Suomi kiinnostaa georgialaistaiteilijoita

 
 

Venäläisestä ja neuvostoliittolaisesta taiteesta on tullut yhtäkkiä kovin suosittua. Perestroika on tuonut Suomeen Aivazovskia, avantgardisteja ja modernisteja. Myös eri kansallisuuksia ja kulttuureja edustavat taiteilijat haluaisivat lisää yhteyksiä ulkomaailmaan.
 

Maisemamaalari kaipaa pois kaupungista

Georgialainen taidemaalari Aleksandr eli Sa¹a Todua (46) kävi Suomessa 1974. Hän piirteli matkan varrella maisemia ja ihastui maahamme. Matkalta jäi muistoksi myös pari suomalaista ystävää.
    Todualla on puolihämärä ateljee Rustavin Palia¹vilinkadulla. Rustavi on Turun kokoinen teollisuuskaupunki Tbilisin kupeessa, luultavasti Taka-Kaukasian saastuneimpia. Ateljeen seinät notkuvat Länsi-Georgian värikkäitä kesäisiä niittyjä, vuoria, laaksoja ja kyliä. Lattialla on lisää maisemia. Tauluissa toistuvat varsinkin puut, pylväsmäiset sypressit, tuuheat pyökit ja pähkinäpensaat, jännittävät, eksoottisenkuuloiset aivat ja tkemalit.
    Taiteilija Uljana-vaimoineen asuu pienessä kaksiossa jättimäisessä betonilähiössä, joka on äkkiä hutaistu pystyyn ja jätetty oman onnensa nojaan. Tiet ovat rapakkoa, portaikot kuin pommituksen jäljiltä. Asunto kaipaa remonttia. Puhelin on sentään tulossa - 13 vuoden odotuksen jälkeen. Mutta vastaanotto on georgialaisen vieraanvarainen ja ylenpalttinen: pöytä notkuu, maljapuheita riittää, ystävällisyys on vilpitöntä.
    Todua on julkaissut lehdissä pilakuvia paikallisista byrokraateista. Nämä pelkäävät häntä hiukan, mutta asuntoalue ei ole siitä paljon kohentunut. Puutetta hän ei valita, sillä taiteilijana hän elää mukavasti. Maisemat menevät hyvin kaupaksi. Mutta välinpitämättömyys näivettää ihmiset, Todua sanoo.
    Sa¹a on kansallisuudeltaan mingreli. Hänen kotinsa on Galissa Abhasiassa Mustanmeren rannikolla. Siellä on hänen rakentamansa melkein valmis omakotitalo, vanha isä ja äiti sekä toinen poika perheineen. Siellä on myös luonto, vuoret ja kaikki puut. Hän haluaisi sinne takaisin, mutta Rustavissa ja Tbilisissä ovat taiteilijaystävät, näyttelyt, kulttuuritapahtumat.
 

Ei loputtomiin plakaatteja

Todua kertoo työstään. Hän on ollut tehnyt taidetta Tbilisin Mtatsminda-vuoren kulttuuripuistoon ja rustavilaisiin tuotantolaitoksiin, ja viimeksi hän on työskennellyt kotikaupunkinsa kulttuuriviraston palveluksessa. Se on merkinnyt paljon rutiinimaista ja virallista aherrusta, kuten vuosijuhlien ja teemailtojen suunnittelua, katujen ja aukioitten koristelua, plakaatteja, iskulauseita.
    Hän on pitänyt yhden henkilökohtaisen taidenäyttelyn. Esillä oli öljymaalauksia, grafiikkaa, akvarelleja ja karikatyyreja. Hänen töitään on ammattiyhdistyksillä Kiirunassa ja Lontoossa. Ja tietysti ystävillä Suomessa.
    Pari vuotta sitten Todua vapautui virasta. Nyt hänellä on aikaa maalata, matkustella ja toteuttaa suunnitelmiaan. Tavoitteena on mm. 50-vuotisnäyttely kotiseudulla.
    Hän haaveilee myös oman ravintolan perustamisesta Rustaviin. Uljana-rouva tarjoaisi länsigeorgialaisia erikoisuuksia ja hän itse maalaisi tauluja paikan yhteydessä toimivaan myyntinäyttelyyn. Seinät ja kyltit hän koristelisi omin käsin niin kuin Pirosmani aikoinaan. Poikkeamme katsomaan erästä Toduan rohkein värein somistamaa hinkalnajaa, pelmeniruokalaa. Käymme myös virastossa, joka myöntää luvat uusille yksityisyrittäjille. Nuori hyvin pukeutunut virkailija juoksee tärkeänä iso joukko ihmisiä kintereillään ja pyytää tulemaan parin päivän päästä uudestaan.
 

Maisemakin on kannanotto

Sa¹a Todualle on Turun vierailun jälkeen tullut harmaata hiuksiin ja otsalle paljasta. Hän puhuu hillitysti, harkitusti ja viisaasti. Hän ei oikein muistuta vilkkaita kaukasialaisia, vaan tuo pikemminkin mieleen sen itämaisen mestarin, joka 90-vuotiaana pyysi itselleen viisi vuotta lisää oppiakseen maalaamaan kirsikankukan. Todua haluaa oppia aivan ja tkemalin.
    Hän ei kuitenkaan pidä itseään syrjäänvetäytyjänä. Hän on sitä mieltä, että luonto kertoo ihan tarpeeksi ihmisen ja yhteiskunnan kehittyneisyydestä. Tilauksesta hän maalaa "työkuvia", vaikka pitääkin "tehdassalirealismia" banaalina. Yhtä paljon hän vierastaa abstraktia ja modernia taidetta. Hän pitää klassikoista ja koloristeista, mutta myöntää olevansa myös Kandinskin ihailija.
    Todua on huolissaan siitä, että ihmisistä on tullut tyhjiä, heillä ei ole enää periaatteita eikä arvoja. Hän tarkoittaa sellaisia periaatteita ja arvoja, jotka säilyvät ajankohdasta ja ihmisistä riippumatta.
    Hän osoittaa Tulevaisuuden korroosio -nimistä maalausta, joka kuvaa huumekauppaa. Aikakirjojen kuvastin näyttää tavalliselta maisemalta, mutta siitä paljastuu ihmiskunnan koko historia. Kummassakin maalauksessa on puu ja sen taustalla d¾vari, temppeli, joka on perustettu pakanalliselle kulttipaikalle. Pyhätöt ovat aikojen kuluessa vaihtuneet ja ihmiset kuolleet mutta heidän henkiset pyrkimyksensä ovat säilyneet. Luontokin on pysynyt, mutta Todua on yhä enemmän huolissaan myös sen puolesta.
    Perestroika? Se on sitä, että ihmiset kadulla hymyilevät... Hän ei välitä puhua siitä paljon. Suunta on oikea, mutta kaikki on vielä epävarmaa. Samaan hengenvetoon hän sanoo, että on hyvä kun asioista nyt voidaan keskustella avoimesti. Taiteilijan aseman hän myöntää tulleen paremmaksi. Valtio maksaa enemmän ja antaa lisää mahdollisuuksia näyttelyjen järjestämiseen.
    Monet gruusialaiset vastustavat Gorbat¹ovia sen takia, että tämä on tehnyt heidän sankaripojastaan Stalinista rikollisen. Todua ei ole samaa mieltä heidän kanssaan.
    Eräällä taiteilijalla näemme kookkaan jäljennöksen, jossa pollea ja ryhdikäs Stalin istuu penkillä lempeän, vähän kumaraisen Leninin vieressä. Maalaus on tilattu jonkin kolhoosin koristukseksi. Kioskeissa myydään käsin väritettyjä Stalin-kalentereita. Aivan kuin ei välissä olisikaan Hru¹t¹ovia, Gorbat¹ovia ja kolmea vuosikymmentä.
 

Modernismi ei kaikkia kiinnosta

Seinän takana työskentelee kuvanveistäjä D¾umber D¾ikija (37). Hän on rauhallisen ja jäyhän Toduan vastakohta: innostunut, vilkkaasti elehtivä, loputtoman puhelias. Hän kuuluu arvostettuun ja tunnettuun taiteilijaperheeseen. Yksi hänen veljistään on muotoilija ja toinen kuvanveistäjä.
    D¾ikija on voittanut kultamitaleja Italian Fananossa, Ranskassa ja Puolassa. Hän pitää itseään uusklassistina ja ihailee antiikin Kreikan, etruskien ja Georgian ikivanhaa taidetta. Hän arvostaa myös modernisteja, mutta pysyttäytyy itse realismissa.
    D¾ikijaa viehättävät hevoset ja naisfiguurit. Hän suunnittelee parhaillaan länsigeorgalaiseen Zugdidin kaupunkiin kahdentoista metrin korkuista rauhanpatsasta. Luonnos esittää naista, jonka ylös kohotettujen käsivarsien välissä lentelee kyyhkysiä. D¾ikija sanoo naurahtaen, että se on hänen "vapaudenpatsaansa".
    Moskovan Maneesille hän tekee valtavan hevosaiheisen veistoksen. Miksi naisia ja hevosia? Naisessa häntä viehättää klassinen kauneus ja sulous. Hevosessa hän tavoittelee liikkeen siroutta ja plastisuutta. Siassa ei tällaisia ominaisuuksia ole, nauraa taiteilija ilkikurisesti. Häntä kiehtoo myös Länsi-Georgiassa, muinaisessa Kolkhiksessa tunnettu urheilullinen hevoskultti. Eivät Wäinö Aaltosenkaan hevosaiheiset työt ole hänelle vieraita.
    D¾ikija ei pidä itseään monumentalistina, sillä pienikokoiset marmorityöt ovat enemmän hänen mieleensä. Klassisista aiheista ei hänen mielestään aina edes ole suotavaa tehdä isoja monumentteja. Jostain syystä juuri georgialaisten joukossa on monta kuuluisaa monumentalistia, esim. Amasukeli, Berd¾anisvili ja ulkomaillakin tunnettu Zurab Tsereteli. Ehkä se johtuu siitä, että georgialaiset osaavat liittää jännittävällä tavalla yhteen vuosituhantiset perinteensä ja nykyajan vaatimukset?
   Toduaa ja D¾ikijaa taas yhdistää hienoinen konservatiivisuus. Heitä eivät kiinnosta taiteen suuntakiistat. Jotain kiellettyä ja ennen näkemätöntä kaipaava tuskin yllättyy heidän teoksistaan. Silti heidänkin työnsä kertovat kiinnostavalla tavalla paitsi erään kansan ajattelutavasta ja arvostuksista myös taiteilijan tinkimättömyydestä ja uskollisuudesta itselleen ja ihanteilleen.
    Georgiassa tunnetaan huonosti Suomen taidetta, mutta kiinnostus on suurta. Olisi hienoa, sanovat Todua ja D¾ikija, jos Georgian ja Suomen taiteilijoille nyt perestroikan ansiosta tarjoutuisi lisää mahdollisuuksia vaihtaa tietoja ja tavata näyttelyissä ja seminaareissa. Tekniikan ansiosta maailma on pienentynyt, joten ei kai aatteidenkaan tarvitsisi enää erottaa ihmisiä toisistaan.



Tämä juttu on kirjoitettu vuonna 1987. Olen tehnyt siihen vain muutamia pieniä korjauksia, mutta muuten se on samassa asussa kuin kirjoitushetkellä. Suurin muutos on se, että vuonna 1987 olisi puhuttu yleisesti Gruusiasta. Koska 'Georgia' ei  ole mikään poliittinen uutuus, vaan jo vuosisadan alussa käytössä ollut nimi, käytän tässäkin mieluummin sitä.

Miten Sa¹a ja Uljana Toduan ja D¾umber D¾ikijan toiveiden ja unelmien kävi? En tiedä, sillä Georgiassa syttyi sota. Armeijat marssivat monta kertaa Sa¹an kotikaupungin Galin läpi. Viimeksi olen kuullut Sa¹asta vuonna 1993, jolloin posti toi häneltä kirjeen. En ole saanut vastausta omiin kirjeisiini.


  <    ^ 
 
Kirjoituksia © 1999 Kari Klemelä