Meklari oli hakeutunut uniongelmiensa vuoksi Annan vastaanotolle ja Anna oli heti vaihtanut vanhaa strategiaansa, mikä myöhemmin johti kestävään ystävyys- ja virtuaaliseksisuhteeseen. Kumpikin näki toisessa suuren tilaisuutensa ja näin jälkikäteen ajatellen kumpikaan ei ollut väärässä niin ärsyttävää kuin minun on sitä myöntääkin. Anna kertoi Retrolle varhaisista terapiakokeiluistaan, joissa ryhmä hysteerikkoja pantiin kamppailemaan keskenään samassa tilassa terapeutin huomiosta, mikä kiihdytti oireiden tuotantoa ja erottautumisen osoituksia melkein millä hinnalla ja keinolla tahansa ja Anna sai tilaisuuden nähdä myös jotakin sellaista mitä hänen työssään ei tavallisin menetelmin ole mahdollista saavuttaa. Ryhmän toiminta lopetettiin ja tutkimusraportit salattiin, mutta Anna oli jo omilla teillään yhdistämässä rakkautta, tunnesiirtoa, seksuaalisuutta, hypnoosia, valtaa ja johtajuutta aluksi aivan Massapsykologian kahdeksannen luvun hengessä. Retro, joksi meklari jostain syystä halusi itseään kutsuttavan, keksi ja kertoi iltasatuja Annan tyttärelle. Retro oli liikutellut myöhäiskapitalismin vapauttamia pääomavirtoja siinä määrin tehokkaasti, että se oli opettanut hänelle myös miten tarinoita pitäisi kertoa. Toki hän kertoi eri versioita äidille ja tyttärelle, mutta ydin oli molemmissa sama. Retro oli nähnyt tarpeeksi, läheltä ja sisältä. Retro halusi ilmastonmuutosta, jäätä ja neanderthaleja.

Täydennys                        Säännöt