Kriisipalvelua kutsuttiin myös konfliktien kiihdyttämiskeskukseksi. Pyrkimyksenä oli ohjata asiakkaat valitsemaan itselleen sopivin sekoamisvaihtoehto. Psyykkisen romahtamisen seuraukset yritettiin tehdä yhteiskunnalle mahdollisimman kalliiksi. Ihmisiä rohkaistiin saattamaan itsensä yhä syvempiin vaikeuksiin, sellaiseen epätoivoon, vihamielisyyteen tai itsetuhoisuuteen, joka lakkaisi olemasta tavanomaista, keskinkertaista ja ylittäisi kenties julkisuuskynnyksenkin. Post ja hänen palkkaamansa terapeutit väittivät harjoittavansa paradoksiterapiaa, jossa ongelmat lakkaisivat olemasta ongelmia kun niitä olisi tarpeeksi eli liikaa. Asiakkaat piti vain saada tajuamaan, ettei paluuta ollut. Loppu oli helpompaa. Varkaille suositeltiin ryöstöjä, ryöstäjille murhia, poliittisia murhia, avohoitoon päässeitä rohkaistiin tekemään kotikäyntejä hampaisiin asti aseistettuina ja palauttamaan ongelmat sinne mistä ne olivat peräisinkin. On mahdotonta enää tietää kuinka monta näennäisesti motivoimatonta rikossarjaa sai alkunsa kriisipalvelusta. Joka
tapauksessa Post oli moraalisesti tyytyväinen toimintaansa, luhistumisen ajoista, paikoista ja tavoista kamppailu oli hänen mielestään kovinta yhteiskunnallista ja yhteiskunnan vastaista taistelua. Elämää suuremmalla elämällä oli sitä paitsi jatkuvasti kasvava kysyntä. Parhaiten Post ja Sem tulivat toimeen väkivaltaisten pikkurikollisten kanssa. Niiden uskoteltiin olevan etujoukko, joka ottaa vallan ekokatastrofin tuhottua yhteiskunnan infrastruktuurin. Vankilassa istuminen selitettiin välttämättömäksi niille, jotka harjoittelevat eloonjäämistaitoja. Postin kyllästyttyä Sem jatkoi itsenäisesti hyvin menestyvää vankeinhoitotyötä. Post sai tilaisuuden keskittyä loppuun palaneisiin tietokoneinsinööreihin.

Täydennys                        Säännöt