Maja Vidmar 
     
     
     
     Photo: Kari Klemelä
     
    Maja Vidmar on syntynyt vuonna 1961 Nova Goricassa, Sloveniassa. Hän on opiskellut vertailevaa kirjallisuustiedettä Ljubljanassa, jossa hän parhaillaan asuu ja työskentelee freelancerina. Vidmar on julkaissut seuraavat runokokoelmat: Razdalje telesa (Ruumiin etäisyyksiä, 1984), Naèin vezave (Sitomisen tapoja, 1988), Ihta smeri (Suunnan vimma, 1989), Ob vzno¾ju (Juurella, 1998) sekä Prisotnost (Läsnäolo, 2005). Viimeksi mainittu kokoelma on palkittu Jenko-palkinnolla sekä Pre¹eren-säätiön palkinnolla. 

    Vidmar on slovenialaisen nykyrunouden keskeisiä hahmoja, ja hänen tekstejään on julkaistu useissa kirjallisuuslehdissä sekä antologioissa monilla Euroopan kielillä. Vidmarin valituista runoista koottu Liebhaftige Gedichte julkaistiin Grazissa 1999, ja se voitti Hubert-Burda-Stiftungin palkinnon. Kokoelma on ilmestynyt Kroatiassa nimellä Akt. 
     

     
     
     

                   Keinot (Sredstva)

               
                Käytä tavallisia sanoja 
                ja kuluneita metaforia 
                minun laillani. 
                Käytä petettyjä rakkauksia 
                ja lamaantuneita verisiä käsiä 
                minun laillani. 
                Käytä uupuneiden kyyhkysten 
                epätoivoisia lentoja 
                ja tätä hioutunutta kiveä, 
                ainoaa vedestä kohoavaa, 
                minun laillani. 
                Käytä puutuneita jalkoja 
                astuessasi veden alle 
                ja pelkoa, ettei ulospääsyä ole, 
                minun laillani. 
                Käytä pikaista kuolemaani 
                minun laillani 
                vain kuullaksesi keskinäiset 
                kuiskauksemme, mieluimmin 
                arkisista sanoista koostuvat.
               
  

                Talo (Hi¹a)

                Jo isänmaidossa 
                join 
                talon vankan 
                arkkitehtuurin, 
                mutta sen huoneissa 
                vedin kuitenkin joka ilta 
                peiton pääni yli, 
                sillä en hetkeäkään 
                epäillyt, 
                että sen ulkopuolella ne, 
                joita ei ole olemassakaan, 
                olisivat tulleet ja syöneet minut. 
                On vaikeaa elää 
                talo päässään. 
                Iltaisin istun 
                takaovella 
                ja huudan 
                kurkku suorana 
                poissa- 
                olevia.
 
                (Sloveenista suomentanut Kari Klemelä)
      
Sloveeninkielinen kirjallisuus: Maja Vidmar - 2002 - Kari Klemelä