Miljenko Jergoviæ


Sarajevossa 1966 syntynyt Miljenko Jergoviæ on asunut vuodesta 1993 Zagrebissa. Hän kirjoittaa runoja, novelleja, esseitä ja kirjallisuusarvosteluja. Hän on saanut 1987 Mak Dizdar -palkinnon. Jergoviæin novellikokoelma Sarajevski Marlboro (Sarajevon Marlboro, Zagreb, 1994) on käännetty useille kielille. Muita teoksia: Opservatorija Var¹ava (Varsovan observatorio, Zagreb, 1988), Uèi li noæas netko u ovom gradu japanski (Opiskeleeko joku tässä kaupungissa tänä iltana japania, Sarajevo, 1990), Himmel comando (Sarajevo, 1992), Karivani (Zagreb, 1995).




                                Kaupunkia pommitetaan (Bombardiranje grada)

                                           Hämärän varjossa luen kirjaa
                                            Näen koko ajan huonommin, mutta en saa
                                            Sytyttää valoa
                                            Jos sytytän sen
                                            Kaikki muuttuu
                                            Asioiden järjestys huoneessa
                                            Asioiden järjestys minussa
                                            Sielut muovisessa vesikannussa
                                            Kääntyvät sisäänpäin
                                            Ja tummuvat hitaasti ja kipeästi
                                            Niin kauan kuin kaukaa kuuluu
                                            Yliäänilokkien moottorien ääni
 
 

                                Himmel Comando (Himmel Comando)

                                            Aukiolla albaanit sytyttävät kynttilöitä
                                            Kuolleittensa muistoksi

                                            Sata yhtä kohti
                                            Koko aukio on liekeissä

                                            Puolen tunnin välein matalalta pyyhkäisevät
                                            Lentokoneet sammuttavat ne

                                            Silti pieni liekki jää jäljelle
                                            Kuolleita oli niin paljon

                                            Katselemme välinpitämättöminä sivusta
                                            Nähdäksemme kumpi loppuu ensin
                                            Ihmisiltä tulitikut
                                            vai lentokoneilta polttoaine
 
 

                                Kaatuneiden poikien katu (Ulicom palih djeèaka)

                                            Eräässä aikuisten tarinassa sanotaan että lapset
                                            kaatuvat tuntematta kipua
                                            Liukastuessaan banaaninkuoreen, rasvaan,
                                            jäällä
                                            Joka tammikuu. Heidän luunsa eivät katkea
                                            Heidän kallonsa eivät korista tienvarren kiviä. Heidän
                                            lihaksensa
                                            Ovat aina rennot heidän kaatuessaan. Tarinassa lapset
                                            kaatuvat samalla tavalla kuin lehdet putoavat
                                            Tuskin koskettaen maata, upoten pehmeästi lumeen
                                            Heidän veripisaransa polttavat valkeuden viattomasti
                                            Kuin lapsi pissaisi synnytysosastolla
                                            Eräässä aikuisten tarinassa sanotaan että lapset kaatuvat
                                            kevyesti
                                            Nyppivät rupia polvistaan ja raapivat niitä innokkaasti
                                            Kunnes ne ovat taas valkoiset. Lapset eivät muista mitään
                                            He kaatuvat hymyillen kuin kamikazelentäjä
                                            Joskus heidän nimensä syövytetään punaisellä 
                                            värillä
                                            Valkeaan graniittiin. Kaatuessaan he päästävät
                                            huudon
                                            Jonka television pauhu tukahduttaa helposti
                                            Lapset nousevat vaivatta ja tuntematta häpeää
                                            Vain harvoin he eivät nouse enää koskaan
 
 

                                Keskitysleiri (Koncentracioni logor)

                                            Tiettyinä hetkinä tuntuu siltä ettei 
                                            olisi pitänyt puhua sokrateesta
                                            Olisi pitänyt puhua sioista. Sukupolvet
                                            kuiskivat hänen maineestaan
                                            Hänen takiaan naisopiskelijat saavat kohtauksia
                                            Kun huoneen läpi hulluina kesäpäivinä leijuu
                                            myrkkykatkon tuoksu.
                                            Voisipa tuomita itsensä kuolemaan, voisipa
                                            katkaista oman kaulansa
                                            Tiettyinä hetkinä se on ilmeistä - juuri nyt
                                            puhun sioista
                                            Ne eivät odota kuolemaansa ylväinä
                                            Aamuvarhaisesta ne kiljuvat karsinassaan 
                                            kaupungin laidalla
                                            Kyyneleet valuvat niiden vaaleanpunaisella kärsällä
                                            Kauhu virtaa niiden suonissa, on sota
                                            Ja aika ruveta viimein puhumaan sioista
                                            Profeetta rankaisee niitä halveksuen, ne rypevät
                                            mudassa uneksien
                                            Syvästä kirkkaasta järvestä, aamuisin humisevista
                                            männyistä, jäätikköhuipuista
                                            Ehkäpä kaukaisen lapsuuden näyistä. Sioille
                                            annetaan kaikki anteeksi
                                            Mutaisina häpeästä ne nauttivat viimeisen
                                            ehtoollisen
                                            Kukaan ei odota niitä toisessa maailmassa

Kroatian kirjallisuus: Miljenko Jergoviæ © 2002 Kari Klemelä