Sloveniasta Porvooseen

Hannimari Heino





Ljubljana on hämmentävä tuttavuus, siitä poikkeuksellinen eurooppalainen pääkaupunki että se on samalla hyvin vanha ja nuori. Pääkaupunki siitä tuli vasta kymmenen vuotta sitten Slovenian itsenäistyttyä. Kaupungin laella komeileva roomalaislinnoitus ja sen alapuolella levittäytyvä, Itävalta-Unkarin mahtivallasta muistuttava vanha keskusta kujineen, toreineen ja kirkkoineen aukaisevat kuitenkin toisenlaisia näkymiä aikaan kuin pääkadun, Slovenska Cestan liepeille nousseet parikymmenkerroksiset, taivasta peilaavat talot Maximarketteineen ja kauppagallerioineen. 
   Mitä isompi kauppakeskus tai liikenneväylä, jälki-kommunistisessa Ljubljanassakin ne symboloivat "kehitystä", toisaalta pelkoa ettei siitä vain jäätäisi jälkeen, elinkautisvangeiksi historiaan jonka kellariholvit ja tyrmät ulottuvat syvälle maan sisään.
   Slovenialaista nykyisyyttä - kun toivomuslistalla ykkösinä ovat sekä EU- että Nato-jäsenyys - kuvaavatkin sattuvasti Cerrutin ja Max Maran suuret, paljastavat näyteikkunat. Juhlivathan ne häpeilemättömästi eksklusiivisuutta ja merkkiä, kuulumista oikeaan jengiin ja klubiin. Ne ovat kuin unelma kaupan olevasta identiteetistä jonka kuka tahansa voi hankkia, mikäli ylimääräistä liikenee. 
   Toinen juttu on, millaisen identiteetin tuo klubi jäsenilleen takaa; onko kyse ensisijassa kansalaisuudesta vai pelkästä kuluttajuudesta, vai oletetaanko niiden muuttuneen peräti synonyymeiksi.

* * *

Ljubljanassa asuva Ale¹ Debeljak, yksi nyky-Euroopan merkittävimmistä runoilijoista ja kulttuurintutkijoista - jonka runokokoelma Kaupunki ja lapsi ilmestyy ensi syksynä suomeksikin - kirjoittaa muutosvaihetta elävän maansa ja kotikaupunkinsa identiteetistä. Debeljakia kiinnostaa, millaisia arkkityyppisiä kuvia kotikaupunki iskostaa mieleemme ja millaisia sielunmaisemia se antaa evääksi elämämme varrelle. Se, miten havaitsemme tilan ja millaisia ruumiillisia kokemuksia se meille antaa, on ratkaisevaa sille, olemmeko sinut itsemme kanssa ympäristössä jossa päivittäin liikumme. 
   Debeljak tiivistää, että todella elämisen arvoinen paikka on sellainen, joka yksilökokemuksen tasolla ikään kuin ylittää itsensä rajat ja jonka läpi suodattuu koko maailman kuva, imago mundi
   Kaupunki voi synnyttää meissä perustavanlaatuisen paikka-kokemuksen ainoastaan kun se koskettaa myös "sisimpiä kehiämme" tarjoten meille tunnepitoisia ja seikkailumielisiä kokemuksia - eli puhuttelee myös aistejamme.
   "Kehitys"- sikäli kun se huomioi ainoastaan kokemuksen "ulkokehiä", käytännön toimivuutta ylläpitäviä väyliä ja tiloja - osoittautuu yllättäen taantumukselliseksi vapauden viholliseksi, toisteleehan se viime kädessä kreikkalaista polista, ihannevaltiota jossa taloudellis-poliittiset intressit alistavat yksilön, sen myötä mahdollisuuden myös uusien tieteiden ja taiteiden syntyyn. 

                * * *               

Oleellista on Porvoonkin tulevaisuuden kannalta se, rajaavatko päättäjät esimerkiksi kaupunkisuunittelulla asukkaiden identiteetin pelkäksi markkina-arvoilla mitattavaksi kuluttajuudeksi (jolloin kyllä pääsee kätevästi autolla paikasta toiseen ja voi ostaa kaikenlaista), vai halutaanko turvata myös sellaisten näennäisesti "hyödyttömien" paikkojen, sielunmaisemien olemassaolo joihin historia ja juuremme - ruumiilliset kokemuksemme tilasta - ovat kerrostuneet, niin arkkitehtuurissa kuin luonnossakin.
   Porvoolla on ihanteelliset mahdollisuudet pysyä ihmisen kokoisena kaupunkina sanan aidossa merkityksessä, ilman että se on pelkkä turistiesitteiden klisee. Siksi olisi tärkeää muistaa, ettei paikoilla ole meille pelkästään välineellistä merkitystä ja arvoa, vaan ne ovat koko olemassaolomme, unelmiemme ja todellisuutemme perusta.

Julkaistu Uusimaa-lehdessä 13.6.2001
 


Uutisia Sloveniasta © 2001 Kari Klemelä