Kajetan Koviè


 


Ukot (runo)
Mielikuvituksen professori (katkelma romaanista)
Esittely

Ukot

Eivät tähdet ole vanhenneet, vain hiekka
valkeilla puistokujilla on nyt mustaa
ja kultakilvin kutsuu vanha kahvila
enää ukkoja karistamaan tuhkaa.

Loppukesän yöt pienellä terassilla
ja kelmeänvihreiden kaasulyhtyjen
valot hehkuvat kuin unohdettu aika
tuolla puolen ilon ja surun päivien.

Iän painamat ukot istuvat joutilaina
vuosien takaisine muistoineen
mietteissään entisten tyttöjensä kanssa
sanomatta jääneine lauseineen.

Tule, viimeinen isäntä. Vanhan kahvilasi
kilpi matalan oven päällä alkaa himmetä.
Tule ja sammuta kultaniistimilläsi
vihreä valo vihreistä silmistä.


 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

Alkuteksti: Starci. Teoksesta Letni èasi. Izbrane pesmi (Vuodenajat. Valitut runot). Zalo¾ba Mladinska knjiga, Ljubljana 1992. Runo on julkaistu Eero Balkin ja Tapani Kärkkäisen toimittamassa teoksessa Kadonnutta kahvilaa etsimässä (Otava 2000). 
 
 
 

Mielikuvituksen professori

(1) Siitä, mitä myöhemmin tapahtui, tiesivät etukäteen ehkä vain kissat. Sana tiesivät ei ole tässä paras mahdollinen, mutta yhtä epätäsmällinen olisi myös sen verrattain hämärä kumppani aavistivat, joten parhaiten kissojen ennakointikykyä voisi kuvata sanomalla, että ne vastaanottivat tiedon tulevaisuuden epävakaudesta vaistonsa avulla. Ne nimittäin alkoivat jo muutamia kuukausia tai viimeistään muutamia viikkoja ennen tapahtunutta käyttäytyä poikkeavasti: ne saattoivat yhtäkkiä herätä unestaan, asettua varuilleen, kuunnella tarkkaavaisesti tai syöksyä omituiseen aikaan korvat luimussa ulos sisätiloista vapauteen. 

(2) Tuohon aikaan ©tudentovskalla, aivan linnavuoren jyrkän rinteen alla, asui eräs Jernej Petriè, joka opiskeli Mahrin kauppakoulussa kaunokirjoitusta ja saksalaista pikakirjoitusta. Hän oli lahjakas mies, mutta häntä pidettiin vähän omituisena, koska hän julistautui keskustelussa mielellään monitieteilijäksi ja vaihtoi kulloisistakin keskustelukumppaneistaan riippuen jopa nimeään.  Italialaisille hän esittäytyi piranilaisen patriisisuvun sammuneen haaran jälkeläiseksi Bartolomeo Petronioksi, saksalaisille eisenerziläisen kaivosinsinöörin pojanpojaksi Peter Steinfelsiksi, kroaateille Borko Periæiksi, jonka suku polveutui jo Matius Corvinuksen aikana eläneistä senjiläisistä merenkulkijoista, ja ranskalaisille marsalkka Marmontin ensimmäisen adjutantin aviottomaksi lapsenlapsenlapseksi Jacques Bergeriksi. Syytä siihen, miksi hän tunsi tarvetta naamioitua näin jakomielisellä tavalla, tekipä hän sen sitten omaksi huvikseen, koska piti omahyväisiä keskustelukumppanejaan salaa pilkkanaan tai ties mistä syystä, sitä hän ei koskaan selittänyt kenellekään ääneen.
     Ei ole mahdotonta, että halusi säilyttää kommunikoinnissaan muun maailman kanssa jonkinlaisen puolustusetäisyyden kyttyränsä takia, vaikka se ei edes ollut silmäänpistävä ja pysyi hänen entisen koulutoverinsa, Vanhalla torilla asuvan muotiompelija Valentin Bocin taitavuuden ansiosta asiasta tietämättömiltä täysin salassa. Erilaisilla henkilöllisyyksillään hän luultavasti ennemmin peitteli kuin rehvasteli, sillä hän oli teräväpäinen ja niin laajatietoinen, että hänen oli turha koristautua riikinkukonsulilla. Hän kirjoitti runoja mutta ei koskaan julkaissut mitään, vaikka toisinaan vierailikin kaukaisen sukulaisensa rouva Venturinin salongissa järjestetyillä kirjallisilla teekutsuilla, joille taiteilijoilla, taideopiskelijoilla ja muutamilla siivellä elävillä huijareilla oli tapana kokoontua torstaisin. Kerran hän melkein aikoi lukea tässä seurassa sonetin, mutta oli arvostelun pelossa heittänyt mielestään kaikki ajatukset julkisista esiintymisistä.
     Venturinien luona hän ei vieraillut taiteellisen seuran eikä teen ja prinsessamunkkien vuoksi vaan kolmannen polven serkkunsa neiti Ur¹kan tai rouva Ursulan takia, kuten häntä kuului avioitumisen jälkeen kutsua. Tietenkään hän ei ollut elätellyt tämän suhteen mitään toiveita sen paremmin ennen avioliittoa kuin sen jälkeenkään vaan pysytteli taustalla runoilijana omistaen tälle jopa sonettejaan, jotka tosin pysyivät hänen kainoutensa vuoksi rouva Ursulalle itselleen tuiki tuntemattomina. Runoilu oli kuitenkin vain yksi hänen tilapäisistä puuhistaan, kun taas hänen pääharrastuksensa oli geologia tai maaperäntutkimus ja sen haarojen joukossa varsinkin seismologia tai, kuten hän itse sanoi, maanjäristystiede, jolle hän oli omistautunut suurella innolla, niin että hän oli kuulunut maakuntatasolla jo vuosia alan harvojen asiantuntijoiden joukkoon.
 

Kajetan Koviè: Mielikuvituksen professori. Sloveeninkielinen alkuteos: Prefesor domi¹ljije. Mihelaè 1996. Ilmestynyt myös saksaksi ja italiaksi. Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1895, muutamaan kuukauteen ennen Ljubljanan suurta maanjäristystä, ja sen keskeiset henkilöt ovat rouva Ursula ja hänen kolme miestään: aviomies Feliks, rakastaja Kristijan sekä ihailija Jernej Petriè.



Kajetan Koviè on 1931 Mariborissa syntynyt kirjailija, runoilija ja kääntäjä. Hän on työskennellyt myös lehtimiehenä ja kustannustoimittajana. Koviè oli yksi neljästä runoilijasta, jotka julkaisivat 1953 kuuluisaksi tulleen runokokoelman Pesmi ¹tirih (muut osanottajat olivat Janez Menart, Tone Pavèek ja Ciril Zlobec). 
     Koviè kirjoittaa loppusoinnullista, romanttisesti sävyttynyttä runoutta, jolle on ominaista arvoituksellisen ja kylmän ulkomaailman ja idealistisen ja intiimin lähiympäristön vastakkaisuus. Hänen romaaninsa ovat luonteeltaan suppeita ja lyyrisiä. Koviè on kääntänyt sloveeniksi varsinkin ranskalaista ja saksalaista runoutta, mutta hänellä on läheinen kontakti myös unkarilaiseen kirjallisuuteen.



 Slovenia-sivut: Koviè © 2000 Kari Klemelä