Koirapakolaiset ry


OREGON HUMANESOCIETY

Lauantaiaamuna muutama viikko Yhdysvaltoihin saapumiseni jälkeen olin hyvin jännittynyt ja innoissani. Olimme päättäneet lähteä tutustumaan paikalliseen löytöeläintaloon. Halusin kartuttaa kokemuksia ja nähdä millä tavalla eri puolilla maailmaa suhtauduttiin eläimiin, niiden kohteluun ja mitkä ehkä olivat suurimmat ongelmat paikallisille rescue-työntekijöille. Ja tietenkin sen, että minkälaisia eläimiä ja mistä syistä täällä hylättiin.

Saavuimme kaupunginlaitamille, jossa keskus sijaitsi. Keskus on hieno uusi rakennus, joka valmistui vain muutama vuosi sitten Humansocietyn käyttöön. Pääovista tulimme sisään aulaan, jossa ystävälliset työntekijät kyselivät miten voisivat meitä auttaa. Talo oli jaettu kolmeen osioon kissoille, koirille ja erilaisille jyrsijöille. Ensimmäiseksi lähdin kiertämään koirien osastoa, koiraihmisenä ne tietenkin kiinnostivat minua eniten. Koiria näytillä on yleensä noin sadan luokkaa, lisäksi talossa sijaitsevat tilat johon uudet koirat tuodaan, ja arvioidaan ennen avoimelle puolelle siirtämistä. Osa koirista on sijaiskodeissa, näistä koirista on mahdollisuuss saada enemmän tietoa työntekijöiltä. Koirat ovat isoissa sisähäkeissä, yksin tai osa kaverin kanssa. Kaikki pääsevät ainakin muutaman kerran päivässä lenkille. Lisäksi ulkona on ulkotarhoja, joista löytyy myös pieniä uima-altaita, ja ympäriltä paljon tilaa leikkiä. Varsinkin nuoria koiria päästetään usein leikkimään näihin keskenään.

KOIRAKOHTALOITA

Harley

Harley osui heti silmiini. Harley oli australiankarjakoira, ja myös minulta löytyi tämän rotuinen kotoani. 7-vuotias uros, joka oli tuotu tarhalle omistajien muuttaessa Hong Kongiin. Hyväkuntoinen papparainen, mutta hyvin surullinen. Rapsutin koira kuononpäästä ja juttelin sille pitkän tovin. Työntekijä tuli hakemaan Harleyn lenkille, ja koira innostui valtavasti. Kyselin häneltä, miten hyvät mahdollisuudet Harleylla oli löytää koti. Kuulemma hyvät, koska koira oli erittäin hyväkäytöksinen, rauhallinen ja kiltti. Seuraavalla kerralla käydessäni Harley oli edelleen tarhalla. Harley oli jo saanut kodin, jossa oli kuitenkin alle viikon. Harley oli alkanut paimentaa perheen lapsia ja suojella kotia liiankin innokkaasti vierailta. En kuitenkaan menettänyt toivoani, koska jos koirat eivät löytöeläintalon kautta saisi kotia ne siirrettäisiin roturescueelle. Harley saisi kodin varmasti viimeistään sitä kautta.

Dutchess

Dutchess osui silmääni aivan kierroksen lopussa. Pieni kapin syömä, langanlaiha, hampaaton, täysin harmaantunut, pienen pieni, vanha bokserinarttu. Muihin koiriin verrattuna se vaikuti, no hieman kämäiseltä. Dutchessia lähestyessäni sen koko ruumis heilui ja sain todella sylintäydeltä bokseria. Tuo mummeli oli kyllä valloittava persoona, niin iloinen ja elämänhaluinen huolimatta siitä, että sen ruumis näytti olevan ihan lopussa. Lähtiessämme kävin vielä tervehtimässä Dutchessia, itkin matkalla pois, koska uskoin ettei se ikinä saisi kotia. Kuka haluaisi sen, kun tarjolla oli myös nuoria terveitä koiria. Illalla puhelinterrorisoin amerikkalaisia tuttaviani kysyen tietäisevätkö he ketään kuka voisi tämän koiran haluta. Kaikki lupasivat pistää sanan kiertämään. Murehdin Dutchessia ja huomatessani yhdistyksen sivuilla, että sen nimi ei enää ollut siellä, purskahdin itkuun. Olin varma, että Dutchess oli kuollut.

Seuraavalla kerralla käydessämme tarhalla oli parempi päivä, vähemmän kansaa ja työntekijöillä aikaa jutella. Kysyin miten Dutchessin oli käynyt. Se oli saanut kodin, olin hyvin yllättynyt, ja todella onnellinen! Dutchess ei ollut vielä vanha koira, vain n.6-vuotias. Eläinsuojeluyhdistys oli pelastanut sen paikallisesta pentutehtaasta n.50 muun koiran kanssa. Sen ruumis oli vaan niin huonossa kunnossa ainaisesta pennuttamisesta, ravinnonpuutteesta ja laiminlyönnistä, että se vaikutti ikäistään kaksi kertaa vanhemmalta. Olin hyvin iloinen, Dutchessilla olisi vielä monta elämäntäytteistä vuotta edessään.

Pääosin tarhalla olevat koirat ovat sekarotuisia, nuoria ja iloisia koiria. Kaikki koirat steriloidaan ennen luovutusta, rokotetaan ja tunnistusmerkitään. Suurinosa koirista tulee tarhalle omistajan muuton tai muitten pito-ongelmien takia, osa pentutehtailta ja eläinsuojelutapauksina, kulkukoiria on hyvin vähän, mutta tietenkin osa tulee myös suoraan kadulta. Ennen uuden kodin etsimisen aloittamista koirilla on parin viikon jakso, jossa niitä arvioidaan ja testataan eri tilanteissa. Näin työntekijät pystyvät määrittämään minkälaisen kodin juuri kyseinen koira tarvitsisi ja mitkä ovat sen ongelma alueet. Viikossa tarhalla joudutaan lopettamaan pari koiraa, nämä ovat usein koiria, jotka eivät edes ehdi olla etsimässä kotia luonnehäiriöiden takia. Ne tutkitaan ja arvioidaan koiraterapeutin ja eläinlääkärin toimesta, ja jos ei toivoa tunnu olevan päästetään koira pois, eikä aiheuteta enää enempää stressiä. Jos koirat eivät löydä tarhalla olo aikana koteja, ohjataan ne roturescueiden piiriin. Oregon Humanesociety on hyvin iso järjestö, ja tämä löytöeläinkoti osavaltion suurin. Heille tulee myös koiria muilta pienemmiltä tarhoilta, jotaka eivät sitä kautta ole onnistuneet löytämään koteja.


KISSOJA


Myös kissoja tarhalla on sadan yksilön verran. Kissat ovat samantyyppisissä häkeissä mitä Suomessa on totuttu. Häkkiin mahtuu hiekkalaatikko, ruoka ja juoma-astiat, sekä peti ja lisäksi kissa pääse hieman jaloittelemaan ympäri. Lisäksi kissojen puolella oli hienoja "leikkihuoneita”, joista tässä pari kuvaa. Jokainen huone on sisustettu erikseen ja luotu virikkeitä kisuille. Kerralla huoneessa on n.5 kissaa, kaikki kissat pääsevät vuorotelle huoneisiin, ja viettävät niissä parista päivästä viikkoon. Kissanpennuille on ihan oma huoneensa, jossa ne ovat kokoajan. Puitteet ovat todella hienot. USA:ssa on sama ongelma kuin Suomessa, ja monessa muussa maassa. Kissaa ei edelleenkään arvosteta eläimenä niin korkealle. Kissoja hylätään jatkuvasti ja niitä tulee kokoajan tarhalle lisää ja lisää. Tietenkin kissat saavat tarhan kautta koteja, mutta silti tulevien määrä on suurempi, kuin lähtevien.

Kaiken kaikkiaan tarhakäyntini olivat hyvin onnistuneita. Minulla oli mahdollisuuss puhua toisten rescue-ihmisten kanssa ja nähdä miten asiat hoidetaan Yhdysvalloissa. Työntekijät olivat todella mukavia, paikka siisti ja eläimet hyväkuntoisen ja niin onnellisen näköisiä, kuin vain tässä tilanteessa mahdollista. Järjestö toimii pelkästään sille annetuilla lahjoituksilla, ja he järjestävätkin usein erilaisia tempauksia rahankeruuta varten. Monet viikonloput vapaaehtoiset viettävät eläinkaupoissa esitellen tarhan asukkeja. Monet eläinkaupat alueella ovatkin muuttaneet toimintaansa niin etteivät enää myy "akvaariopentuja”, vaan antavat koiria tai kissoja kyseleville tarhan numeron ja tietoa siellä olevista kodittomista. Tämä on mielestäni todella hieno juttu!

Edelleen minua harmittaa etten työluvan puuttuessa saanut tehdä Yhdysvalloissa edes vapaaehtoistyötä. Olisin halunnut olla tarhalla auttamassa ainakin joinain päivinä viikosta. Kuitenkin olen onnellinen, että pääsin tämänkin paikan näkemään, ja ne kaikki eläimet, jotka joku päivä toivottavsti löytävät sen oman oikean ihmisen, jonka kanssa viettää loppuelämänsä.

Johanna

Lisätietoja email: koirapakolaiset