KIRKKONUMMEN MEHILÄISTUOTE (etusivu)


Elintarvikekioski Mesikämmen Mehiläistarvikemyymälä Mustaherukan itsepoiminta

 Mehiläisyhdyskuntia  Mehiläiskuningattaria Pölytyspalvelua Mehiläishoitajan vuosi Linkkejä Tapahtumia

Hunajapörssi mehiläishoitajien kauppapaikka

Tuotekuvasto ja verkkokauppa

 

Yrityksessämme on hunajan myynti kasvanut niin, että olemme päättäneet olla myymättä talveutettuja yhdyskuntia keväällä varmistaaksemme riittävän hunajantuotannon. Myymme kuitenkin edelleen kesällä tehtyjä mehiläisyhdyskuntia, joista alla tarkemmin.

Suomen olosuhteisiin sopeutuneita Italialaisrotuisia mehiläisyhdyskuntia myydään 10-kehäisissä kevytpesäosastoissa. Pesiin kuuluu pohja ja katto.

Kesä - Heinäkuussa tehty yhdyskunta yhdellä osastolla Langstrot-kalustolla 260 euroa

Kuluvan vuoden emo, vähintään kolme sikiökakkua, siitepölykakku, kaksi ruokakakkua, mehiläiset sekä loput kehät (yht 10 kehää), pesäosasto, pohja ja katto

  • Toimitukset heinäkuun toisesta viikosta alkaen

Omaan kalustoon 220 euroa

Hinnat sisältävät arvonlisäveron

Ennakkovaraus

Mehiläisyhdyskuntia on rajoitetusti ja ne toimitetaan tilausjärjestyksessä. Varmistaaksesi pesien saatavuuden voit tehdä ennakkovarauksen yhteydenottolomakkeella

Ajo-ohje:

Kartta (Samkullantie 13, Kirkkonummi)

(HPY:n kartta sivu 31, ruutu 73/CF; samkullantie 13)

Länsiväylältä tultaessa Kirkkonummen keskustan läpi valoristeyksestä suoraan 1,5 km, vasempaan tienviitta Evitskog 10, tätä  Volsintietä n 3 km pohjoiseen ja käännytään oikealle Samkullantielle, puussa kyltti, jossa talon numero 13.

 

 

Kirkkonummen mehiläistuote

Evitskogintie 865  02550 EVITSKOG

Kielo Leimi 050-501 0415 tai Janne Leimi 050-360 4576, Fax. 09-298 9174 

Kartta/ajo-ohje