Slovenian tunnetuimpiin ja käännetyimpiin kuuluva runoilija, rakastettu lastenkirjailija, laulaja, säveltäjä, kuvittaja ja näyttelijä Svetlana Makarovič, varsinainen kulttuurin monitaituri, on syntynyt uudenvuodenpäivänä 1939 Slovenian toiseksi suurimmassa kaupungissa Mariborissa (joka kerran tunnettiin nimellä Marburg). Hän on opiskellut Ljubljanan Teatteri- ja elokuva-akatemiassa.
    Makarovičin kerronta on lähempänä perinteistä kuin modernia, ja hän käyttää kirjoissaan mieluusti slovenialaisen kansanperinteen aineksia. Silti monet hänen hahmoistaan elävät nykyaikaisessa maailmassa, kuten metsässä asuvan Kuzma-peikon kumppanit Radiopeikko, Kampaamopeikko ja Pankkipeikko.
   Makarovič on kirjoittanut yhteensä yli sata lasten- ja nuortenkirjaa ja näytelmää, joista tässä vain muutama: Škrat Kuzma dobi nagrado (Kuzma-peikko voittaa palkinnon, 1974); Pekarna Mišmaš (Mišmašin leipomo,1974); Sovica Oka (Pöllö Suurisilmä,1976); Živalska olimpiada (Eläinten olympialaiset, 1976); Potepuh in nočna lučka (Kulkuri ja yölamppu, 1977); Coprnica Zofka (1989), Medena pravljica (1995), Sapramiška (1976).
    Osan lastenkirjoistaan Makarovič on kuvittanut itse, kuten Mišmašin leipomon jatko-osan, mutta monitaituruudestaan huolimatta hänkään ei yllä vakituisten kuvittajiensa Tomaž Lavričin, Gorazd Vahenin ja Marjan Amaliettin upeiden töiden tasolle (alla esimerkki kaikkien kolmen taiteilijan tekemistä kansikuvista sekä Makarovičin CD:n Pelinov med & Pelin žena kansi).
    Runokokoelmia: Somrak (1964), Kresna noč (1968); Volčje jagode (1972); Pesmi o Sloveniji: za tuje in domače goste (1985); Kaj lepega povej (1993).
    Svetlana Makarovič on saanut Prešerenin säätiön tunnustuspalkinnon 1976 ja Prešeren-palkinnon 2000. Palkintojuhlassa 7.2.2000 hän kuitenkin ilmoitti, ettei aio ottaa sitä vastaan (ks. kulttuuriuutisia).
 
 

Makarovičin monipuolisuus on minulle itselleni paljastunut vähitellen. Aluksi käänsin hänen tarinoitaan omille lapsilleni iltalukemiseksi. Yksi ilmestyy ensi vuonna suomeksi ja kertoo leipurista, jota hiiret auttavat tekemään maailman parhaita leivonnaisia. Toisen, Sapramiškan, sankari on hiiri, joka löytää 3 maukasta pähkinää, mutta katkaisee hampaansa yrittäessään puraista yhtä. Tohtori-Tikka korjaa hampaan. Kolmas tarina - Kuzma-peikko saa palkinnon - kertoo peikkojen "Kuukauden kepponen" -kilpailusta. Yksi kuvaa kulkurin ja hänen ystävänsä yölampun seikkailuja.
    Seuraavaksi vastaani tuli ljubljanalaisessa kirjakaupassa Svetlana Makarovičin kirjoittama lastenkirja, jonka hän oli itse myös kuvittanut.
    Sitten tutustuin Makarovičiin runoilijana ja viimeksi laulajana, kun ostin CD:n, jossa hän esittää sovittamiaan runoja. Eikä siinä kaikki: alkuaan Makarovič on opiskellut Ljubljanan teatteri- ja elokuva-akatemiassa ja esiintynyt näyttelijänä.
    Kaiken kaikkiaan Svetlana Makarovič on julkaissut yli kaksikymmentä runokirjaa (lapsille tarkoitetut mukaan lukien), viisi näytelmää, neljä proosateosta, lähes 50 lastenkirjaa, toistakymmentä radiokuunnelmaa, kaksi CD-levyä ja osallistunut 40 antologiaan. Hänelle on myönnetty useita palkintoja, mm. Prešeren-palkinto 1976.
    Hellyttävien lastenkirjojen tekijä on kuitenkin myös, ja ennen kaikkea, runoilija, jonka runojen johtava teema on kuolema, ominaisväri musta ja keskeistä sisältöä sota, rutto, pimeys ja kauhu. Hänen runojensa ihminen on yksin koko maailmassa.
    Muuan yhtäläisyys saduilla ja runoilla on: molemmissa seikkailee eläimiä: kissoja, susia, kettuja, peuroja, kaloja ja lintuja, mutta - varsinkin runoissa - myös käärmeitä, rottia, hämähäkkejä, jotkut suorastaan hirviömäisiä. Suurimman uhan muodostaa kuitenkin petomainen ihmisluonne. Myös taikayrteillä on keskeinen rooli, erityisesti koiruoholla eli malilla, jota tarkoittava sana "pélin" merkitsee sloveenissa myös katkeruutta.
    Muodoltaan Makarovičin runot ovat balladeja tai kansanlauluja, ja niiden aiheet ovat usein peräisin slovenialaisesta tai slaavilaisesta mytologiasta ja kansanperinteestä.

Syntymäpäivä

Kirottu hetki, jolloin siemen putosi,
kirottu hetki, taivas ja maa.
Kirottu tuuli, joka taivaalta purjehti,
kirottu sade, joka pehmensi maan.
Kirottu olkoon kirveenisku muinainen
ja sen puusta vuolema vuode.
Kirottu lauha tuulahdus keväinen,
kirotut ensimmäinen mies, ensimmäinen nainen.
Kirottu käsi, joka ompeli lakanat,
kirottu käsi, joka sijasi vuoteen,
kirottu ikkuna, omenapuun oksat,
kirotut terälehdet tahrasivat peitteen,
kirotut kynnet selkään, veitsi lihaan,
hampaat kirottuun rintaan, valhe korvaan,
kirottu uusikuu ja hiki ja tahmea veri
ja hetki, joka synnytti katkeran hedelmän.
Kirottu veri verestä, sydän sydämestä,
kirottu ensi hengenveto ja valkeus maailmaan.

(Rojstni dan)
 
 
 

Tähti

Tulkoon se aika,
tulkoon se hetki,
tunnistettakoon
se ikivanha ääni,
koskettakoon palanutta ihoa
luminen kämmen,
tulkoon nyt kerrankin,
tulkoon se päivä.
Liian paljon kaikkea
nämä silmät ovat katselleet
ja nähneet,
liian paljon halutakseen
enää oppia
mitään, kenenkään kanssa
mitään, omastani,
en voi enää jäädä,
en ole täällä kotonani.
Katso, tuota kaukaista tähteä
en saa mielestäni,
tähteä, jota en näe päivällä,
vaikka tiedän - se on siellä.

(Zvezda)
 

Runot kokoelmasta Tisti čas (Se aika), Mladika 1993. Tarkastanut Anni Sumari.

Takaisin vierailusivulle



---