Edvard Kocbek
(1904-1981)

 
 
 
Kuva: Bo¾idar Jakaè

 

Esittely
Lipizzalaiset


Edvard Kocbek syntyi 27.9.1904 Mariborin ja Murska Sobotan puolivälissa sijaitsevassa Sveti Jurij ob ©èavnicissa (välillä Videm) ja kuoli 3.11.1981 Ljubljanassa. Kocbek alkoi opiskella teologiaa, mutta vaihtoi sitten romaanisiin kieliin. Hän opiskeli Ljubljanassa, Berliinissä, Lyonissa ja Pariisissa. Hän valmistui ranskan kielen opettajaksi ja opetti 1931 alkaen mm. Bjelovarissa ja Vara¾dinissa Kroatiassa ja sitten Ljubljanassa.

Boris A. Novak sanoo esseessään "Slovenialaisesta runoudesta" (ilm. suomeksi Ale¹ Debeljakin runoteoksessa Kaupunki ja lapsi): "Monien mielestä 1900-luvun suurin slovenialainen runoilija oli Edvard Kocbek (1904-1981). --- Hän oli personalisti, jolla oli yhteyksiä Pierre Emmanueliin ja ranskalaiseen Esprit-lehteen ja oli aloittanut kirjoittamisen Paul Claudelin vaikutuksesta. Toisen maailmansodan edellä Kocbek oli katolisen kirkon toisinajattelija ja kristillissosialistisen älymystön puhemies. Hän oli yksi fasistimiehittäjien vastaisen vapautusrintaman perustajista ja kohosi sodan päättyessä Jugoslavian valtion korkeaksi virkamieheksi. Voisi kuvitella, että vastarintatoverit olisivat kunnioittaneet häntä. Kaikkea muuta! Hänet oli tuomittu koko elämänsä ajaksi toisinajattelijaksi, kaksinkertaiseksi toisinajattelijaksi: kiihkoilijat vihasivat häntä liberalismin takia, ja kommunistit suhtautuivat häneen epäluuloisesti, koska hän oli erilainen. Kun hänestä ei enää ollut hyötyä kommunismin asialle, vallankumouksen julma logiikka vaati, että hänet oli raivattava tieltä. Julkaistuaan novellikokoelman nimeltä Strah in pogum (Pelko ja rohkeus, 1951) hän menetti asemansa ja hänet pakotettiin elämään loppuelämänsä julmassa eristyksessä. --- Hänen runoillaan ja henkilökohtaisella sankaruudellaan oli suuri vaikutus kirjailijasukupolviin, jotka valitsivat tämän itsenäisen intellektuellin esikuvakseen."

Kocbek joutui uudestaan vainon kohteeksi vuonna 1974, kun triesteläinen kirjailija Boris Pahor julkaisi hänestä haastattelun 70-vuotispäivän kunniaksi. Pahor itse sai vuodeksi maahantulokiellon Jugoslaviaan. 

Kirjailijana Kocbekia luonnehditaan ekspressionistiksi. Proosateoksia: Listina (1967, sotamuistelmia) ja Tovari¹ija (1972). Runoteoksia: Zbrane pesmi (1977, kootut runot) sisältää runoja vuosilta 1934-1977. - Myös Edvard Kocbekin poika Matja¾ Kocbek (s. 1946) on runoilija.
 
 


 

Lipizzalaiset (Lipicanci)


Lehti ilmoittaa:
lipizzalaiset esiintyivät
historiallisessa elokuvassa.
Radio tiedottaa: miljonääri osti lipizzalaisia,
jalot eläimet olivat sävyisiä
koko Atlantin-ylilennon.
Oppikirja opettaa:
lipizzalainen on ratsuna säyseä,
kotoisin Karstilta, sen käynti on joustava
ja laukka ylväs, luonne älykäs
ja itsepäisen uskollinen.

Tähän täytyy lisätä, poikani,
etteivät nämä rauhattomat eläimet
sovi mihinkään valmiiseen muottiin:
on hienoa kun päivä paistaa
ja lipizzalaiset ovat mustia varsoja,
on hienoa kun koittaa yö
ja lipizzalaiset ovat valkeita tammoja,
mutta on kaikkein hienointa,
kun yön jälkeen päivä sarastaa:
silloin lipizzalaiset ovat mustavalkeita klovneja,
hänen majesteettinsa Slovenian historian 
hovinarreja.

Muut palvoivat pyhiä lehmiä ja lohikäärmeitä,
tuhatvuotisia kilpikonnia ja siivekkäitä leijonia,
yksisarvisia, kaksipäisiä kotkia ja feenikslintuja,
mutta me valitsimme eläimistä kauneimman,
se kunnostautui taisteluissa ja sirkuksessa,
kuljetti prinsessoja ja kultaisia monstransseja,
siitä syystä Wienin keisarit puhuivat
viekkaille diplomaateille ranskaa,
hurmaaville näyttelijättärille italiaa,
iankaikkiselle Jumalalle espanjaa
ja oppimattomille rengeille saksaa,
mutta hevosille he puhuivat sloveenia.

Muista, lapsi, kuinka salaperäisesti
luonto ja maailmanhistoria kietoutuvat
ja kuinka erilaisia ovat mielen herätteet
maailman kaikilla kansoilla.
Tiedät, että tämä on kisojen ja ravien maa.
Siksi ymmärrät, miksi Nooan valkeat ratsut 
löysivät turvan puhtaalta kamaraltamme,
miksi niistä tuli pyhä eläimemme,
miksi ne astuivat legendoihimme
ja miksi ne sekoittavat tulevaisuutemme
alati etsiessään luvattua maatamme,
muttuvat sielunhurmiomme satuloiksi.

Istun yhä mustavalkean hevosen selässä,
rakas poikani,
kuin beduiinipäällikkö
olen kasvanut yhteen ratsuni kanssa,
olen matkannut sillä koko elämäni,
taistellut ja rukoillut sen selässä,
nukkunut ja nähnyt unta sen selässä
kerran vielä kuolenkin sen päällä,
kaikki ennustuksemme olen kuullut
tuon salaperäisen eläimen selässä,
tämän runonkin olen kokenut
sen keinahtelevassa kyydissä.

Mikään ei ole hämärämpää
kuin selkeä puhe
eikä mikään todempaa kuin runo,
jota järki ei ymmärrä,
sankarit ontuvat kirkkaassa valossa
ja viisaat änkyttävät pimeässä,
mutta klovneista tulee runoilijoita,
pegasokset laukkaavat aina vinhemmin
vanhan maamme luolien yllä,
hyppien ja tömistäen,
malttamattomat slovenialaiset eläimet
yrittävät yhä herättää Matja¾-kuninkaan.

Se joka ei osaa ratsastaa
opetelkoon kiireesti
kesyttämään kerkeän eläimen,
istumaan kevyessä satulassa vapaasti,
tasoittamaan laukan
ja ennen muuta luottamaan aavistukseen
sillä hevosemme ovat nelistäneet kaukaa
ja ovat matkalla kauas,
moottorit voivat särkyä,
norsut syövät liikaa,
meillä on pitkä matka
jalkaisin emme jaksa.
 

Suomennos Kari Klemelä











 Slovenian kirjallisuus: Kocbek  © 2000 Kari Klemelä