Olimme laiskuuttamme lykänneet terveyskeskuksessa käyntiä jo muutaman viikon kunnes   eräänä aamuna heräsimme varhain mutta hieman huonovointisina, valo sattui silmiin ja   rakasteluamme rytmitti yhtä paljon nautinto kuin pakko kauhoa keuhkoihinsa happea jotta jaksaisi loppuun, söimme pyyhkeet ympärillämme sikarasvaisen aamiaisen, munaa ja pekonia ja nauroimme aamulehden jutulle hallitukseen pyrkyröivän nuoren naiskansanedustajan suhteesta leskiministeriksi kutsuttuun niljakkeeseen, jonka ammattimme puolesta tiesimme pitävän vielä enemmän 14-vuotiaista, kyllä sokeakin kana munan löytää, normaalisti olisimme tämän jälkeen naineet keittiön pöydällä astioita rikkomatta mutta muuten elokuvaintohimoa teeskennellen, nyt vaan ei jaksanut ja niin pukeuduimme surkeimpiimme, työnnyimme alkavaan räntäsateeseen ja suuntasimme kohti läheisen terveysaseman odotushuoneita, jossa kärsivä massa kärsivällisesti odotti vuoroaan. Saimme ajan vasta kello kahdeksitoista, kiertelimme ilman päämäärää ihastelemassa lähiöbetonielementtien rapistumista kunnes sattumalta löysimme viihtyisänräkäisen keskiolutkuppilan, jossa vetäisimme muutaman tuopin ja soitimme läpi ikivanhan jukeboksin karmeimmat helmet kuten Abban version Otis Reddingin Try a little tendernessistä, jota hyräilimme palatessamme takaisin kylmänväriseen käytävään, jossa meidän lisäksemme vuoroaan odotti vain kaksi mormoninnäköistä vakavaa nuorta miestä melkein liian väljissä pitkissä takeissaan, jotka toivat Teran mieleen viikkoa aikaisemmin trashfestivaaleilla näkemämme Jeesuswesternin, jonka avainrepliikin hän kuiskasi korvaani samaan aikaan kun lääkäri palasi ruokatunniltaan ja kutsui meitä nimeltä. Samaan hengenvetoon nuoret miehet kysyivät lääkärin nimeä ja sen kuultuaan vetivät liepeidensä alta lyhytpiippuiset aseet ja ampuivat meitä kohti kaksi laukausta, joista ensimmäinen osui lääkäriin ja toinen Teraan, joka fanaatikkojen paettua kuoli paikalle rientäneiden elvyttäjiensä käsiin toisin kuin lääkäri, joka jo täysin fyysisesti parantuneena todisti pian tekonsa jälkeen kiinni jääneitä uskonnollisia mielipuolia vastaan. Nämä kuuluivat pieneen fundamentalistikristittyjen yhdyskuntaan, eräänlaiseen valtioon valtiossa, josta ennen tätä väkivallantekoa ei tiedetty juuri mitään. Teon syyksi paljastui abortti, jonka haavoitettu lääkäri oli tehnyt poikien sisarelle, jonka uskonveljet olivat myöhemmin pakottaneet tunnustamaan syntinsä kaikkien siihen osallisten nimiä myöten. Jalkapuuhun kahlittu tyttö oli paljastanut lääkärin henkilöllisyyden vasta tajuttuaan, ettei ennen sitä saisi ruokaa eikä vaatteita. Sovittaakseen sukurutsaisen suhteensa sisareensa ja kostaakseen sikiönlähdetyksen veljekset suuntasivat kohti suurkaupunkia passittaakseen Saatanasta seuraavan lääkärin suoraa päätä helvettiin. Minäkin todistin oikeudessa yrittäen estää mieltäni edes sinä aikana lipumasta sairaalloisiin kostofantasioihin ja loputtomiin jossitteluihin ja itsesyytöksiin ja kai onnistuinkin. Pojat tuomittiin kymmeneksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen, josta he nuorina rikoksentekijöinä vapautuisivat noin kolme ja puoli vuotta kaikessa hiljaisuudessa raamattua runkattuaan. Se aika ei riittänyt minulla mihinkään, ei suruun eikä vihaan saati sitten toipumiseen.  Ei auttanut sekään, että löysin jonkinmoisia kohtalotovereita Skandinaavisen tietoisuuden terapiaryhmästä, jossa työstäni irtisanottuna tai irtisanoutuneena aikani ajelehdin. Meitä oli ollut kaksitoista, mutta nyt peruuttamattomasti yksi vähemmän. Se riittäisi lopulta kääntämään kaiken sen missä olimme olleet osallisina ja minkä edistämiseen kohdistin pian kaiken energiani vääjäämättömäksi tragediaksi. Omasta henkilökohtaisesta surustani kieltäydyn kertomasta, koska menettämäni onnellisuus on onnettomien suurelle enemmistölle sekä vierasta ja torjuttavaa että mahdotonta ja uskomatonta. Tekoni puhukoot puolestaan.

Täydennys                                Säännöt