Koirapakolaiset ry


Axel on koirapakolainen





"Katsokaa tuota biafrapentua!" huudahti joku. Axel oli luuta ja nahkaa, mutta maha pullotti luonnottomasti. Karvan laadusta oli vaikea sanoa, millaiseksi Luoja oli sen tarkoittanut, koska kaikki aluskarva ja osa päällyskarvastakin oli lähtenyt. Pentu harhaili ulkohäkissä poissaolevan näköisenä.

Koiranpentu saa suolinkaistartunnan kirjaimellisesti jo äidinmaidosta. Mikäli matoja ei häädetä, pentu saattaa kuolla aliravitsemukseen. Axel ei selvästikään ollut saanut matolääkitystä.

Olimme tallinnalaisessa koirakodissa. "Eikö täällä muka ole matolääkkeitä?". Suomalainen tukiprojekti (Helsingin Eläinsuojeluyhdistys, Suomen Eläinsuojeluyhdistys ja Eläinsuojeluliitto Animalia) oli lahjoittanut koirakodille 5000 markan arvosta lääkkeitä. Niitä ei kuitenkaan ollut annettu. Onneksi tarhan lääkekaappi ei ollut lukossa, joten suomalaiset saattoivat itse hoitaa pentujen madotuksen.

Häkissä oli kuusi muuta pentua. Ne olivat suunnilleen samanikäisiä, mutta suurempikokoisia kuin Axel. Huolestuin, millaisiksi ne jatkossa kasvaisivat, kun ne eivät saa ollenkaan kalkkia. Koiranpentu kasvaa täyteen korkeuteensa yleensä alle vuodessa, ja kalkin tarve on sen mukainen.

Koirakodille lahjoitetut kuivaruokasäkit olivat lukkojen takana. Täällä koirille syötetään mössöä, jossa on leipää (usein homehtunutta) ja kouluruoan tähteitä. Elintarvikeliikkeet antavat koirakodille satunnaisesti lihannpaloja, mutta ne lähtevät muovikasseissa henkilökunnan pöytiin.

"Sinä lähdet nyt"

Pyysin erästä tarhan työntekijää päästämään minut pentuhäkkiin. Hän puhui puolaa eikä ymmärtänyt mutta haki paikalle suomea puhuvan vanhahkon herrasmiehen. "Millä maksat?" herra tahtoi tietää. Sanomattakin oli selvää, että koirakodin työntekijöillä ei ole oikeutta ottaa koirista maksua. "Ha-lu-an vain kat-soa", tarkensin.

Minut päästettiin häkkiin. Axel kömpi ulos kopista, jossa oli ollut huilaamassa. Kun se istahti jalkojeni juureen ja katsoi minuun kirkkailla silmillään, tiesin sillä olevan elinvoimaa selviytymiseen.

"Sinä lähdet nyt", sanoin ja nostin sen syliini. Pentu kainalossa menin kasarmirakennukseen, tarhan toimistoon. Aulassa oli suomalaista eläinsuojeluväkeä. "Kuinka sinä voit ottaa noin sairaan pennun. Se ei elä viikkoakaan. Vie se lopetettavaksi!" "Eihän tämä ole sairas, tällä on vain matoja", vastasin ihmeissäni. "Sinä et ole eläinlääkäri", sanoi eläinlääkäri.

Verenhimoinen lauma piiritti pentua joka puolelta. Pakenimme toimistoon hankkimaan Axelin maahantuontiin tarvittavia papereita.

Yksin kadulle

Kohta toimistoon tuli suomalainen tyttö collienpentu mukanaan. Pentu oli alkanut oksennella matolääkkeen antamisen jälkeen ja makasi nyt apaattisena tytön sylissä. Collienpentu jätettiin eristyshuoneeseen odottamaan tarhan oman eläinlääkärin käyntiä. Kahden vuorokauden kuluttua "koiramaailman Kevorkian" lopetti sen.

Ehkä on hyväkin, että uusi eläinlääkäri on "erikoistunut" eutanasiaan. Edellisen eläinlääkärin aikana tarhalle tuotiin koira, joka oli jäänyt auton alle. Koira joutui suolet ulkona odottamaan viimeistä palvelusta viisi vuorokautta. Sitä ennen eläinlääkäri ei pyynnöistä huolimatta suvainnut saapua tarhalle.

Sain kuulla Axelin tarinan. Se oli löydetty pari viikkoa aikaisemmin, noin kuusiviikkoisena, katuja mittailemasta.Virossa on aivan tavallista, että sekarotuiset pennut jätetään "itsenäistymään" pieninä ja avuttomina. Tai narttu pentuineen heitetään kadulle

"Lopeta koira, pääset helpommalla"

Axel oli niin pieni ja väsynyt, että olisin voinut salakuljettaa sen Helsingin tullin läpi repussani. En kuitenkaan tuntenut kiusausta laittomaan toimintaan vaan astelin reippaasti punaista linjaa pitkin pentu kainalossa. Tietysti meidän kohdallemme sattui tunnollinen tullimies. Hän tarkasteli Axelin rokotustodistusta ja kävi sitten hakemassa kirjalliset oireet. EU:n ulkopuolisista maista tuotavalla koiralla on oltava todistus rabiesrokotuksesta, joka ei saa olla vuotta vanhempi eikä 30 vrk tuoreempi.

Juuri se rokotus Axelilta puuttui! "Mitäs nyt tehdään?" "Helpoimmalla pääsisit kun antaisit lopettaa koiran", tullimiesten esimies filosofoi. Kun en innostunut ajatuksesta, hän soitti Korkeasaaren eläinlääkärille ja antoi puhelinkuulokkeen minulle. "En voi auttaa, tällaisia tapauksia on aivan liian usein. Olen pyytänyt Maa- ja metsätalousministeriötä tiedottamaan tehokkaammin maahantuontimääräyksistä", lääkäri sanoi.

Vaadin, että oli löydettävä jokin muu kuin ns. lopullinen ratkaisu. Kookas virolainen tullimies kysyi, miksi en veisi koiraa Tiina Toometin klinikalle. Tallinnan rautatieaseman lähellä sijaitseva eläinklinikka kuulemma ottaa koiria edullisesti täysihoitoon. Pyysin saada tavata terminaalissa odottavan mieheni. Kerroin hänelle, että taas tuli lähtö ja tarvitsin rahaa. Hän suhtautui ihmeen ymmärtäväisesti.

Takaisin Tallinaan

Koska katamaraaneja ei kovien maininkien takia enää sinä iltana lähtenyt, tullimiehet veivät meidät Länsiterminaaliin. Tallinkin lippuluukulla sanottiin, että koiraa ei otettaisi laivaan. Selitin, että meidät karkotetaan, mutta se ei tehnyt mitään vaikutusta. "Meillä on määräyksemme" on korkein totuus.

Kookas tullimies ei ollut uskoa, että palasin saattueemme luo ilman lippua. Hänkin joutui jonottamaan tiskillä ja sai vuorollaan saman vastauksen kuin minä. "Uskomatonta", hän puhisi. Minä olin huvittunut, kun virkamies sai haukata byrokratiaa.

Tullimiehet painostivat purseria, joka taipui päästämään Axelin ja minut myöhemmin lähtevään laivaan. Hyttipaikkaa meille ei annettu, vaikka laiva olisi satamassa yön yli. Olihan kyseessä risteilyalus ja koira allergiariski...Laivassa meille kuitenkin järjestyi rekkakuskin hytti, mutta vain Tallinnaan asti.

Axel oli ollut koko päivän ilman ruokaa. Hain sille laivan baarista hunajaa ja kaupasta leipää. Sen jälkeen nukuimme makeasti kolkossa hytissämme autokannen alla. Heti satamassa oveen koputettiin - halusivat varmistaa, että poistumme laivasta.

Oli keskiyö. Onneksi Tallinnan taksinkuljettajat puhuvat suomea. Pyysin kuljettajaamme viemään meidät halpaan hotelliin ja kerroin vaiheistamme. Kuskillakin oli sekarotuinen koira, ja hän ehdotti, että voisi lainata koiransa papereita. "Mutta koira on jo kaksivuotias, eiväthän ne tullissa tyhmiä ole".

Aamulla pääsimme heti eläinlääkärin vastaanotolle. Lääkäri tarkasti Axelin ja kertoi koiran selviävän madotuksesta mutta saattavan joutua tiputukseen. Pentu rokotettaisiin vasta, kun olisi toipunut matolääkkeen antamisesta.

Klinikalla ei ole koirahoitolaa, mutta eräs eläintenhoitajista ottaa koiria kotihoitoon. Maksoin madotuksen ja rokotuksen. Hoitomaksuun, joka oli vain 60 kruunua päivässä, käteisvarani eivät enää riittäneet. Eläintenhoitaja sanoi minun voivan maksaa sitten kun haen pennun.

Sovimme, että hakisin Axelin reilun kuukauden kuluttua. Axel jätettiin häkkiin odottamaan toimenpiteitä. Illalla soitin eläintenhoitajalle, ja hän kertoi Axelin selvinneen madotuksesta tarvitsematta edes tippaa suoneen.

Vihdoin kotona

Kun Axel kuukauden kuluttua uudestaan saapui Kanavaterminaaliin, se oli muuttunut. Pieni minipossun näköinen koira hurmasi kaikki. Axelin alkuperä alkoi tulla esiin: siinä on selvästi staffordshiren bullterrieriä ja karkeakarvaista mäyräkoiraa.

Axel tapaa pian kaksi koirakodissa saman häkin jakanutta pentua. Toinen on jo Suomessa, toinen odottelee rabiesrokotuksen määräajan umpeutumista. Koirakodin häkissä muut pennut odottavat yhä uutta kotia. Sinne on myös tuotu uusia pentuja, mm. sisarukset, jotka viisiviikkoisena oli jätetty bussipysäkille.

Virossa halutaan toistaiseksi lähinnä puhdasrotuisia ja uroskoiria. Monen koirakodin nartun henki riippuu siitä, haluaako joku Suomesta sen lemmikikseen. Suomessa on noin puoli miljoonaa koiraa. Niitä kuolee koko ajan luonnollisesti, joten koiria halutaan jatkuvasti. Ammattimainen sekarotuisten pentujen "tehtailu" pitäisi kieltää, koska vahinkopentujakin on kaikennäköisiä ja -luonteisia.

Tallinnan koirakodin asukkien Suomeen tuomisen helpottamiseksi on perustettu Koirapakolaiset-ryhmä. Se toimii samalla periaatteella kuin Espanjasta koiria välittävä Adoptiokoira. Koirapakolaiset tuo "tilauksesta" koiria Suomeen omakustannushintaan. Koiralle, jonka rabiesrokotus ei ole 30 päivän ikäinen, järjestetään Tallinnasta hoitopaikka.

Koiran ottamista harkitseva haastatellaan tarkkaan, koska löytökoiran saattaa alkuun olla vaikea luottaa ihmiseen. Löytökoira tarvitsee ehdottomasti pysyvän kodin. Siitä saa kiitollisen ja uskollisen ystävän.



Teksti: Elisa Kissa, kuva: Kimmo Luukkonen. Julkaistu Suomen Kuvalehdessä 44/2000