Rahoittaakseen yhä kalliimmiksi käyviä piilokameraotoksiaan Niko alkoi aluksi vain huumorimielessä piirtää sarjakuvaa uusavuttomista uusnatseista, mutta kolme viikkoa ensimmäisen omakustanteensa julkaisemisen jälkeen hän tajusi osuneensa kultasuoneen. Pari ruutua hänen kotisivuiltaan katsoneet tukkivat hänen sähköpostinsa kysyessään mistä sitä saisi ostaa, oliko sitä käännetty ja mitä muuta hän oli mahdollisesti tehnyt. Päähenkilö Dog Martens joutuu kriisiin äitinsä kuoltua koska nyt ei enää ole elossa ketään tuttua, joka voisi solmia hänen maihinnousubootsiensa nyörit. Saadakseen tällaisia kavereita hän perustaa äärioikeistolaisen ryhmän jolle antaa nimen Anonyymit Arjalaiset ja tilanne näyttääkin jonkin aikaa valoisammalta. Ryhmä kärsii urhoollisesti nälkää, koska ei osaa laittaa ruokaa. Jäsenet eivät liioin katso televisiota eivätkä videoita koska eivät ymmärrä laitteiden vieraskielisiä käyttöohjeita. Kaikki ongelmat ratkaistaan kuitenkin sinnikkäällä väkivaltaisuudella ja reaktionmuodostuksella kunnes Dog Martens sarjakuvan ensimmäisen osan lopussa onnettomuudekseen kuulee valtakunnanmarsalkka Göringin suosikkistuntista, jota kokeillessaan Dog menehtyy kun kadulta siepattu nälkiintynyt uroskoira, joka nai narttukoiraa naivaa Dogia, luulee uuden isäntänsä märkivän ja huonosti hoidetun ihon löyhkän olevan signaali siitä, että sen alla on ruokaa. Dogin rankkuriystävä lopettaa isänmaallisin armonlaukauksin kaikki kolme rakkia ja Dogista tulee perustamansa liikkeen marttyyri. Viikko sarjakuvan ilmestymisen jälkeen Nikon asuntoon heitettiin polttopullo ja hän joutui lähtemään hetkeksi maasta. Myöhemmin Kvasi tarjosi Nikolle turvapaikan ja tarvittaessa myös ympärivuorokautisen vartioinnin kaikin mukavuuksin sarjakuvan video- ja tietokonepelioikeuksia vastaan.             

Täydennys              Säännöt