Tuntematon maa, tuntematon kirjallisuus





Arvoisa yleisö,

Aloitimme tämän tilaisuuden slaavilaisissa tunnelmissa. Esiintyjinä olivat Avsenik-veljekset, Vilko ja Slavko, 70-vuotiaat taiteilijat Begunje na Gorenjskem -nimiseltä paikkakunnalta Pohjois-Sloveniasta.
    Joku voi ihmetellä, mitä slaavilaista keskieurooppalaisessa polkassa ja valssissa on. Meillähän slaavilaisuus liitetään yleensä vain yhteen tai kahteen slaavikansaan. Todellisuudessa sen kirjo on huomattavasti laajempi.
     Myös Slovenia on monelle terra incognita. Se sekoitetaan herkästi Slovakiaan tai sen kuvitellaan olevan nukkavieru kolkka jossain Itä-Euroopassa, jonne on vaarallista matkustaa, kuten matkatoimistojen hätiköidyt reaktiot Kosovon kriisin aikana osoittivat. Tiedotusvälineissä Slovenia mainitaan harvoin, silloinkin usein virheellisesti.
     Todellisuudessa Slovenia on menestyvä, vauras ja sympaattinen nuori valtio, jota Jugoslavian kriisi on koskettanut lähinnä pakolaisvirtojen lisääntymisen muodossa.
     Tuntemattomuus ei tietenkään ole vain Slovenian vaan monen muunkin pienen kansan ja kielialueen kohtalo. Turun kirjamessujen järjestäjiä voi kiittää ennakkoluulottomuudesta ja uskalluksesta lähteä tutkimaan tuntematonta.
     Sen ansiosta meillä on täällä peräti seitsemän kirjailijaa, joista moni tunnetaan jo Keski-Euroopassa, Amerikassa ja Australiassa asti. He ovat saaneet palkintoja kotimaassa ja ulkomailla ja heidän teoksiaan on käännetty jopa 10-15 kielelle.
     Seitsikon (tai sedem kamenèkov, seitsemän pikkukiveä, ryhmän matkaa varten toimittaman esittelyn ja käännöskokoelman mukaan) vierailu on osa laajempaa kiertuetta, joka ulottuu kaikkiin Pohjoismaihin Islantia lukuun ottamatta.
     Toivokaamme, että tämä ainutlaatuinen tilaisuus olisi alkua Suomen ja Slovenian kulttuurisuhteiden laajenemiselle ja kehittymiselle.
 

Mikä Slovenia?
Ennen kuin annamme puheenvuoron vieraille, pieni katsaus Sloveniaan voi olla paikallaan.
     Maantieteellisesti Slovenia on lännempänä kuin Suomi. Kulttuurisesti se kuuluu Keski-Eurooppaan. Slovenian historia alkaa ainakin jo 500-luvulta, jolloin sloveenit, slaavilaisista kansoista läntisimmät, saapuivat alueelle. 600-luvulla nykyisen Itävallan Kärntenin ja Slovenian seudulla ollutta Karantaniaa pidetään slaavien valtiomuodostelmista vanhimpana.
     Karantania joutui kuitenkin jo 700-luvulla Baijerin ja 1200-luvulla Habsburgien alaisuuteen, germaanisen kulttuurin piiriin.
     Balkanin vaikutuspiiriin Slovenia siirtyi vasta 1918 Itävalta-Unkarin hajotessa. Joidenkin mielestä Slovenia repäistiin silloin irti luonnollisesta yhteydestä, johon se oli kuulunut vuosisatoja. Toki Balkanin läheisyys on vaikuttanut sloveenien kohtaloihin ennenkin: heidän alueensa läpi ovat kulkeneet sotajoukot ja vaikutteet idästä länteen ja päinvastoin.
     Suomen tavoin myös Slovenia on kulttuurien siirtymävyöhykettä.
 

Slovenian kirjallisuudesta
Kahden miljoonan asukkaan ja 20,000 km:n suuruisen Slovenian olemassaolo ja itsenäistyminen ovat pitkälti kielellisen ja kulttuurisen identiteetin säilymisen ja ylläpitämisen ansiota. Oma kieli ja kirjallisuus ovat olleet sloveenien tärkein ase vuosisatojen ajan Itävallan alaisuudessa, toisen maailmansodan aikana miehittäjiä vastaan ja 1980- ja 1990-luvulla Belgradin ylivaltapyrkimyksiä vastaan.
     Vanhimmat sloveeniksi kirjoitetut asiakirjat, Freisingin dokumentit (Bri¾inski spomeniki) ovat peräisin 900-luvulta. Näihin aikoihin sloveeni yleistyi jumalanpalveluskielenä.  Sloveenin kirjakielen perustaja oli uskonpuhdistuksen aikaan elänyt Primo¾ Trubar, joka painatti 1550 aapisen ja katekismuksen. Koska sloveenin kieltä ei saanut käyttää, Trubar joutui salakuljettamaan kirjojaan Saksasta tynnyreissä.
     1584 seurasi Jurij Dalmatinin sloveeninkielinen Raamattu ja Adam Bohorièin latinankielinen sloveenin kielioppi. Nyt sloveeneilla oli latinalaisin aakkosin kirjoitettu kieli kirkolliseen käyttöön. Maalliseen käyttöön sellainen saatiin vasta 200 vuotta myöhemmin, sillä vastauskonpuhdistus merkitsi slovenialaisen kulttuurin ja kielen kehitykselle pahaa takaiskua.
     Valistuksen aikana sloveenin kielen puolesta alettiin jälleen puhua. Ilmestyi uusi sloveenin kielioppi ja Anton Toma¾ Linhartin historiantutkimus Slovenian alueesta.
     Ensimmäinen sloveeninkielinen sanomalehti ilmestyi 1797.
     Ranskalaisten lyhyenä hallintokautena paikallisen kielen käyttöä rohkaistiin, koska saksan asemaa ei haluttu vahvistaa Napoleonin valloittamilla alueilla.
     Romantiikan ihanteet saivat vastakaikua myös Sloveniassa. Kansallishenkeä etsittiin tutkimalla kieltä, historiaa ja kansanperinnettä.
     Romantiikan ajan merkittävin kirjailija oli France Pre¹eren, joka nosti sloveenin kielen eurooppalaiselle tasolle. Kunnioituksesta hänen työtään kohtaan Sloveniassa vietetään helmikuussa Pre¹eren-viikkoa. Silloin jaetaan Pre¹eren-palkinto, joka vastaa merkitykseltään Finlandia-palkintoa. Slovenian itsenäistyessä 1991 Pre¹erenin runosta Zdravljica (Maljalaulu) tuli maan kansallislaulu.
     Muita 1800-luvun merkittäviä kirjailijoita olivat prosaistit Fran Levstik ja Josip Jurèiè, ensimmäisen sloveeninkielisen romaanin (Deseti brat, kymmenes veli) kirjoittaja. 1800-lopun ja 1900-luvun alun prosaisteista tunnetuimmat ovat Ivan Tavèar ja varsinkin Ivan Cankar, runoilijoista Oton ®upanèiè.
     Heitä myöhemmistä, vielä Jugoslavian aikana kirjoittaneista, on syytä mainita ainakin prosaisti Vladimir Bartol sekä vain 22-vuotiaana kuollut, nykyisin erittäin arvostettu runoilija Sreèko Kosovel.
 

Jugoslavian aika
Sosialistisessa Jugoslaviassa kirjallisuuden merkitys oli kriitikko Matej Bogatain mukaan siinä, että "se pehmensi jonkin verran viranomaisten monoliittista valtaa, koska kirjat ja kulttuurilehdet tarjosivat ainoan foorumin polemiikille ja äänekkäille demokratisointivaatimuksille (jotkut kirjailijat ja toimittajat joutuivat niiden ansiosta vankilaan tai ainakin heitä uhattiin). Kirjallisuusiltoihin osallistuminen ja radikaalien kulttuurilehtien lukeminen oli ainoa tapa ilmaista poliittinen mielipiteensä - puolueen ulkopuolella. Itä-Eurooppaan verrattuna Sloveniassa oli kuitenkin vähän todellisia dissidenttejä".
     1980-luvulla kirjailijat olivat ensimmäisiä, jotka alkoivat perustaa poliittisia puolueita heti, kun se oli tullut mahdolliseksi. Jotkut hylkäsivät kirjallisuuden kokonaan - ainakin joksikin aikaa - ja heittäytyivät politiikkaan. Näin tapahtui myös Virossa ja T¹ekissä.
 

Itsenäisyyden aika 1991-
Jugoslaviassa Slovenia oli taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti kehittynein alue. Siellä kukoistivat 1980-luvun puolivälissä uudet liikkeet, jotka ottivat kantaa rauhan, feminismin, ekologian, seksuaalivähemmistöjen ja ihmisoikeuksien puolesta ja ydinvoimaa vastaan. Nova Revijassa esitettiin radikaaleja ehdotuksia Slovenian poliittisen aseman muuttamiseksi. Ristiriita Slovenian ja muun Jugoslavian välillä voimistui, ja kun Belgradin kanssa ei päästy sopuun uudenlaisen valtioliiton perustamisesta, seurauksena oli Slovenian (ja Kroatian) itsenäistyminen ja liittoarmeijan hyökkäys kesäkuussa 1991.
     1990-luvulla Slovenia on, historiansa ja perinteensä mukaisesti, suuntautunut voimakkaasti länteen ja pyrkii Euroopan unionin jäseneksi. Sloveniaa pidetäänkin kaikista pyrkijöistä kehittyneimpänä.
     Kulttuurin alueella Slovenian kehitys muistuttaa hiukan muiden entisten sosialistimaiden kehitystä. Joidenkin kulttuuripiirien mielestä taide ja kirjallisuus on vaihdettu osakesalkkuihin. Ihan näin surkea tilanne ei ole. Sloveeneilla on taipumusta vähätellä itseään ja suurennella ongelmiaan, koska heidän maansa on pieni ja sijaitsee suurempien ja äänekkäämpien naapurien puristuksessa.
     Vaikka valtio tukee kulttuuria vähemmän kuin ennen ja se joutuu tulemaan aiempaa enemmän toimeen omillaan, Slovenia sijoittaa varmasti useimpia muita entisiä sosialistimaita enemmän oman kulttuurinsa ja kirjallisuutensa edistämiseen ulkomailla. Tämä näkyy myös muille kielille käännettävän kirjallisuuden määrässä ja sen saamassa käännöstuessa (Trubar-säätiö), erilaisten kulttuuri- ja kirjallisuustilaisuuksien järjestämisessä ja siinä, että tiedotusvälineet ja valtion edustajat presidenttiä myöten osallistuvat mielellään tällaisiin tapahtumiin, paljon enemmän kuin esimerkiksi täällä Suomessa.
        On kuitenkin myönnettävä, että tilanne on vaikeutunut ja että yhteiskunnalliset ja poliittiset muutokset ovat aiheuttaneet ongelmia myös kirjallisuuden alalla. Nykyisin kirjojen pitää myös myydä ja tuottaa. Painokset ovat pienentyneet, koska lukijakuntakin on pienentynyt, sillä markkina-alueena ei enää ole koko Jugoslavia. Kun ennen esikoisteoksesta otettiin 3000 kappaleen painos, nyt 500 on maksimi. Myös kirjojen hinnat ovat pienten painosten takia nousseet. Ne maksavat yhtä paljon kuin Suomessa, mutta sloveenien keskiansio on vain vajaa puolet suomalaisten tuloista.
     Sloveniassa on noin sata pienehköä ja 40 suurta kustantamoa (näistä viisi "jättikustantamoja"), jotka julkaisevat vuosittain yli 3000 nimikettä (1998 luku oli peräti 3700). Itsenäistymisen jälkeisinä vuosina kustantamoja perustettiin helpon rahan toivossa niin runsaasti, että parhaimmillaan niitä oli 600.
     Myös kirjailijoiden apurahat ovat melko pieniä, ja moni täälläkin olevista hankkii lisätuloja kääntäjänä, toimittajana tai kriitikkona tai muissa tehtävissä.
     Yksi Slovenian kustannusmaailman ihmeellisyyksistä on, että tekstin valmistumisen ja kirjan ilmestymisen välillä voi kulua jopa 3-4 vuotta. Viime aikoina onkin perustettu kustantamoja, joiden valtti on nopea julkaisutahti.
     Maassa jaetaan vuosittain useita kirjallisuuspalkintoja ja järjestetään paljon kirjallisuustapahtumia, joista tärkein syyskuussa Triesten lähellä Lipicassa pidettävä kolmipäiväinen Vilenican kirjailijakokous, joka Suomessa on jäänyt jokseenkin tuntemattomaksi. Se järjestettiin tänä syksynä 14. kerran. Palkittujen joukossa ovat olleet Fulvio Tomizza, Peter Handke, Péter Esterházy, Milan Kundera, Libu¹e Moníková ja tänä vuonna sveitsiläinen Erica Pedretti. Tänä syksynä osallistujien joukossa olivat myös Boris Pahor, Claudio Magris, Predrag Matvejeviæ ja Jaan Kaplinski. Nimet kertovat, että ihan turhasta tapahtumasta Vilenicassa ei ole kysymys.
     Toinen kiintoisa kokous on Runouden ja viinin päivät Medanassa.
     Ljubljanassa järjestetään vuosittain myös kirjamessut.
     Koska aikaa on niukalti, tyydyn luettelemaan muutamia keskeisiä nykykirjailijoita, jotka eivät ole nyt täällä. Heitä ovat prosaistit Andrej Blatnik, Bogdan Novak, Drago Janèar, Rudi ©eligo, Jani Virk, runoilijat Andrei Brvar, Milan Dekleva, Kajetan Koviè, Janez Menart, Boris A. Novak, Ivo Svetina, Veno Taufer ja Dane Zajc, runoilija ja esseisti Niko Grafenauer sekä Edvard Kocbek, näytelmäkirjailija Du¹an Jovanoviè, runoilija ja prosaisti Iztok Osojnik.
     Sloveeneja on lähtenyt paljon siirtolaisiksi ulkomaille ja väitetään, että jopa joka neljäs asuu maan ulkopuolella. Joukossa on myös kirjailijoita, kuten Triestessä elävä 85-vuotias Boris Pahor ja Kärntenissä asuva Florjan Lipu¹. Kenties tunnetuin on Yhdysvalloissa elänyt ja siellä 1951 kuollut Louis Adamiè.
 

Käännöskirjallisuus
Kun kulttuuriministeri Suvi Lindén luovutti elokuussa Jelka Ovaska Novakille (joka on Maja Novakin kirjailijasedän vaimo) valtion ulkomaisen kääntäjä-palkinnon tämän Kalevala-käännöksestä, hän totesi että tähän saakka Suomen ja Slovenian kulttuurisuhteiden suunta on ollut Suomesta Sloveniaan päin.
     Näin on. Sloveniassa on julkaistu lähes 40 suomalaisen kirjailijan teosta, Suomessa vain pari slovenialaisen kirjailijan teosta. Sloveeniksi on ilmestynyt yksi Aino Kallaksen ja Aleksis Kiven, neljä Sillanpään ja kolme Waltarin teosta. Kaikki on käännetty välikielen kautta.
     Uudempia, pääasiassa Jelka Ovaska Novakin suoraan suomesta kääntämiä kirjailijoita ovat Veikko Huovinen, Tove Jansson, Daniel Katz, Väinö Linna, Timo Mukka, Arto Paasilinna, Märta Tikkanen ja Antti Tuuri.
     Suomeksi on ilmestynyt kaksi sloveenista käännettyä teosta. Varhaisempi on Ivan Cankarin Martin Katshur - idealistin elämäkerta (WSOY 1907). Sen kääntäjäksi on merkitty Maila Talvio, mutta hänen muistelmistaan käy ilmi, että raakakäännöksen on tehnyt Talvion slavistipuoliso Jooseppi Julius Mikkola.
     Toinen teos, Maja Novakin Murha aluevesillä, ilmestyi juuri ennen kirjamessuja.
     Saksan kautta suomeksi on käännetty 1960-luvulla kaksi Ela Perocin lastenkirjaa, kääntäjinä Jukka Kemppinen ja Pirkko Talvio. Palikkataloa lukija ei välttämättä slovenialaiseksi edes tunnista, sillä kustannustiedoissa viitataan "jugoslavialaisen alkuteokseen".
     Viime vuonna Parnassossa ilmestyi Ale¹ Debeljakin essee Kadonnutta Jugoslaviaa etsimässä.
     Ruotsissa on julkaistu käännöksiä Ivan Cankarilta, runoilija Dane Zajcilta ja prosaisti Pre¾ihov Vorancilta. Toma¾ ©alamunilta on ilmestynyt runokokoelma Är änglar gröna?
     Norjassa ei ole ilmestynyt vielä yhtään käännöstä, mutta FlisarinÈarovnikov vajenec on tulossa lähiaikoina.
     Islannissa tunnetaan ainakin Makarovièin runot hyvin, samoin Flisarin näytelmät. Myös Tanskassa on ilmestynyt muutama käännös.
 

Kieli
Lopuksi pari sanaa eräästä sloveenin erityiskielestä. Sloveeni on yksi harvoista Euroopassa puhutuista kielistä, joissa on yksikön ja monikon lisäksi säilynyt duaali, kaksikko. Sellainen on sloveenin lisäksi ilmeisesti vain Saksan itäosissa puhutussa sorbin kielessä. Duaalia käytetään aina, kun puhutaan kahdesta ihmisestä, esineestä tai asiasta.
     Sloveenit näkevät tekstistä heti, puhutaanko siinä kahdesta vai useammasta ihmisesta, miehistä vai naisista. Sanotaankin, että duaali on "rakkauden kieli", "intiimiyden saareke" tai "kuiskausten keidas", joka sijaitsee kahden autiomaan välissä - yksikön ilmaiseman hiljaisen yksinäisyyden ja monikon ilmaiseman meluisan ja äänekkään joukon välissä. Tällaista intiimiyden tunnetta on tietysti vaikea tavoittaa käännöksessä, koska suomessa duaalia ei ole.

Tämä suppea slovenialaisen kirjallisuuden katsaus on esitetty Turun kirjamessuilla 9.10.1999.
 





 


 Slovenian kirjallisuus:  Esitelmä © 1999 Kari Klemelä