Utö -ristelijöiden kotisivulle

Kasper Westerlund

Utö-risteilijät – 14 sisarusta Turun Veneveistämöltä


Vuosina 1949-50 rakennettiin Turun Veneveistämöllä meriristeilijöiden sarja, joka herätti huomiota ulkomaita myöten. Tuohon aikaan ei ollut aivan jokapäiväistä rakentaa 14 veneen sarjana lähes seitsemäntonnisia risteilijöitä. Siksipä venetyyppi esiteltiin jo rakennusvaiheessa myös ulkomaisissa venelehdissä.

Veneen koko ja sarjan suuruus eivät yksinään herättäneet huomiota. Rakenne itsessään sisälsi joukon erikoisia yksityiskohtia ja ratkaisuja. Vene sitä paitsi poikkesi paljon aiemmista Lindblomin suunnittelemista veneistä, osittain hyvinkin mielenkiintoisista syistä. Veneväkeenkin teki vaikutuksen veistämön kyky rakentaa isoa osaa sarjasta samanaikaisesti.

Veneen oli suunnitellut monipuolinen insinööri Jarl Lindblom, joka oli toiminut suunnittelijana veistämöllä vuodesta 1927. Rakennustyötä johti insinööri Bruno Westin, jota yleisesti kutsuttiin vain ”insinööriksi”. Ennen tätä venettä Lindblom oli jo suunnitellut suuren joukon risteilijöitä Turun Veneveistämölle. Kun Utö-risteilijät tulivat tuotantoon, ei Lindblom enää ollut veistämön palveluksessa. Jatkosodan jälkeen hän oli palanut vapaan suunnittelijan rooliin, mutta pian hänen vastuulleen tuli uuden Laivateollisuus Oy:n telakan suunnittelu ja niin kutsuttujen sotakorvauskuunareiden mallipiirustusten teko. Alusten suunnittelijana Lindblom yhdistetään näihin kuunareihin sekä nopeisiin, mielenkiintoisen pohjarakenteen omaaviin moottoritorpedoveneisiin, joiden tekniikkaa hän oli tutkinut ulkomailla. Purjehtijapiireissä Lindblom yhdistetään etenkin ainutlaatuisiin Turun Veneveistämön rakentamiin veneisiin kuten Henrik Ramsaylle tehtyyn mestariteokseen Regina, Hans von Rettigin eleganttiin jooliin Clipper (joka on nykyään suomenruotsalaisten partiolaisten Navigator), Gösta Friskin Vanoraan, Oscar Mustelinin Daphneen, veljelleen suunnittelemaansa joolin Mosca ja professori Yrjö Väisälän pikku jooliin Johanna. Lindblomin muut sarjaveneet, Airisto-risteilijät, Turistiristeilijät ja Gullkrona-risteilijät on luonnollisesti myös mainittava. Viimeksi mainitut eivät enää olleet Turun Veneveistämön rakentamia. Tämä lista kattaa vain pienen osan hänen tuotteistaan ja sitä voisi helposti laajentaa huomattavasti.

Konstruktio


Utö-risteilijän mitat ovat: suurin pituus 12,35m, vesilinjapituus 8,65m, suurin leveys 2.71m, syväys 1,72m, uppouma 6,5 t, isopurje 34m_, puomifokka 13,5m_, kryssifokka 16,2m_, genua 22,5m_, spinaakkeri n. 60m_, myrskyisopurje 8,5m_ ja myrskyfokka 5,3m_. Runko rakennettiin 27 mm uittamattomasta männystä kupariniitein ja liimalla lamelliliimatuille 38 x 45 mm tammikaarille. Vantaat tehtiin myös tammesta. Kansi rakennettiin kaksinkertaiseksi: alle tuli vesivaneria  ja näkyvä rimakansi oksattomasta oregonpinesta ja skantäkki perobasta. Istumalaatikko, ruffi, reunat ja luukut tehtiin mahongista, ruoripinna ja trallit saarnesta. Kannella seisova ontto masto tehtiin kuusesta. RORC:n säännön mukaan saatiin veneen mittaluvuksi 27,58 jalkaa, Itämerensäännön mukaan vene luokiteltiin 10:ksi. Nykyään LYS-luku lienee n. 1,08 kryssifokalla. Mukavaa matkapurjehdusta varten oli kryssifokka sijoitettu Peter-puomille.

Tutkittaessa Utö-risteilijän piirustuksia lähemmin voi löytää joukon epätavallisia yksityiskohtia sekä rungossa että kannella. Rungossa ennen muuta terävä palle kiinnittää huomiota. Se yhdessä suhteellisen suuren uppouman, pituus-leveyssuhteen 1:4,6 ja kohtuullisen purjealan kanssa ovat antaneet veneelle sen vakauden ja hyvät luovimisominaisuudet. Veneen pitkä ja leveä perä  jättää ulkonäköön  hieman kömpelön vaikutelman. Kunnolla pyöristetty keula on tuttu suunnittelijan aiemmista risteilijöistä mm. Reginasta. Utö-risteilijän erikoisimmat yksityiskohdat ovat kuitenkin kannella. Hämmästystä herättää, että kansi ruffin perästä keulaluukun eteen on korotettu reelingin yläreunaan kun keula- ja peräkannet ovat normaaleja ja niillä on korkea reelinki. Keulaan ja perään syntyy näin kaksi kaivoa, joita rajaavat skantäkki ja keskilaivan korotettu kansi. Keula- ja peräkannella ei ole valumaaukkoja. Niiden sijaan on ongelma ratkaistu vetämällä kannelta putki vesilinjan alle, jolloin vältyttiin likaraidoilta veneen kyljessä.  Korotetulla kannella saatiin luonnollisesti lisää sisätilaa salonkiin. Tämä ratkaisu yhdistettynä epätavallisen pitkään ruffiin, jossa oli suuret neliskulmaiset valoventtiilit takasivat tilavat ja valoisat sisätilat. Ylipäätään sisustuksesta tehtiin vaalea – tummine mahonkilistoineen. Kannen ja ruffin ratkaisut tuntuvat hieman vierailta Lindblom-veneessä, jotka olivat tunnettuja hyvin kauniista ruffeistaan ja kajuutan korotetuista osistaan (doghouse).

Jarl Lindblomin sisustuspiirustuksessa on keulasta lähtien ensin keulapiikki ja kettinkiboksi. Niitä seuraa kahden punkan skanssi; punkkien alla on säilytystilaa. Skanssissa on myös keulaluukun kohdalle sijoitettu WC. Tila on suljettavissa ovella. Punkkien takana on  kummallakin puolella suuret vaatekaapit, styyrpuurin puoleisen yllä on hylly, toisen päällä makeavesitankki. Kaapit erottavat skanssin salongista, jossa on kaksi kiinteää punkkaa. Salongin ruhtinaallinen, lähes kahden metrin korkeus antaa mahdollisuuden vielä kahteen, kiinteiden yläpuolella olevaan taitettavaan punkkaan. Pentteri on salongin perällä paapuurin puolella. Istumalaatikon alla on vetolaatikko provianttia varten. Samaan tilaan on piirretty myös jääkaappi niihin veneisiin, joihin ei asennettaisi apumoottoria. Apumoottorilla alunperinkin varustettujen veneiden määrä on minulle tuntematon. Styyrpuurissa on vielä pistopunkka. Perän tila oli varattu purjeiden yms.  säilytystilaksi.

Koska Turun Veneveistämön arkisto, piirustuskokoelmaa lukuun ottamatta, on kadonnut, on ollut vaikeaa määritellä kenen aloitteesta sarja oikein rakennettiin. Ruotsalainen venelehti Till Rors julkaisi veneiden rakentamista esittelevän artikkelin 1949, jolloin työ oli jo täydessä vauhdissa. Lehti kirjoitti, että aloite oli tullut veistämöltä ja että liikkeelle panevana voimana oli veistämön ”energinen ja kykeneväinen päällikkö, johtaja Tenlén”. Lehti raportoi myös, että

... lyhyessä ajassa oli peräti 14 venettä paikoillaan ja sarjavalmistus käynnissä. Useimmat ostajat ovat tuttuja nimiä sekä kilpapurjehdusradoilta että matkapurjehduksista, jotka ovat olleet yksimielisiä yksityiskohtia myöten standardisoiduista matkapursista. (Till Rors 7/1949).

Toimittaja kiinnittää yllä olevassa sitaatissa huomiota kahteen kiinnostavaan seikkaan, jotka todella ovat tyypillisiä Utö-risteilijä sarjalle. Ensimmäinen on asiakaspiiri. Kun katsoo artikkelin lopussa olevaa luetteloa ensimmäisistä omistajista / tilaajista, huomaa ”mahtimiesten” suuren määrän. Luettelossa on peräti kaksi vuorineuvosta, viisi johtajaa, korukauppias ja apteekkari muutamia esimerkkejä mainitakseni.  Mistään  ”jokamiehen” tai ”kansanveneestä” ei ollut kysymys. Uusien Utö-risteilijöiden hinnat eivät valitettavasti ole olleet selvitettävissä. Toinen mielenkiintoinen seikka on, että niinkin iso ryhmä tilaajia on pystynyt saamaan yhteisymmärryksen tämän kokoisesta standardiveneestä ja niin muodoin luopumaan yksilöllisistä toiveistaan mitä tuli yksityiskohtiin ja ratkaisuihin, joihin tämän kokoisten alusten tilaajat normaalisti olivat tottuneet. Toisaalta juuri tämänkaltainen ja –kokoinen sarjatuotantovene voitiin valmistaa kohtuulliseen/kiinteään hintaan, mikä kuitenkaan ei näyttänyt saavan ns. tavallisia ihmisiä kiinnostumaan. Huomattavaa on myös, että lähes puolet sarjasta meni NJK :n jäsenille - joukossa olivat mm. seuran tuon ajan ensimmäinen ja toinen varakommodori, Krogius ja Zetterström. Tämä on luonnollisesti saattanut helpottaa neuvotteluja.

Vene muuttuu piirustuspöydällä


Tilaajien, etenkin johtaja Harald Zetterströmin, veistämön tuolloisen Helsingin edustajan, aloitteesta tehtiin joukko muutoksia kun konstruktio vielä oli piirustuspöydällä. Vene piirrettiin uudestaan ainakin kahdessa vaiheessa ja oli alun perin mm. ”vaatimattomampi” sisustukseltaan. Utö-risteilijä oli aluksi kapeampi, kevyempi ja päistään terävämpi. Veneessä oli aluksi normaali kansi ja kansirakenne – se muistutti oikeastaan Reginaa pienemmässä mittakaavassa. Muutosten vuoksi veneestä tuli hieman raskaampi. Utö-risteilijästä tuli lopulta oikeastaan aivan erilainen kun piti. Lindblom itse ei koskaan kunnolla hyväksynyt venettä, mikä saattaa olla vaikeaa ymmärtää jos ei tunne veneen syntyhistoriaa. Ystävälleen Christoffer H. Ericssonille ilmaisi Lindblom pettymyksensä konstruktion asteittaisesta huononemisesta ja muuttumisesta tehokkaasta kilpapurjehtijasta ”mukavuudenhaluisten  herrojen veneeksi”. Voidaan todeta, että Lindblom koki uudestaan saman kohtalon kuin Turistiristeilijöiden kanssa 13 vuotta aiemmin: veistämön ja tilaajien näkökannat selvästi huononsivat alkuperäistä versiota.

Kirjassaan Omakuva ei Björn Landström säästä sanojaan kuvatessaan veneen sisustusta, mihin hän mitä ilmeisimmin ei ollut tyytyväinen. Hän ilmoitti myöhemmin ostaneensa veneen vain koska sai sen edullisesti ja koska hän halusi veneen Gotland Runt –kilpailuun. Hän ei kuitenkaan halunnut ”mustata Jarl Lindblomin mainetta” kaikkien epäkohtien vuoksi.

Sisustus teki ilmavan vaikutelman ja tarjosi täyden seisomakorkeuden kajuutassa, mutta luukullisten lokeroiden asemesta henkilökohtaisille tavaroille oli avoimet hyllyt, joilla mikään ei pysynyt paikallaan veneen kallistuessa. Pentteri oli lähes täysin susi, ei ollut reunalistoja eikä ulosvedettävässä priimuskeittimessä ollut ripustinta, joten se oli käyttökelvoton merenkäynnissä ja astiakaapissa oli rullaovi niin että kaikki oli  romahtamassa ulos jos tahtoi päästä käsiksi muutamaan lautaseen.
(Landström 1987a, s.106).
     
Landströmin mukaan syynä oli, että ”veistämö oli nuukaillut rakentamiskuluissa omaksi edukseen,  koska useimmilla tilaajilla oli vähän kokemusta mukavasta purjehduksesta yli avointen vesien.”

Utö-risteilijöistä on siis  monia ja poikkeavia mielipiteitä. Osa kohottaa veneen taivaisiin ja puhutaan veneestä, jolla on lähes kulttiasema. Toiset ovat varovaisempia tai epäileviä. Ehkä juuri tämä tekee veneestä niin mielenkiintoisen.  Björn Landström, joka muutaman vuoden omisti sarjan viimeiseksi rakennetun veneen katsoi, että veneestä puuttui se ehdoton charmi, jonka Lindblom oli voinut antaa aiemmille risteilijäkonstruktioilleen ja, että veneen puutteet pian selvisivät kokeneelle matkapurjehtijalle. Till Rors puolestaan kirjoitti 1949, että Jarl Lindblom on saanut aikaan hyvin elegantin ja kauniin veneen. Myös mielipiteet veneen purjehdusominaisuuksista poikkeavat toisistaan. Jotkut pitävät sitä klassisena hyvänä purjehtijana, jotkut jonkin verran hidasliikkeisenä. Joidenkin mielestä vene on parhaimmillaan luovissa toisten taas laitamyötäisessä.
Kun veneen on nähnyt laiturilta, kuvassa ja piirustuksina – mutta ei ole koskaan sillä purjehtinut, on mahdotonta lähteä kuvaamaan veneen purjehdusominaisuuksia. Siksi annan Björn Landströmin kuvata kokemuksiaan veneen purjehdusominaisuuksista. Sitaatti on hänen kirjastaan Omakuva.

Luovissa vene oli nopea ja nousi tuuleen nopeuden säilyessä paremmin kuin useimmat muut risteilijät ja kilpapurret, mutta laitamyötäisessä ja myötätuulessa kohtuullisella tai kovalla aallokolla oli sen pitkä ja leveä perä suureksi haitaksi, koska meri sai aivan liian helpolla otteen veneestä ja yritti saada sen pois kurssilta. (Landström 1987a, s.106).

Olkoonpa Utö-risteilijä sitten hyvin elegantti ja kaunis tai täysin ilman ehdotonta ”Lindblomcharmia”, kuuluu se kuitenkin niihin harvoihin suomalaisiin pursiin, joille on suotu paikka merellisessä kaunokirjallisuudessa. Paikkansa vene sai Björn Landströmin kirjassaan Skeppet i flaskan kuvaaman Elisabetin ansiosta. Muina ”kirjallisina veneinä” tulevat lähinnä mieleen Sjöfröken, jota Ernst Lundström runomitalla kuvasi jo vuonna 1929, Göran Schildtin laaja tuotanto, jonka lähtökohtana on ollut Daphne sekä Regina, joka pian on saamassa uuden historiikin. Reginaa on aiemmin kuvattu kahdessa teoksessa, jotka nykyään kuuluvat alan klassikoihin: omistajan Henrik Ramsayn kirjoittama Sommar och segel (suom. Purjehtijan muistelmia) sekä Björn Landströmin kysytty pieni mestariteos Regina och Gullkronan. Emme saa myöskään unohtaa Christoffer H. Ericssonin kosteria, jolle hän omisti esikoisteoksensa, novellikokoelman Vindslitet, joka sekin nykyään kuuluu klassikoihin ja on lopulta julkaistu näköispainoksena.

Alhaalla seuraa luettelo 14 Utö-risteilijästä, niiden alkuperäiset nimet ja omistajat sekä pursiseura ja rakennusvuosi. Luettelo on koostettu pääosin pursiseurojen vuosikirjoista ja Suomen venekalenterista, mitä tuskin voidaan pitää täysin virheettöminä ja luotettavina. Varsinkin veneiden U4 ja U8 tiedot ovat epävarmoja. Tällä hetkellä Suomessa lienee seitsemän Utö-risteilijää. Veneiden vaiheiden selvittelyn olen, osaksi tilanpuutteen vuoksi, jättänyt tekemättä.  

U 1    Kardemumma, johtaja Harald Zetterström, NJK, 1949
U 2    Karamella, vuorineuvos Sven Fazer, NJK, 1949
U 3    Chiquita, insinööri Harald Vilén, ASS, 1949
U 4    Kaarina, A. Kilpinen, 1949
U 5    Marjo-Riitta, toimitusjohtaja L. A. Löfström, HSS, 1949
U 6    Amora, varakonsuli, johtaja Birger Krogius, NJK, 1949
U 7    Apache, jalokiviseppä Herbert Tillander, NJK, 1949
U 8    Asta Marina, Nils A. Lindholm, BSF, 1949
U 9    Illerim, johtaja Sigurd Blomqvist, NJK, 1949
U 10    Wylja, johtaja Henry Wallenberg KSSS/NJK 1949 *
U 11    Kristina, apteekkari Conrad Berggårdh, ÅSS, 1949    
U 12    Greta, vuorineuvos William Lehtinen, M/Merikarhut 1949
U 13    Dorea, vapaaherra, lääket. lis. Cecil Aminoff, NJK, 1949
U 14    Elisabet, taiteilija, kirjailija Björn Landström, ASS, 1950

* U 10 ilmoitetaan uutena veneenä ilman nimeä KSSS:n vuosikirjassa 1950. Seuraavan vuoden vuosikirjassa se on rekisteröity nimellä Rendez-vouz (KR, S-157), omistaja oli sama.

LÄHTEET:


Informantit

Christoffer H. Ericsson, Helsinki
Göran-Fredrik Mustelin, Turku
Leif Strandström, Helsinki
Sten Söderblom, Helsinki

Aikakauslehdet

Frisk Bris. Nr 5/1949
Till Rors med segel och motor. Rikstidningen för svensk sjösport. Nr 7/1949

Matrikkelit ja rekisterit

Airisto Segelsällskap i Åbo, vuosikirja 1950
Finlands Båtkalender, nr 20, 22
Kungliga Svenska Segel Sällskapet, vuosikirjoja 1950-1952
Merikarhut – Sjöbjörnarna, vuosikirjoja 1949-1958
Nyländska jaktklubben, vuosikirjoja 1950-53

Kirjallisuus

Ericsson, Christoffer H. (1994), Jarl Lindblom, Den mångsidige konstruktören, Frisk Bris Nr 6/1994.
Ericsson, Christoffer H. (2002), Björn Landströms båtar, Frisk Bris Nr 1/2002.
Heikkinen, Helge (1970), Purjehtimaan, Porvoo
Landström, Björn (1952), Skeppet i flaskan. En berättelse om båtar och drömmar och om Elisabets färd Gotland runt 1952, Helsingfors
Landström, Björn (1987a), Omakuva, Helsinki. (Suom. Kalle Salo).
Landström, Björn (1987b), Självporträtt, Keuru
Mustelin, Göran-Fredrik (1965),  Airisto Segelsällskap i Åbo r.f. 1865-1965, Åbo
Smedslund, Tor (1961), Nyländska Jaktklubben 1861-1961, Helsingfors


Artikkeli on aikaisemmin julkaistu Forum Marinumin vuosikirjassa 2004. Käännös: Jarmo Saarinen.

Utö -ristelijöiden kotisivulle