« Takaisin
«Keskellä metsää on odottamatta aukea, jonka vain eksynyt voi löytää.»
Kulttuurimme ei osaa kohdata heikkoutta. Onko kulttuurimme
kadottamassa kyvyn nähdä heikkoudessa mitään arvokasta?
Ihmisen olemukseen kuuluvia suuria salaisuuksia on, että hän löytää identiteettinsä löytäessään heikkoutensa.
Heikkoutensa löytänyt ihminen alkaa tarvita toista. Hän ymmärtää, ettei hän yksin selviä elämästään.
Mitä syvemmin tämän tajuaa, sitä syvemmin tajuaa riippuvuuden merkityksen.
**
Riippuvuutensa löytäminen tapahtuu juuri oman voimattomuuden tajuamisen kautta. Riippuvuus toisista tarkoittaa
itse asiassa riippuvuutta rakkaudesta. Rakkaus on se ympäristö, jossa koko elämä on tarkoitettu elettäväksi.
Rakkaus on se maasto, jossa heikkous on kotonaan. Oman heikkoutensa kanssa sovussa elävä on vahvasti
todellisuudentajuinen.
Häpeäidentiteetti syntyy kun omaa heikkoutta ei voi turvallisesti
kohdata
toisten kanssa. Siksi läheisyydestä tulee asia jolta pitää
kaikin tavoin välttyä.
Läheisyydessä voi nimittäin paljastua heikoksi.
Tyhjyys ja identiteetin puuttuminen on sietämätöntä ja siksi se täytyy kompensoida. On luotava elämä, joka ainakin
näyttää elämältä vaikkei se sitä olisikaan. On luotava identiteetti, joka säihkyy, on vetovoimainen ja virtaviivainen.
On saatava markkina-arvoa. Syvän elämän puutteessa on luotava kompensaatioelämä, joka sekä sykkii intensiivisyyttä
että pursuaa paljoutta.
**
Tuotanto ja kuluttaminen muodostuvat itsetarkoituksiksi, joita kukaan ei enää aseta kyseenalaiseksi. Koko kulttuuri
rakentuu tuotannon ja kulutuksen kulttuuriksi. Kun ihmiseltä puuttuu todellinen identiteetti ja arvokkuus, hän alkaa
luoda omaa arvoaan sillä minkälaisen vaikutelman hän tekee muihin.
**
Häpeäidentiteetti on kaikkea sitä millä ihminen pyrkii rakentamaan itsestään positiivisen representaation. Se voi olla
toisten pakonomaista auttamista, työnarkomaniaa, kiltiksi ja näkymättömäksi muuttumista, huomion saamista pelleilyllä,
pakonomaista sankaruutta työssä, perfektionismia, kaikkea tällaista. Yhteistä näille kaikille on että ne eristävät ihmisen
toisista. Ne perustuvat omavoimaisuuteen eikä niissä ole nöyryyttä.
**
Mikä näyttää hyvältä on hyvää. Ihminen alkaa ohjautua ulkoa sen sijaan että
hän ohjautuisi sisältä.
Ihminen rakentaa itsestään eräänlaisen positiivisen representaation.
Hinta jonka hän tästä maksaa on yksinäisyys.
Rakkaudettomuus synnyttää aina pelon. Pelko syntyy sinne missä ihminen on yksin, siis vailla rakkautta ja syvää
yhteyttä toisiin. Ihminen, joka ei ole syvällisesti liittynyt kehenkään, joutuu elämään ainaisessa turvattomuudessa.
Juuri pelko johtaa tarpeeseen hallita elämää ja kyvyttömyyteen elää sitä. Pelko tappaa elämän ja luovuuden,
sillä pelon vallassa oleva ihminen ei uskalla tehdä virheitä. Virheet paljastaisivat hänen heikkoutensa, ja koska
hän ei luota rakkauteen, hän ei kykene olemaan heikko. Sisäinen turvattomuus siis tappaa luovuuden.
**
Sisimpänsä menettäminen on oman mielenrauhansa menettämistä. Sisimpänsä menettäminen johtaa myös aina
elämän mielekkyyden kadottamiseen. Kun ei ole yhteydessä omaan keskukseensa, ei tiedä miksi elää. Millään
ei ole enää merkitystä, mikään ei tunnu tärkeältä. Elämä voi tuntua täysin turhalta ihmisestä, jolla on kaikki
mahdollinen mitä vain voi kuvitella tarvitsevansa.
Rakkauden puute johtaa siihen ettei ole varaa olla heikko.
Heikkoutta halveksii se joka on heikkouttaan paossa.
Valta irroitetaan sen todellisesta yhteydestä eli vastuusta. Kun valta irrotetaan vastuusta, se on itseasiassa
irrotettu rakkaudesta. Vastuun ja palvelun kautta saatu valta on rakkaudellista valtaa, kun taas ilman vastuuta
otettu valta on väkivaltaa tai mielivaltaa.
**
Luodessaan yhteiskunnan, josta on siivottu pois kaikki katastrofaalisuus, ihminen tuudittautuu helposti uskoon,
että elämä itsessään tosiasiallisesti voisi olla hallittavissa. Hän alkaa ajatella ja uskoa, ettei elämä voi ja ettei se
saa häntä haavoittaa.
**
Kun elämä otetaan hallintaan, saadaan turvallisuudentunne joka perustuu siihen
ettei enää eletä. Näin esimerkiksi rakastumisesta
tulee avioliitto. Yleinen vitsihän on että seurustelu voi päättyä kahdella tavalla: onnellisesti tai avioliittoon. Samalla tavalla uskosta
tulee uskonto. Siitä mikä alkujaan hehkui intoa, uudistusmieltä ja suurta paloa, tulee sääntöjen kokoelma jota pitää noudattaa,
jotta ansaitsisi pelastuksen. Uskosta tulee uskonto, kun Jumala ajetaan siitä ulos ja ihminen alkaa itse hallita uskonsa kohdetta
tekemällä siitä itselleen sopivan järjestelmän. Kun ei suostuta Jumalan edessä elämään, luodaan uskonto, jonka avulla uskosta
ja Jumalasta tehdään ihmisen hallinnassa oleva asia.
Nöyrä ihminen on tutustunut itseensä riittävän syvällisesti
löytääkseen voimattomuutensa. Nöyryys on todellisuudentajua.
Astuessaan ulos nykyhetkestä ihminen astuu ulos siitä ainoasta hetkestä, jossa
elämä on läsnä. Hänen ei tarvitse osallistua
elämään, kun hän siirtää sen aina eteenpäin, sinne jonnekin. Kiireen ihminen luo, jotta todellisuutta ei tarvitsisi kohdata.
Ihminen luo kiireen tekemällä elämässään sellaisia valintoja, ettei hän koskaan ehdi pysähtyä. Kun hänen ei tarvitse pysähtyä,
hänen ei koskaan tarvitse kohdata omaa tyhjyyttään ja riittämättömyyttään. Mitä suurempi ahdistus, sitä lujempaa mennään.
Mitä lujempaa mennään, sitä suuremmaksi ahdistus kasvaa.
**
Näin ihminen itse asiassa juoksee pakoon juuri sitä mitä hän ajaa takaa.
Hän tavoittelee rakastetuksi ja arvostetuksi tulemisen
kokemusta, mutta ei
huomaa sen olevan koko ajan hänen selkänsä takana. Se on siellä missä on hänen todellinen olemuksensa,
hänen heikkoutensa, hänen inhimillisyytensä.
Jos hän sallisi itsensä tulla kohdatuksi heikkona ja avuttomana, hän tavoittaisi
rakkauden eli sen, että hän on hyvä ja saa elää hyvää elämää. Näin hän siis saavuttaisi sen, mitä hän ajaa takaa, pelkästään
pysähtymällä eli ottamalla sen vastaan.
« Takaisin