Predrag Matvejević



     
     


    Photo: Kari Klemelä

     
     

    Elämä
    Claudio Magris Välimeren breviaarion esipuheessa
    Välimeren breviaario: otteita suomennoksesta
    Välimeren breviaario Loki-Kirjojen sivulla
    Hollo-palkinto 2004 Välimeren breviaariolle
    Turun Sanomat 8.4.2004 (suomentajan haastattelu)
     

    Slaavilaisten ja romaanisten kulttuurien kasvatti

    Predrag Matvejević syntyi Mostarissa 1932 kroatialaisen äidin ja Odessan-venäläisen isän poikana. Hän opiskeli romaanista ja klassista filologiaa Sarajevossa ja Zagrebissa ja väitteli Sorbonnessa tohtoriksi yleisestä kirjallisuustieteestä. Hän on opettanut ranskalaista kirjallisuutta Zagrebin yliopistossa ja työskennellyt vierailevana lehtorina Sorbonnessa, l'Université catholiquessa Louvainissa ja College de Francessa. Nykyisin hän luennoi Rooman La Sapienza -yliopistossa slaavilaista kirjallisuutta.
         Matvejević julkaisi Jugoslaviassa useita stalinismia ja "ždanovilaisuutta" arvostelevia teoksia. Belgradissa 1985 julkaistuissa Avoimissa kirjeissään hän puolustaa Itä-Euroopan vainottuja toisinajattelijoita, kuten Saharovia, Solženitsyniä, Brodskia, Sinjavskia, Nadežda Mandelstamia, Danilo Kišiä, V. Gotovacia ja Vaclav Havelia. Teoksessa Jugoslavia tänään (Zagreb 1982, Belgrad 1986) hän arvostelee nationalismia.
          Hänen tunnetuin teoksensa on Mediteranski brevijar (Zagreb 1987), joka ilmestyi 1992 täydennettynä ranskankielisenä laitoksena nimeltä Bréviaire méditerranéen. Se valittiin 1993 Ranskassa vuoden parhaaksi ulkomaiseksi kirjaksi ja on kerännyt myöhemminkin useita palkintoja. Teos on käännetty noin 20 kielelle ja ilmestyy maaliskuussa 2003 Loki-kirjojen kustantamana suomeksi nimellä Välimeren breviaario (suom. Kari Klemelä). Siitä on tulossa myös täydennetty kroatiankielinen laitos.
          Predrag Matvejević kirjoittaa sekä kroatiaksi että ranskaksi. Ranskassa hän on julkaissut mm. teokset Pour une poétique de l'événement (Ch. Bourgois, Paris 1979), Epistolaire de l'Autre Europe (Fayard 1993, käännetty kroatiasta), Entre asile et exil (Stock 1995, käännetty kroatiasta ja venäjästä), Le Monde ex (Fayard 1996, kirjoitettu ranskaksi, käsittelee sosialistisen järjestelmän romahdusta) sekä Iles-Méditerranée (kirj. ranskaksi, Actes Sud, 2000).
          Matvejević lähti Kroatiasta 1991 vastalauseeksi "veljessodalle" ja "etnisille puhdistuksille". Sen jälkeen hän on elänyt pääasiassa Pariisissa ja Roomassa. Kumpaankin kaupunkiin hän on perustanut Sarajevo-yhdistyksen (l'Association Sarajevo).
     

    Claudio Magris Välimeren breviaariosta

    Tämä keskieurooppalainen, Kroatian ja Pannonian mannerlakeuksien ääni on kirjoittanut nerokkaan, loistavan ja täysin omintakeisen Välimerestä kertovan kirjan täydentämään sekä kulttuurihistorian tuntemustamme että merikirjallisuuden tuhatvuotista perinnettä, jonka rikkaudet ovat yhtä monimuotoisia kuin kaikki merten syvyyksiin uponneet aarteet...
         Mikä oikeastaan on tämä kirja, joka torjuu ihastuttavalla ja salaperäisellä tavalla kaikki yritykset luokitella sitä johonkin lajiin? Matvejevićin Välimeri ei ole... vain historiallinen ja kulttuurinen tila, jota Braudel on mestarillisesti ja lähes tyhjentävästi tutkinut, ei myöskään Camus'n tai Giden ylistämä mystinen ja lyyrinen tila. Matvejevićin teos on viehättävä yhdistelmä portolaania eli merenkulun käsikirjaa, sanakirjaa ja ehdottoman uskollisesti tosiasioissa pitäytyvää romaanimaista esseetä. Vaikka kirja on täysin omaa luokkaansa eikä muistuta ainoatakaan toista, se tuo mieleen Michelet'n teoksen La Mer...
          Matvejević upottaa kulttuurin ja historian suoraan esineisiin, kiviin, ryppyihin ihmisten kasvoilla, viinin ja oliiviöljyn makuun, aaltojen väriin. Hän haluaa syleillä koko Välimerta ja antautua tämän nimen lumoukselle mutta myös määritellä tiukasti merkityksiä, piirtää rajoja ja ääriä. Hän seuraa Välimeren laivareittejä, meripihkan matkaa ja sefardijuutalaisten vaellusta, viiniköynnöksen leviämistä ja jokien kulkua....
          Matvejević viipyilee monissa konkreettisissa asioissa, jotka on kuvattava ennen kuin ne tulevat ymmärretyiksi: köysien tuoksussa laitureilla ja niihin liittyvissä taikauskoisissa käsityksissä, Välimeren vaahdossa ja siinä miten se eroaa muiden merien vaahdosta, merellä vallitsevan hämärän erilaisissa sävyissä, verkkojen eroavaisuuksissa ja niiden vaihtelevissa nimissä, maalausten väreissä eri maissa, meren nimityksissä ja tuuliruusun kuvioissa, kalatorien teatterimaisissa piirteissä, kirosanoissa ja niitä höystävässä elekielessä, ja sen pohdiskelussa, onko meri eräänlainen rukouksen muoto. Berberien sanastosta, jossa on airon kädensijaa eli pyyryä merkitsevä sana mutta ei sanaa itse airolle, hän tekee johtopäätöksiä tämän kansan historiasta ja suhteesta mereen...
          Potamologina, jokitutkijana, joka on Tonavassa vuodattanut paljon kaipuuta merta ja varsinkin Adrianmerta kohtaan, tunnustan veljellisesti olevani kateellinen talassologi Matvejevićille. Niin paljon kuin iloitsenkin siitä, että Tonava laskee mereen, minua harmittaa, että kyseinen meri on Mustameri eikä Välimeri.
     

    Välimeren breviaario

    Välimeren rajoja ei ole piirretty sen paremmin ajassa kuin paikassakaan. Emme edes tiedä, miten tai minkä suhteen ne voitaisiin määritellä. Ne eivät ole historiallisia eivätkä etnisiä, valtiollisia eivätkä kansallisia; ne ovat kuin liidulla piirretty kehä, joka piirretään ja pyyhitään pois aina uudestaan ja jota aallot ja tuulet, teot ja innoitukset laajentavat tai supistavat. Välimeren rannikoita ei ole seurannut ainoastaan silkkitie, vaan siellä ovat ristenneet myös suolan ja mausteiden, meripihkan ja korujen, öljyjen ja parfyymien, työkalujen ja aseiden, tietojen ja taitojen, tieteiden ja taiteiden reitit. Muinaiskreikkalaiset markkinapaikat olivat kaupan ja diplomatian keskuksia. Rooman tiet levittivät valtaa ja sivistystä. Aasian maaperältä saapuivat profeetat ja uskonnot. Eurooppa alkoi Välimereltä.
    * * *
    Aalloilla ja aallokolla on tärkeä rooli meren näyttämötaiteessa, sen kohtauksissa ja tapahtumissa...
          Tässä kiinnostuksemme kohteena ovat toisenlaiset ilmiöt: miten aallot lyövät rantaan, kuinka pitkään ne säilyvät murtumisensa jälkeen ja näyttävätkö ne katselijasta samanlaisilta palatessaan uudestaan, millaista kohinaa tai pauhua ne aiheuttavat vyöryessään hiekalle ja iskiessään särkkää vasten tai miten ne vaipuvat väsyneinä uneen ja vaikenevat kuulumattomiin. Kun mahtavatkin aallot viimein uupuvat ja kuolevat, ei rannalla kuulu enää muuta kuin liplatusta tai laplatusta laituria, laivan runkoa, poijua tai rapautunutta muuria vasten - ääntä, joka voi jatkua pitkään ja esiintyä varsinkin öisin. Kaikki tuntevat ja tunnistavat tämän liplatuksen tai laplatuksen tai miksi sitä sanotaankin, mutta kukaan ei osaa sanoa, onko se kohinaa vai pauhinaa. Tässä yhteydessä on turha puhua aaltojen kielestä ja simpukankuorista tämän kielen sanakirjana, vaikka kiistatta niissäkin on kyse tietyistä merkeistä, järjestyksestä ja lainalaisuuksista. Jotkut harvat runoilijat, korkeintaan yksi tai kaksi kussakin sukupolvessa, ovat oivaltaneet niiden väliset todelliset yhteydet. Ne palauttavat mieleen Välimeren seudun muinaiset aakkoset ja kirjoitukset, jotka ovat kuolleet yhdessä kieliensä kanssa.
    * * *
    Välimeren merenkulkijat tekivät löytöretkiä omalta mereltään hankkimiensa kokemusten turvin. Ensimmäisten suurten merimatkojen kuvaukset (niitä on säilynyt lokikirjoissa ja matkakertomuksissa) osoittavat merimiesten hämmästyneen havaitessaan löytämiensä rantojen poikkeavan täydellisesti aiemmin tunnetuista, ikään kuin he olisivat odottaneet niiden olevan kaikkialla samanlaisia. Kotona he pyrkivät tuntemattomille merille, muualla näyttivät etsivän Välimerta. Kohti uusia rantoja purjehtineet tutkimusmatkailijat käsittivät etäisyydet paremmin kuin laajuuden ja avaruuden. He ymmärsivät matkansa pituuden ja pelkäsivät tyhjyyttä. He eivät ajatelleet äärettömyyttä, sillä he uskoivat sen olevan maapallon toisella puolella. Halu lähteä oli voimakkaampi kuin paluun epävarmuus, odotukset suurempia kuin huolenaiheet (tällainen asennoituminen sopii hyvin Välimeren ihmisen luonteeseen). Näin he laajensivat Välimeren rajoja. Erään aikamme huomattavimpiin kuuluvan antropologin arvelut eivät ehkä ole perusteettomia hänen väittäessään, että tutkimusmatkailijoiden lähdön motiivi oli pikemminkin tarve osoittaa oikeiksi omat ideansa, legendansa ja uskomuksensa -- Atlantis, Hesperidit, Kultainen talja, Eldorado, Arkadia, Eden -- kuin todellinen halu löytää uusi maailma. Myös tämä on hyvä muistaa pohtiessamme Välimeren rajoja: toisinaan ne loittonevat kaikkein etäisimmille rannoille. Vasta löydettyämme toisenlaisen maailman merineen muuttuu myös suhtautumisemme tähän saakka tuntemaamme mereen ja maailmaan: me, jotka emme ole purjehtineet valtamerillä vaan olemme pysyneet uskollisina Välimerelle, emme ole antautuneet tähän vaaraan.
    * * *
    Kreikkalaisilla oli useita merta tarkoittavia sanoja: hals merkitsee suolaa, merta aineena; pelagos on aava tai ulappa, meri näkymänä; pontos on meri tilana ja väylänä; thalassa (sanan alkuperä on tuntematon, ehkä kreetalainen) on meri yleiskäsitteenä, meri kokemuksena tai tapahtumana; kolpos tarkoittaa syliä tai kohtua mutta alkuperäisessä merkityksessään rantaa hyväilevää meren osaa, kuten lahtea tai poukamaa; laitma tarkoittaa meren syvyyksiä, joita runoilijat ja itsemurhaajat rakastavat. Taitavien runoilijoiden ja kertojien teksteissä nimitykset täydentävät toisiaan ja niiden merkitykset laajenevat: aine - läsnäolo, syvyys - tila, reitti - aava, näkymä - tapahtuma ja niin edelleen loputtomiin, aivan samalla tavalla kuin itse meren erilaiset ominaisuudet täydentävät toisiaan ja limittyvät keskenään. Tämä kertoo muinaisten kreikkalaisten runsaista ja rikkaista kokemuksista, joita he olivat hankkineet asuessaan ja purjehtiessaan Välimerellä.
          Roomalaiset olivat paljon vaatimattomampia. Latinan sana mare (jonka he jakoivat monien muiden indoeurooppalaisten kielten, kuten slaavilaisten ja itaalisten, kanssa ja siirsivät perinnöksi romaanisiin kieliin) on alkuaan tarkoittanut kaikkia vesistöjä: meriä, järviä, jokia. Myöhemmin roomalaiset kirjurit alkoivat helleenisen mallin vaikutuksesta lainata sellaisia sanoja kuin pontos ja pelagos tai antaa latinan sanoille (sal, salum, aequor) kreikkalaisia merkityksiä. Heidän symboleissaan ja metaforissaan näkyy mantereen vaikutus, yhteys maahan: campi aequorei, "aavat kentät", tarkoittaa avomerta; Vergilius vertaa purjehtimista kyntämiseen: vastum maris aequor arandum, "merien suunnaton tasanko kynnettävänä" (Aeneis II 780). Välimeren kansat eroavat toisistaan myös siinä, miten ne merta nimittävät ja kuinka paljon ovat sille antaneet nimiä.
          Arabit ja heidän jälkeensä turkkilaiset sanoivat Välimerta Rumelianmereksi eli Roomalaiseksi mereksi: Bahr al-Rum. Ibn Khaldun nimittää sitä teoksessa Al-Muqaddima useassa yhteydessä Syyrianmereksi, samoin al-Idrisi "Rogerin tabulassa". Myös sana al-bahr on tarkoittanut alkuaan kaikkia suuria vesistöjä ja vielä nykyään niistä tärkeintä eli Niiliä. Vanha seemiläinen sana al-yam on sekin säilynyt, mutta sitä pidetään arkaaisena ja korkeakirjallisena. Muslimikansatkin ovat kääntäneet omille kielilleen kristityn etymologin Isidor Sevillalaisen siunaaman ja yleiseen käyttöön levinneen nimen Mediterraneum: al-Bahr al-mutawassit



     
    Boris Vidović, Predrag Matvejević ja Kari Klemelä Kroatian lähetystön vastaanotolla Ritarihuoneella 12. kesäkuuta 2003


Kroatian kirjallisuus: Predrag Matvejević © 2002 Kari Klemelä