Tilasimme tuplaseagramit ja vaihdoimme kuulumisia.
– Mä kuulin että sä kasvatat koiria.
– Jep. Dobermanneja ja hiljaisia koiria.
- Eikö se tule aika kalliiksi?
– Miten sen ottaa, suurten luulojen lisäksi mulla on suuret tulot. Mä ostin tyhjilleen jääneen teollisuushallin ja halpaa maata sen ympäriltä konkurssikypsästä kunnasta ihan tästä läheltä. Sen minkä sotaleikit tuo sen koirankasvatus vie mutta on se silti mukavaa hommaa. Voisit muuten tulla pitkästä aikaa käymään. Mitä sun maailmaasi kuuluu?
– Lehdet katoaa alta vielä nopeammin kuin toimitukselliset linjat. Nyt mun pitäisi penkoa julkkisten roskiksia, mitä ne heittää pois ja miksi ja mitä kaikkea se kertoo niiden elämästä.
– Tutkivasta toimittajasta jätesankojournalistiksi. Johtuuko tämä siitä kolumnista joka käsitteli määkiväkatseisia teologiveljeksiä.
– Jep. Olipa kerran kaksi veljestä, kaunis ja ruma. Kaunis kaatoi naisia kirkossa mutta ruma veli meni pankkiin töihin.
– Mä sain ajatuksen niin pahalta kuin sen sanominen kuulostaakin. Jotain mikä voisi hyödyttää molempia.
– Kerro. Mä olen tunnetusti hyvin avarakatseinen.
– Täällä on liikaa ihmisiä, mutta tule käymään turhia ilmoittelematta.
Viikon kuluttua istuimme seuraavan kerran pullo marmoripöydällä välissämme, mutta tällä kertaa sen reviirillä. Esiteltyään ylpeänä tiluksensa ja turhautumissimulaattorinsa se teki ehdotuksen joka mullisti elämäni. Tosin myös tarjouksesta kieltäytyminen olisi tehnyt saman. Tartuin kännykkään siltä istumalta ja soitin toimitukseen että lähettäisivät jonkun keltanokan tai ruskeakielen tai mustapaidan penkomaan jäteläjiään. Hyväksyin ilolla irtisanomisen ja vetäisin kunnon kännit. Elämä hymyili. Kuljetin vähäiset tavarani Benin luo teollisuushallin yksityispuolen yläkertaan, laitoin entisen asuntoni vuokralle ja ohjasin rahat Wallenbergien pankkiin. Tutuille kerroin muuttavani työn ja rakkauden perässä ulkomaille. Lopuksi hankin pakettiauton, untuvamakuupussin, ensiapulaukun ja käsiaseen. Sitten ryhdyin töihin.

 Täydennys                                        Säännöt