen olisi eräänlaisena uhona veteraanisukupolville. Katkeruutta, kaunaa tai kielteisiä ajatuksia ei saisi ilmaista, koska niillä ei saavuteta mitään hyvää, vain menneisyyteen pohjautuvia epämieluisia asioita.

On esitetty vaihtoehto, että pitäisi löytää toivoa menetetyn kauniin Karjalan hyvinvoinnin puolesta. Pitäisi esittää vain hyviä ajatuksia hyvien suunnitelmien tuottamiseksi. Katsotaan, että Karjalaa voidaan kehittää monin tavoin matkailukohteena, kun solidaarisesti hyvällä tahdolla yrittää. Näin saataisiin vanhemmatkin sukupolvet mukaan.

Esitetyt ajatukset ovat positiivisia ja monessa suhteessa kannatettavia. Ne eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä ratkaisuja, vaan käytännössä voivat johtaa täysin vääristyneeseen ratkaisuun. Seuraavassa tuodaan esille muutamia näkökohtia, mihin nämä ajatukset voivat johtaa.

Kritiikki kohdistetaan vääriin toimintoihin

Pro Karelian sivuilla esitetään kritiikkiä siihen tilanteeseen, että Venäjä yhä pitää hallussaan Neuvostoliiton väärin perustein ja väkivallalla ottamia suomalaisia alueita. Venäjä ei myöskään toteuta ihmisoikeuksien periaatteita esim. suomalaisten evakkojen oikeudesta palata kotiinsa ja saada omaisuutensa takaisin.

Artikkeleissa tuodaan esille se erittäin kummallinen tilanne, että suomalaiset poliittiset päättäjät eivät rohkene näistä asioista edes puhua, saati sitten käsitellä. Tilanne on pahasti vinoutunut, sillä vaikenemalla ja kanonisoimalla suomalaiset poliitikot torjuvat omien kansalaistensa ihmisoikeuksien toteutumisen. Mikä heidän todellinen motivaationsa on, jää epäselväksi.

Onko kritiikki siten kiellettyä? Meitä suomalaisia on 60 vuotta opetettu, että totuuden lausuminen ja siinä suhteessa nykytilanteeseen kriittisen puheenvuoron käyttäminen on vihaa ja katkeruutta. Näinhän ei toki ole.

Saat kysyä vain kerran -periaate on loukkaava

Toinen asia, mitä meille on opetettu on se, että saat kysyä tai sanoa vain kerran. Sen jälkeinen muistuttaminen on vihaa ja katkeruutta. Tämä vaientamisperiaate ja -yritys on selvä ihmisoikeusloukkaus, johon kansa on hyvin pitkälle taipunut omaksi häviökseen. Mutta kenen voitoksi?

Kun joku asia on väärin, väärästä tilanteesta on kerrottava niin kauan, kunnes vääryys korjataan. Se olisi oikeusloukkauksen kohteeksi joutuneen näkökulmasta kamala tilanne, jos pitäisi rajoittua vain yhden kerran huomauttamiseen.

Ei vääryyden esille tuominen ja siitä kritisoiminen ole uhoa. Vaikeneminen on usein lähinnä tyhmyyttä tai pelkuruutta. Olemme eläneet aikoja, jolloin vaikeneminen oli viisautta, mutta ne ajat ovat ohitse. Niiden aikojen palauttaminen tuhoaa vain meitä itseämme.

Karjalan viemisessä ei ollut mitään kunniakasta

Tilanne olisi sama, jos sinulta varastettaisiin auto. Poliisi saisi epäillyn kiinni ja kysyisi kerran, että sinäkö tuon auton varastit. Kun epäilty sanoo, että en varastanut, päättyisi poliisinkin oikeus kysellä enempää.

Suomen kansa on puolestaan omia poliittisia päättäjiään 60 vuotta kohdellut silkkihansikkain näissä asioissa. Päättäjät ovat saaneet mielensä mukaan vaieta asioista ja ajatella vain omaa uraansa.

Karjalan viemisen historiassa ei ole anastajalle mitään kunniakasta. Se historia on valitettavan epämieluisa. Olisiko nyt hyvä unohtaa koko epämieluisa historia ja aloittaa puhtaalta pöydältä? Sellainen ei ole mahdollista. Ihmisluonne ei toimi siten.

Minkä nuorena varastaa, sitä ei vanhanakaan omista

Kun kansojen välillä on selvittämättömiä, suuria asioita, yhteistyö ei koskaan suju aidosti, ennen kuin vanhat asiat selvitetään.

YK, ETYJ, Euroopan Neuvosto ja monet muut järjestöt olisivat täysin turhanpäiväisiä, jos aina katsottaisiin vain eteenpäin ottamatta mitään kantaa vanhoihin asioihin. Sellainen toiminta kertoisi rikoksen tekijälle, että rikos todella kannattaa.

Kannattaa pakottaa toinen antamaan maitaan ja omaisuuttaan. Hetken kuluttua katsotaan vain eteenpäin, toteutuu sananlasku: "minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa". Missä sellaisessa ajattelussa on oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus?

Miten pahasta voi kertoa oikein hyvin?

Pro Karelian kirjoituksissa tuodaan lähes poikkeuksetta esille luottamusta ja win-win -periaatetta. Niiden korostaminen on aika vaikeasti tulkittavissa kritiikiksi.

Uhoa, vihaa, katkeruutta ja kaunaa artikkeleissa ei esiinny lainkaan. Jos lukiessa siltä tuntuu, kannattaa lukea koko juttu uudelleen neutraalilla asenteella.

Vääryyksien esille tuominen ja niiden vaatiminen korjattaviksi ei ole katkeruutta, vaan kansainvälisten ihmisoikeuksien määräämä oikeus.

Tarvitaan toistoa, jotta viesti ymmärretään

On selvää, että aina tulisi löytää kauniita ja hyviä asioita. Valitettavasti tapahtuneet tosiasiat ovat olleet todella pahoja. Siksi Neuvostoliiton tekemiä vääryyksiä tuodaan esille. Siksi suomalaisten poliitikkojen väärä ja epäisänmaallinen käyttäytyminen tuodaan esille.

Useilla kansalaisilla ja poliitikoilla kestää merkittävän ajan ja vaatii useita toistoja, ennen kuin viesti menee perille. Erään arvion mukaan tarvitaan 42 toistoa, ennen kuin ihmiset hoksaavat, mitä viestissä oikein kerrotaankaan.

Tarvittava toistomäärä luonnollisesti vaihtelee, eikä viesti saavuta otollista maaperää kaikissa ihmisissä koskaan. Ennakko-asenteet voivat olla niin syvällä, ettei sitä kalvoa puhkaise mikään. Ja jos puhkaisisi, tässäkin noudatetaan sääntöä numero 1.

Aito ystävyys edellyttää luottamusta

Jos esitettäisiin vain kauniita sopuisia ajatuksia, se olisi varmasti mieluista monille korville. Mutta se olisi vähän saman tyyppistä kuin lähialueyhteistyön ulottaminen lähialueille nykyisen laajan Venäjänmaan sijasta. Eli rahan lahjoittamista vastikkeetta Venäjälle ja siellä pakkoluovutetuille alueille.

Miksi me työskentelisimme pyyteettömästi kauniin Karjalan hyvinvoinnin puolesta, niin kauan kuin se on osa Venäjää? Me emme kunnolla saa edes käydä paikan päällä? Meidän ihmisoikeuksiamme ko. asian kohdalla rikotaan pahasti.

Milloin Neuvostoliitto tai Venäjä on pyyteettömästi vastikkeetta rakentanut Suomessa jotain? Eiväthän perheetkään mene naapurin puolelle rakentamaan taloa, ellei siihen liity jotain vastapalvelua. Palvelu voi olla oma talkootyö tai keskinäinen aito ystävyys.

Selvittämättömien asioitten vuoksi Suomen ja Venäjän välillä ei inhimillisesti katsoen voi koskaan vallita aitoa ja syvää ystävyyttä, ennen kuin asiat on korjattu. Sellainen on niin vahvasti ihmisluontoa ja ihmisen meemejä vastaan, ettei se valheellisena toimintana tuota toivottua tulosta.

Kunnioittaisiko Venäjä meitä lahjusten vuoksi?

Meillä on oikeus palata kotiimme/kotiseudullemme ja saada omaisuutemme takaisin. Miksi me lopullisesti lahjoittaisimme vääryydellä ja väkivallalla otetun omaisuuden aggression toteuttaneelle puolelle? Miksi me palvelisimme tätä ottajatahoa pyyteettömästi vielä lisää? Sellaista toimintaa kutsutaan lähinnä typeryydeksi.

Kunnioittaisiko Venäjä meitä jatkuvien pyyteettömien lahjoitusten tai lahjusten takia? Siitä, että suomalaiset ensin ryöstettäisiin ja sitten he tulisivat vielä kunnostamaan paikkoja maittensa anastajille? Ei varmasti. Se ei kuulu venäläiseen luonteeseen.

Venäläinen kokee lahjukset alistumisena ja alamaisuuden osoituksena. Sitähän se terveen itsetunnon kannalta onkin, joten venäläisten tunteet ovat "normaaleja", suomalaisten "epänormaaleja". Hauskaa venäläisellä osapuolella kuitenkin voisi olla.

Karjala Venäjän hallinnassa ei ole se Karjala, johon suomalaisten tulee panostaa ja jota ylläpitää. Venäjän velvollisuus on pitää nyt siitä alueesta huolta, kunnes luovuttaa sen hyvässä kunnossa takaisin oikeille omistajille eli suomalaisille. Yleinen periaate on se, että lainatavara tulee pitää hyvässä kunnossa ja sen vioittuminen tulee korjata.

20 vuoden suojasää ei ole riittänyt suomalaisille

Kauna, katkeruus ja viha ovat vääriä asenteita jopa vanhojen rikosten korjaamiseksi. Tarvitaan asiallista asioitten punnintaa. Rikoksen uhri ei voi koskaan korjata menetettyä luottamusta rikoksen tekijän puolesta. Tekijä on saatava ymmärtämään, että kaikkien osapuolien voitto, kun vanhat asiat selvitetään, laitetaan kuntoon ja sitten unohdetaan.

Usein otetaan hyväksi esimerkiksi se, että Suomi on käyttäytymisellään ja ystävällisyydellään saanut paljon Venäjän kanssa aikaan ja rauha on pysynyt. Se on ainutlaatuisen arvokas asia.

Mikä hinta siitä on maksettu, onkin kokonaan toinen asia. Se hinta näkyy erityisesti poliitikkojemme käyttäytymisessä. Vanha alistuneisuus ei tahdo lähteä kulumallakaan kaikista päättäjistä.

Noin 55 vuotta oli sellaista aikaa, jossa normaalit käyttäytymissäännöt eivät näyttäneet toimivan. Silläkin asialla voidaan spekuloida, mutta se on jokseenkin turhaa. Nyt on ollut lähes 20 vuotta uudenlaista suojasäätä. Suomalaisillakin olisi ollut mahdollisuus saada korjauksia tilanteeseen. Niitä mahdollisuuksia ei ole uskallettu ottaa edes esille. Se kertoo, että jotain on pahasti vinossa.

Luottamus ja win-win ovat avainsanoja

Asiallisuuden lisäksi keskinäinen yhteistyö ja sopuisa yhteistoiminta edellyttää aina luottamusta, joka on kaiken inhimillisen kanssakäymisen kulmakivi. Siinä suhteessa Venäjällä on paljon kilvoittelua, että se alkaa suunnata toimintansa siten, että luottamus siihen voi palautua.

Suomi voi osaltaan ojentaa kätensä tällaisen kehityksen tielle. Ensimmäinen ehdoton edellytys on rehellisyys. Sitä asiaa kannattaa miettiä todella syvästi. Nykyisinkin harrastettu epärehellinen käyttäytyminen tuo vääriä tuloksia.

On löydettävä aidosti win-win -tilanteeseen johtavat menettelyt. Vanhojen rikosten korjaaminen on valtavan positiivinen asia. Sen toteutumiseksi kannattaa perinpohjin miettiä parhaat win-win -vaikutukset. Asioitten korjaaminen on arvaamattoman suuri, positiivinen katalyytti toteuttamaan myönteistä kehitystä Suomen ja Venäjän välillä, mutta myös koko Euroopassa.

11.3.2009

Pro Karelian tiedote 11.03.2009

PALAUTUS EI RAUNIOITA MAAILMAA

- Pakolaistilastot järkyttävää luettavaa
- Väärintekijän luottamus ja kunnia ovat jo menneet
- Alue- ja omaisuuspalautus ei raunioita maailmaa
- Porkkalan palautus ei raunioittanut Suomea tai NL:oa
- Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa?
- Propagandalla luodaan vääristyneitä kuvia
- Uhrille suututaan, väärintekijää hyvitellään
- Mistä susi löysi karitsan, sieltä se etsii uutta saalista
- Tappaminen trumpettien soidessa ei ole rangaistavaa
- Vanhat korjaamattomat vääryydet ovat uusien polttoainetta
- Valmistaudun ja yhtenä päivän mahdollisuuteni tulee

Pakolaistilastot järkyttävää luettavaa

Pakolaisten, karkotettujen ja pakkosiirrettyjen henkilöiden ongelman selvittäminen ei ole yksinkertainen asia. Kun näitä tapahtumia katsotaan vuodesta 1913 alkaen esim. vuoteen 1999 saakka, tilasto on järkyttävä. Miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä on ajettu tahallisesti tuhoon tai kurjuuteen.

Yksityiskohtaisen kuvan tilanteesta saa tutustumalla nimettömään sivustoon ja siinä oleviin WikiPediasta suomennettuihin taulukoihin. Pelkät taulukot eivät kuitenkaan kerro sitä tuskaa, ahdistusta ja menetystä, minkä uhrit ovat kokeneet. Kymmeniltä miljoonilta meni kaikki.

Mikä on se järjetön viha tai muu motivaatio, joka syrjäyttää kaiken inhimillisyyden, toisten ihmisten elämän, kotiseudun, kielen, rodun, uskonnon ja omaisuuden kunnioituksen? Vanha latinalainen sanonta "Homo homini lupus est" eli Ihminen on ihmiselle susi, pitää syvästi paikkansa. Käsittämättömän vihan lisäksi motivaationa näyttää olevan pohjaton ahneus, alkukantaisten vaistojen seuraaminen ja järjettömäksi kasvanut kiihko, jonka takana on pelko.

Väärintekijän luottamus ja kunnia ovat jo menneet

Asioitten korjaamisen yhtenä esteenä on kasvojen menetyksen pelko. Voidaan kysyä, mitä kasvoja sellaisella maalla enää on säilytettävänä, joka harkiten murhaa oman ja toisten maiden kansalaisia saadakseen lisää valtaa ja omaisuutta? Kunnia on jo mennyt. Luottamus on mennyt. Kasvot ovat tahriintuneet.

Niitä asioita ei uhri voi palauttaa. Ne palautuvat vain väärintekijän itsensä toteuttamilla luottamusta herättävillä ja kunniaa tuottavilla korjaustoimenpiteillä. Saksa ei menettänyt kasvojaan korjatessaan sodanajan kauheuksia, se päinvastoin sai osakseen kunnioitusta ja luottamusta.

Neuvostoliitto ja sen seuraajavaltio Venäjä eivät ole koskaan korjanneet tekemiään vääryyksiä. Avoinna ovat yhä mm. noin 100 miljoonan oman kansalaisen tuhoamisen selvittäminen ja esimerkiksi Leninistä ja Stalinista alkanut ja yhä jatkuva tuho ja toisen omaisuuden hallussapito.

Alue- ja omaisuuspalautus ei raunioita maailmaa

Ihmisoikeuksien palauttaminen halutaan estää, koska pelätään kymmeniin ja satoihin miljardeihin euroihin nousevien korvausvaatimusten raunioittavan maailman talouden. Näkökulma ja sen tulkinta ovat virheelliset. Kansainväliset sopimukset ja inhimillisyys vaativat ryöstöomaisuuden palauttamisen. Ryöstön ja murhien kautta saatu omaisuus ei ole omaa. Se on uhrin omaisuutta. Toisten omaisuus on palautettava laillisille omistajille.

Mihin omaisuus yhtä äkkiä häviäisi, kun se palautetaan oikeille omistajille? Ei yhtään mihinkään. Sama omaisuus on edelleenkin olemassa, vain sen haltijaksi ja määrääjäksi on vaihtunut oikea omistaja. Pörssiosakkeet, maatilat, kiinteistöt, erilainen muu omaisuus vaihtaa päivittäin omistajaa satojen miljardien edestä.

Eikä maailma siihen kaadu. Ei maailma kaadu siihenkään, että poliisi pidättää ryöstäjän ja ottaa varastetun omaisuuden takaisin. Ei Uusi-Seelanti romahtanut, vaikka maorit saivat satojen miljoonien eurojen hyvityksen heiltä yli sadan vuoden aikana viedyistä metsistä Pakolaisten oikeuksien palautus on vain kokoluokaltaan mittavampi tapahtuma.

Porkkalan palautus ei raunioittanut Suomea tai NL:oa

Jos palauttaminen ja vääryyden oikaisu romahduttaisi maailmaa, olisi Porkkalan palautuksen pitänyt romahduttaa vähintään Kirkkonummen nykyinen alue ja ehkä pääkaupunkiseutukin. Eivät romahtaneet, vaan näyttävät molemmat alueet vaurastuneen.

Pakkoluovutettua Karjalaa ei ole kunnostettu siten miten kiinteistöjen oikeat omistajat ne kunnostaisivat. Alue on saatu eräällä lailla "viheltäen", joten mitäpä väliä sillä on, jos se rappeutuu, infrastruktuuri tuhoutuu ja toiminnan muodot etääntyvät yhä kauemmaksi alueen alkuperäisestä ja sille parhaiten soveltuvasta käytöstä. Eihän kuitenkaan kyseessä ole aidosti oma alue tai omat kiinteistöt.

Aito omistajan intressin puuttuminen on usein vakava puute. Kenties se sama ajatus on kulkeutunut sen nuorison keskuuteen, joka eri tavoin tuhoaa toisten ihmisten omaisuutta juurikaan välittämättä, mitä tuhotaan. Olisiko se meemeihin iskostunut oppi piittaamattomuudesta vääryyksiin vai olisiko se uusien sukupolvien protesti piittaamattomuutta vastaan?

Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa?

Ei maailma näytä kaatuvan siihenkään, vaikka harkitusti toteutetun globaalin finanssikriisin avulla satojen, jopa tuhansien miljardien dollarien omaisuudet jälleen vaihtavat määräysvallan käyttäjää Miksi vääryydellä hankittu olisi jotenkin enemmän turvallisuutta antavaa kuin oikean omistajan omaisuus?

Eri yhteyteen tarkoitettu Raamatun lause toteutuu. Markus 4:25: "Sillä jolla on, hänelle annetaan; ja jolla ei ole, sekin, mitä hänellä on, otetaan häneltä pois".

On ajatusharha ja "voittajan" tahdon väärää legitimointiyritystä perustella jonkinlaisella kansakunnan yhteisellä hyvällä ja selviämisen mahdollisuudella sitä, että vääryydellä toisilta vietyä omaisuutta tai rajoja ei voitaisi palauttaa. Venäläisen sananlaskun mukaista ajatusta yritetään syöttää ihmisille vääjäämättömyytenä ja oikeana: "Minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa".

Propagandalla luodaan vääristyneitä kuvia

Kaikki syyt estää oikeuden toteuttamista ovat tekosyitä ja ryöstettyä omaisuutta hallussaan pitävien tai heiltä valtansa saavien päättäjien harhauttavia kuvitelmia. Ihmisiin on perusteellisella propagandalla iskostettu kuvitelma maailman talouden sortumisesta tai talouden joutumisesta sekasortoon, jos oikeus toteutuu.

Usean ihmisen omahyväisyys, kuvitelma omasta ylevyydestä tai automaattisesti etuoikeutetusta asemasta ja toisten yläpuolella olemisesta, on harhaa. Propagandan ja väärän nöyristelyn johdosta syntynyt kuva ei ole kestävä. Sitä ei vain aina oivalleta.

Väärintekijän on hyvä muistaa, että aina voi tulla joku suurempi vääryyden harjoittaja, joka sopivassa tilaisuudessa kaappaa valheellisella perusteella saaneen omaisuuden itselleen. Varkaiden keskuudessa tuskin voi odottaa suurempaa solidaarisuutta ja toisten omaisuuden kunnioitusta kuin "laillisen yhteiskunnan" piirissä toimivien ihmisten keskuudessa. Rajanveto näiden kahden ryhmän välillä ei tosin aina ole ihan helppoa.

Uhrille suututaan, väärintekijää hyvitellään

Suomalaiset kuuluvat tässä suhteessa maailman herkkäuskoisimpiin ihmisiin. Suomalaisista voisi käyttää nimeä "hyväntahtoinen hölmö". Miksi? Mahtaako maailmasta löytyä toista kansaa, jonka johtajat yhtä kiivaasti puolustavat hyökkääjän oikeutta?

Jotka itse haluavat ehdottomasti pysyä sotaan syyllisinä, vaikka tietävätkin kiistattomien todisteiden valossa olevansa syyttömiä? Jotka haluavat edelleen lahjoittaa ryöstäjälle 45 000 km2 omaa maata ja siitä tulevaisuudessakin saatavan tuoton?

Suomalaisten poliittisten johtajien ja siten myös kansan käyttäytyminen on kummallista ja ristiriitaista. Suomalaiset suuttuvat, osittain suorastaan järkyttyvät voimakkaasti niille oman kansan jäsenille, jotka osoittavat tämän oudon käyttäytymisen ja haluavat sen korjata. He kokonaan unohtavat, että suuttumisen ja muutosvaatimusten kohteena tulee olla syyllinen, ei uhri. Miksi uhri vaiennetaan ja syrjäytetään? Hyvätkin ihmiset vaikenevat suuren muutospelon vuoksi.

Tämä osoittaa, että pelko on erinomainen ase, kun käytetään taitavaa propagandaa sen luomiseksi ja ylläpitämiseksi. Sen jälkeen uhri itse ruokkii parhaan kykynsä mukaan pelkoaan, vaikka itse propagandan perusta ja liikkeelle laskija on jo hävinnyt. Nuorison tavoin voisi sanoa, että "haloo, mietipä vähän".

Alistuneisuus on antautuva asenne

Herkkäuskoisuuden lisäksi suomalaisissa on paljon opittua alistuneisuutta. Meillä on eri asioista oma mielipide, mutta vaikenemme ja hyväksymme jonkun ylemmän tahon ratkaisun kantaa ottamatta, mutta jurnuttaen

Emme ole vaikenemisesta huolimatta tyytyväisiä tapahtuneeseen, joten tällä asenteella synnytämme ristiriidan vähintään itsemme sisällä, todennäköisesti välillisesti laajemminkin.

Alistuneisuuden vuoksi odotamme, että väärintekijä korjaa tekonsa Kuvittelemme, että kun olemme kärsivällisiä, kaikki oikenee jonakin päivänä - tai sitten ei. Väärintekijällä harvoin on pehmeä omatunto, että sitä kolkuttelematta ja ongelmallisia asioita esille ottamatta hän itse kiiruhtaisi korjaamaan virheet. Tätä kuvastanee se, että suomalaiset ovat russofobistisia, mutta venäläiset eivät ole "finnofobistisia".

Onneksi suomalaisten alistuneisuus ei sentään kata elämän kaikkia alueita. Jos kaikessa kanssakäymisessämme, esimerkiksi kauppasuhteissamme, olisimme yhtä passiivisen odottavia, saisimme kauppoja odottaa maailman tappiin saakka. On itse valmistauduttava ja pidettävä itselle ja molemmille osapuolille tärkeitä asioita esillä. On oltava tavoitteet ja strategia.

Mistä susi löysi karitsan, sieltä se etsii uutta saalista

Maailmassa ovat siten vastakkain inhimillisyys ja ihmisoikeudet ja toisaalta väärä valta ja varastetun omaisuuden avulla aikaansaatu varallisuus. Ei kai "rehellinen raha ja valta" sentään halua taistella oikeutta vastaan? Vai haluaako väärän solidaarisuuden tai pelon vuoksi sittenkin ...? Vai pysyykö se varmuuden vuoksi välinpitämättömänä - tai peloissaan hiljaa odottaen, milloin on sen vuoro menettää varallisuutensa?

Uusien menetysten pelko ei ole aiheeton. Kaikkein parhaiten sen pelon toteutumista ruokitaan sillä, että annetaan vanhojen rikosten olla, annetaan ne selvittämättöminä "anteeksi" ja yritetään unohtaa koko asia. Se on sinänsä erittäin arvokasta ja empaattista mieltä osoittavaa ennakoivaa armoa ja anteeksiantamusta. Mutta yksipuolisen unohtamisen ja asioiden korjaamattomuuden vuoksi se johtaa yhä uudelleen ja uudelleen samanlaisiin tapahtumiin.

Miksi väärintekijä korjaisi asiat tai jättäisi seuraavan suuren ryöstön tekemättä, kun asia kuitenkin kohta unohdetaan ja uhrit vaikenevat tai vaiennetaan niiden toimesta, joiden tulisi heitä puolustaa? Ranskalainen sananlasku ei turhaan sano: "Mistä susi on kerran löytänyt karitsan, sinne se palaa etsimään uutta saalista". Suomellakin on tästä kokemusta.

Tappaminen trumpettien soidessa ei ole rangaistavaa

Todellisia kansanmurhia ja kokonaisiin kansakuntiin kohdistuneita ryöstäjä ei juurikaan haluta selvittää. Mitä suurempi ja suuremman maan toteuttama rikos on, sitä todennäköisemmin se jää selvittämättä. Sama näyttää pätevän taloudessakin. Erimerkkejä ei tarvitse hakea kauaa. Ne löytyvät esim. 1990-luvun alun pankkikriisin suurimmista rikoksista ja pakkoluovutettujen alueitten menetyksestä.

Tsekkiläinen sananlasku "Isot varkaat pieniä hirttävät", ei ole tyhjästä syntynyt. Se jolla on valta, määrää lait ja niiden tulkinnan. Voittaja kirjoittaa historian. Voittaja ei tarkoita oikeassa olemista tai oikeuden toteutumista. Miten kävi II maailmansodan lopussa? Tsekkiläinen sananlasku oli oikeassa.

Voltaire aikanaan sanoi: "On kiellettyä tappaa; sen vuoksi murhaajia rangaistaan, elleivät he sitten tapa suuria määriä trumpettien soidessa". Erityisen suuri volyymi näyttää sokaisevan toiset ja jopa uhrit uskomaan, että väärintekeminen on oikeutettua ja tapahtuu kaikkien parhaaksi. Itäisen naapurimaan uusimmasta historiankirjoituksesta löytyy jälleen tämä sama piirre, siksi Stalinia ihannoidaan.

Onko meidät siten ikuisesti tuomittu olemaan pakolaisia, karkotettuja, pakkosiirrettyjä, vailla täysiä ihmisoikeuksia? Onko meillä vain oikeus vierestä katsella, kun maitamme käyttää vuosikymmenestä toiseen joku toinen? Ei ole, ellemme niin itse tahdo. Jos itse emme muutu ja asiallisen määrätietoisesti aja omia legitiimejä oikeuksiamme, emme niitä koskaan saavuta.

Vanhat korjaamattomat vääryydet ovat uusien polttoainetta

On hyvä muistuttaa mieliin, miksi vanhatkin vääryydet on korjattava Ne ovat erinomaista polttoainetta ja kasvu-alustaa uusille vääryyksille. Jokainen välinpitämättömästi hyväksytty valhe ja vääryys tuottaa pari uutta. Väärintekijää mahdollisesti kolkuttava omatuntokin ilahtuu käsittämään, että yhteiseksi hyväksihän tässä sittenkin on toimittu, kun uhri tuntuu olevan osaansa tyytyväinen.

Suomessa viime sotien vuoksi syntyneitä vääryyksiä ei koskaan kyetä lakaisemaan piiloon, koska ne ovat hyvin syvällä kansakunnan meemeissä. Kyse ei edes ole nykyisten kansalaisten valinnasta, vaan nämä meemit kulkevat mukana sukupolvesta toiseen. Ne heräävät aina uudelleen, kunnes niihin liittyvien asioiden momentumille valmistetaan toteutusmahdollisuus ja momentum toteutuu.

Edellisen pohjalta voi päätyä yhteen elämän paradoksiin, jonka Gandhi on kiteyttänyt hyvin: "Vaarallisia eivät ole vain pahat ihmiset, vaan hyvät ihmiset, jotka antavat pahan tapahtua".

Valmistaudun ja yhtenä päivän mahdollisuuteni tulee

On parempi selvittää ja rakentaa totuudelle kuin rakentaa pettävän suon päälle. Sen vuoksi ns. palautusjärjestöt haluavat ensin perustan tukevaksi ja molemmille osapuolille kestäväksi. Siitä on yhdessä hyvä ponnistaa eteenpäin.

The Union of Exiled and Expelled People, EUEEP, on ensimmäinen eurooppalaisten pakolaisten yhteinen liitto joka Eurooppa-tasolla on tämän oivaltanut ja lähtenyt osaltaan tilannetta korjaamaan. Kehitys tässä suhteessa etenee vastustuksesta ja mahdollisista taka-iskuista huolimatta.

Sulkemalla silmät ja tuudittamalla itsensä vääriin unelmiin, tapahtuu vain väärintekijän tahto. Siksi silmät on avattava ja toimittava. Abraham Lincoln'in sanoin: "Minä valmistaudun ja yhtenä päivänä mahdollisuuteni tulee".

20.2.2009

Pro Karelian tiedote 18.02.2009

UUSI KARJALA -RYHMÄN HARHAKUVA VENÄJÄN OIKEUDESTA

- Uusi Karjala -ryhmä kirjoittaa Karjalan palautuksesta
- Oikeus palata ja oikeus saada omaisuutensa takaisin
- Oman omaisuuden takaisinsaantivaade ei ole revansismia
- Venäjän johto antaa väärän perustan nuorille
- Ei NL vallannut kuin osan pakkoluovutetuista alueista
- Siloviki ei ole valtion- tai yritysjohtaja
- Miksi Venäjä jatkaa NL:n rikoksia?
- Suomen ja Venäjän välit ovat asialliset
- Mistä russofobia kertoo?
- Kiina haluaa myös Mantsurian takaisin
- Saksaa kunnioitetaan, koska se on korjannut virheensä
- Venäjän suurin ongelma on luottamuksen puute
- Suomen hallitus ei taistele kansalaisjärjestöjä vastaan
- Rikokset on hyvitettävä
- Keskusteluehdotus Uusi Karjala -ryhmälle
- Väärinkäsitykset on hyvä poistaa

Uusi Karjala -ryhmä kirjoittaa Karjalan palautuksesta

Keväällä 2008 Petroskoissa toimiva venäläinen Uusi Karjala -ryhmä hyökkäsi hyvin aggressiivisin ilmaisuin Karjalan palautustavoitteita ja Pro Kareliaa vastaan. 05.02.2009 liikkeen nettisivuilla uusitaan palautusta voimakkaasti vastustava asenne, mutta ilmaisut ovat muuttuneet pari piirua asiallisemmiksi.

Artjem Sergeevitch Grivnikovin kirjoittamassa artikkelissa on kuitenkin lukuisia virheitä, joita on hyvä tarkastella ja joiden osalta Uuden Karjalan kannattaisi miettiä kokonaan uudelleen retoriikkaansa ja ennen kaikkea kirjoituksissaan esittämiensä väitteiden laillisia ja ihmisoikeudellisia perusteita.

Ensinnä on syytä korostaa, ettei Karjalan palautus tarkoita Karjalan Tasavaltaa, vaan Neuvostoliiton Suomelta pakkoluovuttamia alueita. Oheiset kartat selventävät asiaa:

http://prokarelia.net/fi/kuvat/finland_i.jpg
http://prokarelia.net/fi/kuvat/soviet_i.jpg

Oikeus palata ja oikeus saada omaisuutensa takaisin

Toiseksi on syytä perusteellisesti tarkastella niitä laillisia perusteita, millä Neuvostoliitto pakkoluovutti Suomelta noin 45 000 km2 ja millä Venäjä pitää yhä näitä Suomelle kuuluvia alueita hallussaan.

Tarkastelussa voidaan lähteä aina Hammurabin laista alkaen katsomaan, onko toisella oikeus viedä toisen ihmisen omaisuutta. Lain 21 artikla: "Jos joku on murtautunut taloon, niin surmattakoon hänet murtoaukkonsa kohdalla ja muurattakoon muuriin". Lain 22. artikla: "Jos joku tekee ryöstön ja saadaan kiinni, hänen surmattakoon". Mistä muusta Neuvostoliiton tekojen kohdalla oli kyse kuin ryöstöstä?

Tässä yhteydessä ei ole tarpeen käydä yksityiskohtaisesti läpi kaikkia niitä kansainvälisiä lakeja, normeja, sopimuksia ym., joita Neuvostoliitto rikkoi ja Venäjä rikkoo.
Niistä on englanninkielinen yhteenveto tässä asiakirjassa: The summary article for Finland: Right to return and right to restitution.

Oman omaisuuden takaisinsaantivaade ei ole revansismia

Uusi Karjala -ryhmän artikkeli on otsikoitu "Revansismin harhakuva" Revansismiksi katsotaan se, että Neuvostoliiton hautaamisen jälkeen suomalaiset alkoivat puhua Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamisesta. Mitä revansismia sellaisessa toiminnassa on? Suomalaisethan vain haluavat omansa takaisin. He eivät ole hamuamassa Venäjän alueita.

Venäjällä siten edelleen vallitsee revansistinen harhakuva siitä, että sillä olisi jotain ylivertaisia oikeuksia pitää hallussaan toisten maitten alueita. Neuvostoliitto oli aggressiivinen ja totalitaristinen maa, joka häikäilemättömästi yritti valloittaa alueita lukuisin eri keinoin. Ei sellainen toiminta tuo omistusoikeutta, saati kunnioitusta.

Luulisi, että tämän päivän venäläinen nuori olisi niin paljon muuttanut asennetaan, ettei enää ihailisi pääministerinsä tavoin sellaista hirmuvaltaa, joka murhasi omia kansalaisiaan venäläisten lähteiden mukaan yli 100 miljoonaa. Mitä ihailtavaa on sellaisessa valtiossa, joka toimii vastoin kansainvälisesti sovittuja normeja ja vastoin kaikkea inhimillisyyttä?

Venäjän johto antaa väärän perustan nuorille

Miksi venäläisessä nuorisossa ei tällaista muutosta ole tapahtunut? Syy näyttää hyvin yksinkertaiselta. Nykyinenkin valtionjohto antaa nuorille täysin valheellisen ja kestämättömän perustan.

Valtionjohto itse harjoittaa kymmenien miljardien dollarien korruptiota vuosittain ja käytännössä hyväksyy sen kaikilla elämän aloilla. Toimittajia ja muita totuutta etsiviä murhataan, eikä murhaajia saada edesvastuuseen. Kansoja murhataan, kuten tsetseeneille tehtiin.

Venäjällä on pääosin vain yksi televisiokanava, joka kertoo "totuuden". Tosin se totuus ei useinkaan ole todellisuutta. On sääli, että venäläistä nuorisoa johdetaan harhaan ja heille luodaan sellaista maailmankuvaa, jota ei ole olemassa.

Ei NL vallannut kuin osan pakkoluovutetuista alueista

Sekin on virheellinen kuva, että Neuvostoliitto olisi vallannut Suomelta pakkoluovutetut alueet. Neuvostoliitto kykeni maailman suurimmilla sotajoukoillaan valloittamaan piskuiselta Suomelta vain reilun kolmasosan siitä alueesta, joka lopulta pakkoluovutettiin.

Neuvostoliitto käytti röyhkeästi suuruuttaan rauhansopimuksen teossa ja pakotti antamaan alueita, joita se ei edes kansainvälisten sopimusten vastaisella sodalla kyennyt valloittamaan.

Venäjän ei siten pääosin tarvitse palauttaa punaverellä hankittuja maita, vaan rauhansopimuksessa uhkaamalla ja pakottamalla ottamiaan maita. On luonnollista, että alueet palautetaan, ei sellaisessa ilmauksessa ole minkäänlaista revansismia tai aggressiivisuutta.

Tuskin Venäjäkään voi globaalissa maailmassa enää kovin kauan elää jo viime vuosisadan alussa lopetettua roomalaisen oikeuden aikaa, joka hyväksyi valloitussodan. Kannattaisi tutustua esim. YK:n ihmisoikeuksien julistukseen tai ns. Pinheiron periaatteisiin.

Siloviki ei ole valtion- tai yritysjohtaja

Vladimir Putinin valtaannostamisen jälkeen Venäjän tilanne muuttui, kuten Artjem Sergeevitch Grivnikov kirjoittaa. Muuttuiko se hyvään suuntaan? Se muuttui noin 10 prosentille kansalaisia taloudellisesti hyvään suuntaan. Aluksi hyvää oli se, että maassa saatiin järjestys aikaan. Ilman järjestystä ei maata voida kehittää.

Putinin suurin ongelma ja puute on hänen taustansa. Hän on koulutukseltaan ja kokemukseltaan siloviki eli vakooja. Se näkyy hänen päätöksissään esim. talouden osalta. Ei siloviki-pohja anna mitään erityistä pätevyyttä federaatiotason ja globaalien yritysten johtamiseen. Se antaa valmiuksia ihmisten manipulointiin ja väkivallan käyttöön. Sitähän Venäjällä on tehty.

Putinin klaanin valtakaudella Venäjä nousi kansainvälisten suhdanteiden vuoksi nopeasti taloudellisesti - ja vielä enemmän korruption osalta. Mutta väärän politiikan ansiosta maa nyt vielä nopeammin syöksyy kohti syvää kriisiä. Kannattaako siten Vladimir Putinin aikaa kiittää ja tuoda syvään kriisiin ajanut mies pelastamaan se sama maa kriisistä?

Miksi Venäjä jatkaa NL:n rikoksia?

Mistä se kertoo, että suomalaisia maita vastoin sopimuksia hallussaan pitävän Venäjän presidentti ja pääministeri kertovat Suomen presidentille, että puhuminen Karjalan palautuksesta voi huonontaa suhteita?

Se kertoo siitä, että Venäjän presidentti haluaa edelleen jatkaa Neuvostoliiton aloittamaa rikosta. Se kertoo myös suuresta ymmärtämättömyydestä, jota suurvallaksi haluavan maan johtaja ei itse havaitse.

Suomen ja Venäjän välit ovat asialliset

Suomen ja Neuvostoliiton/Venäjän välejä on kehuttu erinomaisiksi ja luottamuksellisiksi. Valitettavasti se ei pidä paikkansa. Uusi Karjala -ryhmän kannattaa mennä itseensä ja miettiä, millainen tilanne olisi toisin päin käännettynä.

Entä, jos Suomi olisi ryöstänyt Neuvostoliitolta vaikkapa Karjalan Tasavallan? Entä jos se yhä pitäisi sitä hallussaan ja kieltäytyisi luovuttamasta takaisin Venäjän legitiimeistä esityksistä huolimatta?

Entä jos Suomen presidentti sanoisi Venäjän päämiehelle, että puhuminen Tasavallan palauttamisesta voi heikentää suhteita? Uuden Karjala -ryhmän nuorten kannattaisi muutoinkin miettiä koko tätä asiaa uudelleen siitä näkökulmasta, että Suomi olisi ollut hyökkääjä ja ottanut pakolla osia sekä maksattanut täysin järjettömän suuret sotakorvaukset - itse aloittamastaan sodasta.

Mistä russofobia kertoo?

Noin ¾ suomalaisista on russofobeja eli venäläispelkoisia tai -vihaisia. Yleensä fobia merkitsee pelkoa. Mutta Venäjän kohdalla ei kyetä sanomaan, onko kyse pelosta vai vihasta. Miten se on mahdollista, ovathan maat olleet asiallisissa suhteissa vuosikymmeniä?

Se on mahdollista sillä, että suomalaiset ovat katsoneet viisaaksi alistua aggressiivisen Neuvostoliiton varjossa. Se on ollut osa selviytymisstrategiaa. Tosin tämä "selviytymiskäyttäytyminen" on useilla suomalaisilla poliitikoilla mennyt aivan liian pitkälle.

Voidaan hyvin kysyä, mitenkä olisi venäläisten tilanne vastaavassa tilanteessa? Jos kuvitelma on se, ettei se venäläisiin vaikuttaisi, eivätkä he haluaisi omia alueitaan takaisin, kannattaa palauttaa mieliin se, miksi venäläiset noin 350 vuotta taistelivat saadakseen mongoli-tataareista itsenäisyyden.

Kiina haluaa myös Mantsurian takaisin

Uusi Karjala -sivuston artikkeli tuo esille mielenkiintoisen vertailun Kiinan ja Suomen välille. Viime vuonna Venäjä palautti Kiinalle noin 337 km2 Amurin alueita eli puolet Bolsoi-Usuriski -saaresta ja Tarabarov-saaren lähellä Habarovskia.

Artikkeli tuo virheellisesti esille sen, että Venäjä olisi lahjoittanut alueen Kiinalle. Siitähän ei ollut kyse. Venäjä palautti vuonna 1860 pakolla ottamaansa aluetta takaisin kiinalaisille.

Uusi Karjala -nuoret tulevat vielä hämmästymään melkoisesti, kun Venäjä joutuu palauttamaan Kiinalle yli 1 milj. km2 suuruisen alueen eli Mantsurian. Tämä asia tulee esille jo kiinalaisissa koulukirjoissa.

Jo nyt kiinalaiset ovat käytännössä "valloittaneet" Siperian puolelta melkoisia alueita laittomalla maahanmuutolla. Tiettävästi alueella on jo noin 17 milj. kiinalaista. Sen vuoksi Vladivostokissakin on suhteellisen hyvä rauha, koska kiinalainen mafia pitää siellä järjestystä yllä - omien etujensa valvomiseksi.

Saksaa kunnioitetaan, koska se on korjannut virheensä

Artikkelissa tuodaan esille, ettei Karjalan palautuskysymys nouse, se ei voi nousta. Tarkoittaa tämä väite sitä, että Venäjä irtautuu kokonaan muun maailman kehityksestä ja jää paaria-luokkaan? Lukuisissa maissa on käynnistetty prosesseja, joiden ainoa tehtävä on tuoda oikeutta vääryyttä kärsineille kansanryhmille ja oikaista tehdyt laittomuudet.

Euroopan neuvosto tuomitsi 25.01.2006 totalitarististen kommunistihallintojen rikokset. Tämäkin hanke etenee ja paineet Venäjään tulevat lisääntymään. Miksi läntinen maailma haluaisi pitemmän päälle tehdä yhteistyötä verisen ja rikollisen historian omaavan maan kanssa, joka ei koskaan ole tehnyt, eikä halua tehdä, tiliä teoistaan?

Miksi Saksa on kunnioitettu maa ja miksi se menestyy? Yksi täysin selkeä syy siihen on se, että saksalaiset ovat hankkineet luottamuksen itseensä takaisin tunnustamalla menneet rikokset ja korjaamalla ne. Saksa on maksanut miljardeja korvauksina tuhoamilleen kansanryhmille.

Venäjän suurin ongelma on luottamuksen puute

Venäjän suurin ongelma on luottamuksen puute. Historiaansa väärentävä ja toisten alueita hallussaan pitävä maa ei ansaitse, eikä saa luottamusta. Luottamusta ei voi hankkia väkivallalla tai vaatimalla.

Se voidaan hankkia vain luottamusta herättävillä toimenpiteillä. Ne Venäjältä puuttuvat hyvin suurelta osalta. Vain Venäjä itse eli aggression aiheuttaja voi korjata asiat, uhri ei voi sitä rikkojan puolesta tehdä.

Venäjälle on syntynyt illuusio siitä, että se olisi energiaraaka-aineen vuoksi jossain erityisasemassa. Venäjän siloviki-käyttäytyminen on kuitenkin tämän erityisaseman valtaosaltaan hävittänyt. Eikä sellainenkaan asema anna mitään oikeutta lainvastaisiin toimiin tai toisten alueiden hallussapitoon.

Jos Venäjä haluaa siirtyä sivistyskansojen joukkoon ja luoda luottamuksen ilmapiirin ympärilleen, sen tulee tehdä oikea tili historiansa verisistäkin vuosista. Uusi Karelia -ryhmän kannattaa tutustua Soviet Story -filmiin. Se kertoo järkyttävää kieltä siitä maasta, jonka seuraajavaltiossa he asuvat.

Suomen hallitus ei taistele kansalaisjärjestöjä vastaan

Uusi Karjala -ryhmä vaatii, että Suomen hallituksen tulisi selvittää Pro Karelialle ja vastaaville haaveilijoille, ettei Karjalan palauttaminen nouse, eikä voi nousta, eikä asia voi olla Venäjän-Suomen suhteiden asialistalla.

Pro Karelia ry:n toiminnassa ei ole mitään haaveilua eikä revansismia. Se on asiallista, täysin Suomen lakien mukaista, kansainvälisesti hyväksyttävää kansalaistoimintaa ja omien alueitten takaisinsaamisen edistämistä. Se on normaalia läntistä kansalaisaktiviteettia tärkeäksi koetun asian puolesta.

Läntisissä maissa ei ole Venäjän systeemiä, jossa valtionjohto määrää, mitkä kansalaisjärjestöt saavat elää ja mitkä lopetetaan. Sellainen toiminta on täysin vierasta aidolle demokratialle. Sellaista suvereenia totalitarismia läntinen hallitus ei voi, eikä halua, harjoittaa.

Rikokset on hyvitettävä

Kirjoituksen pohjalta voitaisiin käsitellä monipuolisesti Karjalan palauttamisen suuria etuja molemmille osapuolille. Eikö se ole lainkaan herättänyt Uusi Karjala -ryhmässä hämmennystä, että Pro Karelia nimenomaan etsii palautukseen liittyviä etuja ja katalyyttejä molemmille osapuolille?

Uusi Karjala -ryhmän ajatusmaailma lähtee yksinapaisesta Venäjän vallasta ja Venäjän tahdon ja etujen toteuttamisesta. Sellainen ei voi toteutua, koska elämme globaalissa maailmassa, jossa yhteistyö on menestymisen ehdoton edellytys. Yhteistyötä tehdään vain silloin, kun se on win-win eli molemmat voittavat.

Miksi tehtäisiin suomalaisen lähialueyhteistyörahoituksen mukaista yksipuolista lahjoitustoimintaa? Ei mikään järkevä osapuoli suostu sellaiseen ikuisesti.

Tasapuolisuus on tarpeen. Osa tasapuolisuutta on se, että korjataan vanhat rikokset. Anteeksikin voidaan antaa, mutta sekään ei poista laillisuuden vaatimusta eli rikosten hyvittämistä.

Keskusteluehdotus Uusi Karjala -ryhmälle

Olisi hyvä, kun venäläisilläkin nuorilla olisi vapaa mahdollisuus perehtyä historiallisiin totuuksiin, mutta myös pohtia ihmisten välisen vuorovaikutuksen ehdottomia edellytyksiä. Väärät historialliset tapahtumat eivät muutu oikeiksi väärentämällä, totuus tulee jossain vaiheessa aina esille.

Kuten entinen suurlähettiläs Juri Derjabin on tämän artikkelin kirjoittajalle hyvin rakentavassa keskustelussa todennut, ettei maitten välillä saisi olla tällaisia yhteistyötä haittaavia kysymyksiä, Pro Kareliakin tarjoaa positiivisen vaihtoehdon.

Ehdotus: Uusi Karjala -ryhmä valitsee keskuudestaan pari asioihin perehtynyttä henkilöä ja Pro Karelia ry tekee samoin. Nämä henkilöt tapaavat esim. Joensuussa kaikessa rauhassa kahvikupin äärellä ja keskustelevat näistä asioista.

Väärinkäsitykset on hyvä poistaa

Onko Uusi Karjala -ryhmällä rohkeutta keskustella asioista totuudenmukaisesti ja onko sillä aitoa halua poistaa maitten välillä vallitsevia epäluuloja?

Jos tällainen halu selvittää aidosti asioita ja tavoite rakentaa on olemassa, on yhteinen keskustelu hyvä muoto poistaa väärinkäsityksiä ja tarpeetonta jännitystä.

8.2.2009

Pro Karelian tiedote 07.02.2009

VAIHEET KOHTI KARJALAN PALAUTUSTA

- Palautusajatus etenee vaiheittain
- Kannatus noussut, vastustus vähentynyt
- Ihmisoikeusvaatimukset voimistuneet
- Sotasyyllisyyden purkaminen on prioriteetti
- Vai yritetäänkö taas kosmeettista liturgiaa?
- Oikeus palata ja saada omaisuutensa takaisin
- Suomen luonnollista ajaa rajojen palauttamista
- Palautukselle paljon vahvoja argumentteja
- Asteittainen eteneminen todennäköistä

Palautusajatus etenee vaiheittain

Karjalan ja muiden Suomelta pakkoluovutettujen alueitten palautuskysymys on erittäin monitahoinen ja mielenkiintoinen. Poliittisten päättäjien, median ja kansalaisten suhtautuminen tähän kysymykseen on rusentavan painostusvaiheen, jota suomettuneisuudeksi kutsutaan, jälkeen alkanut selvästi muuttua.

Aallonpohjavaihe palautustavoitteiden kannatuksessa saavutettiin noin vuonna 2000, jolloin palautusta rohkeni tukea vain 10 - 20 % suomalaisista Vuonna 2005 kannatuksen taso oli noussut 36 % ja vuonna 38 % tasolle. Nyt sen voidaan arvioida olevan yli 40 %.

Vähintään yhtä mielenkiintoista kuin kannatuksessa, on vastustuksessa tapahtunut muutos. Vuoden 2000 vaiheilla palautusta vastusti gallupin mukaan noin 80 %. Vuonna 2007 vastustus oli enää 43 % ja tällä hetkellä se lienee 40 % tasoa tai sen alapuolella.

Kannatus noussut, vastustus vähentynyt

Keskeisin tekijä palautuskannatuksen nousussa on ollut laaja tiedottaminen ja median suhtautumisen muutos selkeimmin vuodesta 2005 alkaen.

Suomalaisia ahdistanut suomettuminen on heikentynyt ja osittain muuttanut muotoaan. Poliitikkomme tällä hetkellä julkisuudessa vaikenevat palautuksesta, mutta julkisivun takana on yksityinen mielipide.

Kolmantena selvänä tekijänä on viime aikoina ollut useitten maitten selvä muutos suhteessa vanhojen ihmisoikeusrikosten korjaamisessa. Lukuisat maat ovat alkaneet tuoda korjata asioitaan, esim. Australia aboriginaaleihin kohdistetuista, Uusi-Seelanti maoreihin kohdistetuista ja Romania kommunistiaikaisista rikoksista.

Ihmisoikeusvaatimukset voimistuneet

Kansainväliset yhteisöt ovat antaneet mielipiteenmuutokseen oman panoksensa. Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen resoluutio 25.01.2006 tuomitsi totalitarististen kommunistihallintojen rikokset.

YK:n alakomissio on vuonna 2005 ns. Pinheiron periaatteisiin liittyvässä resoluutiossaan lyönyt erittäin tiukat raamit erityisesti pakolaisten oikeudelle palata asuinsijoilleen ja saada omaisuutensa takaisin. Tämä oikeus ei kata pelkästään kiinteistöjen omistajia, vaan jopa vuokralaiset ja yhteisöt.

Vaikka esim. ihmisoikeusnormit eivät ole taannehtivasti vaikuttavia, niiden luoma henki ja ilmapiiri vaikuttavat ilman muuta myös vanhojen aggressioiden korjaamiseen. Artikkeli 1 ja Artikkeli 2

EUEEP on esimerkki muutoksesta

Yksi selvä esimerkki muuttuneesta tilanteesta on se, että on kyetty rakentamaan ensimmäinen Eurooppa-tasoinen liitto pakolaisille, karkotetuille ja pakkosiirretyille henkilöille. The European Union of Exiled and Expelled People - EUEEP on pian käynnistymisensä jälkeen saanut jäsenikseen erittäin merkittäviä järjestöjä.

EUEEP:n fokuksena ovat pakolaisten oikeus palata ja saada omaisuutensa takaisin. Se ei aja raja- tai alueellisia kysymyksiä. EUEEP on lyhyestä toiminta-ajastaan huolimatta saamassa merkittävän aseman EU-tasolla ja kansallisten yhteisöjen tavoitteiden edistämisessä.

Sotasyyllisyyden purkaminen on prioriteetti

Suomi on poliittisesti, juridisesti ja moraalisesti poikkeuksellinen maa. Maailmasta ei löydy toista valtiota, jonka johto ehdoin tahdoin haluaa pysyä sotasyyllisenä. Kun syyllisetkin valtiot pyrkivät saamaan syyttömän statuksen, virallinen Suomi sen sijaan syyttömänä pyrkii tiukasti ylläpitämään syyllisyyttä. On tarpeen pohtia, mistä sellaisessa toiminnassa oikein on kyse.

Sotasyyllisyyden purkaminen (Karelia Klubi -lehti 18, sivut 4 - 9 ) on nyt esillä tiedotusvälineissä, kun oikeusministeriö on käynnistänyt pienen työryhmän pohtimaan sotasyyllisyyden eri näkökohtia. Tiedotusvälineiden mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole sen pohdinta, tulisiko tuomiot purkaa ja miten ne voitaisiin purkaa.

Vai yritetäänkö taas kosmeettista liturgiaa?

Ilmeisesti kyse on sittenkin ensisijaisesti poliittisesta kosmetiikasta. Onko kyse nykyisen valtionjohdon viimeisestä epätoivoisesta yrityksestä ylläpitää syyllisyyttä? Kukaan ei tähän mennessä ole kyennyt esittämään järkevää selitystä tälle syyllisyyshalulle.

On yksinkertaista todeta, että ellei oikeusministeriö nyt ryhdy toimiin tuomioiden purkamiseksi, tilanne pahenee ja kansalaisten taholta alkaa nousta vahvenevaa painostusta asian hoitamiseksi. Asia ei kosmetiikalla katoa, eikä poliittisella liturgialla. Asia korjaantuu vain väärien tuomioiden purkamisella.

Oikeus palata ja saada omaisuutensa takaisin

Pinheiron periaatteissa sanotaan yksinkertaisesti: "Eri maiden hallitusten on taattava kaikille konfliktien ja luonnonmullistusten seurauksena pakolaisiksi, pakkosiirretyiksi ja karkotetuiksi joutuneille oikeus palata takaisin, saada takaisin ja asua heidän alkuperäisissä kodeissaan, mallaan ja kiinteistöissään". Konfliktilla tarkoitetaan esim. sotaa.

Suomalaisten evakkojen oikeuksia tarkasteltaessa on erotettava toisistaan nykyisin voimassa olevien ihmisoikeusnormien säännökset, jotka ovat syntyneet II maailmansodan jälkeen. Niillä ei ole periaatteellista taannehtivuutta, vaikka ne tässä suhteessa eivät ole vaikutuksettomia.

Useimmissa Euroopan maissa evakolle ei ole olennaista merkitystä sillä, jääkö hänen kotinsa ja omaisuutensa vieraan valtion alueelle vai siirtyisikö raja. EU-maissa vallitsee harmonisoitu lainsäädäntö ja elämän muodot ovat pitkälle saman tyyppiset. Tämän vuoksi useimmille on tärkeää se, että paluumuutto-oikeus ja omaisuuden palautusoikeus vahvistetaan.

Suomen luonnollista ajaa rajojen palauttamista

Suomalaisten evakkojen osalta tilanne on täysin toisenlainen. On erittäin merkittävä ero siinä, onko kotipaikka ja palautettava omaisuus Suomessa vai Venäjällä. Venäjällä ei vielä ole sellaista yhteiskuntarakennetta, että se varmistaisi riittävän turvallisuuden.

Tämän vuoksi on luonnollista, että suomalaiset tahot ajavat Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten rajojen palauttamista paluuoikeuden ja omaisuuden takaisinsaannin lisäksi.

Tällä hetkellä sen paremmin Suomessa kuin Venäjälläkään ei ole poliittista valmiutta käynnistää rajaneuvotteluja. Sen sijaan voidaan arvioida, että molemmista maista löytyy valmiutta - omien tavoitteittensa pohjalta - käynnistää muihin evakkojen ihmisoikeuksiin liittyviä neuvotteluja.

Palautukselle paljon vahvoja argumentteja

Suomen ja Venäjän välisen rajan siirtämiseen on paljon vahvoja argumentteja. Usein katsotaan kapeasti, ettei niitä olisi lainkaan, koska ihmisoikeusnormit on pääosin rakennettu sotien jälkeen. Näkökulma on virheellinen.

On yksiselitteistä, että talvisodan aloittaneella hyökkäyksellään Neuvostoliitto rikkoi mm. Tarton rauhansopimuksen, hyökkäämättömyyssopimuksen ja sen jatkosopimuksen. Se rikkoi Atlantin julistuksessa antamansa sitoumuksen. Hyökkäyssota jo sinänsä oli vakava loukkaus suvereenin maan oikeuksia vastaan. Neuvostoliittoa ei perusteettomasti erotettu Kansainliiton jäsenyydestä.

Neuvostoliitto tai Venäjä eivät ole tehneet tiliä imperialistisesta ja totalitaristisesta menneisyydestään, vaan nykyisen johdon toimenpitein Venäjä on siirtymässä takaisin saman tyyppiseen hallintoon, josta Soviet Story kertoo karmaisevan kuvan. Suomella on täysi oikeus vaatia rajojen palauttamista ja aiheutettujen vahinkojen korjaamista.

Asteittainen eteneminen todennäköistä

On luonnollista ja hyväksyttävää, että ihmisoikeuksien toteutuminen etenee asteittain. Kertarysäyksellä kaikkien oikeuksien saaminen on epätodennäköistä. Olennaista on se, ettei jollakin välisopimuksella tai osittaisella oikeuksien palautuksella luoda estettä kokonaisuuden toteuttamiseksi.

Sen vuoksi tämän hetken välivaiheeksi soveltuu hyvin paluumuutto-oikeuden ja omistuksen takaisinsaamisen vahvistaminen. Ne luovat osaltaan sitä luottamusta, mitä maitten välillä ehdottomasti tarvitaan. Varsinkin nyt syvän taloudellisen kriisin aikana luottamus on arvokasta pääomaa.

Näiden oikeuksien toteuttaminen voi osaltaan jo käynnistää niitä positiivisia katalyyttivaikutuksia, joita palautuksella kokonaisuudessaan on. Ne osoittavat, että syntyneen luottamuksen pohjalle alkaa rakentua win-win -toimenpiteitä, joissa molemmat osapuolet voittavat.

++

Artikkeli on kauppat. maisteri Veikko Saksin alustus Karelia Klubi ry:n ja Pro Karelia ry:n yhteisessä musiikki- ja filmi-illassa Lappeenrannan alueella 06.02.2009 ja Mäntsälässä Karjala ja Soviet Story -illassa 07.02.2009

_ _ _ _ _ _ _

Jouko Pihon kommentti 8.2.2009

Olin mukana Pro Karelian tilaisuudessa Mäntsälässä 7.2.2009. Alussa opiskelija Pekka Virkki toi esille informaatiota sotasyyllisyysasiasta eli siitä, että kokoomusnuoret ovat ryhtyneet ajamaan aktiivisesti sotasyyllisyystuomioiden purkamista, mikä on todella hieno asia. Virkki kertoi myös, että 10.2.2009 klo 14 Nuorten sotasyyllisyystyöryhmä pitää Helsingissä sotasyyllisyyteen liittyvän lehdistötilaisuuden ja esittää samalla työryhmän julkilausuman. Tilaisuus on ravintola Baker’sin kabinetissa, Mannerheimintie 12.

Sitten tilaisuudessa nähtiin Soviet Story –filmi. Elokuva oli hyvin tehty, vaikuttava ja vakuuttava. Esille tuli tunnettuja tapahtumia, mutta myös useita sellaisia asioita, jotka ovat monille ihmisille sekä lännessä että idässä täysin tuntemattomia. Olisi jo korkea aika, että Venäjä tekisi tiliä menneisyydestään, koska käsittelemätön historia on väistämättä edessä joskus tulevaisuudessa. Toivon elokuvalle suurta levinneisyyttä kaikkialla maailmassa. Kyseessä on yksi meidän aikamme tärkeimmistä dokumenteista.

Oma arvioni on, että Venäjä ei tule tekemään tiliä menneisyydestään, vaan kokee pikemminkin, että Neuvostoliittoon kohdistuva kritiikki on piikki myös Venäjän lihaan. Tässä suhteessa Venäjän etsikkoaika oli 1990-luvun alussa, mutta se etsikkoaika oli ja meni. Nyt peräänkuulutetaan taas Venäjän suuruutta, mikä tapahtuu samassa hengessä kuin Neuvostoliitonkin suuruuden mahtipontinen esilletuominen.

Kansoilla on kuitenkin tuomarinsa ylhäällä, jos kansat eivät tuomitse itse omia tekojaan. Jumala tulee tuomitsemaan Venäjän sen nykyisistä, mutta myös selvittämättömistä lähihistorian synneistä, varsinkin raakalaismaisista murhista ja häikäilemättömistä kansanmurhista, kuten 7 miljoonan ukrainalaisen tahallisesta tappamisesta nälkään 1932-33, jolloin samaan aikaan Venäjän viljanvienti Ukrainasta ulkomaille kohosi huippulukemiin. Kaikki salattu tulee aikanaan ilmi ja kaikki pahat teot tullaan tuomitsemaan.

27.1.2009

Pro Karelian tiedote 26.01.2009
 
 MITÄTÖIMISEN IDEOLOGIA JA PALAUTUS

- Mitätöiminen ei edellytä perusteluja
- Perusteltu vastustaminen edistää kehitystä
- Mitätöivä vastustus on yleensä fraseologiaa
- Mitätöinti ei tuota lisäarvoa
- Mitätöinti edelleen vanhaa KGB-propagandaa
- Mitätöinti unohtaa NL:n sopimusrikkomukset
- Mitätöinti unohtaa kansainväliset sopimukset
- Mitätöinti nollaa Raamatun totuudet
- Raamattu ja eettinen perusta ovat yhtä
- Karjalan palautus ei ole koston välikappale
- Mahdollisuuksien mitätöinti luo uhkakuvia
- Perusteet ja mahdollisuudet sekoitetaan
- Suomi on outo lintu oikeuksiensa puolustamisessa
- Poliittinen vaikeneminen on mitätöintiä
- Poliittiset takinkääntöviikot lähestyvät
- Miksi palautuspuheet suututtavat?
- Eettinen ristiriita erittäin suuri
- Mitätöinti ei auta, Karjala palautuu

Mitätöiminen ei edellytä perusteluja

Karjalan palautustoiminnan vastustamisen yksi tyypillinen muoto on mitätöiminen. Mitätöidään helposti palautusperustelut ja palautusmahdollisuudet tai asia yksinkertaisesti vain vaietaan. Useimmiten täysin perustelematta mitätöidään kaikki ne tekijät, jotka puoltavat palautusta Suomen ja Venäjän välillä.

Samanaikaisesti arvostetaan korkealle niitä asioita, joiden kuvitellaan vastustavan palautusta tai pitävän sitä huonona hankkeena. Useimmitenkaan vastustuksen perusteita ei kerrota tai niitä ei yksityiskohtaisemmin käsitellä. Niitä ei useinkaan edes kyetä loogisesti perustelemaan.

Vuosikymmenien saatossa on muodostettu sarja palautusta vastustavia väitteitä. Kuvitellaan, että joku on ne jossain todistanut, joten niiden pelkkä maininta riittää. Tarkempi selvitys osoittaa, ettei näitä yleisimpiä vastustavia mielipiteitä ole missään sen tarkemmin käsitelty.

Perusteltu vastustaminen edistää kehitystä

Asiallinen ja perusteltu palautuksen vastustus on asian selvittämisen kannalta hyvin positiivinen asia. Sen vaikutuksesta syntyy yleensä aikaisempaa perusteellisempi selvitys palautuksen jostakin yksityiskohdasta.

Palautuksen vastustamiseksi tuodaan esille konkreettisiakin tekijöitä. Halutaan selvitys esim. siitä, miten alueella nyt asuvia venäläisiä kohdellaan tai miten omistusoikeus toteutuu.

Perusteltu mielipide pakottaa ajattelemaan asiaa syvällisemmin. Tällainen vastustus toimii hyvänä katalyyttinä palautusperusteiden spesifioinnille. Asiallinen vastustaminen on toivottavaa toimintaa.

Mitätöivä vastustus on yleensä fraseologiaa

Kun Internetin keskustelusivuja selailee, niissä merkittävä osa vastustuksesta on vanhojen fraasien toistamista tai tyhjänpäiväistä mitätöimistä ja yrityksiä tehdä toiminta arvottomaksi tai jotenkin häpeälliseksi.

Totuudella ei tällöin ole juurikaan väliä, oman ideologian näkökulma on ratkaiseva. Voidaan puhua mitätöimisen ideologiasta, jossa pääpaino on palautuksen kannattajien mustamaalaamisessa, koko asian julistamisessa huuhaa-toiminnaksi, ääriliikkeeksi, fasismiksi ja kuka mitä hienoimpia termejä keksiikin.

Viime aikoina on esiintynyt mitätöimistä, jonka perustana pyritään käyttämään joidenkin psykologien ryhmittelyjä ja käsitteitä. Psykologialla on tärkeä merkitys palautusasiassa, mutta täysin asiayhteydestä irrotetuilla hypoteeseilla ei juurikaan ole arvoa asian selvittämisessä.

Mitätöinti ei tuota lisäarvoa

Mitätöimisen ideologia on yhtä tyhjänpäiväistä ja hyödytöntä kuin palautuksen vaatiminen pelkästä vaatimisen ilosta tai ilman perusteita. Jos vastustuksen tai palautuksen perusteena on sana "siksi" tai tyhjänpäiväinen mustamaalaus, kulutetaan vain aikaa ja aiheutetaan pahaa mieltä. Asia ei selviä kummallakaan tavalla. Eikä kummallakaan tavalla saada itselle kannattajia, vastustajia kylläkin.

Mitätöimisen ideologia on yleensä perusteetonta inttelyä, joten toiminnasta ei synny lisäarvoa. Ehkä joillakin ihmisillä on liikaa aikaa, koska he voivat käyttää sitä lähes määrättömästi parin sanan tai lauseen mittaiseen haukahdukseen vailla todellista sisältöä.

Mitätöimisen ideologia voi juontaa juurensa neuvosto-ajan toiminnasta, jossa totuudella ei ollut kovinkaan suurta merkitystä, ideologia oli yli kaiken. Tästä ajasta Soviet Story -filmi antaa karmaisevan kuvan.

Mitätöinti edelleen vanhaa KGB-propagandaa

Palautusperustelujen mitätöinnin tyypilliset väittämät liittyvät talouteen, juridiikkaan ja psykologiaan. Väitetään, että palautus tulee Suomelle hirvittävän kalliiksi ja se voi olla jopa maan konkurssi. Tosin kukaan ei missään ole esittänyt minkäänlaisia perusteltuja laskelmia siitä, että 45 000 km2 oman maan palauttamista olisi taloudellinen katastrofi.

Taloudelliset mitätöinnit ovat pääosiltaan KGB-aikaisia propagandaväitteitä, joilla ei ole todellista pohjaa. Jos ne pitäisivät paikkansa, Porkkalan alueen pitäisi olla kurjalistoa ja konkurssissa. Sehän on palautettu takaisin Suomelle. Porkkalan alue voi hyvin, eikä millään lailla ole jäljessä maan yleisestä kehityksestä.

Porkkalan aluetta tukee vahva pääkaupunkiseutu. Aivan vastaavasti palautetun Karjalan taloutta tukee erittäin voimakkaasti Pietarin metropoli. Taloudellisesti palautus on Suomen talousveturi ja taloudellista positiivista kehitystä voimakkaasti edistävä katalyytti.

Mitätöinti unohtaa NL:n sopimusrikkomukset

Palautus pyritään juridisesti mitätöimään tuomalla esille Pariisin rauhansopimuksen allekirjoittaminen tai se, että ihmisoikeussopimukset on laadittu vasta aluemenetysten jälkeen. Myös suomalaisten omistusoikeus pakkoluovutetun alueen kiinteistöihin halutaan mitätöidä.

Korostamalla Pariisin rauhansopimusta halutaan aktiivisesti unohtaa kaikki ne sopimukset, jotka Neuvostoliitto rikkoi hyökätessään Suomeen Siinä unohtuivat Tarton rauhan ikuinen sopimus ja hyökkäämättömyyssopimukset.

Mikä oikeus Neuvostoliitolla oli yksipuolisesti rikkoa maitten välillä tehtyjä sopimuksia? Miksi juuri näille sopimusrikkomuksille pitäisi antaa oikeus ja unohtaa suomalaisten iki-aikaiset oikeudet? Ajattelu on mennyt täysin nurinkuriseksi ja käsitteet päälaelleen, kun sopimuksia rikkoneelle osapuolelle annetaan lupa ja tukea, mutta uhrille rangaistus toisensa jälkeen ja ikuinen häpeä.


Mitätöinti unohtaa kansainväliset sopimukset

On koko joukko kansainvälisesti sovittuja periaatteita, joita mitätöijät unohtavat. Uskotaanko todella, ettei ennen Neuvostoliiton suorittamaa talvisodan hyökkäystä ollut mitään kansainvälisiä sopimuksia? Kuitenkin oli mm. Kansainliitto, jolla oli omat periaatteensa.

Oli Atlantin julistus, johon Neuvostoliitto oli allekirjoituksellaan ja ratifioinnillaan sitoutunut. Atlantin julistuksella oli toisille allekirjoittaja-osapuolille velvoittava merkitys. Miksi se ei siten olisi Neuvostoliittoa velvoittava?

I maailmansodan jälkeen laadittiin erilaisia kansainvälisiä sopimuksia, joissa on sovittu kansojen välisiin suhteisiin liittyviä periaatteita. Pitäisikö ne kaikki unohtaa? Ei myöskään pidä unohtaa sotien jälkeen ratifioituja sopimuksia, kuten YK:n ihmisoikeusjulistusta. Missään kansainvälisessä sopimuksessa ei sanota, että hyökkääminen ja toisen omaisuuden varastaminen on oikein.

Mitätöinti nollaa Raamatun totuudet

Moni ihminen hakee toimintaansa perusteet Raamatusta. Vanhemmille polville on ollut kunnia-asia, että noudatetaan käskyjä, koska ne ovat kaiken inhimillisen kanssakäymisen kannalta perustavaa laatua oleva pohja.

5. käsky: "Älä tapa". 7. käsky: "Älä varasta". 9. käsky: "Älä himoitse lähimmäisesi omaisuutta". 10. käsky: "Älä himoitse lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu".

Raamattu ja eettinen perusta ovat yhtä

Raamattu on siten ilmoittanut totuuden oikeasta ja väärästä. Neuvostoliitossa Raamatun totuus kiellettiin noin 70 vuoden ajan. Tarkoittaako se sitä, että nyt suomalaisten Karjalan palautuksen mitätöijät edelleen tahtovat noudattaa neuvosto-aikaista kieltopolitiikkaa, eivätkä halua erottaa oikeata ja väärää?

Onko jollakin tavoin oikein antaa hyökkääjävaltio Neuvostoliitolle oikeus olla välittämättä sen paremmin tappamista tai varastamista kieltävistä käskyistä?

Jos niitä ei halua omaksua Raamatun ilmoittamina asioina, ne ovat kuitenkin kansainvälisesti ihmisten ja kansojen välillä sovittuja moraalis-eettisiä perusteita. Suomessakin näiden käskyjen rikkojia odottaa yhteiskunnan sanktio.

Karjalan palautus ei ole koston välikappale

Muinaisessa Babyloniassa noin 1760 eKr. kuningas Hammurabin aikana laadittiin laki, jonka perustana oli "silmä silmästä, hammas hampaasta" Vaikka tämä määrittely tulee rauhaa ja rakkautta korostavasta Raamatusta, se kuvaa hyvin Hammurabin lain ajatusta.

Lain 21. artikla määrää, että "Jos joku on murtautunut taloon , niin surmattakoon hänet murtoaukkonsa kohdalla ja muurattakoon muuriin". 22. kohta on yhtä tyly: "Jos joku tekee ryöstön ja saadaan kiinni, hänen surmattakoon".

Tällaisesta kostosta puhuu myös Koraani: "Teille, jotka uskotte, säädetään, että voitte kostaa surmatun puolesta ..." (Suura 2:178) ja "Kosto suojelee teidän elämäänne" (Suura 2:179). "Jos kostatte, kostakaa sen mukaan, mitä teille on tehty, mutta parempi teille on olla kärsivällisiä" (Suura 16:126).

Karjalan palautus ei kuitenkaan ole koston välikappale. Sen lähtökohtana on ilman muuta oikeudenmukaisuuden toteutuminen. Mutta ei aiheuttamalla uusia oikeusloukkauksia, kuten kosto käytännössä tekee. Palautuksen kolme keskeistä käsitettä ovat: oikeudenmukaisuus, luottamus ja win-win.

Mahdollisuuksien mitätöinti luo uhkakuvia

Toisena mitätöintimuotojen luokkana on mahdollisuuksien mitätöinti. 1990-luvun alussa vallassa ollut presidenttimme on tämän muodon kehittänyt pitkälle. Hän on sanonut, että palautus voisi tietää sotaa ja tulisi kauhean kalliiksi.

Olisihan se hirveä ajatuskin, että ihmisoikeuksien oikaisu johtaisi tuhoisaan taisteluun ja konkurssin partaalle tai uusiin ihmisoikeusloukkauksiin.

Tältä päättäjältä kokonaan unohtui, että aggressiivinen ryöstäjävaltio Neuvostoliitto on itse kukistanut itsensä ja uuden Venäjän syntyvaiheessa se jopa lähetti viestejä alueita koskevasta neuvotteluvalmiudestaan.

Perusteet ja mahdollisuudet sekoitetaan

Palautusperusteet ja -mahdollisuudet sotketaan hyvin usein keskenään. Varmuuden vuoksi pelätään positiivisia perusteita ja mahdollisuuksien esille ottamista.

Palautusmahdollisuudet ovat positiiviset. Kun asiaa katsoo ihmisoikeuksien, psykologisten tekijöiden, talouden tai poliittisen voiton näkökulmasta, mahdollisuudet ovat erinomaiset. Palautus tukee näiden positiivisten asioitten kehittymistä.

Kansainvälinen kehitys pääasiassa edistää palautusmahdollisuuksia. Voi sanoa, että kuukausi kuukaudelta tulee lisää uutisia siitä, että vanhoja rikoksia joudutaan oikaisemaan.

Venäjä kohdannee erittäin suuren painostuksen tässä suhteessa mm. Kiinan taholta. Eikä Japanikaan toimettomana jää kädet ristissä odottelemaan alueittensa palauttamista.

Suomi on outo lintu oikeuksiensa puolustamisessa

Vain Suomi on hyvin erikoinen tapaus. Miten edes on mahdollista se, ettei valtionjohto ole kymmeniin vuosiin ajanut palautusasiaa lainkaan? Siihen ei tähän mennessä ole löytynyt kuin kaksi syytä. Pelko, syvä Venäjä-pelko, josta ei ole päästy eroon.

Toinen tekijä on Suomea hallinneiden ihmisten poliittinen sitoutuneisuus neuvostovallan tavoitteisiin. Vallassa ovat edelleen aivan liikaa Venäjän oikeuksia ja etuja valvovat suomalaiset.

Poliittinen vaikeneminen on mitätöintiä

Kolmantena mitätöintimuotona on siten poliittinen vaikeneminen. Tärkeät asiat kanonisoidaan, eikä niistä suostuta puhumaan. Kuvitellaan, että kyllä ne esivaltauskolliset suomalaiset ovat hiljaa ja tyytyvät siihen, kun ei suostu puhumaan koko aluekysymyksestä lainkaan.

Tällaista perustavaa laatua olevaa ihmisoikeuksien loukkaamista on istuva presidenttimme valitettavasti toteuttanut koko uransa ajan. Sen käyttäytymisen heijastusvaikutukset näkyvät pitkään.

Poliittiset takinkääntöviikot lähestyvät

Tällä hetkellä palautukseen liittyvä poliittinen vaikeneminen johtunee pääosin siitä, että eletään takinkääntöviikkoja edeltäviä aikoja. Ei tiedetä, pitäisikö olla positiivinen vai negatiivinen. Joten varmuuden vuoksi yritetään olla olematta.

Vaietaan. Kieltäydytään puhumasta. Tämä toteutuu tänä päivänä sataprosenttisesti tunnetumpien poliitikkojen osalta. Aivan harvinaista yksimielisyyttä puoluekannasta ja -laidasta riippumatta.

Pinnan alla tilanne on toinen. Kahdenkeskisessä keskustelussa lähes jokainen poliitikko suhtautuu Karjalan palautukseen täysin asiallisesti, ja useimmat myönteisesti. Vielä selkeämmin tämä vaikeneminen ja kaksien kasvojen käyttäminen liittyy ns. sotasyyllisyystuomioiden purkamiseen.

Miksi palautuspuheet suututtavat?

Mitätöimisen ideologian yksi näkökulma on se, että vieläkin useat ihmiset suuttuvat, kun heille puhutaan palautuksesta. Miksi useinkin perustellun mielipiteen kuuleminen suututtaa?

Kirjoituksista päätellen monet palautusta vastustavat lähes raivostuvat, kun joku esittää heille selkeän tavoitteen ihmisoikeuksien toteutumisesta. Sananlasku sanoo, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Mutta mikä tässä on se kalikka?

Eettinen ristiriita erittäin suuri

Olisikohan suuttumisen syy se, että suuttuja tietää, että maitten vieminen oli väärin ja luonnollisesti ryöstöt ja murhat on lainmukaisesti oikaistava. Tapahtuma on siten sotinut täysin oikeustajua vastaan. Kun itse omien pelkojensa tai asenteittensa vuoksi sitten voimakkaasti vastustaa oikeuden toteutumista, syntyy ristiriita.

Jokaisella ihmisellä on ainakin osa omastatunnosta jäljellä. Harva vastustaja hyväksyy tappamisen ja ryöstön. Kuitenkin pakkoluovutetun alueen kohdalta sellainen usein hyväksytään.

Ristiriita on erittäin suuri. Kieltäminen on toimimista omaatuntoa ja omia eettisiä periaatteita vastaan. Se on rankka tilanne. Oman mielen paha olo, katkeruus ja toivottomuus laukaisevat suuttumuksen.

Mitätöinti ei auta, Karjala palautuu

Jos itse ei näe mahdollisuuksia, niitä ei todellakaan ole olemassa, koska kaikki oma toiminta fokusoituu omien mahdollisuuksien tukahduttamiseen. Lukuisilla ihmisillä näyttää olevan menestymisen ja onnistumisen pelko hyvin voimakkaana. Tätä on jopa karjalaisissa ihmisissä. He pelkäävät, että palautus todella tapahtuu.

Varmimmaksi keinoksi nämä mahdollisuuksien mitätöijät näkevät sen, että he itse voimaperäisesti kieltävät oikeutensa ja luovuttavat ne hyökkääjälle. Näinhän nykyinen presidenttimme ja pääministerimmekin toimivat. He luovuttavat varmuuden vuoksi suomalaisten maat venäläisille, vaikka heillä ei siihen ole minkäänlaista oikeutta.

Kun itse mitätöi mahdollisuutensa, on kunnon pessimisti, joka ei usko pettyvänsä. Vaikka sananlasku sanoo, ettei pessimisti pety, niin Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten osalta hän tulee pettymään. Alueet palautuvat.

_ _ _ _ _ _ _

Jouko Pihon kommentti 27.1.2009

Veikko Saksin uskonhenkiseen kirjoitukseen ei voi sanoa kuin ison aamenen. Emme tiedä, milloin ja miten Karjala ja muut Suomelta ryöstetyt alueet palautuvat takaisin Suomelle, mutta ne palautuvat.

Minulla on kyllä sellainen näkemys, että todennäköisesti palautus tapahtuu seuraavan maailmankriisin eli Kolmannen maailmansodan vanavedessä. Suomi itsenäistyi Ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen pyörteissä. Suomi säilyi itsenäisenä 12 prosentin aluemenetyksistä huolimatta Toisen maailmansodan syövereissä. Suomi tulee saamaan Karjalan, Petsamon, Salla-Kuusamon ja Suomenlahden saaret takaisin Kolmannen maailmansodan jälkiseurauksena. Sen lisäksi on erittäin mahdollista, että Suomi saa vielä myös Itä-Karjalan, Aunuksen ja Vienan Karjalan, jolloin Mannerheimin päiväkäsky heinäkuulta 1941 vihdoinkin toteutuu: ”Uusi päivä on koittanut. Karjala nousee.”

Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa,


yks, suuri on Suomen valta,


sen aatetta ei väkivoimat saa


pois pohjolan taivahan alta.
(Jääkärimarssi)

16.1.2009

Pro Karelian tiedote 15.01.2009
 
SOVIET STORY -FILMI MÄNTSÄLÄSSÄ 07.02.2009 KLO 17:30

- Soviet Story -filmi yleisötilaisuutena
- Tilaisuuden järjestäjät
- Soviet Story kertoo Neuvostoliitosta totuuden
- Nyky-Venäjä ihannoi Stalinin johtajuutta
- Kertomus Euroopan murhanhimoisimmasta hallinnosta
- Soviet Story - autenttinen kertomus tappamisesta
- Pakkoluovutettu alue - piikki Kremlin alitajunnassa
- Sotasyyllisyyden outo syyllisyys nyt puntarissa
- Karjalan palautus - suuri positiivinen mahdollisuus

Soviet Story -filmi yleisötilaisuutena

Lauantai 07.02.2009 klo 17:30 - 20:30
Mäntsälän kunnantalon valtuustosali, ks. kartta
Kaikki ovat tervetulleita, ei sisäänpääsymaksua

17:30 Kahvi ja pulla (jokainen maksaa itse)
18:00 Tervetuloa: Sotilaspoikien Perinnekilta ry
18:15 Soviet Story -filmi: Pro Karelia ry esittää
19:15 Lyhyt Fire and Ice -esittely: Pro Karelia ry
19:30 Karjalan palautusaktiviteetti, Veikko Saksi, Pro Karelia ry
20:00 Yleisökeskustelu
20:30 Päätössanat, Jussi Liikonen, Suomen Karjalan Pakolaiset ry

Tilaisuuden järjestäjät

Sotilaspoikien Perinnekilta ry, Kari Järvenpää
Suomen Karjalan Pakolaiset ry, Jussi Liikonen 050 338 7498
Karelia Klubi ry, Veikko Saksi 09 436 91 305
Pro Karelia ry, Veikko Saksi 09 436 91 305

Tilaisuudessa on mahdollisuus ennakkotilata Soviet Story -filmi, joka ilmestyy dvd:nä maalis-huhtikuun vaihteessa 2009. Ennakkotietojen mukaan dvd:n kuluttajahinta on noin 25:00 euroa, sis. alv ja ennakkotilaushinta 22:00 euroa, sis. alv. Tilaukset voi etukäteen osoittaa Karelia Klubi Kaupalle, www.kareliaklubi.com tai Kauppa tai puhelin 05 5414 650.

Soviet Story kertoo Neuvostoliitosta totuuden

Mäntsälässä järjestetään harvinainen tilaisuus esikatsella latvialaisen ohjaajan Edvins Snoren paljon maailmalla huomiota osakseen saanut filmi: Soviet Story. Se valottaa II maailmansodan sysimustaa puolta, jonka Neuvostoliitto on halunnut pitää pimennossa. Soviet Story on kertomus Euroopan murhanhimoisimmasta hallinnosta.

Tilaisuuden järjestäjät pitävät tärkeänä, että Neuvostoliiton todellinen luonne tuodaan esille. Suomessa ja maailmalla on yhä ihmisiä, jotka uskovat KGB:n lanseeraamia propagandapuheita Neuvostoliiton rauhantahdosta ja positiivisesta toiminnasta.

Nyky-Venäjä ihannoi Stalinin johtajuutta

Vaarallisinta on se, että Venäjän nykyinen hallinto on alkanut ihailla Stalinin hirmuhallinnon aikaa ja suuntaa muutenkin toimintaansa kohti totalitaristista hallintoa.

Karjalan, Petsamon, Kuusamon, Sallan ja Suomenlahden eräiden ulappasaarien pakkoluovuttaminen Neuvostoliitolle Pariisin rauhansopimuksessa oli yksi esimerkki Stalinin dikatuurista.

Kun Soviet Story -filmin katsoo, alkavat silmät aueta ja katsoja oivaltaa, miksi eräät tahot Suomessa ovat voimakkaasti edistäneet Karjalan palauttamista luottamuksen palauttamiseksi ja win-win -yhteistyön käynnistämiseksi.

Kertomus Euroopan murhanhimoisimmasta hallinnosta

Filmi on järkyttävä kertomus siitä, miten Leninin perustama ja Stalinin johtama totalitaristinen kommunistivaltio auttoi Hitlerin natsitotalitarismia murhaamaan juutalaisia ja miten Stalinin valtio massamurhasi omia kansalaisiaan teollisessa mittakaavassa. Filmi kertoo siitä, miten rikoksista tehtiin tabuja ja miten vasta nyt kerrotaan Euroopan murhanhimoisimman hallinnon koko kertomus.

Filmi sisältää vanhoja dokumentti-otoksia, jotka kertovat esim. luurangonlaihoiksi kutistuneista 7 miljoonasta ukrainalaisesta, jotka harkitusti tapettiin 1932-33 nälkään ja heidän viljansa myytiin läntisille markkinoille. Se kertoo yli 20 000 puolalaisesta älymystön edustajasta, jotka teloitettiin Katynin metsässä 1940.

Se kertoo SS:n ja KGB:n (1930-luvun loppupuolella siitä käytettiin nimeä NKDV) hyvästä yhteistyöstä, venäläisten joukkokarkotuksista, kansanmurhista, Gulagin vankileireistä ja niillä tehdyistä lääketieteellisistä kokeista. Filmi näyttää, miten ruumiita työnnettiin puskutraktorilla joukkohautaan. Se kertoo lapsista, vanhuksista, ihmisistä vailla toivoa.

Soviet Story - autenttinen kertomus tappamisesta

Soviet Story kertoo uhreista, tappamisesta, väkivallasta, kyynisestä vallan käytöstä. Se kertoo dokumentoidun tarinan Neuvostoliitosta. Filmi on järkyttävää katseltavaa, eikä sitä voi suositella alle 15-vuotiaille. Järkyttävintä on sen autenttisuus ja se arvoituksellisesti hymyilevä ja hyvinvoiva piittaamattomuus, jolla Stalin, elämän ja kuoleman pyöveli, suhtautui toisten ihmisten henkeen.

Hitlerin Saksa ei keksinyt ihmisten orjuuttamiseen, kiduttamiseen ja tappamiseen mitään uutta, mitä neuvostovaltiossa ei olisi jo toteutettu Teknologiaa ehkä vain käytettiin venäläisiä paremmin hyväksi.

Soviet Story on kertomus kahden totalitarismin valmistautumisesta sotaan muuta maailmaa ja toisiaan vastaan. Se on kertomus Molotov-Ribbentrop -sopimuksesta salaisine lisäpöytäkirjoineen. Sen pohjalta Suomi määritettiin Neuvostoliiton etupiiriin kuuluvaksi maaksi.

Pakkoluovutettu alue - piikki Kremlin alitajunnassa

Tilaisuudessa kuullaan päätoimittaja, kauppat. maisteri Veikko Saksin alustus Karjalan palautuskysymyksen nykyisestä tilasta ja sen keskeisimmistä elementeistä.

Presidentti Martti Ahtisaaren mukaan "Karjalan kysymys hiertää tulevaisuudessakin suomalaisten ja venäläisten mieliä". Hän totesi vuonna 1999 tehdyssä haastattelussa lisäksi, että kuka tahansa sitten onkin Kremlissä Venäjän korkeimpana vallanpitäjänä, tämän alitajunnassa on aina pysyvänä piikkinä pakkoluovutetun Karjalan kysymys.

Tuskin kukaan voi kuvitella, että keskinäisiä välejä hiertävä asia tai piikki alitajunnassa olisi jollakin tavoin positiivinen maitten väliselle suhteelle. Sen vuoksi Suomessa on organisaatioita, jotka aktiivisesti edistävät palautustoimintaa.

Karjalan palautusta on aikaisemmin pidetty kaihona ja unelmatehtailuna, ilman mitään konkretiaa ja mahdollisuutta. Yhä useampi on voinut havaita, että palautustoiminta on selkeästi tavoitteellista ja molemmille maille erittäin positiivinen tapahtuma.

Sotasyyllisyyden outo syyllisyys nyt puntarissa

Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palautus on edistynyt tasaisen varmasti suomalaisten keskuudessa. Vuoden 2007 gallupin mukaan 38 % kansalaisista kannatti palautusta ja vain 43 % vastusti. Tästä kehitys on vielä mennyt positiivisesti eteenpäin.

Suomen lähihistoriaan kiinteästi liittyvä ns. sotasyyllisyystuomioiden purkaminen on saanut uuden näkyvyyden, kun kaksi Korkeimman oikeuden ja yksi Oikeuskanslerin ratkaisu selkeästi osoittavat sotasyyllisyyslain, tuomioistuimen ja tuomioiden olleen perustuslain vastaisia.

Kokoomuksen Nuorten Liitto on aurannut tietä yksimielisellä liittokokousponnella, jossa tuomioita vaaditaan purettaviksi. Oikeuskansleri Tuija Brax parhaillaan selvittää sotasyyllisyyteen liittyviä tekijöitä.

Karjalan palautus - suuri positiivinen mahdollisuus

Venäjän tulevaisuuden näkymät eivät tällä hetkellä ole positiiviset. Pimeä ja väkivaltainen historia, josta Neuvostoliitto tai Venäjä eivät koskaan ole tehneet Saksan tavoin tilitystä, on takamaaston tumma viikatemies kaikessa toiminnassa. Soviet Story valottaa tätä puolta.

Karjalan palautus on mitalin kääntöpuolelta. Palautus ja sen katalyyttivaikutukset rakentavat luottamusta Venäjää kohtaan ja mahdollistavat täysin uudenlaisen lähtökohdan maailmanlaajuisen aidon yhteistyön käynnistämiseksi.

Tervetuloa katsomaan Soviet Story ja kuuntelemaan rakentavia sanoja Karjalan palautuksesta.

Linkit ja kuvat:
http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1714&author=10

Pro Karelia ry  http://prokarelia.net
toimitus@prokarelia.net

12.1.2009

Pro Karelian tiedote 12.01.2009

MEEMIT, SYSTEEMIÄLY JA MATKA ITSENSÄ SISÄLLE

- Olisi tehtävä matka itsensä sisälle
- Meemit ovat kopioituvia kulttuurigeenejä
- Näkyvä- ja haamusysteemiälykkyys
- Miksi halutaan alisuoriutua palautusasiassa?
- Haamusysteemi vallannut paljon ihmisiä
- Haamusysteemit kopioituneet sukupolvesta toiseen
- Systeemi-interventiot ovat muutoksen katalyyttejä
- Talvi- ja jatkosodan ihme syntyi yläkierteestä
- Positiivista tulosta ei synny negatiivisesta alakierteestä
- Systeemiälykäs ihminen suodattaa meemejä
- Palautukseen liittyvä systeemiälykkyys noussut
- Negatiivinen haamusysteemi käännettävissä positiiviseksi
- Muutokseen tarvitaan sydämen uskoa
- Mistä usko omaan asiaan syntyy
- Rakkaus Karjalaan siirtää vuoria

Olisi tehtävä matka itsensä sisälle

Olisikohan mahdollista tieteellisesti tutkia, miksi juuri Karjalan laulumaiden palautuspuheet herättävät ihmisissä niin valtavan erilaisia tunnelatauksia ja reaktioita? Riippumatta tieteellisyydestä asian tiimoilta voidaan nostaa esiin erilaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat tunnetilojen syntymiseen, ihmisten asenteisiin, arvoihin - ja toimintaan.

Olisi tarpeellista tehdä matka ihmisen sisälle, arvioida hänen motivaationsa takana olevia tekijöitä. Liittyykö suhtautuminen geeneihin tai meemeihin, joita psykologisiksi tai kulttuurisiksi geeneiksi sanotaan? Liittyykö suhtautuminen kasvatukseen, opetukseen, ikään, sukupuoleen, koulutukseen, puoluekantaan vai mistä on kyse?

Amerikkalainen keksijä ja televisiopersoona Ken Hakuta on sanonut: "Pisin matka on matka itsensä sisälle". Hakutan viisaus kertoo siitä, että meidän käyttäytymisemme syyt ovat syvällä, eikä siihen vaikuttavia tekijöitä todennäköisesti koskaan kyetä aukottomasti selvittämään. Mikä olisi keino päästä "ihmisen sisälle", jotta motivaatiotekijät jotenkin selviäisivät?

Meemit ovat kopioituvia kulttuurigeenejä

Viime vuosina tehdyissä tutkimuksissa on käsitelty ihmisen meemejä. Yksi mielenkiintoisimmista lähestymistavoista on Juho Sundquistin kirjoitus, jossa hän valottaa systeemiälykästä meemien hallintaa. Hänen mukaansa meemit eli kulttuurigeenit ovat kulttuurin sisältyviä aineksia, jotka välittyvät jäljittelyn avulla. Meemien mahdollisuudet välittyä eteenpäin riippuvat siitä, kuinka moneen ihmisaivoon ne pääsevät.

Sundquist näkee, että ihminen on siten paremminkin objekti kuin subjekti ja ihminen näyttäytyy vaikutteiden ja ideoiden pommituksen kohteeksi joutuvana uhrina, jonka on viime kädessä mahdotonta erottaa, mitkä kokemukset ovat hänen omiaan ja mitkä ulkoapäin ohjailtuja.

Meemi-kopiointi antaa yhden selitysmallin sille, miksi edelleen toistellaan KGB-pohjaisia mantroja palautuksen osalta ja miksi ollaan niin vakuuttuneita palautuksen mahdottomuudesta, kalleudesta ja pahuudesta Suomelle, ettei koko asiaa haluta tutustua perusteellisemmin. Ihmiskohtaiset erot asennoitumisessa selittyvät henkilökohtaisten tekijöiden lisäksi siitä, etteivät meemit kopioidu aina oikein eli samanlaisina.

Näkyvä- ja haamusysteemiälykkyys

Meemeihin liittyy korkeampana käsitteenä systeemiälykkyys. TKK:n filosofit ovat hahmotelleet ihmisen käyttäytymistä ja tulleet siihen tulokseen, että systeemiälykäs henkilö osaa toimia järkevästi monimutkaisissa systeemirakenteissa (minkä toteamiseen tarvitaan vähintään insinööriympäristö). Systeemiälyn käsitteelle on ominaista toiminnallinen, henkilökohtainen ja elämänfilosofinen sisältö. Systeemiäly koostuu näkyvästä ja haamusysteemistä.

Palautuskysymykseen liittyvän käyttäytymisen osalta on mielenkiintoinen tutkimustulos se, että ihmistä johtaa ns. haamusysteemi eli hänen uskomuksensa, arvonsa, sisäiset mallinsa, alitajuntansa ja "henkensä". Niiden vaikutus on peräti 90-prosenttinen.

Loput 10 prosentti selittyvät näkyvien tekijöiden pohjalta: esim. tieto, taito, prosessit, asiantuntijuus tai talouden järjestelmät. Voisi sanoa, että olemme enemmänkin tunteitten ja tuntemusten ohjailtavissa kuin rationaalisen päätöksenteon. Emme siten taidakaan olla niin faktapohjaisesti toimivia yksilöitä kuin luulemme.

Miksi halutaan alisuoriutua palautusasiassa?

On lukuisa joukko suomalaisia, jotka ovat Karjalan kysymyksen osalta jo etukäteen päättäneet alisuoriutua. Pahimmillaan alisuoriutuminen on voimakasta negatiivista vaikutusta. Yksi tunnetuimmista esimerkeistä tässä suhteessa on 1990-luvun alun presidentin tokaisu, että palautuspuheiden vuoksi sota voi syttyä.

Alisuoriutuminen puolestaan vaikuttaa toisiin ihmisiin. He suhtautuvat alisuorittajaan jo valmiiksi negatiivista tai hyvin olematonta tulosta odottaen, eivätkä yleensä koskaan pety odotuksissaan. Tämän seurauksena ryhmän toistenkin jäsenten tulos on useimmiten huono. Kilpaillaan negatiivista tuloksista.

TKK:ssa on laskettu matemaattinen yksinkertainen malli siitä, mikä on viiden hengen työryhmän tulos, jos jokainen alisuorittaa tehtävän 0.8 kertoimella. Tulos on järkyttävän huono eli 0.33. Jos kaikkien suoritus on 0.5 tasoa, on tulos 0.03 eli ei sellaisen ryhmän työstä jää mitään villoja käsiin. Jos yhden jäsenen panos on negatiivinen, putoaa yhteinen tulos alle nollan.

Vastakkainen esimerkki kertoo paljon. Jos viisi vapaasti innovoivaa ja asiaan vihkiytynyttä ihmistä yhdessä ryhtyy pohtimaan Karjalan palautuksen tavoitteita ja toimenpiteitä ja jokainen heistä antaa itseään paremman panoksen eli esim. 1.3-kertaisen, on lopputulos 3.7. Se on 11 kertaa parempi kuin 0.8-tasolla motivoituneitten ihmisten tulos ja 119 kertaa parempi kuin 0.5-tason ihmisten tulos.

Haamusysteemi vallannut paljon ihmisiä

Kirjoituksessaan Juho Sundquist puhuu zombista. Sellainen hänen mukaansa on ihminen, joka toimii systeemeissä kaavamaisesti ja ennalta-arvattavasti ja siten näyttää jonkinlaiselta automaatilta. Olisiko palautuksen kannattajissa vai vastustajissa enemmän näitä zombimaisia ominaisuuksia?

Esa Saarisen ja eräät muut kirjoittajat puhuvat haamusysteemistä, joka syntyy ihmisen tunne- ja symbolikokemuksesta lähtien ja sitä ajaa usein epävarmuus ja pelko. Suomalaiset ovat maailman russofobistisin eli Venäjä-pelkoa ja vihaa tunteva kansakunta. Noin ¾ kansalaisista kärsii russofobiasta.

Voisi olla mielenkiintoisen tieteellisen tutkimuksen paikka siinä, kuinka vahvan haamusysteemin Valvontakomission ja KGB:n painostus kehitti. Ei liene kaukaa haettua, että suomettaminen ja suomettuminen sekä jälkikäteisesti kehittynyt jälkisuomettuminen ovat normaalin suomalaisen järkeilyn ja tunnetilan kaapanneita haamusysteemejä. Näyttää siltä, että merkittävä osa kansasta on yhä, todennäköisesti tietämättään, sellaisten tekijöiden vallassa.

Tähän sopinee Platonin (427-347 eKr.) lausuma viisaus: "Voimme helposti antaa anteeksi lapselle, joka pelkää pimeää; todellinen elämän tragedia syntyy, kun ihmiset pelkäävät valoa".

Haamusysteemit kopioituneet sukupolvesta toiseen

Haamusysteemit ovat meemeinä kopioituneet ihmisestä toiseen ja sukupolvesta toiseen jokseenkin automaattisesti. Sundquist toteaa, että meemeistä emme pääse eroon, sillä koko tietoisuutemme rakentuu niiden varaan. Mutta toivoa muutoksesta on aina, sillä meemit joutuvat kilpailemaan pääsystä aivoihimme, joten meillä on valinnan varaa.

Meille on jo 60 vuotta toisteltu, että palautus on paha asia. Venäjä suuttuu. Voi alkaa sota. Voi tulla Suomen konkurssi. Saamme miljoonan venäläisen viidennen kolonnan. Nämä asiat ovat siirtyneet automaattisesti ihmiseltä ja sukupolvelta toiselle, koska niitä on toisteltu mediassa ja puheissa.

Vahingossakaan valtiojohtomme tai mediamme ei ole substanssitasolla tarkastellut näitä samoja asioita positiivisesta näkökulmasta. Valtiojohdon positiivinen näkökulma johtaisi välittömästi palautuskannatuksen huimaan nousuun, mikä pakottaisi toimimaan. Suomalaiset ovat esivaltauskollista luterilaista kanssa, joka ei aina osaa erottaa oikeaa uskollisuutta alamaisuudesta.

Systeemi-interventiot ovat muutoksen katalyyttejä

Kehityksen kannalta on merkittävää se, saadaanko ihmisen mielessä mitään muuttumaan. Jos vain toistetaan vanhoja käyttäytymismalleja, mikään ei muutu. Palautuksen toteuttaminen edellyttää vieläkin merkittävää muutosta sekä Suomessa että Venäjällä.

Muutoksen katalyyttinä toimii systeemi-interventioksi sanottu tekijä eli muutostarve. Se pakottaa tai motivoi ihmiset muuttamaan ajatteluaan. Katalyytti voi olla sisäinen tai ulkoinen, mutta sen tulee olla riittävän voimakas muuttamaan ajattelua ja siten toimintaa.

Palautus-hankkeen näkökulmasta on useita katalyyttejä, jotka johtavat muutokseen. Yksi keskeinen katalyytti on luottamus. Ellei Venäjän ja muun maailman välillä synny aitoa teoista kumpuavaa luottamusta, ei Venäjän todellinen pitkän tähtäyksen positiivinen kehitys ole mahdollista.

Epäluottamustila aiheuttaa sen, ettei win-win -tapahtumia synny. Se puolestaan johtaa suhteelliseen matalaan ja monin keinoin varmistettuun liiketoimintaan aidon yhteistyön sijasta.

Talvi- ja jatkosodan ihme syntyi yläkierteestä

Sisäinen muutostarve voi syntyä haamusysteemimme meemeistä käsin. Arvoihimme vaikuttavana katalyyttinä voi olla vaikkapa tieto sotiemme aikana vallinneesta voimakkaasta hengestä, joka sai aikaan talvisodan ja jatkosodan ihmeet.

Tällaista vaikuttavaa tekijää Merja Fischer kuvaa ainutkertaisen havainnollisesti systeemiälyä koskevassa kirjoituksessaan:

"Mielestäni se, miten kaikki tapahtui, perustui positiiviseen yläkierteeseen. Ne voimavarat, joita ratkaisevalla hetkellä tarvittiin, pulppusivat sotilaiden sydämistä ja uskosta parempaan elämään, itsenäisestä Suomesta ja oikean asian puolesta taistelemisesta. Heillä oli kaikki positiivisen vuorovaikutuksen elementit; oli muiden auttamista, itsensä likoon pistämistä, pyyteettömyyttä, luottamusta ja arvostusta, puhumattakaan rohkeudesta ja pelon sivuuttamisesta. Näillä eväillä syntyi jatkosodassa ihmeitä, joista meillä kaikilla on tänä päivänä paljon opittavaa. Systeemiälyä kerrassaan."

Positiivista tulosta ei synny negatiivisesta alakierteestä

Merja Fischer ei kuvannut yläkierteen synnyttäjänä uhoavaa vihaa, valloitushenkeä, toisten alistamista, pienemmän sortamista, ihmisoikeuksien rikkomista tai joitain muita negatiivisia tekijöitä. Hän kuvasi vain positiivisia tekijöitä.

Negatiiviset tekijät ovat motivaatiotekijöinä hyvin arveluttavia, koska ne helposti aiheuttavat alakierteen, syöksytäänkin yhä syvemmälle suohon. Lisäksi kaikki viha ja ahdistus on äärettömän paljon voimia kuluttavaa ja sen vuoksi tuhoisaa tulokselliselle toiminnalle.

Systeemiälykäs ihminen suodattaa meemejä

Ihminen voi olla meemien suodattaja, eikä vain niiden orja. Systeemit ovat kuitenkin luonteeltaan konservatiivisia ja niiden toimintakyky on siitä riippuvainen, että meemit otetaan vakavasti.

Moniko asia Suomessa otetaan vakavammin valtionjohtotasolla kuin Karjalan palautus? Se otetaan niin perin vakavasti ja systeemi on muodostettu sellaiseksi, että koko asia vaietaan kuoliaaksi. Onhan palautus jo kanonisoitu, joten vaikeneminen siitä on "hyvää hallintotapaa" ja automaattinen seuraus kanonisoinnista.

Suomen valtionjohdolla on tässä asiassa vain yksi mantra, jota vakaasti toistetaan: "Suomella ei ole mitään aluevaatimuksia". Kun niin päätetään, ei ole mitään vaatimuksia, vaikka kiistaton tosiasia on se, että Suomella on aluevaatimuksia, jotka tosin virallinen Suomi kieltää.

On todella hämmentävää, miten Suomen oma valtionjohto tiukasti ja ehdottomasti katsoo hyökkääjävaltion epäoikeutettuja etuja omien kansalaistensa etujen ja oikeuksien kustannuksella.

Palautukseen liittyvä systeemiälykkyys noussut

2000-luvun alussa palautuskielteisyyteen liittyvien meemien konservatiivisuus ja negatiivisuus olivat huipussaan. Vain 10 - 20 % väestöstä sanottiin kannattavan palautusta ja kokoluokkana 80 % kuuliaisesti noudattavan sääntöä numero 1 eli valtiojohdon vaatimuksetonta linjaa. Tämä siitä huolimatta, että koko systeemi oli alusta pitäen ryöstäjävaltion rakentama haamusysteemi suomalaisten näkökulmasta.

Voidaan sanoa, että tässä asiassa systeemiälykkyys on vahvasti noussut, koska nyt noin 40 % kansasta kannattaa palautusta ja noin 70 % katsoo, että siitä voidaan keskustella kuin mistä muusta merkittävästä asiasta tahansa.

Orjamentaliteetti ja kaikenlaisten sepitettyjen tarujen uskominen on siten Suomessa vähentynyt. On se vähentynyt poliitikoillakin kahdenkeskisissä keskusteluissa, vaikka julkinen kuva onkin täysin vaikeneva ja epämääräinen. Vai onko kukaan kuullut yhdenkään merkittävän poliitikon uskaltavan avoimesti puhua Karjalan palautuksen puolesta tai vastaan?

Negatiivinen haamusysteemi käännettävissä positiiviseksi

Selvitykset osoittavat, että palautus on Suomelle ja Venäjälle hyvin edullinen tapahtuma, se on win-win -tilanne. Vanhojen rikosten selvittäminen antaa pohjan luottamuksen kehittymiselle. Molemmille maille nykyistä parempaan tilanteeseen pyrkiminen on järkevää ja kannatettavaa toimintaa.

Miten sellainen on mahdollista saada aikaan, kun koko systeemi on tarkoituksellisesti ja syvästä, atavistisesta pelosta, jähmetetty toimimattomaksi?

Sundquist rohkaisee toteamalla: "Systeemiälykkyyden ydin on siinä, että jo melko pienellä systeemi-interventiolla haamusysteemin negatiivinen vaikutus voidaan katkaista ja positiivisten takaisinkytkentöjen ansiosta systeemi kääntyy kukoistukseen". "... idea on siinä, että pieni häiriö systeemissä saa aikaan itseään vahvistavan muutoksen parempaan".

Tulokset osoittavat, että vanha vahvaan pelkoon perustuva haamusysteemi, Karjalan palautuksen voimakas vastustaminen, aste asteelta häviää Tieto on keskeisin tekijä muuttamaan systeemiä takaisin aitoon isänmaalliseen ja molempien osapuolien edun mukaiseen ajatteluun. Kuljemme kohti vaihetta, jossa Karjalan palautus saa kansan valtaosan tuen.

Muutokseen tarvitaan sydämen uskoa

Helposti ajatellaan, ettei yhdellä ihmisellä ole mitään merkitystä muutoksen toteuttamiseksi. Jokaisella on merkitystä. Asenteet eli haamusysteemiimme kuluvat meemit kertovat sen, miten toimimme vuorovaikutussuhteissa. Jos kykenemme osoittamaan rohkeutta, itseluottamusta ja aktiivisuutta, saamme tuloksia aikaiseksi.

Meidän tulee sydämellämme uskoa siihen, että muutos on mahdollinen ja että jokaisella ihmisellä on pientenkin muutosten kautta mahdollisuus sysätä suuriakin muutoksia liikkeelle. Jos halutaan muutoksia, on turha odottaa toisten aktiivisuutta. On itse toimittama.

Muistamme amerikkalaisen sosiaaliantropologi Margaret Meadin toteamuksen: "Älä koskaan epäile, etteikö pieni perusteellisesti asiaansa sitoutunut ryhmä kansalaisia voisi muuttaa maailmaa. Todellakin, se on ainoa asia, joka koskaan on muuttanut sitä."

Mistä usko omaan asiaan syntyy

Mistä syntyy sellainen usko omaan asiaan ja sen oikeuteen, että rohkenee tarvittaessa asettua vallassa olijoita - yhteiskuntamme palvelijoiksi ilmoittautuneita ihmisiä - vastaan ja ajaa rohkeasti omaa asiaansa?

Usko ja rohkeus perustuvat juuri oman asian oikeutukseen. Karjalan maat on meiltä väkivalloin viety. Meidän meemimme eivät hyväksy ajatusta, että 60 vuotta vanha väkivalta oikeuttaisi ylläpitämään ihmisoikeusrikoksia tänä päivänä tai että syyttömän pitäisi kärsiä syyllisen puolesta.

Toinen meemiryhmämme kertoo, että rakkautemme omiin juurimultiimme on niin suuri, että haluamme tämän vääryyden oikaista. Katalyyttinä ja asian oikeuttajana on myös halua aidosti parantaa maitten välisiä keskinäisiä suhteita.

Rakkaus Karjalaan siirtää vuoria

Systeemiäly ja meemit ovat monitahoinen kokonaisuus. Vaikka näkyvän systeemimme vaikutus on vähäinen verrattuna haamusysteemiin, ei asia varmastikaan on niin yksioikoinen kuin sitä teoreettisesti voidaan mallintaa.

Karjalan palautuksessa on havaittu, että lisätieto alueiden menettämiseen liittyvästä historiasta, nykytilanteesta ja palautuksen tulevista erittäin positiivisista katalyyttivaikutuksista vaikuttavat myöskin asenteisiimme ja arvoihimme. Ne jäävät alitajuntaamme muovaamaan haamusysteemiä, joka sitten puolestaan vaikuttaa näkyvään systeemiimme.

Meemit, systeemit ja systeemiälykkyys osoittavat, että ihminen on monitahoinen kokonaisuus, jossa tunteilla, arvoilla ja asenteilla on valtava merkitys. Sen vuoksi Karjalan syvä rakkaus siirtää vuoria, sillä se siirtää positiivisia tunnelatauksia toisiin kansalaisiin. Karjalan palautus on iloinen ja kannatettava asia. Sitä kannattaa edistää meemiemme kaikilla tasoilla.

"Joka tuntee toiset, on viisas. Joka tuntee itsensä, on valaistunut" [Lao-tzu].

Pro Karelia ry  http://prokarelia.net
toimitus@prokarelia.net

11.1.2009

Tuusulan papin, Petri Kauhasen, kirjoitus ja runoja Suomen sukuisten kansojen yhteisestä kulttuuriperinnöstä

Sabat shalom Jouko!

Kirjoitan sinulle pari riviä täältä Tuusulan Jokelasta, jossa olen pappina pakissut jo melko kauan aikaa. Seuraan sivujasi, erityisesti profetiasivua ja Karjala-sivua.

Itse olen näitä Karjalasta lähteneiden lapsia, vaikka kummankaan vanhempani suvut eivät ole sieltä vaan Savosta. Isäni on lähtenyt Viipurista tavisotaa pakoon, ja äitini on syntynyt Petroskoissa Kanadasta tulleiden suomalaisten lapsena. Hänen perheensä tuli Suomeen jo 1936 Terijoen kautta. Vanhempieni ja heidän vanhempiensa tiet ovat kulkeneet idästä länteen historian pyörteissä. Isäni, joka oli opettaja, harrasti lähihistoriaa ja tutki joka ainoan julkaisun, joka kirjoitettiin Venäjän ja Suomen välisistä suhteista sodan jälkeen. Vaikka itse en olekaan asunut lapsuuttani Karjalassa vaan Savossa, Kaavilla ja Kangasniemellä, olivat monet naapurimme Karjalan evakkoja.

Erityisesti lapsuuteni aikana kuuntelin paljon naapurimme opettaja Nina Martiskaisen äitiä Martta Kähmiä, omaa sukuaan Ohtola. Hän oli Suistamon karjalaista runonlaulajasukua ja lauloi itkuvirsiä. Niin tapahtui usein perhejuhlissamme mm. minunkin ristiäisissäni. Tietämäni mukaan tämä sama itkuvirsien laulaja lauloi myös Kallion ja Mannerheimin hautajaisissa. Nämä itkuvirret olivat itse tilanteessa laulettua Hengen ja perinteen inspiroimaa sanomaa.

Vartuin siis melko isänmaallisessa ja perinteisiä arvoja kunnioittavassa perheessä, jossa ei kuitenkaan tunnustettu henkilökohtaisesti uskoa. Itse tulin uskoon 17-vuotiaana lukiolaisena.

Karjala ja Inkerinmaa ovat olleet paljon mielessäni ja siellä olen jonkin verran liikkunut ja ollut myös seurakuntien vieraana. 1988 sain tilaisuuden tutustua pastori Arvo Survoon, Inkerin kansan hengelliseen johtajaan. Tuona aikana kävimme paljon keskusteluja Suomen sukuisista kansoista ja niiden kohtaloista. Ymmärsin silloin kuinka nämä kansat ovat suureen Venäjänmaahan hajotettuina ja alistettuina menettäneet paljon omasta perinnöstään. Arvo Survon ajatuksia inspiroi tämä suomensukuisten kansojen yhteinen kulttuuriperintö, johon kuului omintakeinen kieli, runous ja tapa kokea ja ilmaista asioita. Se ulottui kaikkeen ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja myös hengelliseen elämään. Tässä mielessä meidän "kansansielumme" on jäänyt osittain rajan taakse ja se on pirstoutunut näihin moniin pieniin kansoihin.

Geenitutkimushan on osoittanut meidän yhteytemme paitsi näihin Israelin kadonneisiin sukukuntiin myös näihin itäisiin sukukansoihimme. Kun pohdimme sitä, kuinka ihmeessä me suomalaiset oikein olemme tällaisia huonolla itsetunnolla varustettuja sisäänpäin kääntyneitä jurrikoita, selitys löytyy ainakin osittain tästä juuriemme väkivaltaisesta katkaisemisesta. Arvo Survo näki asian niin, että Suomen sukuisten kansojen puun päärunko kasvaa Suomen puolella, mutta juuret ovat katkaistuina ja hajallaan suuren Venäjänmaan eri alueilla. Parantuminen hengellisesti ja kulttuurin puolesta olisi mahdollista vain, mikäli nämä jälleen yhdistettäisiin toisiinsa.

Survo oli mm. tutkinut suomensukuisten kansojen miesten tapaa puhua, laulaa ja ilmaista itseään. Se on omintakeinen ja eurooppalaisesta kulttuurista poikkeava.

Miehet ovat laulaneet erittäin tunteikkaasti ja inspiroivasti perinteisiä mm. metsästyslaulujaan. Sävelasteikko ei ole kromaattinen (niin kuin lännessä) vaan liukuva.

Suomalaisen kulttuurin syvä vamma on se, että siinä hengellinen ja sielullinen on tiukasti erotettu toisistaan. Tällaista erottelua ei ole esim. Inkerin kansan kulttuurissa.

Ihmettelen kun aina sanotaan, että suomalainen mies on pohjimmiltaan herkkä ja tunteva, vaikka se ei missään näy ja tule ilmi. Hengellinen herätys on aina alkanut ihmisen sielun vapautumisesta (itkuherätykset). Sielullista heräämistä on sitten seurannut hengellinen herääminen. Näin uskon tapahtuneen myös näissä suomalaisten suurissa herätyksissä. Miksei niin voisi tapahtua nytkin!

Sain oikeastaan yllykkeen näihin riveihin Karjala-aiheesta siitä, että olen jo vuosien ajan ollut pitämässä perheleiriä viikolla 8 Nurmeksessa, siis runon ja laulun mailla.

Nurmes on inspiroiva paikka minulle, eihän se ole kaukana synnyinpaikastani Kaavistakaan. Vuonna 2007 helmikuussa olimme jälleen pitämässä perheleiriä Nurmeksen Hyvärilässä. Siellä ollessa oli yön hiljaisina tunteina melkein pakko nousta ylös kirjoittamaan ylös sanoja ja säkeitä, joita vain pulppusi. Niissä sanoissa, joita tähän liitän, on tämä ajatus Karjalan lohdutuksesta ja miksei palauttamisestakin. Itse hämmästyin saamistani sanoista, koska itse en osannut ajatella niiden tavalla.

Siunausta alkaneeseen vuoteen.

Petri Kauhanen

Tuusula/Jokela

Seuraavassa kolme Petri Kauhasen Nurmeksessa kirjoittamaa Karjala-runoa.

SANA KARJALALLE

21.2.07

Kuuntele minun sanaani sinä Kalevan kansa. Paljon olet sinä saanut kestää ja kärsiä. Milloin on sinua vaivannut vihollisen miekka, milloin leivän nälkä, milloin kuoleman suru. Ei ole ollut voidetta sinun haavoihisi, ei itkijää, jotka itkisi sinun itkujasi. Mutta Minä muutan sinun itkuvirtesi ilokarkeloksi, sinun murheesi uudeksi lauluksi Luojallesi ja Lunastajallesi.

Herää nyt unestasi ja pukeudu Minun voimaani ja kaunista itsesi Minun voiteellani, sanoo Herra, sinun Lunastajasi. Pian oikaistaan kumaraan koukistunut selkä ja parannetaan murheen murtama mieli, pian laulaa Karjalan heimon kieli Minulle uuden virren sanoin. Ojenna kätesi ja suorista polvesi, anna nostaa painot harteiltasi, sillä Minä tulen sinun luoksesi niin kuin sulhanen palaa häihin, morsiamensa luo. Kuuntele minun sanojani, seurakuntani. Amen.

SANA NURMEKSELLE JA KARJALALLE

21.2.2007

Heläjä kantele näillä runon ja laulun mailla. Viritä harppu ja kuuntele Minun sanani ääntä.

Minä tuon lohdutuksen sinun yksinäisyyteesi, annan avun sinun vaivaasi. Eivät enää jatku sinun murheesi päivät, eikä tule yö sinun lastesi ylle. Älä itke enää sinä Karjalan kansa. Sinä saat nousta ja laulaa uuden laulun ja virittää soiton Minulle, Luojallesi ja Lunastajallesi. Iloitse niin kuin häissä iloitaan, laula niin kuin Luojalle lauletaan. Pian saapuu Kuninkaasi ja Ruhtinaasi, ihmislapsista ihanin. Amen.

KARJALAN NEITSYT MARJATTA

21.2.2007

Marjatta, sinä Karjalan neitsyt. Onko lapseni sinun sylissäsi? Vai onko käärme sinun povellasi?

Annatko Pojalleni leivän, minun sanani? Ja