Päiväkirja 2003

02.01.2003 Lainatakseni  presidentin uudenvuoden puhetta " Suomalaiset ovat asemaansa hyvin tyytyväisiä". Ihmettelen vaan, että tieto tästä meidän hankkeesta on yltänyt noin korkealle tasolle? Kovin on kylmä. Pakkanen kolkuttelee lähellä -30 astetta. Pönttöuuni lämpiää ja "hikoilee" vettä pellin rakosista. Vielä pitää polttaa monta pesällistä, että kaikki 100 l vettä haihtuu tiilistä. Tekemistä on olosuhteista johtuen aika vähän, mutta positiivisesti ajatellen pakkasella kuolevat kaikki pieneliöt rakenteista. Onneksi ei tarvitse vielä murehtia jäätyviä vesijohtoja. Olen kuitenkin kilkutellut vanhoja rappauksia pois palomuurista.
13.01.2003 Lämpötila ulkona pomppii nollan ja kolmenkymmenen välillä. Sisällä on "onneksi" tasaisen kylmää. Keskiviikkona lämpötilan muutos oli niin nopea, että savupiippu oli kuorrutunut sisäpuolelta huurteeseen ja fysiikan lait toimivat oppikirjojen mukaan: savu ei noussutkaan piipussa ylöspäin, vaan ilmavirtaus kävi lämpimästä kylmään. Ulkona oli valitettavasti lämpimämpää kuin sisällä joten kaikki savu pukkasi väärään suuntaan. Onneksi edes uusi pönttöuuni veti hyvin. Torstaina molemmat uunit lähtivät hyvin vetämään, mutta kun tulin tunnin kuluttua sulkemaan peltejä oli toisen uunin suuluukku lentänyt auki.
Pitänee siirtyä uunin kupeeseen jatkamaan töitä. Vielä on mistä valita.
20.01.2003 Ulkona kun lämpötila on nollassa niin uuneilla saa sisälämpötilan siedettäväksi. Siivosin veden syövyttämää vessanlattiaa lahosta puusta. Lisäksi auoin lattiaa eteisen puolelta, että saisin korjattua alhaalta lahonneet väliseinätolpat. Lattialautojen alla on paljon lasia murskattuna. Paloheimon lasitehdas on ollut rakennusaikana täydessä toiminnassa, koska lasia on suurina möykkyinä. Epätietoisille kerrottakoon, että lasia on laitettu turve-eristeen sekaan karkoittamaan hiiriä ja rottia. Aamulla kävin hakemassa 3 kpl peiliovia Hyvinkään polttopuu ja purkufirmasta. Firman varastot näyttivät mielenkiintoisilta ainakin saneeraajan silmin. http://launostenasema.blogspot.com/
Ja sitten vielä hieman ikkunan takaa kuultua. Pienen pojan ääni: "Isä kuule, toi on ihan rikki talo". Johon isä vastasi: "Sitä korjataan". Poika ei kuitenkaan vakuuttunut vaan jatkoi: " Arvaa mitä?.... Toi on vähän ruma talo".
27.01.2003 Toinen uuni aiheutti ongelmia pukkaamalla savuja sisälle. Ongelma ratkesi kun ostin rassin ja putsasin hieman hormia. Nyt veto on kuin höyryveturissa. Lattioissa on "routavaurioita" eli turpeet jotka ovat vanhan vessan alla kastuneet ovat jäässä pohjalta. Olen hieman muokannut eristeitä, että saisin ne kuivumaan. Tulevan keittiön sisäkatossa on nyt ruoteet ja seuraava projekti on katon eristeiden laitto.
03.02.2003 Nyt tiedän millaista on olla "pellavapää". Hain Erälopelta pellavaeristeet sisäkattoon ja ripustelin niitä ylös viikonlopun aikana. Vaikka eriste on lasivillaa kalliimpaa niin silti olen valmis maksamaan siitä, että sitä voi käsitellä paljain käsin ja ilman suurempia suojuksia. Vernissa maistuu vieläkin miedosti suussa. Nyt pitäisi löytää oikeanlaista paneelia. 
10.02.2003 Edistystä ei tapahtunut kuin viikonloppuna. Sisustaminen aloitettiin optimistisesti pitkäntähtäimen suunnitelmaa noudattaen. Kävimme Sajaniemen antiikkiliikkeestä "Ajan Muistosta" hakemassa vaatekaapin. Oikeastaan se sopii ihan hyvin nykyiseenkin olohuoneeseen. Tappioita tuli sitten sunnuntaina kun B&D jiirisahan hammasratas ei kestänyt enää 4"x8" lankun katkaisua. Olihan sahalla syksyllä jo tehty jätepuusta muutama motti pätkiä niin ihmekös tuo. Ilman sirkkeliä projektia ei loppuun saa joten ei muuta kuin rautakauppoja kiertämään.
17.02.2003 Nyt on uusi sirkkeli. Toivottavasti kaikki kymmenen sormea pysyvät edelleen tallella. Purin eteisen lattian päällimmäisen lautakerroksen ja höyläsin maalit pois. Siitä tulee ihan hyvää ponttilautaa väliseinän korjaukseen. Aloitin vinon sisäkaton paneloinnin. Tai pitäisikö sanoa viiluttamisen. Nykyinen sisustuspaneeli on ohutta kuin viilu verrattuna vanhaan kattopaneeliin. 5mm paneelin paksuudessa tuntuu pieneltä, mutta ero on kuitenkin suuri. Paneelin profiili ei ole pilkulleen samanlaista, mutta riittävän lähellä kuitenkin.
24.02.2003 Sisäkatto on nyt paneloitu ja päivän lehti talletettu katon sisään jälkipolville. Aloitin väliseinän laudoituksen lattiaponttilaudoilla. Laudat ovat todennäköisesti 50-luvulta tehdystä remontista. Kyllä näköjään silloinkin vielä sai kunnollista puutavaraa. Laskin vuosirenkaat yhdestä 22mm paksusta laudasta ja tuloksena oli n.36 kpl. Seinän toinen puoli on laudoitettu uudella 100x25 kuusilaudalla josta löytyy 6 vuosirengasta. Kyllä nykyisellä metsänlannoituksella on saatu ihmeitä aikaan. Metsät ovat nykyisin puupeltoja.
03.03.2003 Jotenkin on hankala vaihtaa hommasta toiseen. Timpurin naulapussi pitäisi pistää vähäksi aikaa roikkumaan ja ottaa taas muurarin kauha käteen. Onnistuihan se ja aloitin uunin pohjan muurauksen. Savupiipun alaosan kanssa joutuu vielä tekemään ajatustöitä kun siinä on niin monta liityntää yhteen hormiin ja kaikki pitäisi saada tukkoon tai nuohottavaksi. Tänään näytti olevan kunnanhallituksen esityslistalla maanvaihto käsittelyssä. Ehkä vielä saamme aseman kokonaan omalle tontilleen ensi kesänä eikä tarvitse roikottaa yhtä nurkkaa Osuuspankin puolella.
10.03.2003 Muistui mieleen miksi 20 vuotta sitten vannoin, että en enää koskaan rappaa seinää. Kuten muurari kesällä sanoi, niin rapparin homma on paljon tarkempaa kuin timpurin tai metallimiehen. Metallimies sorvaa tuhannesosamillin tarkkuudella, timpuri sahaa millilleen, mutta jos rappaus on irti seinästä vähänkään niin se irtoaa. Miksei osata tehdä laastia joka pysyy seinässä, jos heität liian kovaa niin se pomppaa silmille ja taas jos heität liian hiljaa niin laasti tippuu lattialle jo matkalla. Onneksi aikaa on ja jos se loppuu niin otetaan kalenterista lisää. Pitänee tehdä vaan ohuita kerroksia.
17.03.2003 Lopulta sain rappauksen loppuun niin, että jälki kelpaa ainakin minulle. Varmaan peitän vielä pinnan antiikkilaastilla. Olo on kuitenkin niinkuin KarateKidillä kun tuli pyöritettyä hierrintä myötä- ja vastapäivään kuuden neliön alalla kuusi tuntia. Pitkällisen harkinnan jälkeen päätimme hankkia makuuhuoneen nurkkaan Kerman Saven kaakeliuunin. Tarjous on jo saatu, tilausta puuttuu.
25.03.2003 Purkutyömaa jatkuu. Viikko meni filosofoidessa kun törmäsin taas säkilliseen lasivillaa lattian alla. Kuinkahan paljon enemmän jätettä kaatopaikalle kertyy meidän nykyisestä v. -84 rakennetusta omakotitalosta verrattuna asemaan, jos ei lasketa 60-70-luvulla tehtyjä "energiakorjauksia". Ja olisi hauska tietää kumpi rakennus kestää ajan hammasta paremmin seuraavat 100 vuotta? Kaikkihan tietysti riippuu siitä, että onnistunko pilaamaan remontissani mitään lisää. Olen "nyppinyt" hommia hieman sieltä sun täältä, mutta nyt kypsyi päätös, että lattioiden kuntoonlaitto on seuraava isompi urakka. Museoviraston asemien korjauskortista löytyi minua miellyttävät rakennekuvat kosteiden tilojen toteutukselle. Viemäriputket vedetään rossipohjan alle eikä eristeiden sisään kuten aiemmin. Tämä kyllä aiheuttaa lattiaeristeiden uusimisen, mutta haluan nukkua yöni rauhassa murehtimatta vuotavia putkia.
31.03.2003 Kolmaskin pönttöuuni pitäisi saada kuntoon. Ilmat on lämmenneet senverran, että uskalsin aloittaa muurauksen ja hellan alle tulevan laatan valun. Suuluukuista päätellen uuni on tehty joskus 50-luvulla . Muutenkin se eroaa vanhemmista uuneista. Tulitiiliä on käytetty ainoastaan tulipesän alaosassa ja nekin näyttävät olleen jo ennestään käytettyjä "Arabia" ja "Lalli" tiiliä sekaisin. Tulitiilien saumat pitää vielä korjata. Toivottavasti uunin veto paranee kun ylimääräiset reiät saadaan tukittua. Laki on nyt muurattu umpeen ja arina tehty valumassalla. 
07.04.2003 Purkutyö jatkui vintin rapun alta. Avasin komeron takaseinän ja sieltä löytyi yllätys. Kieltotaulu on varmaan maannut komeron takana pitkään. Polttelin lastuja korjatussa pönttöuunissa ja veto tosiaan parani kun ylimääräiset savun reitit on tukittu uunin sisältä. Asemanhoitajan huoneesta otin viikonloppuna päällimmäisen lattiakerroksen pois ja alta paljastui hyvin kulunut maalattu lattia. Yritän saada laudat ehjänä irti. Talvi tuli uudelleen ja tuuli riepotteli ikkunoiden suojamuoveja.
14.04.2003 Uuni vetää ihan hyvin, mutta kun aloin koputtelemaan palomuuria uunin takana korjatakseni muutaman halkeaman niin lopputuloksena oli, että sunnuntaina kannoin kaikki vanhat rappaukset ämpärissä pihalle. Rappaus oli sen muutaman ratkaisevan millin osan irti seinästä. Ei muuta kuin lisää rappauslaastia hankkimaan.
24.04.2003 Ilma oli suosiollinen, joten sain Ratatien puolelta pressun pois ja oviaukon laudotettua umpeen.Siihen se suosiollisuus sitten loppuikin kun flunssa kaatoi petiin ja monta lämmintä päivää meni sängyn pohjalla maatessa. 
Tarkistin kaivon veden määrän. Syksyllä kaivossa oli vettä kolme metriä ja nyt pohjalla sitä oli puolet vähemmän. Eli kylän pohjaveden pinta aseman pihalta mitaten on n. 17 metrin syvyydessä.
28.04.2003 Jatkoin Ratatien puoleisen seinän tarkistusta. Jouduin avaamaan n. 5m seinän alaosaa. Katto on vuotanut seinän sisään ja alaosassa ollut 50cm korkea turve-eriste on pysynyt kosteana pehmittäen pystytolpa. On helppo homma jatkaa patikat terveestä puusta lähtien.
05.05.2003 Vappu oli työn juhlaa.. Sain rapattua olohuoneen palomuurin. Ikkunat ja ovet ovat luvassa, mutta sovimme, että ei niillä ole vieläkään kiire kun minulla on hommia jäljellä senverran, että on mistä valita.
12.05.2003 Seinän aluslaudoitus alkaa olla kunnossa. Vielä puuttuu alin kerros, mutta siihen tarvitsee vielä irroittaa lattia ponttilautaa ja höylätä vanhat maalit pois. Kierrätystä.... Aloin murehtimaan sitä mihin laittaisin ja miten poistan lattian alta 50 kuutiota lasin sekaista turvetta. Lapiointi ei pölyn takia houkuttele ja imuri maksaa maltaita. Olen nyt päättänyt tarkistaa ja uusia kaikki sisälattiat. Turve vaihtuu aikanaan lattioissa selluvillaan.
19.05.2003 Työt eivät edistyneet kuin viikonloppuna. Mutta sain kuitenkin kaksi palomuuria vedettyä antiikkilaastilla koreaksi. Nyt on yksi nurkka valmis uunin asennusta varten. Uuni tulee Kerman savelta. Pienenä käytännön vinkkinä neuvoisin, että laastin käsittelyssä ei kannata käyttää näppylähanskoja jos ei halua tosi omaperäistä koristelua seinään. Saattaahan tosin joku pitää "näppylähanska" kuviosta palomuurissa. Minä en pidä. Naapurin pihakirppikseltä löytyi 15kpl vanhoja käyttämättömiä pakeliittisia valokatkaisijoita.
26.05.2003 Seinien alaosat ovat nyt ummessa. Aluslaudoitus on kunnossa. Seuraavaksi pitää laittaa pintalaudat paikoilleen. Sisällä alkoi olla sellainen hävityksen kauhistus, että työkalutkin hukkuivat johonkin roinan sekaan. Kuusi tuntia siivousta ja työmaa ei vaikuta enää niin hengenvaaralliselta. Siivous on lähinnä tavaran siirtelyä huoneesta toiseen ja roskien nurkaan pinoamista. Vielä tarvitaan monta roskalavaa ennekuin pääsee kunnolla uutta tekemään.
02.06.2003 Viikon suurin saavutus taisi olla tekokukka-amppelin ripustus kuistille. Perhejuhlien vuoksi työmaalla oli hieman hiljaista. Sain kuitenkin taas yhden palomuurin valkaistua antiikkilaastilla. Kun ei tee mitään niin on enemmän aikaa suunnitella. Eli seuraava suunnitelma on alkaa lattioiden purku vaikka sieltä mistä ne ovat sortuneet kokonaan.
09.06.2003 Suunnitelma toteutui ja sain kipattua muutaman kuution turvetta ikkunasta ulos. Lattiarakenteista ei vielä ainakaan paljastunut uusia yllätyksiä. Alapohjaan on jäänyt aikalailla rakennusaikaista laudanpätkää ja tiiliä yms. Turve on kevyttä kantaa, mutta kyllä se pölyää. Olen tarjonnut sitä kaikille vastaantulijoille vaikka kompostin kuivikkeeksi. Eristeeseen sotketut lasinpalat ovat näköjään lähinnä pinnassa joten ne on helppo erotella.
16.06.2003 Pistimme talon myyntiin ja muutamme vuokralle loppu rakentamisen ajaksi. Tänään piti tulla Kerman saven uunimuurarin asentamaan uunia paikalle. Siis piti jos olisi ollut uuni! Toimitusviikko ei pitänyt paikkaansa joten muurari joutui etsimään seuraavan sopivan ajankohdan kalenteristaan. Asennus lykkääntyy pari viikkoa, mikäli uuni on silloinkaan vielä saapunut. Purkaminen jatkuu. Tulevien pesutilojen väliseinät pitää purkaa, että saamme lattiat tehtyä ajanmukaisiksi kostean tilan vaatimuksia vastaaviksi. Nauloja on mielettömästi pienessä seinän pätkässä ja väliseinien runkotavara on taidettu aikoinaan poimia jätepuukasasta. Puppua on se väite, että ennen rakentamiseen valittiin vain paras materiaali.
24.06.2003 Uuni saapui ja tietysti kahdessa eri erässä. Kaakelit tulivat jälkitoimituksena. No nyt pitäisi olla kaikki valmista asennusta varten. Väliseinät on nyt purettu ja "pesutilat" ovat maalattiaa myöten auki. Seuraava urakka on tyhjätä koko tila ja alkaa suunnitella kantavia lattiarakenteita. Aika tahtoo vierähtää muuttoa suunnitellessa ja taloa kaupatessa.
30.06.2003 Uuni jököttää nurkassa, mutta vielä ilman kaakeleita. Pintasilauksen teko siirtyi asentajan kiireiden vuoksi parilla viikolla. Topin kanssa teimme "pesuhuoneen" jätepuusta polttopuita talven varalle. Vipusin yli 200 kg painavan puuhellan yksikseni nurkkaan omalle paikalleen pois lattiankorjauksen tieltä. Säästyihän niistäkin talkoista sikspäkin hinta kun itselle ei tarvinnut tarjota kuin kaksi lasillista hanavettä. Hiki kyllä tuli ilman saunaakin. Talon kauppaaminen ja 19 vuoden aikana kertyneen roinan lajittelu jatkuu.
07.07.2003 Piikkasin palomuurista ja piipusta rappaukset pois. Loppuaika menikin lattian alta paljastuneen roinan uloskantamisessa. Kolme neliötä jo putsattu, enää 127 jäljellä. Aivotyötä aiheuttaa kun miettii miten ratkaisisi piipun hormien käytön. Yhteen ylösasti menevään hormiin on tehty kolme liitäntää alhaalla. Taidan tukkia yhden ja tuoda siihen alakautta raitisilmaputken. Kaksi muuta saavat jäädä ennalleen. Ainoastaan tuhkaluukku pitää järjestää molempiin.
14.07.2003 Kaakelit on nyt liimattu uunin ja komea tuli. Vielä puuttuu saumaus ennenkuin homma on valmis. Aloitin irrottamaan seiniin naulatut insuliitit. Levyt olisi voinut muuten jättää paikoilleen, mutta ne ovat kärsineet niin monesta kohtaa, että on parempi katsoa mitä niiden takana on. Yhdestä kohtaa löytyi raitisilma venttiili suoraan insuliitin takaa joten siinäkohdin on eriste ollut ainoastaan puolen tuuman paksuinen. Naulojen nyppimistä kyllä riittää.
12.08.2003 Päiväkirjaan  tuli taukoa lomien vuoksi. Asemalla ei juurikaan tapahtunut edistystä, mutta muuten elämä muuttui. Myimme talomme ja muutimme vuokralle. Nyt meillä on remontille budjetti eli asema pitäisi saada asuttavaan kuntoon sillä rahalla mikä jäi kun velat maksettiin pois. Saapa nähdä kuinka käy.... Muurari kävi saumaamassa uunin ja nyt odotellaan vaan lämmityskauden alkua. Insuliittien repiminen jatkuu. 
18.08.2003 Insuliitit ovat nyt pois seinistä ja lattioista. Sisäseinäpinnat ovat näkyvissä ja lattialautojen kunnon voi arvoida.. Lattioita pystyy tekemään ainakin pariin huoneeseen kuluneista vanhoista laudoista hieman yhdistelemällä ehjiä paloja eri huoneista. Sunnuntai oli vilkas "vierailupäivä". Suoritin kolme esittelykierrosta kiinnostuneille. Jostain syystä ihmiset pelkäävät häiritsevänsä, mutta mielestäni se on päinvastoin. On hyvä kun joku tulee välillä keskeyttämään.
25.08.2003 Tiistaina oli sitten tontin lohkominen. Kokonaispinta-alaksi tuli 1460m2. Jäihän tuo hieman kapeaksi, mutta eiköhän siihen mahduta. Viikonloppuna pääsin taas miellyttävään hommaan, nimittäin turpeen kantoon. Ei auta kun vakuuttaa itselle, että turvekylvyt ovat terveellisiä. Kolme tuntia kun hikisenä kantaa saavilla eristettä ikkunasta niin alkaa olla aika murjaanin näköinen. Pitää vaan muistaa tekevänsä rahanarvoista työtä. Imurilla tehtynä tämä homma olisi maksanut arvioiden mukaan pari tonnia. Piristyksenä turpeen seasta putkahtaa välillä Saimaa aski jossa on teksti "Salo Konsta 1956" ja hieman syvemmältä kaakeliuunin kappale, Työmies ja Klubi aski. On siellä ollut joskus kaunis valkoinen kukkakuviolla koristeltu kaakeliuuni. On sitten pitänyt sekin joskus -56 hajoittaa ja muurata pönttöuuni tilalle. Pohjimmaisena on joitain sanomalehden riekaleita vuodelta 1914 (tämä on laajennuksen lattiaa) joista voi lukea kuinka Hausjärvellä on tehty raaka veriteko ja mummoa hakattu kivellä jne...
01.09.2003 Turpeet tuli tyhjättyä olohuoneen lattian alta ja kuskattua pois maankaatopaikalle Jokiniemeen. Viikonloppuna sain purettua lattian rakenteita sen verran, että nyt on maata näkyvissä. Tai pitäisi olla, mutta kun ovat nuo muinoiset rakentajat olleet huolimattomia ja jättäneet paljon rakennusjätettä alapohjan alle. Ei auta kun jatkaa tätä menestyksekkäästi alkanutta rakennussiivoojan uraan ja nyppiä roinat pois. Kantavat palkit ovat ehjiä siellä missä arvelinkin. Joitain joudun uusimaan. Hyvä ettei tullut turhaan aukaistua koko lattiaa.
08.09.2003 Rakennuspiirrustukset on laitettu työn alle rakennuslupaa varten. Aloitin purkamaan yhtä väliseinää jonka oletin olevan jollakin tavalla kantava, mutta se osottautuikin olevan mallia roikkuva. Seinään oli puhkaistu uusi oviaukko joskus aikojen saatossa ja ainoa keskelle jäänyt kakkosnelonen oli lahonnut alapäästä. Kun sahasin tuon patikan poikki niin katto tuntui ikäänkuin huokaisevan päästessään ylimääräisestä painosta eroon. Sorruin taas syvällisen pohdiskeluun aikataulun suhteen. Jos en nyppisi jokaista naulaa irti laudoista, vaan heittäisin kaiken roskiin niin olisin varmaan jo paljon pitemmällä projektissani. Mutta mitäs tuosta.....
15.09.2003 Kävimme läpi tarkemmin asioita lupapiirrustuksia varten. Oma arvostukseni rakennusta kohtaan nousi kun tarkistelimme rakenteita. Totesimme, että tänä päivänä vastaava rakennus tehtäisiin noin kolmannekselle puutavaramäärällä silloiseen verrattuna. Naulamääräkin on moninkertainen nykyiseen verrattuna. Purin yhden väliseinän ja jännitin sitä, että onko se mahdollisesti kantava. Ymmärtääkseni se ei ollut kantava, mutta katto on painunut seinän kohdalta ilmeisesti lattian painumisen vuoksi. Päätin vahvistaa kattopalkkeja poikittaisella palkilla yläpuolelta kaiken varalta. Hellan sijoittaminen aiheuttaa edelleen päänvaivaa.
22.09.2003 Purkujätteiden siivoamista. Ketjusaha muuten katkaisee puuta huomattavasti helpommin kun välillä käyttää viilaa.
29.09.2003 Purkaminen  alkoi kyllästyttämään niin paljon, että on välillä pakko rakentaa. Tilasin rautakaupasta kannatinrautoja katon poikkipalkin kiinnitystä varten. Eihän ne tietenkään vielä olleet saapuneet. Eli piti keksiä muuta rakenneltavaa. Eikun rautakaupan sijasta lautakauppaan ja uutta raakaponttia seiniä varten. Naputtelin lattian alle jääviä seinän osia umpeen. Nuuka kun on niin laudat loppuivat kesken. Ei sitä viitsi oikein ostaa ylimääräistä lautatavaraa uunissa poltettavaksi eurolla metri, mutta ei taida tulla kovin halvaksi sekään, että hakee laudan kerrallaan peräkärryllä kymmenen kilometrin päästä.
06.10.2003 Viimeinkin sain raudat kannatinpalkkiin ja otin tunkin pois kattoa kannattamasta. Olohuoneen ja pesuhuoneen seinien alaosat ovat nyt laudoitettu umpeen. Lapioin pienen osan turpeesta ulos siitä kohtaan mistä vesi oli valunut sisään ennen kattoremonttia. Uskomatonta, mutta eriste oli vielä märkää. Sieniviljelmiä ei kuitenkaan ollut vielä alkanut muodostua. Tunsin itseni rikolliseksi kun rakensin pienen aidanpätkän tontin rajalle kulkuesteeksi. Siinä meni pitkäaikainen kulkutie umpeen. Homma oli kuitenkin pakko tehdä vaikka kunta ei ole vieläkään saanut aikaiseksi sitä kävelytietä mikä osoitekartoissakin on näkynyt jo vuosikausia.
16.10.2003 Turpeen heittoa ikkunasta ulos. Pienenä piristyksenä eristeen seasta löytyvät "aarteet" eli sanomalehden sivut ja viimeisin arvotavara Mahorkka-aski Viipurin tupakkatehtaalta. Seinän vierestä löytyi kortti jossa on kielletty ankarasti kuuntelemasta toisten puheluita ja siinä oli myös präntättynä Rautateiden puhelinluettelo. Työnjohtajan numero oli 10 ja insinöörille pääsee numerolla 85.
25.10.2003 Syysloma  kului yhden miehen talkoissa kun kippasin loput turpeet tulevan keittiön lattian alta ulos ikkunasta. Kun pääsin lattian alle niin edessä olikin kuution verran hiekkaa ämpärillä kannettavaksi. Alkuperäiset timpurit olivat jättäneet tuuletusvälin hieman ahtaaksi. Viisi senttiä hiekan ja kannatinpalkin välissä ei mielestäni ole riittävä joten syvensin väliä neljään- viiteenkymmeneen senttiin. Talkoot tulivat onneksi halvaksi kun isäntä ei raaskinut edes yhtä keppanaa tarjota. Tontin lohkominen valmistui.
03.11.2003 Majatalo tuli myyntiin. Saapas nähdä mistä löytyy meille uusi naapuri. Ainakin minulla olisi esitellä rungon rakenne ja lattioiden toteutustapa, sillä talot ovat varmaankin samojen tekijöiden kätten jälkeä. Korjailin seinien alaosia sisäpuolelta ja tuskailen alati tiellä olevien purkulautojen ja ovien kanssa. Jos aion avata kaikki lattiat kerralla niin minun pitää siirtää tavaroita edestakaisin kun ei ole lähellä oikein hyvää kuivaa varastotilaa.
10.11.2003 Lattialaudat menevät kyllä kaikki uusiksi. Ei voi mitään. Sitä "ihanaa leveätä lattialankkua" mitä aina esitellään avotakoissa sun muissa gloorioissa ei alimmasta kerroksesta löytynytkään, vaan ihan tavallista pontattua lattialautaa joka on kulunut niin tikkuiseksi insuliittien ja muovimattojen alla ettei siitä enää saa hyvää tekemälläkään. Lautojen alta paljastui vanhoja hiirenpesiä. Siellä varmaan asusteli sekin hiiri joka vuonna -84 yllätettiin kieritelemästä pääsiäismunan yllätyslelua pitkin lattiaa omien jälkeläistensä iloksi.
Aloitin pätkimään lattialautoja polttopuuksi.
17.11.2003 Rakennusvuosi tarkentuu. Lattiaturpeiden seasta löytyi jälleen sanomalehden sivu. Vuoden viimeinen numero v.1911. Työväen lehti oli osoitettu osuuskaupan hoitajalle. Viikonloppu kului taas turvetta rahdatessa. Iho pysyy hyvänä varmaankin turvekylpyjen ansiosta, mutta keuhkot eivät tuosta pölystä oikein pidä. Hengityssuojien kulutus on kasvamaan päin.
26.11.2003 Rakennuslupapiirrustukset valmistuivat. Rojua vien ulos ämpäri kerrallaan ja kelvottomasta purkutavarasta olen tehnyt polttopuita. Flunssa kiusaa.
01.12.2003 Lattian alta hiekasta löytyi kiväärin luoti ja muutama hylsy. Asemanhoitaja oli tiettävästi suojeluskunnan toiminnassa aktiivinen. Toivottavasti tuon vahvempia paukkuja ei tule esille. Purin pienemmän makuuhuoneen lattian, joten kunhan saan pätkittyä kelvottomat lattialaudat polttopuuksi pääsen jälleen lempipuuhaani eli turpeen rahtaukseen. Sen jälkeen on jäljellä enää eteinen ja odotussalin lattia. Sisällä lämpö pysyy hyvin kun ei ole tuulisia ilmoja.
08.12.2003 Juuri kun ehdin kehumaan, ettei ole tuulisia ilmoja niin silloin alkaa tosi puhuri riepottamaan ikkunoiden suojaksi laitettuja muoveja. Silti sisällä tarkenee hyvin työskennellä. Viikonloppuna kotiin tullessa ja peilistä katsoessa tuli mieleen, että rooliasu tiernapoikiin olisi valmis ja murjaanien kuninkaan paikka taattu. Eli turpeen kanto jatkuu. Vielä kun osais laulaa. Liikkuminen sisällä alkaa olla hankalaa kun ei ole lattioita.
15.12.2003 Kahdeksas traktorilavallinen turvetta on nyt kuskattu maankaatopaikalle. Vielä on pari kolme jäljellä. Soittelin ikkunoista ja ovista puusepälle. Sovimme, että niiden teon voisi jo alkaa, sillä rakennuslupahakemus on vetämässä. Heimo lupasi alkaa töihin "sitten pyhien jälkeen". Näyttää ilmeiseltä, että joudun poistamaan sisempää panelointia muutamista ulkoseinistä saadakseni ontot kotelot täytettyä selluvillalla. Panelit on kiinnitetty pitkillä nauloilla joten villan puhallusletku ei taida mahtua koteloon. Kunhan suunnittelen tylsän turpeentyhjäyksen keskellä.
22.12.2003 RAUHALLISTA JOULUA!
Takaisin