Insinöörien ja arkkitehtien pöydillä, kemistien ja biologien laboratorioissa, markkinautkimuksissa, käyttöohjeissa, sotilasstrategioissa ja pörssikursseissa sijaitsevat kaikki ne piilotetut ja tuntemattomat tarinat, joiden osiksi ihmiset tietämättään ja tahtomattaan joutuvat, joihin heidät vedetään mukaan olivatpa he tulleet asiaa ajatelleiksi tai eivät, ennustusten kaltaiset tarinat joita ei kukaan kartoita, surullisimmat tarinat, joiden annetaan toteutua ennen kuin niistä kerrotaan. Ensin tulee keksintö, suunnitelma tai käyttöliittymä, sitten yleensä vuosien viive ennen täytäntöönpanoa, levitystä ja vakiintumista, jonka jälkeen paikalle rientävät itseään onnittelemaan historioitsijat, valtiotieteilijät ja kirjailijat ja toistavat helpoimman osan jo kerrotusta. Well, the work is always in progress but not theirs. Meille se ei vaan enää sopinut, me tahdoimme muuttaa tarinaa, halusimme muiden kertovan ja elävän meidän tarinoitamme koskaan edes ymmärtämättä sitä itse. Tyhjänpäiväiset kirjalliset ambitiomme kuihtuivat pois herätäkseen lihaa ja verta janoavina eloon Yhtiössämme, joka I Chingin lailla muutti kryptiset lauseet apua etsivien elämänkaariksi, prologeiksi ja nekrologeiksi. Pitääksemme kulissia ja habituksemme uskottavuutta yllä repsahtelimme aika ajoin takaisin vanhoihin paheisiimme ja kirjoitimme hypnodraamoja, jossa erityisen alttiit näyttelijät rakensivat sivupersoonistaan lisärooleja klassikkonäytelmien jatkonäytöksiin, kolmiodraamoja, joissa homo- ja heteropuristit taistelivat  hehkeiden biseksuaalien sielusta ja ruumiista, jotka multiseksuaali, heteron ja homon äiti, oli hylännyt, koska ne eivät pitäneet kivusta eivätkä eläimistä, ja tv-elokuvan, jossa puhuttiin maailman yleisintä kieltä, vaillinaista mutta vain osittain toteutuneiden merkitysten kuormittamaa englantia, jolla neljä Nigeriassa syyttöminä vangittua turistia, gruusialainen, japanilainen, perulainen ja ranskalainen yrittävät selvittää välejään välttyäkseen yhä kolkommaksi käyvältä kohtaloltaan


 Täydennys                                    Säännöt