Alpadria


Oletteko koskaan kuulleet maasta nimeltä Alpadria? Ettekö? Silloin olette kadottaneet jalokiven, jota olette ehkä joskus pidelleet omissa käsissänne mutta antaneet sen valua sormienne lomasta kuin hiekanjyväsen. Alpadria on salaperäinen maa, joka sijaitsee aivan Euroopan sydämessä. Harva siitä tietää, vaikka moni on siellä käynyt tai tutustunut muissa yhteyksissä ja itse asiassa tuntee sen aika hyvin. Tällä maalla vain ei oikein ole omaa identiteettiä. Sillä on kummallinen nimi, ja se mainitaan usein hiukan omituisessa eikä aivan miellyttävässä seurassa. Epäilemättä maa on yksi vanhan Euroopan viimeisistä suurista arvoituksista.
     Tämä maa sijaitsee Alppien eteläreunalla havisevien metsien, salaperäisten hiljaisten laaksojen ja syvien tummien järvien hallitsemalla alueella. Muistuttaako se Tirolia tai Sveitsiä? Kenties. Paitsi että se on pienempi ja kauniimpi.
     Etelässä sitä huuhtelee lämmin meri siellä, missä Välimeren pohjoisin kolkka hamuaa mannerta. Siellä on ikivanhoja suolalammikoita, merenrantakaupunkeja ja niitä ympäröiviä viiniviljelyksiä, aivan kuin vanhoissa akvarelleissa. Muistuttaako se Ligurian tai Andalusian rannikkoa tai Ranskan Rivieraa? Jonkin verran. Paitsi että se on pienempi ja kauniimpi.
     Se laskeutuu korkeilta lumihuippuisilta vuorilta vihreiden ylätasankojen ja kukkuloiden kautta kohti aurinkoa ja uneliaita rinteitä, joilla kypsyvä viini on makeaa kuin synti. Sittenhän se on aivan kuin Itävallan Steiermark tai Burgenland? Miksei. Paitsi että se on pienempi ja kauniimpi.
     Tällä valtiolla ei ole historiaa, vaikka sillä on rikas menneisyys. Siellä painettiin ensimmäiset kirjat ennen kuin puoli Eurooppaa oli alkanut edes haaveilla niistä. Thomas Jefferson piti Yhdysvaltain perustuslakia laatiessaan esikuvanaan tässä maassa muinoin noudatettua hyvin demokraattista käytäntöä, jolla uusi hallitsija vihittiin tehtäväänsä. Yli tuhatvuotinen vieraiden vallanpitäjien kausi ei ole heikentänyt maan omaleimaisuutta ja sinnikästä pyrkimystä valita itse oma tiensä. Sen asukkaat eivät ole antaneet sen paremmin Hitlerin, Mussolinin kuin Milo¹eviæinkaan säikyttää itseään.
    Tämä omintakeinen kansa asuu vuorten ja meren välissä. Sen edustajat ovat toisaalta itsepäisiä, työteliäitä ja sulkeutuneita mutta myös hyväntuulisia, herkkiä ja innostuvia. Asukasluvun mukaan laskettuna he voisivat muodostaa kenties neljänneksen jonkin suurkaupungin väkiluvusta, mutta tämä ei estä heitä suhtautumasta rohkeasti ja avoimesti muuhun maailmaan.
     Alppien aurinkoisella puolella kasvaa sankareita, jotka uskaltavat laskea suksilla maailman korkeimmalta vuorelta, kiivetä ylös maailman korkeimmalle rinteelle ja uida Euroopan pisimmän joen päästä päähän. Se, joka on joskus saanut kokea heidän vieraanvaraisuuttaan, palaa aina uudestaan Alppien ja Adrian maahan. Mutta mistä johtuu, että suuren Eurooppa-kodin asukkaat eivät halua heitä joukkoonsa?
     Ehkä siksi, ettei Alpadria edes ole Euroopan unionin ehdokasmaiden joukossa. Euroopan suopeutta siellä tavoittelee aivan toinen valtio, jonka nimi on Slovenia.
     Kilpakumppaninsa Slovakian tavoin Sloveniakin on ennen muuta osa Slovaniaa, Slaavien valtakuntaa. Se identifioidaan osaksi entistä Jugoslaviaa, ja usein väitetään juuri tämän maan hajottaneen kerran niin vakaan ja arvostetun liittovaltion omista itsekkäistä syistään ja syösseen tempullaan maanosan pahimpaan onnettomuuteen sitten toisen maailmansodan. Silloin, kymmenen vuotta sitten emme ilmeisesti pystyneet antamaan eurooppalaisille riittävän selkeää ja myönteistä kuvaa itsestämme, jotta laaja ja melko välinpitämätön yleisö olisi oppinut pitämään meitä mieluisana kumppanina. Onko sitten ihme, jos eurobarometri, jolla mitataan Euroopan unionin asukkaiden halukkuutta ottaa uusia jäsenmaita, sijoittaa meidät kerta toisensa jälkeen toivottujen maiden häntäpäähän (lue: vastenmielisimpien maiden kärkeen!) jonnekin Romanian ja Turkin väliin ja johdonmukaisesti Slovakian jälkeen?! Entistä mahdollisemmalta myös näyttää, että unionin laajentumisesta päätetään kansanäänestyksissä...
     Kun kuusi vuotta sitten ehdotettiin, että alkaisimme käyttää epävirallisesti "lempinimeä" Slovenia-Alpadria tehdäksemme kotimaamme tunnetummaksi, ajatus torjuttiin monien asiantuntijoiden myönteisesta suhtautumisesta huolimatta tylysti sillä perusteella, ettei muka valtion nimestä voida keskustella tällä tavalla lehdistön palstoilla, koska se on poliittinen ja teoreettinen kysymys. Puoli vuosikymmentä on kulunut, eikä Slovenia ole muuttunut Euroopan yleisessä mielipiteessä yhtään tunnetummaksi, toivotummaksi saatikka sympaattisemmaksi tai halutummaksi eikä ole liikahtanut tuumaakaan mielipidekyselyjen hännillä.
     Pitkässä jonossa Euroopan odotushuoneessa seisoo myös Makedonia, jota Kreikka ei tietenkään aio päästää tällä nimellä mukaan. Viimeisin ehdotus, jolla Makedonialle avattaisiin ovet ja joka kelpaisi sekä Makedonialle että Kreikalle, olisi ehkä Slaavilainen Makedonia (Makedonija Slovanija?). Merkillinen ja arveluttava slaavi-slovakki-sloveeni-rypäs kasvaisi entisestään. Odotamme todella paljon Euroopan valtioilta Portugalista Suomeen ja Kreikasta Irlantiin, jos kuvittelemme niiden pystyvän tunnistamaan ja vielä valitsemaan meidät tällaisesta joukosta.
     Useimpien asiantuntijoiden mielestä myös Slovenian valtiolliset tunnukset ovat ongelmallisia. Lippu ei juuri eroa Slovakian ja Venäjän lipusta. Vaakuna muistuttaa enemmän partiomerkkiä kuin valtion symbolia. Slovenia-Alpadrian nimellä tekisimme itsemme helpommin tunnetuksi, eikä se herättäisi ihmisissä kielteisiä mielikuvia, pikemminkin myönteisiä. 
     Uudella hallituksella on viimeinen tilaisuus vetää meidät pois väärästä seurasta.
 

Jure Apih, Delo/Sobotna priloga 11.11.2000.
 

[Avaussivu]  [Mitä uutta?]  [Esittelysivu]  [Genealogiaa]  [Kirjoituksia]  [Matkoja]  [Satelliitti]  [S-linkit]  [Slovenia]  [Suomennoksia]
Uutisia Sloveniasta © 2001 Kari Klemelä