ETUSIVU   JUOMANLASKIJAN TILAUS   MEDIATIEDOT   JUTTUARKISTO

Juttuarkisto: Juomanlaskija 2/2000 • 10.4.2000 Palaa takaisin

Ari Turunen tutki juomatapojen historiaa Kansa kaipaa karnevaalia

Teksti: Unto Tikkanen

Kaikki kansat pitävät naapureidensa ruoka- ja juomatapoja moukkamaisina. Suomalaiset ruoskivat myös itseään omista tavoistaan.

elsinkiläinen tutkija ja tiedetoimittaja Ari Turunen päiväsi Humalan henki -kirjansa monimielisesti Vastarannan kiiskessä. Töölöläinen kortteliravintola on hänen mielipaikkojaan, mutta nimi viittaa myös hänen suhtautumiseensa viralliseen alkoholipolitiikkaan.       Kirja kertoo sympaattisesti alkoholinkäytön monituhatvuotisesta historiasta. Turunen toteaa alkoholin aina olleen sivilisaation voiteluaine.       "Tuskin minua kelpuutettaisiin Stakesin tutkijaksi", Turunen vitsailee pohtiessamme kirjan teemoja Kiiskessä.       Stakes eli sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus on, paitsi sanahirviö, ehkäisevän alkoholipolitiikan valtiorahoitteinen linnake. Sen edustajat eivät yleensä tuo esille alkoholin tai muiden nautintoaineiden positiivisia puolia, vaan lausunnot toistavat kaavaa: tupakat pois, piiput piiloon ja korkit kiinni. Vieraanvaraisuus Valtiotieteen lisensiaatti Ari Turusen tie humalatutkimuksen pariin alkoi opiskeluaikoina Jyväskylässä, kun hän perehtyi vanhojen karttojen maailmankuvaan, keskuksen ja periferian suhteeseen. Se sai hänet pohtimaan, miksi vieraisiin kansoihin suhtaudutaan ennakkoluuloisesti.       "Kaikki kansat pitävät muiden kansojen tapoja barbaarisina. Suomi poikkeaa siten, että me pidämme myös omia tapojamme barbaarisina."       Tehtyään kirjan ihmisten käytöstavoista (Ulkokultaisen käytöksen kirja) ja taikauskosta ja peloista vieraita tapoja kohtaan (Pahan merkit) hän ryhtyi tutkimaan ruokaa ja juomaa.       "Ne ovat siltoja, joilla yhdistetään eri kulttuureista tulevat ihmiset samaan pitopöytään. Ne ovat keinoja, joilla yritetään pehmentää pelkoa vierautta kohtaan."       "Tarjotessamme toisillemme ruokia ja juomia osoitamme hyvää tahtoa, ystävällisyyttä ja rauhantahtoa." Puoliksi juodut pullot Vastarannan kiiskenä Turunen asettuu Matti Peltosen kannalle: suomalaista viinapäätä ei ole. Peltonen todisti sen kirjoituksissaan 1980-luvulla, Turunen erinomaisesti dokumentoidussa Humalan hengessä.       Näiden vastaanpyristelijöiden ääni ei kuitenkaan ole kantanut kauas. Päivittäin saa kuulla jonkun ajattelijan omintakeisen viisauden, että suomalaiset ovat humalahakuinen kansa, jonka alkoholinsaantia tulee rajoittaa ja jota tulee ohjata kohti eurooppalaisia juomatapoja.       Moni poliitikko tai muu napamies toteaa nauttivansa vain lasillisen viiniä - aterian yhteydessä.       "Puoliksi juotuja viinipulloja on Suomessa paljon", Turunen hymähtää.       Lukemattomin esimerkein hän osoittaa, että Euroopan kansat ovat kautta historiansa juoneet viinaa ja välistä liikaa. Raittiusliikkeen tarpeisiin luotiin myytti, että muualla Euroopassa ei ryypätä. Käytösoppaat monistavat myyttiä. Turusen mukaan oppaat on kirjoitettu norsunluutornista, kieltohenkisesti, uskaltamatta katsoa eurooppalaista todellisuutta silmiin.       "Münchenin Oktoberfest on humalahakuinen", hän mainitsee yhtenä esimerkkinä.       Oktoberfestissä on suomalaiseenkin kansanperinteeseen kuuluneita sadonkorjuujuhlan piirteitä. Talonpojat saivat viettää kekrijuhlia ja römppäviikkoja, mutta eivät enää.       "Talonpojat syyllistettiin karnevaalien viettämisestä." Pitkät karnevaalit Keskiajan katolisessa Euroopassa oli sata karnevaalipäivää vuodessa. Pääsiäistä edeltäneeseen paastoon valmistauduttiin pitkällä ja vallattomalla karnevaalilla, jossa narri nostettiin valtiaaksi ja herrat palvelivat orjiaan.       Pikkujoulut edustavat Turusen mukaan vanhaa karnevaaliperinnettä. Niissäkin on lupa ivata herroja ja käyttäytyä tuhmasti. Mutta mihin ovat unohtuneet kekrijuhlat ja miksi ennen niin seurallinen ja viikkoja kestänyt joulunvietto on muuttunut parin päivän synkistelyksi kotinurkissa?       "Karnevaali on hyödyllinen osa vuodenkiertoa. Kirkkokin tajusi aikoinaan, että paineet on joskus purettava."       "Välillä on saatava hölmöillä. Pelkään, mitä ihmiselle tapahtuu, jos hän ei voi purkaa paineitaan."       "Taiteiden yöstä on puhuttu paljon ja on kavahdettu, että silloin ryypätään. Se kuitenkin ilmentää ihmisten kaipuuta karnevaaliin." Hyvinvointi ja holhous Alkoholivaaroista varoittaminen kuuluu Turusen mukaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion ideaan. Ei mitään pahaa hyvinvointivaltiossa, mutta se ylenpalttinen huolenpito kansalaisista...       Alkoholia alettiin pitää haitallisena 1800-luvun lopulla, jolloin raittiusliike eteni Yhdysvalloista ja Ruotsista Suomeen. Silloin myös keksittiin alkoholismi. Siitä tuli myöhempien vuosikymmenien sosiaali- ja terveyspolitiikalle käyttökelpoinen ase tai vähintään termi, jonka selässä on helppo ratsastaa.       "Raittiusliike on ollut elitistinen. Sen johtajat, kuten Lönnrot ja Topelius joivat itse, mutta varoittivat muita juomasta. Kyllä Stakesin tutkijatkin juovat", Turunen huomauttaa. Ei liikaa, ei liian vähän Turunen tutki juomatapojen historiaa haluamatta puuttua nykypäivän ilmiöihin, vaikkapa laivaristeilyihin, joista saisi yhtä herkullista aineistoa kuin Sokrateen tai Aristoteleen juomingeista.       "Platonin pidoissa ei juotu liikaa, mutta ei liian vähänkään. Auktoriteetti piti kuria pöydässä. Sama tapa on Gruusiassa, jossa pöydän vanhin eli tamada ohjaa tapahtumien kulkua. Tamada on myös häiden bestman."       "Gruusiassa kylän tai suvun vanhin istuu pöydän päässä arvopaikalla. Meillä hän on vanhainkodissa. Se osoittaa välirikkoamme perinteisiin", Turunen toteaa surullisena.       Juomatavoissa tarvitaan sovittuja sääntöjä. Aikoinaan rippikoulua pidettiin rajana, jonka jälkeen nuori sai luvan tuopin kohotteluun ja vastakkaisen sukupuolen kanssa seurusteluun.       "Kaipaan yhteisöä, jossa voi kasvaa ja jossa on omat sopimuksensa. Traditiot pitäisi oppia uudestaan. Vanhempien vastuulla on opettaa iloisen juomisen kulttuuri."       Mikä on iloisen juomisen kulttuuri?       Kirjassaan Turunen antaa siitä ohjeita. Hyvä isäntä tai emäntä huolehtii, että kaikki humaltuvat samassa tahdissa. Ryypystä ei pidä kieltäytyä. Lyhyitä maljapuheita pidetään. Kukaan ei kiusaannu humalatilastasi, jos kaikki jakavat saman tilan. Muita ei pidä moittia humaltumisesta, ja pois se meistä, että seuraavana aamuna muistelisimme muiden noloja tilanteita. Hyvämuistinen juomaveikko on vastenmielinen. Sahti ja Väinämöinen Vaikka Turunen käy belgialaistyyppisissä kahviloissa ja maistelee ulkomaisia oluita, hän kysyy, miksei missään saa suomalaista sahtia. Jos sitä jossain harvassa paikassa saakin, sitä kaadetaan lasiin rumasta pänikästä.       "Sahti pitäisi tuotteistaa. Pänikän tilalle kaunis pullo ja sen kylkeen etiketti, jossa on Väinämöisen kuva."       "Tutustuin sahtiin kesämökillä Kuhmoisissa. Sinne tuotu kanisteri ei sisältänytkään bensaa, vaan sahtia. Miellyin sen makuun", Järvenpäässä syntynyt Turunen kertoo.       Fennomaanina hän haluaisi ravintoloiden arvostavan suomalaista ruokaa ja juomaa. Sahdin ainutlaatuisuus ymmärretään paremmin ulkomailla kuin Suomessa.       "Islannissakin panimon nimi on otettu kansanperinteestä. Miksei meillä ole Pekko-nimistä panimoa tai olutta?" Siunausta Kai arvaattekin, mitä hän toivotti erotessamme?      Humalan siunausta.

Juttuarkisto: Juomanlaskija 2/2000 • 10.4.2000 Palaa takaisin Alkuun

ETUSIVU • JUOMANLASKIJAN TILAUS • MEDIATIEDOT • JUTTUARKISTO

Copyright © 2000 Juomanlaskija