Pohjolan maltaisin lähiöpub Helsingin Puotilassa

Pikkulintu hiljentää mallasviskin ystävän

Teksti ja kuvat: Janne Suominen

Helsingin Puotilassa piileskelee yksi Pohjolan parhaista mallasviskibaareista. Pikkulintu ei ole suurin eikä kaunein, mutta kun valikoiman, hinnan ja henkilökunnan laittaa puntariin, niin kilpakumppanit ovat harvassa.

Oli aika napata Suomen Mallaswhisky-seuran presidentti Leevi Myllymäki oppaaksi ja etsiä tämä kummallinen lähiöpub.

Matka Helsingin keskustasta Pikkulintuun vie 15 minuuttia. Perillä odottaa vaatimattoman näköinen pub ja sen vaatimaton isäntä Markku Kistevirta. Pubin sisältö vetää mallasviskin ja oluen ystävän hiljaiseksi. 250 mallasviskiä koreilee mukavan näköisen hanarivin takana. Metrolipun hinta ei ole mennyt hukkaan.

Unelmien työpaikka

Pikkulinnun sijainnin piti olla väliaikainen, mutta harva Lontoon huippupubikaan sijaitsee alle puolen tunnin matkan päässä keskustasta. Sijainti tukee Pikkulinnun ideologista taustaa. Markun kyllästyminen ison kolmosen pukkaamiseen yhdistyi ravintoloitsijan omaan herkuttelun- ja mukavuudenhaluun. "Pienen valikoiman ja henkilökunnan kanssa työskentely kiinnosti aikaisempaa työtä enemmän."

Kaukaiseksi koettu sijainti, lähipubimainen habitus ja erikoistunut juomavalikoima herättää yhä epäuskoisia kommentteja, mutta Pikkulintu on vakiinnuttanut asemansa valtakunnallisella ravintolakartalla. "Puoli vuotta lyötiin päätä seinään, mutta sitten alkoi helpottaa. Alussa kollegat sanoivat, että stoutia ei mene tynnyriäkään, mutta asiakkaat ovat olleet innokkaita kokeilemaan."

Juhlaan tai rymyyn Pikkulintu ei sovi; musiikki on hiljaisella ja asiakaskunta koostuu perjantaisena iltapäivänäkin mallasjuomia maun takia juovista nautiskelijoista. Markku on saavuttanut tavoitteensa. "Sijainti Helsingin keskustassa kasvattaisi myyntiä, mutta aika olisi siellä enemmän kortilla. Täällä on aikaa jutella asiakkaiden kanssa, antaa neuvoja juomien suhteen ja kertoa niihin liittyviä tarinoita. Työpaikkana

tämä on mukavan leppoisa, ei tarvitse hosua, eikä rahasteta sitä viimeistä euroa. Oma mielenkiintokin pysyy, kun tuotteet vaihtuvat vinhaan."

Päivän tarjousviski on yleensä hittituote. Alueista Islay on suosituin, eli turve ja savu sopivat Puotilassakin parhaiten suomalaiseen makuun. Henkilökunnan omat suosikit näkyvät myynnissä; jokainen myy parhaiten suosikkitislaamojensa tuotteita.

Musta aukko hyllyssä

Jutun kirjoittaja arvaa oikein Pikkulinnun valikoiman kaivatuimman tuotteen eli suurimman puutteen. Se on legendaarinen Black Bowmore, jonka rajoitetut "painokset" on aikoja sitten loppuunmyyty. Hinta on huutokaupoissa hurja, mutta asiakkaitakin kiinnostaisi kovin. Myös pienempää kulttistatusta nauttivien tuotteiden kohdalle uhkaa tulla harmillisia aukkoja hyllyyn. "Laphroaigin 40-vuotiaan hinta on hypännyt ikävästi. Bowmoren 21-vuotias on kadonnut markkinoilta", Markku kauhistelee.

"Omaa tynnyriä en ole hankkinut. Olen lähettänyt kyselyjä tislaamoille, mutta hinnan takia en lähde peliin mukaan. Pulloja on omassa hyllyssäni kymmenkunta. Lähinnä keräilytavaraa. Maistelemistani viskeistä en ole pitänyt kirjaa. Sanotaan nyt yli 250, sillä sen verran on pubin valikoimassa. En ole viskibongari, enkä avaa Pikkulinnun valikoiman pulloa vain maistaakseni sitä itse."

Mallasviskeistä Markku kiinnostui vakavasti 90-luvun alussa. "Edellisessä paikassani hyllyssä oli 10 mallasviskiä, tänne piti tulla noin 30-40, mutta sitten määrä karkasi käsistä. Lagavulin 16-vuotias oli ensimmäinen kunnolla kolahtanut mallasviski."

Markun juomamausta on vaikea keskustella ilman Pikkulintua. "Vanhat rommit ja portviinit kiinnostaisivat, mutta tila ei riitä", kuuluu vastaus kysymykseen mallasjuomien ulkopuolisista suosikeista. Pikkulintu on siis ravintoloitsijansa harrastuksen jatke ja oman maun mukaan rakennettu maistelutaivas. Viskisuosikitkin löytyvät oman ravintolan hyllystä: "Jos itse maksan, niin Ardbegin Uigeadail. Jos joku muu tarjoaa, niin 46-vuotiaana pullotettu Glenfarelas vuodelta 1954."

Mallasviskin ja sekoiteviskin ero on Pikkulinnun asiakkaille selvä. "Harrastuneisuus on kasvanut. Enää ei tarvitse selitellä peruskäsitteitä." Harrastuksen vakavoituessa suomalainen makuaisti seuraa usein selkeää latua. Tämän Markku on huomannut myös omalla kohdallaan: "Ensin iski Lagavulin, nyt on koko Skotlanti kuvassa mukana. Islay-vaiheesta siirrytään yleensä Taliskeriin. Sen jälkeen tulevat sherrytynnyreissä kypsyneet ja eri tavoilla viimeistellyt tuotteet. Suosittu marssijärjestys on ihastuminen Highland Parkiin edellä mainittujen jälkeen, sitten Macallanin kautta Glenlivetiin."

Viskien maistelu on Markulle sosiaalista toimintaa, ei yksinäinen zen-harjoitus. "Ajatuksia vaihdellessa makujen ulottuvuudet avautuvat paremmin: maisteluissa kannattaa olla samanhenkinen porukka koossa. Pullojen kerääminen omaan hyllyyn on kallista. Yhden pullon hinnalla saa jo monta ravintola-annosta, varsinkin kun kyseessä ovat useamman sadan euron hintaiset erikoisuudet."

Johtava kuluttaja

Väkevistä alkoholijuomista tieto leviää tuottajien, maahantuojien ja ravintolahenkilökunnan varassa. Väkeville juomille langetettu mediapimento pahentaa tilannetta. Kuluttajan pitää hoitaa tiedottaminen ja puolen pitäminen itse. Tähän tarkoitukseen syntyi Suomen Mallaswhiskyseura, jonka presidentti Leevi Myllymäki on mallasviskiharrastuksen veteraaneja.

"Viskejä olen harrastanut yli 30 vuotta, mallasviskejä 80-luvun lopusta. Cardhu oli ensimmäinen Alkosta ostamani mallasviski. Ostopäätöksen taustalla oli tyylikäs pullo. Sisällöstä ei ollut tarkempaa ennakkotietoa, mutta mausta huomasi heti, että se on jotain aivan muuta kuin Ballantinesia. Sen jälkeen Bowmoren 12-vuotias vei sydämeni. Sitten kuvaan astuivat turveviskit Lagavulin ja Talisker. Nykyisin jaan mallasviskitkin useaan kategoriaan. Perustava kolmen kärki on Taliskerin 10-vuotias, Balvenien 12-vuotias Double Wood ja Springbankin 10-vuotias."

Leevin maistelemien viskien lukumäärä kasvaa Pikkulinnun vierailun aikana luvusta 327 lukuun 331. "Blendeistä ja muun maailman viskeistä en ole pitänyt kirjaa, joten niitä on rekisteröimätön määrä. Hyllyssä on alle sata mallasviskiä. Pulloja on 103, mutta silloin lasketaan mukaan myös Thai Red."

Media yrittää esittää viskin ystävät hyvin toimeentulevina iäkkäämpinä pukuherroina, mutta Leevin mukaan stereotypiat eivät päde. "Tyypillistä viskin harrastajaa ei ole, mutta on olemassa tyypillinen viskin käyttäjä, eli henkilö, joka ottaa aina saman blendedin tai bourbonin jäillä. Harrastajat ovat surffaajia ja seikkailijoita. Mallasviskiseuralaisista on neljännes naisia."

Leevi on seurustelupainotteisen mallas-viskiharrastuksen kannattaja. "Yksin ei kannata juopotella. Joskus pidän iltaisin herkutteluhetken, eli otan yömyssyksi todella hyvän savuviskin tai portviinitynnyrissä viimeistellyn maltaan. Varsinainen maistelu suoritetaan ilman muuta seurassa."

Joukossa on voimaa

Mallasviskiharrastajien kokoaminen yhteen kummitteli Myllymäen mielessä 1990-luvun alusta alkaen, mutta nykyinen seuran pääsihteeri Seppo Siika-aho sanoi ajatuksen viskiseurasta ensimmäisen kerran ääneen vuonna 1997. Marraskuussa 1998 herrat ryhtyivät sanoista tekoihin. Seuran ansioita Myllymäki ei vähättele.

"Suomeen on tullut viskikulttuuri. Pitkä tie on käyty ja muutokset ovat hitaita, mutta mallasviskin myynti lisääntyi viime vuonna 46 prosenttia. Mallasviskistä tietoisten ihmisten lukumäärä on kasvanut ehkä kymmenillä tuhansilla."

"Seuralaiset ovat saaneet mahdollisuuden harrastaa jaloa juomaa hyvässä seurassa. Seuralaisten antaman palautteen perusteella yhteisille maistelutilaisuuksille on jatkuva tilaus. Seuralaiset osaavat kaivata erikoisuuksia, joten hiukan harvinaisemmat viskit ovat aina hakusessa."

Ensimmäiset viisi vuotta on ollut seuralle kasvun aikaa. Myllymäen mukaan seura on nyt huomattavasti kehittyneempi, suurempi ja vaikutusvaltaisempi. "Juuret ovat nyt niin syvällä suomalaisessa maaperässä, että kuihtumisen vaaraa ei enää ole."

Hunajaa ja turvepommeja

Jutustelua siivitämme pienellä valikoimalla Pikkulinnun herkkuja. Markku valitsee juomat tarkoin: "Omaa maahantuontia. Eipelkkiä saaria, ja hieman erikoisemmat tuotteet tutuilta tislaamoilta. Glen Moray mustana hevosena."

Viskit eivät ole hinnalla tavalliselta kuluttajalta pilattuja.

Ensimmäiseksi maistamme Italian markkinoille tehtyä 7-vuotiasta Macallania. Leevin mukaan hunajainen ja kukkainen tuoksu peittoaa lähes minkä tahansa blended-viskin. Maullaan nuori mallasviski ei kuitenkaan hurmaa, joten siirtyminen seuraavaan viskiin tapahtuu vilkkaan. Vesilisä tosin kannattaa, sillä se tuo kukkaisuuden paremmin esiin.

Ranskan markkinoille suunnattu 15-vuotias Aberlour Cuvee Marie d'Ecosse antaa toisenlaisen kuvan eteläisen Euroopan makunystyröistä. Etiketin ranskankielinen osuus johtaa maistelupartion hiukan harhaan. Epäilemme juomaa erikoisemmassa viinitynnyrissä kypsytetyksi, mutta kyseessä on kuitenkin "vain" melko voimakkaasti sherrytynnyröity tuote.

Allekirjoittaneeseen ranskalainen Aberlour tekee vaikutuksen rasvaisella ja öljyisellä suutuntumallaan. Markkukin alleviivaa voimakkaan viskositeetin ja iän mukanaan tuoman parannuksen: "Siirryimme väkijuomista nautintoaineisiin. Savu ja turve puuttuvat, mutta sittenhän tämä olisi Bowmore." Leevillekin viski kelpaa savuttomana: "Savuturve peittäisi hedelmäisen hapokkuuden."

Ardbeg Uigeadail on Aberlourin a'bunadhin ja laivaliikenteestä tutun Laphroaigin tynnyrivahvuisen 10-vuotiaan kanssa kilpaileva tuote, eli laimentamaton ja suodattamaton, mahdollisimman alkuperäinen mallasviski. Perinteikkyyttä korostetaan Ardbegin kohdalla lisäämällä nimeen tislaamon käyttämän veden lähteeseen viittaavaa Uigeadailia. Markku alustaa: "Muutaman oluen jälkeen paras hinta-laatusuhde. Paras tuoksu tulee kun pullo on ollut viikon tyhjänä korkki päällä."

Leevi vastustaa ajatusta Uigeadailista oluen kylkiäisenä. "Tämä ei ole käyttöviski. Makua piisaa pitkään pohdittavaksi. Yllättävää makeutta, jota ilman tämä olisi kovaa tavaraa. Maistien välille tarvitaan 10 minuuttia. Pieni vesitilkka kannattaa lisätä."

Allekirjoittanut häikäistyy Uigeadailin nautittavuudesta jo tynnyrivahvuisena. Juonia on uskomattoman pehmeää ilman vesilisääkin. Viski suorastaan sulaa suuhun. Käyttöviskin suhteen olen Markun puolella. Hinnan ja luonteen suhde on sopiva monenlaisiin tilanteisiin. Hurja maku tuo juhlat suuhun seurustelujuomanakin, mutta tarjoaa myös hartaushetkiin. Runsaan prosenttimäärän (54,2 %) tuoma riittoisuus lisää käytettävyyttä roimasti.

Ardbegin tarjoaman aistien selkäsaunan jälkeen siirrymme höyhensarjalaiseen. Markku muistuttaa heti alkuun Glen Morayn 8-vuotiaan olevan kaatoviski. 0,75 litran pullon perusteella aine on pullotettu reilusti 90-luvun puolella. Sen jälkeen erä on ollut unohtuneena varaston nurkassa ja nyt esillä tarjoushintaan. Sopiva tuote Pikkulinnun päivän tarjousviskiksi ja bongareille mukava harmaa varpunen maisteltujen viskien listaa rikastuttamaan.

Markun mukaan hätäisempi voisi Glen Morayn tuoksun perusteella arvella mantereenkin väärin, mutta ei nuoren mallasviskin makea aromi aivan bourbonien vaniljaisuuden tasolle yllä. Bourbonin ystäville tätä voisi kenties suositella, kuten nuorta Macalla-niakin.

Leevi ei helppoa viskiä silittele: "Koskenkorva. Ensimmäisenä tulee mieleen Heikki Kinnusen Viljoa kyselevän hahmon hömssyn jälkeen päästämä kihisevä korahdus. Hajuvettä ja karkkia irtoaa kun lasin pohjaa oikein kunnolla kädellä lämmittää. Polkagris -karkkia."

Maistelua, muistelua ja matkailua

Viskien maistelun jälkeen luonteva keskustelun aihe on maistelusession järjestäminen. Neljän viskin paletti on Leevin mielestä minimi. "Kolme riittää, jos kyseessä ovat saman tislaamon eri-ikäiset tai eri tavoilla viimeistellyt viskit, mutta muuten jää paitsi. Neljä riittää, kun tislaamoissa on hajontaa. Kuusi on yläraja."

Mallasviskien voimakkaat jälkimaut usein tuovat mieleen lapsuuden suosikkikaramellit tai muita kummallisuuksia, mutta kyselen herroilta myös juomaan liittyviä konkreettisia muistoja. Markulle lavallinen itse maahantuotua jaloa juomaa Pikkulinnun pihassa on syöpynyt mieleen.

Leevin muistojen kärjessä on ensivierailu Pikkulinnussa. "Ensimmäistä kertaa oli mahdollista tutustua harvinaisuuksiin, joita ei Suomesta ennen saanut. Tampereen Kahdet Kasvot ja siellä nautittu Mortlach vuodelta 1949 on myös rakas muisto."

Suomea kiertävälle mallasviskin ystävälle Leevi suosittelee Pikkulinnun ohella Oulun St. Michaelsia, Tampereen Kaksia Kasvoja ja kaikkia kolmea Teerenpeliä, joista varsinkin Helsingin yksikkö on viime aikoina panostanut valikoimaansa. Taivaanrannan ja Beer Huntersin tislaamot kannattaa katsastaa. Maininnan arvoisia ovat myös Pietarsaaren Friends, Kokkolan Oluthuone Huisman ja Kuopion Pannuhuone. "S-ketjun ravintolat tuntuvat vieroksuvan viskejä. Mainittakoon tämä nyt vain piikkinä. Ketjuravintoloista ei voi tulla viskiravintoloita, sillä ne panostavat volyymiin, eikä mallasviski ole ikinä volyymituote."

Viranomaiset juomakulttuurin jarruna?

Jutun kirjoittaja on saanut avovaimoltaan kritiikkiä tavastaan kirjoittaa viskistä hyvinkin sovinistisin termein; viskien kuvauksissa vilisee termejä tyyliin uhkea ja kaunotar. Markku ja Leevi esittelevät viskejä työkseen ja harrastuksekseen, ja tavoitteena on neutraali kielenkäyttö. "Viskistä puhun tuotteena. Asiakaslähtöisyys on tavoitteena. Ensin varmistetaan savun ja turpeen tarpeellisuus, sen jälkeen haarukoidaan aikaisempien suosikkien perusteella, viimeisenä katsastetaan budjetti," Markku toteaa.

Leevi kulkee samoilla urilla. "Puhun viskistä nautintoaineena ja kulttuurituotteena. Nöyrästi pitää suhtautua, sillä viskillä on myös vaaransa. Rakkaalla juomalla on monet kasvot. Se sopii yömyssyilyn lisäksi myös aveciksi ja ruuanlaittoon."

Tuotevalvontakeskukseen ja muihin alaa valvoviin viranomaisiin Pikkulinnulla ja Mallaswhiskyseuralla on hyvät välit, mutta Markku kritisoi tiedottamisen ja myymiseen liittyviä rajoituksia: "Mainoskielto on naurettava. Ruotsissakin ovat monopolin väkevät tuotteet netissä esiteltynä. Laivojen valikoimat ja hinnoittelun saa netissä selville, kun vaihtaa laivayhtiön perässä olevan maatunnuksen muodosta fi muotoon se. Ja miksi huoltoasemat saavat myydä olutta mukaan, mutta ravintoloille sitä ei sallita?"

Leevi kaipaa viskimessuja, joka rakennettaisiin viini- ja olutmessujen malliin.

Suomalaisten viskihyllyjen sisältö on suureksi osin Alkosta kotoisin. Leevi jakaa ruusuja valikoiman suunnittelijoille, mutta risujakin on tarjolla: "Altia on tehnyt hyvää työtä maahantuontipuolella ja Alkon paletti on kelvollinen. Tilausvalikoiman lista on mainio. Laatuun voisi panostaa enemmän. Jälkimaturoituja tuotteita lisää. Iso aukko on tynnyrivahvuisten viskien kohdalla, joita pitäisi löytyä mieluiten kaksin kappalein."

Näihin tunnelmiin lopettelemme virallisen tarinatuokion ja siirrymme rennompaan maltaiden maisteluun. 21-vuotias Dalmore tekee vaikutuksen Leevin quaichista nautittuna, eikä Sierra Nevadan 9,6-prosenttinen barley wine Big Foot jätä kylmäksi. Pikkulintu on ainoa paikka Euroopassa, jossa kyseistä olutta saa hanasta.