|
|
ARMON AIKA
Ohjaus: Jaakko Pyhälä
Lavastus & Rekvisiitta:
Jukka Uusitalo, Tiina Tuovinen
Eletään vuotta 1742. On pikkuvihan aika. Suomi elää Ruotsin lähes
unohdettuna alusmaana. Venäläisten toistuvat hyökkäykset Suomeen
kasvattavat pelkoa ja sekasortoa väestön keskuudessa, eikä apua
Tukholmasta kuulu.
Anton Antonin poika menettää isänsä Turun torin kahakassa, sekoittuu
lepraa sairastavaan ja joutuu laivattujen joukkoon, jotka viedään
eristetylle Kiiran saarelle. Saarella Anton tutustuu Anna Normaniin,
yläluokan tyttöön, joka asuu yhdessä kuninkaan karkoittaman vääräoppisen
isänsä kanssa. Saaren valtaa pitää Mylläri yhdessä rakastajattarensa
Rouva Frosteruksen kanssa. Anna ja Anton yrittävät paeta Myllärin
hirmuvaltaa. Saarelle eksyvät venäläiset sekoittavat asukkaiden
arjen. Pictoriuksen johdolla saaren asukkaat puolustautuvat ja
tappavat venäläiset tunkeutujat. Peloissaan säntäilevä, elokuvan
tarinaa kertova Ominainen pakenee yhdessä Annan ja Antonin kanssa
palavalta saarelta. Elokuva on mustavalkoinen laajakangaselokuva.
Elokuvan ennakkosuunnittelu alkoi vuonna 1995 Filminorissa.
Virosta alkoi muodostua jo kohtalo, sillä elokuvan keskeisin paikka,
eristetty Kiiransaari löytyi Virosta, Napesaaresta. Saari oli
toiminut Neuvostoliiton armeijan tähystysasemana ja Viron itsenäistyttyä,
se oli jäänyt meren ympäröimäksi unohdetuksi saarekkeeksi. Miljöö
vastasi mielikuvaa eristyksessä elävästä paikasta, jonne lepraa
sairastavat ihmiset kuljetettiin 1700-luvulla. Elokuvan ennakkosuunnitteluun
annettiin aikaa ja tutkimme paljon 1700-luvun historiaa, arkkitehtuuria
ja kansanperinteitä. Ohjaaja Jaakko Pyhälän kanssa profiloimme
roolihenkilöt ja useiden museokierrosten jälkeen ryhdyimme suunnittelemaan
saarelle tulevia rakennuksia ja esineistöä. Koska suomalaiset
elokuvat kärsivät aina rahanpuutteesta, suunnittelulle on luotava
suunta, jossa verrannollisten ratkaisujen tekeminen ei vaikuta
lopputulokseen. Tässä kohtaa mukaan astuu luovuus, sillä historiaa
mukailevan miljöön ja esineistön valmistaminen eivät saa kärsiä
rahanpuutteesta, eivätkä sitä kautta näyttää epäuskottavilta kyhäelmiltä.
Rakennusten ja esineiden patinointiin kiinnitettiin paljon huomiota,
sillä elokuvan mustavalkoisuus asetti omat rajansa värimaailmalle
ja visuaalisuudelle, joskin se myös mahdollisti uudenlaisen lähestymistavan
lavastuksille.
Pitkän ennakkosuunnittelun aikana mahdollistui rekvisiitan teettäminen
ja olemassa olevan tavaran mittava korjaaminen. Ravistuneet leilit,
tynnyrit ja kiulut turvotettiin ja rikkoutuneet osat korvattiin
uusilla. Painoimme itse tapettimme pellavakankaalle, valmistimme
astioita ja huonekaluja, ryijyjä ja alttaritekstiilejä sekä maalautimme
kirkon taulun. Tämän jälkeen siirryimme asumaan Viroon, jonne
lavastusrakennuksien rungot olivat jo nousseet. Seinien valmistuttua
hirsien väleihin tökittiin tilkettä ja tämän jälkeen alkoi suuri
patinointi urakka, rakennusten ulkopinnat maalattiin ja kylkiin
raavittiin ja hakattiin kulumia. Kirkon penkkeihin ja lattioihin
kulumat hakattiin kirveellä, jonka jälkeen hiomalla ja väreillä
tehtiin pintoihin kontrasteja. Tämän jälkeen tilat sisustettiin
ja asettuessaan aloilleen tekstiilit ja huonekalut, sikäli kun
se oli mahdollista, saivat pintaansa patinaa ja keksittyä historiaa.
Kuvaukset alkoivat vuonna 1996 Porvoossa, jonne tarinan Turun
tori lavastettiin. Toria ympäröiviä rakennuksia modifioitiin aikaan
sopiviksi, katot ja ikkunoinnit muutettiin. Rakennetut myyntikojut
tavaroineen, eläimet ja oikeaan aikaan puetut avustajat loivat
autenttista toritunnelmaa 1700-luvulta. Rantaan hankitut vanhat
laivat rekvisitoitiin ja tästä alkoi laivattujen matka kohti Kiiran
saarta. Porvoon kuvaukset kestivät kaksi päivää, jonka jälkeen
siirryimme kuvausryhmän kanssa Viroon. Saarella kuvauksia jatkettiin
pitkälle syksyyn saakka.
Armon Aika elokuvan tie elokuvateatteriin ei ollut mutkaton.
Filminorin konkurssista johtuen jälkityöt hidastuivat ja elokuvan
tulevaisuus näytti pitkään olevan vaakalaudalla. Blind Spot Pictures
tuotti Armon ajan loppuun ja elokuva sai ensi-iltansa vasta vuonna
1999. Puutteellisesta mainonnasta johtuen, hyvin pieni osa ihmistä
tavoitti elokuvan. Armon Aika sai Jussi-ehdokkuuden lavastuksesta,
vaikka vain kourallinen tuon aikaisen Jussi raadin jäsenistä oli
sen nähnyt. Suuritöinen historiallinen kokonaisuus jäi siis tyystin
vaille huomiota. Suoranaista mainetta ja mammonaa ei elokuvantekijät
töistään saa, epäsuoraa sitäkin runsaammin, sillä virolainen ammattiryhmä
oli löytynyt, Andres Josing, Aarne Ahi ja Pille-Maris Arro, joiden
kanssa työntekoa jatkettiin hamassa tulevaisuudessakin! Eläköön
suomalaisugrilaiset!!! |
|
