uudistettu viimeksi 23.5.2018

 Sanat tukkivat tien
                                                                                                     
ꓹf

Tervetuloa! Tämä on kokeellinen kotisivuni. Kun opin enemmän, lisään tänne uusia sivuja, kuvia ja linkkejä.

Kai Nieminen, runoilija ja suomentaja
Baggbölen koulutie 11, 07740 GAMMELBY (PERNAJA)
puh. +358 45 650 5626
kaiminen@kolumbus.fi

Suosittelen tutustumista Jan Blomstedtin ylläpitämään Prose-sivustoon, www.prose.fi, josta  löytyy  kirja-arvioita, kommentteja, esseitä, aforismeja yms.
Siellä on myös osasto Vierashuone, jossa minäkin julkaisen silloin tällöin kolumneja (suora osoite on prose.fi/Kai-Nieminen)


                 f
       sanat tukkivat tien
luetaan kiinaksi yanyu daoduan, japaniksi gongo doodan

_______________________________________________________________________________________

Ehkä voin jo avata kotisivuni muidenkin luettavaksi. Olen harjoitellut tätä lähes vuoden enkä ole oppinut juuri mitään, mutta miksi piilottelisin sitä vähää minkä osaan? En aio päivittää sivua säännöllisesti, muutan sitä mielialojeni mukaan. Lisään unohtamiani asioita, poistan asioita jotka eivät enää tunnu merkittäviltä. Tästä voi tulla sekä päiväkirjaa että pakinaa, blogia, kolumnia, saarnaa, polemiikkia, muistelmia ja mitä muuta vielä? Sen näyttävät tulevat päivät, viikot, kuukaudet ja toivoakseni vuodet.


_______________________________________________________________________________________


Vaimoni Elina Sorainen kuoli 27.9.2017 kolmenkymmenenkahdeksan yhteisen vuoden jälkeen. Vuosien mittaan totuin puhumaan ja kirjoittamaan hänelle silloinkin, kun hän ei ollut läsnä. Hänen kuoltuaan olen jatkanut sitä. En kuvittele, että hänen henkensä tai sielunsa tai jokin sellainen kuuntelisi  jossakin mitä hänelle sanon, minusta vain on luontevaa kertoa hänelle ajatuksiani. Hänen eläessäänkin puhuin etupäässä meille, en hänelle: en oikein ymmärrä vieläkään että olisin yksikkö, minä. Olimme me. Kun pahoitin hänen mielensä pahoitin meidän mielemme. Kun hän iloitsi, me iloitsimme. Kun hän kiukutteli hän kiukutteli meille. Ikävöin häntä sanomattoman paljon. Koetan sanoa sen niin kuin osaan. En tiedä kenelle muulle sen sanoisin kuin hänelle.

Julkaisen tällä sivulla muun muassa puhettani Elinalle, koska arvelen että surun jakaminen helpottaa. Itken kirjoittaessani hänelle. Hymyilen muistaessani hänet.

__________


23.05.18 22:43:47


kävin tänään haudallasi ensimmäistä kertaa yksin
ajoin skootterilla, aiemmin olen mennyt muiden kyydissä
en vienyt kukkia,
annan niiden kasvaa täällä pihalla, siitä sinäkin nauttisit enemmän
korjasin pois jonkun muun tuomat kuihtuneet ruusut

en juuri viipynyt siellä,
siellä tuli vain murheellinen olo,
et sinä ole siellä,
paljon enemmän olet täällä kotona
täälläkin suren mutta ei ole niin murheellinen olo,
olet lähellä täällä
ja rannassa:
paluumatkalla kävin tietenkin mökeillä,
en viipynyt sielläkään kauaa,
sinä puutut sieltä
rannassa oli illan suussa juuri niin ihana kesä kuin toivoa voi,
jos olisit, olisimme tehneet kevyen illallisen
ja syöneet sen terassilla meren ääressä,
oli aivan tyyntä, Ollin tuuligeneraattori seisoi hiljaa,
laineiden liplatustakaan ei kuulunut

Reetan perhe tulee lauantaina käymään,
Roope saa ajella nurmikon, siinä pojalle kesätöitä
ja jos Inarikaan ei muualta kesätyötä saa,
vaikka on hakenut kymmenistä paikoista,
palkkaan hänet kitkemään kukkapenkkejä

mutta heidän kanssaan varmaan käydään haudallasi,
viedään kukkiakin, poimitaan kedolta kaunis kimppu,
niitä alkaa olla jo, kedon kukkiakin,
vaikka toukokuu loppuu vasta viikon päästä

ajelin minä tänään aiemmin päivällä muuallekin,
kävin tapaamassa terveydenhoitajaa
hänkin järkyttyi kuolemastasi
oli taas ollut se viikko että seurasin veren sokeria ja verenpainetta,
vein tulokset hänelle ja keskustelimme terveydestäni:
Tessillä oli aikaa, puhuimme 45 minuuttia vain siitä miten voin,
miltä tuntuu ja mitä tästä eteenpäin
kerroin hänelle että juon joka päivä, hän ymmärsi ja kirjoitti:
hsanoo suoraan ottavansa ikäväänh

ihanan ymmärtäväinen terveydenhoitaja



vein kukat pihalle:

bougainvillea pudotti heti kauniin sinipunaiset kukkansa, jotka eivät ole kukkia,
mutta taisi pudottaa ne siksi että satuin siirtäessä vähän ravistelemaan sitä

muistonäyttelyysi tuotujen amaryllisten ja hyasinttien sipulit
    olen istuttanut vanhoihin kukkapenkkeihin, katsotaan elpyvätkö ne


daalioiden mukuloista annoin syksyllä suurimman osan Annelille,
    säilyttämäni olen haudannut multaan ja toivon, että jotkin niistä vielä nousevat ja kukkivat


Rodokselta nappaamasi viikunapuun istukas näyttää vielä marrolta,
mutta odotetaan, kyllä se taas elpyy
talvella se teki verstaallasi uudet lehdet, jotka pudotti kevään tullen,
niinhän se on ennenkin tehnyt, itsepintaisesti oman päänsä mukaan

enkelinsiipi, mikä se on, jokin begonia kai,
rehottaa ja kääntyy aina valon puoleen, se on vähän epätasapainossa nyt
täytyy katsoa ettei se kaadu

pasuunakukka tuntuu olevan ihan elossa, katsotaan mitä se sanoo taas yhdestä kesästä vapaassa luonnossa

enhän minä ole kukkaihminen –
kaksi joulutähteä tosin olen pitänyt elossa punaisina kohta puoli vuotta,
    toinen rehevä, toinen riutuva, mutta kastelen niitä parhaan kykyni mukaan,
ne ovat rakkaiden ystäviemme jouluna sinun muistoksesi tuomia



mitä tässä nyt kukista puhumaan, nehän ovat sinun alaasi,
et koskaan edellyttänytkään että minä osaisin hoitaa niitä sen enempää
kuin että kastelin niitä kun sanoit että nyt pitää kastella,
annoin niille kompostia kun sanoit että nyt ne haluavat kompostia
kitkin rikkaruohoja kun sanoit että kitke tuosta, paitsi että sitten sanoin etten jaksa
ja sinä sanoit ettei tarvitsekaan, hoidat sen itse
pelkäsit että kitken huomaamattani taimiakin


mutta niin kun näet:
ei ole mitään, mikä ei toisi sinua mieleeni
kohta alkavat kielot kukkia ja muistan kuinka vuosi sitten
toin kävelyllä käydessäni sinulle kevään ensimmäisen kielokimpun
ja miten ilahduit,
 ja kun sitten lähdit tapaamaan Annelia kävin poimimassa hänellekin kieloja


eivätkö nämä onnelliset muistot ikinä lakkaa itkettämästä, perkele

22.05.18 21:43:54

en ole vähään aikaan kirjoittanut,
olen lykännyt sitä, kun muutenkin on itku kurkussa
olen ajatellut että kerron sitten kerralla enemmän,
juon pullollisen viiniä, suren kunnolla

olet taas tullut uniini niin elävänä,
mutta miksi koetan unessa kätkeä sinua

toiset ovat keittiössä, me makuuhuoneessa

sanon sinulle älä mene vielä, ne järkyttyvät, anna minä menen ensin kertomaan,
että tulit takaisin: että oikeastaan et mennytkään pois

tai toisen kerran joku tulee ovelle:
mennään molemmat mataliksi ettei ikkunasta näy että ollaan kotona
en halua että kukaan tulee häiritsemään nyt, kun vihdoin palasit
sitä paitsi olemme alasti

tule taas, vaikka joka yö, tai alan nukkua päiväunia jos tulet päivälläkin


täällä on ollut niin kaunis ja suloinen kesä keskellä toukokuuta,
olen nauttinut surullisena: miksen voi nauttia tästä sinun kanssasi,
miksi et ole täällä

satakieli laulaa puronvarren pensaissa: et ole kanssani kuuntelemassa
omenapuut täydessä kukassa kartanon puutarhassa: mikset ole ihailemassa niitä
sinun päärynäpuusi meidän pihassa kukkii niin kuin ei koskaan ennen
tuleeko pölyttäjiä? vai jääkö se marroksi jälleen

olin kuvitellut että tämä ikävä vähitellen lientyisi, mutta paskat:
joka päivä tulee lisää asioita joiden tähden kaipaan sinua,
haluaisin jutella kanssasi siitä, että maailma on syöksykierteessä kohti sotia,
(USA:n presidentti haastaa riitaa Iranin kanssa,
Israel tappaa palestiinalaisia entistä kiivaammin,
Suomen poliitikot viis veisaavat asiantuntijoiden lausunnoista)

maailman hulluus kiihtyy ja syvenee
mutta en piittaa, kun en voi päivitellä kanssasi
jos olisit toteaisimme yhdessä miten mieletöntä kaikki on,
joisimme pullollisen viiniä
ja parantaisimme maailmaa taas kerran

mutta nyt olen yksin,
minä vain soitan klarinettia, olen oppinut jo aika paljon, olisit yllättynyt,
keksin muutama päivä sitten miten ylärekisteri soi hyvin tai ainakin soi,
ei se ole helppoa, harjoittelemiseni kuulostaa kamalalta,
en voi pitää olohuoneen ikkunoita auki edes helteellä etten häiritsisi naapureita
häiritsisi tai pelästyttäisi

mutta pian opin paremmin, niin että kehtaan soittaa toistenkin kuullen,
en ole vielä soittanut


Rikki on tulossa tänne juhannusviikolla,
lähetti talvella sähköpostia sinulle,
kysyi oletko vihainen kun et ole vastannut aikaisempiin
ja että haluaisi poiketa meille kesäkuussa paluumatkalla Euroopasta kotiinsa,
kertoi tapansa mukaan miten ikävöi Suomessa viettämiään aikoja
ja miten kaipaa sinua (ja siinä ohessa minuakin)

vastasin ja kerroin että sinä et enää vastaa

Rikki kysyi voiko hän silti tulla verestämään muistojaan ja minä vastasin että tietenkin

Rikki on nyt Prahassa, menee sitten Ranskaan
muistelee niitä kahta juhannusta jotka vietti Jonin kanssa täällä,
yhdeksäntoista ja kahdeksantoista vuotta sitten
odottaa jotakin yhtä ihanaa

olen kertonut Ninalle:
totta kai olemme tervetulleet sinne
niin kuin aina


saa nähdä voiko edes Rikki rakentaa
vanhojen muistojen varaan yhtä ihanaa nykyisyyttä

minulle se voi olla helpottavaa: en ainakaan istu yksin kotona ikävöimässä sinua,
ikävöin sinua muiden ikävöivien seurassa

vaikka toden kertoakseni mieluummin ikävöin ja suren yksin,
kuin toistelen lohduttajille että kaikki on hyvin
kaikki on hyvin, paitsi että olen surullinen joka hetki
kaikki on hyvin, paitsi että ikävöin sinua kaiken aikaa
kaikki on hyvin, kävin laboratoriossa ja jopa maksa-arvotkin ovat kunnossa,
kaikki on hyvin, osaan pitää huolen itsestäni
paremman huolen kuin kukaan muu,
kun sinä elit pidimme yhdessä huolen toisistamme,
nyt pidän huolta niin kuin yhdessä pitäisimme
kaikki on hyvin, näettehän, olen voimissani, syön terveellisesti,
nukun hyvin, käyn kävelyllä joka päivä
kaikki on hyvin paitsi että elämän tarkoitus on kadonnut


Raili kävi Laurin kanssa viime viikolla,
Lauri tuli hakemaan keramiikkaasi Tuulan myllylle kesänäyttelyyn,
minä valikoin vähän kaikkea: kuppeja, pikareita, kulhoja,
muutaman lapsiveistoksen

Pyysin Railia valitsemaan mieleisiään villatakkeja sinun jäämistöstäsi,
hän löysi myös jokuset housut.
    Laurin kanssa kannoimme sen arkkitehdinpöydän työpajastasi hänen autoonsa
ja hain myös piirustuskoneen vintistä.
Se oli hauska visiitti, tarjosin teetä, hapankorppuja, suolakeksejä, juustoa ja savuporoa, olivat tyytyväisiä.
Tunsin että minulla on enemmänkin omaisia kuin vain omani.



Joskus sanon joillekuille, että kirjoitan sinulle, että puhelen sinulle tällä tavoin.
Täytyy vähän katsoa kenelle sanoo hkirjoitin taas Elinalleh, luulevat pian että uskon sinun lukevan, kuuntelevan.
 En viitsisi alkaa selittää että ei, en usko sinun kuulevan, en usko kuolemanjälkeiseen.
Puhun sinulle minussa, puhun itselleni, puhun meille joka on olemassa vielä minussa niin kauan kuin olemme.



Joka päivä puhun rumia, kiroilen koska minun on niin ikävä,
sanon saatana kun radiosta tulee jokin kaunis laulu jonka haluaisin kuunnella kanssasi,
sanon jumankauta kun käki kukkuu ja kukkuu ja herään neljältä aamulla ja haluan kuunnella sitä aina vain,
    nyt on niin lämmintä että makuuhuoneenkin ikkuna on auki vuorokauden ympäriinsä,
sanon voi vittu kun sinun istuttamasi tulppaanit avaavat nuppunsa,
sanon voi helvetti kunka hyvää,
kun olen laittanut herkullisen illallisen jota sinä et ole syömässä.


Joka ilta laitan ruokaa josta sinä pitäisit. En osta valmisruokaa, en tyydy pikaruokaan.
Aina kun syön ajattelen sinua, ajattelen että haluaisit lisätä joitakin mielimausteitasi
ja että sanoisin niin kuin aina että lisää sitten siihen tai laita niitä kaikin mokomin omiin ruokiisi.
Sinä pidit aina minun kokkauksistani, nyt ne vain ovat kehittyneet entistä herkullisemmiksi
    kun minun täytyy korvata sinunkin keittotaitosi.
Maustevalikoimani on laajentunut.
Mutta yksi on ennallaan: en nykyisinkään juuri katso keittokirjoihin, luotan intuitioon.
Se ero on miehellä ja naisella. Kokeilun ja kokemuksen ero.


Eiköhän tämä riitä tältä illalta. Minulla on vain niin ikävä.
Sinun
Kai


PS nyt kaikki tuntuu taas asettuvan paikalleen,
ahdistus väistyy, suru jää mutta minun on hyvä olla

PS 2 enhän minä kenellekään muullekaan voi näitä asioita kertoa, koeta kestää nyt
niin kuin ennenkin, voithan aina torkahtaa
niin kuin ennenkin

08.05.18 23:57:13


äsken yllätin itseni odottamasta, että soitat kohta
olen jutellut sinulle joka päivä ja sanonut aina, että kirjoitan kohta tarkemmin,
mutta olen lykännyt sitä,
en haluaisi pelkästään valittaa ikävääni
mutta minkäs teet, sitä samaa ikävöintiä tämäkin on

aloin tänään tehdä veroilmoituksia,
viimeistä kertaa sinunkin puolestasi,
se oli yhtäkkiä tavattoman tuskallista
en ollut ennakoinut että kun käyn läpi viime vuoden tiliotteita
vastaan tulee maksuja terveyskeskukseen, sairaalaan, apteekkiin,
jos kohta suloisiakin muistoja: laskuja yhteisistä hetkistä, aterioista, matkoista,
lahjoista sinulle, sinun lahjoistasi minulle,
ikävä niistä tuli, yhtä kaikki


olen viimein saanut skootterin toimimaan, se ei tahtonut käynnistyä,
kun lumet sulivat ja yritin lähteä ajelemaan,
kaasuttajassa oli ilmeisesti vettä,
mutta kun ilmat lämpenivät se starttasi vaivatta
paitsi aina välillä


eilen kävin Porvoossa jalkahoidossa
skootterilla

tänään kävin hoitamassa kiinteistöasiaa
bussilla
ajoin polkupyörällä pysäkille,

riitti kun todistin itselleni, että osaan käydä skootterilla Porvoossa,
ei sitä tarvitse joka päivä stressaantua liikenteessä

viime viikonloppuna Axxellin opiskelijat sitten lainasivat uuniasi,
kävivät ahtamassa astiansa sinne vapun alla lauantaina,
alkoivat polton perjantaiaamuna,
saivat sen valmiiksi lauantai-iltana

vappuaatoksi kutsuin sisaruksia
Tuuli ja Paavo tulivat
meillä oli rattoisaa
söimme hyvin
emme juoneet liikaa
emme oikeastaan paljon yhtään

söimme vappupäivänäkin hyvin
minulla oli hyvä vappu

Tuulin kanssa kävimme läpi sinun villapuseroitasi ja muita vaatteita,
pyysin häntä valitsemaan itselleen sopivia
muistelimme sinua iloisesti,
ei tullut itkuinen ikävä,
kaihomielinen kaipaus vain

myöhemmin, heidän lähdettyään,
mutta se on eri asia


__________________________________________________________________



6.3.2018

kerron sinulle arkipäiväisiä asioita,
nämä ovat banaaleja mieleen juolahdelmia,
tuskin kiinnostaisivat sinua arkisin,
kun olisit tavallisessa vauhdissasi miettimässä tärkeämpiä projekteja,
mutta lepopäivien ratoksi saattaisit näitä kuunnellakin,
kun lojuisit vieressäni ja sanoisit hkerro jotakinh

minä katselen televisio-ohjelmia tietokoneen pieneltä ruudulta
niin kuin tapasimme tehdä,
katsella dvd-levyiltä omia tai kirjaston elokuvia
ja aivan tyhjänpäiväisiäkin poliisisarjoja tai komedioita,
ja sitten netistä niitä samoja ja uusia,
eikä niistä seuraavana päivänä muistanut mitään,
eikä se ollutkaan tärkeää, vaan se että aina torkahdit viereeni,
nojasit olkapäätäni vasten
ja suutuit, jos yritin herättää ja sanoa että katso nyt, tämä on hauskaa

enkä sitten enää yrittänytkään herättää,
sitten kun tajusin mikä on tärkeää
____________________________________________________________________________________________________-

koko ajan tuntuu, että tulet kohta kotiin,
en odota, en usko, en luule että tulet,
vastoin parempaa tietoani siltä vain tuntuu

ja tulithan sinä taas viime yönä,
olit haravoimassa puutarhassa,
kun hain pyörän vajasta:
olin lähdössä kylälle ostoksille
sinä polttelit risuja,
siitä puuhasta pidät, tulen hallitsemisesta,
sekö sinusta keraamikon teki, vai keramiikka tulenrakastajan,

sitäkin pohdimme aina välillä
huusin hei hei ja heilautin kättä
ja sinne sinä jäit haravoinesi ja nuotioinesi

kun heräsin olin vielä tuntevinani savun tuoksun
ja siitä tuli mieleen kävellä Holmströmille,
ostin palan vastasavustettua lohta ja muutaman kuhafileen

_____________________________________________________________________________



alan vähitellen tointua,
joinakin päivinä avaudun käppyrästä tunniksi,
joinakin moneksi tunniksi

silti en hetkeksikään unohda
sinua, surua, ikävää

itku tulee silmään milloin mistäkin,
murhe kouraisee syvältä:
Schubertin lied radiossa
tai vanha lehti, jonka ilmestyessä olit vielä elossa


koko ajan odotan
odotan, että jotakin tapahtuisi,
jotakin mikä muuttaisi kaiken,
sammuttaisi surun, lohduttaisi,
antaisi uutta tarmoa, uuden tarkoituksen elämälle,
odotan että kohta olisi toisin kuin nyt
odotan että odotus lakkaisi

en odota unohdusta,
en uuden alkamista

ehkä odotan sinun toista tulemistasi
se olisi uusi uskonto, ainoa johon uskoisin,
olisin ylipappi enkä hyväksyisi seurakuntaan ketään muuta,
en palvoisi sinua,
rakastaisin vain niin kuin ennenkin


__________________________________________________________________________________________________


25.1.2018


Elina, Elinani, on taas uusi ilta. Päivä on ollut tuulinen. Satoi vettä lumelle, mäki muuttui sohjoiseksi. En käynyt kävelyllä, tekosyynä kylmä tuuli ja liukkaus. Kävelelmisen sijaan olen koko päivän  järjestellyt hyllyjäsi ja laatikoitasi, arkistoinut ja lajitellut muistiinpanojasi. Kävelyllä mieleni olisi tyyntynyt, kirjoitustesi lukeminen toi sinut viereeni ja tuli kova ikävä. Mieleni ei ole tyyni nyt, muttei ahdistunutkaan. En tiedä millä sanalla kuvaisin sinulle tätä surua. Se on päättymätön, pohjaton, vastoin luulojani se syvenee aina vain. Sauna lämpiää, puolen tunnin kuluttua menen löylyyn ja muistan taaskin kaikkia yhteisiä saunomisiamme.
      Mitä eroa on päiväkirjalla, runolla, blogilla tai kirjeellä vainajalle? Tämä tämäniltainen kirjoitukseni on kaiketi kaikkea sitä. Onko se fiktiota? En tiedä. Kerron tämän sinulle, mutta annan muidenkin lukea, jotta olisi joku vastaanottaja. Anteeksi, jos tuntuu liian intiimiltä. Sinun Kaisi, kuten aina.

__________


24.1.2018

Nyt  on se keskiviikkoilta, josta media on tehnyt isoa asiaa viime viikon lopppuolelta asti. Ensin kova pakkanen, sitten lumituiskua ja saman tien sää lauhtuu hetkessä suojan puolelle. Vaarallinen ajokeli. Varokaa etteivät putket jäädy. Sähköt voivat taas katkeilla. Älkää liukastuko.
   Muistan kyllä omitusempiakin tammikuita, suurempiakin äkillisiä lämpötilan muutoksia, sekä etäisemmästä että lähimenneisyydestä, mutta kyllähän tällainen kaikkineen viittaa vahvasti ilmastonmuutokseen. Niinpä minusta on aiheellisempaa pohtia maapallon tulevaisuutta kuin päivitellä tammikuista huonoa ajokeliä.


_______________________________________________________________________________________

30.12.2017

Elinalle vuoden 2017 päättyessä

joulu tuli ja meni
lapset olivat täällä,
minä tein kaiken niin kuin olisimme yhdessä tehneet
    ja vähän enemmän: tänä jouluna paistoin kinkunkin,
    viimeksi meillä oli kinkku kai kolmisenkymmentä vuotta sitten
en halunnut pyytää lapsia tekemään muuta kuin ruokaostoksia
ja kattamaan pöydän
olisivathan he halunneet auttaa mutta en osannut antaa,
tästä tuli heille vähän ankea joulu,
dominoin tunnelmaa, surin kaiken aikaa

pyysin heiltä anteeksi,
ei tarvitse, he sanoivat, me ollaan surullisia kaikki

palatessani saunasta kuulin,
että onneksi he sentään osasivat keskenään hetkittäin olla iloisiakin

hiljenivät sitten taas,
ottivat osaa suruun suremalla itsekin


sinun valokuvasi nojasi orkideoihin olohuoneessa kahden kynttilän välissä,
    viimekeväinen pajassasi otettu kuva,
    jossa naurat ja pitelet käsissäsi upeaa vastapoltettua isoa kulhoa
hetken ajan aurinko paistoi ja valaisi kasvosi erityisen kirkkaiksi
    Nina ja Rolf olivat käymässä, osoitin sen heille ja kaikille muillekin
en tiedä syöpyikö hetki heidänkin muistiinsa niin kuin minun

myöhemmin, kun aattoiltapäivä alkoi pimetä,
ajoimme hautausmaalle sytyttämään kynttilät
    menomatkalla rupattelin tekokevyesti kaikenlaista,
hautausmaalla sitten en sanonut enää mitään,
sytytimme kynttilät äidillesi ja isällesi, niin kuin aina sinun kanssasi,
ja sinulle vaikkei nimeäsi vielä ole hakattu paateen
sytytimme myös Niilo-veljesi kynttilän, jonka tuuli oli sammuttanut

lapset olivat vaiti koko kotimatkan,
enkä minäkään puhunut mitään muulloin kuin silloin, kun kävin matkan varrella
    viemässä Boriksen perheelle suklaarasian ja pikkuleipiä



tämä on ollut vaikea viikko
aina kun aloin puhua sinulle minua alkoi itkettää
kurkkua kuristi, kuristaa nytkin

ei minun ole pitkään aikaan ollut näin vaikea olla,
joulu muistutti sinusta niin elävästi
onneksi lasten perheet olivat täällä,
    onneksi minulle

kaikki tuntuu nyt jotenkin niin lopulliselta, kun et tullut jouluksi kotiin


olen vaihteeksi taantunut,
apaattinen,
en saa tehneeksi juuri muuta kuin että luen lehdet
    kuuntelen musiikkia radiosta
ja katson television rikossarjoja ja komedioita


jos ei sada mahdottomasti käyn aamukävelyllä,
    se on terveellistä, muistan miten kannustit ja tulit mukaan kun ehdit,
ja vaikka sataisi, se on tarpeen myös sielulle: vasta ulkona herään todellisuuteen
ja tajuan taas, että sinä et odota kotona,
kukaan muu ei keitä puuroa, minun täytyy itse tehdä se
täytyy myös koettaa muistaa että lounaaksi on syötävä jotakin
    ja jotakin myös illalla
ikään kuin elämässä ei olisi muutakin pohdittavaa, mutta
välttämätöntähän se on, ja haluan kuitenkin nauttia siitä mitä syön


masennus vaivaa, en sano kaamosmasennus,
vaikka sen kaltaistahan se on
    ei sitä ole diagnosoitu eikä tarvitsekaan
kaikki vain väsyttää


kun saan lehdet luetuksi alkaa jo hämärtyä,
ja niin kuin jo vuosia sitten, paljon ennen kuin sairastuit,
ahdistun auringonlaskun aikaan
    tuntuu että paniikki iskee, hysteria odottaa ovella
pakko juoda lasillinen pari viskiä tai konjakkia
    ja kun ahdistus hellittää, viinikin auttaa vähitellen
kunhan sitä riittää

masennus väistyy taas vuorokaudeksi
mutta suru ei silti jätä:
    suru ei masenna vaikka ahdistaa


kun kaikki on hyvin,
pääni täyttyy musiikista viinistä ja muistoista
    Matti sanoi ettei saa unta ilman musiikkia,
    minä olen unettomina iltoina kokeillut ja harvoin
    löytänyt musiikkia jonka soidessa olisin nukahtanut
mutta kenties vielä löydän
tuntuu että löydän
ei sen tarvitse soida,
    kunhan kuulen sen


kyllähän sinä muistat, että olen aina toistanut itseäni
    ja aina silloin tällöin sanonut jotakin aivan uuttakin
älä rakas työlästy vaikka nytkin sanoisin samoja asioita moneen kertaan
ehkä tähänkin ajatus- ja puhevirtaan ilmaantuu jotakin uutta
    jotakin mitä et ole kuullut tai viitsinyt painaa mieleesi


minun on ikävä sinua


raivostuttaa, kun et ole täällä puhumassa kanssani,
vaikka sovimme aikoja sitten, että sanotaan suoraan mikä ärsyttää
    olisi niin paljon puhuttavaa, sellaistakin mitä et jaksaisi kuunnella
hKai anna mun nukkuah
koetan antaa, puhutaan huomenna,
mutta aina en malta, en ennen kuin sanot kolmannen kerran hanna mun nukkuah


nyt saat nukkua, mutta et enää vastaa huomennakaan


minulla on vain muutama keino selviytyä
    juoda
    kuunnella musiikkia
    katsoa televisio-ohjelmia
puhua sinulle, kirjoittaa vaikka olet poissa


aamulla herätit minut,
panit suuhuni happamanmakean sitruunaleivoksen
    se maistui ihanalta, heräsin siihen
et ollut siinä


koko ajan mielessä, että kohta soitan sinulle ja kerron mitä kaikkea kuuluu

________________


28.5.2017

On harhaa, että maailma olisi yhtäkkiä tullut sen hullumaksi kuin ennen. Nyt me vain tiedämme sen välittömästi. Kiitos sosiaalisen median.


Kuvittelimme, etttä maailma on yksi ja kokonainen. Järkytymme huomatessamme miten pirstaleinen se on - ja tajutessamme, että niin on ollut koko ajan.