| Lönnrot | Runeberg | Topelius | Kivi | Aho | Järnefelt | Canth | Kianto | Sillanpää | Kilpi | Linnankoski | Waltari | Pennanen |Linna | Rintala | Mukka | Salama | Peltonen |Paasilinna | Saisio | Sariola | Envall | Kontio | Ruusuvuori | Raittila | Sirola | Itkonen | Remes |
 

Uskonto ja suomalainen kaunokirjallisuus

Koti, uskonto ja isänmaa

E Lönnrot
Kalevala (1849)

J L Runeberg
Vänrikki Stoolin tarinat (1848-1860)

Z Topelius
Välskärin kertomukset (1867), Maamme kirja (1875)

Aleksis Kivi
Seitsemän veljestä (1871)

Juhani Aho
Papin tytär (1885)
Helsinkiin (1889)
Heränneitä, "lastuja" (1894) esim. "Kuinka minä heräsin"
Kevät ja takatalvi (1906)

Arvid Järnefelt
Isänmaa (1893)
 

Karu arki ja kirkon arvostelu

Minna Canth
Papin perhe -näytelmä (1891)
Anna-Liisa -näytelmä (1895)

Ilmari Kianto
Pyhä viha (1908)
Punainen viiva (1909)
Kirjoituksia: Ristiinnaulitse! ja Sunnuntaimietelmä (1909-1911)

F E Sillanpää
Hurskas kurjuus (1919)
Nuorena nukkunut (1931)
 

Tunteet, historia ja kansainvälisyys

Volter Kilpi
Bathseba (1900)

Johannes Linnankoski
Laulu tulipunaisesta kukasta (1905)
Pakolaiset (1908)

Mika Waltari
Jumalaa paossa (1925)
Valtakunnan salaisuus (1959)
Ihmiskunnan viholliset (1964)
Feliks onnellinen (1958)

Eila Pennanen
Pyhä Birgitta (1954)

Väinö Linna
Tuntematon sotilas (1954)
Täällä pohjan tähden alla (1959-62)
 

Moderni kirjallisuus

Paavo Rintala
Rikas ja köyhä (1955)
Sissiluutnantti (1963)

Timo K. Mukka
Maa on syntinen laulu (1964)
Tabu (1965)

Hannu Salama
Juhannustanssit (1964)
Elämän opetuslapsia 1-3 (1997-2002) 

Juhani Peltonen
Iloisin suru (1986) 

Arto Paasilinna
Herranen aika (1980)
Ukkosenjumalan poika (1984)
Auta armias (1989)

Pirkko Saisio
Kainin tytär (1984)

Esa Sariola
Kuolemaani saakka (1986)

Markku Envall
Samurai nukkuu (1989)

Kari Kontio
Lajinsa viimeinen (1992)

Juha Ruusuvuori
Kaniikki Lupus (1993)

Hannu Raittila
Ei minulta mitään puutu (1998)

Harri Sirola
Jeesus enkelinpoika Nasaretilainen (2001)

Juha Itkonen
Myöhempien aikojen pyhiä (2003)

Ilkka Remes
Nimessä ja veressä (2005)
 
 

| Lönnrot | Runeberg | Topelius | Kivi | Aho | Järnefelt | Canth | Kianto | Sillanpää | Kilpi | Linnankoski | Waltari | Pennanen |Linna | Rintala | Mukka | Salama | Peltonen |Paasilinna | Saisio | Sariola | Envall | Kontio | Ruusuvuori | Raittila | Sirola | Itkonen | Remes |
 

Uskonto ja suomalainen kaunokirjallisuus

Koti, uskonto ja isänmaa

Elias Lönnrot (1802-1884)

Syntyi Sammatissa, opiskeli Turun akatemiassa ja toimi 20 vuotta Kajaanissa piirilääkärinä. Lehtimies ja kansatieteilijä. Avioitui 47-vuotiaana ja sai 4 tytärtä, suomenkielen professori, sanakirjatoimittaja, virsirunoilija.

Kalevala -eepos. Vanha Kalevala (1835, 32 runoa), Uusi Kalevala (1849, 50 runoa). Suomalaisia perinnetarinoita. Lönnrot kokosi pohja-aineiston Vienan Karjalassa ja muokkasi kokonaisuudeksi. Kertomukset nostattivat valtavan kansallisen innostuksen.

Kalevalan sisältöä: Maan ja taivaan synty Ilmattaren polvelle pesineen sotkan munasta. Sankari Väinämöinen syntyi veden emosta. Kahden kansan Kalevalan ja Pohjolan eloa ja kamppailua. Tärkeitä henkilöitä Joukahainen ja tämän sisar Aino, Pohjolan emäntä Louhi sekä seppä Ilmarinen, joka takoi aarteita tuottavan sammon.

Pohjolan neito määrää veistokokeita kosivalle Väinämöiselle ja Ukko-ylijumala tyrehdyttää kirveen aiheuttaman verenvuodon Väinämöisen polvessa. Lemminkäinen joutuu naisseikkailujen seurauksena tapettuna Tuonelanjokeen, josta äiti naaraa hänet ja virvoittaa henkiin. Väinämöinen ja Ilmarinen kilpakosivat Pohjolan tytärtä. Neito valitsee sammon takojan.

Kuvausta Kullervosta, joka viettelee tietämättään sisarensa, sisar hukuttautuu. Kullervo kohtaa kotiväkensä kuolleena ja surmaa itsensä. Seppä Ilmarinen suree kuollutta vaimoaan ja takoo naisen kullasta. Kultaneito on kuitenkin kylmä. Väinämöinen varoittaa nuorisoa kumartamasta kullalle.

Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen lähtevät ryöstämään sampoa Pohjolasta. Vene tarttuu jättihauen hartioille. Väinämöinen tekee hauen leukaluusta kanteleen ja lumoaa luomakunnan soitollaan. Hän nukuttaa soitollaan pohjalaiset ja sampo viedään veneeseen. Kostoksi Louhi lähettää tauteja ja kätkee taivaan valot.

Teoksen lopussa Marjatta tulee puolukasta raskaaksi ja metsässä syntyy poikalapsi. Väinämöinen tuomitsee isättömän lapsen kuolemaan, mutta tämä nousee puhumaan tuomiota vastaan. Poika ristitään Karjalan kuninkaaksi ja Väinämöinen joutuu väistymään ja poistumaan vaskiveneellä ennustaen että vielä häntä tarvitaan.
 

Johan L. Runeberg (1804-1877)

Syntyi merikapteenin perheeseen Pietarsaaressa. Valmistui maisteriksi Turun akatemiassa oppialana antiikin kielet ja kirjallisuus. Toimi opettajana Saarijärvellä ja Ruovedellä. Yliopisto-opettaja, asui ja opetti Porvoossa, vihittiin papiksi. Isänmaallinen kansallisrunoilijamme.

Fänrik Ståls sägner / Vänrikki Stoolin tarinat (1848, 2. osa 1860). Teos kuvaa Suomen sodan tapahtumia isänmaallisuuden ja romantiikan hengessä. Runollista ylistystä mm. Koljonvirran taistelun sankarista Sven Dufvasta (Tuuvasta), kuvauksissa esiintyvät myös Sandels, Döbeln ja Hurtti Ukko. Paavo Cajanderin suomenkielinen käännös muodostui vuosisadan taitteessa merkittäväksi, teoksen kuvituksen teki Albert Edelfelt. Kirjan alussa on Maamme-runo. Kirjalla oli suuri merkitys sortovuosina ja vapaussodan jälkeen se oli tärkeä valkoisen oikeiston isänmaallinen teos.
 

Zacharias Topelius (1818-1898)

Lääkärin poika Uudesta Kaarlepyystä, filosofian tohtori, historian professori ja sanomalehtimies. Kertomusten sepittäjä, joka halusi tarjota kehittävää luettavaa koko perheelle. Tärkein teos jatkosarjana ilmestynyt Välskärin kertomukset, joka tarkastelee sukutarinan muodossa 1600- ja 1700 -luvun historiaa. Ilmestyi yhtenä teoksena 1867.

Maamme kirja (1875). Kansakoululaisille suunnattu kokoelma Suomen historiaa ja kertomuksia. Tarkoitus "opettaa virheettömästi lukemaan sekä tajuamaan luetun sisältö" ja "luomaan oppilaan ajatuskykyyn kiinteyttä, järjestystä ja johdonmukaisuutta". Tavoite oli "kristillisen uskon sekä kodin- ja isänmaanrakkauden juurruttaminen ihmisiin jo nuorella iällä".
 

Aleksis Kivi (1834-72)

Alexis Stenvall syntyi Nurmijärven Palojoella räätäliperheeseen, kävi koulua Helsingissä, opintoja yliopistossa ja mielen tasapainon ongelmia, kuoli Tuusulassa. Suomenkielisen kirjallisuuden tärkeimpiä kehittäjiä. Näytelmiä mm. Kullervo, Lea ja Nummisuutarit.

Seitsemän veljestä (1871). Teos sisältää paljon kirkollisia ja uskonnollisia viittauksia. Veljekset opettelevat lukemista lukkarinkoulussa, "provasti" johtaa kylän henkistä elämää, herätysliikkeet vaikuttavat kansaan. Sekä poikien puheissa että yleisessä kuvauksessa on runsaasti raamatun aiheita ja sanontoja.

Luonnolla on suuri merkitys. Veljet ovat elementissään juuri metsässä, "metsän kohdussa". Myös ahkeruus ja moraalinen moitteettomuus korostuvat, tosin ihminen kuvataan hairahtuvaksi ja heikoksi (esim. juopottelu ja tappelut).

"Heidän isänsä oli ahkeran innokas metsämies ... löi laimin työn ja toimen talossansa, joka vähitellen ... joutui rappiolle. Eivät kyenneet hänen poikansa kyntöön ja kylvöön, sillä olivatpa he perineet isältänsä saman voimallisen innon metsäotusten pyyntöön". (I)

Veljesten hurvittelu äityy toisinaan ryyppäämiseksi, jolloin myös onnettomuuksia sattuu, esim. talo palaa. Seuraa katumus ja parannuksen teko. Juhani: "Vallan siaksi, vieläpä alhaisemmaksikin röhkivää harjasniskaa saattaa se aina miehensä lopulta. Sen tähden tässä nyt puristamme viinan kanssa lujasti jäähyväiskättä ja pyydämme hänen lähtemään meistä kuuksi päiväksi Herran nimeen". (XII)

Kinkereitä kuvataan seuraavasti: "... läksivät veljekset eräänä lauantaiaamuna provastin tutkinnon alle. Isällisesti, lempeästi kohteli heitä provasti, ja huomasi pian suureksi iloksensa, että heidän lukutaitonsa oli moitteeton ... Vieläpä huomasi hän heidän käsityksensä uskon-opista yleiseen selväksi, vilpittömäksi." (XII)

Juhani nai Männistön Venlan, joka oli "hieman suulas ja riitaisa nainen". Simeoni asuu samassa taloudessa. Vehkalan niityllä ukkosmyrsky ja rankkasade pilaavat heinäsatoa. Juhani kiroaa Luojansa, mutta pian katuu ja haluaa tunnustaa tekonsa provastille. Juhanin luonnossa ja käytöksessä tapahtui muutos. "Ilmausipa hänen päähänsä ympyrjäinen patalakki, hänen takkinsa kaulus kohosi pystyyn, sen liepeet katkaistiin ja jäljelle jätettiin ainoastaan lyhykäiset "körtit", niin kuin on heränneitten miesten vaateparsi yhdessä ja toisessa tienoossa Suomenmaassa. Käyskeli hän puettuna näin ja käyskeli kirkossa useammin kuin ennen". (XIV)

Juhani ostaa Simeonille "kalliin kaupunkilahjan: suuren kankeakantisen, melkein leiviskän painavan piplian. Suuri oli Simeonin ilo ja ihastus. ... Nyt hänen lakkaamatta sunnuntakien ja pyhien iltapäivinä nähtiin istuvan pipliansa ääressä, tutkien sanaa; ja näin hän joutui harvemmin kuin ennen mieltä muuttavan juoman pariin."

Vielä kerran Simeoni lankeaa juomaan ja päätteeksi yrittää hirttäytyä. Juhani pelastaa hänet ja Aapo kutsutaan lohduttamaan. "Niin kääntyi Simeonin sydän kohden eloa ja toivoa taas". Lopussa ylistyksellinen kuvaus yhteisön joulunvietosta.
 

Juhani Aho (1861-1921)

Johannes Brofeldt syntyi herännäispapin perheeseen esikoisena ja vietti lapsuutensa Lapinlahdella ja Iisalmessa. Opiskeli Kuopion lyseossa ja Helsingin yliopistossa. Puoliso taidemaalari Venny Soldan-Brofeldt, asuivat Aholassa Tuusulanjärven rannalla.

Papin tytär (1885). Psykologinen kehityskertomus papin tytär Ellistä, joka oli lapsena hieman rasavilli. Teos kuvaa tärkeät leikkipaikat, tytön koulunkäyntiä ja naiseksi varttumista. Tärkeää on myös ystävyys Sigridin kanssa, joka kuitenkin vuotaa intiimejä tykkäämisasioita ulkopuolisille. Pastori-isä kuvataan ärtyneeksi ja kolkoksi mieheksi, joka ei osaa kuunnella tyttöä.

Elli innostuu kirjojen maailmasta. Äiti kokee surumielisen uskonnollisen herätyksen ja paheksuu Ellin maallista lukuharrastusta. Isä ymmärtää. Elli ihastuu kotona vierailleeseen ylioppilaaseen, joka kuitenkin matkustaa ulkomaille. Eräs nuori pappi kosii Elliä. Aluksi Elliä inhottaa, mutta vähitellen hän sopeutuu naima-ajatukseen. Kirjan lopussa Elli pohtii: "Ei tarvitse rakastaa puolisoaan, kunhan sietää tätä".

Helsinkiin (1889). Ruotsinkielisestä perheestä tulevan lellityn ylioppilaspojan matka Kuopiosta Helsinkiin (laivalla ja junalla) opintoja aloittamaan. Pojan käytös on elostelevaa, matkalla hän juopuu hienoista juomista, fantasioi tarjoilijaneidosta ja koko tajunnan täyttää pyrkimys "olla joku". Nuorukainen asettaa itsensä suomalaisylioppilaiden yläpuolelle nämä kun ovat köyhiä, ikävystyttävän kilttejä ja tavoiltaan sivistymättömiä.

Heränneitä (1894), novelleja tai "lastuja". Yksilön hengellisen heräämisen tarkastelua. Usein heräämiseen liittyy yksilöllistyminen, itseymmärryksen kehitys tai syvemmän elämännäkemyksen synty. Samoja ideoita Arvid Järnefeltin kirjassa Heräämiseni ja Minna Canthin Anna-Liisassa.

Novelli Kuinka minä heräsin (1894). Nuori apupappi ottaa uransa ensiaskelia ja joutuu kohtaamaan virallisen kirkon edustajana palavaan uskoon kääntyneitä heränneitä talonpoikia. Iäkkään esimiehensä rovastin tavoin apupappi leimaa herännäisyyden ilottomaksi ja rahvaanomaiseksi. Kesken pappilassa pidettyjen tanssiaisten apupappia haetaan viimeistä rippiä ja ehtoollista toimittamaan kauas korpeen heränneeseen taloon. Ilonpidon huumassa ja väheksyntänsä ilmaisten apupappi viivyttelee lähtöään, hakija saa odottaa pitkään juhlaseurueen ylenkatseessa.

Matkalla kuolevan luo apupappi joutuu vakavampaan keskusteluun hakijan kanssa ja kuulee herännäisyyden "odottavasta ja epävarmasta uskosta sekä pelastusahdistuksesta". Perillä potilas on huonona ja hourii, että "Piru hänet vie". Hän kuolee apupapin käsiin ilman synninpäästöä ja ehtoollista. Apupappi katuu ylimielestä käytöstään. "Kuinka monta sielua olinkaan mahtanut kadotukseen syöstä, kuinka monelle kuolevalle antaa väärää lohdutusta". Apupapin asenne heränneisiin muuttui myönteiseksi.

Kevät ja takatalvi (1906). Herännäisyys- ja pappisromaani. Nuori maisteri Antero Hagman on Helsingissä opiskellessaan innostunut Snellmanin ja Lönnrotin kansallisuusaatteesta. Hän vierailee kotiseudullaan, missä hänen isänsä on toiminut körttimielisenä pappina. Antero pohdiskelee, mikä on hänen tehtävänsä suomalaisen hengen palveluksessa ja suhteensa uskontoon.

Kirjan keskeinen teema on jännite virallisen kirkkouskovaisuuden ja herätysliikkeiden yksilöllisemmän ja tunnevaltaisemman hengellisyyden välillä. Pietismi ja herännäisyys koetaan oppineiston piirissä kielteiseksi asiaksi. Kotikylässä iäkäs rovasti vastustaa heränneitä, kun taas nuorempi apupappi Helander liittyy heränneiden piiriin. Kirjan lopussa Anterosta tulee pappi kotiseudulleen ja hänestäkin kehittyy herännyt tai ainakin herännäishenkinen.

Myös herännäisyyden keskushenkilö Paavo Ruotsalainen eli "Ukko-Paavo" esiintyy romaanissa. Hän opettaa uskosta seuraavasti: "Alku on siis aina Jumalan suuri armotyö ... Armontilaan joutunut alkaa nyt vaeltaa pyhityksen tietä elämän Herran tykö. Vaan jo tulee tienhaara siinäkin eteesi, ennen kuin arvaatkaan. Väärälle tielle joutunut rupeaa vähitellen lepäämään niiden armontuntemustensa päälle, joita on saanut vastaanottaa ... alkaa hän laiskistua, niin kuin hyvä syöttiläs, lihoo ja pullistuu henkisesti ... ." (266)
 

Arvid Järnefelt (1861-1932)

Eero ja Aino Järnefeltin isoveli, Juhani Ahon ikätoveri ja ystävä, opiskeli filosofiaa ja lakitieteitä ja työskenteli Vaasan hovioikeudessa. Tutustui tolstoilaisiin oppeihin, minkä seurauksena hänen elämänkatsomuksensa muuttui. Jätti virkatehtävänsä ja ryhtyi maanviljelijäksi Lohjan Virkkalassa.

Isänmaa (1893). Maatalon poika Heikki Vuorela lähetetään rovastin suosituksesta opintielle, "koska maa tarvitsee sivistyneitä (mm. Hegelin ja Snellmanin kuvaaman) kansallisen hengen palvelukseen". Helsingin huvit ja henki tempaavat mukaansa ja muuttavat Heikkiä. Talonpoikainen elämä ja kotiseutu tuntuvat kaukaisen alkeellisilta. Isän kehotuksesta nuori mies kuitenkin palaa takaisin maalle kotitilan isännäksi, mutta kaipaa Helsinkiin ja tuntee itsensä maalla ulkopuoliseksi.

Heikki rakastuu kaupunkilaistyttö Fannyyn ja jatkaa opintoja pääkaupungissa. Hän ei saa Fannylta "sellaista vastarakkautta". Heikki masentuu ja hautoo itsemurhaa, mutta nousee alhosta ja väittelee tohtoriksi. Hänen arvostuksensa ja seurapiirikelpoisuutensa lisääntyy ja nyt Fannykin lähestyy häntä. Heikki torjuu Fannyn yhteydenotot tylysti. Kirjan lopussa kotitila on myyty, isä kuollut, varhainen ihastuksen kohde maalais-Liisa jo naimisissa toisen kanssa. Kuin muistutuksena rakkauden menetetystä mahdollisuudesta Liisan poika on ristitty Heikiksi. Vuorelan Heikki luopuu perintösaatavistaan ja kokee jonkinlaisen puhdistavan kokemuksen viimeisen kerran kotitaloaan katsellessaan. Hänen elämänsä ja kutsumuksensa on jossakin muualla.

Surumielinen kirja, joka kuvaa herkästi vanhan maaseudun ja uuden kaupunkimaisen elämän ristiriitaa. Sivistys ja tiedostaminen lisäävät tuskaa. Heikki ei oikein löydä kohdetta intohimolleen: kutsumus jää epäselväksi, samoin naissuhteet.
 
 

Karu arki ja kirkon arvostelu

Minna Canth (1844-1897)

Kauppiaan tytär Tampereelta, opintoja opettajaseminaarissa, asui ja piti lankakauppaa Kuopiossa, seitsemän lapsen yksinhuoltaja ja lehtikirjoittaja. Realistinen elämän kuvaaja naisen näkökulmasta. Esim. näytelmä Työmiehen vaimo (1885) ja novelli Köyhää väkeä (1886).

Papin perhe -näytelmä (1891). Ensimmäisiä uudenaikaisia psykologisia draamoja. Vanhoillinen pastori ja hänen aikuistuvat lapsensa Jussi, Hanna ja Maiju. Uusia aatteita tulee Suomeen ja yleiseen tietoisuuteen (mm. naisasialiike, liberalismi, sosialismi ja darwinismi). Pastorin asenteet kuvataan jäykän periaatteellisiksi. Uskonnon opilliset kiistat voivat rikkoa läheisimmätkin perhesiteet.

Hannan esittämiin aatteellisiin ja yhteiskunnallisiin näkemyksiin isäpappi kommentoi tylyn sovinistisesti. Pastori: "Minä puhun nyt Jussin kanssa -- pysy sinä erilläsi asioista, joita et kumminkaan ymmärrä ... ." Isän suhde poikaansakin joutuu koetukselle, kun Jussi ei suostu mukautumaan isäpastorin tahtoon ja luopumaan liberalistisen lehden toimittajantyöstä. Isän kommentti lähestyy henkistä väkivaltaa kunhän toteaa, "Minulla ei ole enää poikaa".

Anna-Liisa -näytelmä (1895). Kertomus nuoren naisen kehityksestä, nuoresta rakkaudesta, maaseudun elämänarvoista ja yhteisön tekopyhyydestä, henkisestä väkivallasta ja myös syyllisyydestä ja totuudesta. Lopussa Anna-Liisa tunnustaa valtavien omantunnontuskien jälkeen 4 vuotta aiemmin surmanneensa synnyttämänsä lapsen. Vallesmanni kuljettaa Anna-Liisaa pois. Rovasti: "Hän vaeltaa iankaikkisen elämän tietä. Onnellinen hän".
 

Ilmari Kianto (1874-1970)

Alkuperäiseltä nimeltään Ilmari Calamnius, Suomussalmen kirkkoherran poika, ilmoittautui teologiseen tiedekuntaan, mutta suorittikin suomen ja venäjän kielen opinnot. Toimi opettajana Kajaanin yhteiskoulussa ja lehden päätoimittajana. Vihkimys siviiliavioliitoon Ruotsissa 1904. Elätti itsensä ja perheensä (useita lapsia ja peräkkäisiä vaimoja) kirjoittamalla. Erosi kirkosta ja liittyi takaisin (ehkä pastoripoikaansa miellyttääkseen). Vietti elämänsä ehtoon Turjanlinnassa Suomussalmella.

Kiannon ajattelu on varsin kirkkokriittistä. Hän piti jumalanpalveluksia tekopyhinä, mutta arvosti silti kristinuskon sanomaa esim. Jeesuksen Vuorisaarnaa. Kiannon mielestä mammonan houkutukset ovat saaneet melko suuren aseman kirkossa. Raha ja kapitalismi hämärtävät oikean uskonnon. Teoksissa on myös voimakasta luonnon kunnioitusta, jopa luonnon mystifiointia.

Pyhä viha (1908) Omaelämäkerrallinen kuvaus kirkosta vieraantuneesta maisterista Reino Frommeruksesta. Päähenkilö joutuu ristiriitoihin rovasti-isänsä kanssa, hänet vihitään siviiliavioliittoon, hän toimii opettajan toimessa suvaitsemattomassa Moukkalassa. Frommerukset jättävät esikoisen kastamatta, nousee huhumylly, Reino pitää vapautta puolustavia puheita, hänet erotetaan virastaan, Reino muuttaa maalle ja kiertelee syrjäkyliä puhuen vanhoillista valtiokirkkoa ja nimikristillisyyttä vastaan.

Punainen viiva (1909). Suomussalmen korvessa eletään talvea 1906-7. Topi Romppanen, vaimo Riikka ja viisi lasta. Köyhyys, puute ja nälkä. Uusi aate "soli-sali-ratti" (sosialidemokratia) herättää toivoa. Ensimmäiset yleiset ja yhtäläiset vaalit 1907, joissa äänestäjä vetää punaisen viivan, toiveena että kansan asema kohentuu. Vaalien jälkeen elämä ei muutu paremmaksi, päinvastoin. Kolme Romppasen lapsista kuolee. Epäilyjä, että kyse on Jumalan kostosta. Karhu tappaa ainoan lehmän ja apuun ryntäävän Topin, jonka kaulan poikki valuu veri punaisena viivana.

"Itkuun tyrskähti järeä Topikin, kun kotiinsa moniaan päivän päästä saapui savotasta ja surman niiton edessään näki ... Möi sentään Kettuvaaran Jussi hänelle pari kolme lautaa ruumisarkuksi, johon kaikki kolme lapsenruumista rinnakkain sovitettiin. Itse läksi hän vetämään ruumisarkkua kelkalla peninkulman päähän Selkoskylälle, josta sai lainaksi hevoskaakin kirkolle asti. Pastori, kuoleman ristejä piirtäessään kirkonkirjoihin, virkahti arvokkaasti rykäisten: -- Jumala käyttää toisinaan ankaria kurituskeinoja, jotta hänen eksyneet lampaansa ymmärtäisivät tämän maailman oikean järjestyksen eivätkä potkisi esivallan pyhiä tutkaimia vastaan!" (190-)

Ristiinnaulitse! -kirjoitus (1909-11). Jeesus Kristus saa sodat loppumaan mutta piispat aloittavat ne taas uudestaan. Heille Jeesus Kristus on kansan villitsijä. "Älkää uskoko häntä, kavahtakaa pilkkaajaa. Ristiinnaulitse!" "Ja tykit alkoivat jälleen paukkua kaukaisessa idässä, jossa Jeesus Kristus toistamiseen ristiinnaulittiin".

Sunnuntaimietelmä -kirjoitus (1909-11). "Millainen Jumala se on, jota palvellaan vain 3 tuntia viikossa? Ja miksikä häntä vain kirkossa palvellaan?" "Jumala ei astu tekotemppeliin". "Siitä syystä minä en rakasta kirkollisia menoja, että ne tunnelmillaan vievät minua väärään käsitykseen Jumalan palvelemisesta ja sokaisevat minua etsimästä totuutta." "Köyhyys ja köyhäksi heittäytyminen tekee heidät Jumalan palvelijoiksi ... Ei yksikään pappi ole mahdollinen Jumalan valtakuntaa perustamaan, jollei hän ole luopunut tavarasta ... ."
 

Frans Emil Sillanpää (1888-1964)

Maatalon poika Hämeenkyröstä, opiskeli luonnontieteitä Helsingissä, mutta palasi 1913 kotiseudulleen. Julkaisi novelleja lehdissä. Esikoisromaanista Elämä ja aurinko tuli arvostelumenestys. Nobelin kirjallisuuspalkinto 1939. Sodan jälkeen Sillanpäästä tuli koko kansan pitkäpartainen ja patalakkinen Taata, muistelija ja radiopakinoitsija.

Tyypillistä biologissävytteinen luonnon ja ihmisen kuvaus (esim. synnytyksen kuvaus). Väkevät luonnon tunnelmat ja jopa luontoon uppoaminen. Myös vähäosaisuuden herkkä ja realistinen kuvaus. Mies ja nainen elävät eri maailmoissa, molemmilla on raskas roolinsa ja monesti miehen alkoholinkäyttö pilaa hänen yhteytensä naiseen.

Hurskas kurjuus (1919). Kansalaissodansodan jälkeen syntynyt teos, jossa kuvataan torpparin ja punakapinallisen Juhani Toivolan elämänkaarta. Juhani (tai Juha tai Jussi) on luonteeltaan passiivinen. Hänellä ei ole suuria lahjakkuuksia, hänen elämässään asiat vain tapahtuvat. Juhanin elämää seurataan lapsuudesta kuolemaan. mm. 1860-lla rautatien tulo, avioituminen piika-Riinan kanssa, viinan juonti tuo murheita ja eripuraa, köyhyyttä ja kurjuutta, lapset kuolevat ja veljessodassa Juhani teloitetaan punakapinallisena. Hurskas kurjuus ja kuolema, ei oikeus tai ansio, niin vain sattuu ja tapahtuu tässä rakkaassa maassamme.

Nuorena nukkunut (1931). Kertomus orpotyttö Silja Salmeluksesta 1900-luvun alkupuolella. Neito joutuu piikomaan kolkossa maailmassa ja esim. siirtymään "heittopussina" talosta toiseen, koska mitään turvallista kiintopistettä (perhettä, sukua) ei ole. Vaikka Siljan olemus kiinnittää arvonihmisissäkin huomiota, hänen loppunsa tulee tylysti keuhkotaudin muodossa. Hän on nuorena nukkunut ja sukunsa viimeinen. Teos sivuaa myös kansalaissodan tapahtumia.

"Niin loppui tarina vanhan sukupuun viimeisestä vihannasta, joka sattui päättymään noihin aikoihin -- kaikkina aikoinahan niitä päättyy. ... Ihan kauempaa katsoenhan me kaikki olemme samaa sukua ja voimme siis kunnioittaa toistemme taisteluita kaikkina aikoina. Niinpä sinäkin, joka mahdollisimman etäisenä aikana tulevaisuudessa tätä luet, voit kunnioittaa meidän taistelujamme.
Tuo luontainen taistelun paine, se on vain merkki, jonka sisällystä ja viittausta meidän on lupa ja alati pakko tutkistella." (teoksen loppu)
 

Tunteet, historia ja kansainvälisyys

Volter Kilpi (1874-1939)

Varttui Kustavissa, valmistui filosofian kandidaatiksi ja toimi Turun yliopistossa kirjastonhoitajana. Pääteos tajunnanvirtatekniikalla etenevä Alastalon salissa (1933). Ihmisen elämänkysymyksistä rakentuvaa sisäistä monologia jo varhaisissa teoksissa Parsifal (1902) ja Antonius (1903). Katsomuksellista pohdintaa on myös teoksessa Ihmisestä ja elämästä (1902). Nuoruuden tuotantoon tulee vaikutteita mm. uusromantiikasta ja Nietzscheltä, esim. ajatus, että arvot on luotava "hyvän ja pahan tuolla puolen", keskiverto lammasmoraalia on uskallettava arvostella.

Esikoisteos Bathseba (1900), alaotsikko "Davidin puheluja itsensä kanssa". Eroottisuutta ja kauneutta palvova runoelma, jossa paljon raamatullisia viitteitä. Romantiikan perusteemoja: voimakas rakkauden kokemus ja taide syventävät ihmistä ja antavat elämälle sisällön. Tätä ylevöittävää kipinää ei ole lupa latistaa eikä kyseenalaistaa. Luovaan hurmioon uskaltautuneen persoonan on kuljettava tuntematonta kohti se kun on hänen kutsumuksensa. Edessä häämöttävään päämäärään liittyy melankoliaa, sillä tie ei ole helppo. Vuorelle noussut huomaa, ettei ole koskaan perillä. Ja aivan erityisesti rakkaus näyttäytyy hallitsemattomana voimana.

Kirja on kertomus Israelin kuninkaasta Daavidista, joka rakastuu toisen miehen vaimoon Bathsebaan ja raivaa miehen tieltä pois (vrt. 2. Sam. 11). Kertoja keskittyy Daavidin minuuden kehitysprosessiin. Daavid ei pysy samana, ei ole niin kuin ennen. Kuvausta tukee värisymboliikka, esim. punainen verihaava ilmentää tuskan kokemusta. Se on hyvin elävä, mutta kipeä. Hyvän ja pahan tuolla puolen olemista kuvaa mm. aviomiehen suunnitelmallinen surmaaminen. Kaikki keinot ovat sallittuja sille jota ihmistä suurempi hehku ohjaa. Tarina on kuitenkin traaginen, koska ei seuraakaan täyttymystä vaan Bathseba murtuu suruunsa ja lähtee pois ja se sairastuttaa yli-ihmiskuningas Daavidin.

Toista ei voi hallita eikä rakkautta ohjata. Näyttää siltä kuin sokea tahto liikuttaisi ihmistä ja maailmaa. Rakkaus ja kiintymys kouristavat haluavaa tajuntaamme, onni on hetkellistä ja ohimenevää. Elämän kokonaisuutta ei voi täysin ymmärtää tai sanoa omakseen. "Eikä ihminen mitään muuta ole kuin sitä, mitä hän yhtenä hetkenä on". Daavid joutuu kysymään toiseuden luonnetta, kuka Bathseba on, hän ei ole mitään tuttua ja hallittavaa, ei sitä mitä Daavid on olettanut. "Olenko kohdannut oikeasti toisen vai vain luomani kuvan toisesta"?

Kertomus on peilitarina. Mies tarvitsee vastaansa naisen (toisen) jotta hahmottaisi itsensä. Bathseba on Daavidille väylä sisimpäänsä ja jopa pidemmälle rajan toiselle puolelle. 1800 -luvulta lähtien eurooppalaisessa ajattelussa on paljon pohdittu rajojen olemusta ja niiden paikkaa esim. moraalissa ja persoonassa. Sitä rajapintaa tämäkin teos tutkii. Kirjan lopussa Beelzebubin uni: Ihminen syntyy tulesta ja tuskasta ja elämä on olemukseltaan kärsimystä. Pessimistisesti kirjassa korostuu ihmisen sulkeutuneisuus toiselta, kuilu joka aina jää ihmisten yhteyden esteeksi. "Toiselle puhuessani suustani pursuaa vieras ääni".
 

Johannes Linnankoski (1869-1913)

Oikealta nimeltään Vihtori Peltonen. Syntyi talonpoikaissukuun Askolassa. Nuorena maa- ja metsätöitä. Yhden seminaarivuoden jälkeen Porvooseen WSOY:n palvelukseen. Itsenäistä opiskelua. Porvoossa suomenkielisen lehden toimittaja ja oppikoulun perustaja. Asettui perheineen Askolaan. Kaunokirjallinen työ vasta viimeisinä vuosina.

Esikoisteos Raamatusta aiheensa saanut ja sävyltään hengellinen näytelmä Ikuinen taistelu (1903) salanimellä J. Linnankoski. Arvostettu teos Pakolaiset ilmestyi 1909. Terveys heikkeni, unettomuutta ja uupumusta, kuoli anemiaan ja yleiseen heikkenemiseen 43 -vuotiaana. Perusteemoja: Ihmisessä olevan hyvän ja pahan kamppailu sekä uskonnollissävyinen syyllisyyden ja sovituksen tarkastelu. Raamattu vaikutti kirjailijan ajatteluun ja tuotantoon suuresti.

Laulu tulipunaisesta kukasta (1905). Suomen myydyimpiä teoksia vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä, useasti filmattu, suosittu myös harrastajateattereissa. Riitaannuttuaan isänsä kanssa maatilan poika Olavi lähtee tien päälle. Hänestä tulee tukkilainen ja rohkea koskenlaskija, jota neidot eivät voi vastustaa. Kuin Don Juan Olavi hurmaa tytön toisensa perään. Vastavoimaksi osuu Moision ylpeä Kyllikki, jota tukkilainen ei helposti saa omakseen. Lopussa Olavin on pysähdyttävä kysymään elämän merkitystä.

Aluksi kirjan kieli tuntui yliromanttiselta ja liian runolliselta, mutta vähitellen kerronta tempasi mukaansa. Rakkauskohtausten ja ihmisten tunteiden kuvaus tuntui rehelliseltä ja samalla arvaamattomalta. Kirja tuntui olevan aikaansa edellä. Esim. mieheltä ympäristö ja oma ihanne vaati voimakasta maskuliinisuutta, mutta sisimmässään hänet kuvattiinkin itkupilliksi ja neuvottomaksi tunariksi. Henkilöiden ahdistuneisuutta ja neuroottisuutta mukana runsaasti (esim. henkilöiden itsetuhoisuus, naisen vihan purkautuminen puukotusyrityksessä, Olavin paniikkikohtaus).

Teos sisältää paljon freudilaisia teemoja ennen varsinaista psykoanalyysin tunnetuksi tuloa. Seksuaalisuus näyttäytyy kaiken läpäisevänä vaikuttimena. Olavin on lähdettävä kodistaan, koska on pyrkinyt vanhempien makuun sopimattoman piikaneidon seuraan. Olavi antaa rakkauden tuntemuksilleen ohjaavan roolin elämässään. Isä ajaa siveettömän nuorukaisen pois. Syyllisyys eroottisista haluista on paljon esillä kirjassa, vaikka teoksessa ei paljoa viitatakkaan uskonnollisiin siveysnormeihin.

Rakkauden kokemuksen voima myllertää ja panee kysymään mikä on totta ja mikä pelkkää himmeää teeskentelyä. Asioiden arvojärjestykset mietityttävät. Lopussa elämän aikaisemmissa vaiheissa kohdattuja naisia lappaa Olavin luo kysymään, mikä on vanhan rakkauden laita nyt. Tämä kiusaa miestä. Myös suhde isään ja äitiin taipuu freudilaiseen tulkintaan. Äidin siveä hahmo kummittelee Olavin varhaisissa eroottisissa kokemuksissa, hänellä on vain naissuhteensa ei ainuttakaan miestoveria tai ystävää. Nainen on kaikki kaikessa tässä maailmassa.

Kirjassa käsitellään moneen kertaan naisen iskemistä. Olavi ei ole niin tuppisuu tai juntti kuin ikätoverinsa. Toisinaan se on hänelle eduksi joskus haitaksi naisen metsästyksessä. Naisia puhuttelee Olavin omaperäisyys ja eroottinen halukkuus. Kyllikki pitää Olavin herkkyydestä, esim. siitä, että tämä kertoo kirjeessä pelkäävänsä heidän lapsensa syntyvän vammaisena.
Kirja sisältää myös animismia ja mystiikka. Puut ja maiseman yksityiskohdat huokailevat ja sanovat erilaisia kommentteja ja vievät juonta eteenpäin. Mielestäni hieno piirre kirjassa.
 

Pakolaiset (1908) Kertomus ikääntyvästä hämäläisestä leskimiehestä Juha Uutelasta, joka on rehellisesti ja kovalla työllä saavuttanut vakavaraisen aseman. Äpärä ja renkipoika oli kohonnut Lumikankaan tilan isännäksi, itsenäiseksi ja arvostetuksi. Itseään 10 vuotta vanhemman vaimon kuoltua lapseton Juha avioitui uudelleen, tällä kertaa nuoren neidon kanssa. Keskitalon Manta ja Mantan vanhemmat eivät kuitenkaan ole pyyteettömiä naimakauppoja tehdessään, perinnön saanti vanhasta miehestä kiinnosti. Juha itse oli kuitenkin innoissaan, kun sai nuoren neidon rinnalleen.

"Tämä oli hänen päivänsä, tämä toinen kuulutuspäivä. Uutelasta tuntui niin kuin koko hänen entinen elämänsä, kaikki puuha ja ponnistus aina Lumikankaan ajoista asti olisi tarkoittanut vain tätä päivää." (21)

Pian Mantan vanhemmille selvisi, että Manta on raskaana, mutta Uutelalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä, vanha kun jo on. Mantan isälle Keskitalolle tapaus on kova paikka.

"Keskitalo luuli maahan vaipuvansa. ... "Herra Jumala!" vaikeroi hän. "Keskitalon suvussa ei ole ollut ainoatakaan huonoa ihmistä. ... Keskitalo luki usein raamattua, varsinkin milloin oli kova paikka edessä tai kun oli hyvin käynyt. Arkioloissa hän käytti sen lauselmia sattuvina puheenparsina, mutta tällaisina hetkinä hän etsi tukea." (37) " "Onko Jumala minut kokonaan hyljännyt?" huokaili hän ahdistuksessaan. "Miksi? Moni elää niin kuin tahtoo, ei koskaan sinun sanastasi välitä, etkä sinä kuitenkaan heitä koettele tämmöisillä onnettomuuksilla. Onko tämä oikein?" Silloin hänet valtasi epätoivo, kauhea halu katkaista väkivoimalla häpeänsä kahleet. Hänen kasvonsa vääntyivät, hikikarpalot pusertuivat otsalle, sielun syvyydessä kamppailivat pelottavat voimat. "Se on tehtävä - se on hävitettävä - minä hänet pakotan!" jupisi hän itsekseen." (41) ... Kello löi kaksi. Keskitalo istui epätoivoonsa jähmettyneenä, hänen päätään pakotti, hänellä ei ollut enää ainoatakaan selvää ajatusta. "Kun pääsisi pois, kauas pois!" ajatteli hän. Hän tunsi ettei tämä ollut ainoastaan perheen ja suvun, vaan koko paikkakunnan häpeä, josta kerrottaisiin kautta Hämeen." (42)

Halu paeta ja päästä häpeästä synnytti Keskitalossa pakolaisuuden ajatuksen. Tila on myytävä ja on muutettava kauas pois Hämeestä. Uutelalla on rahoja ja niillä voidaan ostaa uusi tila ja elämä esimerkiksi Savosta.

"Kukaan ei siellä tunne, kukaan ei tiedä mitään, siellä se selviytyy Uutelankin kanssa kuin itsestään, kun ei ole ketään, joka korvaan huutelisi. Eikä tänne kuulu hiiskaustakaan, ei lapsesta eikä muusta. Ja lapsi voipi siellä kuolla, kaikki voipi painua umpeen." (43)

Hämmästellen uuden suunnitelman toteuttamisen kiirettä Uutela suostuu muuttoon. Uutela ja Keskitalo käyvät tilan ostossa Savossa. Talven saapuessa muutto toteutuu, mielet ovat jännittyneet, ilmassa on myös epäluuloisuutta tulevaa savolaisten yhteisöä kohtaan. Eläimiä ja tavaroita asemalle kuljettaessa tulee Uutelalle raamatulliset vertaukset mieleen. "Tämä nyt merkillistä on", sanoi hän toisten luo tullessaan hiljaisen värähtävästi. "Niin kuin oltaisiin Abraham ja Lot, ja mentäisiin Kaanaanmaalle". (57)

Tulokkaat asettuvat Hovin tilalle ja tekevät tuttavuutta uusiin naapureihinsa. Hovin väki on ahkeraa ja työteliästä, ulospäinkin he haluavat antaa itsestään mallikkaan kuvan. "Vaan näkyy ne kyntee ossoovan, siitä ei pääse", tunnustivat he rehellisesti, "vaikka ovattii muuten ommoo sorttiaan." (73) Elämä asettuu melko onnellisin uomiinsa kunnes alkaa tulla välttämättömäksi kertoa Uutelalle Mantan raskaudesta. Keskitalon isäntää tehtävä rasittaa, uniin tulvii kaameita painajaisia. Hän lupaa vaimolleen hoitaa kertomisen pikimmiten.

"Keskitalo alkoi ahdistuksessaan taas turvautua yhä enemmän raamattuun. Se kuitenkin aina lohdutti ja vahvisti, kärsimyksistä ja vaikeista päivistä kun sielläkin kerrottiin. Varsinkin Daavidin viimeisten elinvuotten häpeä ja raskaat kärsimykset lastensa tähden olivat niin ihmeellisesti hänen oman kohtalonsa kaltaiset." (91)

Keskitaloa kaduttaa, ettei raskautta ole aikaisemmin kerrottu Uutelalle, niin hyvässä uskossa vanha mies raatoi talon eteen. Hän ei ollut tehnyt kenellekään vääryyttä. Mantan pulskistuminen alkaa herättää huomiota. Viimein Keskitalo saa töksäyttäen asian kerrotuksi. Uutela raivostuu. Häntä on petetty. Vaimo oli kavalasti hänelle teeskennellyt. Mielenkuohussaan Uutela haluaisi tappaa vaimonsa ja tulevan lapsen. Hän ei päästä vihaansa irti mutta masentuu. Hän kyselee, miksi hänelle, joka on yrittänyt elää mahdollisimman hyvin, käy näin. "Päivä kului päivän perään Uutelan tietämättä oliko hän elävä vai kuollut." (113)

Uutela miettii kostoa ja ihmettelee, ettei saa syyllisiltä edes kunnollista katumusta ja anteeksipyyntöä. Keväällä nuori emäntä synnytti pojan, mikä vain aluksi lisäsi Uutelan tuskaa, mutta pienokainen herätti positiivisiakin tunteita. Uutela halusi hyväksyä lapsen.

"Vaan heti tämän jälkeen näkyi kasvoilla kuin hymyntapainen -- hän kohotti oikean kätensä ja veti hitaasti suuren, voimakkaan ristin lapsen rinnan yli. Hän ei tiennyt tehtiinkö niin lapsille, mutta hän oli nähnyt sillä tavoin siunattavan kuolleita, ja tahtoi siunata pienokaisen niin hyvin kuin taisi. ... Se säteily syttyi sinä hetkenä, jolloin hän lapsen siunasi. Suuri sunnuntairauha laskeusi hänen sieluunsa, eikä enää järkkynyt." (143-5)

Uutela mietti aikuisille Keskitaloille kostoa tai rangaistusta. Hän suunnitteli testamentin, jossa koko Hovin tila ja kaikki omaisuus siirretään hänen kuoltuaan Mantalle ja pienelle pojalle Kustaalle. Keskitalon isäntä vaimoineen ja poikineen jää perinnöttömäksi. Rangaistus tuntuu oikealta, koska Keskitalo yritti vääryydellä itselleen ja omilleen perintöä toisen omaisuudesta. Uutelan terveys heikkenee. Näyttää, ettei hän enää sijaltansa nouse. Kuoleman lähestyessä häntä alkaa kiusata tekemänsä testamentti ja yritys puuttua toisten elämään.

""Mikä maailman menon ohjaaja minä olen" välähti hänen mielessään tuskaisasti. "Elämä yksin on opettaja. Kunkin tulee hoitaa vain omat asiansa ja jättää muut rauhaan." Hän huomasi yhtäkkiä, että testamentti tuolla pään alla olikin sitä vastaan, jopa kaikki ne kauniit ja ystävälliset ajatuksetkin, jotka siihen olivat liittyneet, olivat vain toisten tarkoitusten kaunistusta. -- Kuinka hän oli niin eksynyt, ja kuitenkin luullut olevansa oikealla pohjalla, valmis astumaan iäisyyteen?" (158) Viimeisillä voimillaan peiton alla piilossa Uutela repii testamentin. 

Mika Waltari (1908-1979)

Mika Waltari syntyi Helsingissä. Isä, joka oli pappi ja uskonnonopettaja, kuoli Mikan ollessa 5-vuotias. Mikan setäkin oli pastorismies, joka toimi merimieslähetyksen johtajana. Aluksi Mika opiskeli teologiaa, mutta vaihtoi filosofiaan ja estetiikkaan ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1929. Avioitui, tytär kirjailija Satu Waltari. Toimittajan töitä, vapaa kirjailija 1938 alkaen. Uskonnollisia kokemuksia ja mielialan vaihteluita. Suomen luetuin kirjailija, monipuolinen tuotanto. Läpimurtoteos Suuri illusioni (1928), kansainvälisesti tunnetuin teos Sinuhe egyptiläinen (1945), käännetty 29:lle kielelle.

Waltari kuului 1920-luvulla ns. Tulenkantajien ryhmään, jonka muita jäseniä olivat mm. O. Paavolainen, Katri Vala ja P. Mustapää. Ryhmän iskulause oli "Ikkunat auki Eurooppaan".
Tulenkantajien ohjelmanjulistuksessa näkyy eräänlainen panteismi ja uskonnollisuus, jossa vapaus ja taide julistetaan korkeimmiksi arvoiksi.

"Elämä on pyhä. Me rakastamme elämää. Taide on pyhä. Me palvelemme sitä. Mikään ohjelma ei kestä sukupolvea kauemmin eikä mikään totuus ikuisesti. Elämän tarkoitus on elämän jatkuminen. Sen tähden on ainoa päämäärämme: Henkinen vapaus, kaiken arvostelemisen, kaiken käsittelemisen vapaus. Emme tunnusta auktoriteetteja, sillä he ovat asemansa vuoksi pelkureita elämän edessä. Katsokaa: Miten ihanan nuori on maamme, miten voimaa täysi! Tulkaa, älkää peljätkö: Teidät on määrätty luomaan uutta ja suurta. Katkaiskaa rengas, joka pusertaa sydämiänne: Olkaa oma itsenne, tunnustakaa elämä!"

Waltarin runoissa Tulenkantajille ominaista koneromantiikkaa:

Hopeahaikara
Huikaisevan taivaan alla / pitkä, solakkaviivainen auto / auringonkimaltavin kyljin, / kärjessä hopeahaikara / vauhdin supistamin siivin, / - ja valkea tie. /
Vauhtimittarin levoton, hyppivä numerosarja, / - 40 - 60 - 80 - 100 -, / tuuli ja viuhuva hiekka, / ulvovassa vauhdissa sulautuen / kilometrimerkkien lentoon /
ja hopeahaikaran villiin ja kimeään huutoon.

Uskonto näkyi jo Waltarin lukioiässä kirjoittamassa esikoisteoksessa Jumalaa paossa (1923). Mikan setä, joka oli pappi ja merimieslähetyksen johtaja, kustansi teoksen. Nuori mies Aarne Tammi olettaa, ettei Sylvia -neito välitä hänestä. Kostoksi ja seikkailun kaipuussa A. lähtee merille. Kaukaisissa satamissa hän tutustuu hekumaan ja synnillisiin iloihin. A. on uskonnon arvostelija, hänen äitinsä taas kuvataan uskovaiseksi. Kaukomailla A. ajautuu kriiseihin, löytää Jumalan ja uskon. Hän palaa Suomeen, kodin lämpöön ja saa kaipaamansa Sylvian (selviää, että S:n halaama nuorukainen oli vain serkkupoika). Lopussa armon teema korostuu. Aarnen pakonomainen ja tuskaisa rakkauden (tai sen korvikkeiden) etsintä löytää uskonnosta levon.
 

Waltarin historiallisia romaaneja: Mikael Karvajalka (1948), Mikael Hakim (1949), Johannes Angelos (1952), Turms Kuolematon (1955) ja ...

Valtakunnan salaisuus (1959). Tapahtumat sijoittuvat Välimeren seudulle kristinuskon synnyn aikoihin. Päähenkilö on sivistynyt roomalainen Markus Mezentius. Kirja rakentuu Mezentiuksen kirjeistä rakastelulleen toisen miehen vaimolle Tullialle. Alussa Markus matkustaa Aleksandriaan odottelemaan Tulliaa luokseen. Odotusaikansa mies käyttää kirjaston aarteiden tutkimukseen ja tutustuu juutalaisten kirjoituksiin, joissa mm. ennustetaan maailman vapahtajakuninkaan syntyvän juutalaisten keskuudessa. Markus suuntaa pyhiinvaeltajien kanssa Jerusalemiin Pääsiäisjuhlille. Laivalla hän tapaa kreikkalaisen neidon Myrinan.

Mezentius saapuu Jerusalemiin Jeesuksen ristiinnaulitsemisen aikaan ja seuraa tämän viimeisiä hetkiä. Tapahtumat tekevät Markukseen suuren vaikutuksen ja alkavat ohjata hänen elämäänsä. Markus matkustaa tapaamaan Jeesuksen opetuslapsia ja kohtaa myös puutarhurina näyttäytyneeseen ylösnousseeseen Jeesukseen. Markus kokee ymmärtävänsä opetuslapsia selvemmin kristinuskon sanoman tulevasta valtakunnasta. Kyse on henkisestä valtakunnasta, "valtakunnan salaisuudesta".

Markus Mezentiuksessa tapahtuu suuri muutos, hän luopuu Rooman ylimystön elämäntyylistä ja jää Juudeaan (seuranaan laivassa kohtaamansa Myrina) kulkemaan Jeesuksen jalanjäljissä pakenemalla Jerusalemista Damaskokseen. Tullian Alexandriasta lähettämään kutsuun Markus ei vastaa.

Ihmiskunnan viholliset (1964). Tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen vuosisadan Roomaan. Senaattori Minutus Lausus Manilianus kirjoittaa omaelämäkertaa ajasta 46-79 jKr. Minutus muuttaa nuorena Roomaan ja hänestä varttuu rikas liikemies, keisari Neron läheinen ystävä ja lopulta Rooman senaattori keskelle juonitteluja ja poliittisia murhia. Tapahtumat liikkuvat laajalla alueella imperiumissa mm. Britanniassa, jonne Minutus siirtyi suorittamaan asepalvelusta ja missä hän avioitui paikallisen ylhäisönaisen kanssa. Matkoillansa, jotka kuljettavat valtakunnan itäisiin osiin mm. Jerusalemiin, Minutus tutustuu kristinuskoon. Myös oma isä lapsuusvuosien Antiokiassa ja rakastajatar Claudia ovat Minutukselle kosketuksia kristinuskoon. Kirja kuvailee ensimmäisten kristittyjen elämää, heidän oppikiistoja ja välienselvittelyjä juutalaisten kanssa. Myös esim. historiatutkimukselle tuntemattomaksi jäänyt apostoli Paavalin kuolema kuvataan. Lopussa Minutus itse kuolee keisari Neron 60-lla järjestämissä vainoissa leijonien raatelemana.

Feliks Onnellinen (1958). Feliks on Helsinkiläinen tilastokeskuksen virkamies, joka kokee olevansa kutsuttu tai melkein pakotettu julistamaan uskonnon sanomaa ihmisille. Hän hyökkää öisillä kaduilla ravintoloista purkautuvien ihmisten eteen kertomaan, että "Jumala rakastaa". Feliks on kokenut elämässään kriisejä, ehkä avioeron, hän elää hyvin yksin. Hänen kokemuksissaan on paljon sivullisuutta ja tyhjyyttä. Uskonkiihkosta huolimatta hänessä on raadollisempi puoli, sisin tuntuu olevan rikki ja toisinaan Feliks saa kaatumatautikohtauksia. Välillä hän polttelee piippua ja naukkailee alkoholijuomia. Naisia Feliksin elämään ei juurikaan kuulu. Kaupungilla hän kohtaa Erkin ja papin, joidenka kanssa viriää paljon uskonnon pohdintaa. Esim. tapahtuuko yliluonnollisia asioita? Mikä on elämän tarkoitus? Lopussa Feliks kokee Kristuksen läsnäolon ja läheisyyden mystisessä kokemuksessa. Pakonomainen käännyttäminen ja kireys itseä kohtaan poistuu armeliaamman elämänasenteen tieltä. Seuraa rauha ja lepo.
 

Eila Pennanen

Pyhä Birgitta (1954) Keskiajan merkittävimpiin naisiin lukeutuvan ruotsalaisen Pyhän Birgitan (1303-1373) elämäntarina. Pennanen rakentaa historiallisille faktoille ja laajaa teosta voi pitää yksityiskohtaisena perehdytyksenä Birgitan elämänpolkuun ja samalla myöhäiskeskiaikaiseen eurooppalaiseen elämään.

Birgitta Birgersdotter syntyi aatelissäätyiseen Upplanin laamannin perheeseen. Lapsena tyttö oli railakas kuin pojanvintiö ja hänen luonteensa kuvataan päättäväiseksi mutta myös herkäksi. Birgitan vartuttua toiselle kymmenelle vanhemmat suunnittelevat tyttären avioliittoa, Birgitta itse aluksi vastustelee, koska kokee kutsun hengellisiin tehtäviin. Hän kuitenkin avioitui korkeasäätyisen nuorukaisen Ulv Gudmarssonin kanssa. Mies oli nuorena ritari ja toimi myöhemmin tuomarin toimessa. Birgitta tuli raskaaksi noin 16-vuotiaana ja kaikkiaan pariskunnalle syntyi 8 lasta. 

Birgitan ollessa noin 40-vuotias hän teki miehensä kanssa pyhiinvaelluksen Espanjaan Jaakobin haudalle Santiago de Compostelaan. Matka merkitsi molemmille hengellisen elämän syventymistä. Palatessa Ulv sairastuu, asettuu joksikin aikaa luostariin ja kuolee. Birgitalle puolison kuolema merkitsi hengellisen kutsumuksen alkua. Hän ei halua enää kantaa maallisesta rakkaudesta kertovaa Ulvin sormusta, koska kokee olevansa sponsa Christi, Kristuksen morsian. 

Birgitan hengellisen elämän ytimen muodostavat hänen ilmestyksensä. Birgitasta tulee näkijätär, joka on kutsuttu julistamaan Jumalan tahtoa aikalaisilleen niin lähipiirin ihmisille kuin hallitsijoille ja paaveillekin. Birgitta toimi Ruotsin kuninkaan hovissa neuvonantajana (mm. Maunu Eerikinpojan sotaretki Novgorodiin) ja hänellä oli paljon vaikutusvaltaisia ystäviä, mm. Suomen "Itämaan" piispa Hemming. Pariisissa opiskelleen Hemmingin Birgitta lähetti Avignoniin taivuttelemaan Klemens paavia (Pariisissa Hemmingin opettaja) palaamaan Roomaan, pyhään kaupunkiin.

Kristuksen seuraamisen kutsua Birgitta noudatti myös parantajana ja heikko-osaisten auttajana. Elämänsä loppupuolella Birgitta sai Jumalalta kehotuksen uuden luostarijärjestön perustamisesta. "Pyhän Vapahtajan luostarikunnan" luostarit olisivat kaksoisluostareita, joissa on sekä naisia että miehiä. Enemmistö on naisia ja luostarin johtajana toimii abbedissa. Luostareiden emo on Vadstenan luostari Ruotsissa.

Aluksi Birgitan näkyjä ja suunnitelmia oudoksuttiin. Paavi ei hyväksynyt uutta luostarisääntöä vaan ehdotti, että Birgitta rakentaisi jo olemassa olevien luostarisääntöjen pohjalle. Birgitta ei tätä hyväksynyt, Jumalalta saatua käskyä on noudatettava. Edistääkseen asiaa Birgitta matkusti seuralaisineen Roomaan, jossa hänen maineensa pian kasvoi ja hänestä tuli tärkeä vaikuttaja. Birgitta opetteli latinan kielen ja uusia uskonnollisia vaikutteita hänelle toivat esim. Assisissa tapahtuneet Pyhän Fransiskuksen ilmestymiset. 

" -- Olen kuullut, että odotat pyhän Isän tuloa. -- Niin odotan. Hänen tehtävänsä on hyväksyä minun luostarijärjestöni säännöt. Hän on kolmas paavi, jolta olen sitä vaatinut; vuosia ja vuosikymmeniä olen kuluttanut ahdistaen kirjein kirkon päätä. ... Urbanuksen on hyväksyttävä sääntöni ilman lahjuksia tai ilman puoltolauseita, koska sen on Jumala itse minulle sanellut ja sen alkuperä on taivas." (598) 

"-Teidän pyhyytenne ajattelee ihmiskäden kauniiksi kehuttuja töitä, kun teidän pitäisi ajatella Jumalan vihaa. Te ette palvele Jumalaa vaan perkelettä lähtiessänne Roomasta. Ja jos luulette lepyttävänne Jumalaa hyväksymällä puolittain Pyhän Vapahtajan järjestön säännöt, te erehdytte. Jumala ei pidä puolinaisuudesta. Jumala on jo sanonut tahtonsa, ja Hän on myös ilmoittanut, miten teidän Pyhyytenne käy, jos palaatte Avignoniin. Hievahtamaton hiljaisuus levisi taas kuin jähmeä aine kaikkien läsnä olevien päälle. Urbanus kalpeni." (649)

Lopulta vuonna 1370 vain kolme vuotta ennen kuolemaansa Birgitta sai paavi Urbanukselta hyväksynnän luostarilleen. Kirjan lopussa Birgitta on matkalla toivioretkelle Pyhälle maalle Jeesuksen haudalle.

"Birgitta kulki ensimmäisenä, kädet kohotettuna ilmaan. Hän eli lyhyen hurmion hetken, hänen taivaallinen ylkänsä näyttäytyi hänelle entistä hellempänä ja sanoi: -- Ole turvallisella mielellä, minä teen sinut voimakkaaksi kestämään rasituksia ja vaaroja, koska minä sen voin. Minä olen teidän kanssanne, ja minä näytän teille tien ja johdatan teidät perille ja takaisin Roomaan, ja minä annan teille kaikkea sitä, mitä te tarvitsette, runsaammin kuin koskaan." (666) 

Pennanen kuvaa melko paljon Birgitan elämään sisältyviä askeettisia piirteitä. Häkellyttävää on, että merkittävän hengen naisen elämään liittyy niin paljon ankaraa elämän kielteisyyttä ja nautinnon torjuntaa. Pyhä Birgitta kasvaa hengen jättiläiseksi kieltäytymisten ja jopa itsekidutuksen kautta. Liha, nautinto ja seksuaalisuus ovat aina tuomittavia asioita ja niiden on väistyttävä korkeamman henkisyyden tieltä. Jopa itse kiduttamista suositaan. Birgittaa kiinnostavat luostarimunkkien itsekidutuksen välineet, ruoskat ja piinaavat katumuspaidat. Lisäksi kerrotaan, että birgittalaisuuteen liittyi ns. perjantaipassioita, jolloin esim. kärsimystä aikaansaatiin vatsalle valutetun tulikuuman kynttilävahan avulla. 

Birgitta kuoli Roomassa, mihin hänet aluksi haudattiin mutta myöhemmin maalliset jäännökset (Roomaan jäänyttä kättä lukuun ottamatta) kuljetettiin Vadstenaan. Hänen tyttärestään Katariinasta tuli Vadstenan ensimmäinen abbedissa. Birgitta kanonisoitiin pyhimykseksi vuonna 1391. Huomionarvoista sekin, että nykyinen paavi Johannes Paavali II julisti vuonna 1999 Pyhän Birgitan yhdeksi Euroopan suojeluspyhimykseksi. 

Väinö Linna (1920-1992)

Syntyi Urjalassa maanviljelyseudulla, isä oli teurastaja ja kuoli pojan ollessa pieni, äiti työskenteli kartanossa. Isättömyys vaikutti voimakkaasti ja ehkä siksi teoksissa esiintyy paljon isähahmoja. Ehkä myös varhaistuotannon Jumalan etsimisen voi tulkita isän etsimiseksi. Kansakoulun jälkeen Linna aloitti työnteon kartanon renkinä, samaan aikaan hänet tunnettiin ahkerana kirjaston käyttäjänä. Hän muutti Tampereelle ja työskenteli Finlaysonin tehtaalla karstaajana. 1940 hänet kutsuttiin asepalvelukseen ja saman tien sotaan vuoteen 1944 asti.

Linnan läpimurtoteos oli omia sotakokemuksia peilaava Tuntematon sotilas (1954), alkuperäiseltä nimeltään Sotaromaani. Kirja herätti vahvoja tunteita ja paljon keskustelua. Se kävi hyvin kaupaksi ja Linna jäi vapaaksi kirjailijaksi. Kirjailija hankki Käkisaaren kartanon Hämeenkyröstä alkoi hahmotella mittavaa sukuromaania, jota varten hän haastatteli vanhuksia ja tutki historiallista aineistoa. Vuonna 1959 ilmestyi ensimmäinen osa sukutrilogiaa Täällä Pohjantähden alla, kaksi muuta osaa 1962 mennessä.

Linna oli 41-vuotias lopettaessaan kirjailijan uransa. 1980 hän sai akateemikon arvonimen. Vuonna 1984 tapahtuneesta aivoveritulpasta seurasi puhekyvyn menetys. Linnaa pidetään Suomen sodanjälkeisen kirjallisuuden huomattavimpana kertojana. Hänen teoksensa ovat vaikuttaneet voimakkaasti suomalaisten käsitykseen omasta historiastaan.

Tuntematon sotilas (1954). Suomalainen konekiväärikomppania jatkosodassa. Aluksi isänmaaninto ja sisukkuus tuovat voittoja. Vanhan Suomen raja ylitetään, puolustushalu ja ahneus yhdistyvät? Onni kuitenkin kääntyy ja vihollisen ylivoima tyrmää. Suomalaisten on peräännyttävä ja luovuttava osasta Karjalaa.

Teosta leimaa värikäs kieli. Eri murteet kajahtelevat ja tuovat sotilaista eri puolia esiin. Taustalla yhteinen kokemus sodan kurjuudesta ja elämän hauraudesta. Teosta on painettu 700 000 kappaletta ja murteellisuudesta huolimatta sitä on käännetty useille kielille. Kirjasta on tehty kaksi elokuvaa (Edvin Laine 1955 ja Rauni Mollberg 1985), ooppera ja monia teatterisovituksia.

Teoksen alku: "Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas."
- - -

Hietanen ...
--- Valo. Auringo ja kuuvalo mää kyl ymmärrä, mut mitä tommosel valol teke. Ei yhtikä. Mää ole sitä mielt, et jos mää olisi ollu Jumal nii mää en olisis tehnyk koko tähti. Ja jos mää vaa voisi nii mää hajottasi ne. Mitä semmose ollenkan tekevä olemas joil ei mittä tee.
Lahtinen sai neulan paikoilleen ja oli siten vapaa keskustelemaan. Hän katsahti varoen ympärilleen ja puhui matalalla, hieman epäröivällä äänellä, aivan kuin varautuen vastustukseen:
--- He-hei, niitä Jumala tehnyt ole. Se on semmosta puhetta vaan. Kouluissa opetetaan vaikka hyvin tiedetään että se on valetta. Ei ihmistäkän luotu ole. Meressä se on syntyny. Hiiltä ihmisessä on, ja muita aineita. Yksinkertaista jymäytetään, että se on hyvin nöyrä kapitalistille. ... (33)
- - -

Poika oli lapsellisen kuolemanhädän vallassa. Hän pyrki reuhtomaan ja Kariluodon oli pideltävä hänestä kiinni.
--- Vänrikki ... rukoilkaa te ... minä en jaksa ... muista ... polttaa ... minä kuolen ...
Kariluoto oli järkyttynyt neuvottomuuteen saakka. Hän ei ollenkaan tajunnut rukoilevansa, mutta hätääntyneenä hän yritti tehdä pojan mieliksi ja höpötti:
--- Isä meidän ... joka olet taivaassa ... Pyhitetty olkoon sinun nimesi ...
Lähetti liikutteli verisiä huuliaan: Isä ... meidän ... isä meidän ...
Sitten hän vääntäytyi pari kertaa rajusti niskoilleen, nostaen selkänsä koholle maasta. Kasvot sinistyivät ja ruumis jäykistyi. Kariluoto pyyhki silmänsä lakkiinsa ja ryömi miestensä luokse. (175)

Täällä Pohjantähden alla (1959-62). Ensimmäisen osan avauksessa "Alussa olivat suo, kuokka ja - Jussi" Linna ehkä mukailee Johanneksen evankeliumin myyttistä alkua "Alussa oli Sana ...", mutta tiivistää myös teoksen aiheen: on kyse työstä, elämässä selviytymisestä ja unelmasta. Kirja kertoo Pentinkulman kylässä elävästä pappilan torpparista Jussista, vaimo Almasta, heidän perheestään, mm. pojasta Akselista. Jussi, huutolaispoika ja renki, haluaa itselleen oman torpan.

Eletään 1800-luvun loppua. Jussi raivaa uutterasti suota pelloksi ja nimeää uuden torppansa Koskelaksi. Halla vie välillä sadon ja Jussi syyttelee Jumalaa (I 71). Maan omistus- ja käyttöoikeudet jäävät epäselviksi, kun rovasti kuolee vuokrasopimusta tekemättä. Uuden pastorin Salpakarin talonpitoa sanelee vaimo Ellen, tämä määrää korottamaan Koskelan vuokraa ja vaatii osaa suosta raivatusta maasta palautettavaksi pappilaan. Jussi katkeroituu ja terveys alkaa reistailla.
Poika Akseli varttuu maatyön lujassa opissa, mutta saa myös kirkollista kasvatusta ripille käydessä. Synnin kaikkialle ulottuvista vaaroista varoitetaan (I 358). Akseli aloittaa taksvärkin, tutustuu sosialismiin ja liittyy palokuntaan. Ensimmäiset vaalit. Koskela siirtyy Akselin hallintaan. Akseli ja Elina avioituvat.

Toinen osa kuvaa kansalaissodan aikaa. Akseli johtaa punaisten torppareiden ja heikko-osaisten armeijaa mm. Tampereen taisteluissa. Molemmin puolin viha saa aikaan käsittämättömiä hirmutekoja. Selvää hyvää ja pahaa ei ole. Moni läheinen kärsii ja kuolee. Joskus henkilöitä näyttää helpottavan ajatus, että ikävätkin sattumukset ovat "ylhäältä annettuja" (II 44). Tappion jälkeen Akseli vangitaan, veljet Aku ja Aleksi tapetaan, mutta Akseli säästyy teloitukselta. Hän palaa kotiin kärsimyksen ja kuoleman nähneenä hiljaisena miehenä.

Linna joutui vastatusten historioitsijoiden kanssa, kun vastoin vakiintuneita tulkintoja kuvasi sisällissodan molempien osapuolten elämää inhimillisestä näkökulmasta. Hän totesi: "Totuus ei ole punainen tai valkoinen. Se on inhimillinen ja sen vuoksi useimmiten tuskallinen."

Kolmannessa osassa Aleksi saa lunastaa Koskelan tilan omakseen. Hän keskittyy tilanpitoon ja viettää aikansa mieluiten kotona, politikointi jää. Toisinaan veljessodan haavat muistuvat mieleen, mm. äärioikeiston (IKL) äänen voimistuessa. Keskinäisen vihanpidon on pakko loppua, kun1939 joudutaan talvisotaan Neuvostoliittoa vastaan. Punaiset ja valkoiset puolustavat maata yhdessä taas veljinä. Kolme Akselin ja Elinan poikaa kaatuu sodissa. Nuorin pojista Juhani jää tilanpitäjäksi. Tila kehittyy, hankitaan mm. traktori. Vanheneva Akseli kuolee saappaat jalassa pellolle, Elina elää vanhuusvuosiaan tilalla menneitä muistellen.
 

Moderni kirjallisuus

Paavo Rintala (1930-1999)

Lapsuus Karjalan Kannaksella ja nuoruus Oulussa. Isä kuoli sodassa. Tutustui nuorena lestadiolaisuuteen, mutta irtautui liikkeestä. Opiskeli Helsingissä mm. teologiaa. Alkoi kirjoittajauransa uskonnollisaiheisilla teksteillä, mm. näytelmä Baalin kuningatar (1954). Esikoisromaani oli Uuteen testamenttiin pohjautuva Kuolleiden evankeliumi (1954), jossa kirjailija asettaa rinnakkain Jeesuksen elämänvaiheita ja aikansa Helsinkiä. 1950-luvun puolivälissä Rintala avioitui ja asettui Kirkkonummelle. 1990-luvulla sairastui Parkinsonin tautiin.

Rikas ja köyhä (1955) kertoo vaatimattomista oloista lähteneestä Aadolf Ruotaistenmäestä. Aadolf avioituu ja asuu jonkin aikaa Helsingissä, mutta lähtee töihin kotikaupunkiinsa Ouluun, missä oma menneisyys muistuu mieleen. Teos sisältää paljon kuvauksia esim. lestadiolaisuudesta. Varhaisteoksissa Rintala asettuu heikko-osaisten ja yksinkertaisten ihmisten puolelle.

"Oulun kaupungista on muodostunut Pohjois-Suomessa olevan lestadiolaisuuden herätysliikkeen keskus. ...

"Sillä Herran tuliset sotavaunut ajavat vielä tänä päivänä täällä hankien ja jänkien ja niittyjen yllä. Ja kuka ei taivu niitten alle, se taipukoon, se taivutetaan. Totisesti, totisesti, sillä päivä ja hetki on tuleva, sanoo Herra, herra." Aadolf kuunteli saarnaa ja muisti omasta lapsuudestaan, miten todella viha oli pyhässä uskossaan suuri. Hänen äitinsä oli ollut veturitallilla siivoojana. Äiti ei ollut taipunut tätä armoa vastaanottamaan. Sen sijaan muut siivoojamummot olivat katsoneet viisaammaksi taipua. Aadolfin äiti oli käynyt "tavallisten maallisten pappien seuroissa". Siitä hän oli saanut usein työssään kuulla, miten "tuo Marikin vielä kulukee laviaa tietä ja menee, ku menneeki päin helvettiä eikä sitä mikkään oo pelastamasa". (104-5)

Tunnetuin teos Pojat (1958), josta tehty myös elokuva. Uskonnollisia teemoja myös myöhäistuotannossa: Marian rakkaus (1994) sivuaa Hitlerin vainoissa kuolleen papin Dietrich Bonhoefferin kohtaloa ja Faustus (1996) on kertomus ihmisen ja paholaisen liitosta.

Sissiluutnantti (1963) on kertomus papiksi opiskelevasta Erkki Takalasta, joka on sissiluutnanttina sodassa. Erkki häilyy sotasankaruuden ja pasifismin välillä. Hänen sielunsa ristiriitaisuus tulee samalla esiin. Mukana välillä uskonnollista pohdintaa. "Onko sodassa mieltä, usein omat ampuvat omia, onko sotiminen oikeutettua? Uskommeko että rauha voi koittaa?" Lotista ja kenraaleista teos antaa koruttoman kuvan, esim. lotat tarjoavat seksipalveluja sotilaille ja kenraalit tapattavat miehiä turhamaisuuttaan. Teos nostatti voimakkaan hälyn, mm. kymmenet kenraalit hyökkäsivät "moraalitonta ja valheellista" kirjaa vastaan.

"Minua tukee täällä valtio, armeija ja oma kirkko muttei Jumala ... Jumalan valtakunnan asiaa minä en jouda lainkaan edustamaan ... meikäläinen on täällä Perkeleen asiamiehenä." (55)

"Tuntuu kuin olisin pettänyt Jumalani ja Jeesuksen Kristuksen. Minua hävettää, minä alan olla ihan ymmällä ja onneton." (56)
 

Timo K. Mukka (1944-73)

Varttui ja eli lähes koko ikänsä Lapissa Pellon Orajärven kylässä. Opiskeli kuvataidetta Helsingissä 1961-2, mutta palasi pohjoiseen. Intensiivisen kirjailijanuran aikana julkaisi kuudessa vuodessa 9 teosta.

Maa on syntinen laulu (1964). Kertomus köyhyydessä kituuttavasta lapinkylästä, jossa luonto, vuodenaikojen ja mielialojen vaihtelut määräävät. Myös hienostelematon seksuaalinen halu, lestadiolainen uskonnollisuus ja kuolema tekevät tästä tarinasta toden. Pääosassa on Mäkelän parikymppinen Martta, juoppo isä ja sairauden sänkyyn riuduttama äiti. Martan heräävä seksuaalisuus, neitsyyden menetys ja raskaus. Isä ajaa Martan rakastajan "lappalaisen", jota luulee lapsen siittäjäksi, heikoille jäille ja mies hukkuu. Luultavasti lapsen isä on kuitenkin eräs lähitalon poika.

Lopussa isä tekee itsemurhan juoppouteensa kyllästyneenä. Tapaus kuvataan vähäeleisesti, elämä on niin joutavaa, ettei kuolemiseenkaan liity suurta dramatiikkaa, niin vain tapahtuu. Teos sisältää rankkoja ja jopa inhorealistisia osuuksia, esim. "huorahtavan" mutta sympaattisesti kuvatun naisen kuolema synnytykseen. Kuolleen naisen esipuberteetti poika Hannes muuttaa Martan kotiin. Martta perehdyttää Hannesta seksin alkeisiin. Myös seksuaalisuuteen liittyviä pelkoja ja kipeitä tunteita kuvataan paljon. Uskonto, seurat ja saarnamiehet tuovat oman lisänsä tarinaan. Esim. eräs saarnaaja nai nuorta tyttöä seurojen jälkeen ja käytti uskontoa seksin saannin välineenä. Uskonnollinen ja seksuaalinen hurmos sekoittuvat usein teoksessa.

" -- Sinun ei pidä ajatella, Elina, että tämä olisi syntiä, oli saarnaaja puhunut. ... vaan pikemminkin ... että Herra sinun vaivaisen vartesi kautta haluaa ravita Jumalan miestä, joka kuin apostolit kulkee pitkin riettauteen vajonnutta syntistä maata, pelkäämättä vaivoja ja vastuksia ...
-- Sanokaa, jos lapsi tulee? hän nyyhkytti vasten saarnaajan alastonta rintaa.
-- Minä en usko, että sinun sitä tarvitsee pelätä, mutta jos niin käy ... on sinun ajateltava, että lapsi on Jumalan lahja, jonka Hän sallii annettavaksi vain harvoille.
-- Mutta isä minut tappaa.
-- Se ei ole laisinkaan todennäköistä.
-- On! Itki Elina. -- Mie kuulin juuri ko Liinunkorven Aino kuoli. Isä sano äitile, että ... jos hänen tyär olis semmonen, ettei muuta ko sitä vain tarjoilis ... siihen paikhaan tappasin, sano ...
-- Onko niin kuin kerroit?
-- On, sanoi Elina.
Hän kietoi kätensä saarnaajan ympärille.
-- Silloin sinun tulee tietää, että Jumala ei tule kivulta eikä rankaisulta säästämään sitä, joka väkivallantyöhön ryhtyy, joka lähimmäisensä murhaa. Viimeisellä tuomiolla hänen kostonsa on oleva hirvittävä ... Ja olkoon lohtunasi se, että tiedät minun sydämestäni sinua rakastavan.
Saarnaaja oli lähtenyt seuraavana aamuna. Vain rippeitä hänen saarnastaan oli jäänyt tytön mieleen.
... Teidän syntinne ovat vertakin ruskeammat, mutta Jeesus Kristus on ne pesevä pois ja päästävä kidutetut sielunne pois helvetin iankaikkisen tulen piinasta, iankaikkisesti palavan tulen poltteesta. Teidät ruoskitaan synneistänne puhtaaksi. Langetkaa maahan hänen edessään, hänen joka oli ja joka on ja joka tuleva on, sillä totisesti, totisesti hän tulee. Meidän herramme tulee! Silloin on hymy tuleva piinattujen penikkain kasvoille ...
Kyyneleet nousevat Elinan Silmiin."

Väliin teoksessa runollisia osuuksia, joissa luonnonmystiikkaa ja kaunista erotiikkaa.
" Yö hiipii rantaani lähemmäs
liki naistani yö käy hengittäin valkoista hekumaa
rantani tuoksuviin heiniin
ja hiljaisuus saapuu kannoilla yön.
Minun sumuni järvellä ui
minun usvani rantoja peittää
minun naiseni valittaa heinissä rannan
minun yössäni repeää taivas
minun hiljaisuuteni halkaisee naiseni valitushuuto
ja tanssi taas alkaa.
Minun naiseni nousee heinistä rannan
ja hameensa nostaa ja reisiin ja vatsaan
lyö tahtia tuhansin suukoin ja äänin
minun naiseni anturat nousevat järven ja rannan
ja taivaankin yli
ja tanssi on villi kuin unelma riettaasta yöstä
ja pauhuna miljoonan metsän ja meren
syöksyvät joutsenet raastaen siivillään
taivaasta riekaleet maahan ja lompolon veteen.
Ja vaarain harmauden ylitse lentävät
joutsenet
pois.
Jää rannalle laulu
ja heinien keskelle kaatuu naiseni nauraen.
Kuin korona nukkuvan maan -- minun maani
on huutojen vyöry ja naiseni nousee ja nauraa
kuin kirottu kirottu syntinen
rakkauden pyhälle valalle ... "

Tabu (1965). Kertomus 20 -vuotiaasta Milkasta, hänen köyhästä perheestään ja ukosta nimeltä Kristus-Perkele, joka on myös Milkan luotettu ja seksikumppani.
 

Hannu Salama (1946-)

Salama on työläistaustainen kirjailija, joka on asunut mm. Tampereella ja Helsingissä. Opiskeli 1957-58 Oriveden opistossa, toimi sähköasentajana ja maatyömiehenä, jäi 1961 vapaaksi kirjailijaksi.

Juhannustanssit (1964) on Salaman läpimurtoteos, joka nostatti valtavan kohun. Se kertoo keskikesän juhlasta, nuorista ihmisistä viettämässä valoisan yön tiiviitä tunteja. Etsitään pariutumiskumppania, juodaan ja elämöidään.

Kerronnan vapaamielisyys ja radikaali ote ärsytti. Eräs yleisönosastokirjoittaja laski kirjasta 278 "rumaa sanaa", arkkipiispa Simojoki teki ilmiannon Jumalan pilkasta, 20 kokoomuksen kansanedustajaa eduskuntakyselyn. Oikeusministerin syyte johti 1965-68 oikeuskäsittelyyn, jossa Salama tuomittiin "harkitusta Jumalan pilkasta" 3 kuukauden ehdolliseen rangaistukseen, sakkoihin ja teoksen sensurointiin. Presidentti Kekkonen armahti kirjailijan.

Alkuperäisessä asussaan teos julkaistiin vasta 1990, kun jumalanpilkkapykälä poistui rikoslaista. Kyse oli 39 rivistä, joilla humalainen romaanihenkilö Hiltunen messuaa pilasaarnaa. Siinä puhutaan Jeesuksesta ja apostoli Pietarista rienaavaan sävyyn.

"Ja kun Pietari oli laittanut toistakymmentä kuivaa jaloviinaa tuulensuojaan, hän maksoi laskun ja käski portsaria soittaa taksin. Ja tapahtui että kun Pietari pääsi huoran kanssa kämpille, hän ei tuntenut mestaria, joka oli loikannut Tuulensuusta siivelle. Ja katso, he tekivät junan. Ja kun aamu valkeni, Jeesus katsoi Pietariin ja sanoi: katso ihmistä. Ja Jeesus meni kolmesti kuselle mutta Pietari itki niin katkerasti että hätä meni ohi".

"Hiltunen laittoi kätensä rinnalle ristiin, nosti päänsä kenoon ja puhui rintaäänellä kuin olisi messunnut: Ja kiitoksen kukko lauloi korkealla äänellä: ettet vainen valehteliski. Sillä kirjoitettu on: joka tekee se yhdellekin näistä pienimmistä, niin parempi olisi että sille ripustettaisiin tahkonkivi mulkunvarteen niin kun viulunkieleen talla, mutta joka tekee saman tempun neitsyelle pääsiäisyönä, sen on oleva taivasten valtakunta."

" -- Ja Jeesus lähti Kapernaumista kolmen lapsen äidin kanssa ja pysäytti mossen vähän ennen Jerikon tiehaaraa ja poikkesi ämmän kanssa tiepuoleen ja sitä paikkaa on siitä alkaen kutsuttu Raapatraapatiksi, se on: kaks aasinhäntää ristissä. Ja Jeesus sanoi jenkilleen: oi te epäuskoiset, jos minä en tulisi Jerusalemiin tiineen aasintamman kanssa niin te sanoisitte ettei Jeesus ole Jumalan Poika."

Elämän opetuslapsia 1-3 (1997-2002). Päähenkilö Harri Salminen kirjoittaa elämäkertaansa. Hän arvioi elämäänsä ja samalla ottaa kantaa maailman menoon esim. markkinatalouteen. Tehtäväkseen hän kokee myös Jumalan viralta panon ja "Suuren kertomuksen" uudelleen kirjoittamisen ja näin siirrytään Jerusalemin maisemiin, missä kuvataan mm. ylipappi Hannasta sekä pariskuntaa Miriam ja Jehosef, jotka paljastuvat inhimillisiksi hahmoiksi heikkouksineen. Salaman "rinnakkaiskertomuksen" pilkan kohteena ei ole kristinuskon sanoma tai vilpitön kristillisyys vaan tekopyhyys ja uskonnollisten piirien vallanhalu ja halu määrätä toisia ihmisiä.
 

Juhani Peltonen (1941-1998)

Iloisin suru. Yksinäisyyden apoteoosi (1986) Syrjäisen Viluvaaran vt. kirkkoherra Sauli Rekelä tuntee olevansa myös vt. ihminen. Saulin vaimo Noora luopuu hammaslääkärin toimesta suufobian vuoksi ja tekee lähtöä toisen miehen mukaan Helsinkiin. Tytär on vaihto-oppilaana ja 11-vuotias poika Aleksi sulkeutuu paeten kolkkoa tunnelmaa. Poika olisi mieluummin jossain muualla, mutta iältään ei vielä voi.

Saulin mielessä liekehtii kyllästyminen kaikkeen, viha ja mustasukkaisuus. Alkoholia kuluu ja jälkeen jää itseinhon piina. Sauli huomaa olevansa ylipainoinen, kömpelö ja katkera mies, joka väittää rakastavansa vaimoaan jos tämä vain ei olisi niin kylmä ja loukkaisi häntä tahallaan. Sauli kokee rakastavansa yksipuolisesti ja siksi Nooran sanat satuttavat enemmän kuin mitkään hänen sanansa tai tekonsa voivat tehdä. Tunteet ovat vaikeita ja ristiriitaisia. Välillä eroa tekevä pari antautuu muisteluun ja epätoivon hautaavaan seksiin. Tilanteet päättyvät tyhjyyteen.

Pahinta on kai masennus ja epätoivo. Kirjan alussa Peltonen siteeraa Mooseksen kirjaa:

"Ja sinun elämäsi näyttää sinusta olevan hiuskarvan varassa, yöt ja päivät sinä olet pelon vallassa etkä ole varma hengestäsi. Aamulla sinä sanot: 'Jospa olisi ilta!' ja illalla sanot: 'Jospa olisi aamu!' -- sellaista pelkoa sinä tunnet sydämessäsi, ja sellaisia näkyjä sinä näet silmissäsi." (5 Moos. 28:66-67)

Kovankin koettelemuksen hetkellä kyläläiset etsivät positiivista näkökulmaa. "No oli iloisin suru, ettei sentään kaikki lapset kuolleet onnettomuudessa". Tämä "iloisin suru", väkisin väännetty positiivisuus, ei Saulin murheessa lohduta.

Sauli tekee papintyötään kyläläisten hyväksi ja selvästikin häneen luotetaan vaikkei hän itse voi kovin hyvin. Pappiskutsumus ja usko tuntuvat usein tyhjänpäiväisiltä ja vääriltä valinnoilta. Sekavassa avioriitojen uuvuttamassa mielentilassa Sauli pitää omituisen saarnan, josta kuitenkin myöhemmin kuulee kehuja.

"Sauli ei tunnustanut tätä uskoa, liikutteli hieman huuliaan ja pohti aivan muita asioita. Seuranneen virren aikana hän kapusi saarnatuoliin ja päätti puhua mahdollisimman lyhyesti jotakin, mitä, sitä hän ei vielä tiennyt. Hänellä oli ikävä kotiin, ja ilo tulvahti hänen sydämeensä, kun hän keksi kuvitella, että ehkä siellä olisikin kaikki parhain päin, vallitsisi onnellisuuden ja vapauden ilmapiiri, naurettaisiin ... Ja hän vaipui mietteisiinsä juuri niin pitkäksi ajaksi, että alhaalta rupesi kuulumaan yskähdyksiä ja asennonvaihdosta syntyneitä ääniä." (132)

Työtovereittensa selväpiirteistä maailmankuvaa hänen on vaikea ymmärtää ja hyväksyä.

"Yhtenä päivänä seurakunnan molemmat nuoret ja innokkaat papit, Kliimola ja Saliaho, ilmestyivät yllättäen leirille, "kaipasivat nähdä kappaleen Jumalan kauneinta luontoa sekä nuoria, valoisia ihmisiä". He muistuttivat mormonilähetystyöntekijöitä tummissa puvuissaan, valkoisissa paidoissaan, ärsyttävän siistin lyhyeksi leikatuissa hiuksissaan; molemmilla oli huomiota herättävä solmioneula sekä ruskeat, paksupohjaiset kengät. Sauli pyysi, että he huolehtisivat leiristä jonkun tunnin, jotta hän pääsisi käymään kotona hoitamassa muutamia asioita. He suostuivat mielihyvin. Ja he aloittivat heti. -- No niin, nuoret ystävät, Kliimola sanoi. Homman nimi on synti. Te jokainen olette suuria syntisiä! Te olette mustaakin mustempia syntisiä! teidän on itse kauhistuen huomattava syntienne pikimustuus!" -- Kenessäkään ihmisessä ei ole mitään hyvää! Saliaho julisti. Ei mitään! Muistakaa tämä! Ajellessaan kohti pappilaa Sauli ajatteli, kuinka pöyristyttäviä sanoja nuo papit käyttivät yhdessä elämänsä herkimmistä vaiheista oleville viisitoistavuotiaille. -- Mitä ihmeen syntejä he muka olisivat ehtineet tehdä? hän jupisi puoliääneen. Ja jokaisessa ihmisessä on varmasti jotakin hyvää ... paitsi minussa, näinä aikoina." (114)

Kirjan lopussa Sauli joutuu päästämään irti Noorasta, mutta myöskään uudet naissuhteet eivät voi häntä lohduttaa. Hän jää suruun. Tärkeäksi muodostuu suhde Aleksi-poikaan, pitkään sivulle siirrettyä isän ja pojan suhdetta aletaan rakentaa metsäretkillä.

"Mutta Sauli valvoi koko yön. Hän nautti hitaasti Enstin lahjoittamaa juomaa, jolla oli perusominaisuuksiensa lisäksi lääkitsevä vaikutus. Miten iloinen hän tuosta puolilitraisesta olikaan! Aleksi tuhisi unissaan. Ihana poika, minun omani! hän sanoi puoliääneen. Ainakin toistaiseksi. Huomenna hänet vie Noora. "Ylihuomenna" joku tyttö, joka on ystävällinen ja herttainen, mutta joka pitää minua täydellisenä idioottina ja kysyy vuoteessa Aleksilta: "Kulta, onks sun faija ihan terve?" (225)

Arto Paasilinna (1942-)

Lapsuus Kittilässä, opintoja Lapin kansankorkeakoulussa, työtä lehtimiehenä. Tuottelias kirjoittaja, matkakuvauksia, tietokirjoja ja noin 30 romaania. Teoksia käännetty monille kielille. Tunnetuimpia teoksia esim. elokuvanakin ilmestynyt Jäniksen vuosi (1975).

Herranen aika (1980). Mies vilkuilee Helsingin keskustassa kadulla naisen perään, jää auton alle ja kuolee. Hän päätyy henkiolennoksi, joka voi vapaana kehon kahleista elää ja seurata maailman menoa, mm. omia hautajaisiaan, muistopuheita, ihmisten (esim. vaimonsa) surua. Henkitodellisuudessa mies kohtaa mm. paavi Pius IX:n (1800-luvun lopulta), Vihtori Kosolan ja Voitto Viron. Mies joutuu seuraamaan myös miten hänen leskivaimonsa jo suruaikana pelehtii uuden miehen kanssa. Elämä kai olisi tällaista descartesilaisena ruumiittomana sieluna.
Joskus kohtauksista tulee hirtehisiä ja kuolema arkipäiväistyy naurunpuuskaksi, mm. kun mies tapaa sairaalassa kuolleen naisen. "Olkaa täysin rauhallinen ... Te olette ainoastaan kuollut, ei tässä sen pahemmin ole käynyt." (84)

Ukkosenjumalan poika (1984). Tarina ammentaa suomalaisesta kansanuskosta ja on kannanotto oman suomalaisen mytologian puolesta. Kansallinen identiteettimme on järkkymässä ja siksi muinaiset jumalat lähettävät Ukko-ylijumala pojan Rutjan maan päälle palauttamaan suomalaisten alkuperäisen uskonnon uudestaan voimaan. Rutja tekee muodonmuutoksen eli "nahkaanryömimisen" helsinkiläisen antiikkikauppiaan Sampsa Ronkaisen hahmoon ja pian asioita alkaa tapahtua. Rutjan salamat parantavat mm. mielenterveyspotilaita. Suomen yli pyyhkäisee muutoksen aalto, hulluus loppuu, jonka jälkeen Rutja palaa taivaaseen.
Kirjan esipuheessa on melko laaja kuvaus muinaissuomalaisten jumalista mm. Ukko, Rauni, Ilmarinen, Sampsa Pellervoinen, Pelto-Pekka, Ägräs, Ronkoteus, Virankannos, Paara, Tapio, Hittavainen, Ahti, Vellamo.

"Tämä valtava jumalallinen organisaatio on toiminut viimeiset viisisataa vuotta vajaatehoisesti. Suomalaiset jumalat ovat murhemielin joutuneet toteamaan, että vieraat uskonnot ja väärät jumalat ovat villinneet Suomen kansan kokonaan." (14)

"Suomalaisten taivas on vanhempi kuin koko muu maailma, ja suomalaisten jumalat ovat vielä sitäkin vanhempia. Mitkään muut jumalat eivät ole niin vanhoja. Vanhin kaikista on Ukkosenjumala. ... Ukkosenjumala on paitsi vanhin, myös ankarin ja voimakkain. Hän on paras." (5)

Ukko Ylijumalan elämänohjeita tiivistävät "Kuusi käskyä", joiden yhteydessä aidon katekismuksen hengessä selitetään "Mitä se on ...". (225)
1. Muista pelätä Ukkosta.
2. Älä ole pienille paha.
3. Suojele elämää.
4. Kunnioita vanhoja ihmisiä.
5. Elä ihmisiksi.
6. Älä anna periksi.

Auta armias (1989). Kertomus suomalaisesta nosturikuskista Pirjeri Ryynäsestä, joka kutsutaan taivaaseen burn-outista kärsivän Jumalan sapattivuoden sijaiseksi. Pirjeri joutuu toteamaan, ettei Jumalana oleminen ole kovin helppoa. Teoksen alussa kuvataan Jumalaa:

"Jumala on komea mies. Hän on 178 cm pitkä, ruumiinrakenteeltaan sopusuhtainen, hiukan tukeva, hänen ryhtinsä on uljas. Jumalan kasvonpiirteet ovat puhtaat, nenä suora, otsa korkea. Katse on lempeän määrätietoinen, vaikka melko väsynyt. Jumalalla ei ole hörökorvia, eikä niihin erity vaikkua. Hänellä ei myöskään ole partaa eikä viiksiä. Hän on ristiverinen, hiukset ovat suorat ja kammattu jakaukselle Jumalasta katsoen oikealle puolelle päätä. Tukka on melko lyhyt, ohimoilla on harmaita haivenia. Silti Jumala ei vaikuta vielä liian vanhalta."

Pirjeri seikkailee Jumalan roolissa ympäri maailmaa. Hän tapaa mm. paavin ja muiden uskontojen jumaluuksia. Hän siirrättää taivaan Kerimäen suureen puukirkkoon ja perustaa eläimille oman taivaan. Jumalan apureina toimivat mm. arkkienkeli Gabriel ja Pyhä Pietari.

"Sitten Kaikkivaltias innostui luomaan joukon erilaisia lintuja ja lopulta nisäkkäitä, ja viimein, hulluuttaan, Jumala patisti esiin älykkäimmistä nisäkkäistä ensin apinan ja lopulta itseään muistuttavan olennon, ihmisen. Se oli vihonviimeinen luomistyö, ja sitä jumala joutui katumaan.
Luonteeltaan Jumala on hyvä ja hän halusi luoda hyvän myös ihmisestä. Luomistyön tuoksinassa tapahtui kuitenkin paha kömmähdys, hitonmoinen tunarointi; kesken ihmisen kehitystyön ilmeisesti itse Saatana pääsi sotkemaan omia pirullisia geenejään ihmisen hyvänlaatuiseen verenperimään, ja siitä pitäen Jumalalla on ollut pelkkää harmia ihmiskunnan kanssa." (8)
 

Pirkko Saisio (1949-)

Opiskeli Helsingin yliopistossa kirjallisuutta, Teatterikoulussa dramaturgiaa ja näyttelijätyötä. Monipuolinen toiminta näyttelijänä ja kirjoittajana (näytelmiä ja romaaneja). Dramaturgian professori 1997-2001.

Kainin tytär (1984). Kertomus kahdesta naisesta, heidän rakkautensa onnesta ja kivusta. Tapahtumissa tiivistyy myös sukuyhteisön, taiteellisen luovuuden ja elämän merkityksen kysymykset. Risku on musiikin opettaja Sibelius-Akatemiassa ja Anna lahjakas sellonsoiton opiskelija. Välillä virtuoosimuusikko Magnus astuu kuvaan. Naisten isät, Riskun alkoholisoitunut juristi-isä ja Annan rovasti-isä, ovat tyttärilleen merkityksellisiä. Välillä ollaan ortodoksisessa jumalanpalveluksessa, välillä luterilaisessa (20, 46). Naisten vieraillessa Annan kotona pohditaan Kainin ja Aabelin tarinaa. Jumala laittoi veljensä surmanneeseen Kainiin merkin, ettei kukaan voi tätä vahingoittaa. Onko Kainin merkki häpeäleima vai suojaava lahja?

"Kynnyksellä oli ruutupaperille kirjoitettu lappu:
Hyvä sisar,
kun oppii maistamaan hyvän ja pahan tiedon puusta, seuraa siitä väistämättä karkoitus paratiisista, vai mitä? Paratiisihan on tietoisuuden ulkopuolinen tila, ja siinä mielessä hyvää tietoa ei ole olemassakaan.
Älä etsi minua. Kulje sinäkin oma tiesi. Älä jätä mitään tekemättä. Älä laiminlyö ainuttakaan osaasi tai haluasi. Älä odota. Lupaathan. Pidetään ystävyytemme ylimääräisenä numerona.
Encore.
Älä etsi minua.
Lähdin etsimään Annaa.
Puolikuun muotoinen ikkuna oli pimeä.
Lasisen oven läpi ei kuultanut minkäänlaista sarastusta; kolkuttavalle ei avattu." (62)

Kirjassa on paljon lainauksia ja tyylillisiä vaikutteita Raamatusta. "Ennen kuin kukko kolmasti laulaa, sinä olet minut kieltävä" (74), "Joka kadottaa elämänsä, löytää sen" (70), "Alussa oli hiljaisuus. ja hiljaisuus humisi vetten päällä". (116)
 

Esa Sariola

Kuolemaani saakka (1986) Kirja alkaa päähenkilön täysi-ikäistyvän pojan Matin kuvailulla. Matin tyttöystävä kertoo, miten nuori mies ajautuu sanaharkkaan äitinsä Emmin kanssa. Äidin mielestä poika on lellitty nahjus ja aivan eri sarjaa kuin pojan isä hänen ex-miehensä Erkki. Äiti pakottaa Matin lähtemään kotoa.

Kertomus keskittyy Erkin elämäntarinaan. Erkistä kehittyy kilpailuhenkinen bisnesmies, joka säälimättömästi päihittää vastustajiaan. Hänelle työ on elämän sisältö ja uralla eteneminen ja varallisuuden määrä ihmisarvon mitta. Perhe jää sivuosaan. Kova työ vaatii kovat huvit. Erkki saa kunnolla nukutuksi vain vakituisen seuralaisen prostituoidun Barbien luona.

Vähitellen pelkkä bisnes alkaa kyllästyttää kaiken saanutta Erkkiä, hän kaipaa jotain uusia haasteita ja taistelutantereita. Häntä kutsutaan uusiin jännittävämpiin seikkailuihin. Erkki alkaa käydä pienen uskonnollisen lahkon "Totuuden seurakunnan" kokouksissa. Liikettä johtaa vanha saarnaaja Hynninen. Aluksi Erkki seuraile sivusta ja opettelee liikkeen toimintatavat ja uskonnollisen kielen. Erkki ehdottaa Hynniselle, että voisi toimia seurakunnan taloudenpitäjänä. Seurakunnan talous kääntyy huimaan nousuun ja Hynnisenkin tulot kasvavat.

Vähitellen Erkin rooli tulee merkittävämmäksi ja hän organisoi liikkeen toiminnot tottelemaan itseään. Liikkeen miehistä tulee Erkin oma armeija, jonka tottelevaisuutta ylläpidetään psykologisilla keinoilla, häpeän ja katumuksen tunteilla sekä hashisliuosta sisältävällä ehtoollisjuomalla.

Tunnekylmien ja kontrolloivien vanhempien tytär Emmi muuttaa koulut käytyään vastoin isän ja äidin tahtoa kotoaan Helsinkiin. Hän saa helposti töitä ja hankkiutuu eroon neitsyydestään. Kotoa pois pääsy on emmin mielestä "parasta mitä hänelle on tapahtunut" (66). Hän opettelee innokkaasti itsenäisyyttä ja aikuisen elämää kunnes huomaa olevansa raskaana. Emmi pääty aborttiin, mutta samalla nuoren naisen mielialat alkavat ailahdella. Hän masentuu ja menee sekaisin, tervehtyy Hesperiassa ja tulee mukaan Totuuden seurakunnan toimintaan. Lahkon kokouksessa Emmi tapaa Erkin, he rakastuvat ja pian avioituvat. Pariskunnalle syntyy poika, Matti.

Vähitellen lahkon vahavarat ja miehet ovat Erkin ehdottomassa määräysvallassa. Miehet ovat ehdollistettu uskollisuuteen "kuolemaan saakka". Erkin seksikumppani Barbie haluaisi lopettaa ilotytön työ, hän rakastaa Erkkiä ja ehdottaa yhteistä elämää. Erkki torjuu naisen varovaisen ehdotuksen ivallisesti.

Saarnaaja Hynninen tulee Erkille kateelliseksi ja yrittää heikentää tämän asemaa. Saarnaaja on Emmin rippi-isä ja yrittää käyttää Erkin avioliitosta kuulemiaan asioita miestä vastaan. Erkki miehineen tekee homoseksuaalisuuteen taipuvaisesta humalaisena sopimattomiin tekoihin langenneesta Hynnisestä kiristysvideon. Erkki voitti tämän valtataistelun.

Matti aloittaa työt isänsä firmoissa. Häntäkin kiinnostaa enemmän työ kuin puoliso ja perhe. Nuoren vaimon ikäviksi seksielämää ei pariskunnalla juuri ole. Vaimo istuu iltaa Erkin kanssa neuvottelemassa työpaikasta, aamuyöllä ajaudutaan alkoholin voimalla asunnolle, missä Erkki nai miniäänsä.

Jonkin ajan kuluttua tyttö on raskaana eikä isästä ole täyttä varmuutta. Hynninen yrittää päästä Erkistä eroon kertomalla Emmille asioita Erkistä. Erkin kosto on ankara. Sydänvikaiseksi tiedetty saarnaaja saunotetaan kuoliaaksi. Erkin ollessa ulkomailla Emmi haluaa saada otteen Erkin joukkoihin. Hän laittautuu koristelluksi papittareksi ja antautuu patoutunutta kiimaa ulvoville Erkin miehille. Ilkeälle Erkille on oikein, että hänen oma vaimonsa tarjoilee seksiä miehen alaisille. Palattuaan Erkki kääntää tapahtuneen voitokseen. Hän välittää niin paljon miehistään, että on valmis tarjoilemaan vaimoaan heille. Emmi jää vangiksi, jonka kautta miehet voivat tyydyttää tarpeitaan kainostelematta. Tämä on Erkin lahja miehille.

Myöhemmin vapauduttuaan Emmi liittoutuu Barbien kanssa ja he tekevät salanauhoituksen, jossa Erkki tunnustaa rikoksiaan ja Hynnisen murhan. Nauhat ovat Emmin henkivakuutus. Kirjan lopussa vietetään Matin ja morsiamen juhannushäitä. Kaikki ovat herkistyneitä ja tyytyväisiä, kun sekä Emmi että Erkki näyttävät olevan paikalla. Erkki pitää koskettavan puheen, missä hän katuu omaa elämäänsä ja perheen laiminlyöntejä ja toivottaa toisenlaista elämää pojalleen. Emmi herkistyy kyyneliin.

Samaan aikaan Erkin miehet varastavat kiristysnauhat Emmin kätköistä. Myös hääpaikalla syntyy selkkaus. Matti haluaa puolustaa äitiään ja vaatii Erkiltä nauhoja takaisin. Matti ampuu vahingossa äitinsä Emmin kun luulee tätä Erkin mieheksi

Markku Envall (1944-)

Aforistikko, filosofian tohtori, kirjallisuuden tutkija ja kriitikko. Kirjassa Nasaretin miehen pitkä marssi (1985) tutkii Jeesus-aiheen ilmenemistä kirjallisuudessa.

Samurai nukkuu (1989). Finlandiapalkinto 1990.

"Kuvansa luotuaan Jumala näki, ettei sen ollut hyvä olla yksin.
Niin kuin Hänen? Ja Hänen kuviaan meistä tuli siinä, että käsittelemme
puutteitamme, ongelmiamme
toisissa. Sillä suurin kipu on synnyttää tieto itsestä.
Ja ikävänsä silmällä Jumala näki kaltaisensa ikävän, mutta parempi
Hänen olisi ollut
ensin ratkaista oma yksinäisyytensä ja sen aikaa antaa Aatamin
totutella itseensä, olonsa,
sillä joka ei osaa olla yksin, ei osaa olla kaksinkaan.
Ei Jumala ihmisen eikä mies naisen kanssa." (14)
- - -
"Lex talionis: Minä teen sinulle sen, minkä sinä teit minulle.
Karman laki: Kolmannet tekevät minulle sen, minkä minä tein toisille.
Kungfutsen laki: Minun ei pidä tehdä toisille sitä, mitä en halua heidän tekevän minulle.
Jeesuksen laki: Mitä tahdon toisten tekevän minulle, se minun on tehtävä heille.
Toistamispakko: Minun on tehtävä kolmansille se, mitä toiset tekivät minulle." (24)
- - -
"Leikki on lasten työ. Sanovat aikuiset. Eivät että työ on heidän leikkinsä.
Joka ei vartu leikistä työhön vaan limittää ne, sekoittaa ne,
se pysyy kiinni nykyhetkessä. Minkä vihollisten luettelo on
liian tuttu, pitkä tähän kirjoitettavaksi.
Joka uskoo leikin ja työn vastakohdiksi, jää jalkoihin. Tuotannon
koneistuessa
työ symbolistuu. Siitä tulee häikäisevä leikki sokaiseva,
kun yhä useampi ostaa myy vaihtaa sanoja kuvia eleitä." (71)
- - -
"Vailla muutosta, ennen alkuräjähdystä, ei ole aikaa.
Kello, jonka osat eivät liiku, ei ole kello.
Ja muutoksilla mitataan aika, sen määrä ja tiheys.
Lapsella on sitä niin paljon, että häneltä täytyy kuolemattomuuden
ajatuksen olla alkuisin.
Hän ei odota ikuisuutta, hänen nykyhetkessään on se.
Kun muutokset lakkaavat, virta pysähtyy, on tullut aika uida rantaan." (72)
 

Kari Kontio (1956-)

Lajinsa viimeinen (1992). Kirjan kannessa kiikaritähtäimessä metsäkanalintu ja brittiläinen moottoripyörä, jolla pääsee vauhtiin ja pakoon. Kuvaus 80-luvun nousukaudesta komean ja älykkään mutta häiriintyneen miehen silmin. Muistoissa palataan välillä menneisiin vuosiin, kun tämä naistennaurattaja oli pissahousu pikkupoika ja nynny pelkuri. Suhde isään korostuu, olisi oltava kuin hän. Isä oli komea, mutta menetti sormensa, mikä merkitsi melkein kastraatiota.

Tunteet vanhempia ja seurustelukumppaneita kohtaan vellovat ambivalentteina. Naiset vaihtuvat. Ilman naista ei voi olla. Samaan aikaan päähenkilö potee valtavaa vapauden kaipuuta ja uskoa omaan juttuun. Usein armottoman itseen kohdistuvan rääkin jälkeen (punttisali ja Töölönlahden lenkki) hän tuntee voiton, olevansa vahvin, nokkelin tai tunteikkain ja silloin naiset taipuvat tahdottomina hänen palvontaansa.

Isän alkoholismi yltyy ja omakin riistäytyy itsetuhoisaksi ja yksinäiseksi skitsokoomaksi. Kirjan lopussa päähenkilö kokee mielisairaalan partaalla uskonnollisen herätyksen. Elämä muuttuu, tunteet muuttuvat ja tulee jonkinlainen armahdus.

"Aloin itkeä hysteerisesti. Konttasin ympäri lattiaa. Huusin. Ajattelin, että minun on pakko mennä soittamaan Mirjamille, jotta edes kuulisin hänen äänensä. ...
Käsitin, etten voi mennä asuintaloni pimeiden seinien sisään. Olin tulossa hulluksi, kasvavassa paniikissa päätin lähteä lähimmälle terveysasemalle hakemaan apua. ... Äänet lauloivat manaustaan ympärilläni kolmiulotteisina, kuin helvetissä. ... Ehdin kai juosta muutaman askeleen ennen kuin väänsin väkisin kasvoni kohti taivasta ja parkaisin koko revityn sieluni pohjasta päin taivasta: "AUTA!" (255)

Apu tuli heti. Se tuli kuin salama hartioihin. Täydellinen psykofyysinen laukeaminen. Miellyttävä isku ja kihelmöivä lämpöinen tunne. Kuin paha energia olisi valunut käsistäni ja jaloistani jalkakäytävän asvalttiin. Sitten uskomaton helpotuksen, pelottomuuden ja rauhallisen ylivoimaisuuden tunne. Käsitin täysin varmasti, että Jumala oli koskettanut minua ja oli turvanani. En vilkaissut ylös varmistuakseni asiasta. (256)

Tilanne oli sellainen kuin kävelisi huutelevien typerysten keskellä yläpuolellaan valtava kaksipotkurinen armeijan helikopteri ja tietäisi olevansa ehdottomasti sekä oikeassa että turvassa. ... Käsitin, että minulta oli koko ikäni puuttunut perusluottamus, joku joka auttaa ja rakastaa kun kukaan muu ei sitä tee." (257)
 

Juha Ruusuvuori (1957-)

Yhteiskuntatieteiden maisteri, toimi uutistoimittajana ja Pahkasika -lehden tekijänä. Vuodesta 1993 lähtien vapaa kirjailija. Asuu Taalintehtaalla.

Kaniikki Lupus (1993). Jännityskertomus, joka sijoittuu 1300-luvun Lounais-Suomeen. Pääosassa Turun tuomiokapituliin kuuluva pappi kaniikki Olaus Lupus. Lupus on adoptoitu äpäräpoika, jonka oikea isä on Hattulan kirkkoherra. Lupus opiskeli Pariisissa maisteriksi ja papin tehtävässään hänen uskonsa on alkanut horjua. Hän vetäytyy maatilalleen Sastamalaan ja yrittää jäljittää salaperäistä pakanaviisautta sisältävää kirjaa, jonka kirkon johtajat (mm. piispa Hemminki) ovat kätkeneet.

Kirjan jäljittäminen käy teoksen edetessä yhä hankalammaksi, monia kirjasta jotakin tietäviä henkilöitä kuolee. Polulla kohtaamalta hullulta minoriitilta (fransiskaanilta) Lupus saa vihjeen, että kirja on haudattu Raumalle harmaaveljien rakentaman kirkon lattian alle. Lupus kokee vetoa mystikkojen ajatteluun, esim. mestari Eckartin opetuksiin ihmisen ja Jumalan yhtymisestä. Kirja jää kätköönsä. Lupus luovuttaa tilansa ystävälleen ja lähtee uutta elämää kohti. Muinaisella uhripaikalla hänet valtaa mystinen kokemus.

(Dominikaaniveli kertoo) "Tarjoamme sairaille luostarin vanhaa olutta, johon sekoitamme piippuruohoa eli aristolochiaa ja laakerinmarjoja, näin ovat lääkärimme neuvonet. Tärkeintä on, että ruttotautiset kuulevat kappelista jatkuvan messun, sillä olen omin silmin nähnyt, että kuolevan paiseet ovat parantuneet kun hän on riittävän kauan kuunnellut kuorolaulua ja pyhää messua. Erään naisen paiseet laskivat heti communion jälkeen". (11)

(Mestari Eckartia arvioiden) "... Sielun pohja on ihmisen kosketuskohta Jumalaan, se on ihmisessä vallitseva jumalallinen elämä, se on sinänsä jotakin jumalallista, jonka kuvat ovat peittäneet alleen ja kätkeneet. Muistan mestarin sanoneen eräässä saarnassaan, että sielussa asuu voima, jota aika ja liha eivät kosketa, se voima virtaa hengestä ja pysyy hengessä ja on kauttaaltaan henkinen. Tästä voimasta hän käyttää muitakin ilmaisuja kuin sielun pohja, hän sanoo sitä kipinäksi, sielun sisimmäksi ja hengen majaksi.

-- Se viittaisi siihen, että ihmisessä asuu valmiiksi osa Jumalasta. Mestari olisi helposti voitu tuomita kerettiläiseksi, sanoin." (240)
 

Hannu Raittila (1956-)

Syntyi Helsingissä, opiskeli historiaa ja filosofiaa. Näytelmäkirjailija, kriitikko ja kolumnisti. Tutustui jo lapsena lestadiolaisuuteen. Suvussa mm. taiteilijoita ja teologeja.

Ei minulta mitään puutu (1998). Kertomus lestadiolaisten Suviseuroista, jossa kaikki on suureellista, mm. teltta, yleisömäärä ja esitystekniikka. Pyritään "ei mitään puutu" -tilaan, joka kertoisi Jumalan siunauksesta. Menestynyt on Jumalan valittu (muistuttaa yhdysvaltalaista ja kalvinistista teologiaa). Käytännön toteutuksen meinaa pilata rankkasade, joka tekee juhla-alueesta liejuisen painajaisen. Ehkä kirja sisältää ilkikurista kritiikkiä jatkuvan kasvun ideologiaa vastaa. 

Seurojen järjestäjien halu kasvattaa teltan kokoa vuosi vuodelta ei voi jatkua loputtomiin.
Teos pohtii uskon ja elämän suuntaa neljän miessukupolven näkökulmasta. Vanhimman polven edustaja on Leinosen Pappa, uskonvakaumuksensa ohella tekniikan mies, joka kokee missiokseen 1900-luvun alkupuolella tuoda maalaiskylien tupiin sähköt. Häntä kuljettaa moderni tehokkuusajattelu, jota hän haluaa soveltaa sekä uskon että nykyajan keksintöjen alueelle.
 

Harri Sirola (1958-2001)

Jeesus enkelinpoika Nasaretilainen (2001). Sirolan viimeiseksi jäänyt teos. Jeesus on kylähullun muusikon enkeli Gabrielin ja Marian poika vaikka elääkin Marian kihlaajan puuseppä Joosefin alaisuudessa. Jeesus on kovasti erilainen kuin perimiehinen puuseppä eikä oikein opi tai halua oppia rakentajan taitoja. Kirjat ja filosofointi kiinnostaa enemmän. Teini-ikäinen Jeesus riitautuu Joosefin kanssa ja lähtee maailmalle.

Jeesus opiskelee Aleksandriassa lääkäriksi. Hänellä on rakkaussuhde Maria Magdaleenan kanssa. Maria tukee ja kannattelee herkkää ja epävarmaa nuorta miestä. Jeesuksen läheissuhdetta leimaa ristiriita läheisyyden ja erillisyyden välillä. Pitäisikö valita rakkaus vai kutsumus. Kysymys on akuutti, koska Jeesukselle syntyy lapsia. Perheenisän rooli ei oikein istu hänelle. Välillä Jeesus palaa Marian luokse lähteäkseen pian taas liikkeelle. Ihmiset alkavat pitää häntä parantajantaitojen vuoksi messiaana. Todellisuudessa Jeesus ymmärtää sairauksien psykosomaattisia syitä, esim. erään halvaantuneen vaiva johtuu häpeän tunteesta ja pelosta. Myös tiukat uskonnolliset normit lisäävät pahoinvointia.

"Jostain syystä toora ei tahdo antaa armoa näille onnettomille, vaan syrjäyttää heidät, jostain syystä toora ei ole heikkojen puolella, vaan vahvojen ... ." (190)

Lapset haikailevat yliarvostuksen mielentilassa profeetan tehtävään lähtenyttä ja aina poissaolevaa isäänsä.

"Tuomas sanoi totisesti:
-- Ja pian, ehkä jo tänä iltana, isä saapuu takaisin kullalla koristeltujen hevosten vetämissä vaunuissa kuningaskotka olkapäillään ja tulipunainen viitta harteillaan." (kirjan loppu)
 
 

Juha Itkonen (1975-)

Myöhempien aikojen pyhiä (2003)

Kirjailijan esikoisteos kertoo kahdesta mormoninuorukaisesta, jotka ovat lähetyskomennuksella Suomessa. David on menettänyt perheensä lento-onnettomuudessa. Hän on etääntymässä kirkkonsa opeista ja kyseenalaistaa välillä kokonaan tekemänsä käännytystyön mielen. Lähetystyöntekijöitä valmistavalla leirillä opetetut selviytymiskeinot eivät aina sovellukaan Suomen oloihin. Myös uskonnon perimmäiset kysymykset vaivaavat Davidia: miksi Jumala salli perheen kuolla, miksi kaikkivaltias hyvä Jumala ei estänyt onnettomuutta ja maailman kaikkia muitakin onnettomuuksia. Onko jumalia yhden sijasta kaksi, hyvä ja paha?

David on juureton ja yksinäinen. Hän ihastuu lähitalossa asuvaan nuoreen sairaanhoitajaan Emmaan, jolta saa myös vastarakkautta, mutta mormonikirkon tiukat säännöt tekevät suhteen mahdottomaksi. Mormonilähetit eivät saa seurustella ja seksi on erityisen tuomittavaa. David ajautuu kuitenkin "kuolemansyntiin", kun eräänä yönä rakastelee Emman kanssa.

Davidin suhde lähettitoveriin Markiin kehittyy hankalaksi. Nuorten miesten välille syntyy kilpailua ja elämä ilman yksityisyyttä koettelee hermoja. Heidän taustansa ja luonteensa ovat erilaiset. Mark on kunnollinen suuren perheen poika, joka haluaa olla paras saarnaaja ja noudattaa kirkon sääntöjä pilkun tarkasti. Paljastuu tosin, että hänkin harrastaa luvattomuuksia mm. internetiä käyttäen. Tarinan edetessä Mark joutuu onnettomuuteen ja loukkaantuu vakavasti, mikä muuttaa heidän suhdettaan. Saarnaajaveljet ovat kuin Raamatun Kain ja Abel, kilpailijoita mutta samalla läheisiä.

Itkosen mukaan hänellä ei ole omia kokemuksia mormonikirkosta, vaan hän on koonnut romaaninsa pohjatiedot kirjoista ja muista lähteistä. Kirja piirtää uskottavan kuvan uskonnollisen liikkeen toiminnasta ja se varmasti koskettaa perimmäisiä kysymyksiä pohtivia ja uskonnosta kiinnostuneita lukijoita. Erityisen raikasta antia on vieraiden näkökulma maahamme ja meihin suomalaisiin. Esimerkiksi saunomisesta ja jurosta kansanluonteesta löytyy paljon kummasteltavaa.

"Syyllisyydentuntoni ei ole syöpä vaan se on siunaus, Jumalan meille antama kompassi. Niin kauan kuin ihminen kykenee tuntemaan syyllisyyttä, vaikka sitten kuinka raskasta, ihmisellä on toivoa. On aina mahdollista erottaa oikea väärästä.

Mitä mieltä on koko maanpäällisessä elämässä, jos ihmisen teoilla ei ole mitään merkitystä? Miksi kukaan haluaisi elää maailmassa, jossa kaikki on sallittu?" (32)

"Kaupungin ihmisille lämpö oli lupa olla alasti. Oli epätodellista katsella kaikkea sitä lihaa: rintoihin asti avoimia kaula-aukkoja ja alastomia vatsoja, pulleita reisiä, jotka sukelsivat valtavina huutomerkkeinä ulos pakaroita pingottavista housuista, hädin tuskin nivusten alapuolelta ..." 

"Heti ensimmäisestä hetkestä minulla oli epämiellyttävä olo lähetyspresidentin seurassa. Osa siitä oli syyllisyyttä, pelkoa paljastumisesta, tajuan sen nyt, mutta oli myös jotain muuta, jotain syvempää. Lähetyspresidentille oli selvää, että kaikki vauraus sen ympärillä oli Jumalan ansiota, ja jotenkin sen mielessä se kääntyi sen omaksi ansioksi. Raha oli todistus horjumattomasta uskosta, siitä ansaittu palkkio. Olin nähnyt samanlaisia miehiä kotona, hyviä lahjoittajia niin kuin niitä kutsuttiin, ja olin oppinut pelkäämään niitä, välttämään niiden seuraa. Raha vahvisti niiden uskon kivikovaksi, niin lujaksi, että ne saattoivat jyrätä kaikki muut alleen." (154-5)

"On toinenkin, syntisempi ajatus, jota en saa mielestäni. Ehkä Jumala löi minusta vetoa. Sitä on vaikea uskoa, mutta Jumala huvittelee niin, antaa Saatanalle luvan kiusata ihmistä ja katselee sitten sivusta mitä tapahtuu, murtuuko ihminen vai ei. Jo ei ollut tehnyt mitään pahaa, Job oli Jumalan uskollisin palvelija, ja Job menetti kaiken, sabalaiset tappoivat Jobin lapset ja kamelit ...  Job oli pelkkää sykkivää mätää, pelkkiä verisiä paiseita, jotka pitivät hänet valveilla kun Job olisi halunnut vain nukkua tai kuolla.

Jos Jumala arvioi väärin, lastaa ihmisen harteille enemmän kuin ihminen jaksaa kantaa, eikö Jumala tee virheen?

Anteeksi." (200)

"Muistin hyvin millaista se oli, sinisessä talossa joskus kauan sitten kun isä oli väsynyt töistä ja äiti kaksosista eivätkä mitkään minun rukoukseni auttaneet, ne kaksi vain loittonivat toisistaan niin kuin mitään ei olisi tehtävissä ja lähenivät uudestaan vasta sitten, kun olin jo varma että asiat olivat muuttuneet pysyvästi, että meidän elämämme oli suistunut raiteiltaan ja että se jollain kauhistuttavalla tavalla oli minun syytäni. Minä tiesin etteivät ne ikinä tekisi niin kuin jotkut ei pyhät, eroaisi, mutta siitä huolimatta minä pelkäsin että niin kävisi, rukoilin joka ilta Jumalaa että Jumala antaisi isän ja äidin rakastua toisiinsa uudestaan." (223)

"Jumala ei osaa muuta kuin mahtailla, miettiä ketä seuraavaksi rankaisisi, ja minä olen kyllästynyt pelkäämään, odottamaan mitä pahaa minulle vielä tapahtuu. Minä tiedän, miten maailma vaihtaa väriä sekunnin murto-osassa. Minä tiedän, miten huono uutinen lävistää ihmisen - jalat pettävät alta ennen kuin pää ehtii tajuta.

Jos Jumala on luonut minut, tuntee minut ja näkee lävitseni; jos Jumala tietää mitä jaksan kantaa ja lastaa minun harteilleni enemmän, eikö Jumala tee väärin." (277)

"Paha Jumala lyö Jobista vetoa saatanan kanssa, paha Jumala tekee Juudaksen heikoksi rahalle, paha Jumala jähmettää Lootin vaimon suolapatsaaksi. ... Paha Jumala kutsuu matkustajakoneen maahan, vie minulta kaiken, ja paha Jumala kuulee kuinka minä rukoilen jotain tilalle, edes yhtä ihmistä." (286)
 
 

Ilkka Remes (1962-)

Nimessä ja veressä (2005)

Pudasjärvellä tapahtuu kolmen lestadiolaisnaisen murhat. Naiset ovat kuuluneet nuoruudesta asti tiiviiseen raamattupiiriin Siionin sisariin. Murhia tulee tutkimaan KRP:n rikoskomisario Johanna Vahtera. Surmattujen naisten raamatuntutkijaystävä Saara Vuorio siepataan Irakissa. Saaran puoliso Karri lähtee pelastamaan vaimoaan ja huomaa monen tahon (mm. Israelin turvallisuuspalvelun) olevan kiinnostunut Saaran vanhoja kirjoituskääröjä koskevasta tutkimusprojektista. Brysselissä työskentelevä terrorismin vastaisen yksikön poliisi Antti Korpi liittyy siepatun pelastusoperaatioon.

Edes Pudasjärvellä ei eletä eristyneenä kansainvälisyydestä vaan supisuomalaiset tapahtumat linkittyvät maailmanpolitiikkaan ja uskonnollisten ideologioiden kamppailuihin. Esim. israelilaiset tuhoavat Saaran kuljettaman muinaisen asiakirjan, joka kyseenalaistaa ns. Kuolleenmeren tekstien löytöpaikan ja samalla Israelin oikeuden aluevaltauksiin. Tapahtumiin kietoutuneella pudasjärveläisellä ravintolan pitäjällä Rafiqilla on taas veljensä kautta yhteyksiä muslimiterroristeihin.

Pudasjärvellä murhaepäilyt kohdistuvat mm. safariyrittäjään, syrjäytyneeseen mieheen, arabitaustaiseen ravintoloitsijaan ja tämän vaimoon. Loppunäytös käydään Pudasjärvellä, kun Suomeen pelastettu Saara on kumppaneineen noutamassa Piruvaaran kalliokappelista vanhaa tekstiä, Tuomaan evankeliumin alkuperäistä käsikirjoitusta. Myös USA sekoittuu tapahtumavyyhteen, kun sen palkkaamat agentit tuhoavat tekstikäärön, joka piirtäisi uudenlaisen kuvan Jeesuksen opetuksista ja siten horjuttaisi amerikkalaisten konservatiivikristittyjen valtaa.

Remeksen kirja kuvaa osuvasti sen, että juutalaisuudella, kristinuskolla ja islamilla on Lähi-idän alueella yhteiset juuret. Kirja ottaa vahvasti kantaa uskonnon ja vallan kytkentään osoittaessaan, miten eri ryhmät haluavat vanhoista tekstilöydöistä tuen omille pyrkimyksilleen. Uskonnollisilla tulkinnoilla voidaan ohjailla kansojen mieltä ja toimintaa.

Pudasjärven lestadiolaisuuden Remes kuvaa sisäänpäin lämpiävänä ja ehdottomana yhteisönä, jossa Jumalan sana on laki. Opettajat ja vanhemmat välittävät lapsilleen maailmasta eristäytyvän elämänmallin, jolle kaikki toisenlainen on uhka. Kirjassa erilaista taustaa edustavat mm. islamilainen ravintolanpitäjä ja hänen ateistisen kasvatuksen saanut vaimonsa, joka on saanut tuntea valtayhteisön painostuksen lapsesta asti. Kirjan nimi tulee lestadiolaisesta perinteestä, jossa syntien anteeksiantoa julistetaan "Jeesuksen nimessä ja veressä".

Remes liittää jännityskertomuksen ajankohtaisiin raamatuntutkimuksen kysymyksiin. 1940-luvulla Egyptistä löytyneet Nag Hammadin tekstit (mm. Tuomaan evankeliumi) ja Kuolleenmeren läheltä löytyneet Qumranin tekstit ovat merkittäviä varhaisen kristillisyyden ja antiikin uskonnon tutkimuksen lähteitä. Kysymys on, mitä Jeesus todella sanoi ja voisivatko uudet tekstit muuttaa perinteisiä uskonnontulkintoja ja jopa asettaa kirkolliset tulkinnat kyseenalaisiksi. Liittäessään jännitystarinan uskonnolliseen viitekehykseen Remeksen kirja muistuttaa Dan Brownin Da Vinci koodia. Remeksellä salaliitto-otaksuma, jonka mukaan valtakirkot torjuvat keinoja kaihtamatta uusia tulkintoja, ei ole niin läpikäyvä kuin Dan Brownilla.

Remeksen valitsemat uskonnolliset teemat ilmentävät osuvasti nykyaikaisen länsimaisen ihmisen yksilökeskeistä uskonnollisuutta. Uskonto kiinnostaa ihmisiä, mutta kirkollisia instituutioita vierastetaan. Uskonnon ydinsanoma liittyy Remeksen kirjassa ihmisen sisäiseen muutokseen, ei ulkoisiin uskonnollisiin menoihin tai kirkkoihin. Kirjan lopussa myös komisario Johanna Vahtera kokee jonkinlaisen sisäisen muutoksen, kyynisyyden vähentymisen.

Lopussa Remes suomii yhdysvaltalaista konservatiivista uskonnollisuutta ja kuvailee mm. viimeaikaista evoluutioteorian vastustusta. Fundamentalistisella uskonkäsityksellä yritetään perustella USA:n roolia Jumalan valitsemana maailmanpoliisina. Remeksen sanomaksi kohoaa suvaitsevaisuus ja lähimmäisenrakkaus. Ne ovat tärkeämpiä kuin oikeassa oleminen ja maallinen valta. Ne ovat kaikille yhteisiä päämääriä myös uskontojen konflikteja purettaessa.

Remes käyttää kirjassa paljon raamatullisia lainauksia mm. Tuomaan evankeliumista.

"Hänen oppilaansa kysyivät häneltä: "Milloin kuolleet pääsevät lepoon? Milloin uusi maailma ilmestyy?" Hän vastasi heille: "Se mitä odotatte, on jo tullut, mutta te ette sitä käsitä." (136)
 

"Mutta uskonasioissa absoluuttiset totuudet ovat vaarallisia, sillä maailma oli suhteellinen. Paavi oli valinnut mieluummin puhtaan opin kuin pelastanut miljoonia ihmisiä AIDS-kuolemalta. Erehtymätön kirkko oli aikoinaan pitänyt harhaoppisena ja kertakaikkisen vääränä väitettä, jonka mukaan aurinko pysyy paikallaan ja maa kiertää sitä. Jos kirkko erehtyi tuollaisessa kysymyksessä, missä kaikessa muussakin se voi erehtyä?" (162)
 

"Ei ollut ihme, ettei kirkko ollut hyväksynyt Tuomaan evankeliumia: tekstissä siteerataan Jeesusta, jonka mukaan jokaisella ihmisellä on suora yhteys Kristukseen - ilman kirkkoa. Kirkko oli halunnut tuhota tekstin yhdessä muiden harhaoppisiksi julistamiensa kirjoitusten kanssa." (167)

"Vastuun käsite haperoitui pahemman kerran, jos kaikista tuli samanarvoisia viimeisellä tuomiolla ... Mitä virkaa on ihmisen teoilla, jos hän pelastuu pelkästä armosta? Rottakin (murhaaja) pääsisi uhriensa kanssa samaan taivaaseen. Keitä helvettiin enää päätyisi?
Kaiken kaikkiaan kristinuskon massiiviselle suosiolle ja leviämiselle oli psykologian näkökulmasta katsottuna yksinkertainen selitys: se vastasi ihmisen syvimpään pelkoon ja suurimpaan toiveeseen -- kuolemanpelkoon ja haaveeseen kuolemanjälkeisestä elämästä." (216)

"Teksti oli kuin aikakapseli suoraan kristinuskon syntyajalta. ... Tuomaan evankeliumi oli vanha teksti, ja se oli säilynyt koskemattomana -- toisin kuin Uuden testamentin evankeliumit, joita kirkko oli moneen kertaan toimittanut.

Juuri tässä oli yksi syy siihen, miksi kirkko ei ollut tahtonut hyväksyä Tuomaan evankeliumia: siihen kirjatuissa Jeesuksen sanoissa nimenomaan painotetaan, ettei ihmisen tule antaa henkistä ohjaustaan kenenkään ulkopuolisen käsiin.

Valtakamppailujen sokaisema kirkko oli tuhonnut Tuomaan evankeliumin puolesta puhuneet liikkeet. Tuomaan kuvaaman Jeesuksen ympärille ei saanut kehiteltyä kirkon leviämisen kannalta olennaista oppirakennelmaa, jonka edessä pelokkaat, lukutaidottomat ihmiset saataisiin nöyriksi alamaisiksi. Tuomaan evankeliumin Jeesus ei ennustanut lopun aikoja eikä valtuuttanut itselleen seuraajaa. Pappien, piispojen, kardinaalien ja paavin valtaistuimet eivät saaneet tukea Jeesuksen sanoista, vaan ne oli rakennettu oman käden oikeudella." (439)
 
 
 

| Lönnrot | Runeberg | Topelius | Kivi | Aho | Järnefelt | Canth | Kianto | Sillanpää | Kilpi | Linnankoski | Waltari | Pennanen |Linna | Rintala | Mukka | Salama | Peltonen |Paasilinna | Saisio | Sariola | Envall | Kontio | Ruusuvuori | Raittila | Sirola | Itkonen | Remes |
 


Muita suositeltavia kirjoja:

Hotakainen, Kari, Juoksuhaudantie
Idström, Annika, Veljeni Sabastian
Jalonen, Olli Sulkaturkki
Lander, Leena, Tummien perhosten koti
Lundán, Reko, Ilman suuria suruja
Pakkanen, Jukka, Muuan Jeesus
Röyhkä, Kauko, Miss Farkku-Suomi
Saisio, Pirkko, Punainen erokirja
Sariola, Esa, Rakas ystävä
Saxell, Jani, Minä, Lotta ja Päivikki
Seppälä, Juha, Hyppynaru



Juha Seppänen    juhaseppanen [ ] hotmail.com