- Kuvan talo näyttää aivan tavalliselta ja niin se onkin lukuun ottamatta siihen upotettua miljoonien arvoista turvajärjestelmää. Liikkeen- ja lämmöntunnistimia, infrapunakameroita, optisia trikkejä ja sokaisevia lasereita, lamaannuttavia ääniefektejä, virtuaalirobotteja, tappajakoiria, salaluukkuja ja -käytäviä, kemiallisia ansoja, vankityrmiä, automaattisia reaaliaikaisia viranomaisyhteyksiä. Lisäksi siellä on maanalainen bunkkeri vuosiksi riittävine ruoka-, juoma-, lääke- ja viihdevarastoineen.
– Miksi sä kerrot mulle kaiken? Enkö mä muka näe omaa etuani?
– Teen vaan täysin selväksi mitä ainakaan ei kannata yrittää.
– Vaikka mä otankin riskejä, niin ne on aina olleet hyvin tarkkaan harkittuja. Mä en ole erityisen itsemurha-altis niin että voit olla huoleti. Tuonne minä en mene.
– Viisas päätös.
– Mä olen vähän huono kestämään kiitosta niin että antaa olla.
– Jos minä nyt kuitenkin hoitaisin tämän laskun.
– Siitä vaan. Eihän se sinun rahaasi ole.
Pidin lupaukseni sillä ihminen, joka asui minulle epävirallisesti esitellyssä talossa, oli ystävänä vanha mutta vihollisena uusi. Hän oli minulle velkaa useammalla kuin yhdellä tavalla ja sitä mitä saattoi maksaa, hän maksoi pois kuukausi kuukaudelta. Kun tilini saldo oli mielestäni sopiva palautin seuraavan erän eikä uusia enää tullut. Annoin ajan kulua. Sitten toteutin ajatuksen, jonka olin saanut jo turvaeksperttiä kuunnellessani ja joka oli sen jälkeen askel askeleelta, epäily epäilyltä ja testi testiltä muuttunut idioottivarmuutta hipovaksi suunnitelmaksi. Pidin toki edelleen lupaukseni, en mennyt sisälle taloon vaan räjäytin sen ilmasta. Noin vuoden kuluttua räjähdyksestä tilini alkoi jälleen karttua tuntuvilla kuukausittaisilla summilla, mutta enää en ollut varma sen enempää rahojen alkuperästä kuin niiden lähettäjästäkään. Toinen mahdollinen maksaja oli sureva nuori leski, joka mustiin pukeutuneena näytti vähintään yhtä seksikkäältä kuin alastomana aviovuoteessaan raajat sängynpäätyihin sidottuna. Rouvan rakas mies menehtyi pienkoneonnettomuudessa, joka sattui vain muutamia tunteja sen jälkeen kun tuntematon pienkone oli räjäyttänyt noin 60 kilometrin päässä sijaitsevan tarkoin vartioidun luksushuvilan. Olin hieman aikaisemmin laskeutunut avioparin maille antaakseni koneeni ennalta sovittuun aikaan aviomiehen, vanhan perhetuttuni, käyttöön. Katsoin kartanon kuistilta koneen hidasta nousua ja odotellessani aikasytytyksen onnistumisesta kertovaa valomerkkiä nain samalla tulevaa rikasta leskeä, lapsuuden ystävääni, perseeseen koska se tuntui sopivalta tavalta juhlia hänen miehensä julmaa ja äkillistä poismenoa. Suhteemme kärsi jonkin verran pakollisesta tauosta johon tapauksesta ylikiihottunut media meidät pakotti. Se oli keksinyt ristiä vainajan punaiseksi paroniksi viitaten sekä kuolleen aristokraattiseen taustaan että hänen taloon tappamiensa hämäräperäisten bisneshirviöiden oletettuun oikeistoradikalismiin. Me tiesimme paremmin, tunsimme kiihkeämmin ja tahdoimme enemmän, kaipasimme toisiamme psykosomaattisten sairauksien kynnykselle, loputtomien tutkimusten keskellä pidimme yhteyttä vain omalaatuisen telepatiakokeilumme kautta, aika kului, teimme yksin asioita joita ennen olimme tehneet yhdessä, luimme Viriliota, katsoimme Hahmoja maisemassa, laitoimme nasi gorengia, ja kun suljimme silmämme, se mitä silloin teimme tuntui vähän vähemmän masturbaatiolta. Rahalähetysten suuruus vaihteli, se oli joka kerta eri mutta ei koskaan pyöreä summa ja siksi aloin kokeilla sisältyisikö numeroihin jokin koodi.  Harrastukseni saavutti lyhyessä ajassa pakkomielteen mittasuhteet enkä varmaankaan olisi päässyt siitä ilman äkillistä käännettä, joka yllätti jopa minut.

Täydennys          Säännöt